Rankka, surullinen lapsuus...

up

[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 23:44"]

Kertokaapa, millainen lapsuus teillä on ollut, jotka koette sen jotenkin kamalaksi, surulliseksi, rankaksi. 

Minulla oli kamala lapsuus, enkä sitä oikeastaan koskaan muistele. Omalla miehellenikään en ole kaikkea kertonut, ei hän haluaisikaan kuulla. Nyt jouluna tapahtui jotain, mikä sai minut jostain syystä muistelemaan lapsuutta. Laitetaanko me hankalan lapsuuden kokeneet kokemuksia jakoon...kun en pysty niistä kenenkään kanssa juttelemaan niin ahdistaa, kun ajatukset vaan pyörii päässä...

Olen nyt 38 eli lapsuudesta on aikaa...tänään olen onnellinen elämääni ja päässyt yli kokemuksistani. Silti haluaisin joskus muistella ja miettiä tapahtununeita juttuja, muuten pysty kenenkään tutun kanssa. 

Mutta kertokaa, jos haluatte omia kokemuksia....käyn viemässä yökukkujalapsen unille ja palaan sitten paikalle :)

[/quote]

Kaikki lapsuuteni muistot liittyvät jotenkin siihen, kun äiti oli humalassa. Muistan työntäneeni usein sormet äidin kurkkuun, soittaneeni 112 ja pelänneeni joka viikko, milloin jään orvoksi.

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 21:50"]

no niin ap täällä taas...

"Mukava" kuulla, että täällä muitakin, joilla ei niin helppo lapsuus. Omani siis....Olen kokenut enimmäkseen vain henkistä väkivaltaa, niin lapsena ajattelin, että se ei ole tarpeeksi pahaa, että voisin kertoa siitä esim terveydenhoitajalle. Ja jotenkin nolottikin, olin liian arka ja ujo. Isäni oli juoppo, väkivaltainen ja arvaamaton. Jouduin näkemään, kun äitiäni pahoinpideltiin...itse pelkäsin isää, hän ei KOSKAAN ollut minun kanssa, ei leikkinyt tai muuta. Kerran hän lupasi lahjan syntymäpäiväksi, muutei antanutkaan sitä. Kaikki lupaukset petettiin. Koin, ettei isä välitä minusta.

Alle kouluikäisenä vanhempieni erottua  "sain" isäpuolen, joka olikin sitte aivan hullu sadisti. Äitini oli AINA töissä, joten hän ei tiennyt mitä meillä tapahtui. En ymmärrä miksen kertonut! Minulle tiuskittiin, huudettiin ja kiusattiin joka asiasta koko ajan. Isäpuoleni teki elämästäni helvettiä, kunnes muutin 18 v pois. Koko lapsuuteni ajan sain kuulla olevani jotenkin huono, en osaa enkä ole mitään. Kaappiin ostettiin herkkuja, mutta minä en saanut niihin koskea, muuten olin varas! Tuoli vedettiin altani, päälleni kaadettiin syyttä kylmää vettä, minua valvotettiin kaikin tavoin...en saanut nukkua edes silloin, kun kirjoitin ylioppilaaksi(heikostihan se meni)

Alle kouluikäisestä lähtien jouduin valvomaan ja katselemaan kun isäpuoleni ja äitini harrastivat seksiä joka yö....olin todella ahdistunut ja väsynyt siihen. Olin aina todella väsynyt.

Muistan siis lapsuudesta ja nuoruudesta, että minä olen ITKENYT ja ITKENYT yksin. Kukaan ei lohduttanut, ei auttanut. Olin ainoa lapsi ja niin yksinäinen. Ystäviä oli, mutten ikimaailmassa heille olisi kertonut. Muistan jo alle kouluikäisenä, että olisin halunnut kuolla. Tottakai minua kiusattiin kuolussa, koska näkyi kilometrin päähän, että olen epävarma ja ujo, helppo kohde. Luulin olevani ruma lapsi ja nuori, minua haukuttiinkin rumaksi, mutta kuvista huomaan, etten todellakaan ollut, vaan ihan tavallinen-joskin totinen tyttö(kuvissa niin epävarman ja nolon näköinen).

Lapsuuden ja nuoruuden muistan loputtoman ahdistavana, tylsänä, synkkänä, pitkäveteisenä ja surullisena aikana.

