Sikainfluenssaa EI PELÄTTY TURHAAN, uskokaa jo, pahvit!
Alkaa keittää todella pahasti yli ihmisten naureskelu "sikainfluenssahysterialle" ja sille, miten tautiin on varauduttu että valtion tasolla.
Elättekö te naureskelijat jossain uutispimennossa, kun ette selvästikään tiedä, mihin "hysteria" perustui? Oletteko tietoisia, että vielä keväällä luultiin taudin kuolleisuuden olevan 10% sairastuneista? Onko se teistä naurun aihe?
Myös kesällä tilanne oli se, että lähes puolet tautiin kuolleista oli perusterveitä ihmisiä. Suurin osa sairastuneista oli lapsia ja nuoria. Tiettyjen ihmisryhmien, kuten raskaana olevien, kohdalla taudin riskit vaikuttivat vakavilta. Raskaana olevat olivat yliedustettuja sairaalaan joutuneiden joukossa ja myös kuolleissa heitä oli selvästi isompi prosenttiosuus kuin väestössä muuten. Tähä mennessä tautiin on kuollut lähes 10 000 ihmistä.
Tekee oikein pahaa kaiken tämä valossa, että suomalaisjuntit pilkkaavat pandemiaan varautumista ja syyttävät viranomaisia, mediaa ja kanssaihmisiään pelon lietsonnasta ja hysteriasta. Välähtääkö teillä ollenkaan, että maailma on isompi kuin Suomi? Te jaksatte länkättää Suomen 17 kuolleesta, "joista 16 olisi kuollut muutenkin, mitäs olivat perussairaita".
Kun olette niin kovin "viisaita", niin kertokaas, MITEN MIELESTÄNNE OLISI PITÄNYT TOIMIA? Olisiko taudille pitänyt viitata kintaalla ja jäädä naureskellen odottelemaan, mitä tuleman pitää?
Ettekö kykene olemaan tyytyväisiä siihen, että varauduttiin pahimpaan ja onneksi tilanne osoittautuikin helpommaksi kuin luultiin? Toisin päinkö asioiden olisi pitänyt mennä - sittenkö taputtaisitte käsiänne, että hyvin tehtiin?
Kommentit (95)
vakavasta pandemiasta (ainakin ensimmäisestä aallosta)selvittiin näillä näkymin hyvin vähällä, rokotteiden ANSIOSTA :)
jos perheestä sairastaa yksikin, niin kaikki käyvät sen jossain muodossa läpi aivan varmasti.
Meillä esim sairastuttiin kaikki kahden päivän sisällä ja yhdestä on otettu labra - tarpeetonta ottaa kaikista.
hysterian kouriin jääneet mammat aloittaa päivästä toiseen näitä olettepa hulluja, kun ette tajunneet kuinka suureen paniikkiin tässä oli syytä. Tai ihan sairaita, jos ette käyneet piikillä ensimmäisten joukossa tai ihan paras oli se yks päivä, kun piti aloittamalla aloittaa, että kun te rokottamattomat aina aloitatte näitä ketjuja yms. Mä en ole vieläkään nähnyt kuin näitä päivittäisiä riidanhaluisia sikahysteerikkojen aloituksia, joilla vieläkin haluttaisiin saada lisää joukkoja lietsomaan paniikkia
vakavasta pandemiasta (ainakin ensimmäisestä aallosta)selvittiin näillä näkymin hyvin vähällä, rokotteiden ANSIOSTA :)
Kun väestöstä vain ihan pieni osa on saanut rokotteen ja todella paljon on si:n sairastanut (ainakin median mukaan kun puhutaan epidemiasta), niin ei ne rokotukset ole ehtineet niin hyvin vaikuttaa että olisivat taudin kulun katkaisseet.
on toimittu Suomessa, mutta sen hysterian olisi voinut jättää väliin. Se kai se pointti on.
Entä miten tämä testaaminen voitaisiin käytännössä toteuttaa pandemiarokotteen kohdalla, kun asialla on kiire? Entä muiden influenssarokotteiden kohdalla (nekin valmistetaan uusiksi joka vuosi)?
ap
omalla kohdalla en ole vakuuttunut adjuvantillisen rokotteen antamisesta lapsille tai raskaanaoleville juurikin tutkimustulosten puutteen sekä näiden ryhmien heikomman immuunipuolustuksen vuoksi.
Ranskassa muuten valtio nosti adjuvantillisen rokotteen ikää ensin 2v:stä kuuteen ja viime viikolla kuulin sen nostetun 9v asti. Raskaanaolevat myös saavat adjuvantittoman piikin ja kananmuna-allergiset saavat munattoman piikin ja muna-allergiset lapset munattoman ja adjuvantittoman piikin. Täällä on ehdoton kielto rokottaa muna-allergiset Pandemrixillä allergisten reaktioiden poissulkemiseksi.
vakavasta pandemiasta (ainakin ensimmäisestä aallosta)selvittiin näillä näkymin hyvin vähällä, rokotteiden ANSIOSTA :)
Kun väestöstä vain ihan pieni osa on saanut rokotteen ja todella paljon on si:n sairastanut (ainakin median mukaan kun puhutaan epidemiasta), niin ei ne rokotukset ole ehtineet niin hyvin vaikuttaa että olisivat taudin kulun katkaisseet.
