Yritän ymmärtää, miksi Afrikan Tähti on rasistinen.
En halua nyt kuulla mitään turhaa, ulkomaalaisvastaista ruikutusta, mutta en myöskään haukkuja siitä, että miten en muka tajua pelin rasistisuutta. En vielä tajua sitä, mutta yritän parhaillaan oppia ymmärtämään.
Tähän mennessä olen havainnut, että pelissä käytetään siirtomaa-aikaisia paikannimiä, ja pelin idea on viedä Afrikan Tähti "turvaan", eli pois afrikkalaisen väestön hallinnasta. Ymmärrän, että nämä ovat aika ikäviä taustatekijöitä, vaikken olekaan täysin varma siitä, onko näistä kumpikaan rasismia.
Siirtomaa-aikaisten paikannimien käyttö voi toisaalta kieliä piittaamattomuudesta maiden itsenäistymistä kohtaan, mutta toisaalta se voi myös olla vain kuvaus historiasta ja siitä, millainen maailma oli siirtomaa-aikana.
Myös Afrikan Tähden "turvaan" vieminen voi kuvata ennakkoasennetta siitä, että afrikkalaiset eivät ole "turvallisia" omistajia arvokkaalle omaisuudelle, mutta toisaalta en tiedä timantin taustoja tässä pelissä. Onko timantti jo louhittu ja hiottu, ja afrikkalaisen omistama? Vai onko timantti vielä piilossa jossain kaivoksessa, ja minun tehtäväni on louhia se esiin hiottavaksi ja myytäväksi? Olenko minä kuriiri, jonka työ on löytää varastettu timantti ja toimittaa se lainmukaiselle omistajalleen? Vai olenko minä pahis rosvo, joka ahneuksissaan varastaa timantin ja haluaa viedä saaliinsa "turvaan" kunniallisilta kansalaisilta ennen kuin he käräyttävät minut?
Entä onko pelissä jotain muuta rasistista sisältöä?
Toivon, että ketjua ei poisteta, koska yritys ymmärtää toisia on antirasistisista teoista suurin.
Kommentit (815)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsinki University 0, Keijo 100.
Classic!
Siis oliko tää koko juttu ihan oikeasti keijotus?
Siltä vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolonialismi on siinä se ongelma, kuten on mainittu. Se on myös vähän ongelma, että siinä ei varsinaisesti mainita, että kyseessä on historiallinen kuvaus afrikasta. Lapset eivät sitä osaa sisäistää.
Jos et käsittele asiaa historiallisesta näkökulmasta, Afrikka vaikuttaa takapajuiselta, vieraalta, vaaralliselta paikalta, missä ei asu pelaajan kaltaisia ihmisiä, vaan ainoastaan jotain alkuasukkaita.
Lapsethan eivät siinä suoranaisesti mitään pahaa näe. He näkevät jännän seikkailun tuntemattomassa paikassa, mutta toisaalta saavat vääristyneen kuvan Afrikasta. Se ei ole nykyaikaista tapaa opettaa lapsia maailmasta. Tilannetta voisi verrata samaan, että näkyttää muksuille Tarzan elokuvia 1930 luvulta, ilman että mainitsee niiden olevan miltei 100 vuotta vanhoja. Lapselle jää kuva, että tommoinen paikka se nyt on. Tilanne on todella ristiriitainen kun ottaa huomioon, että suomalaisten geeniperimä on nykyään laajemmalla skaalalla kuin se ennen van1haan oli.
Mitä enemmän tilannetta miettii, sitä enemmän toteaa, että Afrikan tähti -peli ei ole sopiva tapa opettaa geografiaa lapsille, koska sen maailmankuva on jymähtänyt menneelle aikakaudelle.
Pelihän ei tosiaan viittaa mitenkään kolonialismiin. Se sijoittuu afrikkaan, jossa tunnetusti löytyy timantteja. Timanttia ei edes viedä pois afrikasta, vaan se pitää kuljettaa Kairoon tai Tangieriin, molemmat sijaitsevat pohjois-afrikassa. Rosvot on valkoisia.
Mietin välillä miten pieniä ongelmia maailmassa on, kun simppeli peli saa tämänkaltaiset mittasuhteet.
Ei viittaa kolonialismiin? Timanttien etsiminen Afrikasta nimenomaan on kolonialismia, mitä muutakaan se olisi? Ja jos tämä ei ole kolonialismia, mikä on?
Kolonialistisessa kuvastossa Afrikka on täynnä luonnonvaroja, joita rohkeat seikkailijat ja löytöretkeilijät etsivät.
Tai sitten ihan vaan puhtaasti geologinen näkökulma. Afrikka on maanosa, mistä löytyy timantteja, aivan kuten Lemmenjoki on joki, mistä löytyy kultaa. Ei lautapeliä pelatessa tarvitse miettiä täysin pelilaudan ulkopuolisia asioita. Pitääkö myös murehtia niitä 9000 orjaa, jotka vielä Afrikassa ovat omiensa orjuuttamana? Onko sekin Afrikantähden syytä.
Kyllä on nykyään ihmisille vaikeaa leikkiä ja rentoutua, kun kaikki aika menee kolonialismin miettimiseen. Toivottavasti murehdit myös suomalaiset orjat.Afrikkalaisten näkökulmasta se, että Afrikassa on runsaasti timantteja, ei ole vain "geologinen seikka" vaan kipeä osa maanosan historiaa. On tärkeää suhtautua hienotunteisesti ja kunnioittavasti siihen, millaisia symbolisia merkityksiä milläkin asialla eri ihmisille on. Kotona peliä pelatessasi voit vapaasti olla miettimättä timanttikaivoksia ja orjia, mutta pelin tematiikan ja visuaalisen ilmeen hyödyntäminen yliopiston järjestämässä tapahtumassa, johon osallistuu myös afrikkalaistaustaisia opiskelijoita, on eri asia.
Tilaisuuteen ei osallistunut afrikkalaistaustaisia opiskelijoita, vaan kohu lähti kuvista.
Hastag Keijo
Hastag Kusetus
Hastag keijotus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolonialismi on siinä se ongelma, kuten on mainittu. Se on myös vähän ongelma, että siinä ei varsinaisesti mainita, että kyseessä on historiallinen kuvaus afrikasta. Lapset eivät sitä osaa sisäistää.
Jos et käsittele asiaa historiallisesta näkökulmasta, Afrikka vaikuttaa takapajuiselta, vieraalta, vaaralliselta paikalta, missä ei asu pelaajan kaltaisia ihmisiä, vaan ainoastaan jotain alkuasukkaita.
Lapsethan eivät siinä suoranaisesti mitään pahaa näe. He näkevät jännän seikkailun tuntemattomassa paikassa, mutta toisaalta saavat vääristyneen kuvan Afrikasta. Se ei ole nykyaikaista tapaa opettaa lapsia maailmasta. Tilannetta voisi verrata samaan, että näkyttää muksuille Tarzan elokuvia 1930 luvulta, ilman että mainitsee niiden olevan miltei 100 vuotta vanhoja. Lapselle jää kuva, että tommoinen paikka se nyt on. Tilanne on todella ristiriitainen kun ottaa huomioon, että suomalaisten geeniperimä on nykyään laajemmalla skaalalla kuin se ennen vanhaan oli.
