Lue keskustelun säännöt.
Nopea eteneminen parisuhteessa?
31.12.2014 |
Mentiin 3 v sit kimppaan ja nyt meillä on vajaa 9 kk lapsi. Vuosi sitten oltiin menty kihloihin ja muutettiin toiselta puolen Suomea lähemmäs perhettä. Sitten mentiin naimisiin ja mies sai vakipaikan ja valmistui, tällöin oli synnytykseen aikaa 10 vkoa. Nyt vuoden lopulla kaikki jaksaa jauhaa, kuinka otettiiin valtavat riskit ja hirveällä kiireellä asiat tapahtuneet ja ensi vuosi pitäisi ottaa rauhallisemmin, Meille tämä käy, emmekä ole ahdistuneet. Onko sinulla kokemusta, että nopeat liikkeet kantavat hedelmää ja olet edelleen onnellinen vuosienkin jälkeen? Onko se niin iso tabu, jos asiat eivät menekään tänäpäivänä "oikeassa järjestyksessä" ? Meistä tuntui oikealta hankkiutua raskaaksi kun oltiin tunnettu 2 v ja sitten alkaa suunnella häitä. Ajatuksia?
Kommentit (49)
No ei mun kumppaneista ainakaan ole paljastunut sellaisia puolia, joiden kanssa en olisi voinut elää enää noin puolen vuoden tutustumisen jälkeen. Kukaan ei ole täydellinen, mutta se on eri asia. Jos sitoutuu rakastamaan ja toinen on mukava, hyvä ja itselle sopiva ihminen niin kauanko asiaa oikein pitäisi sitten hautoa ja vatvoa.
Oisko noi sellaisten puheita, joita ei parisuhteen alamäet kiinnosta (= eivät osaa ratkaista vaikeuksia, joita väistämättä tulee) vaan aina pitäis olla gloriaa..? Ihmiset muuttuvat 60 vuoden aikana kuitenkin, joten parasta opetella kohtaamaan sitä, ettei kaikki kuitenkaan suju kuin alkuhuumassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun uusi mies kosi 1 kk tuntemisen jälkeen...häät on sovittu 1v tapaamispäiväksi...jokaisella oma tahti
Ja siis ne kumppanit, joiden kanssa olin ennen miestäni olivat sellaisia, että tiesin jo suhteen alussa, että en ole vakavissani loppuelämää ajatellen, meinaan kun heistä aikanaan erosin. Ei johtunut yllätyksistä heidän luonteessaan tms.
3
[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 21:59"]Mun uusi mies kosi 1 kk tuntemisen jälkeen...häät on sovittu 1v tapaamispäiväksi...jokaisella oma tahti
[/quote]
Jep jep.
Rehellisesti sanoen uskon että suhteet voi aina kaatua. Ne voi kaatua kun on tunnettu kuukausi, pari vuotta tai pari kymmentä. En näe järkeä siinäkään, että vaateena on tutustua kymmenen vuotta. Jos suhde kariutuu seitsemän vuoden jälkeen, siirtyy mahdollisuus lasten tekoon taas yli kymmenellä vuodella. Jos sen verran tuntee kumppaniaan, että tietää arvot ja kasvatusnäkemyksistä ja on samoilla linjoilla, niin miksei lasta voi tehdä aiemmminkin. Jos lisäksi kumpikin sitten sitoutuu lapseen että mahdollisen eron sattuessa ymmärretään jättää oma itsekkyys taakse ja sallitaan molempien vanhemmuus erosta huolimatta. Osa pidempään yhdessä olleista ei välttämättä ota huomioon eron mahdollisuutta. Jostain syystä tuntuu, että kun ollaan tietty aika oltu yhdessä, kuvitellaan ettei ero ole enää mahdollista. Vaikka se on lähes yhtä todennäköistä kuin tuoreellakin parilla. Toki tuovaihe sen parin vuoden jälkeen on aiks haastava, kun siinä kohdin suhde kipuilee yleensä muutoinkin. Isot muutokset saattavat häiritä entisestään herkkää vaihetta. Tosin jos olette jo käyneet läpi eriytymisvaiheen varmasti, niin ei ole niin vaikea paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisin tätä vähä ikä- ja kokemussidonnaisena asiana. Nuoremmalle itselleni en olisi suosittelemassa nopeaa avioitumista ja lasten tekoa, mutta nyt toistakymmentä vuotta (toivottavasti) viisaampana, kun oma itsetuntemus ja tavoitteet ovat selkeämmät, en näkisi tuollaista tahtia lainkaan liian nopeana.
