Sikainfluenssaa EI PELÄTTY TURHAAN, uskokaa jo, pahvit!
Alkaa keittää todella pahasti yli ihmisten naureskelu "sikainfluenssahysterialle" ja sille, miten tautiin on varauduttu että valtion tasolla.
Elättekö te naureskelijat jossain uutispimennossa, kun ette selvästikään tiedä, mihin "hysteria" perustui? Oletteko tietoisia, että vielä keväällä luultiin taudin kuolleisuuden olevan 10% sairastuneista? Onko se teistä naurun aihe?
Myös kesällä tilanne oli se, että lähes puolet tautiin kuolleista oli perusterveitä ihmisiä. Suurin osa sairastuneista oli lapsia ja nuoria. Tiettyjen ihmisryhmien, kuten raskaana olevien, kohdalla taudin riskit vaikuttivat vakavilta. Raskaana olevat olivat yliedustettuja sairaalaan joutuneiden joukossa ja myös kuolleissa heitä oli selvästi isompi prosenttiosuus kuin väestössä muuten. Tähä mennessä tautiin on kuollut lähes 10 000 ihmistä.
Tekee oikein pahaa kaiken tämä valossa, että suomalaisjuntit pilkkaavat pandemiaan varautumista ja syyttävät viranomaisia, mediaa ja kanssaihmisiään pelon lietsonnasta ja hysteriasta. Välähtääkö teillä ollenkaan, että maailma on isompi kuin Suomi? Te jaksatte länkättää Suomen 17 kuolleesta, "joista 16 olisi kuollut muutenkin, mitäs olivat perussairaita".
Kun olette niin kovin "viisaita", niin kertokaas, MITEN MIELESTÄNNE OLISI PITÄNYT TOIMIA? Olisiko taudille pitänyt viitata kintaalla ja jäädä naureskellen odottelemaan, mitä tuleman pitää?
Ettekö kykene olemaan tyytyväisiä siihen, että varauduttiin pahimpaan ja onneksi tilanne osoittautuikin helpommaksi kuin luultiin? Toisin päinkö asioiden olisi pitänyt mennä - sittenkö taputtaisitte käsiänne, että hyvin tehtiin?
Kommentit (95)
Kukaan ei voi sanoa, että rokote olisi turvallinen, koska siitä ei ole tarpeeksi tietoa. Aika, joka vaaditaan rokotteen turvalliseen testaukseen ei toteudu SI rokotteella, jota ei ehditty testata käytännössä juuri lainkaan. Lääkeviranomaiset ovat sanoutuneet irti rokotteen haittavaikutuksista!! Kuinka monen normi lääkkeen tai rokotteen kohdalla näin on? Ei yhdenkään. Kertoo EHKÄ jostain...Tulkitse asiaa miten haluat :)
tai lääke, jonka valmistaja sitoutuu ottamaan vastuun sen mahdollisista haittavaikutuksista, kerro!
Kukaan ei voi sanoa, että rokote olisi turvallinen, koska siitä ei ole tarpeeksi tietoa. Aika, joka vaaditaan rokotteen turvalliseen testaukseen ei toteudu SI rokotteella, jota ei ehditty testata käytännössä juuri lainkaan. Lääkeviranomaiset ovat sanoutuneet irti rokotteen haittavaikutuksista!! Kuinka monen normi lääkkeen tai rokotteen kohdalla näin on? Ei yhdenkään. Kertoo EHKÄ jostain...Tulkitse asiaa miten haluat :)
tai lääke, jonka valmistaja sitoutuu ottamaan vastuun sen mahdollisista haittavaikutuksista, kerro!
Mielestäni sikainfluenssa-virusta ei olisi alunperin lainkaan pitänyt päästää karkaamaan laboratoriosta.
Ja olisihan Suomeen voinut tulla vaarallisempi muoto.
Toisaalta ei tiedetä, millainen uusi aalto on. Aiemmissa pandemioissa se on ollut huomattavasti pahempi.
