Miten ihmisestä tulee niin yksinäinen että viettää juhlatkin yksin?

Onneksi et ap tunne sinkkuja, minä en olisi enää ystäväsi jos alkaisit kutsua minua vanhaksipiiaksi koska olen 29 ja sinkku. Ja tyytyväinen elämääni tällä hetkellä juuri sellaisena kuin se on. Se jos säälittelet toista koska hän ei elä samoin kuin sinä kertoo paljon enemmän sinusta kuin sen toisen elämästä.

Minä vietän joskus joitain juhlapäiviä itsekseni. En aina, esimerkiksi joulua tai juhannusta en koskaan mutta vapun olen viettänyt. Yhden uuden vuodenkin. Tänäkin vuonna harkitsin mutta kaveri suostutteli mukaan bileisiin. 

Minulla on paljon kavereita, mutta osa on ulkomailla, osa toisella puolen Suomea. En aina ole asunut samassa maassa tai kaupungissa. Täällä missä asun minulla on pari hyvää ystävää ja aika vähän pintapuolisia kavereita, niitä on enemmän muualla. Osa noista ystävistä on parisuhteissa tai perheellisiä ja heillä on omat menonsa, joihin ei kavereita kutsuta. Osalla on isot kaveriporukat koska ovat aina asuneet täällä toisin kuin minä. Joten joskus vaan huomaan että ystävilläni on muita suunnitelmia. Eilen minut kutsuttiin mukaan ja minulla oli todella hauskaa. Aina varmasti olisin tervetullut, se on kerrottukin, mutta viihdyn myös hyvin itsekseni ja joskus sanon minulla olevan muita suunnitelmia ja nautin vaikka hyvästä kirjasta ja siitä ettei ole työkiireitä. Joskus jos minua ei kutsuta mukaan en halua tyrkyttää seuraani kun tiedän muilla olevan suunnitelmia ja tiedän viihtyväni hyvin myös yksin.

Yksinäisyys ei välttämättä tarkoita sitä, että ihminen on yksin, vaan sellaisten ihmisten ympäröimänä, jotka saavat hänet tuntemaan itsensä yksinäiseksi. Perhejuhlat ovat aina hieman katkeransuloisia, koska olen lapsista nuorin ja elämäntilanteeni on täysin eri, kun lähes 10 vuotta vanhemmilla sisaruksillani. Perhejuhlat siis menevät heidän lapsiaan, häitään, remonttejaan, asuntolainojaan ja tuollaisia vatvoessa ja itse lapsettomana sinkkuopiskelijana saan olla lähinnä keittiössä keittämässä konkkaronkalle kahvia ja leipomassa. Rakastan perhettäni, mutta harmittaa, kun itse olen lähinnä taustakoristeena ja saatetaan ehkä kohteliaisuudesta kysyä esim. opiskeluista, mutta ei jäädä juttelemaan. Juhlapyhien aikaan suurin osa ystävistänikin on perheensä tai kumppaninsa kanssa, joten tekisi aina mieli jäädä mielummin kotiin katsomaan leffaa ja syömään hyvää ruokaa.

Itse vietin vapaaehtoisesti joulun ja uuden vuoden yksin. Olen vähä päälle parikymppinen lapseton nainen. Olisin päässyt porukkaan mukaan juhlimaan, mutten halunnut. Tykkään olla yksin. Tosi, uutta vuotta en edes juhli, en ole oikein ikinä pitänyt siitä. Joulua valmistelin kovastikin ja mulla oli ehkä elämäni paras joulu, kun sain viettää sen itseni ja itse tehtyjen leivosten kera :)

Katsoppa kaikilla ei välttämättä ole niitä ystäviä, joiden kanssa viettää joulua tai uuttavuotta. Jos olet esimerkiksi työn perässä muuttanut toiseen kaupunkiin aikuisena, ei sinulla välttämättä ole tässä uudessa kaupungissa muodostunut ystäväverkostoa vielä vuosienkaan jälkeen.

