Oletko nähnyt pullean vauvan? Millainen hän oli isompana?
Muuttuiko tavalliseksi?
En tarkoita nyt tavallista vauvan pullukkuutta, vaan sitä, että on vähän liian pullea vauva.
Kommentit (17)
Olen niitä paljonkin nähnyt, ei tunnu olevan mitään yhteyttä siihen että olisi lihava myöhemmin. ja itse asiassa muistan tutkimustietona lukeneeni, että ainakin alhainen syntymäpaino olisi yhteydessä jonkin verran kasvaneeseen aikuisiän lihavuuden riskiin, siis nimenomaan alhainen syntymäpaino. Sen epäillään johtuvan siitä, että elimistö tulkitsee kohdun ravintotilanteen perusteella, että tässä ollaan syntymässä niukkoihin oloihin ja kytkee kaikki energian säästämiseen ja varastointiin liittyvät geneettiset mekanismit päälle.
Meillä yksi pojista oli syntyessään jo lähes 5kg ja ensimmäisen vuoden hyvin iso vsuva, nykyään hyvin hoikka teini.
Olen nähnyt sekäettä. Pari jotka olivat isompanakin huomattavan pulleita ja niitä joilla tasaantunut normaaliksi.
Oma tyttö ja veljen tyttö olivat molemmat tosi jytkyjä noin 3-4 vuotiaaksi. Sen jälkeen paino ei pysynyt pituuden perässä ja nyt nuorina aikuisina todella hoikkia. Molemmilla pituutta yli 175cm.
Syntymäpaino oli molemmilla aika pieni, 3100g paikkeilla.
Olen nähnyt. Isompana hän oli ystävällinen ja oma-aloitteinen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä yksi pojista oli syntyessään jo lähes 5kg ja ensimmäisen vuoden hyvin iso vsuva, nykyään hyvin hoikka teini.
Mulla oli yli 5kg syntyessään, nyt on aikuinen hoikka mies. Esikoinen oli yli 4 kiloa, hänkin on hyvin hoikka.
4500g ja 54cm. 18v myöhemmin: 182cm ja 60kg. Eli joo, ei jäänyt lihavaksi. Mutta syntyessä näkyi kyllä posket takaapäinkin...
Vierailija kirjoitti:
4500g ja 54cm. 18v myöhemmin: 182cm ja 60kg. Eli joo, ei jäänyt lihavaksi. Mutta syntyessä näkyi kyllä posket takaapäinkin...
Anteeksi, että nauroin vauvan naamalle. :D
Nykytiedon valossa ei ole "liian pulleita" vauvoja, ainakaan rintaruokittuja. Vähän eri koulukuntia löytyy, mutta terveydenhuollon viralliset linjaukset ovat nämä. Meillä terkka v*ttuili 4 kk punnituksessa vauvan painoon liittyen "voi sen lattiallekin laittaa". Siinä kohtaa vauva kääntyi ihan ketterästi, eli lattialla oltiin kyllä oltu ja motorinen kehitys normaali.
Vauva lopetti rinnan 11 kk iässä itse ja samoihin aikoihin lähti kävelemään ilman tukea. Nyt paino- ja pituuskäyrä menee likimain samalla linjassa 2-vuoden iässä.
Poikani oli vauvana varsin pehmeä ja pullea, kasvoi ihan omilla käyrillä, ja ihan vaan rintamaidolla. Noin 3-vuotiaasta eteenpäin muuttui yhtäkkiä melkein jopa liian laihaksi. Nyt hän on 15-vuotias ja juuri ja juuri normaalipainoinen, siis todella hoikka.
Lapsistamme se, jolla oli eniten Michelin-renkaita (siis paljon!), on nyt esiteininä pian alipainoinen, ei meinaa muistaa/jaksaa millään syödä riittävästi siihen nähden miten paljon urheilee. Täysimetetty vauvana.
Laihoja urheilullisia on tullut niistä vauvoista, joille piti salaa neuvolalta syöttää perunaa jo parin kuukauden iässä.
Ei muuttunut. On ollut ylipainoinen koko ikänsä vauvasta asti. Syntyi yli viisikiloisena ja sillä tiellä on pysynyt. Epäilen että oli sokerivauva, mutta eihän sitä silloin aikanaan tutkittu kun ei ollut tapana.
Esikoinen oli hyvinkin makkarainen vielä imetettynä vauvana, nyt aikuisena alipainoinen mutta terve.
Pikkuveljeni oli todella iso vauva ja melkoinen harvinaisuus synnytysosastolla kokonsa vuoksi, mutta nyt aikuisena miehenä pitkä ja tosi laiha.
Minä olin kunnon michelin-ukko vauvana. Oli kunnon käsimakkaratkin. Nyt olen normaalipainoinen