Mitä enemmän tilannetta miettii, sitä enemmän toteaa, että Afrikan tähti -peli ei ole sopiva tapa opettaa geografiaa lapsille, koska sen maailmankuva on jymähtänyt menneelle aikakaudelle.
Pelihän ei tosiaan viittaa mitenkään kolonialismiin. Se sijoittuu afrikkaan, jossa tunnetusti löytyy timantteja. Timanttia ei edes viedä pois afrikasta, vaan se pitää kuljettaa Kairoon tai Tangieriin, molemmat sijaitsevat pohjois-afrikassa. Rosvot on valkoisia.
Mietin välillä miten pieniä ongelmia maailmassa on, kun simppeli peli saa tämänkaltaiset mittasuhteet.
Ei viittaa kolonialismiin? Timanttien etsiminen Afrikasta nimenomaan on kolonialismia, mitä muutakaan se olisi? Ja jos tämä ei ole kolonialismia, mikä on?
Kolonialistisessa kuvastossa Afrikka on täynnä luonnonvaroja, joita rohkeat seikkailijat ja löytöretkeilijät etsivät.
Ja sinäkin iloisesti naputtelet näitä viestejä iphonellasi, jonka osat on tuotettu lapsityövoimalla Afrikassa, eli olet osa nykyajan kolonialismia. Ei maailma muutu paremmaksi jonninjoutavista asioista öyhöttämällä, vaan tarvitaan konkreettisia tekoja. Tälläkin hetkellä maailmassa elää ihmisiä käsittämättömän kurjissa olosuhteissa, mitä sinä teet heidän olojensa parantamiseksi?
Minulla ei ole eikä ole ollut koskaan mitään Applen laitetta, mutta ymmärrän pointtisi. En ole koskaan omistanut omaa läppäriä, käytän työnantajalta saamaani. Kännykät olen ostanut käytettynä, samoin kuin televisioni. Muuta elektroniikkaa minulla ei olekaan, kuten ei myöskään autoa.
Työssäni opettajana näen pystyväni osaltani vaikuttamaan siihen, että maailma olisi oikeudenmukaisempi paikka. Valitsen ruokakaupassa reilun kaupan tuotteita, vaatteet ostan pitkälti kirppareilta ja uutena ostaessa suosin eettisiä merkkejä. Elän ylipäätään materialistisessa mielessä aika vaatimatonta elämää.
Se, että osallistun näin syyslomalla aikani kuluksi tällaiseen nettikeskusteluun, ei tarkoita, ettenkö sen lisäksi pyrkisi toteuttamaan myös konkreettisia tekoja. Toivon, että henkilökohtaisuudet tässä keskustelussa jäävät tähän.
Kuule, ne mineraalit siellä läppärissä ja puhelimessa ovat ihan samat, omistaa ne laitteet kuka tahansa.
Ethän myöskään koskaan edes harkitse sähköpyörän ostoa tai sähköskuutterin käyttöä? Koska silloin olet todella syntinen.
Entäs syömisesi? Eihän mitään vain ulkomailla tuotettua, sehän on riistoa? Tietysti olet myös vegaani, eikö? Mutta soijaahan et voi syödä, koska se tuodaan ulkomailta, mikä on riistoa.
Eli asut maakuopassa ja syöt nauriita, eikö? Hyvä, sitten olet synnitön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiat eivät sulje pois toisiaan. Peliä voisi pelata, mutta pelin luonnetta voisi muuttaa entistä enemmän afrikkalaiset monipuolisesti ja aktiivisesti esittäväksi.
Tällaisena tulee olo, että modernit länsimaiset kapitalistit ovat ottaneet maanosan hallintaansa välinerationaalisesti. Rikkaudet ja järki motiivina kuljetaan arvaamattomalla pelilaudalla. Pyritään luonnon isännäksi, josta kertoo puhtaat timantit, mutta vaarana on luonnon orjuus ja kaaos, jota afrikkalaisuus edustaa.
Historiaa ei kannata paeta. Mutta historian esitystapoja voi valita. Historiallisesti laajempi peli saataisiin tekemällä peli aivan eri lähtökohdista kuin kolonialistisista, josta ajasta aniharva meritoitunut asiantuntija viimeiseen 60 vuoteen löytää voittopuolisesti positiivista sanottavaa.
Luuletko tosissasi, että voitaisiin tehdä peli, jossa kuvattaisiin afrikkalaisia esimerkiksi osallistumassa orjakauppaan muutenkin kuin kaupankäynnin kohteina, vaikka sekin on historiallinen totuus? Eikö käsitys afrikkalaisesta pelkkänä orjana ja riistettynä ole stereotyyppinen ja rasistinen?
Kun afrikkalaiset heimot sotivat keskenään, niin voittaja otti orjia joko orjuuttaakseen heidät oman ryhmänsä palvelijoiksi tai myydäkseen orjakauppiaalle.
Ja tekevät niin edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolonialismi on siinä se ongelma, kuten on mainittu. Se on myös vähän ongelma, että siinä ei varsinaisesti mainita, että kyseessä on historiallinen kuvaus afrikasta. Lapset eivät sitä osaa sisäistää.
Jos et käsittele asiaa historiallisesta näkökulmasta, Afrikka vaikuttaa takapajuiselta, vieraalta, vaaralliselta paikalta, missä ei asu pelaajan kaltaisia ihmisiä, vaan ainoastaan jotain alkuasukkaita.
Lapsethan eivät siinä suoranaisesti mitään pahaa näe. He näkevät jännän seikkailun tuntemattomassa paikassa, mutta toisaalta saavat vääristyneen kuvan Afrikasta. Se ei ole nykyaikaista tapaa opettaa lapsia maailmasta. Tilannetta voisi verrata samaan, että näkyttää muksuille Tarzan elokuvia 1930 luvulta, ilman että mainitsee niiden olevan miltei 100 vuotta vanhoja. Lapselle jää kuva, että tommoinen paikka se nyt on. Tilanne on todella ristiriitainen kun ottaa huomioon, että suomalaisten geeniperimä on nykyään laajemmalla skaalalla kuin se ennen van1haan oli.
Mitä enemmän tilannetta miettii, sitä enemmän toteaa, että Afrikan tähti -peli ei ole sopiva tapa opettaa geografiaa lapsille, koska sen maailmankuva on jymähtänyt menneelle aikakaudelle.
Pelihän ei tosiaan viittaa mitenkään kolonialismiin. Se sijoittuu afrikkaan, jossa tunnetusti löytyy timantteja. Timanttia ei edes viedä pois afrikasta, vaan se pitää kuljettaa Kairoon tai Tangieriin, molemmat sijaitsevat pohjois-afrikassa. Rosvot on valkoisia.
Mietin välillä miten pieniä ongelmia maailmassa on, kun simppeli peli saa tämänkaltaiset mittasuhteet.
Ei viittaa kolonialismiin? Timanttien etsiminen Afrikasta nimenomaan on kolonialismia, mitä muutakaan se olisi? Ja jos tämä ei ole kolonialismia, mikä on?