Joillakin ei ole edes vanhempia enää, ja harva viitsii veljen/siskon luona näitä viettää.

Sitten on myös ihmisryhmä, joka viihtyy yksin ja saa energiaa yksinolosta. Tällainen ihminen ei tunne itseään yksinäiseksi vaikka onkin yksin. Sitä on monen vaikea ymmärtää, että tällaisiakin ihmisiä on.

Jotkut nauttivat yksinolosta. Oletko tätä ottanut huomioon ap? Itse tarvitsen paljon omaa aikaa, yksin. Vietän juhliakin yksin, omasta tahdostani.

Juhlapäiviä voi viettää monilla tavoilla. Jotkut matkustaa alkuperäisille kotipaikkakunnille, toisille ne on tervetulleita hengähdystaukoja, jotkut lähtee ulkomaille. Jotkut jopa keksii eri vuosina eri tapoja viettää juhlapäivät. Miksi pitäisi olla juuri niinä parina päivänä vuodesta isossa porukassa? Tai viettää juhlapäivät muiden haluamalla tavalla lauman mukana? Tai varsinkaan katsella niitä samoja vanhoja naamoja vuodesta toiseen ja riidellä vanhoja riitoja. Vuodessa on riittävästi viikonloppuja bilettää.

Voi olla esim. alkkis+mt-ongelmaiset vanhemmat, joiden ei ehkä olisi pitänyt saada lapsia, tai saivat vagingossa. Ei synny luontevaa ja luotettavaa suhdetta lapisen ja vanhempien välille. Lapsi kasvatetaan mielivallalla eikä lapsi opi missään vaiheessa mitään sääntöjä eikä rajoja. Oppii lähinnä pelkäämään ja uhmaamaan. Perhe on oudoksuttu ja julkisesti hieman huonossa valossa. Ovat omituisia. Elävät köyhyydessä kaupungin lähhiössä ja lapsi tuhntee jatkuvaa alemmuutta kaikkiin nähden kirpparivaatteineen. Henkinen väkivalta on päivittäistä, fyysistäkin on.

Lapsi ahdistuu ja pakenee tilanetta mielikuvitusmaalilmaan, koska ei osaa käsitellä tunteitaan. Lapsi on vihainen ja masentunut, pelokas ja omissa maailmoissaan. Kiroilee koska kotona kiroillaan, on aggressiivinen (sanallisesti) koska kotona ollaan aggressiivisisa. Lapsi näytää ulospäin vain oudolta, jonka vuoksi luokkakaverit karttelee häntä, jonka lapsi vaistoaa eikä osaa sanoa miksi hänestä ei pidetä. Oppii häpeämään itseään ja vetäytyy. Häpeä täysin autisitsessa lukkotilassa eikä ketään kiinnosta, paitsi opettaja vittuilee tekemättömistä läksyistä. Ehkä nöyryyttää koko luokan edessä.

Lintsaa yläasteella paljon koulusta koska ei jaksa, ja tuntee koko ajan kaverittomuudestaan ja itsestään häpeää. Kiusataan lintsaamisesta.

Löytää jo nuorena alkoholin ja alkoholisoituu heti. Vuosia menee juodessa (ei toki joka päivä, enempikin 1-4 kertaa viikossa). Sossu huolestuu ja nuori viedään laitokseen asumaan. Mukaan tulee lääkkeet.

Laitoksesta päästyään jatkaa juomista+lääkkeitä ja on miesten ja kaikkien hyväksiäytettävissä ja elää tätä vahingillista elämää pettäen itseän ja muita. Kuitenkin jossain vaiheessa järkiintyy ja lopettaa juomisen ja muut päihteet ja lääkkeet, kuitenkin maine on jo mennyt ja poltetut sillat savuaa takana. Kulkee luimistellen pitkin syrjäkujia, ei halua mennä julkisille paikoille koska siellä voi olla satuttamiaan ihmisiä ja niiden tuttuja.

