Millä tavoin Katja Kettu oikein kirjoittaa (uusi Ismo Alanko -kirja)?

Vierailija kirjoitti:

Olen hankkinut kirjan tänään ja selannut sitä. Valitettavasti ei ole sellainen selkeä ja hyvä kokonaisuus, joka houkuttelisi lukemaan. Tuntuu kun asiat eivät ole mittasuhteissa keskenään. Jokin mitättömyys saa sivukaupalla tilaa, jokin tärkeä juttu kuitataan lauseella. Tulee vaikutelma ettei kirjailija ole tiennyt mitä on tekemässä.

Mä vähän luulen että tämä nykyinen muotihomma että otetaan eturivin romaanikirjailija ja laitetaan hänet kirjoittamaan elämäkerta eturivin tähdestä, johtaa aina katastrofeihin. Sehän Loiri-kirja oli puiseva ja kummallista äijäsoopaa täynnä, eikä lainkaan sitaatteja vaan yhtä tasaista möykkyä. Kari Hotakaisen Kimi-kirja onnistui, koska Hotakaisella oli ihan oma tulokulmansa (autofani hänkin) ja Kimiä luultavasti aika vähän kiinnosti joku Suomessa julkaistava elämäkerta.

Perinteisesti toimittajat ovat näitä elämäkertoja Suomessa ja muualla kirjoittaneet, ja toimittajat osaavat lyhentää eivätkä suhtaudu lauseisiinsa kuolemattomina, osaavat tiivistää, osaavat kysyä vttumaisiakin kysymyksiä. Miksi oletetaan että romaanikirjailija kykenisi tähän? Usein näistä toimittajavetoisista elämäkerroista paistaa myös se, että kirjoittaja ja kohde ovat tunteneet toisensa pitkään ja aloite kirjaan on tullut heiltä. Näin ollen heillä on jo valmiiksi varmaankin ajatus että millainen kirja on tulossa ja toimittaja osaa sen julkkiksen elämäntarinan työnsä puolesta jo hyvin. Loiri-kirjan kohdalla näitä asioita ekan kerran pohdin ja nyt tää alanko-kirja vahvistaa ajatustani, että huono kombo tuo romaanikirjailija & julkkis.

Tervo oli toimittaja ennen kirjailijaksi ryhtymistään. En ole lukenut Loiri-kirjaa, en usko olevani kohderyhmää. Mutta uskon että kirja on kuitenkin ihan toimiva kokonaisuus. Räikköskirjan olen ajatellut lukea, vaikka formulat eivät kiinnosta. Hotakainen on ilmeisesti onnistunut. Zlatan-kirjakin oli kiinnostava, vaikka jalkapallosta en välitä. 

Todennäköisesti toimittaja on elämänkertakirjurina parempi kuin kirjailija. Mutta _jos_ Alanko-kirja olisi toiminut, siitä olisi voinut tulla loistava! Aina ei voi voittaa, mutta hyvä on yrittää.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään kirjoissa on erittäin paljon kirjoitusvirheitä. Kirjaimia puuttuu jne. Ei niinkään yhdyssanavirheitä vaan typoja. Kuvastaa kai nykyajan kiirettä. Olen miettinyt, onko kuluttajalla mitään oikeuksia kirjan ostamisen kanssa? Jos ostaa kirjan, jossa on tietty määrä typoja, saako reklamaation jälkeen rahat takaisin tai edes alennusta? Kirjassa kirjoitusvirheet vastaavat mielestäni samaa kuin vaikkapa vaatteissa se, että sauma on ommeltu heikosti tai kankaassa on reikä.

Noissa kirjoitusvirheissä on vielä sellainen juttu, että oikolukijana tulisi olla suomen kieltä opiskellut. Ainakin wordissa oikoluku korjaa väärin yhdyssanoja, joten siihen ei voi luottaa. Sitä sitten en tiedä, käytetäänkö suomalaissa kustantamoissa erikseen faktan tarkistajia, vai joutuuko ylityöllistetty kustannustoimittaja siihenkin hommaan. Ilmeisesti Alanko-kirjassa sellaiseen olisi ollut huutava tarve.