Kolonialistisessa kuvastossa Afrikka on täynnä luonnonvaroja, joita rohkeat seikkailijat ja löytöretkeilijät etsivät.
Tai sitten ihan vaan puhtaasti geologinen näkökulma. Afrikka on maanosa, mistä löytyy timantteja, aivan kuten Lemmenjoki on joki, mistä löytyy kultaa. Ei lautapeliä pelatessa tarvitse miettiä täysin pelilaudan ulkopuolisia asioita. Pitääkö myös murehtia niitä 9000 orjaa, jotka vielä Afrikassa ovat omiensa orjuuttamana? Onko sekin Afrikantähden syytä.
Kyllä on nykyään ihmisille vaikeaa leikkiä ja rentoutua, kun kaikki aika menee kolonialismin miettimiseen. Toivottavasti murehdit myös suomalaiset orjat.Afrikkalaisten näkökulmasta se, että Afrikassa on runsaasti timantteja, ei ole vain "geologinen seikka" vaan kipeä osa maanosan historiaa. On tärkeää suhtautua hienotunteisesti ja kunnioittavasti siihen, millaisia symbolisia merkityksiä milläkin asialla eri ihmisille on. Kotona peliä pelatessasi voit vapaasti olla miettimättä timanttikaivoksia ja orjia, mutta pelin tematiikan ja visuaalisen ilmeen hyödyntäminen yliopiston järjestämässä tapahtumassa, johon osallistuu myös afrikkalaistaustaisia opiskelijoita, on eri asia.
Lautapelin näkökulmasta on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolonialismi on siinä se ongelma, kuten on mainittu. Se on myös vähän ongelma, että siinä ei varsinaisesti mainita, että kyseessä on historiallinen kuvaus afrikasta. Lapset eivät sitä osaa sisäistää.
Jos et käsittele asiaa historiallisesta näkökulmasta, Afrikka vaikuttaa takapajuiselta, vieraalta, vaaralliselta paikalta, missä ei asu pelaajan kaltaisia ihmisiä, vaan ainoastaan jotain alkuasukkaita.
Lapsethan eivät siinä suoranaisesti mitään pahaa näe. He näkevät jännän seikkailun tuntemattomassa paikassa, mutta toisaalta saavat vääristyneen kuvan Afrikasta. Se ei ole nykyaikaista tapaa opettaa lapsia maailmasta. Tilannetta voisi verrata samaan, että näkyttää muksuille Tarzan elokuvia 1930 luvulta, ilman että mainitsee niiden olevan miltei 100 vuotta vanhoja. Lapselle jää kuva, että tommoinen paikka se nyt on. Tilanne on todella ristiriitainen kun ottaa huomioon, että suomalaisten geeniperimä on nykyään laajemmalla skaalalla kuin se ennen vanhaan oli.
Mitä enemmän tilannetta miettii, sitä enemmän toteaa, että Afrikan tähti -peli ei ole sopiva tapa opettaa geografiaa lapsille, koska sen maailmankuva on jymähtänyt menneelle aikakaudelle.
Pelihän ei tosiaan viittaa mitenkään kolonialismiin. Se sijoittuu afrikkaan, jossa tunnetusti löytyy timantteja. Timanttia ei edes viedä pois afrikasta, vaan se pitää kuljettaa Kairoon tai Tangieriin, molemmat sijaitsevat pohjois-afrikassa. Rosvot on valkoisia.
Mietin välillä miten pieniä ongelmia maailmassa on, kun simppeli peli saa tämänkaltaiset mittasuhteet.
Ei viittaa kolonialismiin? Timanttien etsiminen Afrikasta nimenomaan on kolonialismia, mitä muutakaan se olisi? Ja jos tämä ei ole kolonialismia, mikä on?
Kolonialistisessa kuvastossa Afrikka on täynnä luonnonvaroja, joita rohkeat seikkailijat ja löytöretkeilijät etsivät.
Oletko rasisti kun kuvittelet timantteja metsästävien olevan valkoihoisia? Olen aina pitänyt etsijöitä afrikkalaisina, joita valkoiset kolonialistit ryöstävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolonialismi on siinä se ongelma, kuten on mainittu. Se on myös vähän ongelma, että siinä ei varsinaisesti mainita, että kyseessä on historiallinen kuvaus afrikasta. Lapset eivät sitä osaa sisäistää.
Jos et käsittele asiaa historiallisesta näkökulmasta, Afrikka vaikuttaa takapajuiselta, vieraalta, vaaralliselta paikalta, missä ei asu pelaajan kaltaisia ihmisiä, vaan ainoastaan jotain alkuasukkaita.
Lapsethan eivät siinä suoranaisesti mitään pahaa näe. He näkevät jännän seikkailun tuntemattomassa paikassa, mutta toisaalta saavat vääristyneen kuvan Afrikasta. Se ei ole nykyaikaista tapaa opettaa lapsia maailmasta. Tilannetta voisi verrata samaan, että näkyttää muksuille Tarzan elokuvia 1930 luvulta, ilman että mainitsee niiden olevan miltei 100 vuotta vanhoja. Lapselle jää kuva, että tommoinen paikka se nyt on. Tilanne on todella ristiriitainen kun ottaa huomioon, että suomalaisten geeniperimä on nykyään laajemmalla skaalalla kuin se ennen vanhaan oli.
Mitä enemmän tilannetta miettii, sitä enemmän toteaa, että Afrikan tähti -peli ei ole sopiva tapa opettaa geografiaa lapsille, koska sen maailmankuva on jymähtänyt menneelle aikakaudelle.
Pelihän ei tosiaan viittaa mitenkään kolonialismiin. Se sijoittuu afrikkaan, jossa tunnetusti löytyy timantteja. Timanttia ei edes viedä pois afrikasta, vaan se pitää kuljettaa Kairoon tai Tangieriin, molemmat sijaitsevat pohjois-afrikassa. Rosvot on valkoisia.
Mietin välillä miten pieniä ongelmia maailmassa on, kun simppeli peli saa tämänkaltaiset mittasuhteet.
Ei viittaa kolonialismiin? Timanttien etsiminen Afrikasta nimenomaan on kolonialismia, mitä muutakaan se olisi? Ja jos tämä ei ole kolonialismia, mikä on?
Kolonialistisessa kuvastossa Afrikka on täynnä luonnonvaroja, joita rohkeat seikkailijat ja löytöretkeilijät etsivät.
Ja sinäkin iloisesti naputtelet näitä viestejä iphonellasi, jonka osat on tuotettu lapsityövoimalla Afrikassa, eli olet osa nykyajan kolonialismia. Ei maailma muutu paremmaksi jonninjoutavista asioista öyhöttämällä, vaan tarvitaan konkreettisia tekoja. Tälläkin hetkellä maailmassa elää ihmisiä käsittämättömän kurjissa olosuhteissa, mitä sinä teet heidän olojensa parantamiseksi?
