Miksi mies voisi alkaa parisuhteeseen, jossa ei ole mitään yhteistä mielenkiinnon kohdetta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, länsimaissa ja erityisesti pohjoismaissa parisuhdetta ajatellaan tuollaisena kaveruus-kumppanuutena. Mutta etelämpänä ja idempänä miehillä on oma elämänsä, naisilla omansa. Ei tosiaan ole mitään yhteisiä harrastuksia. Lapsetkin ovat enimmälti äitinsä ja naispuolisten sukulaisten hoidossa ja vastuulla.

Kummasti se sukupuolten välinen vetovoima riittää pitämään pariskunnan yhdessä.

Ja tahto pysyä, kun kerran on yhteen menty. Järkiliitto, josta kumpikin saa itselleen ja hyötyy, tavalla tai toisella.

Ihan sama kuin asuisi kämppiksen kanssa tai kommuunissa. Minulle ei kelpaa parisuhteeksi se, että yhdessä asumalla saadaan kuluja pienemmäksi.

Nais/mieskommuunit on tällä hetkellä trendaavissa.

Vierailija kirjoitti:

Ap, länsimaissa ja erityisesti pohjoismaissa parisuhdetta ajatellaan tuollaisena kaveruus-kumppanuutena. Mutta etelämpänä ja idempänä miehillä on oma elämänsä, naisilla omansa. Ei tosiaan ole mitään yhteisiä harrastuksia. Lapsetkin ovat enimmälti äitinsä ja naispuolisten sukulaisten hoidossa ja vastuulla.

Kummasti se sukupuolten välinen vetovoima riittää pitämään pariskunnan yhdessä.

Ja tahto pysyä, kun kerran on yhteen menty. Järkiliitto, josta kumpikin saa itselleen ja hyötyy, tavalla tai toisella.

Totta on, että tasa-arvoisuutta ja tasavertaisuutta korostavissa maissa parisuhteet ovat lyhyempiä ja niitä on useampia elämän aikana. Sukupuolten homogenistuminen (esim. hipsterimiehet, reilujätkä-naiset) on johtanut siihen, että parisuhteita ei synny tai ne latistuvat alkuhuuman jälkeen, kun seksuaalinen jännite puuttuu. Ollaan liian samanlaisia. Machokulttuureissa ei ole tätä "ongelmaa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, länsimaissa ja erityisesti pohjoismaissa parisuhdetta ajatellaan tuollaisena kaveruus-kumppanuutena. Mutta etelämpänä ja idempänä miehillä on oma elämänsä, naisilla omansa. Ei tosiaan ole mitään yhteisiä harrastuksia. Lapsetkin ovat enimmälti äitinsä ja naispuolisten sukulaisten hoidossa ja vastuulla.

Kummasti se sukupuolten välinen vetovoima riittää pitämään pariskunnan yhdessä.

Ja tahto pysyä, kun kerran on yhteen menty. Järkiliitto, josta kumpikin saa itselleen ja hyötyy, tavalla tai toisella.

Ihan sama kuin asuisi kämppiksen kanssa tai kommuunissa. Minulle ei kelpaa parisuhteeksi se, että yhdessä asumalla saadaan kuluja pienemmäksi.

Ja tuo on pahempi järjestely kuin kämppis, koska lisäksi on velvollinen tarjoamaan kehonsa toisen käyttöön säännöllisesti, oli sitten mitään henkistä yhteyttä tai ei. Ei ole todellakaan sen arvoista pilata oma suhteensa seksiin jossain puolivillaisessa hyötysuhteessa kun voi olla yksin paljon tyytyväisempi.

Vierailija kirjoitti:

Monellako parisuhteessa on aidosti samat harrastukset?

Itse teen käsitöitä ja mies omia juttujaan. Molemmat lukemme, mutta eri kirjoja. Yhdessä voidaan käydä metsälenkeillä ja uimassa. Kotieläimet hoidetaan yhdessä ja kummallakin on samat arvot, huumorintaju ja aktiivisuustaso. Voin käydä miehen mukana messuilla, vaikka eivät ole minun ykkösjuttu ja mies tulee kanssani näyttelyihin kitisemättä. Itse olen taiteellinen ja mies teoreettinen, mutta hyvin menee ja voimme keskustella kaikesta. Kymmenen vuotta jo näin.

