Lue keskustelun säännöt.
Miksi mielenterveysongelmaisia pelätään, syrjitään ja pilkataan?
21.10.2021 |
Mielenterveyden ongelmat ovat yleisiä ja joskus vakavia, mutta usein ohimeneviä tai hallittavissa.
Silti aika usein kuulee ja lukee ihmisiltä harkitsemattomia heittoja, että esim. joku pitäisi laittaa suljetulle milloin mistäkin syystä. Tai että avohoito ei riitä jollekin, tai onko aamulääkkeet unohtuneet. Vain siksi siis jos ollaan eri mieltä asioista, aikuiset ihmiset...
Kun esimerkiksi oikeasti kuka tahansa alkaa kokea ennen pitkää psykoottisia oireita jos kärsii pitkään erittäin vakavasta äärimmäisestä unettomuudesta.
Toki on jonkin verran erittäin vaikeita ja vaarallisia mt-tapauksia, sitä on turha kiistää. Mutta on myös kaiken maailman intohimorikoksia jne. muita tapauksia, joissa tekijälle ei ole voitu löytää mitään diagnoosia. Ja usein mt-henkilö on vaarallinen jos kellekään niin itselleen.
TED-talk:eja olen nähnyt parikin, missä molemmat naiset ovat skitsofreenikkoja, mutta toinen Lontoossa psykologian tutkija ja toinen USA:ssa lakiprofessori. Tutkijan nimen muistan hyvin, hän on Eleanor Longden. Vakavan diagnoosin omaava voi siis yltää korkeaankin asemaan.
Eikö ihmisillä ole oikeasti enempää sydäntä tai tietoa? Mielenterveysongelmaiset ovat se yhteiskunnan yhteinen luvallinen ja pääasiallinen likaämpäri. Mutta pitääkö lyödä lyötyä? Alan menettää uskoani että ihmisten käsitykset ikinä muuttuisivat tästä ihmisryhmästä, joka on lopulta hyvin moninainen. Kuitenkin kiitos kaikille ihmisille ja tahoille jotka jaksavat yrittää asiaan vaikuttaa.
Kommentteja, ajatuksia, mitä vaan, mutta mielellään asiallista, kiitos!
Kommentit (62)
Olen ap ja mulla on ocd:tä vakavampi häiriö, mutta hyvin hallinnassa. Olen hyvin kiltti ihminen oikeasti kuitenkin.
Mutta turha noista diagnooseista on huudella, kun ei satu olemaan hyväksyttävämpi diagnoosi. Huoh.
Mutta kai tässä jotenkin pärjäilee kun vaan kieli keskellä suuta elelee, ja pitää huolta jaksamisestaan ja elämän mielekkyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eleanor Londgen ei olisi väitellyt tohtoriksi eikä edes valmistunut maisteriksi, jos hän olisi suhtautunut ääniharhoihinsa jonkun etiologialtaan tuntemattoman neurobiologisen kehityshäiriön oireena, kuten psykiatrit usein skitsofreenikoille heidän sairauttaan kuvaavat. Länsimainen kulttuuri on itse asiassa historiallisesti varsin poikkeava ja häiriintynyt, mitä tulee suhtautumiseen psykoottisiin tiloihin. Monissa alkuperäisheimoissa niitä ei osattu pelätä, vaikka psykoottiset oireet ovatkin usein todella ahdistavia ja pelottavia myös ympäröiville ihmisille. Kokemuksen ja kerääntyneen perimätiedon kautta niitä oltiin opittu luonnonkasojen keskuudessa tulkitsemaan ja hallitsemaan niin, että ne eivät johtaneet hallitsemattomaan sekavuustilaan vaan monista ns. psykoottisia oireita omaavista ihmisistä tuli yhteisöjensä arvokkaita jäseniä, usein shamaaneja. Länsimaissa noita tiloja pelätään, koska niitä ei yritetä jäsentää mielekkäinä kokemuksina. Eleanor Londgenkin oppi muokkaamaan ääniharhojaan vain luomalla yhteyden omiin tunteisiinsa ja traumaattisiin kokemuksiinsa. Psykiatrinen biomedikaalinen hoito itse asiassa voi johtaa usein siihen, että ihmisen harhat muuttuvat niin painajaismaisiksi, että ihminen tappaa itsensä tai jonkun toisen.
