Mikä mielestäsi on se tärkein syy mikä erottaa menestyneet ihmiset vähemmän menestyneistä?
Kommentit (129)
Valmis polkemaan muut jalkoihinsa menestyksensä eteen. Kiitää urallaan tehtävästä toiseen keräten kaiken gloorian itselleen ja jättäen jälkien korjaamisen muille.
Minusta tässäkin pitää muistaa sen etteivät kaikki halua menestyä ja toisille riittää vaatimattomampikin elämä. Itse olen tälläinen enkä yhtään haluaisi sillä tavalla edetä tai mitään uraa yms. Minulle riittää ihan tavallinen elämä ilman mitään erikoista. Ahdistuisin vaan siitä jos minulta tavallaan odotettaisiin hyvin paljon. En kaipaa ihailua tai kehuja muilta enkä halua huomiota itseeni. Tämä kaikki vaikuttaa ainakin omasta mielestäni myös paljon. Tavallaan, että mitä haluat tehdä elämässäsi. Tietysti myönnän myös itsellä olevan asioita mitkä ovat menestyksen tiellä kuten itseluottamuksen puutteen ja varovaisuuden. Kaikista ei silti ole tavallaan miksikään johtajaksi tai muuten sellaiseen asemaan missä pitää valtaa käyttää tai muuten hyvin vaativaan tehtävään. Olen siinä samaa mieltä, että hyväosaisuus voi auttaa ja tavallaan ohjata oikealla tielle, mutta ei sekään ratkaisi kaikkia todellakaan.
Kyllä on tässäkin ketjussa hyvin paljon äärioikeistolaista propagandaa!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on tässäkin ketjussa hyvin paljon äärioikeistolaista propagandaa!
Toki joillakin on syntyessään paremmat lähtökohdat, mutta jos ajatellaan nyt sellaista henkilöä, joka on huonoista lähtökohdista huolimatta onnistunut menestymään, niin usein tämä henkilö on juuri semmoinen joka ei uhriudu ja vaan valita miten muut ovat onnekkaampia vaan pikemmin henkilö, joka on sinnikäs ja yrittää uudestaan ja uudestaan kunnes onnistuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on tässäkin ketjussa hyvin paljon äärioikeistolaista propagandaa!
Toki joillakin on syntyessään paremmat lähtökohdat, mutta jos ajatellaan nyt sellaista henkilöä, joka on huonoista lähtökohdista huolimatta onnistunut menestymään, niin usein tämä henkilö on juuri semmoinen joka ei uhriudu ja vaan valita miten muut ovat onnekkaampia vaan pikemmin henkilö, joka on sinnikäs ja yrittää uudestaan ja uudestaan kunnes onnistuu.
Kyllä, ja jätät samalla huomioimatta ihmiset, jotka ovat sinnikkäitä ja yrittävät aina vaan uudestaan ja silti eivät onnistu koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on tässäkin ketjussa hyvin paljon äärioikeistolaista propagandaa!
Toki joillakin on syntyessään paremmat lähtökohdat, mutta jos ajatellaan nyt sellaista henkilöä, joka on huonoista lähtökohdista huolimatta onnistunut menestymään, niin usein tämä henkilö on juuri semmoinen joka ei uhriudu ja vaan valita miten muut ovat onnekkaampia vaan pikemmin henkilö, joka on sinnikäs ja yrittää uudestaan ja uudestaan kunnes onnistuu.
Kyllä, ja jätät samalla huomioimatta ihmiset, jotka ovat sinnikkäitä ja yrittävät aina vaan uudestaan ja silti eivät onnistu koskaan.
Moni tekee myös niin, että yrittää uudestaan ja uudestaan, mutta tekee sen aina sillä samalla tavalla, joka ei ole ennenkään toiminut.
Vierailija kirjoitti:
Aktiivisia ja duunia tekevät paljon.
Uteliaita elämää kohtaan, halu oppia uutta.
Usein hyviä sosiaalisissa taidoissa, neuvotteluissa ja sopimuksissa.
Nopeita ja rohkeita tekemään ratkaisuja.
Uskaltavat ottaa riskejä.
