Tuntuu, että auttaminen on ihan turhaa

Tähän pätee sama kuin kehitysapuun: kanna vettä niin ei auta, mutta opeta kaivamaan kaivo. Se tosin edellyttää sitä, että on olemassa vettä, jota kaivosta voi sitten saada.

Väärin meni siinä, että odotit ensin mainittujen muuttavan toimintatapojaan sinun apusi jälkeen ja petyit, kun ei niin tapahtunut. Vanhuksen kohdalla sinä et ehkä edes odottanut, että hän oppisi maksamaan laskunsa älykännykällä, vai oppiko?

Samat on kokemukset! Eikä muuta saa palkakseen kuin haukkumiset ja nekin vielä takanapäin!!

Vierailija kirjoitti:

Tähän pätee sama kuin kehitysapuun: kanna vettä niin ei auta, mutta opeta kaivamaan kaivo. Se tosin edellyttää sitä, että on olemassa vettä, jota kaivosta voi sitten saada.

Väärin meni siinä, että odotit ensin mainittujen muuttavan toimintatapojaan sinun apusi jälkeen ja petyit, kun ei niin tapahtunut. Vanhuksen kohdalla sinä et ehkä edes odottanut, että hän oppisi maksamaan laskunsa älykännykällä, vai oppiko?

Niin, odotin, että auttamisesta on hyötyä. Ehkä pikemminkin luulin, että kun ihmisellä on asiat solmussa, on se kertatilanne. Autoin, jotta hän pääsee takaisin normaaliin elämään. Mutta se normaali oli kaoottisuus. Vanhukset eivät ole olleet kaoottisia, (ja kyllä, ovat oppineet maksamaan, kun on monta kertaa opetettu).

Ehkä ongelma on se, ettei kaoottinen ihminen oikeasti kaipaa apua? Olen tarjonnut apua, jota ei ole kaivattu.

Tajusin tämän tuossa yön pimeinä tunteina, kun mietin elämääni taaksepäin vuosikymmenien ajan.

Kehitysapu on samaa sarjaa. Halutaan jotain parempaa, mutta ei tiedetä, miten se tehdään itse.

Auttaminen on turhaa. Ei ihminen löydä kykyjä toimia sillä että joku muu tekee puolesta.

Näin se menee. Ihmistä ei voi pakottaa muuttumaan eikä heitä ulkopuolinen voi parantaakaan, omasta itsestä sen täytyy lähteä. Ehkä viisainta on vain tarjota myötätuntoa.

Minulle on ainakin käynyt niin, että auttaminen on oikeastaan tehnyt asioita vaan vaikeammaksi. Tämä on johtunut siitä, että ihminen ei ole kysynyt mitä tarvitsisin, vaan arvannut itse ja tarjonnut vain tietynlaista apua, joka on sitten lisää rasittanut ja sekoittanut pakkaa.

Kannattaa miettiä ensin, että haluaako se ihminen apua. Ja sitten kysyä, että minkälaista apua hän tarvitsisi. Toisaalta mikään pakkokaan ei ole auttaa, tai voi liittyä johonkin vapaaehtoistyöhön missä on jo etukäteen organisoitu, että se apu suuntautuisi suurin piirtein oikein, toivottavasti.

Sotkuisella ihmisellä voi olla ongelmana, että hän on esimerkiksi pahasti masentunut. Tällöin hänen kämppänsä voi kaivata siivousta kyllä, mutta se oikea ongelma on, että masennukseen ei ole saanut apua tai hoito ei ole tehonnut. En tiedä minkä takia ap on sitten luullut, että kyseessä olisi kertatilanne.

Vedä ensinnäkin omat rajasi. Sinun ei ole pakko antaa rahaa eikä siivota tai hoitaa muitten lapsia jos se ei tunnu hyvältä. Jos näin kuitenkin haluat tehdä, ota huomioon että kyse on tosiaan kertaluontoisesta avusta eikä se "ratkaise" masentuneen ongelmia, vaan ne todennäköisesti kasaantuvat hänelle uudestaan. Isomman muutoksen täytyy lähteä ihmisestä itsestään.

