@@@ HAIKKARIT @@@
Heippa!
Mitä teille kuuluu? Vanha pino ei näköjään ole iskenyt tulta pitkään aikaan, joten aloitinpa uuden.
Ampia huhuilen! Kiinnostaisi kovin, missä mallissa Nasun vierastaminen on? Ja muutkin, kuulumisia olisi kiva lukea!
Meillä asuu valloittava taapero, jolla tosin uhmaikä taitaa pukata jo päälle, sen verran äkäisesti tavarat ottavat kyytiä, jos joutuu toimimaan äidin tahdon mukaan vastoin omaa tahtoaan. Mutta vierastaminen on pahentunut vieläkin! Luulin toukokuussa, että pahimman täytyy jo olla päällä mutta ei.
Olen ihan väsyksissä jo tuon asian kanssa. Miten voi olla niin paha vieraspelko ja kestää niin kauan! Mummoa huudetaan edelleen joka kerta, vaikka käy vähintään kerran viikossa. Ukkien lähettyville en ole kehdannut enää aikoihin Veivetyistä viedä, sillä olen huomannut kaikkien osapuolten uupuvan tilanteeseen. Totta ihmeessä ukit haluaisivat olla lapsenlapsensa kanssa tekemissä mutta kun siitä ei tule yhtään mitään. Veive huutaa jo kurkku suorana siinä vaiheessa, kun häntä yrittää nostaa mummolassa autosta pois..
Myös kaikki muut vieraat tilanteet, paikat, asiat pelottavat. Sähkövatkain, sauvasekoitin, lentokoneet, imuri, asioiminen pienissä kaupoissa, järven ylittäminen lossilla (vaikka pysyttiin autossa sisällä). Ja tuhat muuta. Kerhotkaan eivät ole onnistuneet, mitä siellä huudattamaan toista, kun kukaan muu ei sitten mitään kuule. Rasittavaa. Olemme jumiutuneet kotiin, sillä en jaksa enää kulkea huudattamassa Veiveä. Kaupoissa tietysti käydään ja puistoissa ja noissa Veive viihtyykin hyvin. Mutta voisi kyllä sanoa, että väsyttää ja mitään en toivo hartaammin, kuin että viimeinkin tilanteemme helpottaisi. Kotona Veive onneksi on herttainen, todella helppo lapsi.
Niin, ja raskauduin! Meille syntyy toinen veivttelijä keväällä. Toivottavasti helppo, hyvin nukkuva vauva! Pääsisivät suku ja tututkin sitten kertomaan, että no niin, eivät vain osannee kasvattaa ensimmäistä. Semmoistahan se on..
Terveisin väsyä ja pahoinvointia poteva Jilla
Kommentit (25)
Jilla, miten teillä menee? Vieläkö Veive vierastaa yhtä paljon? Olette olleet mielessäni!
T. Ampi
Lähtöhän se vielä edellisen kirjoituskerran jälkeen tuli :) Ihana tyttö syntyi rv 41+3 eli 8.9. Mitat 4140g, 54cm. Kotiin tultiin eilen ja nyt opetellaan arkea kolmen tyttösen kanssa.
Porenn ja ihanat tytöt
Oikein paljon onnea ja kaikkea hyvää koko perheelle! :-)
toivottaa Jilla
Jilla ja muut, vieläkö olette täällä? Porenn, kuinka arki sujuu?
Meillä TAAAAAAAAS joku ihme äänipelkovierastuskammo menossa. *huokaussss* Heremot männee.
T. Ampipa hyvinnii tuas. Erakkona. Pois kaukana kavala maailma ja muut äitilapset. Neljä seinää, hyvä näin. Ihan omassa Big Brotherissa elämme vailla älyllistä elollista seuraa. Viiraa ihan kohta ellei jo.
Olipa kiva löytää Haikkarit!! Kokeilin onneani haulla ja ilokseni huomasin, että muutkin olivat löytäneet pinon uudelleen!
