Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Yritän ymmärtää, miksi Afrikan Tähti on rasistinen.

Vierailija
19.10.2021 |

En halua nyt kuulla mitään turhaa, ulkomaalaisvastaista ruikutusta, mutta en myöskään haukkuja siitä, että miten en muka tajua pelin rasistisuutta. En vielä tajua sitä, mutta yritän parhaillaan oppia ymmärtämään.

Tähän mennessä olen havainnut, että pelissä käytetään siirtomaa-aikaisia paikannimiä, ja pelin idea on viedä Afrikan Tähti "turvaan", eli pois afrikkalaisen väestön hallinnasta. Ymmärrän, että nämä ovat aika ikäviä taustatekijöitä, vaikken olekaan täysin varma siitä, onko näistä kumpikaan rasismia.

Siirtomaa-aikaisten paikannimien käyttö voi toisaalta kieliä piittaamattomuudesta maiden itsenäistymistä kohtaan, mutta toisaalta se voi myös olla vain kuvaus historiasta ja siitä, millainen maailma oli siirtomaa-aikana.

Myös Afrikan Tähden "turvaan" vieminen voi kuvata ennakkoasennetta siitä, että afrikkalaiset eivät ole "turvallisia" omistajia arvokkaalle omaisuudelle, mutta toisaalta en tiedä timantin taustoja tässä pelissä. Onko timantti jo louhittu ja hiottu, ja afrikkalaisen omistama? Vai onko timantti vielä piilossa jossain kaivoksessa, ja minun tehtäväni on louhia se esiin hiottavaksi ja myytäväksi? Olenko minä kuriiri, jonka työ on löytää varastettu timantti ja toimittaa se lainmukaiselle omistajalleen? Vai olenko minä pahis rosvo, joka ahneuksissaan varastaa timantin ja haluaa viedä saaliinsa "turvaan" kunniallisilta kansalaisilta ennen kuin he käräyttävät minut?

Entä onko pelissä jotain muuta rasistista sisältöä?

Toivon, että ketjua ei poisteta, koska yritys ymmärtää toisia on antirasistisista teoista suurin.

Kommentit (815)

Vierailija
341/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset
Vierailija
342/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).

Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.

Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.

Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.

Vertauksesi talvisotaan on osuva. Suomessa ollaan hyvinkin tarkkoja siitä, miten meille tärkeitä historiallisia tapahtumia, kuten talvi- ja jatkosotaa, saa esittää. Se, että Tuntemattoman sotilaan kolmannessa filmatisoinnissa oli alkuperäisestä romaanista poikkeavia kohtauksia, herätti valtavasti vihaa ja paheksuntaa. Rokka saunoo vaimonsa kanssa! Tällaisesta Linna ei maininnut mitään!

Nyt menee jo tosi sekavaksi. Ei kai se Linnan Tuntematon sotilas ole alun perinkään ollut mikään ainoa, oikea, kattava, tieteellisesti punnittu historiankirjoitus talvisodasta? Eivätkä elokuvaa arvostelleet ole ajatelleet, että elokuva uskollisena alkutekstille olisi ollut mikään virallinen versio kaikesta siitä, mitä tapahtui? Ihan vain tiedoksi, että talvisotaa tutkitaan edelleen ja siitä esitetään monenlaisia näkökulmia. Taiteelliset esitykset (romaanit, elokuvat jne.) ovat asia erikseen.

En tiedä, miten onnistuit lukemaan viestini havaitsematta sen ilmeistä ironiaa. Pointtini oli, että olemme nostaneet yhden fiktiivisen teoksen ikään kuin virallisen historian kirjoituksen asemaan. Tällaista suhtautumista Tuntemattomaan sotilaaseen näkee vaikka kuinka paljon.

