Jään elämässäni koko ajan enemmän jälkeen...

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 10:30"]

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 10:22"]

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 08:56"]

 Toisaalta yhä useammin olen alkanut kyseenalaistamaan sitä, haluanko edes olla tavallinen, normaali, keskitien kulkija, joka sosiaalisesta paineesta tekee kaiken niin kuin muutkin.

[/quote]

Tämä on minusta samaan aikaan tosiasioiden kieltämistä ja tietynlaista ylimielisyyttä. Et halua tehdä mitään, mutta koet olevasi pakotettu, koska muuten et täytä tiettyjä normeja. Samaan aikaan väität, että muut tekevät asioita vain täyttääkseen normeja. Nojoo, ehkä joskus parikymppisenä elämä on tätä mutta kyllä kypsät aikuiset tekevät asioita ihan siksi että haluavat, ei siksi että kelpaisivat muille. 

Sun ongelma on se, että sä et halua. Ei niinkään, ettet haluaisi täyttää normeja, vaan et halua ylipäätään mitään. Eli olet flegmaattinen. Onhan saamattomuus ja pelkuruus toki luonteenpiirre, mutta kyllä se ettei tahdo mitään, on myös masentumisen oire. Sun vanhemmat eivät tätä voi sun puolesta ratkaista eikä heidän tarvitse, he ovat itsenäisiä ihmisiä, joten eivät ymmärrä välttämättä tämän riippuvuussuhteen haittoja. Itsenäistymistä ei voi muut antaa, vaan se täytyy aina ottaa. Se on itsensä poisrepimistä toisten vaikutuspiiristä. Se on luonnollinen murrosiästä seuraava vaihe. Ehkä sä siinä mielessä oot jälkeenjäänyt, että sulla ei tätä tarvetta ole?

T. 21

[/quote]

En missään nimessä tarkoittanut olla ainakaan ylimielinen. Koitin sanoa, että yritän usein pohdiskella omia motiivejani tehdä asioita. Esimerkiksi opiskelu. Haluanko opiskella tästä korkeammalle muiden takia (arvostus), vai koska ala kiinnostaa? Haluanko muuttaa omilleni, saada työpaikan ja aloittaa juoksuharrastuksen, jotta on kivempi vastata kysymykseen "Mitä sinä teet, kuka sinä olet?". Osuit naulan kantaan tuossa flegmaattisuudessa, sitä en kiellä yhtään. En tiedä onko tämä osa persoonaani vai jonkinlainen lamaantuneisuuden tila, mutta en tunne olevani kovinkaan utelias. En intohimoinen. En TAHDO tällä hetkellä mitään. Oikeasti haluaisin buutata itseni ja elämäni, aloittaa alusta ja mielellään täysin erilaisena ihmisenä.

-ap

[/quote]

Viittasin jossain toisessa vastauksessa ehdotukseen etsivästä nuorisotyöstä, että et mielestäsi tarvitse apua, koska et ole niin huonossa jamassa. Tästä olen eri mieltä. Sä nimenomaan tarvitsisit jonkun potkimaan sua ja antamaan virikkeitä. Jonkun joka on muu kuin vanhempasi. 

Minäkään en ole kovin helposti innostuva ihminen. Tarvitsen silti innostumista, sillä innostuneena saan aikaan IHAN MITÄ VAAN ja muuten en mitään. Innostusta pitää ruokkia. Joku muu ehdotti, että tee joka päivä jotain erilaista. Mulla toimii se, että hakeudun innostavien ja innostuneiden ihmisten seuraan. Haluan olla valovoimaisten, energisten, uteliaiden ihmisten ympäröimällä, koska siitä energiasta säteilee osa minullekin. Ja kun innostun, mikään ei pysäytä minua! Esim. työelämässä olen toteuttanut tätä, työyhteisöllä on tosi iso vaikutus siihen, mitä minä saan aikaiseksi. Sparrailen myös tosi paljon kaverieni kanssa, ja yritän etsiä ihmisistä puolia, joita ihailen ja saada kiinni mistä he motivaationsa ammentavat.

Tavallaan joku voisi pitää tätä tyhmänä, mutta minä olen selvittänyt oman sisäisen mekanismini dynamiikan ja teen koko ajan tosi paljon töitä oman motivaationi ja virikkeiden eteen. Ilman niitä olisin saamaton. Ja tätä toteuttamalla olen taas saavuttanut paljon asioita, ja aika harva ihminen varmaan kutsuisi minua saamattomaksi tai näkisi minut kunnianhimottomana ihmisenä.

