No nythän se myrkyn lykkäsi! Mies on jäänyt työttömäksi..
Mä näen varmasti painajaista! Mies on siis jäänyt työttömäksi muttei ollut uskaltanut kertoa mulle siitä. On käynyt ihan normaalisti joka aamu työvaatteet yllä ovesta ulos, mutta pyörinyt sitten kaupungilla tai tehnyt mitä helvettiä sitä nyt sitten tehdäänkään silloin.
En voi uskoa tätä todeksi! En voi uskoa! Hajoan! En voi soittaa kellekään, auttakaa nyt joku kiltti mitä ihmettä mä nyt teen??!
Kommentit (65)
56 kirjoitti asiaa siitä, että asioihin reagoidaan kuten on opittu lapsuudenkodissa.
Mutta työttömäksi jääminen on sellainen asia, mistä minun vanhemmillani ei ole omaa kokemusta. Se, että firma vaan yks kaks sanoo, että sua ei sitten tarvittukaan (ja syy ei ole oma vaan "taloustilanne", "huono tilauskanta" tms). Ne on olleet samassa työpaikassa vuosikymmeniä, ovat oppineet laskemaan että on lomaa, tulee lomarahat, kaikki pysyy aika pitkälle samana, ammattitaito karttuu.
Tätä taustaa vasten irtisanominen tai kuten tässä tapauksessa, työsuhteen purkaminen, on aika kova isku. Kun kerrankin onnistui saamaan työpaikan!
Ja hiukkasen minuakin kiinnostaisi, kuitenkin, miksi työsuhde purettiin? Jos on itsestä johtuva syy, siihen voi vaikuttaa. Voi olla myöhästelemättä tai olla kertomatta vaitiolovelvollisia asioita.
Sääliksi käy miestä joka ei uskolla edes vaimolleen kertoa potkuista. Hänellä on varmasti todella paha mieli ja tarvitsee vaimon joka osaa tukea eikä vain syytellä!
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 13:40"]56 kirjoitti asiaa siitä, että asioihin reagoidaan kuten on opittu lapsuudenkodissa.
Mutta työttömäksi jääminen on sellainen asia, mistä minun vanhemmillani ei ole omaa kokemusta. Se, että firma vaan yks kaks sanoo, että sua ei sitten tarvittukaan (ja syy ei ole oma vaan "taloustilanne", "huono tilauskanta" tms). Ne on olleet samassa työpaikassa vuosikymmeniä, ovat oppineet laskemaan että on lomaa, tulee lomarahat, kaikki pysyy aika pitkälle samana, ammattitaito karttuu.
Tätä taustaa vasten irtisanominen tai kuten tässä tapauksessa, työsuhteen purkaminen, on aika kova isku. Kun kerrankin onnistui saamaan työpaikan!
Ja hiukkasen minuakin kiinnostaisi, kuitenkin, miksi työsuhde purettiin? Jos on itsestä johtuva syy, siihen voi vaikuttaa. Voi olla myöhästelemättä tai olla kertomatta vaitiolovelvollisia asioita.
[/quote]
Koeajalla ei tarvitse selitellä irtisanomisen syitä..
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 13:41"]
Sääliksi käy miestä joka ei uskolla edes vaimolleen kertoa potkuista. Hänellä on varmasti todella paha mieli ja tarvitsee vaimon joka osaa tukea eikä vain syytellä!
[/quote]
Mistä syytän miestäni?
No niin, tänään oli sitten se päivä kun miehelleni piti tulla palkka. Hänen tilinsä ammottaa siis tyhjyyttään koska lopputilikin on tullut ja mennyt aikapäivää sitten. Niinhän siinä sitten kävi minullekin juuri niinkuin ajattelin, että minut lomautetaan kolmen viikon päästä. Juuri nyt voisin vaikka ajatella että ei kahta ilman kolmatta. Huoh.
Voin sanoa, että nyt on tilanne se, etten oikein voi uskoa että tämä vielä joskus korjaantuu. En käsitä miten tulemme selviämään.
