Voi hyvänen aika, mitä menin tekemään!!!
Olen 37 vuotias virkanainen ja olen nyt reilun vuoden verran seurustellut 23 vuotiaan ihanan miehen kanssa. Olen aina ollut miesten suhteen melko villi ja vapaamielinenkin. Minulle nuoret miehet ei ole mikään pakkomielle, enkä muutenkaan välitä ihmisten iästä. Vaikka sanonta ikä on pelkkiä numeroita onkin varsin kliseinen, niin minun kohdalla se pitää täydellisesti paikkansa, minä todellakin viisveisaan niistä numeroista. Edellinen miesystäväni oli minua 20 vuotta vanhempi ja aivan mahtava sängyssä ja muutenkin miehenä oikein mukava. Nykyinen mieheni on aivan hurmaava eikä todellakaan mitään pojankoltiainen, vaan todellinen herrasmies.
Nykyisessä suhteessa on vain se ongelma, että hänen sukunsa miehet ovat joka sukupolvessa melkoisia naistenmiehiä ja minä olen aina polvillani kun joku hurmaava mies kehuu minua ja flirttailee estottomasti. Tämän sain viime juhannuksena kokea miesystäväni isän mökillä, jossa olimme mieheni kanssa juhannusta viettämässä. Juhannuspäivän iltana jäin laiturille ihailemaan yötöntä yötä, mieheni lähtiessä nukkumaan. Siinä punaviiniä nautiskellessa upean luonnon keskellä tunsin olevani maailman onnellisin nainen.
Hetken päästä laiturille asteli mieheni isä, joka on todella hauska seuramies ja todellinen flirtin mestari. Hän on 41 vuotias, eli oli vain 18 vuotias tulleessa isäksi. Mies on komea ja hauska, sekä kohtelias, kuten poikansakin. Käytän hänestä tässä nimeä Martti. Ydessä ihailimme laiturilta avautuvaa upeaa järvimaisemaa yöttömän yön valaistessa tätä upeaa näkymää.
Siinä jonkun aikaa maisemaa ihailtuamme yö viileni sen verran, että aloin hieman palelemaan. Marttii ehdotti, että menisimme saunaan, hänen saunassaan kun on ikikiuas ja sieltä siis illan saunomisen jäljiltä saisi vielä mukavat löylyt. Hetken epäröityäni suostuin. Hän riisuutui edessäni varsin estottomasti ja siinä oli aistittavissa jopa lievää keimailua. Hänellä oli komea kroppa, eikä se toki minulle mikään yllätys ollut, olinhan tietoinen hänen urheilutaustastaan, joka jatkuu edelleenkin, nykyään tosin ikämiessarjoissa.
Siinä jonkun aikaa löylyteltyämme menimme yöuinnille. Hän käveli edelläni laituria pitkin ja minun silmäni porautuivat hänen täydellisiin pakaroihin ja tunsin väreilyä alapäässäni. Saunomisen ja uinnin jälkeen jatkoimme yötä vielä saunakamarissa punaviinin ja mukavan seurustelun merkeissä. Hän ei pukenut mitään päälleen, vaan istui korituolissa suoraan sanottuna irstaan himoittavasti, vain pyyhe haarovälinsä päällä. Niinhän siinä lopulta kävi, että hän otti minun sinä yönä kahteen kertaan ja se tuntui todella mahtavalta orgasmiaaltojen vyöryessä lävitseni aina uudestaan ja uudestaan.
Seuraavana aamuna ei tuntunut enää yhtään upealta, vaan minulla oli hirvittävä morkkis, kun herätessäni mieleeni muistui edellisyön tapahumat. Sanoin miehelleni, että minulla on vähän flunssainen olo ja haluaisin lähteä kotiin ja niin me melko nopeasti teimmekin. Olen siitä asti vältellyt hänen isänsä tapaamista ja ne vähäiset tapaamiset ovat olleet hyvin pikaisia mieheni ollessa aina paikalla.
Nyt jouluna kuitenkin suostuin lähtemään pitkin hampain mieheni papan luokse viettämään sukujoulua, vaikka tiesinkin hänen isänsä tulevan myös paikalle. Käytän tässä mieheni papasta nimeä Reino. Minua pelotti kovasti, koska luvassa olisi koko joulu Reinon luona ja myös Martin oli tarkoitus koko joulu isänsä luona viettää. Kuitenkin kävikin niin, että Martti joutui viime hetkellä perumaan tulonsa, koska hänelle tuli juuri ennen joulua työmatka ulkomaille ja hän oli takaisin Suomessa vasta aattona, eikä jaksanut enää siinä kohta lähteä isälleen ajamaan 400 kilometrin matkaa. Hän lupasi tulla Tapaninpäivänä käymään Reinon luona.
