Nopea eteneminen parisuhteessa?

Heinäkuussa tavattiin, muutettiin heti yhteen. Alle vuosi yhdessä ostettiin asunto ja lapsi alulle. Nyt 5 vuotta yhteiseloa takana, lapsia kaksi ja muutettu omaan taloon.

Jokaisella on oma tahti. Meille tämä sopi :)

No joillakin sujuu joillakin ei, ja toiset ovat pitkissäkin huonoissa parisuhteissa, vain koska ei osata liikkua omalta "mukavuusalueelta" ulos. En voisi ihan rehellisesti sanottuna suositella nopeasti enemistä kellekään, josta välitän. Ihan järjelläkin voi ajatella, että kyllä sitä tietää paremmin mitä vastassa on, kun malttaa esim edes kolme vuotta odottaa ennen kuin perustaa perheen. Mulle ainakin lapselle tarjoama perhe oli tärkeä asia, halusin olla varma että jaksetaan olla yhdessä ja selvitään tiiminä vanhemmuudesta. Mutta kyllähän lisääntyminen on niin luonnollinen asia, että en sinänsä kenenkään valintoja/etenemistä tuomitse. Muistutan vain, että nykyään naisen mitta ei kuitenkaan ole äitiys, ja omaan elämänlaatuun voi panostaa myös harkitsemalla miehen valintaa pidempään kuin ennen. Ei tarvitse tyytyä ensimmäiseen joka suostuu perheenperustamiseen.

Harvoinhan tällaiseen alotukseen tulee itse kertomaan ne epäonnistuneet tarinat. Voisin kertoa yhdestä sukulaisestani, toki hieman muunneltuina. Sukulaiseni oli suht tunnettu jo entuudestaan, että ei valinnut parhaita miehiä. Oli siis ukkoina juoppoja, pilviveikkoja yms. Sitten ensimmäistä kertaa tapasi vähänkin kunnollisen oloisen miehen, siis sellaisen joka oli suht sosiaalinen ja kävi koulua (nämä piirteet siis olivat jo paljon enemmän kuin edellisillä poikaystävillä). Tämän vuoksi kaikki kannustivat ehkä liikaakin pitämään tästä kimpaleesta kiinni, ja sukulaiseni oli myös todella haltioissaan. He etenivät mielestäni alkuun normaalisti, mutta heti kun muuttivat yhteen (joskus 1-1,5v seurustelusta) alkoivat yrittää lasta, vaikka molemmat olivat alle 30v. Silloin sanoin kun juteltiin, että eikö olisi järkevämpi jakaa sama talous esim ensin vuoden, niin näkee miten toinen hoitaa kaikki asiat. Mies myös sai välillä jotain ihme raivareita, mikä mietitytti minua. Noh, sukulainen sanoi, että ovat viettäneet kaikki yöt yhdessä, mitään salaisuuksia ei ole. Tuli sitten raskaaksi, ja siitä se lähti. Paljastui hirveät velat taustalta, mies alkoi juomaan enemmän, mt-ongelmat tulivat osaksi arkea (ilmeisesti oli tiennyt kyllä miehen ongelmista jonkin verraan, mutta oli ajatellut että yhteinen perhe auttaisi miestä), mies otti sukulaisen nimiin pikavippejä yms ja teki kaikkea mahdollista paskaa. Ongelmahan tässä on se, että erosta huolimatta sukulainen on lapsen myötä sidottu ukkoon nyt, ja on monet kerrat katunut syvästi tätä.

Toki sitten on niitäkin, jotka huomaavat ne ongemat mutta jatkavat silti sitä suhdetta. Aivan kun on myös niitäkin, jotka onnistuvat nopeaa etenemisestä huolimatta. Mutta kyllä minun mielestä on järjen kannalta fiksumpaa tutustua kunnolla ja elää ihan pariskuntana rauhassa ennen lasta useampi vuosi. Parisuhde kuitenkin on se perheen tukipilari. Eikä pelkästään sen takia, että jotain ikävää voi paljastua, vaan senkin takia että vauvavuodet, uhma-ajat ym on oikeasti paljon helpompia kun on jot muodustunut sellainen syvä ystävyys ja rakkaus, tunne tiimistä, jota ei voi saada kuin vuosien myötä. Ja kyllähän ne todennäköisyydet on puolella, jos ei tarvi esim vauva-ajan aikana samalla käydä läpi sellaista parisuhteen symbioosivaiheen purkautumista, joka tulee väistämättä kaikille (usein 3-4v kohdalla). Mutta toki elämää ei tarvi elää varovaisesti kaiken ennakkoiden, ja ei elämä epäonnistu vaikka tekisikin ihan virheitäkin. Mielestäni nopeaa etenemistä ei voi kuitenkaan suositella kuin sellaisille, joilla on lisääntymisessä kiire iän/terveyden puolesta, vaikka ei sitä toki ulkopuolisten tarvi tuomitakaan!