Jäljellä on vuosien traumat jotka vaikuttaa jokapäiväiseen elämään, varsinkin ihmissuhteisiin, traumojen selvittämiseen menee monta vuotta, ja on mahdollista että vauriot ei kenties korjaannu koskaan. Ei osaa luottaa ihmisiin, ei osaa näyttää kiintymystä, ei osaa pitää omia rajojaan ja pelkää satuttamista.

Siksi esimerkiksi.

[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 17:07"]

Voi olla esim. alkkis+mt-ongelmaiset vanhemmat, joiden ei ehkä olisi pitänyt saada lapsia, tai saivat vagingossa. Ei synny luontevaa ja luotettavaa suhdetta lapisen ja vanhempien välille. Lapsi kasvatetaan mielivallalla eikä lapsi opi missään vaiheessa mitään sääntöjä eikä rajoja. Oppii lähinnä pelkäämään ja uhmaamaan. Perhe on oudoksuttu ja julkisesti hieman huonossa valossa. Ovat omituisia. Elävät köyhyydessä kaupungin lähhiössä ja lapsi tuhntee jatkuvaa alemmuutta kaikkiin nähden kirpparivaatteineen. Henkinen väkivalta on päivittäistä, fyysistäkin on.

Lapsi ahdistuu ja pakenee tilanetta mielikuvitusmaalilmaan, koska ei osaa käsitellä tunteitaan. Lapsi on vihainen ja masentunut, pelokas ja omissa maailmoissaan. Kiroilee koska kotona kiroillaan, on aggressiivinen (sanallisesti) koska kotona ollaan aggressiivisisa. Lapsi näytää ulospäin vain oudolta, jonka vuoksi luokkakaverit karttelee häntä, jonka lapsi vaistoaa eikä osaa sanoa miksi hänestä ei pidetä. Oppii häpeämään itseään ja vetäytyy. Häpeä täysin autisitsessa lukkotilassa eikä ketään kiinnosta, paitsi opettaja vittuilee tekemättömistä läksyistä. Ehkä nöyryyttää koko luokan edessä.

Lintsaa yläasteella paljon koulusta koska ei jaksa, ja tuntee koko ajan kaverittomuudestaan ja itsestään häpeää. Kiusataan lintsaamisesta.

Löytää jo nuorena alkoholin ja alkoholisoituu heti. Vuosia menee juodessa (ei toki joka päivä, enempikin 1-4 kertaa viikossa). Sossu huolestuu ja nuori viedään laitokseen asumaan. Mukaan tulee lääkkeet.

Laitoksesta päästyään jatkaa juomista+lääkkeitä ja on miesten ja kaikkien hyväksiäytettävissä ja elää tätä vahingillista elämää pettäen itseän ja muita. Kuitenkin jossain vaiheessa järkiintyy ja lopettaa juomisen ja muut päihteet ja lääkkeet, kuitenkin maine on jo mennyt ja poltetut sillat savuaa takana. Kulkee luimistellen pitkin syrjäkujia, ei halua mennä julkisille paikoille koska siellä voi olla satuttamiaan ihmisiä ja niiden tuttuja.

Jäljellä on vuosien traumat jotka vaikuttaa jokapäiväiseen elämään, varsinkin ihmissuhteisiin, traumojen selvittämiseen menee monta vuotta, ja on mahdollista että vauriot ei kenties korjaannu koskaan. Ei osaa luottaa ihmisiin, ei osaa näyttää kiintymystä, ei osaa pitää omia rajojaan ja pelkää satuttamista.

Siksi esimerkiksi.

[/quote]

Julkisesti olen siis "Se yks vitun huora".

[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 14:13"]

Tässä toisen yksinäisen tarina:

En ole ollut päivähoidossa koskaan, äiti hoiti minut ja veljeni kotona. ....

