Yritän ymmärtää, miksi Afrikan Tähti on rasistinen.
En halua nyt kuulla mitään turhaa, ulkomaalaisvastaista ruikutusta, mutta en myöskään haukkuja siitä, että miten en muka tajua pelin rasistisuutta. En vielä tajua sitä, mutta yritän parhaillaan oppia ymmärtämään.
Tähän mennessä olen havainnut, että pelissä käytetään siirtomaa-aikaisia paikannimiä, ja pelin idea on viedä Afrikan Tähti "turvaan", eli pois afrikkalaisen väestön hallinnasta. Ymmärrän, että nämä ovat aika ikäviä taustatekijöitä, vaikken olekaan täysin varma siitä, onko näistä kumpikaan rasismia.
Siirtomaa-aikaisten paikannimien käyttö voi toisaalta kieliä piittaamattomuudesta maiden itsenäistymistä kohtaan, mutta toisaalta se voi myös olla vain kuvaus historiasta ja siitä, millainen maailma oli siirtomaa-aikana.
Myös Afrikan Tähden "turvaan" vieminen voi kuvata ennakkoasennetta siitä, että afrikkalaiset eivät ole "turvallisia" omistajia arvokkaalle omaisuudelle, mutta toisaalta en tiedä timantin taustoja tässä pelissä. Onko timantti jo louhittu ja hiottu, ja afrikkalaisen omistama? Vai onko timantti vielä piilossa jossain kaivoksessa, ja minun tehtäväni on louhia se esiin hiottavaksi ja myytäväksi? Olenko minä kuriiri, jonka työ on löytää varastettu timantti ja toimittaa se lainmukaiselle omistajalleen? Vai olenko minä pahis rosvo, joka ahneuksissaan varastaa timantin ja haluaa viedä saaliinsa "turvaan" kunniallisilta kansalaisilta ennen kuin he käräyttävät minut?
Entä onko pelissä jotain muuta rasistista sisältöä?
Toivon, että ketjua ei poisteta, koska yritys ymmärtää toisia on antirasistisista teoista suurin.
Kommentit (815)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Vertauksesi talvisotaan on osuva. Suomessa ollaan hyvinkin tarkkoja siitä, miten meille tärkeitä historiallisia tapahtumia, kuten talvi- ja jatkosotaa, saa esittää. Se, että Tuntemattoman sotilaan kolmannessa filmatisoinnissa oli alkuperäisestä romaanista poikkeavia kohtauksia, herätti valtavasti vihaa ja paheksuntaa. Rokka saunoo vaimonsa kanssa! Tällaisesta Linna ei maininnut mitään!
Nyt menee jo tosi sekavaksi. Ei kai se Linnan Tuntematon sotilas ole alun perinkään ollut mikään ainoa, oikea, kattava, tieteellisesti punnittu historiankirjoitus talvisodasta? Eivätkä elokuvaa arvostelleet ole ajatelleet, että elokuva uskollisena alkutekstille olisi ollut mikään virallinen versio kaikesta siitä, mitä tapahtui? Ihan vain tiedoksi, että talvisotaa tutkitaan edelleen ja siitä esitetään monenlaisia näkökulmia. Taiteelliset esitykset (romaanit, elokuvat jne.) ovat asia erikseen.
En tiedä, miten onnistuit lukemaan viestini havaitsematta sen ilmeistä ironiaa. Pointtini oli, että olemme nostaneet yhden fiktiivisen teoksen ikään kuin virallisen historian kirjoituksen asemaan. Tällaista suhtautumista Tuntemattomaan sotilaaseen näkee vaikka kuinka paljon.