Myths, Shamans and Seers: Phil Borges at TEDxRainier - YouTube
Kiitos 3. kommentoija, aika paljon tiesin etukäteen, mutta opin jotain uutta varsinkin siitä millä tavalla muotoilit asiayhteydet. -ap
Mulla on valitettavasti kokemusta läheisen ihmisen vakavasta mielenterveydellisestä sekoilusta, johon hän veti mutkin mukaansa valheisiinsa ja muuhun perseilyyn. En arvosta sellasta, joten vähän nousee karvat pystyyn, jos tapaan mielenterveysongelmaisen, jolla eivole hoitosuhde tasapainossa. Kai se on vaan jotain itsesuojeluvaistoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tunne ketään mielenterveysongelmista kärsivää, siis en ainakaan tiedä tuntevani. Mutta minulle on selvinnyt, että täällä keskustelufoorumissa (ja olen katsellut näitä kirjoituksia vasta noin kuukauden), anonyymeina tänne kirjoittaa ärsyttävän moni sellainen, joka takuulla tietää että täällä ei ole psykiatreja tai psykologeja, joilta apua pitäisi kysyä. Ehei, pääasia tuntuu olevan, että saa valittaa. Katsohan läpi nämä aloitukset: „Ahdistaa...“ ja „Pelottaa...“ ja niin edelleen.
Mielenterveysongelmalliset - aivan oikein - painottavat sitä, että psykiatrille menoa ei pitäisi pitää sen ihmeellisempänä asiana kuin ortopedille menoa kun jalka on poikki. Totta. Mutta eipä täällä kipsijalkaiset kirjoittelekaan päivät päästään miltä tuntuu! Mielenterveysongelmista kärsivät kirjoittavat koko ajan! Ihmekö sitten, jos heidät toivoisi hornan kuuseen?
Elämä on liian lyhyt sekopäiden kanssa olemiseen kun normaalejakin löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ovat kovin arvaamattomia ja pelkoon on syytäkin. Aika monessa järjettömässä henkirikoksessa tekijä todetaan mielentilatutkimuksessa syyntakeettomaksi. Entä jos tuollainen sekopää osuu omalle kohdalle?
Vierailija kirjoitti:
En tunne ketään mielenterveysongelmista kärsivää, siis en ainakaan tiedä tuntevani. Mutta minulle on selvinnyt, että täällä keskustelufoorumissa (ja olen katsellut näitä kirjoituksia vasta noin kuukauden), anonyymeina tänne kirjoittaa ärsyttävän moni sellainen, joka takuulla tietää että täällä ei ole psykiatreja tai psykologeja, joilta apua pitäisi kysyä. Ehei, pääasia tuntuu olevan, että saa valittaa. Katsohan läpi nämä aloitukset: „Ahdistaa...“ ja „Pelottaa...“ ja niin edelleen.
Mielenterveysongelmalliset - aivan oikein - painottavat sitä, että psykiatrille menoa ei pitäisi pitää sen ihmeellisempänä asiana kuin ortopedille menoa kun jalka on poikki. Totta. Mutta eipä täällä kipsijalkaiset kirjoittelekaan päivät päästään miltä tuntuu! Mielenterveysongelmista kärsivät kirjoittavat koko ajan! Ihmekö sitten, jos heidät toivoisi hornan kuuseen?
Tiesitkö, että yleensä katkennut jalka parannetaan ja korjataan?
Mielenterveyden häiriöt ovat yleensä pysyviä tai toistuvia, ja pitkäaikaissairaat yleensä ovat niitä, jotka avaavat palstalla suunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ovat kovin arvaamattomia ja pelkoon on syytäkin. Aika monessa järjettömässä henkirikoksessa tekijä todetaan mielentilatutkimuksessa syyntakeettomaksi. Entä jos tuollainen sekopää osuu omalle kohdalle?