Halusin esimerkkini avulla osoittaa, miten herkkiä ihmiset ovat kansallisen tai etnisen identiteettinsä käsittelyn suhteen. Kun tunnistaa ne symbolit, jotka ovat itselle tärkeitä, voi yrittää ymmärtää, millainen suhde muilla on heidän omiin symboleihinsa. Mannerla kertoo, ettei juuri tuntenut Afrikan maantiedettä peliä suunnitellessaan, ja esimerkiksi lentokenttiä on paikoissa, jonne ei pääse lentämällä. Mieti, jos joku ulkomaalainen tekisi vastaavan version Suomen kartasta - piirissä tanssivia saamelaisia Porvoon seudulla, verenhimoisia jääkarhuja Turun saaristossa, pääkaupunki Kajaanissa - ja kun joku suomalainen sanoisi, että kartta ei kuvaa kovin hyvin sitä, millaista Suomessa oikeasti on, vastattaisiin, että me nyt tykkäämme tästä kartasta tällaisena, älä viitsi valittaa pikkuasiasta.

Afrikan manner on niin valtava, ettei kukaan afrikkalainen ota lautapeliä jonain oman historiansa vääristelynä. Ja noita vääristeltyjä Suomen karttoja on nähty vuosikymmeniä mm. USA:ssa. On puuttunut raja NL:n/Venäjän kanssa, on tepastellut niitä jääkarhujakin. Pitäisikö siitä nyt vuodattaa sydänverensä? No, ei todellakaan.

En puhunut niinkään historian vääristelystä vaan kolonialismiin liittyvästä ylimielisyydestä. Afrikkalaisten omaa näkemystä siitä, miten he haluavat tai eivät halua tulla kuvatuiksi, ei pidetä minkään arvoisena. Eikö sinusta ole yhtään outoa, että suomalaiset, joilla on hyvin löyhä suhde Afrikkaan, ovat nostaneet yhden teinipojan keksimän Afrikkaan sijoittuvan lautapelin lähes kansallisen symbolin asemaan ja puolustavat oikeuttaan käsitellä Afrikkaa pelissä haluamallaan tavalla?

Kommenttisi siitä, ettei kukaan afrikkalainen ota lautapeliä oman historiansa vääristelynä, on sikäli vähän hassu, että tämä koko kohuhan alkoi saksanafrikkalaisen tekemästä päivityksestä, ja lautapelin ongelmallisuudesta on julkisuudessa puhunut useampikin afrikkalaistaustainen suomalainen.

Minusta on taas erikoista, että saksalainen löyhästi afrikkalaiseen piirin kuuluva puhuu kokonaisen maanosan puolesta ja kertoo kuinka miljardin ihmisen tulee loukkaantua vajaan 6 miljoonan asukkaan lautapelistä. Varsinkin kun aivan kaikki täällä tietävät, että peli on ikivanha.

Se, että kaikki Suomessa tietävät pelin olevan ikivanha, ei ole mikään peruste valita pelin kuvastoa juhlien tai vastaavan teemaksi vuonna 2021. Samalla tavalla on kyseenalaistettu esimerkiksi tiernapoikien yhden henkilöhahmon kuvaustapa, ja vastaavaa keskustelua on käyty Hollannissa Zwarte Piet -hahmoon liittyen.

Samoin Hollannissa on laajasti tultu tulokseen, että Zwarte Piet -hahmon väittäminen valheellisesti blackfaceksi on täyttä potaskaa ja vääristelee hollantilaista erittäin vanhaa kulttuuriperinnettä.

Zwarte Piet esiintyy aina apulaisensa kanssa, joka on pukeutunut valkoisiin. Musta ja valkoinen asu symboloivat valon ja pimeyden taistelua vuoden pimeimpänä aikana. Symboliikka on äärimmäisen vanhaa kulttuuriperinnettä joka liittyy vuoden lyhimpään päivään eli talvipäivänseisaukseen. Siihen on kuulunut vuosituhansien ajan erilaisia rituaaleja Euroopassa. Koko jutulla ei ole pienintäkään tekemistä mustien ihmisten kanssa, sillä se on useita vuosisatoja vanhempi kuin mitä yksikään hollantilainen oli mustaa afrikkalaista koskaan nähnytkään.

Tämä on tätä sivistymättömien ja tyhmien ihmisten ikivanhojen eurooppalaisten kulttuuriperinteiden väärinymmärrystä oman tyhmyytensä ja tietämättömyytensä takia. Ihan samoin kuin "Kuka pelkää mustaa miestä" viittaa kuolemaan, eli musta mies on kuolema, sillä kuolema on vuosisatoja esitetty eurooppalaisessa symboliikassa mustiin pukeutuneena miehenä, viikatemiehenä.

