6 lapsen kovia kokenut yksinhuoltaja sai lahjoituksena...
" Kuusilapsisen helsinkiläisperheen joulusta tulee tänä vuonna erilainen. Perhe on saanut Pelastusarmeijalta lahjoituksen, joka mahdollistaa sen, että koko perhe lähtee jouluaattona Tallinnan-risteilylle, valmiiseen pöytään.
Perheen lapsista useammalla on jokin pitkäaikaissairaus, mikä lisää arjen haasteita.
"Halusin antaa lapsille kokemuksen, jota en varmasti toista kertaa voi antaa. Lapset ovat niin vilkkaita, ettemme voi normaalisti liikkua mihinkään, eikä meillä ole edes taloudellista mahdollisuutta autoon, johon kaikki mahtuisivat", perheen äiti Eeva perustelee.
Perhe sai myös lastensuojelun kautta pienen rahalahjoituksen jouluksi. Eeva korostaa, että kumpikin lahja tuli pyytämättä.Eeva ei tiedä, kuka lahjoittaja on. "Olen kauhean kiitollinen, ja koen, että se on palkkio yritteliäisyydestä."
33-vuotias Eeva on käytännössä kuuden lapsen yksinhuoltaja. Ajatus, että joillakin muilla on vielä huonommin, estää Eevaa myrkyttämästä mieltään katkeruudella silloin, kun murhe yrittää ottaa ylivallan.
Kuopus joutui kolmen viikon ikäisenä tehohoitoon sairastuttuaan RSV-infektioon, joka jätti jälkeensä vaikeahoitoisen keuhkosairauden. Silloin Eeva kysyi itseltään, miksi aina meidän perheemme. Kotona oli viisi lasta, joista neljä tarvitsi erityistukea.
Teho-osaston vanhempaintilassa hänet otti sydämellisesti vastaan äiti, jonka lapsi ei ollut vielä koskaan päässyt kotiin sairaalasta. Eikä päässyt jatkossakaan. Hieman myöhemmin Eeva luki lehdestä kuolinilmoituksen, jossa kiitettiin sairaalan henkilökuntaa hyvästä hoidosta.
Tänään leivotaan pipareita. Kaikki eivät voi tosin leipoa samaan aikaan. Ruokapöytäkin on suuri paitsi siksi, että lapsia on paljon, myös siksi, että he olisivat riittävän kaukana toisistaan. .
11-vuotias tyttö huolehtii puolitoistavuotiaasta siskostaan. "Kaikki olivat tänään hyvällä tuulella koulusta tullessaan", Eeva selittää ja hymyilee paljon.
Pari pellillistä pipareita tosin kärähtää lastenkaitsemisen ja haastattelun tuoksinassa.
Perheen äidille on hiljattain selvinnyt, että hän kantaa todennäköisesti geenivirhettä, jonka seurauksena hänen pojillaan on eriasteisia neurologisia tai neuropsykiatrisia vaikeuksia tai sairauksia, jotka ovat tulleet pikkuhiljaa esiin. He oireilevat eri tavoin esimerkiksi aistiyliherkkyydellä, keskittymishäiriöillä ja autismin kirjoon kuuluvilla piirteillä.
"Olisin jättänyt perhekoon pienemmäksi, jos olisin tiennyt", Eeva sanoo.
Jännittävään joulunaikaan käytöshäiriöt korostuvat.
Eeva työskentelee osa-aikaisesti hoitajana pitkäaikaissairaiden lasten parissa. Hän pystyy tekemään vain yövuoroja. Niiden aikana kotona päivystää kahden nuorimman lapsen isä.
Päivällä Eevan on oltava kotona siltä varalta, että koulusta lähetetään kotiin lapsi, jonka kanssa pienluokan opettaja ei äidin mukaan pärjää. Päivät täyttyvät myös koulun retkillä avustamisesta, lasten lääkäri- ja terapiakäynneistä sekä byrokratian kanssa taistelemisesta.
Työssäkäynti on ollut terapiaa, eikä Eeva ole halunnut heittäytyä pelkkien sosiaalietuuksien varaan. Vuodenvaihteessa hän jää kuitenkin lastensa omaishoitajaksi kotiin.
Eevaa kuormittaa myös lapsiin kohdistuvan koulukiusaamisen setviminen toisten vanhempien kanssa. Kiusaamisen takia Eeva ei halua perheen sukunimeä lehteen. Omat lapsensa hän kasvattaa hyväksymään erilaisuuden.
Eevalta on vuosien varrella kysytty useasti, haluaako hän lastensuojelun piiriin, ja lastensuojeluilmoituksia on tehtykin eri paikoissa. Oikeanlaista apua niiden kautta ei ole tullut.