Entä jos päihdeongelmainen sosiopaatti ehtii ensin?
Syrjitään ja vähätellään myös psykiatrista työtä tekeviä, pidetään vähempiarvoisina kuin muita terveydenhuollon ammattilaisia. Osa potilaista on hyvinkin mukavia, mutta on aikamoinen määrä heitä, jotka kiistävät koko sairautensa. Heitä pitää yrittää auttaa, vaikka he pistävät hanttiin. Kun he ovat toipuneet, he tekevät valituksen hoidon toteuttajista. Sitten ihmetellään, miksi on kauhea psykiatripula.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on valitettavasti kokemusta läheisen ihmisen vakavasta mielenterveydellisestä sekoilusta, johon hän veti mutkin mukaansa valheisiinsa ja muuhun perseilyyn. En arvosta sellasta, joten vähän nousee karvat pystyyn, jos tapaan mielenterveysongelmaisen, jolla eivole hoitosuhde tasapainossa. Kai se on vaan jotain itsesuojeluvaistoa.
Tämähän se ongelma usein on. Mt-potilas ei ole omasta mielestään sairas vaikka miten järjettömiä päätöksiä ja tekoja tulisi. Sitten kun hänelle huomauttaa ettei toiminnassa ja ajatuksissa ole järkeä lainkaan niin sitten suututaan ja kunnolla.
Omalla kohdalla on isäni psykoosisairaus, jota on katseltu nyt pari kymmentä vuotta. Joten ihan turha selittää etten tiedä asiasta. Läheisille tämän tyypin sairaudet on yhtä helvettiä ajoittain, vaikka itse potilas olisi asiasta mitä mieltä tai ei edes ymmärrä ja hyväksy että on sairas.
Vierailija kirjoitti:
Elämä on liian lyhyt sekopäiden kanssa olemiseen kun normaalejakin löytyy.
Mutta mä ainakin rakastan mun sekopäitä 🥰
Eikait siinä, toki sä saat elää haluamallasi tavalla ja hyvä jos saat elää rauhallista ja seesteistä elämää kivojen ihmisten kanssa.
Itsellä on vaikka mitä ongelmia, enkä taida omata yhtään "normaalia" kaveriakaan. Oon kuitenkin huomioinut, että monesti näillä "hulluilla" on empatiakyky tajuttoman suuri, eivät tuomitse ikinä toisia ja osaavat aidosti asettua toisen asemaan, olemaan läsnä koko sydämellä ja persoonalla. Aina valmiita tukemaan ja auttamaan, vaikka itselläkin menisi huonosti ja omia huolia olisi.
Mun mies kävi sähköhoidossa ja silti jaksoi kysellä ja huolehtia onko mulla kaikki ok ja odotti vaan, että pääsee kotiin. Hänen olis pitänyt keskittyä oman vointinsa korjaamiseen, eikä rasittaa itseään yhtään muiden ongelmilla.
Ystäväni on pahasti traumatisoitunut, diagnoosit rankkoja, todella tujulla lääkityksellä, psyyke sekä fysiikka paskana, mutta jaksaa silti kysellä kuinka mä voin ja yrittää piristää mua jos on huono päivä vaikka ei jaksa oikeen itsestäänkään huolehtia.
Oikeasti tuommoisen kun saa kesytettyä itselle ja voitettua hänen luottamuksen, niin voit olla varma että susta pidetään huolta etkä jää ikinä yksin.
Välillä se voi olla haastavaa, mutta kyllä se paljon antaa takaisinkin ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tosi hauskaa jos olet traumatisoitunut ja vaikeasti masentunut sen seurauksena miten huonosti ja julmasti sinua on kohdeltu, ja kun siinä sietämättömässä tilassa et muuta halua kuin kuolla pois, niin muilla on muka oikeus halveksia sinua.