Tämä on samaa tasoa kuin vaikka mustien ja valkoisten vaatteiden käyttö symbolisessa merkityksessä Aasiassa sillä perusteella että siellä ei ole alunperin mustia ja valkoisia ihmisiä joten he eivät saa käyttää noita värejä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
343/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Twitterissä treendaavin ketju ja toinen puoli porukasta vaatii rasistien erottamista ja maantieteen opintosuunnan "täydellistä läpivalaisua" rasismin kitkemiseksi joka on pureutunut maantieteen laitoksen rakenteisiin erityisesti ja yliopistoon yleisesti.

Fuksiais kuvissa esiintyville nuorille vaaditaan rikossyytteitä ja vihapuhetuomioita, erottaminen on ehdoton vaatimus ja kun yliopiston johto totesi opiskelijat syyllisiksi rasismiin niin se vain ruokki tätä tulta.

En kannata kovia rangaistuksia, mutta kyllähän se olisi ilmaa puhdistava symbolinen näpäytys, jos näin vakavilla asioilla leikitteleville aikuisille ihmisille annettaisiin potkut yliopistolta.

Ainakin se, että joku syyttää jonkun juhlaporukan jäseniä julkisesti, on törkeää. Ilmeisesti haluaa vain mainetta itselleen. Tällaisia "esitaistelijoita" ei kyllä Suomeen kaivata.

Joo, se mistä olen samaa mieltä on, että erittäin kova rangaistus tällaisesta julkisesta maalittamisesta ja kunnianloukkauksesta pitää antaa - tuolle mustalle "saksalaiselle". Erittäin kova. 

Vierailija
344/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pelin kuvasto on kolonialistisen ajan kuvastoa, jossa Afrikka ja afrikkalaiset ihmiset esitetään villinä ja mystisinä, valkoinen seikkalija matkustaa eksoottiselle matereelle, etsii arteet ja vie ne sitten mukanaan. Melko mautonta. Tällaiset pelit pois kaupoista.

Saavatko minun puoliksi afrikkalaiset lapseni pelata sitä? Ovat tosin jo isoja, mutta ihan huvikseni voisin ehdottaa peliä tässä joskus, kun saan hankittua sellaisen version, jossa ei voi tietää lätkän päältä, mitä alla on.

Vierailija
345/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pelin kuvasto on kolonialistisen ajan kuvastoa, jossa Afrikka ja afrikkalaiset ihmiset esitetään villinä ja mystisinä, valkoinen seikkalija matkustaa eksoottiselle matereelle, etsii arteet ja vie ne sitten mukanaan. Melko mautonta. Tällaiset pelit pois kaupoista.

No, afrikkalaiset eivät ole kanssasi samaa mieltä, joten typerä mielipiteesi ei ole validi: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008344347.html

Vierailija
346/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

On hienoa, että keskustelua Afrikan tähden kuvastosta käydään. Elinaikanani olemme lakanneet kutsumasta Brunbegin suukkoja ja perinteisiä tikkujäätelöitä loukkaavilla termeillä. Se on vain hyvä. On vain hyvä, että me alamme myös Suomessa vähitellen tunnistamaan arjessa läsnäolevia rasistisia elementtejä, jotka vahvistavat inhottavia streotypioita ja keskustelun kautta pyrimme pois niistä. Samalla tavalla toivon, että Afrikan tähteä tarkastellaan sen lisääntyneet tiedon ja ymmäryksen kautta mitä meillä on. Tämä on vasta alkua kehityksessä, jossa puntit maailmassa laitetaan oikeudenmukaisempaan asentoon. Suomalaiset tulevat menettämään paljon, mutta se on vain oikeudenmukaista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
347/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pelin kuvasto on kolonialistisen ajan kuvastoa, jossa Afrikka ja afrikkalaiset ihmiset esitetään villinä ja mystisinä, valkoinen seikkalija matkustaa eksoottiselle matereelle, etsii arteet ja vie ne sitten mukanaan. Melko mautonta. Tällaiset pelit pois kaupoista.