Olen ollut mieheni kanssa onnellisesti yhdessä 25 vuotta ja esillä on hyvinkin paljon samoja harrastuksia. Löydämme keskusteluaiheita ihan joka asiasta ja keskustelemme paljon ja pitkään.

Esimerkin pariskunnalla ei ole yhtään mitään yhteistä ja itse en olisi edes ajatellut suhdetta sellaisen miehen kanssa aikoinani. En olisi varmaan edennyt yhtä keskustelua pidemmälle, vaan olisin toivottanut hyvät jatkot ja unohtanut koko tyypin.

mistä te yliopiston käyneet paremmat av mammat haluatte keskustella miehen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Ap, länsimaissa ja erityisesti pohjoismaissa parisuhdetta ajatellaan tuollaisena kaveruus-kumppanuutena. Mutta etelämpänä ja idempänä miehillä on oma elämänsä, naisilla omansa. Ei tosiaan ole mitään yhteisiä harrastuksia. Lapsetkin ovat enimmälti äitinsä ja naispuolisten sukulaisten hoidossa ja vastuulla.

Kummasti se sukupuolten välinen vetovoima riittää pitämään pariskunnan yhdessä.

Ja tahto pysyä, kun kerran on yhteen menty. Järkiliitto, josta kumpikin saa itselleen ja hyötyy, tavalla tai toisella.

Niin, maissa joissa avioero on joko kielletty tai vahvasti stigmatisoitu, riittää kyllä yhteisön tapa pitämään pariskunnan yhdessä. Ei siinä mitään "sukupuolten välistä vetovoimaa" kysellä, kyseessä on nimenomaan järjestely. Kyllä jotkut näistä pitävät toisistaan, jotkut voivat ajan mittaan kiintyä ja ehkä alkaa rakastaakin, osa sitten vain sietää toisiaan ja yrittää pitää toisistaan. Toisesta pitämistä tukee se, että kumpikin saa järjerstelystä jotain hyötyä. Ja toisaalta suhtautuminen avioliittoihin on erilainen, ei siellä kysellä samalla lailla onko kipinää, kuten meillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monellako parisuhteessa on aidosti samat harrastukset?

Itse teen käsitöitä ja mies omia juttujaan. Molemmat lukemme, mutta eri kirjoja. Yhdessä voidaan käydä metsälenkeillä ja uimassa. Kotieläimet hoidetaan yhdessä ja kummallakin on samat arvot, huumorintaju ja aktiivisuustaso. Voin käydä miehen mukana messuilla, vaikka eivät ole minun ykkösjuttu ja mies tulee kanssani näyttelyihin kitisemättä. Itse olen taiteellinen ja mies teoreettinen, mutta hyvin menee ja voimme keskustella kaikesta. Kymmenen vuotta jo näin.

Olen ollut mieheni kanssa onnellisesti yhdessä 25 vuotta ja esillä on hyvinkin paljon samoja harrastuksia. Löydämme keskusteluaiheita ihan joka asiasta ja keskustelemme paljon ja pitkään.

Esimerkin pariskunnalla ei ole yhtään mitään yhteistä ja itse en olisi edes ajatellut suhdetta sellaisen miehen kanssa aikoinani. En olisi varmaan edennyt yhtä keskustelua pidemmälle, vaan olisin toivottanut hyvät jatkot ja unohtanut koko tyypin.

Sama. Niiden keskustelujen kauttahan sitä ihmiseen tutustuu ja löytyy se yhteinen sävel, jos on löytyäkseen. Meillä keskustellaan paljon ja pitkiä keskusteluja. On myös yhteisiä harrastuksia, kuten yhteinen uintiharrastus tai matkailu. Jos ei olisi mitään yhteistä, mistä nauttia ja mitä suunnitella, niin ei sitä yhteyttä tulisi pidettyä yllä edes sukupuolisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, länsimaissa ja erityisesti pohjoismaissa parisuhdetta ajatellaan tuollaisena kaveruus-kumppanuutena. Mutta etelämpänä ja idempänä miehillä on oma elämänsä, naisilla omansa. Ei tosiaan ole mitään yhteisiä harrastuksia. Lapsetkin ovat enimmälti äitinsä ja naispuolisten sukulaisten hoidossa ja vastuulla.

