Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi lapsettomille pariskunnille väitetään ettei lapsi muuta elämää mitenkään?
26.10.2021 |
Koska se muuttaa, aivan kaiken ihan totaalisesti. En keksi elämässä mitään mikä muuttaisi yksilön enempää enempää kuin äitiys/isyys, silti olen kuullut lukuisia kertoja jopa vanhemmuuteen aivan väsyneen sisarukseni suusta ettei elämä oikeastaan muutu juuri lainkaan lapsien myötä - ikään kuin rohkaisuna että minunkin pitäisi.
Kuitenkin sivusta seuraajana huomaan, ettei esimerkiksi siskoni tai tuttavani enää tee mitään heille ennen mieluisia asioita (vaikka haluaisivat), sen lisäksi he ovat menettäneet kaiken vapaa-ajan ja yöunet - usein myös parisuhteen. ”Lapsen kanssa voi tehdä mitä vaan” , paitsi että sitten kuitenkaan ei voi tehdä ilmeisesti juuri mitään.
Eikö aikuiset ihmiset jo voisi lopettaa tämän väitteen viljeleminen, siinä ei ole mitään häpeällistä että elämä muuttuu omien päätösten myötä.
Kommentit (405)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sanonut ettei elämä muutu lasten myötä ja kolmen lapsen jälkeen sanon edelleen. Ihan samanlaista se elämä on, jos ei määrittele elämää sen mukaan voiko aina nukkua kymmeneen tai lähteä baariin aina kun huvittaa.
Minä määrittelen elämän sitä kautta, että elän näköistäni elämää. Toki yksittäiset asiat muuttuu ja olet vastuussa muistakin kuin itsestäsi, mutta edelleen elän ihan samaa elämää kuin ennen lapsiakin. Ei lasten vuoksi tarvitse elämästä luopua.
Nimenomaan. Tämä lause kauhistuttaa niitä, jotka elävät bileistä toiseen ja pitävät sitä elämänä. Se on kyllä hyväkin, niin eivät sit tee lapsia ennen kuin se elämä on muutakin.
Älkää kehdatko. Baareissa en ole käynyt yli vuosikymmeneen, mutta todellakin elämäni muuttuisi aivan täysin jos hommaisin lapsen.
Miksi? Miten?
Eikö tosiaan tule mieleen yhtään mitään? Ei ihme, jos koit elämäsi muuttuneen lasten myötä.
eri
En kokenut, siksi kysyn, että mitä se muutos nyt sit tarkoittaa.
Sivusta, tässä esim mun edellinen kuukausi:
Reissussa kolme viikkoa yhdessä isossa eurooppalaisessa kaupungissa. Tästä kaksi viikkoa olin lomalla ja tutustuin kaupunkiin aamusta iltaan, kävellen 10-20km päivässä ja söin mitä sattuu milloin tuli nälkä. Viimeisen viikon tein etänä töitä. Kotona syön aamiaista tunnin lukien samalla uutisia, sitten avaan työkoneen ja teen töitä ja pidän palavereja ilta kuuteen - kahdeksaan. Harrastan joka päivä liikuntaa joko keskellä päivää tai töiden jälkeen.
Mitään tästä en olisi voinut tehdä jos minulla olisi alaikäinen lapsi, koska sitä ei voisi jättää yksin kotiin eikä ottaa keskellä kouluvuotta mukaan, enkä voisi elää arkeani myöskään koska kuka huolehtisi lapsesta kun olen töissä/harrastuksissa noin klo 8-20? Ainoa keino jolla tämä toimisi olisi kotiorjapuoliso, mutta ei kuulu elämän tavoitteisiin sekään skenaario.
En myöskään voisi elää nykyisessä asunnossani lapsen kanssa (ei ole tilaa) ja todennäköisesti joutuisin ostamaan auton. En voisi muuttaa parin vuoden välein - tai no voisin, mutta aika paskaa sille lapselle vaihtaa koulua ja kavereita muutaman vuoden välein.