En tiedä mistä pelistä puhut, mutta Afrikan tähdessä mitään jalokiviä ei viedä pois Afrikasta vaan ne viedään Kairoon tai Tangeriin. Vai eikö ne ole riittävän arfikkalaisia kaupunkeja?

Vierailija
348/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei kai sitä timanttia pidä viedä pois afrikkalaisen väestön hallinnasta. Pelaajat asuu joko Tangerissa tai Kairossa, ja vievät sitten Afrikan tähden kotiinsa kun sen löytävät. Kyllähän se Afrikassa pysyy.

Nää woket ei tajua, että Tanger ja Kairo ovat Afrikassa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
349/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on päätetty että jokainen Afrikan tähteä lapsena pelannut erotetaan. Yritys ei halua mainehaittaa siitä että sen työntekijät ovat rasisteja.

Vierailija
350/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pelin kuvasto on kolonialistisen ajan kuvastoa, jossa Afrikka ja afrikkalaiset ihmiset esitetään villinä ja mystisinä, valkoinen seikkalija matkustaa eksoottiselle matereelle, etsii arteet ja vie ne sitten mukanaan. Melko mautonta. Tällaiset pelit pois kaupoista.

No" lunnonkansoja" he silloin suurilta osin olivatkin.

Nykyisin näitä alkuperäisen elinkeinon parista elannon saavia kansoja on vähän, ja jotkut  heidän   jälkeläisistään saavat elantonsa turismista, esittämällä  luonnon antimista  eläviä esi-isiään, rituaalitansseineen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
351/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

On hienoa, että keskustelua Afrikan tähden kuvastosta käydään. Elinaikanani olemme lakanneet kutsumasta Brunbegin suukkoja ja perinteisiä tikkujäätelöitä loukkaavilla termeillä. Se on vain hyvä. On vain hyvä, että me alamme myös Suomessa vähitellen tunnistamaan arjessa läsnäolevia rasistisia elementtejä, jotka vahvistavat inhottavia streotypioita ja keskustelun kautta pyrimme pois niistä. Samalla tavalla toivon, että Afrikan tähteä tarkastellaan sen lisääntyneet tiedon ja ymmäryksen kautta mitä meillä on. Tämä on vasta alkua kehityksessä, jossa puntit maailmassa laitetaan oikeudenmukaisempaan asentoon. Suomalaiset tulevat menettämään paljon, mutta se on vain oikeudenmukaista.

Kaikkein hauskinta tässä on se, että Kiina on jo kohta maailman johtava suurvalta. Ja silloin tämä sössötys saa nopean ja tylyn lopun. Kiinalaiset eivät voisi vähempää välittää jostain mustien vinkunasta, nehän omistavat Afrikan joten kun kiinalaiset sanovat mustille että hyppää, niin nehän hyppäävät. 

Vierailija
352/815 |

Joo, ja kiinalaiset todella eivät pidä mustista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
353/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onkohan tämä neiti vaatinut väkivaltaisten tietokonepelien ja p0rnon kieltämistä? Elvyttääkö hän keskustelun housuttomista Disney-hahmoista? Ja milloin hän vaatii, että jääkiekkopelin pelaajista osan on oltava mustia? On vielä paljon, mitä voisi kieltää.

Vierailija
354/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pelin rasistisuus häviää sitä mukaa kun Suomi muuttuu vähemmän valkoiseksi maaksi eli rasismi häviää. Pelistä tekevät rasistisen rasistiset pelaajat. Onneksi tämä muuttuu luonnollisia teitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
355/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pelin kuvasto on kolonialistisen ajan kuvastoa, jossa Afrikka ja afrikkalaiset ihmiset esitetään villinä ja mystisinä, valkoinen seikkalija matkustaa eksoottiselle matereelle, etsii arteet ja vie ne sitten mukanaan. Melko mautonta. Tällaiset pelit pois kaupoista.

Opettele nyt vaikka siitä pelilaudasta Afrikan maantiede. Sitä kiveä ei viedä pelissä Afrikasta pois. Jos olisit pelannut peliä tietäisit, että Tanger ja Kairo sijaitsevat Afrikassa. Voi hänen aika.