Vierailija kirjoitti:

Noh, ainakin sillä tavalla valmiin voi kirjoittaa Alangostakin, että korjaa nimet oikeiksi ja laittaa yhdyssanat paikoilleen. Vai eivätkö oikeakielisyysnormit koske näitä Suuria Taiteilijoita?

Jos nimivirhaat ja yhdyssanat ovat kirjan huonoin puoli, niin se on varmaan hyvä. 

Pahoin pelkään, ettei kirjan epäonnistuminen ehkä tule siihen jäämään, vaikka eipä Oskari Onninenkaan osannut oikein selkeästi muotoilla mikä kirjassa nyt niin kamalaa oli. Vaikeudet prosessissa varmasti heijastuvat lopputulokseen. 

Onko kirja jo myynnissä?

Ostin just e-kirjan ja tää on ihan kauhea!!! Siis tämä on ihan oikeasti keskeneräinen. Kirjailija ei ole toimittanut tekstiä mitenkään. Sivukaupalla sellaista, että Ismon haastattelunauhat vaan kirjoitettu auki.

Esimerkki, ihan sulta lainaus kirjasta:

Kansitaidetta. Levylle pitää saada kansi. Joviaalina nuorena nerona Ismo taitaa tämänkin taiteenalan. On valmiina hieno idea liittyen nimeen ja itäteemaan.

Ismo: Kansi piti tehdä. Ja minähän sitten halusin itse operoida sen. Oli idea, joka toteutettiin Joensuulaisen (sic) kuvaajan eli Hyttisen Napin eli Karin kanssa. Mä olin jo ideoinut punaisen taustan. Hommattiin punaista pahvia. (Tätä tarinaa siis jatkuu sivun verran, Ismon sanomaa ei ole käsitelty vaan se on ihan suoraan sellaista haastattelunauha-horinaa.

Oudointa on, että Katja Kettu ei ole edes litteroinut tekemiään haastattelunauhoja vaan nauhat on tekstimuotoon naputellut joku Lenita Tynkkynen. Katja on sit lisännyt jokaisen tämmöisen tekstipätkää eteen jonkin virkkeen, joka toistaa aina sen saman asian, jonka Ismo sit sanoo sitaatissaan. Ihan uskomattoman kökköä!

Kirjan lopussa on lista haastatelluista, niitä on yli 30. Mutta koko kirjassa ei ole heiltä ainoatakaan sitaattia. Äkkilukemalta en löytänyt mitään epäsuoraa kerrontaakaan heidän sanomisistaan. Ehkä Lenita ei ollut ehtinyt litteroida niitä? Tai Katjalla ne oli jossain eri filessä kuin tässä. Tämä on siis oikeasti näin raakile, että tämmöisiä ajatuksia herää.

Jos haastatteluja on tehty neljä vuotta ja nauhat on joku huolellinen auki kirjoittanut, niin aivan varmasti sitä haastattelulitteraatiota on ollut se 1800 sivua. Siitä olisi vaan pitänyt jonkun kirjoittaa kirja. Nyt näyttää siltä, että kustannustoimittaja on kiireessä lyhentänyt ja lyhentänyt.

Rehellisesti sanottuna huonoin elämäkerta ever. Ismo Alangon kaltainen henkilö olisi ansainnut paremman.

Vierailija kirjoitti:

Ostin just e-kirjan ja tää on ihan kauhea!!! Siis tämä on ihan oikeasti keskeneräinen. Kirjailija ei ole toimittanut tekstiä mitenkään. Sivukaupalla sellaista, että Ismon haastattelunauhat vaan kirjoitettu auki.

Esimerkki, ihan sulta lainaus kirjasta:

Kansitaidetta. Levylle pitää saada kansi. Joviaalina nuorena nerona Ismo taitaa tämänkin taiteenalan. On valmiina hieno idea liittyen nimeen ja itäteemaan.

Ismo: Kansi piti tehdä. Ja minähän sitten halusin itse operoida sen. Oli idea, joka toteutettiin Joensuulaisen (sic) kuvaajan eli Hyttisen Napin eli Karin kanssa. Mä olin jo ideoinut punaisen taustan. Hommattiin punaista pahvia. (Tätä tarinaa siis jatkuu sivun verran, Ismon sanomaa ei ole käsitelty vaan se on ihan suoraan sellaista haastattelunauha-horinaa.