Minulla ei ole eikä ole ollut koskaan mitään Applen laitetta, mutta ymmärrän pointtisi. En ole koskaan omistanut omaa läppäriä, käytän työnantajalta saamaani. Kännykät olen ostanut käytettynä, samoin kuin televisioni. Muuta elektroniikkaa minulla ei olekaan, kuten ei myöskään autoa.
Työssäni opettajana näen pystyväni osaltani vaikuttamaan siihen, että maailma olisi oikeudenmukaisempi paikka. Valitsen ruokakaupassa reilun kaupan tuotteita, vaatteet ostan pitkälti kirppareilta ja uutena ostaessa suosin eettisiä merkkejä. Elän ylipäätään materialistisessa mielessä aika vaatimatonta elämää.
Se, että osallistun näin syyslomalla aikani kuluksi tällaiseen nettikeskusteluun, ei tarkoita, ettenkö sen lisäksi pyrkisi toteuttamaan myös konkreettisia tekoja. Toivon, että henkilökohtaisuudet tässä keskustelussa jäävät tähän.
Kuule, ne mineraalit siellä läppärissä ja puhelimessa ovat ihan samat, omistaa ne laitteet kuka tahansa.
Ethän myöskään koskaan edes harkitse sähköpyörän ostoa tai sähköskuutterin käyttöä? Koska silloin olet todella syntinen.
Entäs syömisesi? Eihän mitään vain ulkomailla tuotettua, sehän on riistoa? Tietysti olet myös vegaani, eikö? Mutta soijaahan et voi syödä, koska se tuodaan ulkomailta, mikä on riistoa.
Eli asut maakuopassa ja syöt nauriita, eikö? Hyvä, sitten olet synnitön.
Ja tämä liittyy vuonna 1951 kehitettyyn lautapeliin miten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolonialismi on siinä se ongelma, kuten on mainittu. Se on myös vähän ongelma, että siinä ei varsinaisesti mainita, että kyseessä on historiallinen kuvaus afrikasta. Lapset eivät sitä osaa sisäistää.
Jos et käsittele asiaa historiallisesta näkökulmasta, Afrikka vaikuttaa takapajuiselta, vieraalta, vaaralliselta paikalta, missä ei asu pelaajan kaltaisia ihmisiä, vaan ainoastaan jotain alkuasukkaita.
Lapsethan eivät siinä suoranaisesti mitään pahaa näe. He näkevät jännän seikkailun tuntemattomassa paikassa, mutta toisaalta saavat vääristyneen kuvan Afrikasta. Se ei ole nykyaikaista tapaa opettaa lapsia maailmasta. Tilannetta voisi verrata samaan, että näkyttää muksuille Tarzan elokuvia 1930 luvulta, ilman että mainitsee niiden olevan miltei 100 vuotta vanhoja. Lapselle jää kuva, että tommoinen paikka se nyt on. Tilanne on todella ristiriitainen kun ottaa huomioon, että suomalaisten geeniperimä on nykyään laajemmalla skaalalla kuin se ennen van1haan oli.
Mitä enemmän tilannetta miettii, sitä enemmän toteaa, että Afrikan tähti -peli ei ole sopiva tapa opettaa geografiaa lapsille, koska sen maailmankuva on jymähtänyt menneelle aikakaudelle.
Pelihän ei tosiaan viittaa mitenkään kolonialismiin. Se sijoittuu afrikkaan, jossa tunnetusti löytyy timantteja. Timanttia ei edes viedä pois afrikasta, vaan se pitää kuljettaa Kairoon tai Tangieriin, molemmat sijaitsevat pohjois-afrikassa. Rosvot on valkoisia.
Mietin välillä miten pieniä ongelmia maailmassa on, kun simppeli peli saa tämänkaltaiset mittasuhteet.
Ei viittaa kolonialismiin? Timanttien etsiminen Afrikasta nimenomaan on kolonialismia, mitä muutakaan se olisi? Ja jos tämä ei ole kolonialismia, mikä on?
Kolonialistisessa kuvastossa Afrikka on täynnä luonnonvaroja, joita rohkeat seikkailijat ja löytöretkeilijät etsivät.
Tai sitten ihan vaan puhtaasti geologinen näkökulma. Afrikka on maanosa, mistä löytyy timantteja, aivan kuten Lemmenjoki on joki, mistä löytyy kultaa. Ei lautapeliä pelatessa tarvitse miettiä täysin pelilaudan ulkopuolisia asioita. Pitääkö myös murehtia niitä 9000 orjaa, jotka vielä Afrikassa ovat omiensa orjuuttamana? Onko sekin Afrikantähden syytä.
Kyllä on nykyään ihmisille vaikeaa leikkiä ja rentoutua, kun kaikki aika menee kolonialismin miettimiseen. Toivottavasti murehdit myös suomalaiset orjat.Afrikkalaisten näkökulmasta se, että Afrikassa on runsaasti timantteja, ei ole vain "geologinen seikka" vaan kipeä osa maanosan historiaa. On tärkeää suhtautua hienotunteisesti ja kunnioittavasti siihen, millaisia symbolisia merkityksiä milläkin asialla eri ihmisille on. Kotona peliä pelatessasi voit vapaasti olla miettimättä timanttikaivoksia ja orjia, mutta pelin tematiikan ja visuaalisen ilmeen hyödyntäminen yliopiston järjestämässä tapahtumassa, johon osallistuu myös afrikkalaistaustaisia opiskelijoita, on eri asia.
Sinä et nyt ymmärrä, että tässä puhutaan lautapelistä. Peli ei edusta kolonialismia. Siinä jahdataan pahvinpalaa, jonka toisella puolella on jalokiveä esittävä kuva.
Hirvittävä luento kolonialismist lautapelin vuoksi. Oikeasti yksikään lapsi ei ajattele sortoa sitä pelatessaan, vaan yrittää voitta pelin. Aivan kuten kilvessä tai muumipeleissä.
Teetkö joka asiasta tuommoisen syväluotaavan luennon. Aika vi#un raskas elämä., kun ei pysty edes lautapeliä pelaamaan.
Miten suomalaisten sorto, kai muistat niistäkin luennoida?
"Oikeasti yksikään lapsi ei ajattele sortoa sitä pelatessaan"
Pitäisi ajatella. Juuri tuo että ei ajatella sitä kolonialismia, orjuutta ja sortoa on yksi rasismin monista muodoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolonialismi on siinä se ongelma, kuten on mainittu. Se on myös vähän ongelma, että siinä ei varsinaisesti mainita, että kyseessä on historiallinen kuvaus afrikasta. Lapset eivät sitä osaa sisäistää.
Jos et käsittele asiaa historiallisesta näkökulmasta, Afrikka vaikuttaa takapajuiselta, vieraalta, vaaralliselta paikalta, missä ei asu pelaajan kaltaisia ihmisiä, vaan ainoastaan jotain alkuasukkaita.
Lapsethan eivät siinä suoranaisesti mitään pahaa näe. He näkevät jännän seikkailun tuntemattomassa paikassa, mutta toisaalta saavat vääristyneen kuvan Afrikasta. Se ei ole nykyaikaista tapaa opettaa lapsia maailmasta. Tilannetta voisi verrata samaan, että näkyttää muksuille Tarzan elokuvia 1930 luvulta, ilman että mainitsee niiden olevan miltei 100 vuotta vanhoja. Lapselle jää kuva, että tommoinen paikka se nyt on. Tilanne on todella ristiriitainen kun ottaa huomioon, että suomalaisten geeniperimä on nykyään laajemmalla skaalalla kuin se ennen vanhaan oli.