[/quote]

Kauheaa kauheaa, olen niin pahoillani puolestasi ja muidenkin, jotka ovat kamalia kokemuksiaan kertoneet. Toivon todella, että nuo sadistit on saatu edes johonkin vastuuseen, edes johonkin tai kohtaamaan tekonsa. Ja että olet hakenut itsellesi keskustelluapua noiden asioiden läpikäymiseen. Kidutus jättää syvät jäljet ja sitähän tuo kohtelu on mitä suuremmissa määrin ollut. Niin sairasta. Tulee kauhea surku pientä lasta ja se lapsi asuu edelleen sinussa. Toivottavasti saat jotenkin työstettyä asiaa. En "jaksuhaleja" tapaa lähetellä, mutta sinulle tuntematon sen kyllä teen - kaikkea hyvää sinulle elämääsi, ja kaikkea sellaista mitä ansaitsevat niiden elämään, jotka tekivät sinulle mitä tekivät.

Kerron siis kohta niitä omia kokemuksia...  :)

Vanhempien juopottelu, varsinkin isän parin viikon ryyppyputket. Juoppoköörit meillä möykkäämässä ja pelamaassa korttia. Aina sai pelätä alkaako ne tappelemaan. :(

Alkoholismia, rankkaa väkivaltaa, kiusaamista, masennus, paniikkikohtaukset, syömishäiriö, raiskaus. Siinähän ne.

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 23:05"]

Ap tässä. Voi, kuinka jokui sanoi hyvin; lapsuuden miettiminen tekee hyvin surulliseksi, ja kun pääsin lopulta kotoa pois olin niin onnellinen ja helpottunut.

MInä en ole saanut tai tarvinnut terapiaa. Olen jotenkin unohtanut suurimman osan kauheuksista, päiväkirjaankaan en lapsena kirjoittanut kuin runoja. Joskus tuntuu, että tapahtuiko ne kauheudet todellakin minulle, tuntuu uskomattomalta. Masentunut en ole varsinaisesti, mutta tarvitsen elämässäni paljon hiljaisuutta ja omaa aikaa. Sen olen hyväksynyt ja sallinut itselleni nyt aikuisena. Väsyn helpommin kuin muut ja saan vähemmän aikaan kuin monet tutuistani, olen jotenkin hidas. Tämä voi olla peroonani tai sitten lapsuudestani johtuvaa.

[/quote]

Tuo hitaus on vain pahentunut iän myötä. Lieneekö kyseessä kasvava ahdistus? Olin nuorempana paljon nopeampi, enkä väsynyt niin paljon. Oman ajan tarve on myös lisääntynyt. Tarvitsen hiljaisia hetkiä vähän hämärässä huoneessa, että olo olisi taas energinen ja selkeä. Mutta tuo hitaus on ketuttavaa, eikä sitä voi oikein edes selittää kunnolla kenellekään. 

N35

En muista juuri mitään lapsuudestani tai nuoruudestani. Ainoa muisto on hirvittävä pelko kun känninen isä uhkailee ampuma-aseella perhettä, lataa aseen ja tähtää. Olin aivan lamaantunut.

Lamaannun nykyäänkin vähemmänkin uhkaavissa tilanteissa. Tiedä häntä onko se sitten perua tuosta lapsuuden ja nuoruuden shokkihoidosta. Isäni oloisia ihmisiä kartan jos se vain suinkin on mahdollista.

Ap, kokeilepa mindfullness-meditaatiota noina hiljaisina hetkinä. Tässä kirjassa on hyvät ohjeet ja mukana harjoitus-cd.

http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522600687

Kun oiskin ollu vain luunappeja..
Pahaa väkivaltaa, kidutusta, hengenmeno lähellä.
Hyväksikäyttöä.

Mulla tulee aina ihan fyysisesti paha olo ja pariksi päiväksi sekava olo, jos törmään johonkin entiseen koulukaveriin. Sanomattakin selvää, etten ole facessa tms. Aikuiselämä on hyvää, silloin kun menneisyys on piilossa.

