Jään elämässäni koko ajan enemmän jälkeen...

Haetko töitä?

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 10:10"]

Haetko töitä?

[/quote]

Toki haen. Sehän on ehtonakin tuolle työmarkkinatuen saamiselle.

-ap

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 08:56"]

 Toisaalta yhä useammin olen alkanut kyseenalaistamaan sitä, haluanko edes olla tavallinen, normaali, keskitien kulkija, joka sosiaalisesta paineesta tekee kaiken niin kuin muutkin.

[/quote]

Tämä on minusta samaan aikaan tosiasioiden kieltämistä ja tietynlaista ylimielisyyttä. Et halua tehdä mitään, mutta koet olevasi pakotettu, koska muuten et täytä tiettyjä normeja. Samaan aikaan väität, että muut tekevät asioita vain täyttääkseen normeja. Nojoo, ehkä joskus parikymppisenä elämä on tätä mutta kyllä kypsät aikuiset tekevät asioita ihan siksi että haluavat, ei siksi että kelpaisivat muille. 

Sun ongelma on se, että sä et halua. Ei niinkään, ettet haluaisi täyttää normeja, vaan et halua ylipäätään mitään. Eli olet flegmaattinen. Onhan saamattomuus ja pelkuruus toki luonteenpiirre, mutta kyllä se ettei tahdo mitään, on myös masentumisen oire. Sun vanhemmat eivät tätä voi sun puolesta ratkaista eikä heidän tarvitse, he ovat itsenäisiä ihmisiä, joten eivät ymmärrä välttämättä tämän riippuvuussuhteen haittoja. Itsenäistymistä ei voi muut antaa, vaan se täytyy aina ottaa. Se on itsensä poisrepimistä toisten vaikutuspiiristä. Se on luonnollinen murrosiästä seuraava vaihe. Ehkä sä siinä mielessä oot jälkeenjäänyt, että sulla ei tätä tarvetta ole?

T. 21

Tavallaan sama tilanne. Huomasin että vanhempani olivat tehneet oikean karhunpalveluksen minulle, kun eivät olleet opettaneet elämään. Itse muutin pois ja toivoin saavani apua, mutta minä en lopulta saanutkaan mistään kiinni ja asiat menivät vielä enemmän plösöksi. Asun nyt omillani mutta se on käytännössä ainoa "saavutus" omaan yhtä sos.tilanteiden pelon ja se oikeastaan paheni. En myöskään opiskele tai tee töitä. Ainoa mitä minulla on, on terapia kertoja silloin tällöin. Vanhempieni kanssa sain sentään sosiaalistua kotona, mutta sos.fobia paheni koska nyt en välttämättä ole kenenkään kanssa tekemisissä moneen päivään ja voin itse valitakin niin. Minulla on muitakin mt-ongelmia. Harkitsen hetkeksi vanhemmilleni takaisin muuttoa, joskin tällä kertaa maksan oleskeluni, koska en usko näihin yhteiskunnan apupalveluihin enää.

Yhden jutun olen kuitenkin tajunnut. Minäkin masentelen siitä että jään jälkeen "normaalista" ihmisestä, mutta todellisuudessa uskon että se on signaali että haluan elää omaa elämääni ja jokin estelee sitä. Eli se normaali elämä ei ole se tavoite vaan se että ylipäätään on osa omaa elämäänsä.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 10:22"]

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 08:56"]

 Toisaalta yhä useammin olen alkanut kyseenalaistamaan sitä, haluanko edes olla tavallinen, normaali, keskitien kulkija, joka sosiaalisesta paineesta tekee kaiken niin kuin muutkin.

[/quote]

Tämä on minusta samaan aikaan tosiasioiden kieltämistä ja tietynlaista ylimielisyyttä. Et halua tehdä mitään, mutta koet olevasi pakotettu, koska muuten et täytä tiettyjä normeja. Samaan aikaan väität, että muut tekevät asioita vain täyttääkseen normeja. Nojoo, ehkä joskus parikymppisenä elämä on tätä mutta kyllä kypsät aikuiset tekevät asioita ihan siksi että haluavat, ei siksi että kelpaisivat muille. 