Mieti mistä voisit löytää tällaisia ihmisiä: jatko-opiskelupaikkojen opettajat ja opiskelijat, nuorisotyöntekijät, kaverit jotka jo löytäneet paikkansa elämässä?

T. 21

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 11:23"]

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 11:19"]

Itseään voi huijata loputtomiin selittelemällä tuota "olen niin ujo ja arka ja siksi kaikki on niin vaikeaa". Puolet maailman ihmisistä on introverttejä ja jotenkin kummasti hekin onnistuvat elämään normaalia elämää. Tietysti jos on oikeasti mielenterveydellisiä ongelmia tulisi ne ilman muuta hoidatta kuntoon, mutta epämukava fiilis nyt vaan on jotain mikä on ihmiselämässä ajoittain ihan normaalia. Kuulostat suoraan sanottuna tyypilliseltä nykypäivän velliperseeltä, joka ei halua ottaa vastuuta omasta elämästään ja hoitaa itse asioita. Silloinhan joutuisi jopa tekemään jotain mitä ei tahtoisi. Itse olen nyt 23 ja muutin kotoa nipin napin 17-vuotiaana, enkä voisi kuvitellakaan asuvani edelleen vanhempien hoivissa... 

[/quote]

Ja sinä kuulostat tyypilliseltä av-mammalta, "minä teen näin miksei muutkin?". Oikeastaan tämä koko keskustelu sai entistä enemmän arvostamaan omaa perhettäni, ainoita ihmisiä joista välitän ja joiden lähellä haluan olla. Saat pitää minua velliperseenä, luuserina, epänormaalina, ehkä olen sitä kaikkea. Mutta jos se mustavalkoinen ja ylemmyydentuntoinen av-palstailija edustaa sitä normaaliutta, olen ihan tyytyväinen näin.

-ap

[/quote]

Toin vain iälläni ilmi sen, että ihmisen ei tarvitse olla keski-ikäinen akka pitääkseen sua vähän outona. Mä en tunne ketään sun kaltaista ja kyllä, pidän sua luuserina. En pidä sua luuserina sen takia, etttä asut vielä kotona tai siksi ettei sulla ole olut parisuhdetta, vaan siksi, ettet tee mitään. Milloin sä ajattelit aloittaa työelämässä?  Miten sä et ole koskaan tehnyt edes kesätöitä? Eikö sun vanhemmat potki sua yhtään perseelle? Vanhempiaan voi muuten arvostaa ja rakastaa ilman, että roikkuu heidän helmoissaan pitkälle aikuisikään asti. On se kumma, jos et todella koe mitään tarvetta muuttaa pois tai ajattele, että olisi vanhemmillekin mukavaa viimein viettää elämäänsä kaksin. Eiväthän he välttämättä sinulle sitä näytä (tai tiedosta enää itsekään, että olisi jo sunkin aika muuttaa pois, mutta viimeistään sun muutettua varmaan huokaisisivat helpotuksesta. On heilläkin varmaan huolta susta ja siitä mitä sä aiot tehdä elämälläsi. 

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 10:30"]

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 10:22"]

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 08:56"]

 Toisaalta yhä useammin olen alkanut kyseenalaistamaan sitä, haluanko edes olla tavallinen, normaali, keskitien kulkija, joka sosiaalisesta paineesta tekee kaiken niin kuin muutkin.

[/quote]

Tämä on minusta samaan aikaan tosiasioiden kieltämistä ja tietynlaista ylimielisyyttä. Et halua tehdä mitään, mutta koet olevasi pakotettu, koska muuten et täytä tiettyjä normeja. Samaan aikaan väität, että muut tekevät asioita vain täyttääkseen normeja. Nojoo, ehkä joskus parikymppisenä elämä on tätä mutta kyllä kypsät aikuiset tekevät asioita ihan siksi että haluavat, ei siksi että kelpaisivat muille. 