Oudointa on, että Katja Kettu ei ole edes litteroinut tekemiään haastattelunauhoja vaan nauhat on tekstimuotoon naputellut joku Lenita Tynkkynen. Katja on sit lisännyt jokaisen tämmöisen tekstipätkää eteen jonkin virkkeen, joka toistaa aina sen saman asian, jonka Ismo sit sanoo sitaatissaan. Ihan uskomattoman kökköä!

Kirjan lopussa on lista haastatelluista, niitä on yli 30. Mutta koko kirjassa ei ole heiltä ainoatakaan sitaattia. Äkkilukemalta en löytänyt mitään epäsuoraa kerrontaakaan heidän sanomisistaan. Ehkä Lenita ei ollut ehtinyt litteroida niitä? Tai Katjalla ne oli jossain eri filessä kuin tässä. Tämä on siis oikeasti näin raakile, että tämmöisiä ajatuksia herää.

Jos haastatteluja on tehty neljä vuotta ja nauhat on joku huolellinen auki kirjoittanut, niin aivan varmasti sitä haastattelulitteraatiota on ollut se 1800 sivua. Siitä olisi vaan pitänyt jonkun kirjoittaa kirja. Nyt näyttää siltä, että kustannustoimittaja on kiireessä lyhentänyt ja lyhentänyt.

Rehellisesti sanottuna huonoin elämäkerta ever. Ismo Alangon kaltainen henkilö olisi ansainnut paremman.

Ei helvata. Olin odottanut tätä kirjaa paljon ja ajatellut että se on erityisen hyvä, kun Katja Kettu sen kirjoittaa.

Mitä ihmettä tollaisen mokan takana vois olla? Eikö Ketulla ole itsekritiikkiä omaan tekstiin vai kustantamoko on painostanut julkaisemaan keskeneräisen? Vai onko Ismo pakottanut, että siitä pitää tulla sellainen, missä on paljon hänen omaa ääntään?

Enpä taida kirjaa hankkia, alkaa vaan harmittaa. Käyn tänään selaamassa kirjakaupassa ja jos se kerran on tommoinen niin ei kiitos.

Täälläkin kirjan ostanut.

Voi hyvänen aika, mikä tekele tämä on.

Olin ajatellut, että tässä olisi kuitenkin jokin ”tarina” mutta tämähän on sellainen, että ensin kirjailija toteaa ihan lyhyesti asian x, ja sitten Ismo kertoo siitä samasta asiasta pitkät pätkät. Koko kirja on näin.

Oon lukenut jotain musakirjoja, jotka on tehty vähän tuohon tapaan, esim punk-kirja please kill me. Mutta siinä on monta haastateltavaa ja jokainen kertoo samasta asiasta uudesta näkökulmasta, kirja menee koko ajan eteenpäin.

Nyt Alanko vaan turinoi ihan turhanpäiväisiä asioita. Joku somessa suri, että vai on kirjailija joutunut lyhentämään 1800 sivun kirjaansa, miksei enää voida tehdä isoja kirjoja? No tämä kirja olisi pitänyt rauhassa kirjoittaa uudelleen ja lyhentää päällekkäisyyksiä ja Ismon hehtaari-sitaatteja. Kirjailija on saattanut kirjoittaa asiasta ensin, sit kaksi sivua myöhemmin ihan sama asia lähes samoilla sanoilla tulee Ismon itsensä sanomana, ja 30 riviä jonninjoutavaa päälle.

Kirjailijalla itsellään ei ole ollut oikeastaan mitään hedelmällistä tai kiinnostabaa sanottavaa, ei kuvaile Ismoa tai edes kehystä näitä sitaatteja mitenkään . Siis tyyliin ”nyt Ismo muistelee tapausta hilpeänä mutta myöntää, että tuolloin tapahtuma kirvoitti monta kirosanaa” ja sit ytimekäs sitaatti.

Kirja on yksinkertaisesti kesken. Kustannustoimittajahan sanoi, että kakkospainoksesta poistetaan kaikki kirjoitusvirheet. Olisiko kolmas painos sellainen, että siinä olisi käsitelty teksti viimein kirjaksi asti?