...Uudet kaverini vanhempani torppasivat aina, käskivät jopa puhelimessa pistämään välit poikki, kun yksi poika soitteli minulle ahkerasti. Eipä tullut sitten sitä ensimmäistä poikakaveriakaan. Kotonani vallitsi täysi natsi-meininki, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, minua vahdittiin paremmin kuin Suomen vankeja, töitä piti tehdä vanhenpien yrityksessä. Jos menin jonnekin, vaikka kavereiden kanssa, vanhemmat halusivat ehdottomasti kyyditä, ajat piti sopia. Vaikka kouluun sain kyllä mennä ihan omatoimisesti pyörällä sotkien yht. 15 kilsaa. Kumma kyllä. Muutin pois kotoa, kun täytin 18. Seksiä harrastin toki ennen kuin olin 20 vee, mutta myös ennen kuin minulla oli ollut poikakaveria tai miesystävää. Uteliaisuudesta....

...Ystäviä haluaisin minäkin. Yksikin hyvä riittäisi, ja voisi olla muukin kuin miesystävä. Mutta tunnen olevani niin erilainen ja omituinen, että on vaikea löytää samanlaisia, hengenheimolaisia. Puolitututkin sanovat sen joskus minusta minun kuullen suoraan. Olet kissa, itsenäinen oman tien kulkija, erilainen, erikoinen. En enää jaksa yrittää väkisin heittäytyä mukaan porukoihin, kun en niihin kuitenkaan sovi.

[/quote]

Siinähän tuo syy ja seuraukset tulivat. Kodista ja kasvatuksesta lähtee kaikki. Jos nuoren sosiaalisia suhteita ei kotona vaalita, kärsii nuori myös aikuisena. Lisäkärsimykset kotona vallitsevasta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta, josta jää ikuiset jäljet. Tuttua minullekin, elämä ollut yhtä selviytymistarinaa. Vanhempani eivät välitä, lienevätkö koskaan välittäneet muusta kuin halvasta lapsityövoimasta.

Minä olen aina viihtynyt yksin ja inhonnut pakkojuhlia. En ole koskaan tykännyt ryyppäämisestä, joten vietän mieluummin juhlapyhät nauttien vapaasta ja itseni seurasta. En yleensäkään jaksa kälättäviä ja juoruavia ihmisiä. Ja kuten tuolla joku aiempi kertoi, en nuorenakaan jaksanut sitä kikatusta ja poikien perässä juoksua ja pussikaljoittelua yms. paskaa.

Onneksi olen jo niin vanha, että ei ole enää sosiaalista painetta viettää yhteisjouluja tai yhteisuusiavuosia. Saan olla rauhassa itseni kanssa.

Paikkakuntien vaihdos, elämäntilanteen muutos ja kuolemantapaukset niiden kohdalla, jotka kärsivät asiasta. Joidenkin kohdalla oma valinta. 

Mulla on perhe. Mutta jos ei olisi perhettä, niin olisin yksin, koska kavereilla on kaikilla kuitenkin niitä parempiakin kavereita. Paras ystäväni löysi miehen ja on sen jälkeen viettänyt kaikki juhlansa miehen sukulaisten seurassa, joten minä sain niiltä osin jäädä. Muutama kaveri asuu kaukana. Äiti on kuollut ja isä on niin huonokuntoinen, että jos hänet ottaa palvelutalosta pois tarvitsen avustajan hoitamaan ja yleensä otetaankin, jos kotona on käymässä meitä lapsia vähintään kaksi. Veljillä on omat kaveripiirinsä, vaikka ovatkin perheettömiä. En ole aikuisiällä löytänyt hyvänpäivän tuttuja enempää, töissä olen tosi pienessä firmassa ja harrastuksista ei vaan samanhenkistä tunnu löytyvän. Kerran löytyi, mutta hän muutti toiselle paikkakunnalle ja viettää juhlat lastensa kanssa. 

Surullinen kansakunta tämä suomalainen kansa. Ei ole tässä maassa helppoa, ei ole.