Sun ongelma on se, että sä et halua. Ei niinkään, ettet haluaisi täyttää normeja, vaan et halua ylipäätään mitään. Eli olet flegmaattinen. Onhan saamattomuus ja pelkuruus toki luonteenpiirre, mutta kyllä se ettei tahdo mitään, on myös masentumisen oire. Sun vanhemmat eivät tätä voi sun puolesta ratkaista eikä heidän tarvitse, he ovat itsenäisiä ihmisiä, joten eivät ymmärrä välttämättä tämän riippuvuussuhteen haittoja. Itsenäistymistä ei voi muut antaa, vaan se täytyy aina ottaa. Se on itsensä poisrepimistä toisten vaikutuspiiristä. Se on luonnollinen murrosiästä seuraava vaihe. Ehkä sä siinä mielessä oot jälkeenjäänyt, että sulla ei tätä tarvetta ole?

T. 21

[/quote]

En missään nimessä tarkoittanut olla ainakaan ylimielinen. Koitin sanoa, että yritän usein pohdiskella omia motiivejani tehdä asioita. Esimerkiksi opiskelu. Haluanko opiskella tästä korkeammalle muiden takia (arvostus), vai koska ala kiinnostaa? Haluanko muuttaa omilleni, saada työpaikan ja aloittaa juoksuharrastuksen, jotta on kivempi vastata kysymykseen "Mitä sinä teet, kuka sinä olet?". Osuit naulan kantaan tuossa flegmaattisuudessa, sitä en kiellä yhtään. En tiedä onko tämä osa persoonaani vai jonkinlainen lamaantuneisuuden tila, mutta en tunne olevani kovinkaan utelias. En intohimoinen. En TAHDO tällä hetkellä mitään. Oikeasti haluaisin buutata itseni ja elämäni, aloittaa alusta ja mielellään täysin erilaisena ihmisenä.

-ap

[/quote]

Omakohtaisen kokemuksen perusteella luulen että flegmaattisuutesi on seurausta elämäntilanteestasi. Kun kokee enemmän asioita, niin kiinnostuksen kohteetkin laajenevat. Sen verran vuosia olen hukannut päämäärättömään nettijuttujen lukemiseen, että sitä ainakin suosittelisin välttämään. Opiskele vielä kun voit, 24 vuotta eikä työhistoriaa näyttää pahalta CV:ssä, mutta jos onnistut pääsemään hyvin työllistävälle alalle niin mahdollisuuksia on vielä.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 11:27"]

Paskat sä mitään muutosta haluat. Pelkäät epäonnistuvasi, jos oikein yrttäisit elää omaa elämääsi. Et saisi töitä, et pärjäisi niissä ja samat opiskelusta, olisit köyhä, sosiaalinen elämä olisi näännyttävän tyhjää ja et löydä kumppania seksiin ja seurusteluu. Olet laiska paska, jonka vanhemmat ovat epäonnistuneet kasvatuksessa. Lapsen kuuluu lentää pesästä ja räpiköidä. Siihen sinä et pysty, mutta sulla on hyviä selityksiä. Sinulla ei luultavasti ole kovin selvä minäkuva, etkä usko pystyväsi. Se on totta, että elämäsi on epäonnistunutta tai kenties pikemminkin jälkeenjäänyttä.

Tilanteesi on liian mukava. On koti, ihmissuhteita vanhemmista. Mutta tuo ei kestä loputtomiin, sillä vanhempasi kuolevat ennen sinua. Kyllä sitten harmittaa, kun olit heidän pesässään loppuun asti, mutta et ole luonut omia ihmissuhteita, joihin voisit tukeutua surressasi vanhempien kuolemaan ja yksin jäämistä. Tämä on se viimeinen kuva, joka särkee illuusion nykyisen tilanteen mahdollisesta jatkumisesta. Viimeistään keski-ikäisenä maksat sen hinnan.

Paskaako sinä välität tästäkään kirjoituksesta. Sulla On Syyt ja Yksilöllinen Elämäntilanne. Nyt kuitenkin muistat, että sinua on yritetty herättää. Itsepetoksessa on vaikeampi elää jatkossa. Tiedät, että elämässäsi olevat ongelmat ja haasteet ovat ratkaistavissa, sinä vaan et halua sitä.

[/quote]

Tämä oli aika brutaali ja ehkä jopa moukkamainen neuvo, mutta täysin totta. 

Mies

2

Niinhän se menee, että mitä vähemmän tekee, sitä vähemmän viitsii tehdä ja sitä vähemmän kiinnostaa tehdä mitään.