Kummasti se sukupuolten välinen vetovoima riittää pitämään pariskunnan yhdessä.

Ja tahto pysyä, kun kerran on yhteen menty. Järkiliitto, josta kumpikin saa itselleen ja hyötyy, tavalla tai toisella.

Ihan sama kuin asuisi kämppiksen kanssa tai kommuunissa. Minulle ei kelpaa parisuhteeksi se, että yhdessä asumalla saadaan kuluja pienemmäksi.

Jep, se olisi hyvin typerää ja säälittävää. Ainakin minä tykkään niin paljon itsestäni, että en ottaisi elämääni ja arkeeni yhden yhtä ihmistä, jonka kanssa ei ole aidosti hyvä olla. Minun ei tarvitse, enkä ole ollut niin epätoivoinen ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, länsimaissa ja erityisesti pohjoismaissa parisuhdetta ajatellaan tuollaisena kaveruus-kumppanuutena. Mutta etelämpänä ja idempänä miehillä on oma elämänsä, naisilla omansa. Ei tosiaan ole mitään yhteisiä harrastuksia. Lapsetkin ovat enimmälti äitinsä ja naispuolisten sukulaisten hoidossa ja vastuulla.

Kummasti se sukupuolten välinen vetovoima riittää pitämään pariskunnan yhdessä.

Ja tahto pysyä, kun kerran on yhteen menty. Järkiliitto, josta kumpikin saa itselleen ja hyötyy, tavalla tai toisella.

Ihan sama kuin asuisi kämppiksen kanssa tai kommuunissa. Minulle ei kelpaa parisuhteeksi se, että yhdessä asumalla saadaan kuluja pienemmäksi.

Ja tuo on pahempi järjestely kuin kämppis, koska lisäksi on velvollinen tarjoamaan kehonsa toisen käyttöön säännöllisesti, oli sitten mitään henkistä yhteyttä tai ei. Ei ole todellakaan sen arvoista pilata oma suhteensa seksiin jossain puolivillaisessa hyötysuhteessa kun voi olla yksin paljon tyytyväisempi.

Velvollisuutta ei onneksi ole, joten jos puolison kanssa ei seksiä halua, sitä ei tarvitse harrastaa. Jos puoliso kuitenkin haluaisi mekaanista suoritusta, niin toisen kieltäytyminen vaikuttaa heti kodin ilmapiiriin negatiivisesti. Kyseessä on silloin todella huono parisuhde ja ero on vain ajan kysymys.

Vierailija kirjoitti:

mistä te yliopiston käyneet paremmat av mammat haluatte keskustella miehen kanssa?

Eilen keskusteltiin mm. yliopisto-opiskelujen eroavaisuuksista eri maissa ja miten suomalaista yliopisto-opiskelua on pohdittu kehitettävän ja miten sitä meistä kannattaisi kehittää.

Vierailija kirjoitti:

mistä te yliopiston käyneet paremmat av mammat haluatte keskustella miehen kanssa?

Jos sinä et tiedä mitään asioita, niin ehkä niitä on turha yrittääkään avata yhtään.

Vierailija kirjoitti:

mistä te yliopiston käyneet paremmat av mammat haluatte keskustella miehen kanssa?

Oikeastaan itse en haluaisi, että pitää määritellä tietyt aiheet, joista voi keskustella, vaan haluaisin kyllä, että kumppani olisi sellainen ihminen, jonka kanssa voisi keskustella mistä tahansa, pienistä tai suuremmista asioista. Joidenkin ystävien kanssa voi sitten olla rajattua, että yhden ystävän anssa puhutaan työasioista, toisen ystävän kanssa ihmissuhteista, kolmannen kanssa politiikasta... Mutta kumppanin kanssa toivoisin, että ei olisi sellaisia aiheita, joista hänen kanssaan ei voisi puhua.