Kovin kuulosti tutulta monet teidänkin kokemanne seikat. Täällä ilmoittautuu myöskin yksi pehmolapsen pehmoäiti, joka joskus tuntee itsensä poikkeavaksi muiden äitien joukossa. Mutta kukapa nyt ei välillä tuntisi. :)
Kiinnostaisi kovasti tietää, vieläkö Veivetyinen vierastaa. Nasu ei kovasti, mutta riittävästi. Hopeahapset tekevät kait jo tuloaan tälle äidille, sen verran välillä vetää nuppia kireälle erinäiset vaikeudet toisten lasten läsnäollessa. Mutta aika hyvin olen jo tottunut Nasun herkkyyteen ja ... öööh... vaikeuteen, sanotaan se nyt ihan ääneen. Vaikeushan on luonnollisestikin oman pääni sisällä. Ei pitäisi verrata omaa lastaan niihin ns. helpompiin lapsiin, mutta joskus vaan voimat on vähissä ja silloin turhautuu ainaiseen itsensä ja lapsen tsemppaukseen julkisilla äitilapsipaikoilla.
Kotona on helppoa. Nasu kuuluu myös Järjestäjiin. Ja autot ovat pop. Poika ei vielä paljon omaehtoisesti puhu aikuisten oikeaa kieltä, mutta toistaa kuuliaisesti lempisanojaan niin pyydettäessä. Harmi kyllä jotkin lempisanat ovat turkasen vaikeita toistaa, joten pienet loivennukset ovat käytännön sanelema pakko. Niinpä Batman-laulun raikaessa stereoista Nasu kähisee kuolankarhealla kovisäänellään pää-pää. Ja äiti taputtaa ja hurraa ja neuloo lepakkoviittaa puikot savuten.
Jilla, minä olen myös usein miettinyt, missä päin Suomea te Veiven kanssa majailette. Jos tahdot, kirjoita joskus postia osoitteeseen ampiliina@hotmail.com :)
Aika rientää ja naiset vanhenee, mutta Haikkarit pysykööt lestissään! Kirjoitelkaahan siis taas kuulumisianne!
Isännän kanssa täytyy pitää Keskustelu. Mitäs siitä tulee, jos ihan kaikki tässä huushollissa on mun harteilla ja siihen päälle vielä tuo firman pyöritys. Loppuu vuorokaudesta tunnit. Vähän on jo saatu tilannetta muuttumaan, mutta paljon pitää vielä tehdä.
Kaksi lapsista on ylienergisiä. Kolmas on myös pieni sähköjäniksen alku. Rakas haikkarimme on riehumisesta huolimatta hyvin herkkä, kun taas tuo suloinen keskimmäinen on osoittautunut erittäin kovapäiseksi. Kuopuksesta en osaa vielä sanoa kovin tarkasti, esikoiseen viittaa luonne - auts. Nyt ollaan siinä iässä, että naurua tulee ja jutteluakin. Kerran kääntyi jo ympäri, hui!
Meidän touhuja voi lukea halutessaan blogista osoitteesta www.kattimus.vuodatus.net. Kirjoittelen aina ehtiessäni.
Ihanaa alkutalvea teille kaikille! Täällä tosin ei ole lunta juuri yhtään vesisateen jäljiltä. Ilmeisesti seuraavaksi pitää mennä kertomaan suuria totuuksia elämästä tuolle räjähtelevälle haikkarille, ei uskoisi, että tyttö on jo kolme ja puoli, aika menee hurjan nopeasti!
Porenn ja tytöt
Olen taas aktivoitunut nettisurffailussa, löysin teidät melkein heti... Pikainen viesti, olemme toipumassa viimeviikkoisesta vatsataudista. Huh. Ilo nukkuu ja syö ihan liian vähän ja on koko ajan väsynyt ja yöt ovat levottomia eli minäkin olen väsynyt eli arki on vähän sitä sun tätä. Niin, siis yhden kanssa. Porenn, kuulostat superäidiltä! :) Mitenkähän kävisi, jos vaihdettaisiin osia?
Palataan!
Päätin nostaa taas pinoa, silmiin ei osunut uudempaa (?).