Ja tosiaan totta, ei se kotona asuminen susta outoa tee. Lähipiirissä oli vielä 25-vuotiaana kotonaan asuva nainen, ilman parisuhteita. Mutta hänellä oli kaverit, harrastukset, tutkinnot, työpaikat. Ja vaikka se vähän kummallista oli, niin ei se hänestä elämässään muista jälkeenjäänyttä tehnyt. 

Eli ei se asumisasia se sun suurin ongelma tosiaan ole, vaan se tekemättömyys ja haluamattomuus yleensä.

W

2

Itse lähdin lapsuudenkodista vähän alle 20-vuotiaana opiskelemaan. Se oli tärkeä askel. Kodin ilmapiiri oli autoritäärinen ja minusta tuntui, ettei minulla ollut mitään omaa, mitään sananvaltaa omista asioistani. Vanhemmat kohtelivat kuin lasta. Se oli tukahduttavaa ja ahdistavaa. Oli pakko vetää hajurakoa, vaikka pian huomasinkin, että itse omista asioista huolehtiminen ja vastuun kantaminen omista ratkaisuista  on kova koulu. Aina kun kävin kotona käymässä, tuntui että taannuin lapsen asteelle, menetin oman itsellisyyteeni ja aloitekykyni. Annoin muiden hoitaa asioita puolestani.

Tärkeintä mitä ap voi saavuttaa muuttamalla erilleen vanhemmistaan on itseluottamus. Omienkin kokemusteni perusteella väitän, että mikäli ihminen nojaa omiin vanhempiinsa, se vie sinulta uskon itseesi. Todennäköisesti siitä johtuu myös ap ajatukset omasta epänormaaliuudesta suhteessa muihin.

Helppoa se ei ehkä ole. Usein tämänkaltaisissa kuvioissa kyse ei ole pelkästään siitä, että nuori aikuinen takertuu vanhempiinsa vaan myös siitä, että vanhemmat omalla toiminnallaan mahdollistavat ja ylläpitävät riippuvuutta. Nuori ei saa heiltä tarpeeksi kannustusta erillisyyteen ja vanhemmat saattavat olla hyvinkin konservatiivisia ja muutoshaluttomia tilanteeseen.

Ap:lla olisi kuitenkin kaikki edellytykset lähteä eteenpäin elämässään. Hänellä on jo ammatti. Tärkeää olisi vahvistaa sitä omaa kodin ulkopuolista roolia, etsiä työpaikka ensin tai jatkaa opiskelua. Lähteä ulos sieltä kodin umpiosta, joka ei pitkällä aikavälillä johda yhtään mihinkään.

Se, että vakuuttelet itsellesi olevasi tyytyväinen elämääsi tuollaisena, on jonkinlainen defenssimekanismi. Pelkäät niin kovasti jotain (mitä?), että pelkosi lamauttaa sinut. Koska et kykene voittamaan pelkoasi, et voi muuta kuin yrittää hyväksyä tilanteesi ja uskotella, ettet muuta elämältäsi haluakaan. Koet, ettei ns. normaali elämä ole sinulle mahdollista, joten valehtelet itsellesi, ettei se sinua kiinnostakaan.

Minusta sinun pitäisi hakeutua terapiaan. Varmasti voisit saada siihen Kelan tukea. Terapiassa voisit purkaa mielesi lukkoja ja käsitellä pelkojasi. Kun saisit vähän enemmän itseluottamusta ja oppisit kestämään epäonnistumisia, uskaltaisit tehdä asioita. Elämänjano kasvaa uskalluksen myötä. Harkitse tosissasi tätä terapiaa. Älä anna elämäsi valua hukkaan vain pelkojesi takia.

Tee asiat pienin askelin. Jos et heti halua muuttaa asumaan yksin, tsekkaile ilmoituksia jos ihmiset hakee kämppiksiä, tai hanki opiskelupaikka ja muuta opiskelijasoluun. Yksiössä mulla kotona asumisen jälkeen alkoi tuntumaan että seinät kaatuu päälle, mutta heti kun sain kämppiksiä niin olo parani. Kaikkea ei tarvitse saada heti, mutta kehottaisin kyllä tekemään jotakin, vähintäänkin menemään johonkin töihin.