En ole alkuperäinen kirjoittaja, mutta vastaan silti. Tiedän tasan, mitä kirjoittaja hakee takaa...Olen myös kasvanut koko lapsuuteni ns. insestisessä ilmapiirissä, eli minua pidettiin tavallaan jo lapsesa asti pelkkänä seksuaaliobjektina. Vanhempani pakottivat minut alastonkuviin vielä varhaisteininäkin, uimaan alasti (en SAANUT laittaa uimapukua), katsomaan ja koskettamaan sukulaismiesten elimiä ja näkemään aivan liian varhain pornoa. ym. ym. Murrosikäisenä minun rinnoistani puhuttiin julkisesti ja sain kuulla seksistisiä vitsejä. En koskaan pystynyt tai saanut vetää rajoja oman kehoni suhteen. Olen kokenut myös paljon hyväksikäyttöä humalaisten sukulaisten taholta, mutta siihenkin suhtauduttiin vain nauramalla. Olen vasta aikuisena ymmärtänyt, kuinka sairas lapsuuteni on ollut.

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 22:22"]

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 00:15"]

 insestinen ilmapiiri,[/quote]

Mikä se on?

[/quote]

2

Alkoholiin mieltynyt äiti ja vaihtelevat isäpuoliehdokkaat. Kun muutin kotoa, meni välit äitiin hetkeksi. Ikävuosina 14-19 tuli sekoiltua paljon ja tehtyä kaikkea, mikä kaduttaa. Olen ujo ja epävarma ihminen ja käynyt juttelemassa terapeutille. Lähes kaikesta voin hänen mukaansa kiittää äitiä :) Nykyinen parisuhde välillä kriisissä, koska pelkään sen loppumista ja minun on vaikea tajuta, miksi joku olisi kanssani.

Lapsuuttani leimasi tunne siitä, että pitää vaan selvitä hetki kerrallaan, ja ainainen pelontunne sekä äidin että omasta puolesta.

Oma tarinani on aika synkkä. Äitini on heikkolahjainen, aikanaan hoitamattoman synnynnäisen kilpirauhasen vajaatoiminnan takia lapsen tasolle jäänyt. Hän kuitenkin oli nuorena nätti, ja tuli vahingossa raskaaksi amerikkalaiselle miehelle. Siitä sitten synnyin minä. Mies otti äitini velvollisuudentunnosta vaimokseen, ja muuttivat Yhdysvaltoihin. Miehen suku kuitenkin halveksi ja pilkkasi yksinkertaista äitiäni, ja vähitellen mieskin kyllästyi siihen kun äidistä ei ollut mihinkään, ei töihin eikä kotitöihin.

Ei kestänyt kovin kauaa, kun elämään tulivat huumeet ja alkoholi, sekä isälle että äidille. Asuimme trailer parkissa jossa lähes kaikki muut oli latinoita, ja meno oli villiä. Näin päivittäin väkivaltaa, seksiä, ja usein koin myös uhkaa itseäni kohtaan. Vielä enemmän pelkäsin erityisesti äitini puolesta, usein pelkäsin kun hän sammui tai nukkuikin, että mitä jos hän ei enää herää, kuka pitää minusta sitten huolen? Usein oli myös kova nälkä, vanhempani eivät ruokaa juuri muistaneet, tärkeintä oli saada huumeita ja viinaa. Lopulta isä jätti äitini, heitti vaan pihalle minut ja äidin, ja siinä oltiin avuttomana.

Lopulta pääsimme Suomeen niin, että äidin sisarukset maksoivat matkan ja järjestelivät meille myös kaupungin vuokra-asunnon ja äidille tuet joilla elää. Työkykyinenhän äitini ei ole koskaan ollut joten sairaseläkkeelle päätyi. Elämä Suomessa oli rauhallisempaa ja vähemmän pelottavaaa, mutta äidin juominen oli silti jatkuvaa, samoin ajoittain hänellä oli miehiä jotka saattoivat käyttäytyä minua kohtaan uhkaavasti tai sitten sekstailivat kännissä missä sattuu. Toisinaan tulin koulusta ja näin äidin kännissä naimassa jonkun yököttävän juopon kanssa keittiön pöydällä. Mutta en jaksanut välittää, ajattelin vaan että loppuisipa pian tuo pökkiminen, että pääsisin jääkaapista hakemaan jotain syötävää. Ala-asteikäisenä olin jo varsin kova tyyppi, jota ei suunnilleen mikään inhimillinen järkyttänyt, olinhan nähnyt seksiä, väkivaltaa, huumeidenkäyttöä, juomista, ampumista (jenkeissä) jne ja ne olivat minulle arkea. Minua kiinnosti vain itse selvitä hengissä ja yrittää pitää huolta että äitikin selviäisi.