"Lapset ovat hyvinvoivia, eikä perheessä ole mielenterveys- tai päihdeongelmia. Järjestelmä ei toimi niin, että apua saisi, jos elämä on vain rankkaa ja kaoottista", Eeva sanoo.
"Toivoisin, että ihmisiä autettaisiin silloin, kun jaksamista on vielä jäljellä."
Perheen kymmenvuotias poika on tänä syksynä luokiteltu kehitysvammaiseksi. Eeva uskoo sen helpottavan oikean hoidon saamista jatkossa.
Pitkään pojan arveltiin kärsivän vuorovaikutuksen häiriöistä, joiden lääkäri Eevan mukaan uskoi johtuvan osittain vanhempien avioerosta ja raskaasta perhetilanteesta.
Eeva on toivonut kotiapua, jonka turvin hän saisi joskus omaa aikaa. Lokakuusta lähtien sitä on tullutkin lastensuojelun kautta parin viikon välein muutamaksi tunniksi kerrallaan, ja Eeva on käynyt jo kerran elokuvissa.
Tulevaisuudessa siintää muutakin, mitä odottaa. Eeva asuu tällä hetkellä kahta kotia miesystävänsä, kahden nuorimman lapsen isän kanssa, mutta ensi kesänä edessä ovat häät ja muutto yhteiseen kotiin. "
Kommentit (81)
Facebookin keräyssivuilla kiinnitti huomiota samaan ilmiöön: monella oli tosi monta lasta, joilla useammalla pitkäaikainen sairaus, kehitysvamma, -viive tms. Kyllä suomalaisessa neuvolajärjestelmässä suurin osa poikkeamista huomataan varhain, joten vaikea uskoa, että yhdelläkään perheen lapsista poikkeavuutta olisi huomattu jo vauva-aikana.
Lehtihaastattelun perheen nuorin oli illmeisesti 1,5 vuotias, joten vaikea myös uskoa, että huono taloudellinen tilanne on alkanut yllättäen viimeisen kahden vuoden aikana.
Kaikille näille perheille tuntuu olevan yhteistä se, että äidillä on matala koulutustaso ja ilmeisesti kotona on lasten kanssa on kivampaa ja tuottoisempaa kuin huonosti palkatussa työssä.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 12:32"]
Päivällä Eevan on oltava kotona siltä varalta, että koulusta lähetetään kotiin lapsi, jonka kanssa pienluokan opettaja ei äidin mukaan pärjää. Päivät täyttyvät myös koulun retkillä avustamisesta, lasten lääkäri- ja terapiakäynneistä sekä byrokratian kanssa taistelemisesta.
[/quote]
Ensimmäinen ajatus jutusta on väistämättä, että miksi tällaisella äidillä on kuusi lasta, kun ehkäisy on keksitty. Toinen ajatus on se, että äiti jotenkin ulkoistaa vastuunsa ilmeisen käytöshäiriöisistä lapsistaan. Yllä oleva lainaus kertoo mielestäni olennaisen hänen asenteestaan... Kun opettaja ei pärjää hänen lapsensa kanssa...
Jos lapsi on jo pienluokalla, on hänellä vakavia ongelmia koulunkäynnissä ja jos hänet laitetaan sieltäkin kotiin, niin lapsi ei yksinkertaisesti ole koulukuntoinen, eikä se taida olla open vika. Ehkä äidinkin pitäisi katsoa peiliin, eikä laittaa kaikkea "todennäköisen" geenivirheen syyksi, tuokin selitys muuten kuulosti niin omituiselta.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 12:32"]
Eeva on toivonut kotiapua, jonka turvin hän saisi joskus omaa aikaa. Lokakuusta lähtien sitä on tullutkin lastensuojelun kautta parin viikon välein muutamaksi tunniksi kerrallaan, ja Eeva on käynyt jo kerran elokuvissa.
Tulevaisuudessa siintää muutakin, mitä odottaa. Eeva asuu tällä hetkellä kahta kotia miesystävänsä, kahden nuorimman lapsen isän kanssa, mutta ensi kesänä edessä ovat häät ja muutto yhteiseen kotiin. "
[/quote]
No eikö se miesystävä ja pienempien lasten isä ole voinut sitä omaa aikaa järkätä?