Mitä enemmän tilannetta miettii, sitä enemmän toteaa, että Afrikan tähti -peli ei ole sopiva tapa opettaa geografiaa lapsille, koska sen maailmankuva on jymähtänyt menneelle aikakaudelle.
No niin, ap täällä taas. Kiitos tosiaan vastauksesta, ymmärrän ongelman. Peli tulee vaivihkaa opettaneeksi Afrikan mantereesta puutteellista tietoa, ja tieto voi jäädä voimaan, jos pelaaja ei kohtaa korjaavia tietolähteitä.
Jos siis peliä muokattaisiin nykypäivään sopivammaksi, niin olisiko ratkaisu lisätä pelilaudalle sellaisia kuvia, jotka kuvaisivat myös muita puolia 1940- ja 1950-luvun Afrikasta, ja pelilaudalle kirjoitettaisiin näkyville aikaleima, 1951? Kenties sääntökirjan kirjoittaminen sellaiseen sanamuotoon, että pelin esiteltäisiin olevan "historiallinen seikkailu entisaikojen Afrikassa"?
Toinen mahdollisuus olisi lisätä lautaan kuvia, jotka kuvaavat myös nykypäivän Afrikkaa, mutta se olisi varmasti ongelmallista siksi, kun siitä välittyisi kuva, että siirtomaa-aikainen resurssien vieminen olisi vielä nykypäivänkin tiedoilla hyväksyttävää.
Periaatteessa, joo, tuo historiallinen seikkailu voisi hyvin toimia. Tosin siitä olisi silti hyvä siivota pois ne muutamat ihmisten kuvat, joista näkyy erilainen voima-asetelma. Esim. ne keskellä tanssivat alkuasukkaat ja vieressä oleva timatinkaivaja.
Afrikan tähdestä on tehty tämä juhlaversio, mikä on nykyaikaan sopivampi: https://www.martinex.fi/peliko-afrikan-tahti-juhlapainos-70-v
Alkuperäinen kohu taisi myös liittyä pelissä esiintyviin rosvoihin. Minusta ne rosvot ovat jokseenkin neutraaleja siinä.
Jos aikuisena haluaa analysoida tätä asiaa pitäkällekin, niin ylipäätänsä tarina timantin löytämisestä Afrikasta ei ole kovin hyvä ajatus, koska timanttiteollisuus on nykyaikanakin siinä eettisyyden rajoilla. Veritimantteja edelleenkin virtaa markkinoille.
Mutta eihän sitä lapset tiedä, eikä heidän tarvitsekaan tietää.
En ymmärrä miksi se rosvo olisi siinä jotenkin rasistinen. Se oli länkkärirosvon näköinen. Lapsikin ymmärsi että tämä on vain rosvo kuten merellä oli merirosvo, se oli peli ja tämä oli satua. En edes yhdistänyt niitä paikkoja oikeaan Afrikkaan kuin vasta aikuisena. Se oli peli joka sattui tapahtumaan Afrikan muotoisessa maastossa. Ei sillä minulle ollut mitään kontekstia mihinkään tosimaailmaan. Ihan keksitty ongelma.
Onpahan taas kohu saatu aikaan. Kunnon paskamyrskyä ei ole ollut vähän aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä olen käsittänyt jotain totaalisen väärin ja saatte lynkata jos niikseen on. Olen pelannut Afrikan tähteä lapsena 80-luvulla ja uudelleen 2000 luvulla muun muassa kummilasten kanssa. Peli on huikea seikkailu muiden joukossa ja siitä oppii Afrikan maantietoa. Samalla mielestäni oiva tilaisuus ottaa lasten kanssa puheeksi kolonialismin historia ja kertoa että peli on aikansa tuote. Miksi näillä spekseillä olisi tulkittava rasistiseksi? Tuskin kukaan peliä pelatessa miettii että menen Afrikkaan varastamaan luonnonvarat ja orjuuttamaan alkuperäisaasukkaat saati edes ajattelisi että se on enää tänä päivänä ok. Miten päälaellaan maailma ja ihmisten ajattelu (tai sen puute) voikaan tänä päivänä olla?
Mistä te sen kolonialismin siinä pelissä löydätte? Pelaajien etnisyyttä ei ole määritelty ja jalokiveä ei viedä pois Afrikasta, vaan viedään tunnettuihin afrikkalaisiin kauppakaupunkeihin. Rosvotkin ovat valkoisia. Kyllä siinä on savimaja ja kyllä osassa Afrikkaa edelleen asutaan savimajassa. Se on kulttuuriperintöä, mistä ollaan ylpeitä siellä. Monella on tarve päästä kaupungista takaisin suvun maille ja kyliin.
Sehän lähtee ihan siitä koko peruskonseptissa jossa Afrikka nähdään ulkopuolisten timantinmetsästymaana, seikkailupuistona. - Pelin luoka piti itsekin peliään kolonialistisena 1990-luvulla ja totesi, että hänen Afrikka-käsityksensä perustui peliä tehdessään vain lähinnä Tarzan filmeihin.
Kielletään nekin, ne Tarzan -elokuvat. Aivan varmasti joku niidenkin perusteella mielensä pahoittaa, eikö vain?
Olet aika lailla jälkijunassa tässä. Tarzan-kirjojen ja elokuvien kolonialistiset ihanteet ovat olleet tiedossa jo pitkään. Olen itse esimerkiksi lukenut aiheesta tieteellisen artikkelin yliopistossa jo 2000-luvun alkupuolella. Suomen lainsäädäntö ei mahdollista kirjojen tai elokuvien kieltämistä. Kun puhutaan kieltämisestä, tarkoitetaan sitä, missä yhteydessä teosta on sopivaa käyttää. Aivan varmasti olisi sopimatonta valita yliopiston tapahtuman teemaksi Tarzan-kirjat ja pukeutua sen mukaan alkuasukkaiksi, hellekypärään sonnustautuneiksi löytöretkeilijöiksi jne.
Kerrotko missä opiskelit. Voisin yrittää edistää tuon tahon rahoituksen leikkaamista ja siirtämistä oikeaan tutkimustyöhön tai järkevämpiin käyttökohteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolonialismi on siinä se ongelma, kuten on mainittu. Se on myös vähän ongelma, että siinä ei varsinaisesti mainita, että kyseessä on historiallinen kuvaus afrikasta. Lapset eivät sitä osaa sisäistää.
Jos et käsittele asiaa historiallisesta näkökulmasta, Afrikka vaikuttaa takapajuiselta, vieraalta, vaaralliselta paikalta, missä ei asu pelaajan kaltaisia ihmisiä, vaan ainoastaan jotain alkuasukkaita.