Suomi ei säästynyt
Espanjantauti saapui Suomeen ilmeisesti Itämeren ja Suomenlahden laivaliikenteen mukana. Tauti iski pahaan aikaan kesäkuun lopussa 1918. Maa oli vielä sodan jälkeisessä sekasorrossa, ja 80.000 punavankia oli suljettu sotavankileireihin odottamaan oikeudenkäyntejä. Tauti levisi nopeasti ympäri maata koteihinsa palaavien sotilaiden ja vankien mukana. Sairastapauksia oli runsaasti, mutta yleensä tauti oli vielä lievää. Sen sijaan monelle vankileirien ahtaudessa viruvalle vangille se koitui turmioksi. Tarkkoja lukuja vankileirien influenssakuolleisuudesta on kuitenkin mahdotonta saada. Leirien lääkärit työskentelivät oloissa, joissa tautien määrittäminen ja kuolemansyiden rekisteröinti oli vaikeaa ja sattumanvaraista.
Loppukesällä tauti hävisi lähes tyystin puhjetakseen pian uudelleen. Syksyllä 1918 oli tosi kysymyksessä. Tauti levisi räjähdyksenomaisesti maan lähes joka kolkkaan ja oli paljon tappavampi kuin kesällä. Lokakuu oli monella paikkakunnalla "musta" kuukausi. Kokonaiset kyläkunnat sairastuivat viimeistä henkeä myöten. Kouluja ja myymälöitä suljettiin, sairaalat täyttyivät. Piirilääkärit huomasivat, että tauti iski erityisen ankarasti nuoriin ja vahvoihin aikuisiin
rokotteenhan sanotiin tehoavan jopa kolmessa päivässä rokotuksesta, näin karsittiin pois moni joka varmasti olisi sairastunut
aikaan. Ei hoitoa ja hoitopaikkoja millään riittäisi kaikille. Jossain urheiluhallissa joutuisi sairastamaan.
Kukaan ei voi sanoa, että rokote olisi turvallinen, koska siitä ei ole tarpeeksi tietoa.
Ei kukaan arviointikyvyllä varustettu ihminen kuvittelekaan, että esim. tämä rokote olisi aivan ehdottomasti, ilman pienintäkään varausta, absoluuttisen turvallinen kaikissa tilanteissa. Totta kai ottaa jonkinasteisen riskin, jos ottaa rokotteen. Mutta jos itse taudin riskit olisivat vielä suuremmat, niin silloin on joskus viisaampaa ottaa se rokote. Juuri näin arvioitiin tämänkin taudin ja rokotteen kohdalla. Minusta on aivan turhaa tarttua siihen, onko jokin asia tässä elämässä ehdottomasti "turvallinen" vai ei. Koko elämähän on vaarallista! Veikkaanpa, että sinäkin käytät esim. kännykkää, vaikka sen pitkäaikaisvaikutuksista ei ole mitään tietoa.... vai miten on? ap
terve ihminen terveen perheensä kanssa saisi sitten pitää rokotteen ottamatta jättämistä? Mua on näissä keskusteluissa lähinnä ärsyttänyt ne iänikuiset piirteet että jos et ota rokotetta ja jotain sattuu, niin oma vika. Kuitenkaan sama ei päde siihen, että otat tutkimattoman rokotteen, silloin käy vain huono tuuri tai ei voinut tietää. Muutenkin ihmisten syyllistäminen varmasti omalla taholla asiallisesti pohdiskelluista toimintatavoista on ärsyttävää.
aikaan. Ei hoitoa ja hoitopaikkoja millään riittäisi kaikille. Jossain urheiluhallissa joutuisi sairastamaan.
aikuine ihminen ihan oikeasti vertaa oloja ja tietämyksen tasoa nyt ja 1918? Ihan oikeasti? Mieti nyt vähän ihmisten asuntojen tasoa, hygieniatasoa, perusterveyden tasoa, lääkkeiden saatavuutta ja ylipäätään olemassa oloa, tietoa levon tärkeydestä ja ylipäätään mahdollisuutta siihen jne. jne. jne.
rokotteenhan sanotiin tehoavan jopa kolmessa päivässä rokotuksesta, näin karsittiin pois moni joka varmasti olisi sairastunut
Niinpä niin..
Taaskin touota THL:n ym.. propagandaa..
Itse ainakin tiedän serkkuperheen, naapurin, sekä 2 työkaverin lasten kaikkien sairastuneen sikaflunssaan vaikka olivat kaikki ottaneet rokotteen 1-2 viikkoa ennen sairastumista.