Sun ongelma on se, että sä et halua. Ei niinkään, ettet haluaisi täyttää normeja, vaan et halua ylipäätään mitään. Eli olet flegmaattinen. Onhan saamattomuus ja pelkuruus toki luonteenpiirre, mutta kyllä se ettei tahdo mitään, on myös masentumisen oire. Sun vanhemmat eivät tätä voi sun puolesta ratkaista eikä heidän tarvitse, he ovat itsenäisiä ihmisiä, joten eivät ymmärrä välttämättä tämän riippuvuussuhteen haittoja. Itsenäistymistä ei voi muut antaa, vaan se täytyy aina ottaa. Se on itsensä poisrepimistä toisten vaikutuspiiristä. Se on luonnollinen murrosiästä seuraava vaihe. Ehkä sä siinä mielessä oot jälkeenjäänyt, että sulla ei tätä tarvetta ole?

T. 21

[/quote]

En missään nimessä tarkoittanut olla ainakaan ylimielinen. Koitin sanoa, että yritän usein pohdiskella omia motiivejani tehdä asioita. Esimerkiksi opiskelu. Haluanko opiskella tästä korkeammalle muiden takia (arvostus), vai koska ala kiinnostaa? Haluanko muuttaa omilleni, saada työpaikan ja aloittaa juoksuharrastuksen, jotta on kivempi vastata kysymykseen "Mitä sinä teet, kuka sinä olet?". Osuit naulan kantaan tuossa flegmaattisuudessa, sitä en kiellä yhtään. En tiedä onko tämä osa persoonaani vai jonkinlainen lamaantuneisuuden tila, mutta en tunne olevani kovinkaan utelias. En intohimoinen. En TAHDO tällä hetkellä mitään. Oikeasti haluaisin buutata itseni ja elämäni, aloittaa alusta ja mielellään täysin erilaisena ihmisenä.

-ap

Ymmärrän nippelitiedon pikkutarkaksi, turhaksi faktaksi. "Nippelitietäjältä" puuttuu kokonaisnäkemys asiasta, johon fakta liittyy. Käytit itse tuota sanaa, lainasin sinun viestiäsi. Jos vaikka tietää Mèxicon väkiluvun mutta ei mitään muuta kaupungista tai maasta, jossa se sijaitsee, niin se on aika turhaa nippelitietoa (en keksinyt parempaa esimekkiä tähän hätään).

Se, että vanhempasi haluavat omista syistään pitää sinut kotona ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi haluta samaa. Kapinoiminen vanhempien tahtoa vastaan on ihan välttämätön osa ihmisen kehitystä ja kasvua. 

Tai ehkä vain kuvittelet, että vanhempasi haluavat että elät noin, koska niin sinun on helpompi. 

Etkö saanut yhtään potkua niistä Austenin nuorista naisista, heidän henkisestä voimastaan (kts. esim Elizabeth Bennet)? Heillähän oli hirveän paljon vähemmän mahdollisuuksia kuin sinulla.

16

Oletko ainut lapsi, jonka vanhemmat ovat saaneet melko iäkkäinä? Vaikuttaisi tyypilliseltä peräkammarin tytöltä tai pojalta.

Haluaisitko muutosta? Jos haluat, niin ota yhteyttä vaikka oman paikkakuntasi etsivään nuorisotyöhön. Siellä voidaan auttaa juuri esim asunnon hankkimisessa.

Tsemppiä sulle, et ole todellakaan menettänyt vielä mitään! Kirjoitit, että sulla on ammattikin, joten eihän tilanteesi periaatteessa eroa monista ikäisistäsi kuin siinä, että asut vanhemmillasi. Tosi moni on nyt työtön.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 10:49"]

Oletko ainut lapsi, jonka vanhemmat ovat saaneet melko iäkkäinä? Vaikuttaisi tyypilliseltä peräkammarin tytöltä tai pojalta.

[/quote]

En ole ja eivät olleet iäkkäitä.

-ap

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 10:51"]

Haluaisitko muutosta? Jos haluat, niin ota yhteyttä vaikka oman paikkakuntasi etsivään nuorisotyöhön. Siellä voidaan auttaa juuri esim asunnon hankkimisessa.

Tsemppiä sulle, et ole todellakaan menettänyt vielä mitään! Kirjoitit, että sulla on ammattikin, joten eihän tilanteesi periaatteessa eroa monista ikäisistäsi kuin siinä, että asut vanhemmillasi. Tosi moni on nyt työtön.