Ennen ajattelin ettei sillä ole välliä, mutta kun harrastuspiireistä mukaan tarttui nykyinen vaimo, niin en enää ikinä olisi sellaisen kanssa jonka kanssa ei ole yhteistä mielekästä tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummasti se sukupuolten välinen vetovoima riittää pitämään pariskunnan yhdessä.

Ja tahto pysyä, kun kerran on yhteen menty. Järkiliitto, josta kumpikin saa itselleen ja hyötyy, tavalla tai toisella.

Mutta kun ei nainen saa hyötyä mistään koska muuten on gold diggeri ja hirveä akka kun toivoisi että mies maksaisi puolet jostain lasten talvihaalarista. Naisen pitää käydä töissä, hoitaa koti ja hoitaa lapsi ja antaa miehen pelata tietokoneella rauhassa, muuten on kamala vaatija.

Tältä ainakin näyttää moni tuttavan parisuhde joissa ei ole yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja isä ei lasta halua hoitaa, niin ei raukan sitten tarvitse.

Sanoisin, että noissa parisuhteissa on se vika, ettei kumppania osata arvostaa. Suhde pitää olla, mutta puolisoa ei kunnioiteta, rakasteta, arvosteta - aika kummallista!

Tiedän, että tämä on yleistä. Kunpa ihmiset enemmän menisivät itseensä, ja pohtisivat käytöstään ja vaikuttimiaan. Kuulostaa kovin keskenkasvuiselta tuommoinen, mitä kuvaat.

Noissa järkiliitoissa suhdetta ylläpitää sitoutuminen yhteiselämään, kuin yhteiseen yritykseen. Puhalletaan yhteen hiileen eikä hajoteta. Pakostihan siitä seuraa kiintymystä ja rakkauttakin. Eipä nuo itsekkäiden 'minä-minulle' -hedonistien parisuhteet mitään rakkaudellisia ole.

Jännä että aina otetaan aina useammin rikkoutuvat avioliitot esimeriksi kuinka "liberaaleissa" maissa on jotenkin epäonnistuttu parisuhteissa.

Eihän tuo itsessään mikään epäonnistuminen ole, ehkä päinvastoin. Täällä ensinnäkin saa erota avioliitosta mikä on hyvä juttu. Toisekseen ei koeta tarvetta roikkua toimimattomassa ja onnettomaksi tekevässä liitossa näön vuoksi. Joissakin maissa liiton osapuolet ovat yhdessä ihan vain käytännön järjestelyjen vuoksi, miksi se nähdään onnistumisena?

Tuo ajattelu toimii vain jos näkee kumppanin hyödykkeenä jolta saa palveluksia, eikä halua liittoa siksi että rakastaisi tai edes pitäisi kumppanistaan ihmisenä. Tämä jälkimmäinen on kuitenkin monen toive länsimaissa, joissa ei tarvitse naida jotakuta toimeentulon tai palvelusten takia.

Ei meillä ole mitään yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Mutta onhan siinä se koko arki yhteistä, siinä on tarpeeksi. Ja toki kaikenlaisesta yleisestä puhutaan paljon. Harrastukset ja ammatit kuitenkin molemmilla ihan erilaiset. Mies koodari, pelaa lautapelejä ja tietokonepelejä. Minä sairaanhoitaja, harrastan lukemista ja kuntosalia.

Se on yhteistä että kumpikaan ei välitä matkustelusta tms vaan ollaa koti-ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies on realisti ja ajattelee, että jos hän odottelee parisuhdetta jossa on yhteisiä harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita niin siinä voi odotella hautaan asti?

parempi tyytyä siihen mitä saa niin saa edes seuraa, läheisyyttä ja seksiä.

Miksi kukaan antaisi seksiä miehelle, jonka kanssa ei voi edes puhua mistään?

Oletko sinä tai mies mykkä vai mikä estää puhumisen?

Jos ei ole yhteisiä kiinnostuksen kohteita niin säästäkö sitä puhuttaisiin? Ja sekö tekisi halukkuutta seksiin?