Eli se siitä 3:sta päivästä...Olisi oikeasti mukava tietää edes suurinpiirtein, kuinka moni piikin ottanut on oikeasti sairastunut pian piikin jälkeen tai hetken päästä. Vaikka tätähän tietoa ei julkisteta juuri tuon sikapiikin tarjoajien vaitiolovelvollisuuden takia, samoin kuin ei ole pahemmin "piikkiongelmista" saanut lukea..paitsi yksittäistapaukset, joissa tieto esim. Iltalehdille tmv. on tullut muusta lähteestä kuin yleisiltä "terveytenhuolto" kanavilta.
Ja suurin osahan piikin saaneista sairastuneista vaan ajattelee, että kuinkahan paha tauti olisi ollut ilman piiikiä... Mitä piikillä on sitten ollut riskiin nähden mitään virkaa jos kumminkin on sairastunut ?
Vierailija - 4.12.2009 10:41 (38/83)
17 kuollutta on todella vähän verrattuna siihen
että jo suomessa kuolee VUOSITTAIN 500-1500 ihmistä tavalliseen influensaan...eikä siitä tavallisesta influenssasta hysterisoida joka vuosi..Tässä puhutaan asiaa !! Eli kyllä karkas mopo pahasti käsistä suomenkin uutisoinnissa, niinkuin maailmallakin yleensä. Mutta sehän olikin tarkoitus kun kyseinen rokote on valmistajalle TODELLINEN kultakaivos.
jos riskiryhmät rokotettaisiin yhtä tehokkaasti kuin nyt + ne muut päälle. Suomessa oli pari viikkoa sitten rokotettu jo yli miljoona kansalaista.
Itse sain rokotteen ja olen sen jälkeen ollu kontaktissa sikainfluenssaa sairastavien kanssa. En ole tartuntaa saanut. Myös mieheni sairastui siihen, eikä kukaan perheenjäsenemme (minä + kaksi rokotettua lasta) siihen sairastunut. Itselläni oli rokotuksista 4 viikkoa, toisella lapsella 2 viikkoa ja yhdellä vasta viikko.
Mies sai keuhkokuumeen jälkitautina. Normaalisti ei sairastele ja on perusterve muutenkin.
Joopa joo..
Täällä kerkes iso osa varmasti sairastaa jo kyseisen taudin ennenkö rokotetta edes kerittiin jakamaan. Suurin osahan sen on sairastanut "pienenä" flunssana.
Amerikkaa ei taas voi mitenkään verrata, jos olet sattunut huomaamaan.. siellä asuu jo yli
300 miljoonaa ihmistä pelkässä USA:ssa ja tilastoihin lasketaan muitakin lähialueilla olevia.
Meillä taas pohjoismaissa asuu hieman yli 25miljoonaa ihmistä ja terveydenhoito on varmasti yleensäkin parempaa kuin esim. meksikossa ym...
Sairastin sikainfluenssan vasta 2018 ja olin silloin TYKSissä teholla. Kokemuksena sellainen että teen mitä tahansa välttyäkseni toiselta kerralta. Toinen kerta tappaisi, koska olen nyt vanhempi ja ekan kerran jäljiltä heikompi.
asian vierestä, pisti vaan korvaan, kun eilisissä uutisissa haastateltiin (olikohan 3 lasta) niin hän oli päättänyt ottaa rokotuksen tätä tautia vastaan, niin ei tartte viikkoa olla kuumeessa... Apua, mietin vaan että olisi nyt sanonut, että ottaa rokotuksen sen takia, että pelkää lastensa puolesta, että sairastuvat johonkin pahempaan jälkitautiin. Joko oli huonosti haastattelu pätkitty tai sitten minusta aika hepposet syyt rokottaa pieniä lapsiaan.. Varmaan on noita kuumetauteja muitakin, varmaan pitäisi rokottaa jo nuhia vastaan, kiukkuisuuttakin:) Kyllähän pienet lapset ja isommatkin välillä sairastuvat, mukavaa ei ole, mutta pakko kestää! Mut sori tais mennä ton alkuperäisin jutun vierestä..