Tunnetteko ihmisiä, joista on vaikea saada "otetta"?

Tuosta tulee mieleen sellaiset ihmiset, jotka vain kaipaavat omaa rauhaa. Ei sellaisia saa omittua, heillä on harvoin intensiivisiä ihmissuhteita. Minulla on tällaisia tuttuja, jotka ovat olleet elämässäni jo vuosia. Tiedän heistä paljon, mutta he ovat vamaan ikuisesti kuitenkin kaukaisia.

Ajattelen ihmisen, josta ei saa otetta, sulkeutuneena tai hänessä ei ole tarttumapintaa. Vaikea saada syvällistä kontaktia yhteistä saati minkäänlaista juttua aikaiseksi.

Ei tuollaisia olekaan. Lähinnä ehkä kuvailet ihan epävakaata ja itsekeskeistä ihmistä, joka ei kunnioita kanssaihmisiään. Teinimäinen äkäpussi ja silmänpalvoja ehkä. En pidä em. piirteitä mitenkään kiehtovina.

Minä olen tälläinen, masennuksenikin hoitoonkin meni vuosia, koska psykologit eivät omien sanojensa mukaan saaneet minusta otetta.

Kyllä, itseni. Tai oikeastaan pitäisi sanoa meidät, sillä olen jakaantunut persoona. Ja riippuu siitä kumpi on vallassa, olen joko erakkoluonne tai erittäin sosiaalinen. Ehkä sinäkin olet tekemisissä yhden henkilön sijasta kahden henkilön kanssa?

Ja kyllä, olen terapiassa, tosin terapeuttini mielestä olen harvinaisen terve tapaus. Varmaan siksi kun tiedostan tilani täysin.

[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 23:59"]Ei tuollaisia olekaan. Lähinnä ehkä kuvailet ihan epävakaata ja itsekeskeistä ihmistä, joka ei kunnioita kanssaihmisiään. Teinimäinen äkäpussi ja silmänpalvoja ehkä. En pidä em. piirteitä mitenkään kiehtovina.
[/quote]

Omistatko sisälukutaitoa?

Minä olen varmaan juuri tuollainen. En osaa sanoa käyttäytymiselleni syytä. Pienestä saakka olen ollut "mustavalkoinen" ystävien kanssa; joko yltiöulospäinsuuntautunut tai sitten vetäytynyt omiin oloihin. Kaipaan paljon yksinoloa. Liika läheisyys saa voimaan pahoin ja siksi minulla on yksinäisyyskausia.

Olen huomannut nyt aikuisena, kun olen vaihtanut työpaikkaa ja asuinpaikkaa, että tietyntyyppisiä ihmisiä kismittää se, etten ole koko ajan jakamassa asioitani suureen ääneen vaan olen jotenkin "arveluttava". Kun sitten tarvittaessa ja halutessa olen oikein avoin.

[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 00:05"]

Minä olen varmaan juuri tuollainen. En osaa sanoa käyttäytymiselleni syytä. Pienestä saakka olen ollut "mustavalkoinen" ystävien kanssa; joko yltiöulospäinsuuntautunut tai sitten vetäytynyt omiin oloihin. Kaipaan paljon yksinoloa. Liika läheisyys saa voimaan pahoin ja siksi minulla on yksinäisyyskausia. Olen huomannut nyt aikuisena, kun olen vaihtanut työpaikkaa ja asuinpaikkaa, että tietyntyyppisiä ihmisiä kismittää se, etten ole koko ajan jakamassa asioitani suureen ääneen vaan olen jotenkin "arveluttava". Kun sitten tarvittaessa ja halutessa olen oikein avoin.

[/quote]

Minä olen myös tuollainen. Kun ystävä tai kaveri ylittää tietyn läheisyysrajan, alan tuntea jopa pakokauhua. Jokaiselle on oma rajakohta. Lisäksi koen epäonnistuneeni lapsuudenperheessä, koska he kaikki herättivät minussa aika helposti sitä pakokauhua ja minun oli aikuisena erittäin vaikea osoittaa kiintymystä heitä kohtaan vaikka rakastin heitä, olisin vain kokenut etäisemmän suhteen itselleni parempana. Vain yksi sisarus on minulla elossa, ja yhteydenpito hänen kanssaan on minulle vaikeaa koska se tuottaa minulle henkistä pahaa oloa vaikkei hän sitä tarkoituksella (kai) tee.

Jos koette itsenne tuollaisiksi, niin tunnetteko todella olevanne myös kiehtovia ja kiinnostavia?! Luotettava ja arvaamaton ei kyllä voi olla yhtäaikaa.

Mä olen tollainen, mulla on epävakaa persoonallisuushäiriö. Koen ennemmin että olisin hankala kuin kiinnostava. Monet muut ovat olleet toista mieltä.