Halusin esimerkkini avulla osoittaa, miten herkkiä ihmiset ovat kansallisen tai etnisen identiteettinsä käsittelyn suhteen. Kun tunnistaa ne symbolit, jotka ovat itselle tärkeitä, voi yrittää ymmärtää, millainen suhde muilla on heidän omiin symboleihinsa. Mannerla kertoo, ettei juuri tuntenut Afrikan maantiedettä peliä suunnitellessaan, ja esimerkiksi lentokenttiä on paikoissa, jonne ei pääse lentämällä. Mieti, jos joku ulkomaalainen tekisi vastaavan version Suomen kartasta - piirissä tanssivia saamelaisia Porvoon seudulla, verenhimoisia jääkarhuja Turun saaristossa, pääkaupunki Kajaanissa - ja kun joku suomalainen sanoisi, että kartta ei kuvaa kovin hyvin sitä, millaista Suomessa oikeasti on, vastattaisiin, että me nyt tykkäämme tästä kartasta tällaisena, älä viitsi valittaa pikkuasiasta.
Minulla on ystäviä Englannissa eivätkä he erota Norjaa ja Suomea toisistaan. Asia on minulle aivan yksi lysti. Meillä on muutakin juteltavaa kuin taustani, asuinympäristöni ja maantiede. En minäkään tunne Britannian maantiedettä ja historiaa kovin hyvin eivätkä he sitä minulta tenttaa.

Ylipäätänsä ajatus siitä, että minä matkustaisin Afrikkaan ja vaatisin heitä elämään minun ihanteideni mukaisesti ja vaatisin heitä muuttamaan elintapojaan, kulttuuriaan ja ajatuksiaan siksi, että minä tulin heidän luokseen, on kertakaikkisen absurdi. Sellaista ei vain tapahdu, osaatko sanoa miksi? Miksi ei ole hyväksyttävää, että minä muuttaisin suomalaisena johonkin Afrikan maahan ja vaatisin, että kaikki pitää muuttaa sellaiseksi mitä Suomessa, koska rasismi?
70-luvun lapsena ymmärsin aikanaan pelin niin, että siinä näytettiin kuinka "pahoja" eurooppalaiset ovat. Ryöstävät Afrikan luonnonvarat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Vertauksesi talvisotaan on osuva. Suomessa ollaan hyvinkin tarkkoja siitä, miten meille tärkeitä historiallisia tapahtumia, kuten talvi- ja jatkosotaa, saa esittää. Se, että Tuntemattoman sotilaan kolmannessa filmatisoinnissa oli alkuperäisestä romaanista poikkeavia kohtauksia, herätti valtavasti vihaa ja paheksuntaa. Rokka saunoo vaimonsa kanssa! Tällaisesta Linna ei maininnut mitään!
Nyt menee jo tosi sekavaksi. Ei kai se Linnan Tuntematon sotilas ole alun perinkään ollut mikään ainoa, oikea, kattava, tieteellisesti punnittu historiankirjoitus talvisodasta? Eivätkä elokuvaa arvostelleet ole ajatelleet, että elokuva uskollisena alkutekstille olisi ollut mikään virallinen versio kaikesta siitä, mitä tapahtui? Ihan vain tiedoksi, että talvisotaa tutkitaan edelleen ja siitä esitetään monenlaisia näkökulmia. Taiteelliset esitykset (romaanit, elokuvat jne.) ovat asia erikseen.
En tiedä, miten onnistuit lukemaan viestini havaitsematta sen ilmeistä ironiaa. Pointtini oli, että olemme nostaneet yhden fiktiivisen teoksen ikään kuin virallisen historian kirjoituksen asemaan. Tällaista suhtautumista Tuntemattomaan sotilaaseen näkee vaikka kuinka paljon.
Halusin esimerkkini avulla osoittaa, miten herkkiä ihmiset ovat kansallisen tai etnisen identiteettinsä käsittelyn suhteen. Kun tunnistaa ne symbolit, jotka ovat itselle tärkeitä, voi yrittää ymmärtää, millainen suhde muilla on heidän omiin symboleihinsa. Mannerla kertoo, ettei juuri tuntenut Afrikan maantiedettä peliä suunnitellessaan, ja esimerkiksi lentokenttiä on paikoissa, jonne ei pääse lentämällä. Mieti, jos joku ulkomaalainen tekisi vastaavan version Suomen kartasta - piirissä tanssivia saamelaisia Porvoon seudulla, verenhimoisia jääkarhuja Turun saaristossa, pääkaupunki Kajaanissa - ja kun joku suomalainen sanoisi, että kartta ei kuvaa kovin hyvin sitä, millaista Suomessa oikeasti on, vastattaisiin, että me nyt tykkäämme tästä kartasta tällaisena, älä viitsi valittaa pikkuasiasta.