Ihan kaikki muuttuisi jos tähän lisäisi lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei se lapsi asioita ikuisiksi ajoiksi muuta, vaikka siltä se saattaa tuntuakin ja tämän sanoo ihminen, jolla oli isot kasvukivut oman äitiytensä kanssa. Minun lapseni ovat nyt aikuisia ja saan ihan vapaasti tehdä mitä ikinä haluan ja samalla minulla kuitenkin on ne maailman tärkeimmät ihmiset.
Ai ei muuta lopullisesti vai???
Mitä jos sinun pitäisi saada se aikuinen lapsesi kiinni puhelimella, eikä hän vastaa lukuisista soittoyrityksistäsi huolimatta? Iskeekö pelko että jotain on sattunut??? Tämä oli vain yksi esimerkki, mutta luultavasti kannat huolta niistä aikuisistakin lapsistasi paljon enemmän kuin käsitätkään. Huolta, jota lapsettomat eivät koskaan joudu kokemaan.
Elämässä on todella onnellista tietää, ettei koskaan joudu hautaamaan lapsiaan, eikä lapseni koskaan joudu hautaamaan minua.
Ei kukaan ole sanonut että ei yhtään muuta, mutta ei se myöskään muuta kaikkea, jos ei sitä itse halua.
Toki jos saa oikein vammaisen lapsen niin se varmasti on asia joka sitoo enemmän.
Lasten kanssa ihmiset kuitenkin tekee kaikenlaista, esim. matkustelee, se on ihan oma valinta että mitä sen lapsen kanssa tekee. Köyhissä maissa naiset sitoo lapsen selkäänsä ja jatkaa pellon kuokkimista ja elukoiden hyysäämistä, ei heiltäkään kysellä että kuinka elämä nyt muuttui lapsen myötä.
Joitain ihmisiä jotka ovat vastuuttomia hutaleita se että saa lapsen huolehdittavaksi yleensä jonkun verran muuttaa, mutta ei luonnekaan kokonaan muutu, kaikilla ei muutu käytöskään sen vertaa vaan lapsi jää heitteille.
Jos on ihan normaali vastuuntuntoinen ihminen niin ei se lapsen tuleminen niin kauhean mullistavaa ole siihen nähden että mitä tekee elämässä. Vauvan kanssa pitää ottaa enemmän lapsi huomioon tai jos on totaaliyksinhuoltaja. Muutenhan sillä lapsella on toinenkin vanhempi jonka kanssa voi vastuuta vuorotella aina sen mukaan mitä menoja toisella on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se lapsi asioita ikuisiksi ajoiksi muuta, vaikka siltä se saattaa tuntuakin ja tämän sanoo ihminen, jolla oli isot kasvukivut oman äitiytensä kanssa. Minun lapseni ovat nyt aikuisia ja saan ihan vapaasti tehdä mitä ikinä haluan ja samalla minulla kuitenkin on ne maailman tärkeimmät ihmiset.
Ai ei muuta lopullisesti vai???
Mitä jos sinun pitäisi saada se aikuinen lapsesi kiinni puhelimella, eikä hän vastaa lukuisista soittoyrityksistäsi huolimatta? Iskeekö pelko että jotain on sattunut??? Tämä oli vain yksi esimerkki, mutta luultavasti kannat huolta niistä aikuisistakin lapsistasi paljon enemmän kuin käsitätkään. Huolta, jota lapsettomat eivät koskaan joudu kokemaan.
Elämässä on todella onnellista tietää, ettei koskaan joudu hautaamaan lapsiaan, eikä lapseni koskaan joudu hautaamaan minua.
Yleensä ihmisellä on muita rakkaita ihmisiä ympärillä joista huolehtia, vanhemmat, isovanhemmat, sisarukset, ystävät jne. todella omituista on jos ei kestään huolehdi kuin itsestään. Kyllä minä muistan sen tunteen kun meidän äidille soitettiin ulkomailta että porukkareissulla ollut siskoni on hävinnyt yön aikana, vaikka en ollut hänen äitinsä, niin minä olin valmis hyppäämään lentokoneeseen ja menemään etsimään siskoni vaikka mistä. Olen elämäni aikana ollut todella monesta ihmisestä huolissani joka ei ole minun lapseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sanonut ettei elämä muutu lasten myötä ja kolmen lapsen jälkeen sanon edelleen. Ihan samanlaista se elämä on, jos ei määrittele elämää sen mukaan voiko aina nukkua kymmeneen tai lähteä baariin aina kun huvittaa.