[/quote]

Kiitos viestistäsi ja erityisesti sen positiivisesta sävystä. En pidä tilannettani niin pahana, että täytyisi ottaa yhteyttä mihinkään. Toisin sanoen uskon ja luulen, että osaan kyllä pitää huolen itsestäni ja esimerkiksi raha-asioistani. Itsekin näkisin asian niin, etten eroa ikäisistäni muuten kuin niin, etten ole käytännössä itsenäistynyt, se itsenäistyminenhän tarkoittaa aina sitä omilleen muuttamista. Kuitenkin, kuten ehkä itsekin huomaat, näistä kommenteista päätellen olen varsinainen friikki - käytän vanhempiani hyväksi, loisin, olen saamaton ja laiska, jälkeenjäänyt.

-ap

Siis perustat tällaisen säälimiskeskustelun ja sitten ammut alas jokaisen viestin, jossa koitetaan jotenkin neuvoa tai auttaa. Mitä odotit, pelkkää päähäntaputtelua?

Fakta nyt vaan on se, että tuon ikäisen ei ole normaalia asua kotona. Tuon ikäinen on tavallisesti asunut jo jonkin aikaa omillaan, hankkinut koulutuksen sekä ollut töissä. Todennäköisesti hankkinut myös jonkin harrastuksen, muutaman kaverin ja parisuhteenkin.

Nykyään tuntuu että kaiken maailman ahdistuksilla ja sosiaalisten tilanteiden peloilla selitellään milloin mitäkin. Et vaikuta masentuneelta, joten mikä ihme sua estää siirtymästä eteenpäin ja nousemaan sieltä väliinputoajan kuopastasi elämään kiinni.

Kun sen lopulta teet, kadut ainoastaan sitä että lykkäsit elämäsi aloitusta niin kauan ja menetit vuosia saamattomuutesi takia.

Aktivoi aivosi etsimään ja haluamaan uutta. Tiedäthän, että esim. pelkkä mekaaninen hymyileminen vapauttaa aivoissa samoja välittäjäaineita kuin oikea hymykin. Samalla tavalla kun pakotat itsesi tekemään jotain erilaista ja uutta joka päivä, vähitellet haluat oikeasti etsiä ja tehdä jotain uutta elämässäsi. Hakeudu tarkoituksella pois siitä turvallisesta peruspesästä ja pakota itsesi kokeilemaan. Tulee hyviä ja huonoja kokemuksia ja samalla aivosi heräävät. Vähitellen löydät suunnan mihin itse haluat mennä. Tee joka pöivä yksi uusi asia, vaikka aluksi pienikin. Vähennä elämästäsi rutiinia ja tee asiat eri tavalla. Vältä tekemisiä, jotka sitovat sinut vanhaan ja sisälle omaan huoneeseesi ja yritä keksiä asioita, jotka vievät sinua askel askeleelta eteenpäin. Ei ole tarkoitus, että poikanen jää aikuiseksi saakka kotiin vanhempien siipien turvaan, mikään eläin luonnossa ei toimi näin, ei myöskään ihminen. Irtautuminen vanhemmista ja kotipesästä on välttämätöntä, jotta sinä itse voit tulla omaksi itseksesi. Se ei toki tarkoita kaikkien siteiden katkaisua mutta erillään oleminen ja itsestään aktiivisesti vastuun ottaminen on aikuisen rooli.

Olet läheisriippuvainen. Itse kaipaat irti, epäilet itseäsi jälkeenjääneisyys, vaikka olet ihan normaali. Et uskalla repäistä itseäsi irti kodista. Siellä on hyvä. 

Entä jos plisit utelias ja kokeilisin omia siipiäsi?  Kymmenen vuoden kuluttua ihmettelet muuten ja sama tila jatkuu...olet niin sanottu peräkammarin tyttö.

miksi vanhempasi eivät tue itsenäistymistäsi?

Nyt alkaisi olla aika aloittaa itsenäinen elämä.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 11:04"]

Siis perustat tällaisen säälimiskeskustelun ja sitten ammut alas jokaisen viestin, jossa koitetaan jotenkin neuvoa tai auttaa. Mitä odotit, pelkkää päähäntaputtelua?

Fakta nyt vaan on se, että tuon ikäisen ei ole normaalia asua kotona. Tuon ikäinen on tavallisesti asunut jo jonkin aikaa omillaan, hankkinut koulutuksen sekä ollut töissä. Todennäköisesti hankkinut myös jonkin harrastuksen, muutaman kaverin ja parisuhteenkin.