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 13:08"]
Hän on hyvinkin ehtinyt saada vaikka viisi lasta ennen kuin yksikään on edes ekaluokkalainen. Millä ihmeen ilveellä siinä vaiheessa olisi työnnetty tuuttiin takaisin kaikki, että en mä näitä haluakaan, kun vanhimmalla vaikka alkaa olla oppimisvaikeuksia? Ihan pikkulasten vilkkaudesta tai ärtyisyydestä ei voi mitenkään tietää onko kyse jostakin poikkeavasta vai ei.
[/quote]
Kyseessä äidin kantama geenivirhe, jota yllättäen ei ole kenelläkään muulla suvussa ja osuu sitten kaikille perheen pojille? Eli sillä äidillä on todennäköisesti veljiä, serkkuja jne., joilla samoja ongelmia.
Luin tuon jutun ja ihan jees että pääsevät valmiiseen pöytään. Ainoa mikä särähti oli tuo että vasta ensi vuonna muuttavat nuorimmaisten isän kanssa yhteen? Ensiksi tietty tuli mieleen Kelan ja sossun tuet, eli miksi eivät asu JO nyt yhdessä kun kerta on yhteisiä lapsia...
Toinen on se, että ei kerrota mitään vanhempien lasten isästä/isistä? Missä hän/he ovat?????
Ja ei pelkästään äidin geeneillä tule erityislapsia kyllä isänkin geeneillä on osansa. Joten hieman jäi ihmetyttämään juttu....
Mua ihetyttää se, että jos kotona on jo esimerkiksi kolme erityislasta, niin miksi on tehty vielä neljäs, viides ja herranjumala kuudeskin? En voi olla hiljaa mielessäni meittimättä, että on tuossa rankkuudessa osittain omakin vika siis mukana. Eikö edes siinä vaiheessa kun kotona on VIISI erityislasta eikä yhdenkään isäkään ole pysynyt kuvioissa ole jo tullut mieleen, että ehkä ei enää tehdä enempää?
Lapsi tuo leivän... Sossun elättejä.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 12:43"]Mua ihetyttää se, että jos kotona on jo esimerkiksi kolme erityislasta, niin miksi on tehty vielä neljäs, viides ja herranjumala kuudeskin? En voi olla hiljaa mielessäni meittimättä, että on tuossa rankkuudessa osittain omakin vika siis mukana. Eikö edes siinä vaiheessa kun kotona on VIISI erityislasta eikä yhdenkään isäkään ole pysynyt kuvioissa ole jo tullut mieleen, että ehkä ei enää tehdä enempää?
[/quote]
No äiti sanoi haastiksessa että ongelmat ovat selvinneet vasta lasten kouluiässä. Olisi jättänyt lapsiluvun pienemmäksi jos olisi tiennyt.
Oma ensireaktio oli epäusko; jutussa jätetään selvästi kertomatta se toinen puoli. Epävakaalta tyypiltä vaikuttaa tuo mama, ja eihän niitä lastensuojeilmoituksia vain siksi tehdä että olisi suurperhe kyseessä. On muutakin ongelmia, ihan selvästi. Hyvä silti että autetaan ja pääsevät jouluksi risteilylle. Toivottavasti lapset eivät riehu turhan paljon; laivalla ei jouluna ole paljon muita lapsia ja jos äiti on yksin kuuden kanssa niin siitä on lepo kaukana!
Terv. Kahden lapsen loppuunpalanut yh- mama, joka lupaa muistaa jutun äitiä kun omat lapset riehumisellaan aiheuttavat hermoromahduksen / ap.
MInä ainakin ymmärsin, että lasten kehityshäiriöt ovat tulleet esille vasta pikkuhiljaa, kuten usein tuon tyyppisissä sairauksissa käy. Äitihän sanoo, että lapsiluku olisi jäänyt pienemmäksi, jos olisi tiennyt.
Ihanaa, että ovat saaneet reissun ja vähän "luksusta" lahjaksi.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 12:51"]Lapsi tuo leivän... Sossun elättejä.
[/quote]
Äiti hoitaa pitkäaikaissairaita lapsia työkseen.