Minä määrittelen elämän sitä kautta, että elän näköistäni elämää. Toki yksittäiset asiat muuttuu ja olet vastuussa muistakin kuin itsestäsi, mutta edelleen elän ihan samaa elämää kuin ennen lapsiakin. Ei lasten vuoksi tarvitse elämästä luopua.
Nimenomaan. Tämä lause kauhistuttaa niitä, jotka elävät bileistä toiseen ja pitävät sitä elämänä. Se on kyllä hyväkin, niin eivät sit tee lapsia ennen kuin se elämä on muutakin.
Älkää kehdatko. Baareissa en ole käynyt yli vuosikymmeneen, mutta todellakin elämäni muuttuisi aivan täysin jos hommaisin lapsen.
Miksi? Miten?
Eikö tosiaan tule mieleen yhtään mitään? Ei ihme, jos koit elämäsi muuttuneen lasten myötä.
eri
En kokenut, siksi kysyn, että mitä se muutos nyt sit tarkoittaa.
Sivusta, tässä esim mun edellinen kuukausi:
Reissussa kolme viikkoa yhdessä isossa eurooppalaisessa kaupungissa. Tästä kaksi viikkoa olin lomalla ja tutustuin kaupunkiin aamusta iltaan, kävellen 10-20km päivässä ja söin mitä sattuu milloin tuli nälkä. Viimeisen viikon tein etänä töitä. Kotona syön aamiaista tunnin lukien samalla uutisia, sitten avaan työkoneen ja teen töitä ja pidän palavereja ilta kuuteen - kahdeksaan. Harrastan joka päivä liikuntaa joko keskellä päivää tai töiden jälkeen.
Mitään tästä en olisi voinut tehdä jos minulla olisi alaikäinen lapsi, koska sitä ei voisi jättää yksin kotiin eikä ottaa keskellä kouluvuotta mukaan, enkä voisi elää arkeani myöskään koska kuka huolehtisi lapsesta kun olen töissä/harrastuksissa noin klo 8-20? Ainoa keino jolla tämä toimisi olisi kotiorjapuoliso, mutta ei kuulu elämän tavoitteisiin sekään skenaario.
En myöskään voisi elää nykyisessä asunnossani lapsen kanssa (ei ole tilaa) ja todennäköisesti joutuisin ostamaan auton. En voisi muuttaa parin vuoden välein - tai no voisin, mutta aika paskaa sille lapselle vaihtaa koulua ja kavereita muutaman vuoden välein.
Ihan kaikki muuttuisi jos tähän lisäisi lapsen.
Sun elämäntapa onkin aika erikoinen. Samalla tavalla se estyisi vaikka kuvioihin tulisi toinen aikuinen henkilö, ei puolisokaan välttämättä haluaisi tai pystyisi lähtemään mukaan tuollaiseen.
Toisaalta, lapsiperheet muuttaa tämän tästä ja ottavat lapsen pois koulusta kun lähtevät reissuun, ei se ole nykyään mitenkään tavatonta tai erikoista.
Lapsi kasvaa aika nopeasti, eli ei siinä kovin pitkään menisi että voisit taas joka päivä harrastaa iltakahdeksaan koska isoja lapsia ei tarvitse olla jatkuvasti vieressä vahtimassa, he kun viettävät aikaa ulkona kavereidensa kanssa. Et sinäkään varmasti toisella kymmenellä ollessasi vanhempiesi helmoissa ollut 24/7.
Ja toisaalta, ei kai kukaan joka ikinen päivä harrasta kahdeksaan asti illalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sulla nyt outo ajatusmaailma on. Eli elämä ennen lapsia on feikkiä, mutta yhtäkkiä elämä alkaakin kun pukkaa lapsen maailmaan. Siis lapsettomat pyörii tässä maailmassa elävinä zombeina? Hui kauheeta kun mietin sun lapsiparkoja, älyllisesti vajavainen äiti...
Minä en tunne yhtään ihmistä joka olisi oikeasti aikuistunut ennen lasten hankkimista ja kaikkea sen mukanaan tuomaa väistämätöntä vastuuta.