Yli miljoona on jo saanut rokotteen - ei varmasti yhtä moni ole tautia sairastanut. Rokotetut ovat sitäpaitsi nimenomaan niitä riskiryhmäläisiä, jotka olisivat todennäköisesti ruuhkauttaneet sairaalat ja jopa kuolleet ilman rokotetta.
kun joka ikinen SI-kuolema raportoidaan mediassa vaikka joka päivä kuolee flunssaan ihmisiä Suomessa, mutta siitä ei kukaan koskaan kirjoita yhtään mitään, eikä sitä TV-uutisissa kuule. Kuolleet ovat kuolleita, kuolivatpa kausiflunssaan tai sikaflunssaan.
Varautuminen on ok ja järkevää, mutta pitkin seiniä juoksentelu ja kotiin linnoittautuminen??
Levinneisyyttä ajatellen 10 000 uhria on aikast pieni määrä. Ja se meitin 17...?..eiköhäm normi kausi-influenssassa tule kosolti enemmän kuolleita ja siitä ei näin meuhkata.
ainakin ne, joita odottavat äidit tai pikkulapset joskus käyttävät. Ja jos käyttävät jotain uutta lääkettä, niin se ei ole päässyt markkinoille ilman pitkää lääkeainekehitystä, johon kuuluu perusteellinen sivuvaikutuksien tutkinta. Pandemrix ei ole käytössä testattu lainkaan, ennen rokotuksien alkamista. Nythän siitä on sit menossa koekaniinien joukkotutkimus, johon pikkulapset ja raskaana olevat kuuluvat. Että näin!
- pakosti vaan joskus joudutaan käyttämään raskaana olevilla (ja pikkulapsilla) semmoisia lääkkeitä, joiden vaikutuksesta sikiöön ei vielä tiedetä (siis esim tilantessa, jossa äiti hengenvaarassa ilman tiettyä lääkettä).
Kokemuksen kautta sitten kerätään tietoa lääkkeiden mahdollisista sikiövaurio-vaikutuksista; tätä tietoa saa Suomessa teratologisesta tietopalvelusta.
Varautuminen on ok ja järkevää, mutta pitkin seiniä juoksentelu ja kotiin linnoittautuminen??
Levinneisyyttä ajatellen 10 000 uhria on aikast pieni määrä. Ja se meitin 17...?..eiköhäm normi kausi-influenssassa tule kosolti enemmän kuolleita ja siitä ei näin meuhkata.
EIhän sikaflunssasta ole voitu etukäteen tietää vaarallisuutta. Kas kun on kyseessä asiantuntijoiden mukaan uudentyyppinen virus.
Asiantuntijatkin ovat ihmisiä, eivät mitään jumalia. He päättelevät asioita siihenastisen historian aikana kootun tietämyksen perusteella.
Kaikki ihmiset voivat erehtyä, jopa asiantuntijat ja lääkärit. Varsinkin uudenlaisessa tilanteessa, josta ei ole aikaisempia kokemuksia (väitän että aiemmat pandemiat olivat erilaisia kuin tämä, mm tiedonvälitys + ensimmäisetä kertaa mahdollisuus rokotteeseen).
ihottuman, jossa iho meni palovamman näköiselle ihottumalle kauttaaltaan. Pahimmat vesikellot olivatkämmenissä ja jalkapohjissa ja nilkoissa ja ranteissa, mutta niitä oli ympäriinsä.
Lapsi oli viisi päivää sairaalassa suonensisäisellä antibiootilla, mutta ei ole vieläkään kunnolla parantunut, kaksi viikkoa on kulunut.
Meinasi kuolla.
miten tuohon voi kuolla?
Meillä sikaflunssan sairasti koko uusperhe, ja hyvä niin. Parempi suoja tauteja vastaan kuin mikään rokote. Näinhän se on tarkoituskin mennä. Muut ovat terveitä, tosin, uusia syysflunssia on tullut, itse kävin 6 vkk sairastamisen jälkeen toistamiseen polilla. Ei siinä mitään, päivystyksessä toinen lääkekuuri ja katsotaan sitten. Eiköhän tämä tästä: surettaa vain, kun ei voi joululauluja laulaa, kun ei ole sitä ääntä ollut viikkokausiin;-o! Äänen jos menetän vieläkin pidemmäksi aikaa, niin se olisi aikamoinen salamanisku taivaalta: just sitä työssä tarvin: puheääntä!
kun joka ikinen SI-kuolema raportoidaan mediassa vaikka joka päivä kuolee flunssaan ihmisiä Suomessa, mutta siitä ei kukaan koskaan kirjoita yhtään mitään, eikä sitä TV-uutisissa kuule. Kuolleet ovat kuolleita, kuolivatpa kausiflunssaan tai sikaflunssaan.