Ihminen voi reagoida lamaantumalla. Tosi huono tapa reagoida, mutta aivan mahdollinen. Miehesi ei ilmeisesti osannut mennä työkkäriin? Ei lamaantumisesta pidä syyttää ja haukkua, mutta pitää pohtia miten jatkossa voisi oppia reagoimaan toisin. Myötätuntoa teidän perheeseen!
Ei ollut mies käynyt työkkärissä eli työnhakua ei ole edes vielä aloitettu. No nyt on, kun tein sen hänen puolestaan. Peruspäivärahaa tulee varmaan sitten joskus kun pyhät on pidetty ja hakemus on niitten jälkeen ehkä käsitelty. Mulle tulee vielä ensi kuussa palkka ja seuraavan kerran se tulee sitten.. en edes halua ajatella.
Ap:n kommenteista päätellen en ihmettele miksi mies ei kertonut. Tunnut olevan agressiivinen, hyvin kyyninen ja itseäsi täynnä oleva ihminen. Ehkä miehesi tulee järkiinsä ja ottaa avioeron. Niin minä ainakin hänen tapauksessaan tekisin.
Myötätuntoa ei ole tässä maailmassa liikaa. Fudut on aina järkytys.
Jos parisuhde päättyy, ihmiset lohduttavat ja neuvovat olemaan vähän aikaa yksin. Jos työsuhde päättyy (ja vieläpä aika yllättäen) niin kukaan ei tule silittämään päätä ja sanomaan, että ole vähän aikaa ihan vaan itseäsi varten. Eihei, työkkäriin heti!
Ja tilipäivänä sitä itsekin muistaa olla kiitollinen asiaintilasta. Että on tämä kuitenkin helpompaa, kun uskaltaa ehkä kesään asti uskoa, että se tili tulee kerran kuussa.
Mä ymmärrän, ettei ole uskaltanut kertoa, varsinkin jos olit kovin ylpeä siitä, että hän sai töitä. Ei hänen käytöksensä kaikki sinusta johdu, mutta työttömyys syö itsetuntoa, jota sinä pystyt vahvistamaan. Tai vähentämään.
Mut hei, parempi tossun alla kuin taivasalla...
Hah. Mun exä teki just noin. Eikä se sitten mitään muutakaan uskaltanut kertoa, esim. toista naista. Vastuunotto-ja todellisuudenkohtaamiskyky surkea. Eipä ennusta kovin hyvää jatkossa.
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 12:30"]
Mies valitsi valehdella minulle, se ei ole minun syyni millään tavalla. Jos jossitella haluaa, niin tuskin olisin saanut paskahalvausta hänen irtisanomisestaan. Luottamuksen pettäminen on ihan eri laadun ongelma kuin se, että yksi työpaikka menee alta. Olenhan itsekin tullut irtisanotuksi!
Missä ihmeen maailmassa oikein elätte? Onko kaikki miehen käyttäytyminen seurausta naisen toiminnasta?! Haloo!
[/quote]
Ihmisten käyttäytyminen on seurausta siitä, miten he ovat elämässään oppineet asioihin suhtautumaan. Yllättäen eteen tulevissa isoissa asioissa reagointi menee monella lapsuudenkodista opitun mallin mukaan. Elämänkokemuksen karttuessa opituista huonoista malleista voi päästä eroon, kun tilanteet ja niihin reagoinnin oppii tunnistamaan.
Sinun käyttäytymisesi on osa sitä, miksi mies käyttäytyy niin kuin käyttäytyy, mutta reagointitapa on kyllä hänen omansa.
Kun lukee ensimmäisen viestisi, jo aloitus on kylmäävää: Nythän myrkyn lykkäs... ja sitten tykitystä päälle, miten surkeasta miehestä on kyse. En ihmettele yhtään, että miehelle on ollut vaikea kertoa tilanteestaan sinulle, voin kuvitella mitä olet ladannut hänelle, kun ventovieraillekin av-palstalla päästelet tuollaista tekstiä. Ikään kuin riemuitsisit oman puolisosi onnettomuudesta.
Kyse on teidän parisuhteestanne, miettikää itse miten keskenänne tulette toimeen, ei siihen tällä palstalla apuja löydy. Joko pystytte tukemaan toisianne ja tuottamaan toisillenne onnea elämään, tai sitten ette. Ja jälkimmäisessä tapauksessa kannattaa tunnustaa tosiasiat, ja miettiä kannattaako pilata oma ja puolison elämä.
