Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä? Vihaan lastani
18.12.2014 |
5-vuotias lapsi kyseessä. Ei tottele, ei käyttäydy, kiusaa, huutaa, läpsii. En tule hänen kanssaan toimeen. Kaikki mitä hän tekee, ärsyttää. Tapansa puhua, katsoa, liikkua. Mietin että onkohan hän päästänsä vajaa, kun ei puhettakaan ymmärrä. Tekee kiellettyä asiaa kielloista huolimatta ja katsoo vaan uhmakkaasti silmiin. Pelkään että satutan häntä vielä. Tuntuu että lapsen käytös on pahentunut mitä enemmän ikää tulee. Yritän kasvattaa, kannustaa ja tukea mutta pinna on niin räjähdysherkkä tuon pennun takia, etten enää pysty. Hermot on riekaleina kun on yhden kanssa tappelua päivästä pitkään. Ennen käyttäytyi edes isällensä, mutta nyt on "oma itsensä" myös hänellekin, eli ei käyttäydy, vaan on todella vaikea ja rasittava.
Kommentit (89)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:34"]
Ymmärrän. Joskus vaan vttaa niin hirveästi että sydän meinaa revetä rinnasta. Ja joskus taas on hyviä, ihania hetkiä ja katuu ja kokee syyllisyyttä. Sellaista se vanhemmuus on.
[/quote]
Hyvin sanottu.
Kyllä minuakin joskus vituttaa aivan mielettömästi lapsen käytös, mutta rakas se lapsi on silti. Äiditkin ovat vain ihmisiä ja joskus ihmisiä suututtaa!
Ja muuten, pitääkö se oma kiukku aina niellä? On toinenkin kysymys: pitääkö lapsen saada aina hellää huomiota ja suukkoja, kun se hakkaa, potkii, sylkee, heittelee tavaroita tms? (Itse olen tiukasti komentanut, antanut lapsen rauhoittua ja sitten ottanut syliin ja jutellut)
Jostakusta ne tämän maailman psyko- ja sosiopaatit aina kasvaa. On yksinkertaisesti ihmisiä jotka ovat synnynnäisesti pahoja eikä siinä halipusut ja kukkakedot auta.
Äiti kuvailee lastaan sanoilla "hirviö" ja "siedettävä". 2-vuotiaana reippaana ja iloisenakin oli vain siedettävä.
Ei todellakaan kuulosta rakastavalta äidiltä.
Ymmärrän, että hermot menee. Itseltänikin on mennyt. Tyttäreni oli noin 4-6-vuotiaana erittäin haastava. Kun oltiin lähdössä jostain pois, aina alkoi kova huuto ja rääkyminen. Ei totellut ja tehnyt, mitä sanotaan. Minulta meni hermot monia kertoja, jopa tukistin lastani, vaikka vastustin väkivaltaa lastenkasvatuksessa. Silti en ikinä tuntenut vihaavani lastani.
Kun lapsi hyväkäytöksisenäkin tuntuu vain siedettävältä, silloin äiti ei rakasta lastaan. Herää ajatus, onko vanhempien väleissä kaikki kunnossa, rakastaako nainen miestäänkään? Onko lapsessa jotain, mikä muistuttaa miehestä, eikä häntä sen vuoksi pysty rakastamaan?
Tämä äiti tuskin on tietoisesti paha ihminen, lapsen ja äidin väkisessä dynamiikassa on jotain pielessä. Se on toisaalta myös niin, että kun valitsee saada lisää lapsia, silloin vanhemmalla on vastuu niistä. Ei voi olettaa seuraavan lapsen olevan kuin esikoinen.
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 13:52"]
Ei tämä normaalia käytöstä ole. Läheisetkin sen ovat huomanneet. Alkanut heti siitä kun lapsi osasi liikkua, eli jatkunut n. 4 vuotta. Ensimmäisinä parina vuotena ajattelin että tämä on ohimenevää. Mutta eipä ole. En tiedä mitä tehdä. Neuvolassa puhuin hänestä, mutta th:n mielestä ihan normaali, kun tietysti vastaanotolla istui kiltisti. Eli apua ei herunut. Kun lähdettiin eteiseen, alkoi lelujen, vaatteiden yms viskominen ja heti pikkusisaruksen kimppuun. Lapsi on kotona hoidossa ja käy kerhossa. Kerhossa on kunnolla, mutta heti kun hänet haetaan alkaa taas perinteinen käytös. Kai käy siellä niin harvoin, ette kehtaa olla oma itsensä siellä.