Ihan älytöntä väittää, että juuri sikainfluenssa on vaarallinen, koska koko ajan kuolee perusterveitä ihmisiä muidenkin sairauksien jälkitauteihin. Sen sijaan turha rokottaminen ja sairauksien estäminen on mielestäni epätervettä. Sairaudet kuuluu elämään ja joitain sairauksia on hyvä käydä läpi, että saa niistä elinikäisen suojan toisin kuin rokotuksista.
vakavasta pandemiasta (ainakin ensimmäisestä aallosta)selvittiin näillä näkymin hyvin vähällä, rokotteiden ANSIOSTA :)
Kun väestöstä vain ihan pieni osa on saanut rokotteen ja todella paljon on si:n sairastanut (ainakin median mukaan kun puhutaan epidemiasta), niin ei ne rokotukset ole ehtineet niin hyvin vaikuttaa että olisivat taudin kulun katkaisseet.Yli miljoona on jo saanut rokotteen - ei varmasti yhtä moni ole tautia sairastanut. Rokotetut ovat sitäpaitsi nimenomaan niitä riskiryhmäläisiä, jotka olisivat todennäköisesti ruuhkauttaneet sairaalat ja jopa kuolleet ilman rokotetta.
[/i
Kukaan ei voi sanoa, että rokote olisi turvallinen, koska siitä ei ole tarpeeksi tietoa. Aika, joka vaaditaan rokotteen turvalliseen testaukseen ei toteudu SI rokotteella, jota ei ehditty testata käytännössä juuri lainkaan. Lääkeviranomaiset ovat sanoutuneet irti rokotteen haittavaikutuksista!! Kuinka monen normi lääkkeen tai rokotteen kohdalla näin on? Ei yhdenkään. Kertoo EHKÄ jostain...Tulkitse asiaa miten haluat :)
tai lääke, jonka valmistaja sitoutuu ottamaan vastuun sen mahdollisista haittavaikutuksista, kerro!
ainakin luotan omaan käsityskykyyn että näin oli.
Miksi emme ottaneet rokotusta varmuuden vuoksi?
Siksi että kun kahdesta pahasta on valittava, niin ihmisen logiikka on aina alisteinen luonnolle. Jos nyt kävisi niin huonosti että emme sairastaneetkaan ja sitten vielä kuolisimme niin sitten niin kävisi- voimme kuolla niin moneen muuhunkin. Toivottavasti kuitenkin pysymme hengissä. Mutta- jos selviääkin että rokote ei ollut sitä mitä ajateltiin (kuten on käynyt lukuisia kertoja ihmiskunnan historiassa; talidominilääkettä syötettiin raskaanaoleville, moni tuote on jatkuvasti tutkimuksen alla ja saa päinvastaisia tuloksia vuorotellen yms) Mieluummin luotan luonnolliseen vastustuskykyyn kuin pumppaan lapsiini aineita joiden vaikutuksesta ei tosiaan tietä, mitä tulee esiin esim. 10 vuoden päästä.
Ja ihminenhän voi kuolla sekä itse tautiin että siihen rokotteeseen.
Niinpä niin..
Kyllähän ihan täysin tiedettiin mikä on sairastuneiden suuripiirteinen kuolinprosentti kun tauti tuli suomeen. Alkoihan tauti jo huhti-toukokuussa tuolla meksikon päässä. Ja kuolinprosenttihan siellä ei ole verrannollinen tänne, johtuen meidän paremmasta terveydenhoidosta yleensä, eli täällä todennäköisesti alhaisempi.
Ärsyttää tosi paljon, että täällä vaahdottiin viikko tolkuulla sen vaarallisuudesta, vaikka jo ennen sitä prosentit kertoivat sen olevan jopa vaarattomampi kuin normi kausi influenssat..
Itse kuulun myös riskiryhmään (astma), silti en hetkeäkään miettinyt, että tuollaisen testaamattoman rokotteen itse ottaisin..
Meidän perheessä kukaan ei sitä ottanut.. Itse asiassa , koko suvussani ei kukaan sitä ottanut ja pienillä kuumeilla ja flunssilla on selvitty siitä.
Harmittaa vaan lukea täällä ja muualla siitä kuinka osa vaahtoaa, että ilman muuta OTTAKAA rokote.
Ja todella ihmetyttää se , kuinka moni suomalainen ihminen ihan suu vaahdossa vaati rokotetta terveyskeskusten pihalla jonossa melkein jopa tapellen...??
Ja kuinka moni suomalainen meni heti uskomaan tuohon vaarallisuuden uutisointiin.
LUULIN, että täällä asuu viisaampia ihmisiä..?
ainakin ne, joita odottavat äidit tai pikkulapset joskus käyttävät. Ja jos käyttävät jotain uutta lääkettä, niin se ei ole päässyt markkinoille ilman pitkää lääkeainekehitystä, johon kuuluu perusteellinen sivuvaikutuksien tutkinta. Pandemrix ei ole käytössä testattu lainkaan, ennen rokotuksien alkamista. Nythän siitä on sit menossa koekaniinien joukkotutkimus, johon pikkulapset ja raskaana olevat kuuluvat. Että näin!