Mitä kuuluu muiden haikkarilapsosten koteihin? Miten Jillan raskaus etenee? Onko muita plussia? ;)
Itsestä tuntuu vähän samalta kuin jos olisi hakannut kaksi tuntia päätä tiiliseinään, sen verran pukkaa päänsärkyä. Tunti sitten yritin tehdä firman paperitöitä ja kolme lasta huusi vieressä kurkku suorana, jokaisella oli jotain vikana. Huokaus.
Haikkarityttö täyttää tänä keväänä jo neljä vuotta. En tajua mihin se aika menee. Keskimmäinen täytti juuri kaksi ja kuopuskin tulee kohta puoli vuotta. Hirveä meno kaikille kolmella. Esikoinen kiusaa tauotta keskimmäistä, siis huudattaa. Kaiken lisäksi saa taas sellaisia kiljumisraivareita. Yhtään ei jaksa odottaa mitään, koko ajan inttää kaikkea, HALUAA kaikenlaista ja marisee, marisee, marisee... Ihana neljän vuoden ikä!
Keskimmäinen on tulossa uhmaikään, mitään ei usko hänkään. Piirsi yhtenä päivänä oranssilla liidulla telkkarin ruudun täyteen, lienikö tylsä tv? Osaa olla kyllä ihana ja kilttikin, mutta sitten toisaalta erittäin rasittava. Onneksi sentään jäähyt tehoavat. Esikoinen sen sijaan istuu jäähyllä parhaimmillaan lähemmäs kymmenen kertaa huonona päivänä ja tuntuu, ettei siltikään auta. Vaatisi selkeästi enemmän kuin äiti ehtii antaa :/
Kuopus pyörii ympäri lattiaa. Ryömii pikkuisen, mutta en vielä julista neitiä ryömiväiseksi :) Eloisa pikkuinen tämäkin, koko ajan huitoo ja heiluu, höpöttää ja nauraa. Ja ilmaisee itseään tarvittaessa ERITTÄIN voimakkaasti.
Sydän on tulvillaan rakkautta, kun katselee näitä kolmea viikaria yhdessä, kun kaksi vanhinta naurattaa nuorinta, joka nauraa siskoilleen aivan katketakseen :)
Porenn ja tyttötrio
Vieläkö täällä liikkuu haikkareita? Jilla, eline, Porenn...?
Kertokaahan kuulumisianne, jos näette tämän. Mukava oli lukea juttuja tästä pinosta viime syksyltä. Moni asia on muuttunut. :) Miten Jillan uusi tulokas jaksaa? Onko samansorttinen Veivetyisen kanssa? :)
T. Ampi
Olinpas iloisesti yllättynyt törmätessäni haikkaripinoon. Luulin jo, että täällä käydään kiivaasti jo ihan uutta keskustelua, mutta ei sittenkään... Täällä ollaan, säännöllisen epäsäännöllisesti nettisurffailua harrastaen.
Hyvää kuuluu ja mukana ollaan, kirjoittelen myöhemmin lisää, nyt nukkumaan!
Eline ja Ilo 2 v 4 kk
Olisi mukava kuulla kuulumisia teiltä, meillä asuu edelleen (ihmis)arka mutta muuten " hyvin kehittynyt" pikku tyttö. Tämä kevät on ollut mukavaa aikaa, elämä pikkuihmisen kanssa on edelläkirjoitetusta huomattavasti helpottunut. Arkuus mietityttää ja rasittaakin (äitiä) välillä, mutta rohkeutta on tullut koko ajan lisää. Kokonaisuus on kuitenkin niin mainio, että äiti on ihan myyty.
Taas alkaa olla nukkumaanmenon aika, mutta nostanpa pinoa. Taitaa olla kesä ja loma, itse kullakin.
Eline
Hyvänen aika, haullahan tämä pino löytyi ja olihan täällä tuoreitakin kirjoituksia :D Kiva kuulla, että muutkin käyvät välillä täällä huhuilemassa :)
Meillä on tuon haikkaritytön kanssa välillä sellaista takkuamista, että oksat pois. Neitihän on nyt vähän päälle neljävuotias ja huonoina päivinä mistään ei meinaa tulla mitään, kun toinen ei kuuntele, ei tottele, nauraa päälle ja parhaassa tapauksessa saa niitä hillittömiä raivokohtauksiaan. Kiusaa pahalla päällä pikkusiskojaan, eikä välttämättä tarvitse olla edes pahalla päällä, kunhan tekee kiusaa muuten vaan. Kaikesta haluaisi määrätä, joten välillä uhkaa kyllä vanhemmilla hermot mennä.