Minulla on ystäviä Englannissa eivätkä he erota Norjaa ja Suomea toisistaan. Asia on minulle aivan yksi lysti. Meillä on muutakin juteltavaa kuin taustani, asuinympäristöni ja maantiede. En minäkään tunne Britannian maantiedettä ja historiaa kovin hyvin eivätkä he sitä minulta tenttaa.
Jotkut luulevat, että Suomessa asuu jääkarhuja ja porukka asuu igluissa. Ihmiset ovat olleet hämmästyneitä Suomen koulutustasosta ja ilmaisesta opetuksesta, että tuollaisessa takapajulassako voi olla tuollaista. En ole tajunnut loukkaantua, jostain kumman syystä.
Tältä mielensä pahoittaneelta saksalaiselta olisi voinut kysyä, että eivätkö isovanhempasi /isoisovanhempasi olleetkin nassukoita tai ainakin vankkoja tukijoita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan se kolonialismi vähän kyseenalanen teema. Mutta suoraan sanottuna täytyy olla idiootti jos ei alkuperäisen version laudassa näe mitään rasistista. Pelin oikeudet omistava yhtiökin tämän huomasi jo pari vuotta sitten ja muutti lautaa ja myös pelissä esiintyviä hahmoja.
Mikä siinä on rasistista, arvaatko?
Afrikassa asuu tummia ihmisiä ja perinteinen asumismuoto tietyillä seuduilla on ollut savimaja ja on edelleen. Onko näiden faktojen mainitseminen rasismia?Minäkin olen vieraillut näissä savimajoissa, vuonna 2017. Olisiko minun pitänyt kertoa paikallisille, että tämä on rasistista ja heidän pitää muuttaa kaupunkeihin ja kerrostaloihin, koska heidän elämäntapansa on väärä ja rasistinen?
Olisit voinut valistaa heitä siitä, että moni afrikkalainen elää eri tavalla kuin he ja että hekin asuisivat kerrostalossa, jos suomalaiset lapset eivät pelaisi Afrikan tähteä ja kasvaisi paatuneiksi kolonialisteiksi. Lisäksi olisit voinut ostaa heille kaikille läppärit tai ainakin uudet puhelimet ja kutsua heidät luoksesi jo ihan siksikin, että afrikkalaisetkin käyttävät puhelinta ja matkustelevat pitkin maailmaa.
Naurattaa pelkkä mielikuvakin :D. Minä siellä saarnaamassa juuri kaupungista heimonsa luokse tulleille, miten Afrikassa eletään muissakin kuin savimajoissa ja vaahtoamassa suomilasten afrikan tähti-pelistä, joka kasvattaa suomalaisista tulevia valloittajia. Olisivat pitäneet minua hulluna.
Aijai, "heimo" mainittu! :D Tässäkin on valtavasti eroja Afrikan sisällä. Joissain maissa ei haluta puhua heimoista ollenkaan, joissain ne ovat keskeinen osa ihmisten identiteettiä (ja välillä soditaan rajustikin). Kyllä on sinulla paljon oppimista (en kyllä tiedä, miten "pitäisi" ajatella, ettei ole paha valkoinen kolonialisti), jos on paljon valistustyötäkin tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Vertauksesi meni aivan täysin pieleen, sillä Afrikan tähti -peli ei kerro sodasta. Vertaus Suomen oloihin olisi, jos samalla tavalla metsästettäisiin Suomen kartalla vaikkapa kulta-aarretta ja pelilaudan kartassa olisi piirroksia suomalaisista torpista ja maataloista ja ihmisiä kuvattu maaseudun töissä tuon ajan vaatetuksessa. Ei tuollaisesta loukkaantuisi yhtään kukaan, vaikka ei olisikaan yhtään kartanoa tai pilvenpiirtäjää piirrettynä. Ja jos joku loukkaantuisi siitä, että siellä on torpan kuva, niin sille vain naurettaisiin.