( uskomaton jaksaminen, respect. )
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 12:57"]
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 12:43"]Mua ihetyttää se, että jos kotona on jo esimerkiksi kolme erityislasta, niin miksi on tehty vielä neljäs, viides ja herranjumala kuudeskin? En voi olla hiljaa mielessäni meittimättä, että on tuossa rankkuudessa osittain omakin vika siis mukana. Eikö edes siinä vaiheessa kun kotona on VIISI erityislasta eikä yhdenkään isäkään ole pysynyt kuvioissa ole jo tullut mieleen, että ehkä ei enää tehdä enempää? [/quote] No äiti sanoi haastiksessa että ongelmat ovat selvinneet vasta lasten kouluiässä. Olisi jättänyt lapsiluvun pienemmäksi jos olisi tiennyt. Oma ensireaktio oli epäusko; jutussa jätetään selvästi kertomatta se toinen puoli. Epävakaalta tyypiltä vaikuttaa tuo mama, ja eihän niitä lastensuojeilmoituksia vain siksi tehdä että olisi suurperhe kyseessä. On muutakin ongelmia, ihan selvästi. Hyvä silti että autetaan ja pääsevät jouluksi risteilylle. Toivottavasti lapset eivät riehu turhan paljon; laivalla ei jouluna ole paljon muita lapsia ja jos äiti on yksin kuuden kanssa niin siitä on lepo kaukana! Terv. Kahden lapsen loppuunpalanut yh- mama, joka lupaa muistaa jutun äitiä kun omat lapset riehumisellaan aiheuttavat hermoromahduksen / ap.
[/quote]
Joo mutta jos oikeasti on sellaisia ongelmia, että luokitellaan kehitysvammaiseksi, niin onhan ne ogelmat olleet jo kauan näkyvissä vaikka varsinaista diagnoosia niille ei olisikaan vielä saatu. Ei ne ongelmat yhtäkkiä vaan pamahda esiin, vaan kyllä ne yleensä näkyy ihan pienestä asti vaikka vasta koulussa niihin puututtaisikin.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 13:00"]

MIllä tavalla tuon perheen jouluristeily on pois sinun hyvinvoinnistasi tai sinun lastesi hyvinvoinnista?
Mielenkiintoista. Äiti on YKSINHUOLTAJA, vaikka kahden nuorimman isä on kuvioissa ja naimisiin ollaan menossa. Veronmaksajien kuppaaja tässä on kyseessä. Miksei asioista puhuta niiden oikeilla nimillä..
Mun mielestä vaikutti ihan fiksulta,
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 13:02"]
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 13:00"]
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 12:57"]
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 12:43"]Mua ihetyttää se, että jos kotona on jo esimerkiksi kolme erityislasta, niin miksi on tehty vielä neljäs, viides ja herranjumala kuudeskin? En voi olla hiljaa mielessäni meittimättä, että on tuossa rankkuudessa osittain omakin vika siis mukana. Eikö edes siinä vaiheessa kun kotona on VIISI erityislasta eikä yhdenkään isäkään ole pysynyt kuvioissa ole jo tullut mieleen, että ehkä ei enää tehdä enempää? [/quote] No äiti sanoi haastiksessa että ongelmat ovat selvinneet vasta lasten kouluiässä. Olisi jättänyt lapsiluvun pienemmäksi jos olisi tiennyt. Oma ensireaktio oli epäusko; jutussa jätetään selvästi kertomatta se toinen puoli. Epävakaalta tyypiltä vaikuttaa tuo mama, ja eihän niitä lastensuojeilmoituksia vain siksi tehdä että olisi suurperhe kyseessä. On muutakin ongelmia, ihan selvästi. Hyvä silti että autetaan ja pääsevät jouluksi risteilylle. Toivottavasti lapset eivät riehu turhan paljon; laivalla ei jouluna ole paljon muita lapsia ja jos äiti on yksin kuuden kanssa niin siitä on lepo kaukana! Terv. Kahden lapsen loppuunpalanut yh- mama, joka lupaa muistaa jutun äitiä kun omat lapset riehumisellaan aiheuttavat hermoromahduksen / ap.
[/quote]
Joo mutta jos oikeasti on sellaisia ongelmia, että luokitellaan kehitysvammaiseksi, niin onhan ne ogelmat olleet jo kauan näkyvissä vaikka varsinaista diagnoosia niille ei olisikaan vielä saatu. Ei ne ongelmat yhtäkkiä vaan pamahda esiin, vaan kyllä ne yleensä näkyy ihan pienestä asti vaikka vasta koulussa niihin puututtaisikin.
[/quote]
MIllä tavalla tuon perheen jouluristeily on pois sinun hyvinvoinnistasi tai sinun lastesi hyvinvoinnista?
[/quote]
Ei millään tavoin onneksi. Tuollaisen haastiksen kun antaa, niin kuitenkin varmasti varautuu siihen että tulee kyseenalaistetuksi. Minä ainakin kyseenalaista sitä, että jo valmiiksi rankassa elämäntilanteessa vaan lisäännytään ja lisäännytään kokoajan ja sitten tilanne on entistä rankempi ja sitten voikin alkaa kerjätä sääliä. Jos lapsiluku olisi jätetty vaikka kahteen tai kolmeenkin erityislapseen, niin noille risteilyille voisi lähteä ihan omin varoin ja omin voimin.
