Onko muilla tälläistä, että hoidatte sukulaisen lasta, ja saatte haukut!?
Hoidettu usean vuoden loma-aikoina sukulaislasta, joka alkaa olla murrosiässä. Kivaa aktiivista tekemistä normaalin perheen kanssa/ mukana. Nyt on kaksi kertaa tullut viestillä lapsen visiitin jälkeen meille haukut, miten perseestä me olemme ja lapsi satuillut sitä ja tätä vierailunsa jälkeen että mitä ”epäkohtia” oli. Aivan uskomattomalta tuntuu, pahalta siis. Olemme syöttäneet, juottaneet, leikittäneet täysin yksipuolisesti tätä lasta monen vuoden ajan. Keksineet ulkoilua ja fiksua yhteistä tekemistä.
Tuon ikäinen puhuu/ puhui myös vanhemmistaan seuraavasti:
- Ei halua heitä kanssaan mihinkään
- Ei halua heidän kanssa lomaansa viettää
- Vanhemmat huutaa hänelle
yms ja me ajateltiin vanhempien haukkumisen sijasta, että tuo on normaalia teinin/ uhmaikäisen juttua
Mies sanoi mielensä pahoittaneena että ikinä ei enää tätä lasta oteta meille vierailulle.
Aivan hirveä fiilis kaikilla.
Voiko olla kyse jostain että
- vanhemmalla mielenterveysongelmia?
- vanhemmalla itsellään on huono omatunto kun ei ole itse järjestänyt lomatekemistä oman jälkikasvunsa kanssa?
- vanhemmalla huono omatunto tai riittämättömyys siitä ettei huomioi omia saati muidenkaan lapsia…?
Onko muut kohdanneet mitään vastaavaa sukulaisten taholta.
Kommentit (71)
Ei ole kokemusta. Sinuna sanoisin perheelle, että kiitti, mutta riitti. Oikeasti.
No ihana asia on, että olette olleet lapsen kanssa. Lapsi varmasti viihtynyt. Ehkä teinillä on huono omatunto, että viihtyy teillä niin yrittää miellyttää omia vanhempiaan. En tiedä.
Itse kysyisin lapselta suoraan, että haluaako tulla ja viihtyykö, jos kyllä niin ottaisin kyllä jatkossakin kylään. On kiva asia, että lapsella on välittäviä aikuisia ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kokemusta. Sinuna sanoisin perheelle, että kiitti, mutta riitti. Oikeasti.
Mies ilmoitti että nyt riitti, että ei vie koskaan enää tätä lasta mihinkään, ei luistelemaan, ei laskettelemaan, ei ulkoilemaan, ei mene synttäreille, ei kutsu meille, ei soita, ei lähetä viestiä, kun palkkana hoivasta ja kiinnostuksestamme on HAUKUT sekä lapselta että vanhemmalta. Lisäksi ilmoitti että nyt lopetti myös auttamasta/ konsultoimasta mitenkään tätä perhettä, myös vanhemmat mukaan lukien.
Kaikkia ei vaan voi pelastaa/ miellyttää. Ei olla nukuttu silmäystäkään kun tämä haukkuminen vaivaa ja loukkaa niin.
Ap
Ehkä lapsi siinä iässä että useamman päivän visiitit alkaa olla stressaavia. Purkanut sitä sitten vanhemmilleen. Todella outoa vaan että vanhemmat jotain haukkuviestejä alkavat lähettää.
On mummon roolissa: 8v.Sitä kesti! Kun kolmas lapsi tulossa. Sanoin kitti mulle riitti!En kolmea lasta hoida! Homman olen tehnyt,hoitakoon itse lapsensa ,kun ne on osannut tehdäkin. Kantakoon itse vastuu elämästä, Ei mummoille kuulu lapsia tehdä hoidetavaksi tai ystäville,tuttaville, kun itse ei jaksa tai on uraputkessa. Lapsistaan vastaa lähikasvattaja itsse. On manerheimin lastensuojelu liitto,saa rahalla hoitajan 2h.vaikka 24h. On tuettuja kesäloma paikkoja koko perheelle.Sosiali virastosta saa niistäkin tiedon.
Vierailija kirjoitti:
No ihana asia on, että olette olleet lapsen kanssa. Lapsi varmasti viihtynyt. Ehkä teinillä on huono omatunto, että viihtyy teillä niin yrittää miellyttää omia vanhempiaan. En tiedä.
Itse kysyisin lapselta suoraan, että haluaako tulla ja viihtyykö, jos kyllä niin ottaisin kyllä jatkossakin kylään. On kiva asia, että lapsella on välittäviä aikuisia ympärillä.
Kaikki olemme viihtyneet ja olemme aina tehneet parhaamme hänen eteensä/ kanssaan.
Eihän kukaan uskalla ottaa tälläistä jo isoa lasta, joka on haukkunut kivan olonsa meidän kanssa. Ei voi yhtään luottaa mitä puhuu. Vanhemmat aivan sokeasti uskovat teininsä höpinät.