Muita tapoja auttaa on olla vaan läsnä ihmisen elämässä edes hetkittäin ja kuunnella häntä ilman tuomitsemista tai ilman että yrität parantaa/korjata häntä.

On myös ihan ok turhautua tilanteeseen ja sinun tulee sallia se itsellesi. Se on täysin luonnollinen tunne.

Vierailija kirjoitti:

Näin se menee. Ihmistä ei voi pakottaa muuttumaan eikä heitä ulkopuolinen voi parantaakaan, omasta itsestä sen täytyy lähteä. Ehkä viisainta on vain tarjota myötätuntoa.

”Myötätunto” on kettuilua ja kiusaamista - mutta senhän sinä tiesitkin. Kiusaaja.

Vierailija kirjoitti:

Näin se menee. Ihmistä ei voi pakottaa muuttumaan eikä heitä ulkopuolinen voi parantaakaan, omasta itsestä sen täytyy lähteä. Ehkä viisainta on vain tarjota myötätuntoa.

Myötätuntoa ilman tekoja? Toki fariseus, toki!

Se on sama kuin lasten kasvatus. Kärsivällisyyttä, itsekuria, toistoja, toistoja ja toistoja. Nimimerkillä opetin ikänsä fyysistä työtä tehneet adhd-ihmisen  maksamaan netissä laskunsa itse, kun hänellä oli ikää hiukka alle 60.  Ensin olin yli kymmenen kertaa selän takana, sitten kymmeniä kertoja puhelimessa. Vieläkin saadan saada puhelun miten saan nämä isot kirjaimet tästä pois, vaikka se on monta kertaa neuvottelu. Puolitoista vuotta meni, että ne alkoivat sujua ilman että tarvitsi neuvoa, mutta välillä noita blackouteja hänelle tuntuu vielä tulevan. Sitten kun järjestelmä vähän muuttuu, aloitetaan taas alusta...

Yksi karhunpalvelus, mitä toimintakykyiselle tehdään on tehdä asioita puolesta. Älä siivoa sottaiselle, vaan siivoa hänen kanssaan ja anna hänen olla päävastuussa. Aika moni hyvää tarkoittava auttaa "väärin". Hyvän esimerkin voin kertoa oman lapseni osalta. Lapseni todettiin pienenä autistipiirteiseksi ja hänen kanssaan piti myös asioita toistaa ja toistaa. Juuri kun hän oli pari päivää aiemmin oppinut pukemaan haalarin itse päälle, meillä oli vieraita. Hyvää tarkoittava vieras puki lapsen, kun ei ymmärtänyt, että lapsi tarvitsee aikaa vähän enemmän kuijn tavis pikkusisarus. Mulla vei kuukausi saada lapsi pukemaan taas haalari itse sujuvasti. 

Vierailija kirjoitti:

Minulle on ainakin käynyt niin, että auttaminen on oikeastaan tehnyt asioita vaan vaikeammaksi. Tämä on johtunut siitä, että ihminen ei ole kysynyt mitä tarvitsisin, vaan arvannut itse ja tarjonnut vain tietynlaista apua, joka on sitten lisää rasittanut ja sekoittanut pakkaa.

Kannattaa miettiä ensin, että haluaako se ihminen apua. Ja sitten kysyä, että minkälaista apua hän tarvitsisi. Toisaalta mikään pakkokaan ei ole auttaa, tai voi liittyä johonkin vapaaehtoistyöhön missä on jo etukäteen organisoitu, että se apu suuntautuisi suurin piirtein oikein, toivottavasti.

Juu, toiselta olisi hyvä kysyä, mutta kun tietää, kuinka vaikea ihmisten on pyytää apua… ja jos toinen valittaa koko ajan rahapulaa tai väsymistä omiin lapsiin, niin mitä muitakaan johtopäätöksiä sitä tekisi….

Mutta kuten sanoin, en ole sellainen ihminen, joka tunkee joka paikkaan auttamaan. Vapaaehtoistyö ei ole minua varten. Olen auttanut vain lähimmäisiä tai parhaita ystäviäni.

Jos auttamisesta odotat välittömiä tuloksia, niin se pitäisi esim. masennuksessa tehdä sairauden hoitoon, ei siivoukseen tai lastenhoitoon.