Ja kysymys: miksi Ketulle on maksettu tästä yhtään mitään? Haastattelunauhatkin on purkanut ja kirjoittanut ylös ihan toinen henkilö.

Kirjaa on myynnissä jo kirjakaupoissa. Selasin. Silmille hyppäsivät kirjoitusvirheet ja ihan lapsellinen tapa kirjoittaa. Tämäkö kirjailija on ollut Finlandia-ehdokkaanakin? Tämä on kuin jonkun lukioikäisen kirjoittama fanikirja, josta hän on ottanut omakustanteen ja kauppaa kirjoja kavereilleen ja sukulaisilleen. En todellakaan käytä tuohon rahaa, ostan jonkun oikean kirjan silläkin rahalla.

Hesarin raaka arvostelu ei tainnut sitten olla väärässä. Kuulostaa aivan uskomattomalta! Miten tuohon voi olla kirjailija Kettu tai kohde Ismo Alanko millään lailla tyytyväinen?

Onko Kettu kirjailija lainkaan? Joku haamukirjoittaja kirjoittanut sen Kätilön??

Tuleekohan tuosta nyt edes sitä toista painosta? Kuka ostaa ensimmäistäkään painosta loppuun, kun tiedossa on, että kirja on aivan kuraa?

Sori vaan, mutta en tunne yhtään Alangon biisiä ja tiedä mitä laulaa tai on laulanut. Korona-aika ja etenkin Räikköskirjan esimerkillinen menestys on saanut julkkispegasokset laukkaan, sillä tulonmuodostus on keikkailutauolla tervetullutta. Tällä tuotoksella varmaan haluttiin päästä ajoissa ekana joulumarkkinoille. Hatun nosto kirjailijataiteilijan teollistyyppiselle valmistusprosessille mahdollisesti litterointikirjoittajan kanssa? Luovakin toiminta voi olla ammattimaista, heh.

Poikkesin just äsken kirjakaupan kautta ihan vaan katsomassa tätä kirjaa, kun tästä niin paljon puhutaan. Nuo kaikki yllä olevat on ihan totta. Esim Suomi-Finland-levyn kannesta on peräti YLI SIVUN verran Ismon puhekielistä kuvailua siitä. Siis yhdestä levynkannesta, ihan diibadaapaa. Sitä ennen Kettu oli kirjoittanut yhden lauseen, että levyn kanteen liittyy tarinoita.

Tuntuu, ettei kirjassa ole punaista lankaa ollenkaan. Asiat eivät ole jotenkin mittasuhteissaan. Tulee mieleen se Juice puhuu -kirja, johon oli koottu Juicen julkaisemattomista haastattelunauhoista kirjoitettuja tekstimassoja ylös ja julkaistu postuumisti ”viestinä haudan takaa”. Mutta sekin kirja oli luettavissa ja normaalin kokoinen, ja sen oli tarkoituskin olla haastattelunauhojen referaatteja. Tää Alanko-kirja poukkoilee ja on reilusti yli 500 sivua ja olis tarkoitus olla elämäkerta!

Vierailija kirjoitti:

Sori vaan, mutta en tunne yhtään Alangon biisiä ja tiedä mitä laulaa tai on laulanut. Korona-aika ja etenkin Räikköskirjan esimerkillinen menestys on saanut julkkispegasokset laukkaan, sillä tulonmuodostus on keikkailutauolla tervetullutta. Tällä tuotoksella varmaan haluttiin päästä ajoissa ekana joulumarkkinoille. Hatun nosto kirjailijataiteilijan teollistyyppiselle valmistusprosessille mahdollisesti litterointikirjoittajan kanssa? Luovakin toiminta voi olla ammattimaista, heh.

Siitäkö nuo ihmeelliset kirjoitusvirheetkin johtuvat, että litteroija on vaan kuullut sanat/nimet ja kirjoittanut ne siten kuin osannut. Järkyttävää jos on näin.

Kirjailija Kettu ei tunnista kritiikkiä omakseen Facebook-sivuillaan. On siis vilpittömästi halunnut tehdä hyvän kirjan ja puolustaa tekstiään.

Alanko nyt vaan on turhanpäiväinen turisija noin niinku puhujana. Joka toinen sana "helvetti" tai "tavallaan".