Toisaalta tyttö osaa olla aivan mahtava, kun vaan haluaa ja osaakin vaikka mitä. Ensimmäistä kertaa oli viime kuussa mummulassa yökylässä, heti kaksi yötä ja oli tuumannut paluuaamuna, että ensi vuonna hän on AINAKIN kolme yötä :D
Kakkosella on edelleen tahtokausi ja sen kyllä huomaa. Yleensä on kiltti ja suloinen typykkä, mutta osaa olla melkoinen riiviö ja todella jääräpäinen.
Kolmas on aurinkoinen lapsi, nauraa herkästi, eikä turhista huutele. Eli samaa maata kuin kakkonen, saa nähdä millaiseksi kasvaessaan muuttuu :)
Neljäs kasvaa masussa ja putkahtaa maailmaan keväällä, jos kaikki menee, kuten pitää ;)
Mitä teille muille kuuluu? Miten Jillan perhe voi? Entä ampi ja eline?
Porenn, typykät ja Pikkukulta
Ihanaa, Porenn, ihanaa Jilla!! Aivan mahtavia uutisia!! Onnea!
Meillä elämä rullaa tuttuun tapaan. Jillalle lohdutukseksi tahdon sanoa, että se vierastaminen kyllä loppuu, mutta tuskallisen raskasta se on sitä ennen. Nasu on muuttunut seitsemän kuukautta kestäneen mahtivierastamisen jälkeen hymyileväksi vilkuttelijapojaksi. Ei jälkeäkään aiemmasta arasta Nasusta. Tai kyllä se perusvarautuneisuus on yhä, jos uusi asia pukkaa päälle ennen kuin pojan taju on ehtinyt rekisteröidä muutoksen. Muuten olemme tuttujen kanssa ihmetelleet, kuinka voi ihmislapsi muuttua ja pian. Jotta koeta vielä jaksaa, Jillanen! Kuinka kauan teillä se vierastus onkaan nyt jatkunut?
Nasu ei vieläkään paljon puhu oikeita aikuisten ihmisten sanoja, mutta muuten höpisee ja vinkuu. Pojalla tuntuu olevan yllättävän tarkka sävelkorva, kun aina matkii ääntelyitäni (?) samalta sävelkorkeudelta samalla rytmillä. Tutuilla ja tuntemattomilla riittää hupia, kun Nasu kauppajonossa toistaa autenttisesti takana olevan mummon yskät. Ihan totta, samalta korkeudelta samalla nopeudella. :D
Mitäs muuta. Rauhallinen edelleen, ainakin vieraiden mielestä, huumorintajuinen, rakastaa lastenlauluja niin kuin varmaan kaikki samanikäiset. Ja sitten se Mission Imbossible eli Minä Itse. Kirkunakiemurtelu alkaa heti, kun ulko-ovesta sisälle päästään. Kädestäkään ei saa pitää kiinni, vaan Hänelle pitäisi sallia mm.:
a) juoksu kadulle, mitä vilkasliikenteisemmälle, sitä parempi
b) naapurin auton hellä hieronta pihamaan sepelillä
c) heitto lapiolla naapurin kissan takaraivoon
d) pihan hiekkavarannon siirtäminen pihan sadevesikaivoon sekä
e) kaiken mahdollisen pikkutavaran ujuttaminen kylpyhuoneen lattiakaivoon.
Täysin ymmärrettävää. Näinhän me kaikki toimisimme, jos vaippa hiertäisi nivusissa, emmekä osaisi sitä sanoiksi pukea. Ou jee.
Nyt nukutuspuuhiin. Mikä on muuten jälleen muutaman kuukauden suvantovaiheen jälkeen taas niitä MI -juttuja. Minä Itse tahdon työntää jalkani pinnojen väliin ja horjahtaa kyljelleni, jotta polveni kierukka saisi kierähtää niin kuin sen luonnollisesti tai luonnottomasti kuuluu. Ynnä muuta, ynnä muuta. Kyllähän te tiedätte! Ettekö tiedäkin...? Jooko, tiedättehän?