Sinä et kyllä selvästikään ole peliä pelannut. Pelissä ei ole orjia, siinä kuljetellaan kilpaa timanttia Afrikan sisällä ja rosvokin on valkoinen. Pelaajan rotua ei ole määritelty mitenkään. Missä kolonialismi siinä pelissä näkyy kun sitä ei missään mainita?
Miten tuo sinun kirjoituksesi siis liittyy Afrikan tähteen pelinä? En ymmärräKyse on ajasta jota se edustaa. Siitä kuinka Afrikka oli eurooppalaisille lapsille jännä satupaikka kun samaan aikaan maanosassa tapahtui todellisia julmuuksia.
Eli 1950-luvun Afrikka ei saa näkyä missään? Edes 1950--luvulla tehdyssä pelissä, missä ei käsitellä ajan ongelmia Afrikassa, vaan etsitään timantteja.
Suo en sorto vuosistakaan ei tuon logiikan mukaan saa puhua tai ainakaan ne eivät saa näkyä.
Siis ketä tuommoinen peittely auttaa?No kun se ei kuvaa "1950-luvun Afrikkaa", vaan jonkun suomalaisen fantasiaa 1950-luvun Afrikasta.
Voisihan toki sortovuosistakin tehdä romantisoidun pelin venäläisnäkökulmasta, mutta en usko että se herättäisi Suomessa liiemmin ihastusta.Miksi siinä pelilaudassa ei kuvaa 1950-luvun Afrikkaa? Kyllä siellä metsästettiin keihäällä, osa porukasta omimista ja osa asui savimajassa. Afrikassa myös oli jo silloin timantteja. Mikä siinä on historiallisesti väärin?
Afrikassa asutaan yhä edelleenkin joissakin paikoissa ja heimojen keskuudessa savimajoissa, metsästetään keihäillä ja vaalitaan perinteistä, luonnonläheistä elämäntapaa. Mikä siinä on väärin ja rasistista? Pitäisikö tästä asiasta olla hiljaa, koska rasismi? Miksi? Ihan itse he ovat elintapansa valinneet ja haluavat ennemmin asua ja elää perinteisesti kuin muuttaa kaupunkeihin ja kerrostaloihin. Ovat onnellisempia niin. Mikä siinä on väärää ja paheksuttavaa ja miksi siitä puhuminen olisi väärin?
Peli on kuin matkailua Afrikassa. Pelin poistoa vaativat antavat ymmärtää, että kenenkään ei pitäisi edes leikillään kuvitella matkaavansa sinne vaan unohtaa koko paikan olemassaolo.
Ei tällä kulttuurin omimis ja rasismin osoittelu soopalla ole mitään muuta syytä kuin se, että valkoinen väestö yrittää pimittää historiansa sortajina. Ei saa enää leikkiä alkuasukkaita, Eskimoita eikä leikkiä intiaania että ei vaan tunnettaisi yhteyttä muihin kulttuureihin kuin omaamme. Pyyhitään rotusorron historia pois hyssyttelemällä ja kieltämällä leikit ja pelit koska me ei haluta vastata lapsillemme kysymyksiin, miksi ihmiset on niin tyhmiä ja vuosituhannesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan se kolonialismi vähän kyseenalanen teema. Mutta suoraan sanottuna täytyy olla idiootti jos ei alkuperäisen version laudassa näe mitään rasistista. Pelin oikeudet omistava yhtiökin tämän huomasi jo pari vuotta sitten ja muutti lautaa ja myös pelissä esiintyviä hahmoja.
Mikä siinä on rasistista, arvaatko?
