46-vuotiaana ekan kerran naimisiin, vaihtaisitko sukunimen?

Minä menin naimisiin 40-vuotiaana ja otin mieheni nimen. Oma nimeni ei merkinnyt minulle oikeastaan mitään. 

Ja vaihtelu virkistää:)

Itse en ottaisi, ellei miehen sukunimi olisi omasta mielestäni erikoisen kaunis. Menin naimisiin 27-vuotiaana ja pidin oman nimeni. Olemme joskus miettineet, että ottaisimme koko perheelle uuden, yhteisen sukunimen (se olisi jo tiedossakin - ns. sammunut sukunimi), mutta koska mieheni ja poikani ovat viimeiset oman sukunsa nimen jatkajat eli muita nimeä jatkavia poikalapsia ei ole, se on ainakin toistaiseksi jäänyt. Mieheni ei tosin pidä asiaa järin tärkeänä.

Minä menin 35-vuotiaana naimisiin enkä vaihtanut sukunimeä saati etunimeä eikä vaihtanut puolisonikaan. 

Periaatteessa mä ottaisin aina miehen nimen - jotenkin ajattelen että se on perinne. Toki, jos olisi joku tosi harvinainen nimi itsellä, niin voisin pitää omankin nimen. Minusta on kiva, että perheessä on yhteinen nimi kaikilla.

Koska teillä ei ole lapsia eikä varmaan enää tulekaan, niin omatkin nimet olisi ihan ok juttu. Koska oman nimen säilyttäminen ei kuitenkaan ole sulle erityisen tärkeää, ottaisin varmaan sinun tilanteessa miehen nimen.

Minä en vaihtaisi, koska pidän omasta sukunimestäni, mutta yleisesti ottaen nimenvaihtaminen on mielestäni ihan ok. Sellaisen tyypin kanssa en menisi naimisiin, joka tekee vaihtamisesta jonkinlaisen kynnyskysymyksen.

Luulen, että ottaisin miehen sukunimen. Jotenkin se yhteinen sukunimi yhdistää ja vanhan perinteen mukaan otetaan ennemmin miehen nimi. Itse otin 35-vuotiaana miehen sukunimen. Ei minusta ole todellakaan mitään noloa miehen sukunimen ottamisessa, vaikka olette vähän vanhempia. Ihanaa kun on löytynyt rakastava elämänkumppani, onnea ja kaikkea hyvää teille!

Hassua, kun jotkut vetoavat tuohon "perinteeseen". Miehen sukunimen ottaminenhan on itse asiassa varsin uusi ilmiö.

Ensinnäkin tosi paljon onnea!

Minä en vaihtaisi nimeä, se on aina aikalainen riesa, kun joutuu hankkimaan kaikki kortit uusiksi ja totuttelemaan uuteen nimeen. Itse pidin tyttönimeni, kun menin naimisiin 24-vuotiaana, mutta vaihdoin miehen nimeen 34-vuotiaana, kun saimme lapsen - halusin olla samalla sukunimellä kuin lapseni. Mutta jos ja kun teillä ei ole lapsia, niin pitäisin tyttönimeni. Olet sentään melkein puoli vuosisataa ollut tyttönimelläsi!

(nyttemmin 47-v.)

En vaihtaisi. Enemmän itsekin liitän sen yhteisen nimen siihen, jos tulee yhteisiä lapsia niin on sama sukunimi. Tuolla iällä jotenkin turhaa "hössötystä" ja vähän tuntuu sellaiselta "no vaihdoin nyt kun se perinnehän menee niin.." En siis oikein näe järkeä tuossa. Ihanaa että löysitte toisenne ja menette naimisiin kuitenkin. :)

Minä menin 44- vuotiaana naimisiin ja otin miehen sukunimen. Itselläni oli erikoinen, mutta rumahko sukunimi, ärrää, äätä ja öötä. Miehellä kaunis luontoaiheinen, kaksiosainen nimi. En epäröinyt hetkeäkään.

Tuossa tapauksessa tyyliin Lahtinen- Mäkinen ajattelisin esim. ammattiani. Tuottaako hankaluuksia vaihtaa uusi, myös tuikitavallinen nimi ja sitten selitellä joka taholle, että se olen minä! Minulla on myös vierasperäinen, harvinainen etunimi, millä minut tunnetaan ammattipiireissä, joten kaikkien oli helppo yhdistää minut minuksi, vaikka sukunimi vaihtuikin. Lisäksi samaan aikaan tapahtui työssäni iso organisaatiomuutos, joten uudet kollegat oppivat tuntemaan minut heti uudella nimelläni.

Yhteinen nimi ei ole miehelle mikään kynnyskysymys. Hän on iloinen jos otan hänen sukunimensä, mutta ihan yhtä mielellään menee mun kanssa naimisiin vaikka pitäisi oman nimenkin :) Mun suvussa olisi pari kivaa ja harvinaista sukunimeä, jotka sopisivat uudeksi yhteiseksi nimeksi, miehen suvussa on vain noita nen-nimiä. Ap

Korttien vaihto sun muu ei mua rasita eikä työelämässäkään ole mitään ongelmaa uudesta tavisnimestä. Koko homma riippuu nyt vain siitä, mikä fiilis mulla on :) Ap

Kun kerran kysyit mielipiteitä, miten itse tekisin (eikä sitä, miten sinun kannattaisi tehdä), niin vastaan että pitäisin oman nimeni. Pidin sen myös mennessäni naimisiin 27-vuotiaana eikä vielä yli 12 vuoden naimisissaolon jälkeen ole tullut yhtään kertaa katumus oman nimen säilyttämisestä. Ja yhteisiä lapsia on, avioliitossa syntyneitä.

Ja 14 jatkaa vielä tuosta nimen vaihtamisesta: esim .äitini meni toista kertaa naimisiin viisissä kymmenissä ja vaihtoi sukunimensä. Tiedän tosin myös ihmisiä, jotka ovat vanhemmalla iällä menneet ensimmäistä kertaa naimisiin ja vaihtaneet sukunimensä, jopa niitä, missä mies on ottanut vaimonsa nimen.

Mä menin ensimmäistä kertaa naimisiin 38-vuotiaana ja otin mieheni sukunimen. Se oli mulle itsestäänselvyys, tuntuu kivalta olla saman niminen :) Lisäksi uusi nimeni on mukavampi kuin tyttönimeni joka on nen-päätteinen 10 suosituimman nimen joukossa.

Nuorena avioituessani pidin oman nimeni, lapset saivat isänsä sukunimen. Kun tiemme erosivat, minulla oli siis tyttönimeni. Kun menin sitten uudelleen naimisiin, otin mieheni sukunimen. Ihan vaan kun tuntui siltä. Ihan mukavaa vaihtelua, ja vähän järkytystä ympäristölle ;)

Mitään käytännön liiallista haittaa en ole kummassakaan tapauksessa todennut, en eri nimisenä kuin muu perhe olleesani, enkä sittemmin nimeä vaihtaessani.

Mä vaihtaisin jos miehellä olisi kiva ja/tai epätavallinen sukunimi tai sitten ehdottaisin uutta yhteistä sukunimeä. Tavisnimeen en vaihtaisi. Jos siis menisin "vanhoilla päivillä" naimisiin. Onnea ap:lle!