Aloitettiin kesällä seurustelu, seuraavana kesänä saatiin lapsi ja mentiin naimisiin. Yhdessä ollaan edelleen onnellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4v sisään tavattu, tutustuttu, ihastuttu, alettu seurustelemaan, 5kk seurustelua takana aloin odottaa, kihloihin, vauva syntyi, vuoden päästä toista odottamaan, naimisiin, toinen lapsi syntyi. Onnellisia ollaan siitä, että me ollaan yhdessä ja tehtiin kaikki tämä, ero olisi jo tullut ilman lapsien sidontavoimaa, jaksettu vaikeat ajat heidän takia ja nyt kaikki on taas hyvin :)
[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 22:02"]
Pitäisin tätä vähä ikä- ja kokemussidonnaisena asiana. Nuoremmalle itselleni en olisi suosittelemassa nopeaa avioitumista ja lasten tekoa, mutta nyt toistakymmentä vuotta (toivottavasti) viisaampana, kun oma itsetuntemus ja tavoitteet ovat selkeämmät, en näkisi tuollaista tahtia lainkaan liian nopeana.
[/quote]
Minusta tuntuu oudolle, että nuorena joku menisi suin päin suhteeseen jos ei sitä halua. Ja jos taas haluaa, en näe mitään järkeä ajatella, että ei, kun ensin pitää vanheta. Miksi se ikä toisi eteen sen parempia kumppaneita, jos se nuorena valittukin on hyvä? Miksi oletusarvo on, että nuorena ei osaa valita oikein? Pikemminkin vanhempana ei osaa, ihmisestä tulee liian kranttu tai epäitsevarma. Nuorena yhteen vaan, jos se on mahdollista ja sitä aidosti haluaa! Mä ainakin olisin onnellinen, jos mulla olisi mies, jonka kanssa olisin ollut kauan yhdessä. Koska osaan valita hyvin. Ne mun valitsemat hyvät vain karttoivat minua silloin nuoruudessa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Henkilökohtaisesti pidän ap:n kaltaista porukkas hieman yksinkertaisena.
Ei ole yksinkertaista jos rakastuu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me mentiin 7kk seurustelun jälkeen kihloihin ja siitä kuukausi eteenpäin naimisiin. Lapsi syntyi 11,5kk häiden jälkeen. Tänään vietämme 15-vuotishääpäivää.
Kyllä meilläkin jotkut tutut ja etäisemmät sukulaiset luulivat, että vahinkoraskaus kyseessä kun menimme naimisiin. Mutta meillä vaan oli sellainen fiilis, että mitä tässä jahkailemaan selvää asiaa. Miehen luokse muutin vihkimistä edeltävänä päivänä käytännön syistä, olisi ollut hankala tehdä muuttoa uudenvuodenaattona ja samana päivänä kun mentiin naimisiin.
En muista että naimisiinmenon jälkeen kukaan olisi kauhistellut. Eikä moni sitä ennenkään. Päin vastoin, molempien vanhemmat olivat oikein tyytyväisiä, että sopiva kumppani on löytynyt.
[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 22:01"]
[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 21:59"]Mun uusi mies kosi 1 kk tuntemisen jälkeen...häät on sovittu 1v tapaamispäiväksi...jokaisella oma tahti [/quote] Jep jep.
[/quote]
Munkin kosi alle 2kk tapaamisesta, mutta siinä kohtaa en uskaltautunut vielä suostumaan. Ja me ehdittiin molemmat vielä tahoillamme epäillä, tuleeko tästä mitään, mutta 7kk kohdalla mentiin kihloihin kun oltiiin taas sillä kannalla, että kyllä tästä hyvä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 22:08"]
Henkilökohtaisesti pidän ap:n kaltaista porukkas hieman yksinkertaisena.
[/quote]
Mä taas sinua.
Me etenimme nopeasti: 2kk tutustumisesta yhteenmuutto, puolen vuoden päästä olin raskaana. Noh, erokin tuli, kun lapsi oli 1,5v. Ei siis kannattanut. Jos joskus pariudun vielä, niin en todellakaan etene näin nopeasti. Toisaalta nyt olen paljon viisaampi sen suhteen mitä parisuhteelta ja perhe-elämältä haluan, joten tuskin tarvitsee odotella vuosia ennen kuin voi edetä mihinkään.