Afrikassa asuu tummia ihmisiä ja perinteinen asumismuoto tietyillä seuduilla on ollut savimaja ja on edelleen. Onko näiden faktojen mainitseminen rasismia?
Ei, mutta tietty kaupunkien puute voidaan laskea siksi. Mutta 50-luvun kaupungit oli ihan erin kokoisia, kuin nykyään. Ei mitään matkailukohteita kenellekään.
Olen ostanut itäafrikkalaisten taiteilijoiden töitä, ja niissä on ihan samoja aineksia edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan se kolonialismi vähän kyseenalanen teema. Mutta suoraan sanottuna täytyy olla idiootti jos ei alkuperäisen version laudassa näe mitään rasistista. Pelin oikeudet omistava yhtiökin tämän huomasi jo pari vuotta sitten ja muutti lautaa ja myös pelissä esiintyviä hahmoja.
Mikä siinä on rasistista, arvaatko?
Afrikassa asuu tummia ihmisiä ja perinteinen asumismuoto tietyillä seuduilla on ollut savimaja ja on edelleen. Onko näiden faktojen mainitseminen rasismia?Minäkin olen vieraillut näissä savimajoissa, vuonna 2017. Olisiko minun pitänyt kertoa paikallisille, että tämä on rasistista ja heidän pitää muuttaa kaupunkeihin ja kerrostaloihin, koska heidän elämäntapansa on väärä ja rasistinen?
Olisit voinut valistaa heitä siitä, että moni afrikkalainen elää eri tavalla kuin he ja että hekin asuisivat kerrostalossa, jos suomalaiset lapset eivät pelaisi Afrikan tähteä ja kasvaisi paatuneiksi kolonialisteiksi. Lisäksi olisit voinut ostaa heille kaikille läppärit tai ainakin uudet puhelimet ja kutsua heidät luoksesi jo ihan siksikin, että afrikkalaisetkin käyttävät puhelinta ja matkustelevat pitkin maailmaa.
Naurattaa pelkkä mielikuvakin :D. Minä siellä saarnaamassa juuri kaupungista heimonsa luokse tulleille, miten Afrikassa eletään muissakin kuin savimajoissa ja vaahtoamassa suomilasten afrikan tähti-pelistä, joka kasvattaa suomalaisista tulevia valloittajia. Olisivat pitäneet minua hulluna.
Aijai, "heimo" mainittu! :D Tässäkin on valtavasti eroja Afrikan sisällä. Joissain maissa ei haluta puhua heimoista ollenkaan, joissain ne ovat keskeinen osa ihmisten identiteettiä (ja välillä soditaan rajustikin). Kyllä on sinulla paljon oppimista (en kyllä tiedä, miten "pitäisi" ajatella, ettei ole paha valkoinen kolonialisti), jos on paljon valistustyötäkin tekemättä.
Auts, toden totta. Afrikka on aika iso manner ja maiden välillä on eroja monien asioiden suhteen. Kännyköitä muuten oli siellä savimajoissakin, ihmettelin miten niitä siellä pystyy lataamaan kun kylässä ei ollut sähköjä missään :D. Yhden vanhan iphoneni lahjoitin paikalliselle, sillä iphonet oli luksuskamaa, muita älykännyköitä löytyi monilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Vertauksesi meni aivan täysin pieleen, sillä Afrikan tähti -peli ei kerro sodasta. Vertaus Suomen oloihin olisi, jos samalla tavalla metsästettäisiin Suomen kartalla vaikkapa kulta-aarretta ja pelilaudan kartassa olisi piirroksia suomalaisista torpista ja maataloista ja ihmisiä kuvattu maaseudun töissä tuon ajan vaatetuksessa. Ei tuollaisesta loukkaantuisi yhtään kukaan, vaikka ei olisikaan yhtään kartanoa tai pilvenpiirtäjää piirrettynä. Ja jos joku loukkaantuisi siitä, että siellä on torpan kuva, niin sille vain naurettaisiin.
