Sinkkuahdistus
Taas alko ahdistaan tää. Oon siis vasta 21 v. Silti mietin, että löydänköhän koskaan miestä. Valmistun parin vuoden päästä AMK:sta ja siinä vaiheessa haluaisin esimerkiks ostaa asunnon. Mutta en yksin. Ja haluaisin lapsenkin reilusti alle 30 vuotiaana. Tästä avautumisesta ei oo mitään hyötyä, mut avauduin nyt silti:D
Kommentit (95)
Tääl on yks 21v sinkku, jolla on vielä kaiken lisäksi pieni vauva. Älä ainakaan siis kiirehdi perustaa perhettä huonon tai keskinkertaisen miehen kanssa! On sulla enemmän mahdollisuuksia löytää mies kun mulla. Kyllä me vielä ehditään, elämä edessä. :) etsi muita ilonaiheita, harrastuksia, pyöri kavereiden kanssa, keskity opiskeluun. Kyllä se mies tulee vastaan oikealla hetkellä. Tiedän kyllä miltä susta tuntuu.
Sähän olet käytännössä vielä ihan lapsi. Relaa ja nauti elämästä.
Harvoin nuorena solmitut suhteet toimivat. Mulla oli suhde 15-29- vuotiaana, saman miehen kanssa. Sitten se lähti. Ja kolmekymppisenä aloitin elämän uudelleen. Nyt 40+ ja tyytyväinen kahden lapsen äiti.
Kumppanin löytää sitten, kun löytää. Itse löysin omani 25-vuotiaana pitkällisen ja monivaiheisen etsinnän jälkeen. Päätin, että en tyydy ei-sopivaan pelkästään seurustelun ihanuuden tai vuosien vierimisen vuoksi. Se oli oikea päätös. Nyt 30 v ja esikoista koetetaan hommata.
Ap valittaa, kun ei löydä ketään komeaa ja hyvän statuksen omaavaa miestä.
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:29"]Kumppanin löytää sitten, kun löytää. Itse löysin omani 25-vuotiaana pitkällisen ja monivaiheisen etsinnän jälkeen. Päätin, että en tyydy ei-sopivaan pelkästään seurustelun ihanuuden tai vuosien vierimisen vuoksi. Se oli oikea päätös. Nyt 30 v ja esikoista koetetaan hommata.
[/quote]Koitetaan?Muna sisään ja se on siinä.Olet nainut jonkun tuhkamunan ilmeisesti.
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:33"]
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:29"]Kumppanin löytää sitten, kun löytää. Itse löysin omani 25-vuotiaana pitkällisen ja monivaiheisen etsinnän jälkeen. Päätin, että en tyydy ei-sopivaan pelkästään seurustelun ihanuuden tai vuosien vierimisen vuoksi. Se oli oikea päätös. Nyt 30 v ja esikoista koetetaan hommata. [/quote]Koitetaan?Muna sisään ja se on siinä.Olet nainut jonkun tuhkamunan ilmeisesti.
[/quote]
Oletko ihan idiootti? Harvalla se nyt ihan ekalla kierrolla onnistuu.
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:31"]
Ap valittaa, kun ei löydä ketään komeaa ja hyvän statuksen omaavaa miestä.
[/quote]
Ei se niin ole sanonut. Tuo on oma mielikuvasi.
Tekeepä pahaa lukea teidän 21-vuotiaiden neitien ruikutusta aiheesta kun itse on 30v ja lapseton. Kaiken lisäksi en ole seurustellut ikinä ja tässä vaiheessa taitaa olla mahdotonta asian laitaa enää muuttaa...
Mistä niitä miehiä sitten löytää? En etsi komeaa ja varakasta, kiltti ja rehti riittäisi. Olisi niin paljon rakkautta ja lämpöä annettavana mutta kukaan ei huoli. :(
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:33"]
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:29"]Kumppanin löytää sitten, kun löytää. Itse löysin omani 25-vuotiaana pitkällisen ja monivaiheisen etsinnän jälkeen. Päätin, että en tyydy ei-sopivaan pelkästään seurustelun ihanuuden tai vuosien vierimisen vuoksi. Se oli oikea päätös. Nyt 30 v ja esikoista koetetaan hommata. [/quote]Koitetaan?Muna sisään ja se on siinä.Olet nainut jonkun tuhkamunan ilmeisesti.
[/quote]
Se kirjoitetaan tässä tapauksessa "koetetaan", ei "koitetaan". Lisäksi kysymysmerkin ja pisteen jälkeen käytetään välilyöntiä. Lapsettomuus voi olla niin naisen kuin miehenkin vika. Muutaman kuukauden olemme yrittäneet ja se on vielä aivan normaalia, ettei ole tärpännyt. Sitten, kun vuosi on kulunut, voi alkaa huolestua. Joillain tärppää ekasta kierrosta, toisilla parin vuoden yrittämisen jälkeen ja joillakuilla lapsettomuushoitojen jälkeen. Toisilla ei ikinä. Mikään ei ole itsestäänselvyys.