Hyvin kiteytit. Kun mietin yrittämällä vaurastuneita, on heissä melko vähävaraisistakin perheistä lähteneitä, mutta on ollut esim. oppimiseen kannustava perhe. Ja itse - ilman oman perheen tarjoamia pesämunia - vaurastuneilla on usein ollut keskimääräistä kovempi draivi ja päämäärätietoisuus, ja kun on monia vuosia tai muutama vuosikymmen mennyt, niin jossakin vaiheessa on tullut eteen se lopulta isommat rahat tuottanut bisnesmahdollisuus, johon he ovat tarttuneet, mutta jota heillä ei yleensä olisi ollut ilman sitä pitkään jatkunutta päämäärätietoisuutta ja draivia, joka on myös johtanut verkostoitumiseen ja lopulta oikeassa paikassa oikeaan aikaan olemiseen. Isona osana tätä on halu oppia ja kehittyä, koska pelkästään rahanhimo silmissä tuollainen on rankka tie, vaikka toki rahaakin on mietitty ja parempia bisnesmahdollisuuksia etsitty.
Vierailija kirjoitti:
Ahneus ja tarve menestyä. Itselläni olisi varmaan kaikki ainekset "menestykseen". Löytyy tutkinto eurooppalaisesta tunnetusta yliopistosta ja osaaminen alalta, jota pidetään "tulevaisuuden alana" ja mihin rahaa sataa tällä hetkellä joka suunnalta. Siitä huolimatta minulla ei vaan ole sitä draivia menestykseen vaan keskiluokkaisuus yksinkertaisesti "riittää" minulle. En tee töitä enää klo 17 jälkeen enkä opiskele uusia työhön liittyviä taitoja vapaa-ajalla vaikka työnantaja tätä mahdollisuutta tarjoaakin. Ei vaan kiinnosta niin paljoa.
Jos sinulla ei ole draivia, niin olet sopivampi duunariksi kuin yrittäjäksi / johtajaksi, jolloin vaurastuminen ei tietysti ole todennäköistä. Ilman draivia et perusta yritystä tai ole niin kiinnostunut asioista, että kehittyisit johtajaksi, jolle tarjotaan optio-ohjelmia tms. osakkuutta firmoissa. Eli sinulla voi olla lahjakkuutta, mutta jos draivi ja nälkä kehittyä puuttuu, puuttuu sinulta ratkaisevat ainekset taloudelliseen menestykseen, missä toki sinänsä ei ole mitään väärää, kunhan teet työsi tunnollisesti etkä sluibaile.
Vierailija kirjoitti:
Voit olla vaikka miten kova tekemään töitä, lahjakas ja omistautunut mutta ilman resursseja et saavuta niilläkään ominaisuuksilla yhtään mitään. Osa varakkaista menestyjistä joilla ei ole ollut suvun taloudellista tukea on myöntäneet, että heillä on vain aina ollut hitonmoinen tuuri. On tullut rahoitusta helposti, löytynyt juuri ne oikeat kontaktit ja isompia iskuja ei ole matkan varrelle osunut. On oltu terveitä, tukeva puoliso ja kaikki on vain rullannut eteenpäin ilman suurempia ponnisteluja.
"Voit olla vaikka miten kova tekemään töitä, lahjakas ja omistautunut mutta ilman resursseja"
No juuri noilla ominaisuuksilla ja noin toimimallahan ihminen yleensä törmää niihin resursseihin, eli ko. henkilö ja resurssit kohtaavat. Aivan tutkitustikin Suomessa sosiaalisen nousun mahdollisuus on kärkipäätä maailmassa, kun koulutuskin on käytännössä maksutonta. Se vain vaatii kovaa uskoa tekemiseensä ja sitä kuuluisaa draivia.
Hyvä lapsuudenkoti, älykkyys ja korkea tunnollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on tässäkin ketjussa hyvin paljon äärioikeistolaista propagandaa!
Kyllä mielestäni yhteiskunnan pitää huolehtia niistä, jotka eivät syystä tai toisesta siihen itse pysty, mutta kyllä ihmisen jo ihan oman itsensä takia kannattaa uskoa itseensä ja siihen, että hänellä on mahdollisuus menestyä.
Hyväosaisissa perheissä kyllä lapsille pienestä pitäen iskostetaan menestymisen mallia ja myös monasti vaaditaan myös hyvää koulutusta sekä yleistä elämässä pärjäämistä
kun myös rahan arvokin iskotetaan tarkoin mieliin jos tuhlaaminen käy mielissä?