Tämä. Lisäksi kartalta löytyisi poroja, karhuja, susia, jäniksiä, hirviä ymv. suomalaisessa luonnossa tavattavia eläimiä.
Ehkäpä pelin valmistaja voisi kehittää tällaisen ”Lapin kullan” etsintäpelin.
Vierailija kirjoitti:
Tältä mielensä pahoittaneelta saksalaiselta olisi voinut kysyä, että eivätkö isovanhempasi /isoisovanhempasi olleetkin nassukoita tai ainakin vankkoja tukijoita?
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta.
Jos asetelma olisi oikeasti näin yksinkertainen, että toisia harmittaa kivan pelin kritisointi, ja toisia oman lähimenneisyytensä traumat, niin asiahan olisi selvä. Peli heitettäisiin mäkkylän mäkeen ihmisiä kiusaamasta, maailmahan on täynnä muitakin kivoja pelejä.
Mutta kyse ei ole siitä, että ihmisiä harmittaisi pelin kritisointi. Ihmisiä harmittaa se, että heitä ja heidän yhteiskuntaansa haukutaan rasistiseksi yhden pelin perusteella. Meistä jokainen on nykymaailmassa jonkun mielestä rasisti, myös minä, mutta edes kiihkeimmät rasistiksi leimaajat eivät voi väittää, että minun oletettu rasismini johtuisi lapsena pelatusta Afrikan Tähdestä.
Se tuntuu pahalta, kun asia nostetaan esille siten, kuin suomalainen yhteiskunta ja kaikki sen jäsenet olisivat automaattisesti rasistisia yhden pelin vuoksi. Pelin vuoksi rasistiksi syyttäminen on tosi lannistavaa, koska yksittäinen ihminen ei mahda pelin olemassaololle mitään, ja tästä seuraa sellainen tunne, että "olen syntynyt pahaksi rasistiksi enkä voi tehdä mitään muuttaakseni asiaa".
Pelin ongelmakohtia olisi helpompi tuoda esille, jos ihmisiä ei ajettaisi heti kättelyssä puolustuskannalle tuollaisella yllättävällä rasismista syyttämisellä. Jos voisi vain rauhallisesti sanoa, että "hei, tiesittekö muuten että tässä on kyse tällaisesta ja tällaisesta, minusta tämä ei sen vuoksi ole hirveän hyvä valinta opiskelijatapahtumaan".
Joku vois käydä lyömässä tolle saksalaiselle vaihtooppilaalle jauhot suuhun näyttämäl sen vanhoi kirjoituksii Suomalaisista, näkis jengi vähän millaiset rasistiset ennakkoasenteet tolla on.
POC are not here to educate you lazy bitch! White privilidze paistaa taas tuhannen mailin päähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Vertauksesi talvisotaan on osuva. Suomessa ollaan hyvinkin tarkkoja siitä, miten meille tärkeitä historiallisia tapahtumia, kuten talvi- ja jatkosotaa, saa esittää. Se, että Tuntemattoman sotilaan kolmannessa filmatisoinnissa oli alkuperäisestä romaanista poikkeavia kohtauksia, herätti valtavasti vihaa ja paheksuntaa. Rokka saunoo vaimonsa kanssa! Tällaisesta Linna ei maininnut mitään!
Nyt menee jo tosi sekavaksi. Ei kai se Linnan Tuntematon sotilas ole alun perinkään ollut mikään ainoa, oikea, kattava, tieteellisesti punnittu historiankirjoitus talvisodasta? Eivätkä elokuvaa arvostelleet ole ajatelleet, että elokuva uskollisena alkutekstille olisi ollut mikään virallinen versio kaikesta siitä, mitä tapahtui? Ihan vain tiedoksi, että talvisotaa tutkitaan edelleen ja siitä esitetään monenlaisia näkökulmia. Taiteelliset esitykset (romaanit, elokuvat jne.) ovat asia erikseen.