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:44"]
Tekeepä pahaa lukea teidän 21-vuotiaiden neitien ruikutusta aiheesta kun itse on 30v ja lapseton. Kaiken lisäksi en ole seurustellut ikinä ja tässä vaiheessa taitaa olla mahdotonta asian laitaa enää muuttaa...
Mistä niitä miehiä sitten löytää? En etsi komeaa ja varakasta, kiltti ja rehti riittäisi. Olisi niin paljon rakkautta ja lämpöä annettavana mutta kukaan ei huoli. :(
[/quote]
Miltä näytät?
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:24"]Tääl on yks 21v sinkku, jolla on vielä kaiken lisäksi pieni vauva. Älä ainakaan siis kiirehdi perustaa perhettä huonon tai keskinkertaisen miehen kanssa! On sulla enemmän mahdollisuuksia löytää mies kun mulla. Kyllä me vielä ehditään, elämä edessä. :) etsi muita ilonaiheita, harrastuksia, pyöri kavereiden kanssa, keskity opiskeluun. Kyllä se mies tulee vastaan oikealla hetkellä. Tiedän kyllä miltä susta tuntuu.
[/quote]
:)
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:39"][quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:31"]
Ap valittaa, kun ei löydä ketään komeaa ja hyvän statuksen omaavaa miestä.
[/quote]
Ei se niin ole sanonut. Tuo on oma mielikuvasi.
[/quote]
Ei kukaa nyt varmaan ehdoin tahdoin rumaakaan etsi
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:33"]
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:29"]Kumppanin löytää sitten, kun löytää. Itse löysin omani 25-vuotiaana pitkällisen ja monivaiheisen etsinnän jälkeen. Päätin, että en tyydy ei-sopivaan pelkästään seurustelun ihanuuden tai vuosien vierimisen vuoksi. Se oli oikea päätös. Nyt 30 v ja esikoista koetetaan hommata. [/quote]Koitetaan?Muna sisään ja se on siinä.Olet nainut jonkun tuhkamunan ilmeisesti.
[/quote]
Voi Jeesus näiden valopäiten kanssa.
M40
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 11:44"]
Tekeepä pahaa lukea teidän 21-vuotiaiden neitien ruikutusta aiheesta kun itse on 30v ja lapseton. Kaiken lisäksi en ole seurustellut ikinä ja tässä vaiheessa taitaa olla mahdotonta asian laitaa enää muuttaa...
Mistä niitä miehiä sitten löytää? En etsi komeaa ja varakasta, kiltti ja rehti riittäisi. Olisi niin paljon rakkautta ja lämpöä annettavana mutta kukaan ei huoli. :(
[/quote]
Olen 23 ja näiden viestien jälkeen vähän rauhoitti. Toisaalta minä en myöskään halua lapsia, joten ehkä kun muillekin tulee ikää niin tapaa varmemmin sen joka tuntee samoin. Tästä lainatusta viestistä haluan kuitekin huomioida että vaikka olenkin nuori, niin parisuhde ei nähdäkseni ole jonkun "huolimista". Ihmisen itsensä pitää hyväksyä itsensä ja ymmärtää oma arvonsa. Sen saa mistä luopuu; en muista kenen sanonta, mutta silloin kun ymmärtää että toisen ihmisen seura ei ole välttämättömyys niin on avoimempi elämälle ja eteen tuleville ihmisille.
24: Painan 50kg, treenaan säännöllisesti ja huolehdin hygieniastani ja yleisestä siisteydestä. En ole kaunotar mutta perusnätti kuitenkin. Baareihin en osaa mennä tyrkylle joten en tiedä olisiko vientiä edes yhdeksi illaksi.
t: 22
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 12:03"]
24: Painan 50kg, treenaan säännöllisesti ja huolehdin hygieniastani ja yleisestä siisteydestä. En ole kaunotar mutta perusnätti kuitenkin. Baareihin en osaa mennä tyrkylle joten en tiedä olisiko vientiä edes yhdeksi illaksi.
t: 22
[/quote]
Tinder ja nettitreffit. Jos valittaa ettei ole säpinää niin sitten tulee tehdä jotain asian eteen.
Baarista nyt löytää seksiä joka ikinen nainen tällä maapallolla näyttäisi kuinka järkyttävältä, mutta ei oikeaa parisuhdetta helpolla sieltä saa ellei käy tuuri ;)
Itsellä tuli ero kolmekymppisenä ja sittemmin en ole löytänyt mitään vakavampaa suhdetta.
M35
[quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 05:12"][quote author="Vierailija" time="25.12.2014 klo 02:28"]Täällä sinkku 32vee. Lapseton. Sulla on asiat vielä hyvin. Trust me..
[/quote]
Miten voit sellaisia luvata, kun itsekin olet jäänyt ilman?
[/quote]
Ni!:D