Mun adhd-lapsi oireili jo ihan vauvana. Eli osasin odottaa ongelmia tulevan. Esikoisesta on kyse. Seuraava lapsi tulikin sitten vasta reilu 8 myöhemmin.
Eli kyllä äidissäkin on muutakin vikaa kuin geenit jos ei älyä "silmäillä" lapsiaan jo vauvana....
Hän on hyvinkin ehtinyt saada vaikka viisi lasta ennen kuin yksikään on edes ekaluokkalainen. Millä ihmeen ilveellä siinä vaiheessa olisi työnnetty tuuttiin takaisin kaikki, että en mä näitä haluakaan, kun vanhimmalla vaikka alkaa olla oppimisvaikeuksia? Ihan pikkulasten vilkkaudesta tai ärtyisyydestä ei voi mitenkään tietää onko kyse jostakin poikkeavasta vai ei.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 13:00"][quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 12:57"]
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 12:43"]Mua ihetyttää se, että jos kotona on jo esimerkiksi kolme erityislasta, niin miksi on tehty vielä neljäs, viides ja herranjumala kuudeskin? En voi olla hiljaa mielessäni meittimättä, että on tuossa rankkuudessa osittain omakin vika siis mukana. Eikö edes siinä vaiheessa kun kotona on VIISI erityislasta eikä yhdenkään isäkään ole pysynyt kuvioissa ole jo tullut mieleen, että ehkä ei enää tehdä enempää? [/quote] No äiti sanoi haastiksessa että ongelmat ovat selvinneet vasta lasten kouluiässä. Olisi jättänyt lapsiluvun pienemmäksi jos olisi tiennyt. Oma ensireaktio oli epäusko; jutussa jätetään selvästi kertomatta se toinen puoli. Epävakaalta tyypiltä vaikuttaa tuo mama, ja eihän niitä lastensuojeilmoituksia vain siksi tehdä että olisi suurperhe kyseessä. On muutakin ongelmia, ihan selvästi. Hyvä silti että autetaan ja pääsevät jouluksi risteilylle. Toivottavasti lapset eivät riehu turhan paljon; laivalla ei jouluna ole paljon muita lapsia ja jos äiti on yksin kuuden kanssa niin siitä on lepo kaukana! Terv. Kahden lapsen loppuunpalanut yh- mama, joka lupaa muistaa jutun äitiä kun omat lapset riehumisellaan aiheuttavat hermoromahduksen / ap.
[/quote]
Joo mutta jos oikeasti on sellaisia ongelmia, että luokitellaan kehitysvammaiseksi, niin onhan ne ogelmat olleet jo kauan näkyvissä vaikka varsinaista diagnoosia niille ei olisikaan vielä saatu. Ei ne ongelmat yhtäkkiä vaan pamahda esiin, vaan kyllä ne yleensä näkyy ihan pienestä asti vaikka vasta koulussa niihin puututtaisikin.
[/quote]
No niinpä. Ja omassa kommentissani sanoinkin että haastattelusta jäi fiilis ettei kaikkea kerrottu rehellisesti. Jäi fiilis että kaikki on vain äidin omaa tarinaa, hänen totuutensa.
Vaikuttaa vaikealta ja todellakin kaoottiselta elämäntilanteelta. Toivottavasti sukulaiset ovat apuna! Ylipäänsä minusta on turha haukkua äidin tekemiä valintoja, koska nuo valinnat ovat perhe ja toinen toisensa turva.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 15:27"]Muuten ok, mutta eikä ole yksin huotaja jos miesystävä on yhteisen lapsen isä. He vain asuvat eri osoitteesa. Minäkään en ole naimisisssa lastemme isän kanssa,emmekä ole aina asuneet yhdessäkään ( työasioiden vuoksi, toinen työskennellyt eripuolella suomea ), mutta en silti ollut yksinhuoltja.Hieman luulusi HS tasoisen lehden toimittajalta tarkempaa otsikointia.
[/quote]
YH tarkoittaa sekä yksin ETTÄ yhteishuoltajaa. Koska nuo eivät asu yhdessä saati ole naimisissa (vielä) niin lain mukaan äiti on YH. Huoltajuudesta tuo juttu ei kerro. Sitten voi vaan arvailla että miksii ovat tehneet tuo asumispäätöksen?
Edelleen ihmettelen että miten ihmeessä poikien vammaisuutta ei ole ole huomattu aikaisemmin? Ja jos onkin niin miksi piti tehdä lisää lapsia, varsinkin suht pienellä ikäerolla....