Nykyään tuntuu että kaiken maailman ahdistuksilla ja sosiaalisten tilanteiden peloilla selitellään milloin mitäkin. Et vaikuta masentuneelta, joten mikä ihme sua estää siirtymästä eteenpäin ja nousemaan sieltä väliinputoajan kuopastasi elämään kiinni.

Kun sen lopulta teet, kadut ainoastaan sitä että lykkäsit elämäsi aloitusta niin kauan ja menetit vuosia saamattomuutesi takia.

[/quote]

Miten niin ammun alas? Eikö vastaukseksi kelpaa muu kuin "oikeassa olet, selailen tässä heti etuovi.comia ja valitsen sopivimman yksiön, katsos oho työpaikkakin ilmaantui"? Ja miten tämä on säälimiskeskustelu? Jos sääliä hakisin, ohjaisin itseni jonnekin ihan muulle sivustolle.

-ap

Itseään voi huijata loputtomiin selittelemällä tuota "olen niin ujo ja arka ja siksi kaikki on niin vaikeaa". Puolet maailman ihmisistä on introverttejä ja jotenkin kummasti hekin onnistuvat elämään normaalia elämää. Tietysti jos on oikeasti mielenterveydellisiä ongelmia tulisi ne ilman muuta hoidatta kuntoon, mutta epämukava fiilis nyt vaan on jotain mikä on ihmiselämässä ajoittain ihan normaalia. Kuulostat suoraan sanottuna tyypilliseltä nykypäivän velliperseeltä, joka ei halua ottaa vastuuta omasta elämästään ja hoitaa itse asioita. Silloinhan joutuisi jopa tekemään jotain mitä ei tahtoisi. Itse olen nyt 23 ja muutin kotoa nipin napin 17-vuotiaana, enkä voisi kuvitellakaan asuvani edelleen vanhempien hoivissa... 

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 11:19"]

Itseään voi huijata loputtomiin selittelemällä tuota "olen niin ujo ja arka ja siksi kaikki on niin vaikeaa". Puolet maailman ihmisistä on introverttejä ja jotenkin kummasti hekin onnistuvat elämään normaalia elämää. Tietysti jos on oikeasti mielenterveydellisiä ongelmia tulisi ne ilman muuta hoidatta kuntoon, mutta epämukava fiilis nyt vaan on jotain mikä on ihmiselämässä ajoittain ihan normaalia. Kuulostat suoraan sanottuna tyypilliseltä nykypäivän velliperseeltä, joka ei halua ottaa vastuuta omasta elämästään ja hoitaa itse asioita. Silloinhan joutuisi jopa tekemään jotain mitä ei tahtoisi. Itse olen nyt 23 ja muutin kotoa nipin napin 17-vuotiaana, enkä voisi kuvitellakaan asuvani edelleen vanhempien hoivissa... 

[/quote]

Ja sinä kuulostat tyypilliseltä av-mammalta, "minä teen näin miksei muutkin?". Oikeastaan tämä koko keskustelu sai entistä enemmän arvostamaan omaa perhettäni, ainoita ihmisiä joista välitän ja joiden lähellä haluan olla. Saat pitää minua velliperseenä, luuserina, epänormaalina, ehkä olen sitä kaikkea. Mutta jos se mustavalkoinen ja ylemmyydentuntoinen av-palstailija edustaa sitä normaaliutta, olen ihan tyytyväinen näin.

-ap

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 10:30"] Oikeasti haluaisin buutata itseni ja elämäni, aloittaa alusta ja mielellään täysin erilaisena ihmisenä.

-ap

[/quote]

Tee se. Mikä estää? Kokeile, miktä tuntuu elää täysin erilaisena ihmisenä.

Etkö halua kokea kaikkea mitä itsenäistyminen mahdollistaa? Opit uusia asioita, pitämään taloutta, maksamaan vessapaperista, asumisesta. Aikuistuminen on ihanaa!

Paskat sä mitään muutosta haluat. Pelkäät epäonnistuvasi, jos oikein yrttäisit elää omaa elämääsi. Et saisi töitä, et pärjäisi niissä ja samat opiskelusta, olisit köyhä, sosiaalinen elämä olisi näännyttävän tyhjää ja et löydä kumppania seksiin ja seurusteluu. Olet laiska paska, jonka vanhemmat ovat epäonnistuneet kasvatuksessa. Lapsen kuuluu lentää pesästä ja räpiköidä. Siihen sinä et pysty, mutta sulla on hyviä selityksiä. Sinulla ei luultavasti ole kovin selvä minäkuva, etkä usko pystyväsi. Se on totta, että elämäsi on epäonnistunutta tai kenties pikemminkin jälkeenjäänyttä.