Keskitymme jatkossa sukulaisiin/ ystäviin jotka eivät hauku, ja annamme vaikka hyväntekeväisyyteen.
Ap
Mun veli aina haukkuu isovanhemmat kun lapsensa olleet mummolassa. Liikaa/liian vähän ja vääränlaista ruokaa, liikaa/liian vähän ulkoilua/ruutuaikaa jne. Ei koskaan mikään hyvin.
Mä luulen, että lapsi viihtyy, mutta yrittää miellyttää omia vanhempiaan.
Kannattaisiko nostaa kissa pöydälle ja jutella suoraan vanhempien kanssa?
Huomionhakua siltä teiniltä ja ehkä yrittää syyllistää vanhempiaan jos he eivät anna omaa aikaansa riittävästi.
Jos tuota lasta itseään ei huvita olla ollenkaan teillä, mutta eihän se teidän syy ole.
Lapsi ei kerro siitä teille, mutta valittaa kaikesta, omasta mielestään epäkohdista vanhemmilleen.
Sillä eihän kylässä koskaan ole samanlaista kuin kotona on.
Lapset ei eivät ole niin viattomia ja kilttejä kuin aina ajatellaan ja luullaan.
Voivat keksiä itsekin aivan tuulesta temmattuja juttuja, että minkälaista siellä on hoidossa olla.
Ja lapset myös kuuntelevat tarkkaan aikuisten puheita ja kertovat niistä kotonaan.
Ikävät juttu. Vastaisuudessa ehkä kannattaisi kieltäytyä ottamasta hoitoon.
Keksii jonkun verkkukkeen ettei voi ottaa.
Outoa, että tuollaisia asioita viestitellään eikä soiteta suoraan ja puhuta asiasta. Tuosta tulee vielä enemmän väärinkäsityksiä.
Mun äiti on Asperger (voi olla lisäksi muutakin) ja liittyy ehkä siihen, että hän on hiton sinisilmäinen omien lasten suhteen. On uskonut joka jallituksen, jonka kukaan meistä lapsista on kehdannut kertoa. Voisi ajatella, ettei vain ola tahtonut tehdä asioista numeroa, mutta kun uskoo vielä yhden aikuisen lapsensa älyttömimmätkin kus etukset ja kertoo minulle tosina, niin kyllä hän vaan taitaa uskoa kaiken. Ei tule edes mieleen, että joku voisi aina valehdella ja taas tälläkin kertaa. Olen monesti sanonut äidille, että äiti rakas, nyt sinulle on taas valehdeltu... Niin ei, ensi kerralla menee läpi vielä lennokkaampi tarina. Ohis, tuli vaan mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Huomionhakua siltä teiniltä ja ehkä yrittää syyllistää vanhempiaan jos he eivät anna omaa aikaansa riittävästi.
Samaa mieltä ollaan,👍
Ap
Ps. Silti mikään ei selitä, hyvitä vanhempien jo suorittamaa haukkumista.
Voisiko olla, että teini-ikää lähestyvä ei enää ihan viihdykään teillä? Vaikka tekisitte kaiken oikein ja tarjoaisitte todella kivoja asioita. Niinhän ne oman perheen teinitkin dissaavat helposti kaiken. Ainakin meillä. Varsinkin jos kysyy, että oliko kivaa tai mitä teitte tai keitä siellä oli. Sehän on vanhemman rageamista, täysin anteeksiantamatonta teinin mielestä. Ehkä vähän ärähdellyt ja vanhempi tulkinnut miten tulkinnut.
Jos oikeasti välitätte tästä lapsesta, ja haluatte edelleen hänelle vilpittömästi hyviä aisoita (ettekä vain itsellenne auttajan glooriaa ja paremman ihmisen tunnetta), niin olkaa suoraan yhteydessä häneen. Kysykää, haluaako edelleen tulla, haluaisiko pitää vähän taukoa, haluaako vain olla omassa kodissa. Kaikki vaihtoehdot esillä ja avoimina keskuatelulle ikätasoisesti.
Ehkä se teini olisi vaan halunnut olla lomansa kotona rauhassa. Ei isoa lasta pidä enää pakottaa lomalla yksinään sukuloimaan.
Siis kuka haukkuu ketä? Murkku vai murkun vanhemmat teitä?
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen, että lapsi viihtyy, mutta yrittää miellyttää omia vanhempiaan.
Kannattaisiko nostaa kissa pöydälle ja jutella suoraan vanhempien kanssa?
Ajattelen myös, että näin on. Mutta vanhempien käytöstä ei selitä muu kuin persoonallisuushäiriö.
Vierailija kirjoitti:
Siis kuka haukkuu ketä? Murkku vai murkun vanhemmat teitä?
Molemmat. Lue Ap:n kirjoitus. Lisäksi siinä on, että murkku on haukkunut myös omat vanhempansa Ap:lle, mutta Ap on suodattanut ne ikätasoina höpinöinä.
Järkyttävää käytöstä! En ottais tuollaisia lapsia enkä aikuisia (!!) enää koskaan kylään. Tsemppiä!