Se on ihan sama mitä ollaan menossa ulos tekemään, ei maanittelut auta. Ensin tapellaan lelujen keräämisen kanssa, sitten vaatteiden, kenkien yms. Kauppareissut on ihan helvettiä. Ei keksi itsenäistä tekemistä, rikkoo leluja, sotkee paikkoja, piirtelee mihin sattuu, kiusaa ja lyö sisaruksia, repii kirjoja. Rangaistuksena häneltä karsitaan esim. ulos lähdöstä. Houkutukset, uhkailut jäähyt tai vastaavat ei toimi. Lasta ei kiinnosta, minkä rangaistuksen saa, kunhan saa aikuisen suuttumaan. Lapsi oli vielä kaksivuotiaana siedettävä, oli reipas ja iloinen. Nyt päinvastainen. En voi sille mitään, etten pysty häntä ottamaan syliin kaiken roskan jälkeen jota hän päivät pitkät aiheuttaa. Välillä mietin että hänen olisi paras muualla :( Ap
[/quote]
Tässä on jo kiire hankkia apua, koska mietit olisiko lapsen parempi muualla. Jokainen voi omalla kohhdallaan miettiä, miltä lapsesta tuntuu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 14:58"]
Jostakusta ne tämän maailman psyko- ja sosiopaatit aina kasvaa. On yksinkertaisesti ihmisiä jotka ovat synnynnäisesti pahoja eikä siinä halipusut ja kukkakedot auta.
[/quote]
Psyko- ja sosiopaatit kasvaa juuri ei rakastavissa kodeissa. Kukaan ei synny psykopaatiksi
Miksi leimaat pienen lapsesi ja vertailet ikävään sävyyn muihin? Lapsi aistii kyllä neg. asenteesi häntä kohtaan, ja kierre on valmis. Lapsi on viaton, sinä aikuinen, jonka täytyy osata ottaa lapsi syliin, vakka kuinka kiukuttelisi! Koitapa vaihteeksi tarjota hellyyttä ja kehua lastasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 14:59"]Äiti kuvailee lastaan sanoilla "hirviö" ja "siedettävä". 2-vuotiaana reippaana ja iloisenakin oli vain siedettävä.
Ei todellakaan kuulosta rakastavalta äidiltä.
Ymmärrän, että hermot menee. Itseltänikin on mennyt. Tyttäreni oli noin 4-6-vuotiaana erittäin haastava. Kun oltiin lähdössä jostain pois, aina alkoi kova huuto ja rääkyminen. Ei totellut ja tehnyt, mitä sanotaan. Minulta meni hermot monia kertoja, jopa tukistin lastani, vaikka vastustin väkivaltaa lastenkasvatuksessa. Silti en ikinä tuntenut vihaavani lastani.
Kun lapsi hyväkäytöksisenäkin tuntuu vain siedettävältä, silloin äiti ei rakasta lastaan. Herää ajatus, onko vanhempien väleissä kaikki kunnossa, rakastaako nainen miestäänkään? Onko lapsessa jotain, mikä muistuttaa miehestä, eikä häntä sen vuoksi pysty rakastamaan?
Tämä äiti tuskin on tietoisesti paha ihminen, lapsen ja äidin väkisessä dynamiikassa on jotain pielessä. Se on toisaalta myös niin, että kun valitsee saada lisää lapsia, silloin vanhemmalla on vastuu niistä. Ei voi olettaa seuraavan lapsen olevan kuin esikoinen.
[/quote]
Lapsi oli hyväkäytöksisenäkin hankala. Mutta kuitenkin, tuntui että pärjäsi ja sieti. Nyt en pärjää saati siedä. Se on jatkuvaa ja siitä on tullut lapselle enemmänkin tapa. Ja hän aiheuttaa muille perheenjäsenille surua ja ahdistusta. Tässä lyhyessä kirjoituksessa ei kuitenkaan kaikki ole, eli kannattaa sekin muistaa.