Vaikka et muille mitään pahaa tekisi, niin olet yhteiskunnan ja terveiden onnellisten silmissä alinta saastetta.
Kivaa. Vaikka et olisi harhainen tai rasittaisi ketään. Kärsisit vain itse yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tunne ketään mielenterveysongelmista kärsivää, siis en ainakaan tiedä tuntevani. Mutta minulle on selvinnyt, että täällä keskustelufoorumissa (ja olen katsellut näitä kirjoituksia vasta noin kuukauden), anonyymeina tänne kirjoittaa ärsyttävän moni sellainen, joka takuulla tietää että täällä ei ole psykiatreja tai psykologeja, joilta apua pitäisi kysyä. Ehei, pääasia tuntuu olevan, että saa valittaa. Katsohan läpi nämä aloitukset: „Ahdistaa...“ ja „Pelottaa...“ ja niin edelleen.
Mielenterveysongelmalliset - aivan oikein - painottavat sitä, että psykiatrille menoa ei pitäisi pitää sen ihmeellisempänä asiana kuin ortopedille menoa kun jalka on poikki. Totta. Mutta eipä täällä kipsijalkaiset kirjoittelekaan päivät päästään miltä tuntuu! Mielenterveysongelmista kärsivät kirjoittavat koko ajan! Ihmekö sitten, jos heidät toivoisi hornan kuuseen?Tiesitkö, että yleensä katkennut jalka parannetaan ja korjataan?
Mielenterveyden häiriöt ovat yleensä pysyviä tai toistuvia, ja pitkäaikaissairaat yleensä ovat niitä, jotka avaavat palstalla suunsa.
Oletko sinä, alapeukuttaja, jotenkin eri mieltä, vai mitä alapeukullasi yrität viestiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tunne ketään mielenterveysongelmista kärsivää, siis en ainakaan tiedä tuntevani. Mutta minulle on selvinnyt, että täällä keskustelufoorumissa (ja olen katsellut näitä kirjoituksia vasta noin kuukauden), anonyymeina tänne kirjoittaa ärsyttävän moni sellainen, joka takuulla tietää että täällä ei ole psykiatreja tai psykologeja, joilta apua pitäisi kysyä. Ehei, pääasia tuntuu olevan, että saa valittaa. Katsohan läpi nämä aloitukset: „Ahdistaa...“ ja „Pelottaa...“ ja niin edelleen.
Mielenterveysongelmalliset - aivan oikein - painottavat sitä, että psykiatrille menoa ei pitäisi pitää sen ihmeellisempänä asiana kuin ortopedille menoa kun jalka on poikki. Totta. Mutta eipä täällä kipsijalkaiset kirjoittelekaan päivät päästään miltä tuntuu! Mielenterveysongelmista kärsivät kirjoittavat koko ajan! Ihmekö sitten, jos heidät toivoisi hornan kuuseen?Tiesitkö, että yleensä katkennut jalka parannetaan ja korjataan?
Mielenterveyden häiriöt ovat yleensä pysyviä tai toistuvia, ja pitkäaikaissairaat yleensä ovat niitä, jotka avaavat palstalla suunsa.
Tästä tuli mieleen isäni, joka sairastui vaikeaan masennukseen. Menetti työnsä, koska ei selvitynyt arjestaan, ja menetti myös kaverinsa, koska ottivat etäisyyttä. Isä oli masentunut ja yksin, vaikka hänellä oli minut, mutta varmasti kaipasi ikäistensä seuraa.
Eräänä talvena kiipesi kännissä katolle pudottamaan lumia, putosi, ja katkaisi jalkansa.
Samat kaverit saivat tietää ja survoutuivat kahville, tai vaihtoehtoisesti lähettelivät jotain v,,un ”parane pian”-kortteja.
Mikään ei näköjään ole 2000-luvun alusta muuttunut. Ollaan niin empaattisia, mutta mielensairauksia pelätään ja vältellään. Katkennut jalka herättää empatiaa ja hingun nähdä ”ystävää”. Tuntuu kivikautiselta, mutta on ilmeisesti edelleen totta.