Moi,
Voin sanoa että kyllä onnistuu. Me mentiin yhteen 9kk tuntemisen jälkeen, kihloihin 1v. jälkeen, avioon mentiin 2v. päästä. Lapset tehtiin 2 ja 4 vuoden päästä tapaamisesta. Nyt oltu yhdessä 22v. maksettu talo omaksi. Lapset ovat tulleet aikuisiksi.
Vastaus sinulle Ap. Kyllä nopea eteneminen kannattaa ja voi toimia!
Tsemppiä ja menestystä teille molemmille.
T. Perheen isä.
Meillä esikoinen syntyi 1v1kk ekan tapaamisen jälkeen, toinen vuosi siitä eteenpäin ja hyvin on sujunut. On ollut muita vastoinkäymisiä (mm.työttömyyttä), mutta ainakin pikkulapsielämää helpotti, että oltiin vielä ihan vastarakastuneita. Nyt yhteistä elämää takana 6 v. ja ongelmista huolimatta toi toinen tuntuu silti vielä mulle passelilta parilta. On niin hyvä tyyppi, että tahtoisin pitää elämässä läheisenä, vaikka varsinainen parisuhde joskus menisikin karille. Ei näistä ikinä voi tietää, miten menee. Kyllä mä tiedän useamman sellaisenkin parin, joka ensin seurustelee 7v. sitten menee naimisiin ja hankkii lapset ja eroaa pikkulapsiaikana. Tai vuosi häiden jälkeen. Joku jo sitäkin pikemmin.
Kaveri löysi elämänsä miehen netistä. Vauvanteko aloitettiin heti ensi tapaamisella. Kolmen kuukauden sisään alkoi väkivalta. Abortin kautta sitten oikeudenkäyntiin. Ei ole edes ainoa tapaus, jonka tiedän, kaikki ei tosin sitä aborttia tuossakaan tilanteessa tee.
Tällaisten tapausten takia suosittelisin että ainakin vuoden odottettaisiin sitä lapsen tekoa. Siinä ajassa nyt yleensä kai se väkivaltaisuus tulee esille. Jokainen tietysti valitsee itse elämänsä. Itse olen tylsä ja tavallinen järjenkäyttäjä.
[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 22:08"]
[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 22:02"]
Pitäisin tätä vähä ikä- ja kokemussidonnaisena asiana. Nuoremmalle itselleni en olisi suosittelemassa nopeaa avioitumista ja lasten tekoa, mutta nyt toistakymmentä vuotta (toivottavasti) viisaampana, kun oma itsetuntemus ja tavoitteet ovat selkeämmät, en näkisi tuollaista tahtia lainkaan liian nopeana.
[/quote]
Minusta tuntuu oudolle, että nuorena joku menisi suin päin suhteeseen jos ei sitä halua. Ja jos taas haluaa, en näe mitään järkeä ajatella, että ei, kun ensin pitää vanheta. Miksi se ikä toisi eteen sen parempia kumppaneita, jos se nuorena valittukin on hyvä? Miksi oletusarvo on, että nuorena ei osaa valita oikein? Pikemminkin vanhempana ei osaa, ihmisestä tulee liian kranttu tai epäitsevarma. Nuorena yhteen vaan, jos se on mahdollista ja sitä aidosti haluaa! Mä ainakin olisin onnellinen, jos mulla olisi mies, jonka kanssa olisin ollut kauan yhdessä. Koska osaan valita hyvin. Ne mun valitsemat hyvät vain karttoivat minua silloin nuoruudessa :)
[/quote]
Onnea kyvystäsi valita hyvin. Kuten kirjoitin edellä, olen itse kypsynyt tuon asian suhteen vasta myöhemmin. Olin nuorempana kovin naiivi ja epäolennaisuuksiin keskittyvä. Siksi en myöskään voi varauksetta suosittaa kaikille kiireen pitämistä, tosin enpä sano, että se kaikissa tapauksissa olisi silti väärä ratkaisu. 8.
Todellisuudessa pariutuminen on sattuman kauppaa. Hormonihuuruissaan sitä saattaa lyöttäytyä yhteen hyvin nopeasti, tuntematta vielä toista. Sitten suhde joko toimii tai ei. Arpapeliä. Jos naapurilla toimii, itsellä välttämättä ei, ja päinvastoin. Mitään yleistyksiä ei voi tehdä.