Lapsethan eivät siinä suoranaisesti mitään pahaa näe. He näkevät jännän seikkailun tuntemattomassa paikassa, mutta toisaalta saavat vääristyneen kuvan Afrikasta. Se ei ole nykyaikaista tapaa opettaa lapsia maailmasta. Tilannetta voisi verrata samaan, että näkyttää muksuille Tarzan elokuvia 1930 luvulta, ilman että mainitsee niiden olevan miltei 100 vuotta vanhoja. Lapselle jää kuva, että tommoinen paikka se nyt on. Tilanne on todella ristiriitainen kun ottaa huomioon, että suomalaisten geeniperimä on nykyään laajemmalla skaalalla kuin se ennen vanhaan oli.
Mitä enemmän tilannetta miettii, sitä enemmän toteaa, että Afrikan tähti -peli ei ole sopiva tapa opettaa geografiaa lapsille, koska sen maailmankuva on jymähtänyt menneelle aikakaudelle.
No niin, ap täällä taas. Kiitos tosiaan vastauksesta, ymmärrän ongelman. Peli tulee vaivihkaa opettaneeksi Afrikan mantereesta puutteellista tietoa, ja tieto voi jäädä voimaan, jos pelaaja ei kohtaa korjaavia tietolähteitä.
Jos siis peliä muokattaisiin nykypäivään sopivammaksi, niin olisiko ratkaisu lisätä pelilaudalle sellaisia kuvia, jotka kuvaisivat myös muita puolia 1940- ja 1950-luvun Afrikasta, ja pelilaudalle kirjoitettaisiin näkyville aikaleima, 1951? Kenties sääntökirjan kirjoittaminen sellaiseen sanamuotoon, että pelin esiteltäisiin olevan "historiallinen seikkailu entisaikojen Afrikassa"?
Toinen mahdollisuus olisi lisätä lautaan kuvia, jotka kuvaavat myös nykypäivän Afrikkaa, mutta se olisi varmasti ongelmallista siksi, kun siitä välittyisi kuva, että siirtomaa-aikainen resurssien vieminen olisi vielä nykypäivänkin tiedoilla hyväksyttävää.
Periaatteessa, joo, tuo historiallinen seikkailu voisi hyvin toimia. Tosin siitä olisi silti hyvä siivota pois ne muutamat ihmisten kuvat, joista näkyy erilainen voima-asetelma. Esim. ne keskellä tanssivat alkuasukkaat ja vieressä oleva timatinkaivaja.
Afrikan tähdestä on tehty tämä juhlaversio, mikä on nykyaikaan sopivampi: https://www.martinex.fi/peliko-afrikan-tahti-juhlapainos-70-v
Alkuperäinen kohu taisi myös liittyä pelissä esiintyviin rosvoihin. Minusta ne rosvot ovat jokseenkin neutraaleja siinä.
Jos aikuisena haluaa analysoida tätä asiaa pitäkällekin, niin ylipäätänsä tarina timantin löytämisestä Afrikasta ei ole kovin hyvä ajatus, koska timanttiteollisuus on nykyaikanakin siinä eettisyyden rajoilla. Veritimantteja edelleenkin virtaa markkinoille.
Mutta eihän sitä lapset tiedä, eikä heidän tarvitsekaan tietää.
En ymmärrä miksi se rosvo olisi siinä jotenkin rasistinen. Se oli länkkärirosvon näköinen. Lapsikin ymmärsi että tämä on vain rosvo kuten merellä oli merirosvo, se oli peli ja tämä oli satua. En edes yhdistänyt niitä paikkoja oikeaan Afrikkaan kuin vasta aikuisena. Se oli peli joka sattui tapahtumaan Afrikan muotoisessa maastossa. Ei sillä minulle ollut mitään kontekstia mihinkään tosimaailmaan. Ihan keksitty ongelma.
Oliko tässä siis kyse siitä että afrikkalainen lähti omimaan länkkäri-kulttuuria ja loukkaantui tuosta?
Vierailija kirjoitti:
Oisko se kolonialismi tuossa vahvana? Mutta sen sijaan, että koko peli halutaan kieltää, niin miksi tätä ei voi käyttää kouluttavana asiana? Että näin toimittiin ennen?
Miksi historia pitää hävittää? Siitähän pitää oppia? En kyllä tajunnut niiden rosvojenkaan hävittämistä. Nimenomaan rosvothan niitä rahoja yrittää viedä? Mitä jotku eläimet tekis rahoilla?
Ja pidän itseäni aika sivistyneenä, Afrikan mantereellakin olen vieraillut. Aivan kuten muuallakin, ympäri maailmaa. Ja valkoisena kohdannut myös rasismia (tästähän ei saa edes puhua, kun kaikki rasismi on valkoisten mustia kohtaan tekemää, rakenteellista rasismia).
TÄMÄ! Olen niin tasan tarkkaan tämän viestin kirjoittajan kanssa samaa mieltä.
Mitään järkeä ole siinä, että ne rosvot on muutettu Afrikan tähti-peleissä tosiaan isoiksi eksoottisiksi kissoiksi.
Täytyykin etsiä omien lasteni vanha Afrikan tähti-peli esiin varaston kätköistä; ja tarkistaa vielä pitkästä aikaa, että mikä sen pelin tekee nyt niin paheksuttavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolonialismi on siinä se ongelma, kuten on mainittu. Se on myös vähän ongelma, että siinä ei varsinaisesti mainita, että kyseessä on historiallinen kuvaus afrikasta. Lapset eivät sitä osaa sisäistää.
Jos et käsittele asiaa historiallisesta näkökulmasta, Afrikka vaikuttaa takapajuiselta, vieraalta, vaaralliselta paikalta, missä ei asu pelaajan kaltaisia ihmisiä, vaan ainoastaan jotain alkuasukkaita.
Lapsethan eivät siinä suoranaisesti mitään pahaa näe. He näkevät jännän seikkailun tuntemattomassa paikassa, mutta toisaalta saavat vääristyneen kuvan Afrikasta. Se ei ole nykyaikaista tapaa opettaa lapsia maailmasta. Tilannetta voisi verrata samaan, että näkyttää muksuille Tarzan elokuvia 1930 luvulta, ilman että mainitsee niiden olevan miltei 100 vuotta vanhoja. Lapselle jää kuva, että tommoinen paikka se nyt on. Tilanne on todella ristiriitainen kun ottaa huomioon, että suomalaisten geeniperimä on nykyään laajemmalla skaalalla kuin se ennen van1haan oli.
Mitä enemmän tilannetta miettii, sitä enemmän toteaa, että Afrikan tähti -peli ei ole sopiva tapa opettaa geografiaa lapsille, koska sen maailmankuva on jymähtänyt menneelle aikakaudelle.
Pelihän ei tosiaan viittaa mitenkään kolonialismiin. Se sijoittuu afrikkaan, jossa tunnetusti löytyy timantteja. Timanttia ei edes viedä pois afrikasta, vaan se pitää kuljettaa Kairoon tai Tangieriin, molemmat sijaitsevat pohjois-afrikassa. Rosvot on valkoisia.
Mietin välillä miten pieniä ongelmia maailmassa on, kun simppeli peli saa tämänkaltaiset mittasuhteet.