Henkilökunta kyllä pilkkaa ja diagnosoi koko palkkansa edestä mutta karman laki heitä sairastuu myös masennukseen ja hekin on joutunut rikollisen uhriksi tai huijatuksi niin sekin hymy on sitten hyytynyt oli ulkomaalainen tai ei .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tunne ketään mielenterveysongelmista kärsivää, siis en ainakaan tiedä tuntevani. Mutta minulle on selvinnyt, että täällä keskustelufoorumissa (ja olen katsellut näitä kirjoituksia vasta noin kuukauden), anonyymeina tänne kirjoittaa ärsyttävän moni sellainen, joka takuulla tietää että täällä ei ole psykiatreja tai psykologeja, joilta apua pitäisi kysyä. Ehei, pääasia tuntuu olevan, että saa valittaa. Katsohan läpi nämä aloitukset: „Ahdistaa...“ ja „Pelottaa...“ ja niin edelleen.
Mielenterveysongelmalliset - aivan oikein - painottavat sitä, että psykiatrille menoa ei pitäisi pitää sen ihmeellisempänä asiana kuin ortopedille menoa kun jalka on poikki. Totta. Mutta eipä täällä kipsijalkaiset kirjoittelekaan päivät päästään miltä tuntuu! Mielenterveysongelmista kärsivät kirjoittavat koko ajan! Ihmekö sitten, jos heidät toivoisi hornan kuuseen?Tiesitkö, että yleensä katkennut jalka parannetaan ja korjataan?
Mielenterveyden häiriöt ovat yleensä pysyviä tai toistuvia, ja pitkäaikaissairaat yleensä ovat niitä, jotka avaavat palstalla suunsa.
Tästä tuli mieleen isäni, joka sairastui vaikeaan masennukseen. Menetti työnsä, koska ei selvitynyt arjestaan, ja menetti myös kaverinsa, koska ottivat etäisyyttä. Isä oli masentunut ja yksin, vaikka hänellä oli minut, mutta varmasti kaipasi ikäistensä seuraa.
Eräänä talvena kiipesi kännissä katolle pudottamaan lumia, putosi, ja katkaisi jalkansa.
Samat kaverit saivat tietää ja survoutuivat kahville, tai vaihtoehtoisesti lähettelivät jotain v,,un ”parane pian”-kortteja.
Mikään ei näköjään ole 2000-luvun alusta muuttunut. Ollaan niin empaattisia, mutta mielensairauksia pelätään ja vältellään. Katkennut jalka herättää empatiaa ja hingun nähdä ”ystävää”. Tuntuu kivikautiselta, mutta on ilmeisesti edelleen totta.
Joidenkin ihmisten on todella vaikea suhtautua mielenterveyden ongelmiin. Ehkä ne pelkää ja ajattelee, etteivät osaa kuitenkaan auttaa niin katsovat helpoimmaksi hävitä.
Isäni tappoi itsensä kun olin teini ja mun kaverit hävisi sen siliän tien, luulin että meillä oli tiivis ystäväporukka. Kyllähän se sattui, mutta ainakin haluan itselleni uskotella, etteivät vaan osanneet suhtautua ja kokivat asian liian vaikeaksi. Yksi ystävä tosin jäi, oli vierellä ja itkikin yhdessä. Vaikka ei mitään erityistä oikein sanonut tai tehnyt, niin oli huojentavaa kun piti kädestä ja oli vierellä. Vielä nuori tyttö ja niin urheana seisoi vierellä ❤️
Kai se fyysinen sairaus vaan on helpommin nähtävissä ja siksi käsiteltävissä.
Miksi aina puhutaan sairaudesta ongelmana? Mulla oli masennus mutta ei se aiheuttanut ongelmia.
Olen samaa mieltä. Mulla on ocd, ja joskus tuntuu, että jotkut ajattelee, että kohta suurinpiirtein murhaan kaikki, koska mulla on tuo mielenterveydellinen "häiriö".