Minnkä vuoksi oppilaille ei anneta vaikka tenttimällä suorittaa jotain esim matematiikkaa peruskoulussa lyhyemmässä ajassa ja siirtyä siitä lukion matematiiikkaan?
Itsekin muiistan suoritin peruskoulun koko matematiikan oppimäärän about puolessa toista kuukaudessa 8 arvosanalla 16 vuotiaaana kun siinä oli kaikkea koulukiusaamista yms.
Kommentit (29)
Kaverin kanssa "suoritettiin" yläasteen matikka aika hätäseen, sen jälkeen matikanopettaja antoi meille ammattikoulun matikankirjat, jotka tehtiin täyteen vissiin parissa viikossa pihakeinuissa istuen... Lukiomatikka jäi pariin ekaan kurssiin, kun oli kivempi vaan ottaa aurinkoa. Molemmilla ka 9.7 ja matemaattiset aineet 10.
Vierailija kirjoitti:
Äikkä taisi jäädä vähemmälle.
Eii toki. Kyllä pilkunnussiminen aina kiiinnostaa byrokrattisessa valtiossa. Se on uudenlaista sotaaa ikäänkuin eli paperisotaaa.
Jos nuori osaa itse kirjan pohjalta laskea ne laskut, mikäs siinä. Vanhempi voi hommata kirjat.
Opettaja ei ehdi eikä halua pitää rinnakkaisopetusta tavallisella oppitunnilla.
Taas hyvä esimerkki siitä, että lahjakkuus yhdessä asiassa (sinulla matematiikka) on pois toisesta asiasta (sinulla kirjoitustaito).
Et suorittanut. Olet venyttelijä-trolli, joka sekoilee milloin mistäkin aiheesta "hauskoilla" kirjainvenytyksillä ja sekavalla ulosannilla.
Vierailija kirjoitti:
Taas hyvä esimerkki siitä, että lahjakkuus yhdessä asiassa (sinulla matematiikka) on pois toisesta asiasta (sinulla kirjoitustaito).
En mä tiiedä. Mä olen hyvä nuolemaaan persettä ja se riiittää.
Koska menee opetussuunnitelma pilalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas hyvä esimerkki siitä, että lahjakkuus yhdessä asiassa (sinulla matematiikka) on pois toisesta asiasta (sinulla kirjoitustaito).
En mä tiiedä. Mä olen hyvä nuolemaaan persettä ja se riiittää.
Siinäkin yksi taito (perseennuolenta) pois toisesta (kyky kirjoittaa kiinnostavia/hauskoja aloituksia).
Koska Suomessa kaikki täytyy tasapäistää. Kukaan ei saa pärjätä muita paremmin.
Eriytetään ainoastaan alaspäin ei ylöspäin.
Onko peruskoulussa vielä perinteiset matikankirjat vai mennäänkö jo diginä?
Vierailija kirjoitti:
Eriytetään ainoastaan alaspäin ei ylöspäin.
Voidaan sitä käyttää ylöspäinkin. Voi olla vaativampi koe tai kolmelta rinnakkaisluokalta kerätä yksi edistyneempien ryhmä joiksikin tunneiksi.
Vierailija kirjoitti:
Onko peruskoulussa vielä perinteiset matikankirjat vai mennäänkö jo diginä?
Tavalliset kirjat on, ne kiertävät oppilailla vuodesta toiseen ja tehtävät tehdään vihkoon. Ei ole digikirjoja, koska ei peruskoulussa riitä kaikille oppilaille tietokoneita.
Kyllä tälläinenkin mahdollisuus on joillekin olemassa. Tiedän esim. Ysiluokkalaisia jotka matikan käynneet suorittamassa lukion puolella.
Riippuu varmaan opettajasta, onko hän periaatteellinen tasapäistäjä vai uskooko hän yksilöiden erilaisiin mahdollisuuksiin.
Huolettomuus ja mahdollisuus leikkiin ovat itseasiassa hyödyllisempiä asioita. Siksi vielä yliopistossa on mahdollisuus leikkiin.
no opsin mukaan näin pitäisi tehdä, mutta toki vaan silloin, kun oppilas oikeasti suoriutuu ja haluaa, ei vanhempien toiveista suoriutua paemmin ja nopeammin kuin muut
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan opettajasta, onko hän periaatteellinen tasapäistäjä vai uskooko hän yksilöiden erilaisiin mahdollisuuksiin.
Tuskimpa näin. Eiköhän se riipu vähän oppilaasta itsestään. Opettaja ei kuitenkaan voi järjestää kahta erilaista opetusta yhtäaikaa, vaan oppilaan tulee sitten opiskella itsekseen. Kaikki lahjakkaat eivät kuitenkaan ole tähän peruskoulussa valmiita tai edes halua sitä, vaan seuraavat mieluummin opetusta.
Äikkä taisi jäädä vähemmälle.