Joo, moni varmasti kaipaa jopa kiihkeästi niitä vastuista vapaita sinkku- ja dinky-aikoja mutta hymähtää silti itsekin sille mitä kuvitteli vielä pentuna "elämäksi"
Se alkoi oikeasti vasta lasten myötä.
Kauheen suppea tuttavapiiri sulla ja nekin kaikki omituisia jos eivät pystyneet aikuistumaan ilman lapsia.
Vierailija kirjoitti:
No ei se kaikilla muuta elämää, siis sellaisilla joilla on isovanhemmat, kummit ja tädit ja koko suku hyysää ja auttaa. Tuolloin voi aikalailla jatkaa elämää kuin ennenkin.
Sen sijaan täysin tukiverkottomilla - kuten itse - se muuttaa kaiken. Missään ei ole oltu hetkeäkään kaksin yli 10vuoteen miehen kanssa kun ei ole ketään kuka hoitaisi lapsia.
Ona valinta toki, itse tähän aloin, mutta todellakin KAIKKI MUUTTUI.
Kyllä, se on täysin oma valinta ettei hommaa lapselle koskaan lapsenvahtia... täysin itseaiheutettu ongelma. Tukiverkkoja saa kun vaan hommaa, ei niiden tarvi olla aina verisukulaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jollain tavalla tuntuu että elämä on samanlaista, ja toisaalta täysin toisenlaista. Harrastan ja teen samoja asioita kuin ennenkin, näen samoja ystäviä. Kaikki on kuitenkin aikataulutetumpaa kuin ennen.
Pikkulapsivuosina oli aikamoista säätämistä, jos jompikumpi tarvitsi omaa aikaa. Asioita mitkä ovat kadonneet elämästä: päämäärättömyys, se ettei tiedä mitä tänään tekisi, päivät jolloin molemmat makaa krapulassa peiton alla katsellen sarjoja (nykyään toinen voi nukkua pitkään jos joskus tarvitsee), tarve sosialisoida useamman kerran viikossa (koska kotona sosialisoit kokoajan), useamman päivän reissut johonkin yksinään (tosin vuosi vuodelta voi tehdä pitempiä reissuja), ilmoitusluontoisuus, eli tekemisistä pitää sopia puolison kanssa ja menojen tulee olla tasapuolisia. Joskus alle 30-vuotiaana tämä lista olisi kauhistuttanut, mutta neljänkympin korvilla tuntuu että olen muutenkin rauhoittunut, eikä menojalka vipata kuitenkaan entiseen tapaan. Tärkein asia mikä on mulla muuttunut, on se että tuntuu että tietää mikä on oleellista ja tärkeää ja mikä ei. Varmaan se aikataulutus saa priorisoimaan asioita. Enkä tarkoita tässä nyt mitään perhe on tärkein -lässynläätä, vaan ihan kaikesta hoksaa nopeammin sen oleellisen kun ennen vain haihatteli ja jahkaili.
Vauvavuoteen kannattaa molempien vanhempien suhtautua tietynlaisena poikkeusvuotena; silloin oma aika, unet, ja suunnitelmien toteutuminen voi jäädä vähälle, mutta se kaikki helpottaa pikkuhiljaa. Hommat kotona sujuu kun asioista sopii ja jakaa huolella puolison kanssa.
Itselläni on laaja ystäväpiiri, ja kyllä lähes kaikilla lapsia hankkineilla on esimerkiksi omat harrastukset jääneet aivan minimiin. Mikään yhtään tavoitteellisempi tekeminen ei onnistu, koska sellainen vaatisi aikaa ja rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parasta tässä on etenkin se että tämä asenne ei periydy enää eteenpäin kun näistä päästään ajan myötä eroon.
Tajuatko itse miten virheellinen päätelmäsi on? Nim. vela, mutta joku minutkin on tänne synnyttänyt. Lisääntyvätkin saavat vela lapsia. Tosin siinä olet oikeassa että minä en tuota enää uusia. Lisääntyviä enkä veloja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu ihan minkälaista elämää on elänyt ennen lasta, muuttuko mikään vai ei. Jos on ollut kotona viihtyvä, ihmisten seurassa viihtyvä, ruuanlaitosta nauttiva kodinhengetär, ei niin paljoa muutu. Jos on yksinäisyydestä voimansa saava, ulkoilmaihminen, ei kotona tehtäviä harrastuksia harrastava tyyppi, joka tottunut kulkemaan milloin ja miten tahtoo, kaikki muuttuu.