En tiedä, miten onnistuit lukemaan viestini havaitsematta sen ilmeistä ironiaa. Pointtini oli, että olemme nostaneet yhden fiktiivisen teoksen ikään kuin virallisen historian kirjoituksen asemaan. Tällaista suhtautumista Tuntemattomaan sotilaaseen näkee vaikka kuinka paljon.
Halusin esimerkkini avulla osoittaa, miten herkkiä ihmiset ovat kansallisen tai etnisen identiteettinsä käsittelyn suhteen. Kun tunnistaa ne symbolit, jotka ovat itselle tärkeitä, voi yrittää ymmärtää, millainen suhde muilla on heidän omiin symboleihinsa. Mannerla kertoo, ettei juuri tuntenut Afrikan maantiedettä peliä suunnitellessaan, ja esimerkiksi lentokenttiä on paikoissa, jonne ei pääse lentämällä. Mieti, jos joku ulkomaalainen tekisi vastaavan version Suomen kartasta - piirissä tanssivia saamelaisia Porvoon seudulla, verenhimoisia jääkarhuja Turun saaristossa, pääkaupunki Kajaanissa - ja kun joku suomalainen sanoisi, että kartta ei kuvaa kovin hyvin sitä, millaista Suomessa oikeasti on, vastattaisiin, että me nyt tykkäämme tästä kartasta tällaisena, älä viitsi valittaa pikkuasiasta.
Afrikan manner on niin valtava, ettei kukaan afrikkalainen ota lautapeliä jonain oman historiansa vääristelynä. Ja noita vääristeltyjä Suomen karttoja on nähty vuosikymmeniä mm. USA:ssa. On puuttunut raja NL:n/Venäjän kanssa, on tepastellut niitä jääkarhujakin. Pitäisikö siitä nyt vuodattaa sydänverensä? No, ei todellakaan.
En puhunut niinkään historian vääristelystä vaan kolonialismiin liittyvästä ylimielisyydestä. Afrikkalaisten omaa näkemystä siitä, miten he haluavat tai eivät halua tulla kuvatuiksi, ei pidetä minkään arvoisena. Eikö sinusta ole yhtään outoa, että suomalaiset, joilla on hyvin löyhä suhde Afrikkaan, ovat nostaneet yhden teinipojan keksimän Afrikkaan sijoittuvan lautapelin lähes kansallisen symbolin asemaan ja puolustavat oikeuttaan käsitellä Afrikkaa pelissä haluamallaan tavalla?
Kommenttisi siitä, ettei kukaan afrikkalainen ota lautapeliä oman historiansa vääristelynä, on sikäli vähän hassu, että tämä koko kohuhan alkoi saksanafrikkalaisen tekemästä päivityksestä, ja lautapelin ongelmallisuudesta on julkisuudessa puhunut useampikin afrikkalaistaustainen suomalainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on muistellut kuinka pelasi vuosikymmeniä sitten lapsena Afrikan tähteä ja nyt harmittaa, kun peliä kritisoidaan. Muistakaamme kuitenkin että afrikkalaisille kyse on heidän ja heidän sukulaistensa lähihistoriasta. Samalla kun täällä pelattiin hauskaa lautapeliä, ei mustilla orjien jälkeläisillä ollut kunnollisia ihmisoikeuksia ja Afrikan mannertakin kolonisoitiin vielä surutta Ei ole nimittäin pitkäkään aika siitä kun suuri osa Afrikan valtioista oli siirtomaita. Rasismiin tämä liittyy mm. siten että rasistisella ajattelulla on oikeutettu riistoa ja sortoa ("koska he ovat alempaa rotua, heitä on oikeus orjuuttaa" jne).