Vierailija
356/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pelin rasistisuus häviää sitä mukaa kun Suomi muuttuu vähemmän valkoiseksi maaksi eli rasismi häviää. Pelistä tekevät rasistisen rasistiset pelaajat. Onneksi tämä muuttuu luonnollisia teitä.

Niinkö? Miksi muissa maissa ei ole tämmöistä kehitystä tapahtunut? Vrt. Ruotsi. Ikävä kyllä rasismia ilmenee aina, mutta toivon toki, että Suomi olisi ensimmäinen maa, missä näin kävisi.

Vierailija
357/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Twitterissä treendaavin ketju ja toinen puoli porukasta vaatii rasistien erottamista ja maantieteen opintosuunnan "täydellistä läpivalaisua" rasismin kitkemiseksi joka on pureutunut maantieteen laitoksen rakenteisiin erityisesti ja yliopistoon yleisesti.

Fuksiais kuvissa esiintyville nuorille vaaditaan rikossyytteitä ja vihapuhetuomioita, erottaminen on ehdoton vaatimus ja kun yliopiston johto totesi opiskelijat syyllisiksi rasismiin niin se vain ruokki tätä tulta.

En kannata kovia rangaistuksia, mutta kyllähän se olisi ilmaa puhdistava symbolinen näpäytys, jos näin vakavilla asioilla leikitteleville aikuisille ihmisille annettaisiin potkut yliopistolta.

Tukehdu tiedostavuuteesi. Fuksiaisissa nyt vain on kaikkien tuntemia leikkejä. Mitä kielletään seuraavaksi? Rosvo ja poliisi -leikki?

Vierailija
358/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).

Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.

Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.

Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.

Vertauksesi talvisotaan on osuva. Suomessa ollaan hyvinkin tarkkoja siitä, miten meille tärkeitä historiallisia tapahtumia, kuten talvi- ja jatkosotaa, saa esittää. Se, että Tuntemattoman sotilaan kolmannessa filmatisoinnissa oli alkuperäisestä romaanista poikkeavia kohtauksia, herätti valtavasti vihaa ja paheksuntaa. Rokka saunoo vaimonsa kanssa! Tällaisesta Linna ei maininnut mitään!

Nyt menee jo tosi sekavaksi. Ei kai se Linnan Tuntematon sotilas ole alun perinkään ollut mikään ainoa, oikea, kattava, tieteellisesti punnittu historiankirjoitus talvisodasta? Eivätkä elokuvaa arvostelleet ole ajatelleet, että elokuva uskollisena alkutekstille olisi ollut mikään virallinen versio kaikesta siitä, mitä tapahtui? Ihan vain tiedoksi, että talvisotaa tutkitaan edelleen ja siitä esitetään monenlaisia näkökulmia. Taiteelliset esitykset (romaanit, elokuvat jne.) ovat asia erikseen.

En tiedä, miten onnistuit lukemaan viestini havaitsematta sen ilmeistä ironiaa. Pointtini oli, että olemme nostaneet yhden fiktiivisen teoksen ikään kuin virallisen historian kirjoituksen asemaan. Tällaista suhtautumista Tuntemattomaan sotilaaseen näkee vaikka kuinka paljon.

Halusin esimerkkini avulla osoittaa, miten herkkiä ihmiset ovat kansallisen tai etnisen identiteettinsä käsittelyn suhteen. Kun tunnistaa ne symbolit, jotka ovat itselle tärkeitä, voi yrittää ymmärtää, millainen suhde muilla on heidän omiin symboleihinsa. Mannerla kertoo, ettei juuri tuntenut Afrikan maantiedettä peliä suunnitellessaan, ja esimerkiksi lentokenttiä on paikoissa, jonne ei pääse lentämällä. Mieti, jos joku ulkomaalainen tekisi vastaavan version Suomen kartasta - piirissä tanssivia saamelaisia Porvoon seudulla, verenhimoisia jääkarhuja Turun saaristossa, pääkaupunki Kajaanissa - ja kun joku suomalainen sanoisi, että kartta ei kuvaa kovin hyvin sitä, millaista Suomessa oikeasti on, vastattaisiin, että me nyt tykkäämme tästä kartasta tällaisena, älä viitsi valittaa pikkuasiasta.