Ehkä sinulla on vähän suppea maailmankuva, mutta maailmaan mahtuu ihmisiä, joilla on laaja yleissivistys ja kyky jutella mistä tahansa. Tällöin kiinnostuksen kohde on yleensä koko maailmankaikkeus ja elämä. Tämmöiset persoonat saattavat tuoda jopa jotain uutta näkökulmaa innokkaan harrastelijan maailmaan.

Eipä itsellekään ole niin väliä mitä nainen tekee töikseen tai harrastaa, kunhan älyä löytyy, luonne on kultaa ja ruhokin kunnossa. Siksi kai olen seurustellutkin vähän kaikenlaisten naisten kanssa kovan onnen adoptoiduista aatelisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies on realisti ja ajattelee, että jos hän odottelee parisuhdetta jossa on yhteisiä harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita niin siinä voi odotella hautaan asti?

parempi tyytyä siihen mitä saa niin saa edes seuraa, läheisyyttä ja seksiä.

Miksi kukaan antaisi seksiä miehelle, jonka kanssa ei voi edes puhua mistään?

Millainen ihminen ajattelee parisuhteeseen kuuluvaa seksielämää antamisena ja jonain palkintona? Ja ilmeisesti myös rankaisukeinona.

Muutenkin melko tunkkainen ajatusmalli, että nainen antaa seksiä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies on realisti ja ajattelee, että jos hän odottelee parisuhdetta jossa on yhteisiä harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita niin siinä voi odotella hautaan asti?

parempi tyytyä siihen mitä saa niin saa edes seuraa, läheisyyttä ja seksiä.

Miksi kukaan antaisi seksiä miehelle, jonka kanssa ei voi edes puhua mistään?

Annat seksiä? Onko se joku palkintojenjakotilaisuus vai mitä? Voiko mies antaa seksiä, vai onko tämä etuoikeus varattu naisille?

Vierailija kirjoitti:

Jännä että aina otetaan aina useammin rikkoutuvat avioliitot esimeriksi kuinka "liberaaleissa" maissa on jotenkin epäonnistuttu parisuhteissa.

Eihän tuo itsessään mikään epäonnistuminen ole, ehkä päinvastoin. Täällä ensinnäkin saa erota avioliitosta mikä on hyvä juttu. Toisekseen ei koeta tarvetta roikkua toimimattomassa ja onnettomaksi tekevässä liitossa näön vuoksi. Joissakin maissa liiton osapuolet ovat yhdessä ihan vain käytännön järjestelyjen vuoksi, miksi se nähdään onnistumisena?

Tuo ajattelu toimii vain jos näkee kumppanin hyödykkeenä jolta saa palveluksia, eikä halua liittoa siksi että rakastaisi tai edes pitäisi kumppanistaan ihmisenä. Tämä jälkimmäinen on kuitenkin monen toive länsimaissa, joissa ei tarvitse naida jotakuta toimeentulon tai palvelusten takia.

Näin juuri! Lapsellisesti oletetaan muunlaisissa kulttuureissa "kestävien" avioliittojen olevan todiste järjestettyjen avioliittojen tai järkiliittojen onnellisuudesta, mutta oikeastihan emme tiedä, kuinka paljon pahoinvointia niissä esiintyy - ja miten voisimmekaan tietää? Ja toisaalta vaikka niissä ei olisi pahoinvointiakaan, ei kuitenkaan näissä liitoissa olevien tilanne olisi todennäköisesti meidän mittakaavassa useinkaan ihanteellinen tai täyttäisi toimivan suhteen määritelmiä. Varmasti niitäkin sieltä löytyy, mutta tosiaan pelkkä avioliiton kesto ei kerro mistään muusta kuin siitä, että ei ole erottu. Jos kulttuurissa ei esim. naisen ole edes mahdollisuutta saada avioeroa (tai ainakin se on todella hankalaa ja elämä sen jälkeen monin tavoin vaikeaa), niin eihän tuollaisen kulttuurin avioerojen vähäinen määrä ole milään lailla sellainen asia, jota voitaisiin vertailla meidän yhteiskunnassa mihinkään.