Ei viittaa kolonialismiin? Timanttien etsiminen Afrikasta nimenomaan on kolonialismia, mitä muutakaan se olisi? Ja jos tämä ei ole kolonialismia, mikä on?
Kolonialistisessa kuvastossa Afrikka on täynnä luonnonvaroja, joita rohkeat seikkailijat ja löytöretkeilijät etsivät.
Tai sitten ihan vaan puhtaasti geologinen näkökulma. Afrikka on maanosa, mistä löytyy timantteja, aivan kuten Lemmenjoki on joki, mistä löytyy kultaa. Ei lautapeliä pelatessa tarvitse miettiä täysin pelilaudan ulkopuolisia asioita. Pitääkö myös murehtia niitä 9000 orjaa, jotka vielä Afrikassa ovat omiensa orjuuttamana? Onko sekin Afrikantähden syytä.
Kyllä on nykyään ihmisille vaikeaa leikkiä ja rentoutua, kun kaikki aika menee kolonialismin miettimiseen. Toivottavasti murehdit myös suomalaiset orjat.Afrikkalaisten näkökulmasta se, että Afrikassa on runsaasti timantteja, ei ole vain "geologinen seikka" vaan kipeä osa maanosan historiaa. On tärkeää suhtautua hienotunteisesti ja kunnioittavasti siihen, millaisia symbolisia merkityksiä milläkin asialla eri ihmisille on. Kotona peliä pelatessasi voit vapaasti olla miettimättä timanttikaivoksia ja orjia, mutta pelin tematiikan ja visuaalisen ilmeen hyödyntäminen yliopiston järjestämässä tapahtumassa, johon osallistuu myös afrikkalaistaustaisia opiskelijoita, on eri asia.
Sinä et nyt ymmärrä, että tässä puhutaan lautapelistä. Peli ei edusta kolonialismia. Siinä jahdataan pahvinpalaa, jonka toisella puolella on jalokiveä esittävä kuva.
Hirvittävä luento kolonialismist lautapelin vuoksi. Oikeasti yksikään lapsi ei ajattele sortoa sitä pelatessaan, vaan yrittää voitta pelin. Aivan kuten kilvessä tai muumipeleissä.
Teetkö joka asiasta tuommoisen syväluotaavan luennon. Aika vi#un raskas elämä., kun ei pysty edes lautapeliä pelaamaan.
Miten suomalaisten sorto, kai muistat niistäkin luennoida?"Oikeasti yksikään lapsi ei ajattele sortoa sitä pelatessaan"
Pitäisi ajatella. Juuri tuo että ei ajatella sitä kolonialismia, orjuutta ja sortoa on yksi rasismin monista muodoista.
Lapsen ei ole tarvis pelatessa miettiä koko maailmanhistorian kauhuja.
Lapsi ei ole rasisti ennen kuin hänet siihen opetetaan. Olen pelannut itse tuota lapsena, eikä minulla ollut aikuisena mitään rasistisia ennakko-odotuksia eri maalaisista. Sain niitä vasta matkustettuani ja tultuani nuorena naisena kohdelluksi huonosti kaiken maalaisten miesten toimesta. Mielikuvani eivät edelleenkään liity väriin vaan heidän kulttuuriin. Saman värinen ihminen suomalaisena ja Suomessa kasvaneena ei herätä samoja ennakko-odotuksia
Suomalaiset eivät ole olleet kolonialisteja. Vastahan me itse pääsimme alusmaan asemasta 1917.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolonialismi on siinä se ongelma, kuten on mainittu. Se on myös vähän ongelma, että siinä ei varsinaisesti mainita, että kyseessä on historiallinen kuvaus afrikasta. Lapset eivät sitä osaa sisäistää.
Jos et käsittele asiaa historiallisesta näkökulmasta, Afrikka vaikuttaa takapajuiselta, vieraalta, vaaralliselta paikalta, missä ei asu pelaajan kaltaisia ihmisiä, vaan ainoastaan jotain alkuasukkaita.
Lapsethan eivät siinä suoranaisesti mitään pahaa näe. He näkevät jännän seikkailun tuntemattomassa paikassa, mutta toisaalta saavat vääristyneen kuvan Afrikasta. Se ei ole nykyaikaista tapaa opettaa lapsia maailmasta. Tilannetta voisi verrata samaan, että näkyttää muksuille Tarzan elokuvia 1930 luvulta, ilman että mainitsee niiden olevan miltei 100 vuotta vanhoja. Lapselle jää kuva, että tommoinen paikka se nyt on. Tilanne on todella ristiriitainen kun ottaa huomioon, että suomalaisten geeniperimä on nykyään laajemmalla skaalalla kuin se ennen van1haan oli.
Mitä enemmän tilannetta miettii, sitä enemmän toteaa, että Afrikan tähti -peli ei ole sopiva tapa opettaa geografiaa lapsille, koska sen maailmankuva on jymähtänyt menneelle aikakaudelle.
Pelihän ei tosiaan viittaa mitenkään kolonialismiin. Se sijoittuu afrikkaan, jossa tunnetusti löytyy timantteja. Timanttia ei edes viedä pois afrikasta, vaan se pitää kuljettaa Kairoon tai Tangieriin, molemmat sijaitsevat pohjois-afrikassa. Rosvot on valkoisia.
Mietin välillä miten pieniä ongelmia maailmassa on, kun simppeli peli saa tämänkaltaiset mittasuhteet.
Ei viittaa kolonialismiin? Timanttien etsiminen Afrikasta nimenomaan on kolonialismia, mitä muutakaan se olisi? Ja jos tämä ei ole kolonialismia, mikä on?
Kolonialistisessa kuvastossa Afrikka on täynnä luonnonvaroja, joita rohkeat seikkailijat ja löytöretkeilijät etsivät.
Tai sitten ihan vaan puhtaasti geologinen näkökulma. Afrikka on maanosa, mistä löytyy timantteja, aivan kuten Lemmenjoki on joki, mistä löytyy kultaa. Ei lautapeliä pelatessa tarvitse miettiä täysin pelilaudan ulkopuolisia asioita. Pitääkö myös murehtia niitä 9000 orjaa, jotka vielä Afrikassa ovat omiensa orjuuttamana? Onko sekin Afrikantähden syytä.
Kyllä on nykyään ihmisille vaikeaa leikkiä ja rentoutua, kun kaikki aika menee kolonialismin miettimiseen. Toivottavasti murehdit myös suomalaiset orjat.Afrikkalaisten näkökulmasta se, että Afrikassa on runsaasti timantteja, ei ole vain "geologinen seikka" vaan kipeä osa maanosan historiaa. On tärkeää suhtautua hienotunteisesti ja kunnioittavasti siihen, millaisia symbolisia merkityksiä milläkin asialla eri ihmisille on. Kotona peliä pelatessasi voit vapaasti olla miettimättä timanttikaivoksia ja orjia, mutta pelin tematiikan ja visuaalisen ilmeen hyödyntäminen yliopiston järjestämässä tapahtumassa, johon osallistuu myös afrikkalaistaustaisia opiskelijoita, on eri asia.