Afrikan manner on niin valtava, ettei kukaan afrikkalainen ota lautapeliä jonain oman historiansa vääristelynä. Ja noita vääristeltyjä Suomen karttoja on nähty vuosikymmeniä mm. USA:ssa. On puuttunut raja NL:n/Venäjän kanssa, on tepastellut niitä jääkarhujakin. Pitäisikö siitä nyt vuodattaa sydänverensä? No, ei todellakaan.

En puhunut niinkään historian vääristelystä vaan kolonialismiin liittyvästä ylimielisyydestä. Afrikkalaisten omaa näkemystä siitä, miten he haluavat tai eivät halua tulla kuvatuiksi, ei pidetä minkään arvoisena. Eikö sinusta ole yhtään outoa, että suomalaiset, joilla on hyvin löyhä suhde Afrikkaan, ovat nostaneet yhden teinipojan keksimän Afrikkaan sijoittuvan lautapelin lähes kansallisen symbolin asemaan ja puolustavat oikeuttaan käsitellä Afrikkaa pelissä haluamallaan tavalla?

Kommenttisi siitä, ettei kukaan afrikkalainen ota lautapeliä oman historiansa vääristelynä, on sikäli vähän hassu, että tämä koko kohuhan alkoi saksanafrikkalaisen tekemästä päivityksestä, ja lautapelin ongelmallisuudesta on julkisuudessa puhunut useampikin afrikkalaistaustainen suomalainen.

Minusta on taas erikoista, että saksalainen löyhästi afrikkalaiseen piirin kuuluva puhuu kokonaisen maanosan puolesta ja kertoo kuinka miljardin ihmisen tulee loukkaantua vajaan 6 miljoonan asukkaan lautapelistä. Varsinkin kun aivan kaikki täällä tietävät, että peli on ikivanha.

Se, että kaikki Suomessa tietävät pelin olevan ikivanha, ei ole mikään peruste valita pelin kuvastoa juhlien tai vastaavan teemaksi vuonna 2021. Samalla tavalla on kyseenalaistettu esimerkiksi tiernapoikien yhden henkilöhahmon kuvaustapa, ja vastaavaa keskustelua on käyty Hollannissa Zwarte Piet -hahmoon liittyen.

Samoin Hollannissa on laajasti tultu tulokseen, että Zwarte Piet -hahmon väittäminen valheellisesti blackfaceksi on täyttä potaskaa ja vääristelee hollantilaista erittäin vanhaa kulttuuriperinnettä.

Zwarte Piet esiintyy aina apulaisensa kanssa, joka on pukeutunut valkoisiin. Musta ja valkoinen asu symboloivat valon ja pimeyden taistelua vuoden pimeimpänä aikana. Symboliikka on äärimmäisen vanhaa kulttuuriperinnettä joka liittyy vuoden lyhimpään päivään eli talvipäivänseisaukseen. Siihen on kuulunut vuosituhansien ajan erilaisia rituaaleja Euroopassa. Koko jutulla ei ole pienintäkään tekemistä mustien ihmisten kanssa, sillä se on useita vuosisatoja vanhempi kuin mitä yksikään hollantilainen oli mustaa afrikkalaista koskaan nähnytkään.

Tämä on tätä sivistymättömien ja tyhmien ihmisten ikivanhojen eurooppalaisten kulttuuriperinteiden väärinymmärrystä oman tyhmyytensä ja tietämättömyytensä takia. Ihan samoin kuin "Kuka pelkää mustaa miestä" viittaa kuolemaan, eli musta mies on kuolema, sillä kuolema on vuosisatoja esitetty eurooppalaisessa symboliikassa mustiin pukeutuneena miehenä, viikatemiehenä.

Tämä on samaa tasoa kuin vaikka mustien ja valkoisten vaatteiden käyttö symbolisessa merkityksessä Aasiassa sillä perusteella että siellä ei ole alunperin mustia ja valkoisia ihmisiä joten he eivät saa käyttää noita värejä. 