Miksi et mene töihin? Mikset ole ollut töissä? Onko sinulla kavereita? Mitä mieltä he ovat tilanteestasi? Jos nykyisellä koulutuksellasi ei saa töitä tai koet olevasi väärällä alalla, mikset opiskele itsellesi jotain toista tutkintoa? Miten sisaruksesi ovat onnistuneet itsenäistymään mutta sinä et? Etkö kaipaa parisuhdetta, eikö sinulla ole minkäänlaisia seksuaalisia haluja?

Vanhempasi eivät halua sinun oikeasti asuvan nurkissaan loputtomasti. Ja jos näin oikeasti haluavat, niin se on jo pahoinpitelyä. Et pääse aikuistumaan, jollet muuta omillesi ja aloita aikuisten elämää...

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 09:35"]

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 09:32"]

Päästäisit jo vanhempasi hengähtämään. Itsenäisty. Hae töitä/ opiskelupaikkaa, hae asuntoa/ opiskelijaboksia, rupea kokkaamaan itse ruokasi, tekemään kauppareissusi, maksamaan laskusi ja ostamaan vaatteesi. Siivoa, pyykkää kuin aikuinen. Ulkoile. Harrasta.

[/quote]

No höh. Entä jos vanhempani pitävät siitä, että asun kotona? Onko se ihan mahdoton ajatus? :) Myöskin oletus siitä, ettenkö tekisi ruokaa/hoitaisi kauppareissuja/maksaisi omia laskujani/ostaisi omia vaatteitani, on nimenomaan oletus ja väärä sellainen.

-ap

[/quote]

Lähipiirissäni eräs asuu vielä kotona vaikka ikämittari on lähempänä 30:tä kuin kahtaviittä. Tältä pohjalta voin esittää väitteitä ja kysymyksiä.

Sä olet taantunut tuohon olotilaan ja elämäntilanteeseen. Sulla on niin äärimmäisen HELPPOA elämää, ettet halua siitä edes luopua. Isi maksaa netin, äiti maksaa ruuan, isi maksaa sähkön ja äiti veden. Kaikki tulee kuin tarjottimella. Tuskinpa sinulla on mitään vakuutuksiakaan. Isi maksaa kotivakuutuksen. Se vähäinen raha, mitä saat työkkäristä ynnä muusta, riittää vallan mainiosti uuteen puhelimeen (niin, mitä sillä edes teet?) ja läppäriin ja vuoden aikana voit ostella kivoja vaatteita (jotka äiti sitten pesee omalla pyykinpesukoneellaan). Muuhun sinulla ei mene rahaa, koska isi ja äiti. Eikä sinulla taida olla edes mitään aavistustakaan normaalista elämästä.

Oletko oikeasti ihan varma, että vanhempasi _haluavat_ että asut kotona? Hyvin harva vanhempi oikeasti heittää lastansa pihalle. Vanhempasi hyysäävät aikuista ihmistä. Luuletko että he eivät haluaisi elää omaa elämäänsä lasten jälkeen?

Ihan näin pian alkavan uuden vuoden kunniaksi: ryhdistäydy hyvä ihminen!

Kun kerran olet yhteiskunnan varoilla ollut kotona, on pakko olla tililläkin hieman rahaa.

a) etsit vuokra-asunnon

b) muutat sinne asumaan

c) huolehdit itse itsestäsi

Heti helmikuusta alkaen. Ei sitä muutosta tee kukaan muu, kuin sinä itse. Kaikki muu on selittelyä.

Ihanko oikeasti kerrot sukulaisille ja/tai vanhempasi kertovat kaikille, että joo-o, on tuo meidän Pirkko-Liisa jo 25 v. ja se asuu edelleen kotona.

Sun elämässä ei ole mikään muuttunut 10 vuoteen! Ihan hyvin voisit olla juuri peruskoulun päättänyt.

Ja mitä sitten teet kun vanhemmista aika jättää? Varma matka suljetulle osastolle.

Mies

En jaksa nyt kaikkiin vastata, enkä oikeastaan edes kertoa enää mitään henkilökohtaisia asiaan vaikuttavia tekijöitä. Keskustelin asiasta vanhempienikin kanssa, ovat aika hyviä näyttelemään, ettei loisimiseni haittaa heitä yhtään.