Karman laki.
Toiset ei menesty vaikka tekisivät mitä, tekemällä ei pysty vaikuttamaan menestymiseensä kun vastoinkäymisiä, takaiskuja ja epäonnea tulee tielle enemmän kuin pystyy niitä lapioimaan.
Ja mitään positiivista ei tietysti tapahdu koskaan, ei tule menestystä "siinä sivussa" vaikka tekisi kuinka hyvin esim. työnsä, sitä ei huomaa kukaan, siitä ei makseta, et etene elämässäsi yhtään mihinkään, sen kuin vain raadat monotonisesti päivästä toiseen, vuodesta vuoteen, poljet vain enintään paikallasi elämässä, ikää ja raihnaisuutta tulee kyllä lisää, kaikki negatiivinen kyllä tavoittaa, mutta positiivisia vaikutuksia et koskaan näe. Tulee sellaisiakin harvinaisia negatiivisia takaiskuja, joita toisille ei satu koskaan :/
Samalla tekemisellä, tai vähemmälläkin toiset etenee vaikka mihin saavutuksiin, saavat parempaa palkkaa, saavat onnekkaita sattumuksia, löytävät aina parhaat diilit, ym.
En osaa selittää tätä millään muulla kuin pahalla karmalla tai jollain muulla, jota tiede ei pysty selittämään.
Aluksi pitäisi määritellä menestys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ap määrittelee menestyneen?
Tässä yhteydessä tarkoitin lähinnä sitä, että pystyy saavuttamaan vaikeatkin tavoitteet ja taloudellista menestystä.
Tavoitteet - suhteellisia. Taloudellinen menestys - suhteellista. Taloudellisella menestyksellä on merkitystä vain jos on vähemmän taloudellisesti menestyneitä. Tavoitteet ovat ihmisen itsensä määriteltävissä. Nihilistille rotkoon heittäytyminen on tavoitteen täyttymys.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se totta on, että ulospäinsuuntautuneet, älykkäät, kunnianhimoiset, ahkerat ja kaikin puolin hyvät tyypit menestyvät elämässä. Eli ihan omasta itsestä se on kiinni. Turha tulla tänne valittamaan kun elämä potkii päähän, jos peruskoulu meni ohi ja ammattikoulusta parturi-kampaajan paperit. Ei kukaan kieltänyt käydä koulua tosissaan ja hakeutua jatko-opintoihin. SINÄ sen päätöksen teit. Olisit opiskellut, verkostoitunut ja ottanut asioista selvää aikanaan. Ihan oma syy, jos ei menestystä ole herunut.
Ensimmäisestä lauseesta muuten pitkälle samaa mieltä, paitsi että ei tarvitse olla hyvä tyyppi, vaikka monet pärjänneistä toki sellaisiakin ovat. Ja toisesta myös melko lailla samaa mieltä, että se on paljon omasta itsestä kiinni, JOS on annettu normaali oppimiskyky ja terveyttä. Monet pitävät kirjoitustasi varmasti p r o v o k a t iivisenä, mutta Suomessa on oikeasti hyvät mahdollisuudet pärjätä, jos opiskelee alusta asti tosissaan (moni ei tee näin), ja on kunnianhimoinen sekä opintomenestyksen että valitsemansa opiskelualan suhteen, eli ei opiskele vain jotain kivaa, jolle ei ole paljon kysyntää.
Yksi sukulaiseni sanoi aivan avoimesti jo nuorena 1990-luvulla, ennen valmistumistaan, että hänelle ei ole mikään helpolla tullut, mutta tässä viimeisten 20-30 vuoden aikana hän on päässyt alallaan pitkälle. Olisiko yksi tärkeä ero moniin ikätovereihinsa ollut, että hän ehkä sitten otti koulunkäynnin jo nuorena työnä, eikä asiana jossa mennään kouluun tapaamaan kavereita ja jotakin vähän oppimaankin (siinä sivussa)? Eli kouluun mennään tekemään tulosta, olisiko se monelta puuttuva asenne ratkaiseva?
Halu menestyä ja menestyksen pitäminen tärkeänä. Jos ei näitä ole, niin tuskin viitsii edes yrittää.
Sitten jos ajattelee niitä, jotka haluavat menestyä, niin ehkä kyky luoda suhteita ja tietynlainen pragmaattinen määrätietoisuus.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/