Minulla ei koskaan ollut kavereita koulussa, osin syystä että haisin niin kauhealta ja vaatteeni olivat kamalat. Meillä kotona oli kirjaimellisesti sellaista kuin "Raivaajat" ohjelmissa. Roskapusseja ja roinaa pinoittain, niin että vain käytävät kulki välissä. Meidän huoneiston haju tuli rappuunkin ja siitä oli useita valituksia vaikka ei muutkaan talon asukkaat mitään hienoja ihmisiä olleet. Kouluikäisenä yritin itse pestä vaatteitani ja itseäni enemmän, että en olisi niin saastainen, mutta asunnon haju oli silti aina minussa ja minua kiiusattiin. Toisaalta yksi kiusaaminen ja lällättely oli ihan pikkujuttu verrattuna siihen mitä olin kokenut elämässäni. Minä olin oikeasti kova, enkä välittänyt. 

Teini-iässä olin jo menossa kovaa vauhtia äitini teille. Viina alkoi maistua 13-vuotiaana, ja huomasin myös että miehet tykkäsivät minusta, joten ostin huomiota heiltä seksiä antamalla. 15-vuotiaana kuitenkin tapahtui käännekohta: tajusin yhtäkkiä krapulaisena aamuyönä, että tätä menoa minusta tulee samanlainen kuin äitini, ja että minä vihaan sellaista elämää! Aloin vähitellen panostaa kouluun, kun aiemmin olin vain lintsannut ja ollut välittämättä siitä. Pääsin jopa lukioon, ja siellä innostuin siitä että minähän pärjään, ja voin rakentaa itselleni paremman tulevaisuuden. Lopulta menin yliopistoon ja valmistuin. Toki myös biletin paljon ja join, mutta niinhän moni muukin teki. Elämäni on muodostunut ihan hyväksi ja tasapainoiseksi aikuisena, enkä koe kauheasti mitään traumojakaan menneestä. Ainoa on se, että olen jotenkin "omituinen" ihminen muiden mielestä, sellainen että muut mielellään kohteliaasti välttelevät minua. Toisaalta minä olen aina tottunut olemaan yksin, joten ei se asia minua kovin paljoa kiusaa.

Sivu 2

2

2

Jo aika nuorena aloin inhoamaan vähänkin tunnekylmältä vaikuttavia ihmisiä. Minusta he ovat syypäitä maailman pahuuteen.

Yököttää leuhkat "kasvatuksen ammattilaiset", jotka eivät muka huomaa mitään vaikka oppilas olisi miten likainen rääsyihin puettu lapsi, joka istuu yksin kaikki tunnit ja välitunnit ja joutuu vaikka hakatuksikin. Ammattilaisuus tai kaikenmaailman todistukset ja diplomit ja hatut whatever ei ole synonyymi inhimillisyydelle. Ammattilainen voi mahdollistaa pahuuden, ei puutu, ei sano mitään. Pahimmillaan jopa itse kiusaa oppilasta.

No mutta ainahan suuri ja mahtava korkeakoulutettu "kasvatuksen ammattilainen" pieraisee ilosta, kun tilipäivä koittaa ja pääsee löhöämään ravintoloihin elvistelemään miten hieno ja menestynyt ihminen onkaan.... v***t mistään muusta.

---

Monesti tunsin koulussa itseni jonkinlaiseksi tuotantoeläimeksi tai koe-eläimeksi, koska jatkuvasti kilpailtiin ja testattiin kaikenmaailman pisakokeissa. Kukaan ei koskaan kysynyt, mitä kuuluu tai minkälaista on kotona. Mitään väliä ei ollut hyvinvoinnilla vaan sillä, miten kyvykäs on tai miten hyviä numeroita saa kokeista. Vähän niinkuin ne tehotuotetut possut, lehmät ja kanat joiden hyvinvointi ei kiinnosta ketään, joiden ainoa tarkoitus on vain lihoa mahdollisimman isoiksi ja tuottaa hyvät rahat.

---

Joo ja muahan ei tosiaan ikinä v*tuta tai masenna mikään, ei.