"Se vähäinen raha, mitä saat työkkäristä ynnä muusta, riittää vallan mainiosti uuteen puhelimeen (niin, mitä sillä edes teet?) ja läppäriin ja vuoden aikana voit ostella kivoja vaatteita (jotka äiti sitten pesee omalla pyykinpesukoneellaan). Muuhun sinulla ei mene rahaa, koska isi ja äiti. Eikä sinulla taida olla edes mitään aavistustakaan normaalista elämästä."

Hienot mielikuvat! Totta, enhän mä muuta teekään kuin ostelen kivoja vaatteita ja iphoneja, sun verorahoillasi muuten. Perseenikin saan pyyhkiä ilmaisella paperilla, mikäs tässä ollessa.

-ap

Mikä sun ongelma sitten on, kun kerta olet onneton ja silti tyrmäät KAIKKI neuvot täällä parempilaatuiseen elämään? Joku sulla mättää nyt ja pahasti.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 13:05"]Mikä sun ongelma sitten on, kun kerta olet onneton ja silti tyrmäät KAIKKI neuvot täällä parempilaatuiseen elämään? Joku sulla mättää nyt ja pahasti.
[/quote]

No niin mättää, aloitin melko nöyrästi, mutta nyt olen oikeastaan sitä mieltä, että näin on hyvä. Vielä. Olen kuitenkin keskustelun innoittamana selaillut vuokra-asuntoja (niitä on muuten kaksi ilmoitettuna, molemmat alle 30neliötä ja vuokra lähempänä 500, vaikkei ole iso kaupunki). En mä kuitenkaan anonyymien keskustelijoiden mielipiteiden takia ala panikoiden muuttamaan elämääni "normaaliksi", eikös se nyt ainakin olisi säälittävää?
-ap

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 13:11"] No niin mättää, aloitin melko nöyrästi, mutta nyt olen oikeastaan sitä mieltä, että näin on hyvä. Vielä. Olen kuitenkin keskustelun innoittamana selaillut vuokra-asuntoja (niitä on muuten kaksi ilmoitettuna, molemmat alle 30neliötä ja vuokra lähempänä 500, vaikkei ole iso kaupunki). En mä kuitenkaan anonyymien keskustelijoiden mielipiteiden takia ala panikoiden muuttamaan elämääni "normaaliksi", eikös se nyt ainakin olisi säälittävää? -ap

[/quote]

Niin, mitä siitä vuokran määrästä? Työttömän ON mahdollista asua Suomessa yksin. On työttömyystuet, asumistuki, sosiaalihuolto. Lisäksi aina hakemukset asuntotoimistoihin, ei yksityisille. Sieltä ei työttömänä kämppää tule kuitenkaan saamaan.

Mutta et sä ole oikeasti sitä mieltä tälläkään hetkellä, että olisit tyytyväinen. Se on illuusio, jota sun on pidettävä oman mielenterveyden kannaltasi yllä niin kauan, kun vaan kestät nykyistä tilannetta. Ihmisellä on kuitenkin se luontainen halu oman elämän merkityksellisyyteen ja selkeästi se tässä puuttuu.

Ja ei se ole säälittävää. Säälittävyyden huippu on olla muuttumaton, täysin jämähtänyt katkeruuteen, onnettomaan olotilaansa eikä ottaa apua vastaan kun sitä kipeästi kaipaisi. Toivon sulle kaikkea hyvää, toivottavasti et itke elämääsi täällä 20 vuoden kuluttua kun et toiminut.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 13:11"]

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 13:05"]Mikä sun ongelma sitten on, kun kerta olet onneton ja silti tyrmäät KAIKKI neuvot täällä parempilaatuiseen elämään? Joku sulla mättää nyt ja pahasti. [/quote] No niin mättää, aloitin melko nöyrästi, mutta nyt olen oikeastaan sitä mieltä, että näin on hyvä. Vielä. Olen kuitenkin keskustelun innoittamana selaillut vuokra-asuntoja (niitä on muuten kaksi ilmoitettuna, molemmat alle 30neliötä ja vuokra lähempänä 500, vaikkei ole iso kaupunki). En mä kuitenkaan anonyymien keskustelijoiden mielipiteiden takia ala panikoiden muuttamaan elämääni "normaaliksi", eikös se nyt ainakin olisi säälittävää? -ap

[/quote]

Hei, ei sun ole pakko jämähtää sinne pieneen kaupunkiin. Voisit elää kerrankin "vaarallisesti" ja hankkia asunnon jostain kasvukeskuksesta. Samalla etsit työpaikan sieltä.