Mutta sitä ennen ja joka tapauksessa, teillä on kummallakin kasvun paikka.
Tää on varmaan vitsi. Tunnen kyllä yhden joka teki juuri noin.
Milloin jäänyt työttömäksi? Miten asia paljastui?
Mitä sinun muka pitäisi tehdä? Jatkat elämää entiseen malliin, poislukien huoleton rahankäyttö. Tuet miestäsi ja teet hänelle selväksi, että hän on yhtä haluttava kuin aiemminkin.
No hohhoijaa, ei ole vitsi!
Miten olisit neuvonut ystävääsi? Olen todella pettynyt, vihainen ja olen niin raivon vallassa etten tiedä mitä tehdä!
Otat isomman vastuun perheen menoista.
Kuinka kauan tätä on jatkunut? Miten paljastui? Miinkä arvelet olevan perimmäinen syy, että salasi työttömyyden sinulta?
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 13:04"]
[quote author="Vierailija" time="30.12.2014 klo 12:30"]
Mies valitsi valehdella minulle, se ei ole minun syyni millään tavalla. Jos jossitella haluaa, niin tuskin olisin saanut paskahalvausta hänen irtisanomisestaan. Luottamuksen pettäminen on ihan eri laadun ongelma kuin se, että yksi työpaikka menee alta. Olenhan itsekin tullut irtisanotuksi!
Missä ihmeen maailmassa oikein elätte? Onko kaikki miehen käyttäytyminen seurausta naisen toiminnasta?! Haloo!
[/quote]
Ihmisten käyttäytyminen on seurausta siitä, miten he ovat elämässään oppineet asioihin suhtautumaan. Yllättäen eteen tulevissa isoissa asioissa reagointi menee monella lapsuudenkodista opitun mallin mukaan. Elämänkokemuksen karttuessa opituista huonoista malleista voi päästä eroon, kun tilanteet ja niihin reagoinnin oppii tunnistamaan.
Sinun käyttäytymisesi on osa sitä, miksi mies käyttäytyy niin kuin käyttäytyy, mutta reagointitapa on kyllä hänen omansa.
Kun lukee ensimmäisen viestisi, jo aloitus on kylmäävää: Nythän myrkyn lykkäs... ja sitten tykitystä päälle, miten surkeasta miehestä on kyse. En ihmettele yhtään, että miehelle on ollut vaikea kertoa tilanteestaan sinulle, voin kuvitella mitä olet ladannut hänelle, kun ventovieraillekin av-palstalla päästelet tuollaista tekstiä. Ikään kuin riemuitsisit oman puolisosi onnettomuudesta.
Kyse on teidän parisuhteestanne, miettikää itse miten keskenänne tulette toimeen, ei siihen tällä palstalla apuja löydy. Joko pystytte tukemaan toisianne ja tuottamaan toisillenne onnea elämään, tai sitten ette. Ja jälkimmäisessä tapauksessa kannattaa tunnustaa tosiasiat, ja miettiä kannattaako pilata oma ja puolison elämä.
Mutta sitä ennen ja joka tapauksessa, teillä on kummallakin kasvun paikka.
[/quote]
Ensiksi: täytyy nyt muistaa että mies oli kertonut minulle tuon uutisen vasta n.tunti ennen aloitusta. Olin tunnekuohun vallassa ja varmasti otsikko ekaa viestiä myöten oli kylmäävä, mitä muutakaan? Mutta miestäni en ole haukkunut surkeaksi enkä sano edelleenkään, päinvastoin. Luottamus on tässä se avainasia.
Toiseksi: otsikkoon ei mahtunut se syy miksi myrkyn lykkäsi, vaan se piti laittaa tekstiin ja voi olla että näin syntyi väärä käsitys siitä että myrkyn lykkäsi kun mies on työtön. Näin ei ole! Työttömyydessä ei ole mitään kamalaa näinä aikoina, sen miehenikin pitäisi tietää.
Voi olla, että hän tajusi pettäneensä odotukseni josta tämä uskaltamattomuus sitten kumpusi.