Viesti on aina pitäny tulkita ns taiteellisista sanoituksista. Mies pysyy siis edelleenkin suurena mysteerinä. Tai pahin vaihtoehto - onko Alanko sittenkin tyhjä tynnyri?

Vierailija kirjoitti:

Kirjailija Kettu ei tunnista kritiikkiä omakseen Facebook-sivuillaan. On siis vilpittömästi halunnut tehdä hyvän kirjan ja puolustaa tekstiään.

Jos näin on, niin se asettaa hänen ammattitaitonsa aivan uuteen valoon.

Kuvottaa ajatella, että todnäk saanut jo ennakkoon erittäin isot rahat. Tervo sai kuulemma 100 000€ ennakkoon Loiri-kirjasta. En hirveästi siitä kirjasta tykännyt mutta se oli sentään laadukasta, sävykästä ammattimaista tekstiä, hyvä tarina, ehyt kokonaisuus ja selvästikin monenlaista taustatyötä tehty.

Ymmärsin Hesarin arvostelusta että ajankuva ja aikalaiskuvaus on Ketun kirjassa unohdettu. Esim. Kirsti Paakkasen ja Jussi Parviainen kirjoista välittyi ajankuva ja miten henkilö vuosikymmenestä toiseen muuttui suhteessa aikakauteen. Kettukin olisi voinut jotenkin suhteuttaa aikaan niitä Alangon elämäntapahtumia ja taidetta. Siekkarit oli niin 80-luvun puolivälin ja loppupuolen juttu kun voi olla, se juppiaika oli monella tavalla kulttuurinkin kannalta kokeilevaa ja groteskia, hyperbolaa.

Ja konemusalevy Extaasiin taas ihan erilainen proggis siinä 90-l. ajassa, kun ”perinteiset rokkarit” ei koneisiin halunneet koskea. Nää olisi kuka tahansa Alanko-fani osannut kirjoittaa auki…

No huhhuh. Mitähän ihmettä tän sotkun takana on? Olisivatkohan Kettu ja Alanko riitautuneet ja Alanko olisi alkanut sanella, että hän haluaa sit tämmöisen turinakirjan?

Mä ostin kirjan, ja tutkailin sitä jo lounastunnilla ja nyt kun pääsin kotiin.

Biisit ja levyt on jokaikinen käyty yksi kerrallaan läpi. Ja ne on taitettu ihan eri tavalla sinne tekstin joukkoon. Siis jokaikinen biisi on käyty läpi. Mä luulen, että alun perin on pitänyt tehdä kirja vaan musasta. Niinhän Alanko sanoikin jossain haastiksessa, että hän luuli, että kirjahankkeessa keskitytään vaan taiteeseen.

Toisessa haastiksessa Kettu kertoi Ismon antaneen vapaat kädet tehä kirja mutta vain viikon kuluttua oli tullut viesti ”projekti poikki, mille tilille maksan rahat”. MIstä tossa on kyse??

Sit varmaan on yritetty jotenkin päästä pattitilanteessa eteenpäin, eikä Ketun rahkeet ole riittänyt laittamaan jyrähtelevää ja äkkiväärää Alankoa kuriin.

Tosi outo keissi.

No, tässä nähdään, ettei olekaan match made in heaven ja mahtava bisnesidea se, että otetaan eturivin romaanikirjailija kirjoittamaan elämäkerta julkkiksesta. Molemmilla kun on kusta päässä valmiiksi, ja romaani on niin erilainen kokonaisuus kuin elämäkerta, jossa vaaditaan muutakin kuin kirjallista luovuutta. Useinhan ne parhaat elämäkerrat on toimittajien tekemiä, he ovat tottuneet asioimaan julkkistenkin kanssa ja osaavat tarvittaessa laittaa ne kuriin. Ja osaavat työstää tekstiä, osaavat rakentaa sellaisen kunnollisen kokonaisuuden.

On siinä hurja määrä paperia, kun miettii kaikkia niitä painettuja kappaleita. Kirjoitusvirheineen kaikkineen. Ekoseiniksi kelpaavat varmasti. Juha Hurmeen hieno Niemi-teoskin päätyy ekoseinänmateriaaliksi.