T. AmpiNainen (Ovat muuten viheliäisiä nuo ampparit näin syksyisin. Onneksi Nasu ei tajua huitoa niitä.) Ja oli TOSI KIVA löytää teidän kuulumisianne Haikkaripinosta! Kiitos Jilla, kun aloitit uuden pinon!
Piti Jillalle tulla vielä kertomaan varoituksen sana. Meitä kun neuvolahenkilökuntaa myöten kehotettiin karaisemaan Nasua paikkoihin ja henkilöihin, joita hän pelkäsi. Ei olisi kannattanut uskoa, vaan pitää vain reippaasti etäisyyttä niihin pelkoa aiheuttaviin, sillä nyt kun vierastaminen on ohi, Nasu on iloinen ja sosiaalinen kaikille muille ja kaikkialla muualla paitsi niissä yhteyksissä, joihin häntä yritimme totuttaa. Eli yksi äitilapsi on edelleen jopa pelkästään nimeltä mainittuna pelottava asia.
Omaan mummoon on tietysti vaikea pitää etäisyyttä, mutta jos mummo osaa itse pitää etäisyyttä, asia varmasti korjaantuu tällä tavoin. (Ei siis tule lähelle ja on vähän kuin Veivetyistä ei olisikaan.) Eri asia on, kuinka mummo asiaan sitten suhtautuu... Ymmärrettävästi vaikeaa hänellekin. Ainakin toinen Nasun mummoista otti raskaasti, kun Nasu vierasti häntä. Tällä mummolla sattui olemaan hieman kantava äänenlaatu, joten Nasu kammosi tätä seikkaa. Nyt asia on kuitenkin taas ok ja mummo ja Nasu ylimmät ystävykset. :)
Vielä lähetän tsemppiä sinulle Jilla. Kotiin hautautuminen on raskasta! Raskasta on kuitenkin myös lapsen huudattaminen kodin puolella. Tehkää ihan niin, kuin teille kummallekin helpointa on. Sanoo muut sitten mitä tahansa. Me Nasun kanssa ainakin ymmärrämme. :)
Tässä matkan ja mutkien varrella on tullut perehdyttyä psykölökiäänkin, lähinnä lapsen persoonallisuutta ja temperamenttia käsitteleviä opuksia olen lueskellut. Monissa nimenomaan korostetaan, että lapsen ehdoilla pitäisi mennä. Jos lapsi pelkää tietyissä tilanteissa vanhemmakin sylissä, niin ihan parasta lääkettä on kiertää sellaiset.
Minäkin menin kysymään neuvolastakin vierastamisesta, niin (pöyristyttävää!) terkkari kysyi ensimmäiseksi, että onko lapsi kotihoidossa ja seuraavaksi, että onko menossa jo kohta hoitoon. Hän siis antoi ymmärtää, että vika on siinä, että lapsi on kotihoidossa! Hiuksia revin puhelua lopettaessani. Suurin osa ihmisistä on samalla kannalla terkkarin kanssa. Hoitoon vaan! Jätät vaan sen vieraille hoitoon, kyllä se tottuu! RAAKAA olisi.
Meillä on juuri noin, kuten sinäkin kerroit, että vierastaminen on erilaista eri tilanteissa. Olen yrittänyt totuttaa Veiveä isovanhempiin ja omaan mummooni, koska jotenkin " kuuluu" olla tekemisissä heidän kanssaan. Toisinsanoen olen huudattanut Veiveä em. ihmisiä tavatessamme. Lopputulos on se, että Veive ei halua enää lähteä edes sisälle heitä tapaamaan, tai oikeammin alkaa huutaa jo kotona, jos sanon, että minne ollaan menossa! Nyt olen jättänyt Veiven autoon käydessäni pikaisesti em. ihmisten luona. Veive istuu täysin tyytyväisenä istuimessaan.