Ai tämäkö on keskustelun lopputulos? Zwarte Piet ei muka ole blackface-hahmo. Hahmo jopa puhuu usein feikatulla karibialaisella aksentilla! En tiedä, mistä "tietosi" ovat peräisin, mutta Zwarte Piet ei kyllä pukeudu mustiin vaatteisiin vaan vain hänen kasvonsa on mustattu. Vaatteet voivat olla minkä väriset vain, ja ne edustavat siirtomaa-ajan tyyliä. Hänellä on päässään musta käkkäräperuukki, huulten kokoa on liioiteltu punalla ja korvissa on isot kultarenkaat. Voi hyvin olla, että joskus satoja vuosia sitten hahmolla on ollut muita symbolisia merkityksiä, mutta vakiintunut tapa esittää hahmo on kyllä syntynyt siirtomaa-aikana.

Tiedän kuka pelkää mustaa miestä -pelin nimen taustat ja olen leikkinyt sitä itsekin lapsena. Mielsin itse pelin miehen rosvon tapaiseksi hahmoksi, jolla on likaiset kasvot ja vaatteet. Ongelma ei ole pelin alkuperä vaan ilmaisun monimerkityksisyys. Kun Suomi alkoi 1980-1990-luvuilla kansainvälistyä, sai nimi uusia merkityksiä ja muuttui ongelmalliseksi.

Vierailija
359/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).

Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.

Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.

Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.

Vertauksesi talvisotaan on osuva. Suomessa ollaan hyvinkin tarkkoja siitä, miten meille tärkeitä historiallisia tapahtumia, kuten talvi- ja jatkosotaa, saa esittää. Se, että Tuntemattoman sotilaan kolmannessa filmatisoinnissa oli alkuperäisestä romaanista poikkeavia kohtauksia, herätti valtavasti vihaa ja paheksuntaa. Rokka saunoo vaimonsa kanssa! Tällaisesta Linna ei maininnut mitään!

Nyt menee jo tosi sekavaksi. Ei kai se Linnan Tuntematon sotilas ole alun perinkään ollut mikään ainoa, oikea, kattava, tieteellisesti punnittu historiankirjoitus talvisodasta? Eivätkä elokuvaa arvostelleet ole ajatelleet, että elokuva uskollisena alkutekstille olisi ollut mikään virallinen versio kaikesta siitä, mitä tapahtui? Ihan vain tiedoksi, että talvisotaa tutkitaan edelleen ja siitä esitetään monenlaisia näkökulmia. Taiteelliset esitykset (romaanit, elokuvat jne.) ovat asia erikseen.

En tiedä, miten onnistuit lukemaan viestini havaitsematta sen ilmeistä ironiaa. Pointtini oli, että olemme nostaneet yhden fiktiivisen teoksen ikään kuin virallisen historian kirjoituksen asemaan. Tällaista suhtautumista Tuntemattomaan sotilaaseen näkee vaikka kuinka paljon.

Halusin esimerkkini avulla osoittaa, miten herkkiä ihmiset ovat kansallisen tai etnisen identiteettinsä käsittelyn suhteen. Kun tunnistaa ne symbolit, jotka ovat itselle tärkeitä, voi yrittää ymmärtää, millainen suhde muilla on heidän omiin symboleihinsa. Mannerla kertoo, ettei juuri tuntenut Afrikan maantiedettä peliä suunnitellessaan, ja esimerkiksi lentokenttiä on paikoissa, jonne ei pääse lentämällä. Mieti, jos joku ulkomaalainen tekisi vastaavan version Suomen kartasta - piirissä tanssivia saamelaisia Porvoon seudulla, verenhimoisia jääkarhuja Turun saaristossa, pääkaupunki Kajaanissa - ja kun joku suomalainen sanoisi, että kartta ei kuvaa kovin hyvin sitä, millaista Suomessa oikeasti on, vastattaisiin, että me nyt tykkäämme tästä kartasta tällaisena, älä viitsi valittaa pikkuasiasta.

Afrikan manner on niin valtava, ettei kukaan afrikkalainen ota lautapeliä jonain oman historiansa vääristelynä. Ja noita vääristeltyjä Suomen karttoja on nähty vuosikymmeniä mm. USA:ssa. On puuttunut raja NL:n/Venäjän kanssa, on tepastellut niitä jääkarhujakin. Pitäisikö siitä nyt vuodattaa sydänverensä? No, ei todellakaan.