[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 00:16"]Jos koette itsenne tuollaisiksi, niin tunnetteko todella olevanne myös kiehtovia ja kiinnostavia?! Luotettava ja arvaamaton ei kyllä voi olla yhtäaikaa.
[/quote]

En todellakaan. En hae minkäänlaista huomiota tai halua sellaista. Sellaiset ystävät ovat pysyneet matkassa, jotka ovat ymmärtäneet minua kun olen asian selittänyt.
T. Seiska

Olen aika pitkälti tuollainen, kuin AP kuvaa. Olen aina ollut yksinäinen ja mukautunutkin erakkoelämään. Pidän silti ihmisten seurasta ja olen esim. työkontakteja kohtaan avoin, ystävällinen ja auttavainen. Olen lojaali ja autan muita dediksien yms. kanssa vaikka yövalvomisina, jos tarvitsee. Pidän keskustelut kuitenkin tarkoituksella yleisellä tasolla. Peittelen huolellisesti heikkouteni, kuten sen, ettei minulla ole ystäviä tai sen, että kärsin parista kroonisesta sairaudesta. Edes vanhempani eivät varmasti saa yhtään kiinni siitä, mitä minulla on meneillään tai missä tunnelmissa olen. Saan ihmiset nauramaan ja koitan esittää heille aina jotain uusia näkökulmia. Uskon, että minusta periaatteessa pidetään, mutta kuitenkin pidetään hiukan outona niin, ettei varsinaista kaveruutta pääse muodostumaan.

[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 00:16"]Jos koette itsenne tuollaisiksi, niin tunnetteko todella olevanne myös kiehtovia ja kiinnostavia?! Luotettava ja arvaamaton ei kyllä voi olla yhtäaikaa.
[/quote]

En koe olevani kiehtova ja kiinnostava, vaan tämä haittaa joka päiväistä elämääni. Olen luotettava niin, että en kerro toisten salaisuuksia/asioita eteen päin. En koskaan pidän ne omana tietonani. Arvaamaton olen niin, että saatan räjähtää yht'äkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kärsivällisyyteni saattaa loppu murtosekunneissa. Ensin puhun pehmoisesti ja sitten vain kilahdan. Kuten esimerkkinä lapseni ei suostunut joskus ottamaan lääkettään, lepertelin hänelle vaikka kuinka ennen kuin sain hänet ottamaan sen ja siinä kohtaa kun hän otti sen ja sylki ulos heti räjähdin. Läheiseni kärsivät tästä, miksi pitäisin tätä kiehtovana?!

[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 00:11"]

[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 00:05"]

Minä olen varmaan juuri tuollainen. En osaa sanoa käyttäytymiselleni syytä. Pienestä saakka olen ollut "mustavalkoinen" ystävien kanssa; joko yltiöulospäinsuuntautunut tai sitten vetäytynyt omiin oloihin. Kaipaan paljon yksinoloa. Liika läheisyys saa voimaan pahoin ja siksi minulla on yksinäisyyskausia. Olen huomannut nyt aikuisena, kun olen vaihtanut työpaikkaa ja asuinpaikkaa, että tietyntyyppisiä ihmisiä kismittää se, etten ole koko ajan jakamassa asioitani suureen ääneen vaan olen jotenkin "arveluttava". Kun sitten tarvittaessa ja halutessa olen oikein avoin.

[/quote]

Minä olen myös tuollainen. Kun ystävä tai kaveri ylittää tietyn läheisyysrajan, alan tuntea jopa pakokauhua. Jokaiselle on oma rajakohta. Lisäksi koen epäonnistuneeni lapsuudenperheessä, koska he kaikki herättivät minussa aika helposti sitä pakokauhua ja minun oli aikuisena erittäin vaikea osoittaa kiintymystä heitä kohtaan vaikka rakastin heitä, olisin vain kokenut etäisemmän suhteen itselleni parempana. Vain yksi sisarus on minulla elossa, ja yhteydenpito hänen kanssaan on minulle vaikeaa koska se tuottaa minulle henkistä pahaa oloa vaikkei hän sitä tarkoituksella (kai) tee.

[/quote]

Oletko koskaan harkinnut terapiaa?

[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 00:24"][quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 00:16"]Jos koette itsenne tuollaisiksi, niin tunnetteko todella olevanne myös kiehtovia ja kiinnostavia?! Luotettava ja arvaamaton ei kyllä voi olla yhtäaikaa.
[/quote]

En todellakaan. En hae minkäänlaista huomiota tai halua sellaista. Sellaiset ystävät ovat pysyneet matkassa, jotka ovat ymmärtäneet minua kun olen asian selittänyt.
T. Seiska

[/quote]

Sittenhän et tosiaan ole ap:n etsimä ihmistyyppi, kun samassa paketissa pitäisi olla raskas ja uppiniskainen ihminen, joka on kiehtova ja kiinnostava.

[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 00:16"]

Jos koette itsenne tuollaisiksi, niin tunnetteko todella olevanne myös kiehtovia ja kiinnostavia?! Luotettava ja arvaamaton ei kyllä voi olla yhtäaikaa.