On kuitenkin pikkasen eri asia viihtyä aikuisten seurassa kotona kuin olla täysin vastuussa pienestä ihmisestä siinä sivussa.
No eipä niin kauheasti. Lapsi elää omaa elämäänsä sun kanssa, sun rinnalla, ei se ole mikään sun ylimääräinen raaja josta ei koskaan pääse eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä miksi kukaan sanoisi noin. Onhan noita tapauksia aina, jotka yrittävät houkutella toisia mukaan itse kaivamiinsa kuoppiin. "Ryhdy sinäkin heti yrittäjäksi ilman alan työkokemusta ja säästöjä" Vaikkapa... Toki vanhemmuus ei kyllä ole muuttanut munkaan elämää niin paljon kuin av:lla pelotellaan ja tosi moni asia on pysynyt ihan samanlaisena kuin ennen lapsia ja hirveästi hyvää. Mutta meneehän elämä lasten kanssa aika eri tavalla kuin lapsettomana. Tarviiko niitä omia arvoja, ajatuksia ja valintoja kuitenkaan tuputtaa muille jatkuvasti? Tietty mustakin olisi hauskaa jos siskollani olisi samanikäisiä lapsia (myöhäistä) ja lapsillamme serkkuja, mutta tiedän myös ettei siskostani olisi äidiksi. On aika kelju siskoksi ja tädiksikin. Ja vaikka menisi paremmin niin eiköhän olisi kuitenkin oma asiansa itse innostua lastenteosta jos kokisi siihen halua. Tuputtaminen on aina yhtä tyhmää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla nyt outo ajatusmaailma on. Eli elämä ennen lapsia on feikkiä, mutta yhtäkkiä elämä alkaakin kun pukkaa lapsen maailmaan. Siis lapsettomat pyörii tässä maailmassa elävinä zombeina? Hui kauheeta kun mietin sun lapsiparkoja, älyllisesti vajavainen äiti...
Minä en tunne yhtään ihmistä joka olisi oikeasti aikuistunut ennen lasten hankkimista ja kaikkea sen mukanaan tuomaa väistämätöntä vastuuta.
Joo, moni varmasti kaipaa jopa kiihkeästi niitä vastuista vapaita sinkku- ja dinky-aikoja mutta hymähtää silti itsekin sille mitä kuvitteli vielä pentuna "elämäksi"
Se alkoi oikeasti vasta lasten myötä.
Jos sinä olitkin lapsellinen ennen kuin sinusta tuli lapsellinen, niin kaikki eivät ole sitä.
No eihän tuo ole aikuinen vieläkään vaan edelleen elää älyllisesti teinitasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se lapsi asioita ikuisiksi ajoiksi muuta, vaikka siltä se saattaa tuntuakin ja tämän sanoo ihminen, jolla oli isot kasvukivut oman äitiytensä kanssa. Minun lapseni ovat nyt aikuisia ja saan ihan vapaasti tehdä mitä ikinä haluan ja samalla minulla kuitenkin on ne maailman tärkeimmät ihmiset.
Ai ei muuta lopullisesti vai???
Mitä jos sinun pitäisi saada se aikuinen lapsesi kiinni puhelimella, eikä hän vastaa lukuisista soittoyrityksistäsi huolimatta? Iskeekö pelko että jotain on sattunut??? Tämä oli vain yksi esimerkki, mutta luultavasti kannat huolta niistä aikuisistakin lapsistasi paljon enemmän kuin käsitätkään. Huolta, jota lapsettomat eivät koskaan joudu kokemaan.
Elämässä on todella onnellista tietää, ettei koskaan joudu hautaamaan lapsiaan, eikä lapseni koskaan joudu hautaamaan minua.