Kaikki tuhkimotarinat ja ym sadut mielestäni opastavat tähän "kun se on oikea, niin se kyllä kolahtaa" vähän liikaa. Naisille muodostuu joku romanttinen kuva siitä oikeasta ritarista, jonka kanssa voi perustaa perheen vaikka siltä sekunnilta koska "sen vaan tietää". Meillä on aika monia tarinoita Suomessakin, näistä oikeista, joista vaan aluksi tiesi, mutta sitten 5v:n päästä havahdutaankin että se oikea onkin väkivaltainen alkoholisti, mutta ehkä rakkaus sen vielä muuttaa. Toki voi toisinkin käydä, mutta kyllä kai kaikki ymmärtävät, että aika arpapeliä se on. Ihanaahan se on oikeasti lukea näitä hyviä tarinoita, mutta haluatteko oikeasti jatkaa tämän "oikea" -tarinan opettamista esim tyttärillenne? Kaikki muu saa elämässä väistyä, kaikkein tärkeintä on löytyy se tunteeseen perustuva oikea, ja perustaa perhe?

Minulle se minun oikeani oli niin tärkeä saalis, että halusin pitää hänet ihan itselläni ensin muutamat vuodet ja luoda hyvän pohjan suhteelle. Koska se vaan on väistämättömästi totta, että huono ajoitus voi saada sen unelmasuhteenkin karitutumaan.

Asiat voi toimia tai olla toimimatta, hitaalla tai nopealla toiminnalla. Mukana suurta sattumaa ja yritystä asian eteen. Itse muutettiin heti yhteen. Naimisiin ja talon osto vuosi tapaamisen jälkeen. Hyvin on mennyt. Tosin lapsia harkitsin neljä vuotta. Niistä ei pääse eroon. Miehestä ja talosta pääsee!

Luulen, että kirjoittaja tarkoitti sitä, että vanhempana nopea eteneminen on "hyväksytympää" mm. biologiaan vedoten. Jos aikoo vielä saada yhteisiä lapsia, aika on rajallinen. Mielestäni kirjoitus ei kieltänyt nuorena nopeaa etenemistä...

Olimme kyllä olleet työkavereita toista vuotta mutta kun rupesi tapahtumaan kaikki eteni ryminällä:

- 2 vkoa 1. oikeiden treffien jälkeen minut esiteltiin vanhemmille

- 2 vkoa em jälkeen mun valmiit lapset esiteltiin miehen vanhemmille ja he kysyivät luvan että saavatko olla ihan oikeita isovanhempia mun lapsille.

- tuosta meni sitten 6kk kun sovittiin että alamme rakentamaan taloa perheellemme

- rakentaminen alkoi 9kk ensitreffien jälkeen.

Tuosta on nyt 20v ja edelleen onnellisina yhdessä:D Ja toinenkin talo tuli rakennettua ja vielä yksi lapsi hankittua näiden vuosien aikana.

Ei kannata hetkeäkään epäröidä jos hyvältä tuntuu eikä varsinkaan kuunnella muiden mielipiteitä. Elämä on lyhyt ja arvaamaton, huomisesta ei voi tietää t: Leski jonka aviomies kuoli alle vuoden avioliiton jälkeen.

Teineinä tavattiin, kaikki selvää ekasta illasta lähtien, vuoden päästä yhteenmuutto ja sillä tiellä edelleen vajaa nelikymppisinä. Joskus sen vaan tietää.

No tuo teidan "nopeasti" ei todellakaan ole nopeaa kun vertaa joihinkin vastauksiin taalla! Itse olen myos vahan sita mielta etta riippuu iasta. Itse olen 29 ja muutaman suhteen kokeneena koen tietavani nyt minkalainen kumppani sopii minulle. Nykyinen suhteeni vaikuttaa lupaavalta mutta olemme olleet yhdessa vain kolmisen kuukautta. En todellakaan rupeaisi viela suunnittelemaan lapsia tai haita mutta totuus on etta ika vahan painaa kun miettii niita lapsia. Joten mulle varmaan tuo 2 vuotta tuntuisi sopivalta ajalta miettia ja katsoa josko sen aika olisi jos suhde menee muuten hyvin. Yleisesti ottaen voisin miettia muita suuria paatoksia ehka vuoden paasta, kuten kihloja. En siis halua syoksya mihinkaan mutta toisaalta tunnen itseni yksilona ja sen millainen olen parisuhteesa suht hyvin, plus en ole enaa 21-vuotias. Monen asian summa ja yksilollista siis.