Tilanteesi on liian mukava. On koti, ihmissuhteita vanhemmista. Mutta tuo ei kestä loputtomiin, sillä vanhempasi kuolevat ennen sinua. Kyllä sitten harmittaa, kun olit heidän pesässään loppuun asti, mutta et ole luonut omia ihmissuhteita, joihin voisit tukeutua surressasi vanhempien kuolemaan ja yksin jäämistä. Tämä on se viimeinen kuva, joka särkee illuusion nykyisen tilanteen mahdollisesta jatkumisesta. Viimeistään keski-ikäisenä maksat sen hinnan.

Paskaako sinä välität tästäkään kirjoituksesta. Sulla On Syyt ja Yksilöllinen Elämäntilanne. Nyt kuitenkin muistat, että sinua on yritetty herättää. Itsepetoksessa on vaikeampi elää jatkossa. Tiedät, että elämässäsi olevat ongelmat ja haasteet ovat ratkaistavissa, sinä vaan et halua sitä.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 10:56"]

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 10:51"]

Haluaisitko muutosta? Jos haluat, niin ota yhteyttä vaikka oman paikkakuntasi etsivään nuorisotyöhön. Siellä voidaan auttaa juuri esim asunnon hankkimisessa.

Tsemppiä sulle, et ole todellakaan menettänyt vielä mitään! Kirjoitit, että sulla on ammattikin, joten eihän tilanteesi periaatteessa eroa monista ikäisistäsi kuin siinä, että asut vanhemmillasi. Tosi moni on nyt työtön.

[/quote]

Kiitos viestistäsi ja erityisesti sen positiivisesta sävystä. En pidä tilannettani niin pahana, että täytyisi ottaa yhteyttä mihinkään. Toisin sanoen uskon ja luulen, että osaan kyllä pitää huolen itsestäni ja esimerkiksi raha-asioistani. Itsekin näkisin asian niin, etten eroa ikäisistäni muuten kuin niin, etten ole käytännössä itsenäistynyt, se itsenäistyminenhän tarkoittaa aina sitä omilleen muuttamista. Kuitenkin, kuten ehkä itsekin huomaat, näistä kommenteista päätellen olen varsinainen friikki - käytän vanhempiani hyväksi, loisin, olen saamaton ja laiska, jälkeenjäänyt.

-ap

[/quote]

En yritä tuputtaa tuota etsivää nuorisotyötä, mutta ei tarvitse olla mitenkään erityisen paha tilanne, että ottaa sinne yhteyttä. Se ei ole mikään hoitopaikka, vaan siellä voi käydä vaikka kerrankin keskustelemassa omasta tilanteesta. Mutta teet tietysti omat päätöksesi. :)

Et ole friikki tai loinen, jos olisit, niin et miettisi etkä tajuaisi sitä. Kaikkien elämä vain ei mene sitä samaa putkea pitkin. Itsekään en ole saavuttanut läheskään kaikkea, mitä monet ikäiseni ovat saavuttaneet, koska olen ollut vakavasti sairas.

Ei saisi verrata itseään muihin liikaa, siitä vain lamaantuu, kun alkaa tuntumaan, että on liikaa asioita mitkä pitäisi saavuttaa, eikä koe pystyvänsä. Vaikka se on vaikeaa, niin pitäisi enemmän keskittyä siihen mitä itse haluaa, mitkä on itselle hyviä ja mielekkäitä tavoitteita.  Ja antaa itselleen tunnustusta pienistäkin saavutuksista, vaikka ne olis muiden silmissä ihan olemattomia. Saavutuksilla en tarkoita pelkästään ulkoisia isoja juttuja, vaan esim noissa sosiaalisissa tilanteissa, mitkä koet vaikeiksi ja pelottaviksi, jos pystyt hoitamaan jonkun asian, mihin sisältyy sos. kanssakäymistä, niin huomioi se ja kiitä ja kannusta itseäsi. Altistukset täytyy vain laittaa tarpeeksi pieniksi, että saat sen onnistumisen tilanteessa, vaikka pelottaisikin.

/29