Yleensä ihmisellä on muita rakkaita ihmisiä ympärillä joista huolehtia, vanhemmat, isovanhemmat, sisarukset, ystävät jne. todella omituista on jos ei kestään huolehdi kuin itsestään. Kyllä minä muistan sen tunteen kun meidän äidille soitettiin ulkomailta että porukkareissulla ollut siskoni on hävinnyt yön aikana, vaikka en ollut hänen äitinsä, niin minä olin valmis hyppäämään lentokoneeseen ja menemään etsimään siskoni vaikka mistä. Olen elämäni aikana ollut todella monesta ihmisestä huolissani joka ei ole minun lapseni.
Kysehän oli siitä, muuttaako lapsen saaminen jotain pysyvästi, dumbass :D :D
Sinä et sitä ymmärtänyt, mutta muista läheisistä huolehtimisen LISÄKSI lisääntyjä kantaa huolta siitä omasta tuotoksestaan, lopun ikäänsä, ja väittävät vielä että se vanhemman huoli lapsesta on suurimpia mitä voi olla.
-eri-
Vierailija kirjoitti:
No ei se kaikilla muuta elämää, siis sellaisilla joilla on isovanhemmat, kummit ja tädit ja koko suku hyysää ja auttaa. Tuolloin voi aikalailla jatkaa elämää kuin ennenkin.
Sen sijaan täysin tukiverkottomilla - kuten itse - se muuttaa kaiken. Missään ei ole oltu hetkeäkään kaksin yli 10vuoteen miehen kanssa kun ei ole ketään kuka hoitaisi lapsia.
Ona valinta toki, itse tähän aloin, mutta todellakin KAIKKI MUUTTUI.
Lapsia ei pitäisi tehdä sillä ajatuksella, onko tukiverkkoja vai ei. Ahdistaa nämä ilmaista lastenhoitoapua kuppaavat sukulaiset. Maksakaa tekin lastenhoidosta niin saatte vapaa-aikaa miehesi kanssa just niin paljon kun haluatte.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on laaja ystäväpiiri, ja kyllä lähes kaikilla lapsia hankkineilla on esimerkiksi omat harrastukset jääneet aivan minimiin. Mikään yhtään tavoitteellisempi tekeminen ei onnistu, koska sellainen vaatisi aikaa ja rahaa.
Tämä pätee ehkä vuoden tai kaksi. Omassa lähipiirissä, esimerkiksi urallaan parhaiten menestyneillä on kaikilla lapsia, ja kaikki he myös harrastavat samoja asioita kuin ennenkin. Sen sijaan ne keillä ei ole lapsia, haahuilevat ja poukkoilevat tekemisissään edelleen niinkuin ennenkin. Se siitä "tavoitteellisuudesta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka ihme tuollaista väittää?
Tilanne on aivan päinvastoin. En tunne yhtään lapsiperhettä joka ei nauraisi ihan avoimesti sille mitä oikeasti pitivät itsekin "elämänä" ennen lasten hankkimista.
Ei ihmekään että lapsiperheiden yhteydet entisiin lapsettomiin pareihin jotenkin vain hiipuvat hiljalleen pois. Näillä on kerta kerralta vähemmän keskusteltavaa aina vain lapsellisemmilta kuulostavien dinky-parien kanssa.
Ainut syy miksi yhteydet lapsettomiin pareihin hiipuvat pois on se etteivät jotkut vanhemmat kertakaikkiaan voi tai halua tehdä mitään mitä ei tehdä heidän lapsiensa ehdoilla sataprosenttisesti. Tämä johtuu siitä, että joissain nykyperheissä lapset päättävät mitä aikuiset tekevät eikä päinvastoin.
Useille lapsettomille se lapsi myös on punainen vaate, eli yhtään ei olla valmiita joustamaan tai muuttamaan suunnitelmaa, jos se joustotarve liittyy mitenkään lapseen.
Koska ihmisiä kusetetaan aina:
- joulupukki
- hammaskeiju
- uskonnot
- koulutuksen autius
- uskollinen puoliso
- säästämisen kannattavuus
- urheilun hyödyllisyys terveyden kannalta
- jne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sanonut ettei elämä muutu lasten myötä ja kolmen lapsen jälkeen sanon edelleen. Ihan samanlaista se elämä on, jos ei määrittele elämää sen mukaan voiko aina nukkua kymmeneen tai lähteä baariin aina kun huvittaa.