Sinä et nyt ymmärrä, että tässä puhutaan lautapelistä. Peli ei edusta kolonialismia. Siinä jahdataan pahvinpalaa, jonka toisella puolella on jalokiveä esittävä kuva.
Hirvittävä luento kolonialismist lautapelin vuoksi. Oikeasti yksikään lapsi ei ajattele sortoa sitä pelatessaan, vaan yrittää voitta pelin. Aivan kuten kilvessä tai muumipeleissä.
Teetkö joka asiasta tuommoisen syväluotaavan luennon. Aika vi#un raskas elämä., kun ei pysty edes lautapeliä pelaamaan.
Miten suomalaisten sorto, kai muistat niistäkin luennoida?"Oikeasti yksikään lapsi ei ajattele sortoa sitä pelatessaan"
Pitäisi ajatella. Juuri tuo että ei ajatella sitä kolonialismia, orjuutta ja sortoa on yksi rasismin monista muodoista.
Toivottavasti sinulla ei ole lapsia tai muuten satujen lukeminen, pelien pelaaminen ja elokuvien katsominen on heille aika raskasta puuhaa.
Rovaniemi kirjoitti:
Onpahan taas kohu saatu aikaan. Kunnon paskamyrskyä ei ole ollut vähän aikaan.
Ja koko juttu oli keijotus. Nautin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolonialismi on siinä se ongelma, kuten on mainittu. Se on myös vähän ongelma, että siinä ei varsinaisesti mainita, että kyseessä on historiallinen kuvaus afrikasta. Lapset eivät sitä osaa sisäistää.
Jos et käsittele asiaa historiallisesta näkökulmasta, Afrikka vaikuttaa takapajuiselta, vieraalta, vaaralliselta paikalta, missä ei asu pelaajan kaltaisia ihmisiä, vaan ainoastaan jotain alkuasukkaita.
Lapsethan eivät siinä suoranaisesti mitään pahaa näe. He näkevät jännän seikkailun tuntemattomassa paikassa, mutta toisaalta saavat vääristyneen kuvan Afrikasta. Se ei ole nykyaikaista tapaa opettaa lapsia maailmasta. Tilannetta voisi verrata samaan, että näkyttää muksuille Tarzan elokuvia 1930 luvulta, ilman että mainitsee niiden olevan miltei 100 vuotta vanhoja. Lapselle jää kuva, että tommoinen paikka se nyt on. Tilanne on todella ristiriitainen kun ottaa huomioon, että suomalaisten geeniperimä on nykyään laajemmalla skaalalla kuin se ennen van1haan oli.
Mitä enemmän tilannetta miettii, sitä enemmän toteaa, että Afrikan tähti -peli ei ole sopiva tapa opettaa geografiaa lapsille, koska sen maailmankuva on jymähtänyt menneelle aikakaudelle.
Pelihän ei tosiaan viittaa mitenkään kolonialismiin. Se sijoittuu afrikkaan, jossa tunnetusti löytyy timantteja. Timanttia ei edes viedä pois afrikasta, vaan se pitää kuljettaa Kairoon tai Tangieriin, molemmat sijaitsevat pohjois-afrikassa. Rosvot on valkoisia.
Mietin välillä miten pieniä ongelmia maailmassa on, kun simppeli peli saa tämänkaltaiset mittasuhteet.
Ei viittaa kolonialismiin? Timanttien etsiminen Afrikasta nimenomaan on kolonialismia, mitä muutakaan se olisi? Ja jos tämä ei ole kolonialismia, mikä on?
Kolonialistisessa kuvastossa Afrikka on täynnä luonnonvaroja, joita rohkeat seikkailijat ja löytöretkeilijät etsivät.
Tai sitten ihan vaan puhtaasti geologinen näkökulma. Afrikka on maanosa, mistä löytyy timantteja, aivan kuten Lemmenjoki on joki, mistä löytyy kultaa. Ei lautapeliä pelatessa tarvitse miettiä täysin pelilaudan ulkopuolisia asioita. Pitääkö myös murehtia niitä 9000 orjaa, jotka vielä Afrikassa ovat omiensa orjuuttamana? Onko sekin Afrikantähden syytä.
Kyllä on nykyään ihmisille vaikeaa leikkiä ja rentoutua, kun kaikki aika menee kolonialismin miettimiseen. Toivottavasti murehdit myös suomalaiset orjat.Afrikkalaisten näkökulmasta se, että Afrikassa on runsaasti timantteja, ei ole vain "geologinen seikka" vaan kipeä osa maanosan historiaa. On tärkeää suhtautua hienotunteisesti ja kunnioittavasti siihen, millaisia symbolisia merkityksiä milläkin asialla eri ihmisille on. Kotona peliä pelatessasi voit vapaasti olla miettimättä timanttikaivoksia ja orjia, mutta pelin tematiikan ja visuaalisen ilmeen hyödyntäminen yliopiston järjestämässä tapahtumassa, johon osallistuu myös afrikkalaistaustaisia opiskelijoita, on eri asia.
Sinä et nyt ymmärrä, että tässä puhutaan lautapelistä. Peli ei edusta kolonialismia. Siinä jahdataan pahvinpalaa, jonka toisella puolella on jalokiveä esittävä kuva.
Hirvittävä luento kolonialismist lautapelin vuoksi. Oikeasti yksikään lapsi ei ajattele sortoa sitä pelatessaan, vaan yrittää voitta pelin. Aivan kuten kilvessä tai muumipeleissä.
Teetkö joka asiasta tuommoisen syväluotaavan luennon. Aika vi#un raskas elämä., kun ei pysty edes lautapeliä pelaamaan.
Miten suomalaisten sorto, kai muistat niistäkin luennoida?
Tässä on nyt vastakkain maallikon näkemys, jonka mukaan peli on vain peli, ja kulttuurin tutkijoiden näkemys, jonka mukaan peli heijastelee ympäröivän yhteiskunnan käsityksiä siinä missä vaikkapa kirjat ja elokuvatkin. Vänkäämisestäsi huolimatta säilytän saman kannan tutkijoiden kanssa.
Kirjoitin edelliseen viestiini varsin selvästi, että on täysin eri asia pelata peliä kotona ja hyödyntää sitä yliopiston tapahtumassa. Jälkimmäisestä seurasi ikäviä väärinkäsityksiä, jotka olisivat olleet vältettävissä. Tehtiin virhearvio, yliopisto pyysi anteeksi, nyt mennään eteenpäin ja vältetään vastaavia virheitä jatkossa.
Teen kyllä monistakin asioista syvääluotaavia analyyseja ja luen mielelläni muiden kirjoittamia analyyseja. Osallistun myös välillä keskusteluihin nettipalstoilla. Ei kai tämä tarkoita, että elämäni olisi tylsää. Yhteiskunnalliset ja kulttuuriset ilmiöt kiinnostavat minua siinä missä jokin muu asia kiinnostaa jotain muuta. Jos sinua aihe ei kiinnosta, en oikein ymmärrä, miksi asiaksesi ryhdyt väittelemään siitä keskustelupalstalla.
Tämä kohkaaminen rasismista on niin amerikkalaista. En ymmärrä miksi heidän historian ongelmat pitää levittää kaikkialle.