Tietyllä tavalla ryöstöpolitiikka jatkuu yhä. Kurjissa oloissa kaivetaan timantteja rikkaiden tarpeisiin, paikallisille jää terveys- ja ympäristöongelmat.Eiköhän se epätasapaino näy juuri siinä, että osalle meistä Afrikan tähti on kiva lapsuusmuisto ja Afrikka on jokin hurjien seikkailujen fantasiamaailma, kun osalle Afrikka on tarkoittaa synkkää sukuhistoriaa ja ryövättyjä maita. Vähän sama kuin tehtäisiin hauska lasten seikkailupeli Talvisodasta. Suomi olisi kuvattu takapajulana jossa sotilaiden on ihan kiva käydä seikkailemassa ja kansallisaarteita metsästelemässä. Tuntuisi varmasti oudolta meistä joiden vanhemmat ja isovanhemmat oikeasti elivät tuon ajan, ei se ollut mitään hassua seikkailua vaan taistelua elämästä ja kuolemasta.
Joten kyllä, mä ymmärrän tätä keskustelua. Pointtina ei pitäisi olla pelin kieltäminen vaan pohdinta siitä, mitä peli kertoo omasta ajastaan ja olisiko sitä tarvetta päivittää. Tässä ei olla nyt kritisoimassa teitä jotka pelasitte lapsena ko peliä, vaan kysehän oli siitä onko nykypäivänä mautonta jos maantieteen opiskelijat "leikkivät" Afrikan tähteä.
Höpöhöpö. Mieheni muistelee lapsuuttaan Nigeriassa hyvillä mielin. Oli paljon leikkikavereita ja tekemistä. Pienet ilot olivat suuria. Esimerkiksi kerran oli joku valkoinen mies ajanut autolla ohi ja vilkuttanut, mikä oli herättänyt valtavan innostuksen. Se mitä tapahtui oman asuinalueen ulkopuolella, oli todella kaukaista. Nyt hän kyllä kiroaa maan nykyjohtoa ja puhuu politiikkaa kaiket illat (jos vähän liioitellaan) maanmiestensä kanssa, mutta yhtä vähän he muistelevat vanhoja aikoja kuin me jotain Paasikiven-Kekkosen-Koiviston aikaa.
P.S. Alapeukuttajat voivat tulla valistamaan miestäni. Olisi kiva kuulla, kun hän nauraisi mehevästi tyhmyydellenne. Hänhän toki oli siinä mielessä onnellisessa asemassa, ettei ollut edes kuullut Suomesta ennen kuin muutti Eurooppaan, eikä tiennyt, että täällä on hirvittävä kolonialistinen lautapeli.
Voin vain kuvitella jonkun woke-typeryksen saarnaavan miehellesi, että "ei, sinulla ei ole voinut olla hyvää lapsuutta Afrikassa koska etkö tiedä, että te kaikki olette köyhiä ja sorrettuja ja onnettomia". Ja että "kaikki valkoiset ovat kauheita rasistisia sortajia, etkö nyt tajua, vaimosikin meni kanssasi naimisiin vain sortaakseen sinua".
Vähän tulee mieleen se, että itselläni on hyvä koulukaveri USA:ssa joka on musta, ja joka ei yhtään ole lähtenyt mukaan tuohon BLM-juttuun, päinvastoin. Ihan jo siitä yksinkertaisesta syystä, että kun siinä saarnataan, että kaikki valkoiset ovat väistämättä rasisteja ja hän naimisissa valkoisen naisen kanssa ja heidän lapsensa ovat vähintään puoliksi valkoisia. Niin hän on sitä mieltä, että eihän hän nyt ryhdy uskomaan, vain koska joku ulkopuolelta hänelle väittää, että hänen oma vaimonsa ja lapsensa olisivat väistämättä rasisteja (tai lapset puolirasisteja). On myös korkeakoulutettu ja tekee hyvää uraa, samoin kuin vanhempansakin, joten on myös sitä mieltä, että eihän se nyt yksinkertaisesti ole totta, etteikö yksikään musta ihminen voisi USA:ssa menestyä rasismin takia, koska muutenhan hänen ja hänen vanhempiensa elämäntarinansa eivät edes voisi olla totta.
Propellipäät näkee rasismia joka paikassa, ei niistä kannata edes välittää.
Eikö se "turvaan" koske niitä hölmöjä rosvoja.. Ja ehkä muita pelaajia.