Ei masennus tai uupumus poistu, vaikka kuinka jynssäät toisen kodissa lattioita.

Ja auttamisesi kuulostaa suoritukselta, jossa pitäisi tulla tulosta, vaikka se pitäisi olla pyyteetöntä ja rinnalla kulkemista.

Ymmärrän pointtisi mutta tulin vaan vähän aiheen vierestä sanomaan tämän. Lastenhoitoapu ei ehkä auta vanhempaa muuttumaan, mutta lapsille voi olla iso merkitys sillä, että saavat välillä jämptin ja turvallisen aikuisen mallia. Jos mulla olisi lähipiirissä joku kaoottinen lapsiperheen vanhempi, varmaan auttaisin sillä ajatuksella, että autan niitä lapsia.

Miksei vanhus osaa maksaa laskuja tai tilata taksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on ainakin käynyt niin, että auttaminen on oikeastaan tehnyt asioita vaan vaikeammaksi. Tämä on johtunut siitä, että ihminen ei ole kysynyt mitä tarvitsisin, vaan arvannut itse ja tarjonnut vain tietynlaista apua, joka on sitten lisää rasittanut ja sekoittanut pakkaa.

Kannattaa miettiä ensin, että haluaako se ihminen apua. Ja sitten kysyä, että minkälaista apua hän tarvitsisi. Toisaalta mikään pakkokaan ei ole auttaa, tai voi liittyä johonkin vapaaehtoistyöhön missä on jo etukäteen organisoitu, että se apu suuntautuisi suurin piirtein oikein, toivottavasti.

Juu, toiselta olisi hyvä kysyä, mutta kun tietää, kuinka vaikea ihmisten on pyytää apua… ja jos toinen valittaa koko ajan rahapulaa tai väsymistä omiin lapsiin, niin mitä muitakaan johtopäätöksiä sitä tekisi….

Mutta kuten sanoin, en ole sellainen ihminen, joka tunkee joka paikkaan auttamaan. Vapaaehtoistyö ei ole minua varten. Olen auttanut vain lähimmäisiä tai parhaita ystäviäni.

Siis mikä siinä on vaikeaa kysyä, tarvisiko toinen apua? Silloinhan sen toisen ei tarvitse sitä pyytää. Ei tuossa ole mitään logiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän pointtisi mutta tulin vaan vähän aiheen vierestä sanomaan tämän. Lastenhoitoapu ei ehkä auta vanhempaa muuttumaan, mutta lapsille voi olla iso merkitys sillä, että saavat välillä jämptin ja turvallisen aikuisen mallia. Jos mulla olisi lähipiirissä joku kaoottinen lapsiperheen vanhempi, varmaan auttaisin sillä ajatuksella, että autan niitä lapsia.

Et sinä voi mennä toisen lapsia holhoamaan "jämptinä aikuisena". Kyllä ne lapset on ihan sen oman vanhempansa, eikä heille tuo turvaa joku taloon tunkeva hölmö.

Ei kannata auttaa niin, että tekee itse. Oppi ei mene perille. Eli jos sulla on kaveri, joka hoitaa huonosti raha-asiansa, niin se tilanne ei helpotu sillä, että sille tyypille annetaan rahaa. Päinvastoin sille pitää kertoa, mitä pitää tehdä toisin. Esimerkiksi harrastaa budjetointia, pienentää kuluja, lisätä tuloja, laittaa rahaa säästöön tms.

11 Lisää, että tuo jonka kanssa maksetaan laskuja saa myös siivousapua. Se on karhunpalvelus sekä hänelle että minulle mennä sinne siivoamaan ilman että hän itse osallistuu. Älkää opettako häntä  palveluun, vaan opettakaa tekemään itse! Minä saan taas aloittaa alusta ja komentaa tekemään, kun edelliset ovat passanneet. Hän muutenkin tarvitsee toimintaa ja nauttii siitä. Ei se ole auttamista että menette sinne passaamaan, se on oman sädekehänne kiillottamista ja minun työni vaikeuttamista. 

Ei kannettu vesi kaivossa pysy. Jos pystyy maksamaan osamaksut ei edes tarvitse osamaksua.