Minä määrittelen elämän sitä kautta, että elän näköistäni elämää. Toki yksittäiset asiat muuttuu ja olet vastuussa muistakin kuin itsestäsi, mutta edelleen elän ihan samaa elämää kuin ennen lapsiakin. Ei lasten vuoksi tarvitse elämästä luopua.
Nimenomaan. Tämä lause kauhistuttaa niitä, jotka elävät bileistä toiseen ja pitävät sitä elämänä. Se on kyllä hyväkin, niin eivät sit tee lapsia ennen kuin se elämä on muutakin.
Älkää kehdatko. Baareissa en ole käynyt yli vuosikymmeneen, mutta todellakin elämäni muuttuisi aivan täysin jos hommaisin lapsen.
Miksi? Miten?
Eikö tosiaan tule mieleen yhtään mitään? Ei ihme, jos koit elämäsi muuttuneen lasten myötä.
eri
En kokenut, siksi kysyn, että mitä se muutos nyt sit tarkoittaa.
Sivusta, tässä esim mun edellinen kuukausi:
Reissussa kolme viikkoa yhdessä isossa eurooppalaisessa kaupungissa. Tästä kaksi viikkoa olin lomalla ja tutustuin kaupunkiin aamusta iltaan, kävellen 10-20km päivässä ja söin mitä sattuu milloin tuli nälkä. Viimeisen viikon tein etänä töitä. Kotona syön aamiaista tunnin lukien samalla uutisia, sitten avaan työkoneen ja teen töitä ja pidän palavereja ilta kuuteen - kahdeksaan. Harrastan joka päivä liikuntaa joko keskellä päivää tai töiden jälkeen.
Mitään tästä en olisi voinut tehdä jos minulla olisi alaikäinen lapsi, koska sitä ei voisi jättää yksin kotiin eikä ottaa keskellä kouluvuotta mukaan, enkä voisi elää arkeani myöskään koska kuka huolehtisi lapsesta kun olen töissä/harrastuksissa noin klo 8-20? Ainoa keino jolla tämä toimisi olisi kotiorjapuoliso, mutta ei kuulu elämän tavoitteisiin sekään skenaario.
En myöskään voisi elää nykyisessä asunnossani lapsen kanssa (ei ole tilaa) ja todennäköisesti joutuisin ostamaan auton. En voisi muuttaa parin vuoden välein - tai no voisin, mutta aika paskaa sille lapselle vaihtaa koulua ja kavereita muutaman vuoden välein.
Ihan kaikki muuttuisi jos tähän lisäisi lapsen.
Mun yksi kk, kun lapset olivat 1 v. ja 4 v. 3 vkoa Karibialla, sukellettiin, veallettiin, nukuttiin hammockeissa, hotelleissa, teltassa tai paikallisten luona, syötiin mitä huvitti ja milloin huvitti.
Kaksi vkoa veneiltiin Turun saaristossa, elettiin satamaelämää ja luonnonsatamissa notskeiltiin.
Kotona tein töitä lasten päikkyaikaan, muu aika ulkoiltiin, tavattiin ystäviä ja muita perheitä.
Me ei ole muutettu ennen lapsiakaan, eikä muuteta nytkään. Meillä on yksi auto, toista ei tarvita.
Tokihan tämä nyt sun mielestä kuulostaa ihan kauhealta, mutta sithän kuulostaa.
Alue: Aihe vapaa
Olen itse lapseton, mutten näe lapsellisten kavereideni elämän muuttuneen kovasti siihen nähden, miten oma elämäni on muuttunut. Aika harva nelikymppinen juoksee baareissa, oli lapsia tai ei. Toki pari kertaa vuodessa tulee käytyä, sinne tulevat silti ne lapsellisetkin. Tällä hetkellä en tekisi mitään eri tavalla, vaikka lapsia olisikin (ok nyt ei tarvitse kuskailla ketään tarhaan tai harrastuksiin, mutta muuten).
Elämä muuttuu joka tapauksessa, joidenkin kertarysäyksellä lasten saannin takia ja joidenkin pikkuhiljaa mielenkiinnon kohteiden muuttuessa.