Olin tuosta Martin poisjäännistä suunnattoman helpottunut, sillä minua pelotti (samalla myös hiukan kiihotti) jo pelkkä ajatuskin jouluyöstä Martin seurassa, koska missään tapauksessa en halunnut enää miestäni pettää. Valitettavasti jouduin vain ojasta allikkoon, sillä 60 vuotias (kyllä, Reinokin tuli varsin nuorena isäksi) Reino paljastui todella hurmaavaksi seuramieheksi ja hänen George Clooneymainen olemuksensa suorastaan ahmi huomiota puoleensa.
Aattoyö meni vielä kaikkien etikettisääntöjen mukaisesti, meidän kaikkien viettäessä joulua yhdessä aina pikkutunneille asti. Joulupäivän yö ei sitten mennytkään enää minkään hyväksyttyjen sääntöjen mukaan. Reino oli pitkin päivää flirttaillut minulle varsin estottomasti, josta olin hieman hämilläni, mutta samalla otettu, olihan hän todella hurmaava ja charmantti mies. Lopulta siinä siis kävi niin, että historia toisti itseään kaikkein karmeimmalla tavalla. Jäimme Reinon kanssa kahden alakertaan glögilasien ääreen, muiden vetäytyessä yläkertaan yöpuulle. Lopun jo varmaan arvaattekin. Annoin jälleen kerran hekuman viedä ja Reino otti minut karhuntaljan päällä takkatulen räiskyessä taustalla.
Tapaninpäivän aamuna morkkis oli vähintään kaksinkertainen juhannukseen verrattuna, enkä todellakaan halunnut kokea sitä tilannetta, että istuisin samassa pöydässä Martin ja Reinon kanssa juuri tässä tilanteessa. Niinpä vetosin hirvittävään migreeniin ja pyysin mieheltäni, että lähtisimme välittömästi aamiaisen jälkeen kotiin, niin kuin teimmekin.
Minulla on edelleenkin aivan hirveä olo. Rakastan miestäni syvästi, mutta en tiedä, voinko tässä tilanteessa enää jatkaa suhdettamme. Miehelläni on erittäin läheiset suhteen isäänsä ja pappaansa ja minä taas en uskalla olla heidän kanssaan enää missään tekemisissä.
Oliko tämä nyt tässä, onko minun pakko lopettaa suhteeni mieheeni, jota olen katalasti pettänyt hänen rakkaidensa kanssa, onko mitään enää tehtävissä?
Pyydän myös anteeksi tämän viestin pituutta, mutta minun oli pakko päästä vuodattamaan tunteitani pihalle, silllä tuska vihloo rintaani ja jotenkin se täytyy ulos päästää.
Kommentit (78)
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 22:22"]Elämässä laitetaan asioita tärkeysjärjestykseen. Kun estoton seksi on tärkeämpää kuin rakkaan ihmiset tunteet, niin ei muuta kuin vaatteet pois ja ..... ! Ei siinä mitään sen suurempia omantunnontuskia tarvitse kärsiä, nauti vaan elämästäsi niin kuin ennenkin. Mieluummin ilman nykyistä miesystävää, jotta et sotke hänenkin elämäänsä.
[/quote]
Missä huumorintaju?
Kellä oli isoin? Paraneeko pelkkä polvi pojasta?
Seuraava sukupolvi mukaan...
Harrin kanssa saatu Kaaleppi poika vartuu pian nuorukaisesksi ja koitaa päivä kun äitinä yllätän nuoren parin, Kaalepin ja Sofian haparoimassa ja kopeloimassa epävarmoin ottein toisinaan sohvalla kun eivät kuule kotiin tuloani. Seuraan sitä aikani portaiden takaa eteisestä ja muitojen tulviessa mieleeni tunnen jo tutun kuumotuksen. Sitten rohkaistun ja lähestyn poikaani ja työttöystäväänsä ja päätän antaa heille pienen rakkauden oppitunnin.
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 22:10"]Hetken mietittyäsi päätät kuitenkin lapsen parhaaksi kertoa Harrille että hänestä tulee isä -vaikka todellisuudessa et tiedäkään onko hän velipuoli, enopuoli, serkku tai mikä. Mutta eihän se oo niin justiinsa, onneksi :)
[/quote]
Lienee ihan tuttua tuossa suvussa. Ap:n miesystäväkään ei välttämättä ole Martin poika, niin kuin luulee, vaan "isoisä" Reinon.
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 22:49"]
Ihana fantasia ;)
[/quote]
Mielestäni oikein viihdyttävä novelli. Juuri tuollaista on mukava lueskella punaviiniä siemaillen ja joulusuklaata mutustellen.
Erityisesti kaksi mukavaa mielikuvaa jäi tuosta tarinasta. Se juhannusyön järvimaisema, sekä isosisän "kartano" räiskyvine takkoineen ja karhuntaljoineen :)
Täyttä puppua...Regina pullollaan näitä...ei jaksa...enkä panisi...