Täysin vieraita Veive ei vierasta juuri ollenkaan, jos eivät pyri kovin lähikontaktiin. Nurinkurista. Voimme hyvin liikkua ihmisten ilmoilla, tungoksessakin, kunhan vain minkäänlaista uhkaa ei Veiven kannalta ole. Joku pikkukauppa saattaa pelottaa, iso väentungos ei. 1,5-vuotisneuvolassa Veive karjui taukoamatta. Lääkärikin tuumi, että eipä tätä lasta sen kummemmin voi tutkia. Miksihän edes vein, kun tiesin juuri noin käyvän, varsinainen farssi :-).
Lohdullista kuulla, että Nasulla on käynyt noin hyvin! Ehkä meilläkin vielä.. Sitä odotellessa ja pikkuhiljaa kiristyviä vaatteita tuskaillessa,
Jilla
Viime yö oli hyvä. Nasu nukkui omassa sängyssään puoli kahdeksaan. Muutenkin pojan yöunet ovat nykyään aika pitkät, noin 11-11,5 tuntia. Siihen sisältyy yksi tai kaksi heräämistä, jotka vaativat rauhoittavan käden yöpaidan alle silittämään sekä yhden isomman havahtumisen, jonka aikana hänen korkeutensa siirretään paikkaan parhaimpaan eli isin ja äidin väliin. Siinä poika sitten rellottaa äksänä tai kylkisuippona aamuun asti. Mutta viime yö sujui Nasulla ihan omien kaltereitten takana. Meillä siis pinnasänky yhä käytössä.
Tänään ei ole tarvetta suurempaan siivoukseen, sillä sain imuroitua jo keskiviikkona. Vietämme viikonloppuna vuosipäiväämme. Isä ja poika ovat ostoksilla. Miehekäs lähti ostamaan jotain lahjaa minulle. Nasu on makutuomarina. *huokaus*
Siis, jos saan hajuveden, mitä enemmän tuoksu muistuttaa nakkia ja perunamuussia, sitä varmemmin tuoksu päätyy pakettiin.
Jos taas kyseessä on vaate, löytyy paketista mahdollisimman kirjava auto- tai eläinaiheinen kuosi, mielellään jollain kimaltelevalla hileellä koristettuna. Rimpsut ja muut ulokkeet, joista roikkua, ovat plussaa.
Herkkukori: banaania, viinirypäleitä, nuoltu keksipaketti, puoliksi syöty pulla, jogurttipurkki, jonka kannessa sormenmentävä reikä. Ja tietysti niitä nakkeja.
Kirja, toki kurkistusläppiä tai ainakin niitä eläimiä. Mahdollisimman painava ja teräväkulmainen, jotta siitä tulee ns. kielletty hedelmä, jota voi aina salaa käydä tiputtamassa kirjahyllystä ja sitten laskea yhdessä äidin kanssa, tuleeko varvasluvuksi vielä kymmenen.
Minä onneton hätähousu annoin oman lahjani Miehelle jo keskiviikkona. En ole vieläkään kasvanut näissä asioissa. Kiersin pakettia kuin kissa kuumaa puuroa ja puhua höpötin koko ajan lahjaa sivuavista aiheista. Kun viimein onnistuin rakentamaan aasinsillan lahjan ja imurin pölypussin välille, Mies luovutti ja lupautui avaamaan lahjan etukäteen. Kysyin, että oletko nyt ihan varma, eihän sitten viikonloppuna harmita, etkö todellakaan jaksa enää odottaa, minä kyllä haluaisin antaa lahjan vasta määräpäivänä, no olkoon menneeksi, avaa nyt sitten, hei älä nyt mene minnekään, no, avaa nyt jo, ÄLÄKÄ RÄPLÄÄ NIITTEN NARUJEN KANSSA, HIIVATTI SOIKOON, ANNA KUN MINÄ AVAAN NE!
Jotta tänään on minullakin edessä jonkin pienen yllätyslahjan hankinta, koska luonto petti pahemman kerran.
Teidän pitäisi tulla käymään meillä, niin saisitte takuulla tärykalvonne rikki... Viikko vauvan syntymästä muutettiin isompaan asuntoon ja täällä on tietysti tilaa juosta. Kaksi vanhempaa juoksee ympäri asuntoa, huutaa ja kiljuu ja metelöi minkä ehtii. Aivan liikaa energiaa, kun pihallekaan ei oikein pääse, sillä koko ajan sataa vettä. Ärh.