En puhunut niinkään historian vääristelystä vaan kolonialismiin liittyvästä ylimielisyydestä. Afrikkalaisten omaa näkemystä siitä, miten he haluavat tai eivät halua tulla kuvatuiksi, ei pidetä minkään arvoisena. Eikö sinusta ole yhtään outoa, että suomalaiset, joilla on hyvin löyhä suhde Afrikkaan, ovat nostaneet yhden teinipojan keksimän Afrikkaan sijoittuvan lautapelin lähes kansallisen symbolin asemaan ja puolustavat oikeuttaan käsitellä Afrikkaa pelissä haluamallaan tavalla?

Kommenttisi siitä, ettei kukaan afrikkalainen ota lautapeliä oman historiansa vääristelynä, on sikäli vähän hassu, että tämä koko kohuhan alkoi saksanafrikkalaisen tekemästä päivityksestä, ja lautapelin ongelmallisuudesta on julkisuudessa puhunut useampikin afrikkalaistaustainen suomalainen.

Ja lukemattomat afrikkalaiset ovat sanoneet, että pelissä ei ole mitään rasistista, ei ole mitään ongelmaa ja tämä "kohu" on täysin naurettava.

Tajuatko, että Afrikassa on 1,382,023,387 ihmistä. Siis pitkälti yli MILJARDI. Sitten on vielä kaikki mustat Afrikan ulkopuolella. Miten helvetissä joku yksittäinen SAKSASSA asuva voi sanoa, mikä heitä loukkaa tai ei. Ei yksi ihminen voi puhua lähes kahden miljardin äänellä ja väittää oman mielipiteensä edustavan heitä kaikkia. Tai jos kuvittelee, niin se on jo niin megalomaanista että kuuluisi tahdonvastaiseen hoitoon.

Vielä järjettömämpää on, että joku valkoinen suomalainen alkaa sössöttämään tietävänsä kaikkien näiden lähes kahden miljardin ihmisen mielipiteen.

Ei varmaankaan ole yhtään sellaista asiaa, josta kaikki maailman ihmiset tai edes jonkin rajatun ryhmän edustajat olisivat samaa mieltä. Eri ihmiset myös loukkaantuvat eri asioista. Minä esimerkiksi pidän blondivitsejä vanhanaikaisina, jonkun muun vaalean naisen mielestä ne voivat hyvinkin olla hauskoja. En hyväksyisi vaikkapa sitä, että esimieheni kertoisi työpaikalla blondivitsejä. Se, että nämä vitsit eivät haittaa hänen vaimoaan, ei toimisi puolustuksena.

Kyse onkin siitä, miten voi toimia niin, että ei loukkaa muita, ei siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Stereotypioiden välttely puheessa, koskivat ne sitten ruotsalaisia, juutalaisia, kehitysvammaisia, keski-ikäisiä valkoisia miehiä tai ihan mitä tahansa ryhmää, on yleensä hyvä toimintamalli.

Ainoat, jotka ovat puheessa stereotypioineet ketään, ovat nämä woket jotka yrittävät saada tästä kohun aikaan. He ovat ainoat, jotka esittävät väitteitä kuten "afrikkalaiset loukkaantuvat tästä"/"mustat loukkaantuvat tästä". Vaikka samaan aikaan afrikkalaiset ovat jo itse kertoneet, että tämä on p*skaa ja valhetta. Eli woket ovat stereotypioineet kaikkia mustia tiettyyn lokeroon ja tiettyyn mielipiteeseen. Se jos jokin on rasistista.

Vierailija
360/815 |
19.10.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Afrikkalaisilla on ollut tarkoitus valloittaa eurooppa jo ajat sitten. Kolonalisoida. Koko ajanhan sitä tehdään silti sieltä päin. Olisivat siten tehneet kaikista maista samanlaisia kuin Afrikka nyt on. Olen kuullut kuinka afrikkalaiset haukkuvat valkoisia ihmisiä ja vievät bisnekset vedoten kolonialismiin. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yksi yksi