[/quote]

En koe olevani kiehtova ja kiinnostava ulkopuolisille, mutta minulla on oma ajatusmaailma ja omat tapani pitä mieleni vireänä, jotka ovat ihan tarpeeksi kiinnostavia omasta mielestäni. Minulle on sanottu että olen jotenkin mysteeri ja jotkut saattavat pitää minua alkuun kiehtovanakoska he pitävät haasteista. Mutta useimmiten he luovuttavat kokonaan jossain vaiheessa kun en avaudu. En ole arvaamaton silloin kun minulta edellytetään luotettavuutta, mutta mielipiteeni ovat aika epäsovinnaisia.

Uh, todella raskaan kuuloisia ihmisiä.

[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 00:34"]Uh, todella raskaan kuuloisia ihmisiä.
[/quote]

Niin kato kaikenlaisia meitä mahtuu tälle pallolle.

Minä saatan vaikuttaa tuollaiselle ulospäin. En oikein kokonaan "kuulu" kenellekään ja kaipaan olla omissa oloissani. Joskus tapaan ihmisiä, jotka muistuttavat itseäni, on samanlaisia tapoja ajatella, samankaltaisia maneereita tms. Se tuntuu itse asiassa samalla tavalla pelottavalta kuin jos on istunut yksin kotonaan ja yhtäkkiä ikkunan taakse ilmestyy joku, joka voi katsoa sisään, kuten vaikka ikkunanpesijä. Lapsuudenperheessäkään minulla ei ollut kovin läheisiä suhteita perheenjäseniin, vaikka asiat meillä muutoin olivat kaikin puolin kunnossa. Se tuntui vain lähinnä siltä, että puhutaan toistemme ohi. Yleensä koen, että minun täytyy "tulkata" itseäni. Hyväksi kuuntelijaksi tässä kuitenkin oppii, kun näin elää. Tunnen myös ihmisiä, jotka ovat hyvinkin sosiaalisia, mutta heistä ei saa otetta sen takia, että he peittelevät asioitaan, jopa vähämerkityksisiä, ihan kuin niissä olisi jotain salattavaa, vaikkei oikeastaan ole. Mitenkäs te ihmiset, joista omasta mielestänne pääsee jyvälle helposti? Koetteko, että tarvitsisitte elämäänne asioita, jotka etottaisivat teidät muista tai pelkäättekö olevanne jollain tavalla liian tavallisia? Vai onko se turvallinen tunne?

No eikö meissä ihmisissä kaikissa ole monia puolia. Voisin tunnistaa myös itseni tuosta kuvauksesta vaikkakin ihan "terveen" paperit minulla on.Pidän itseäni luotettavana, mukavana tyyppinä, olen myös herkkä ja sen vuoksi ajoittain pidättäytyvä ystävyyssuhteissani. Harvat pääsevät minua oikeasti lähelle. Osaan olla uppiniskainen ja impulsiivinen ja varmaan myös ajoittain raskastakin seuraa. Henkeen ja vereen pidän kuitenkin sellaisten ihmisten puolta jotka ovat saaneet päästä lähelleni. Jos johonkin ystävystyn kunnolla, niin se ihminen on ikuisesti mun sydämessä.

[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 00:27"]

[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 00:11"]

[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 00:05"]

Minä olen varmaan juuri tuollainen. En osaa sanoa käyttäytymiselleni syytä. Pienestä saakka olen ollut "mustavalkoinen" ystävien kanssa; joko yltiöulospäinsuuntautunut tai sitten vetäytynyt omiin oloihin. Kaipaan paljon yksinoloa. Liika läheisyys saa voimaan pahoin ja siksi minulla on yksinäisyyskausia. Olen huomannut nyt aikuisena, kun olen vaihtanut työpaikkaa ja asuinpaikkaa, että tietyntyyppisiä ihmisiä kismittää se, etten ole koko ajan jakamassa asioitani suureen ääneen vaan olen jotenkin "arveluttava". Kun sitten tarvittaessa ja halutessa olen oikein avoin.

[/quote]

Minä olen myös tuollainen. Kun ystävä tai kaveri ylittää tietyn läheisyysrajan, alan tuntea jopa pakokauhua. Jokaiselle on oma rajakohta. Lisäksi koen epäonnistuneeni lapsuudenperheessä, koska he kaikki herättivät minussa aika helposti sitä pakokauhua ja minun oli aikuisena erittäin vaikea osoittaa kiintymystä heitä kohtaan vaikka rakastin heitä, olisin vain kokenut etäisemmän suhteen itselleni parempana. Vain yksi sisarus on minulla elossa, ja yhteydenpito hänen kanssaan on minulle vaikeaa koska se tuottaa minulle henkistä pahaa oloa vaikkei hän sitä tarkoituksella (kai) tee.

[/quote]

Oletko koskaan harkinnut terapiaa?

[/quote]

On se joskus käynyt mielessä. Menneisyyden pitkäkestoinen vatkaaminen ja perhesuhteiden ja niihin liittyvien tunteiden läpikäyminen ei vain houkuttele.