Vanhemmalla, ihanalla haikkiksellamme, on edelleen uhmaikä, jota osoitetaan kiljumalla ja raivoamalla. Loppuraskauteni aikana isukki oli erään kerran neidin kanssa kaupassa, kun tämä sai kassajonossa raivokohtauksen ja heitti pienen lasten ostoskärryn muiden jonossa olijoiden päälle. Jep jep... Yritti sitä kuulemma vielä muutaman kerran, minkä jälkeen tyytyi karjumaan isukin pakatessa ostoksia. Arvatkaa huviksenne, miltä isukki näytti kaupasta tullessaan.
Kakkonen, tuo ihanan helppo lapsi, ei sitten ole enää yhtään niin helppo. Iski se riiviövaihe, kun kaikki kaapit ja laatikot pitäisi käydä läpi, tavarat päätyvät lattialle, samaan paikkaan mennään tsiljoona kertaa, vaikka miten kiellettäisiin. Jee, kaksi lasta, joista kumpikaan ei kuule eikä usko.
Ja tähän päälle tämä ihana kuopuksemme, jolla on valitettavasti samantyyppinen luonne kuin esikoisella eli neiti on lyhytpinnainen ja hätäinen ja tästä seuraa mielenkiintoista ruokailukäyttäytymistä rinnalla, rintaraivareita ja masuvaivoja. Tietysti tämä hirveä meteli vielä lisää levottomuutta ja itkeskelyä. Voi onneksi on kantoliina!! Eron huomaa heti niinä päivinä, kun on rauhallisempaa, itkua ja hammastenkiristystä on paljon vähemmän. Ja äidilläkin vähemmän päänsärkyä.
Huomenna mennään koko päiväksi mummulaan ja ihan varmasti heitän nuo pari vanhempaa ulos juoksemaan vaikka sataisi äkeitä!
Jaahas, paras lopettaa. Vauva kyllä sammui suloisesti syliin, mutta nuo kaksi vanhempaa hakkaavat ompelukoneen paininjalkoja ja sylkevät kilpaa toisiaan naamaan. Vaan enpä kyllä näitä lapsia pois vaihtaisi!
Porenn, tytöt 3v5kk, 1v9kk ja 1kk (kuopus muuten syntyi mustatukkaisena :D )
Jospa se osuisi jonkun tutun silmiin :)
Meillä kuunnellaan edelleen neljävuotiaan haikkarin kiljumista, korvat vaan soi... Toisaalta osaa olla myös niiiin ihana ja tekee hirmu teräviä huomioita ;)
Porenn ja tytöt
Onneksi olkoon raskaudesta! Toivottavasti teille tulee helpompi kakkonen ;)
Meidän helppo kakkonen sai kesällä sen ah niin ihanan tahtokauden ja kas kummaa, ei olekaan enää ihan niin helppo. No esikoiseen verrattuna on kyllä paljonkin. Esikoinen edelleen harrastaa räjähtelyä, tavaroiden heittelyä, hermojen menettämistä, täysillä huutamista, kuuroutta, mitään tottelemattomuutta ja sitä rataa... Uhmaikä menee varmaan ohi niin, että ehtii pari viikkoa huilahtaa ja alkaa seuraava kausi :/
Kolmas raskaus on yliajalla (kuinkas muutenkaan), eipä noilla edellisilläkään ole ennen aikaa ollut mitään kiirettä :D Napakoitakin suppareita tulee päivittäin, mutta vielä ollaan kotona. Oikein mihinkään ei jaksa enää liikkua, turvotus vaivaa ja neideillä on aivan liian paljon energiaa, jota tietysti purkavat riehumiseen. Hoijaa... Toivottavasti vauva tällä viikolla syntyisi, ettei tarttisi mennä käynnistykseen.
Ihanaa syksyä kaikille ja halauksia haikkareille!
Porenn, haikkarityttö 3v4kk, toinen tyttö 1v8kk ja Pimpula rv 41+2