En muuta odottanutkaan kun dumaamista. Ihmisillä ilmeisesti on vaan helppoja lapsia. Lähinnä vertaistukea etsin. Niin kuin minä vanhempana nauttisin lapseni vihaamisesta.. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 15:07"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 14:59"]Äiti kuvailee lastaan sanoilla "hirviö" ja "siedettävä". 2-vuotiaana reippaana ja iloisenakin oli vain siedettävä. Ei todellakaan kuulosta rakastavalta äidiltä. Ymmärrän, että hermot menee. Itseltänikin on mennyt. Tyttäreni oli noin 4-6-vuotiaana erittäin haastava. Kun oltiin lähdössä jostain pois, aina alkoi kova huuto ja rääkyminen. Ei totellut ja tehnyt, mitä sanotaan. Minulta meni hermot monia kertoja, jopa tukistin lastani, vaikka vastustin väkivaltaa lastenkasvatuksessa. Silti en ikinä tuntenut vihaavani lastani. Kun lapsi hyväkäytöksisenäkin tuntuu vain siedettävältä, silloin äiti ei rakasta lastaan. Herää ajatus, onko vanhempien väleissä kaikki kunnossa, rakastaako nainen miestäänkään? Onko lapsessa jotain, mikä muistuttaa miehestä, eikä häntä sen vuoksi pysty rakastamaan? Tämä äiti tuskin on tietoisesti paha ihminen, lapsen ja äidin väkisessä dynamiikassa on jotain pielessä. Se on toisaalta myös niin, että kun valitsee saada lisää lapsia, silloin vanhemmalla on vastuu niistä. Ei voi olettaa seuraavan lapsen olevan kuin esikoinen. [/quote] Lapsi oli hyväkäytöksisenäkin hankala. Mutta kuitenkin, tuntui että pärjäsi ja sieti. Nyt en pärjää saati siedä. Se on jatkuvaa ja siitä on tullut lapselle enemmänkin tapa. Ja hän aiheuttaa muille perheenjäsenille surua ja ahdistusta. Tässä lyhyessä kirjoituksessa ei kuitenkaan kaikki ole, eli kannattaa sekin muistaa. En muuta odottanutkaan kun dumaamista. Ihmisillä ilmeisesti on vaan helppoja lapsia. Lähinnä vertaistukea etsin. Niin kuin minä vanhempana nauttisin lapseni vihaamisesta.. :(
[/quote]
Tarkoitinkin, että kannattaa miettiä, että onko vihan syy huono käytös, vai onko huono käytös seurausta tunteettomuudesta lasta kohtaan, ja mistä tämä tunteettomuus kumpuaa.
Lapsesihan käyttäytyy samalla tavalla kuin sinä. Vihaa sinua, koska vihaat häntä. Ja käyttäytyy sen mukaisesti. Sinun käytöksesi heijastuu peilistä siinä takaisin. Kukaan ei ole paha tai hankala, jos ei ole paha olla. Sinuna hakisin apua ja pian. Lapsesta on niin helppo tehdä syntipukki kaikelle pahalle. Ikään kuin ulkoistaa sen itsestään ja heijastaa sen lapseen.
Tällaiseen asiaan ei ole helppoa saada vertaistukea, koska harva vanhempi vihaa omaa lastaan. Hae apua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 14:06"]Selkään vaan!
[/quote] 8 yläpeukkua? Te ootte hulluja. Puolustuskyvytöntä lasta (ja ketään) ei saa satuttaa. Ootte ihan sairaita!
hänellä on varmasti todella paha olla, kun tuolla lailla käyttäytyy. koita varata lapselle lääkäriaika ihan vaikka terveyskeskuksesta. suosittelen vahvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 15:07"]
[quote author="Vierailija" time="18.12.2014 klo 14:59"]Äiti kuvailee lastaan sanoilla "hirviö" ja "siedettävä". 2-vuotiaana reippaana ja iloisenakin oli vain siedettävä. Ei todellakaan kuulosta rakastavalta äidiltä. Ymmärrän, että hermot menee. Itseltänikin on mennyt. Tyttäreni oli noin 4-6-vuotiaana erittäin haastava. Kun oltiin lähdössä jostain pois, aina alkoi kova huuto ja rääkyminen. Ei totellut ja tehnyt, mitä sanotaan. Minulta meni hermot monia kertoja, jopa tukistin lastani, vaikka vastustin väkivaltaa lastenkasvatuksessa. Silti en ikinä tuntenut vihaavani lastani. Kun lapsi hyväkäytöksisenäkin tuntuu vain siedettävältä, silloin äiti ei rakasta lastaan. Herää ajatus, onko vanhempien väleissä kaikki kunnossa, rakastaako nainen miestäänkään? Onko lapsessa jotain, mikä muistuttaa miehestä, eikä häntä sen vuoksi pysty rakastamaan? Tämä äiti tuskin on tietoisesti paha ihminen, lapsen ja äidin väkisessä dynamiikassa on jotain pielessä. Se on toisaalta myös niin, että kun valitsee saada lisää lapsia, silloin vanhemmalla on vastuu niistä. Ei voi olettaa seuraavan lapsen olevan kuin esikoinen. [/quote] Lapsi oli hyväkäytöksisenäkin hankala. Mutta kuitenkin, tuntui että pärjäsi ja sieti. Nyt en pärjää saati siedä. Se on jatkuvaa ja siitä on tullut lapselle enemmänkin tapa. Ja hän aiheuttaa muille perheenjäsenille surua ja ahdistusta. Tässä lyhyessä kirjoituksessa ei kuitenkaan kaikki ole, eli kannattaa sekin muistaa. En muuta odottanutkaan kun dumaamista. Ihmisillä ilmeisesti on vaan helppoja lapsia. Lähinnä vertaistukea etsin. Niin kuin minä vanhempana nauttisin lapseni vihaamisesta.. :(
[/quote]
Lapsi ei aiheuta mitään. On sinun vastuullasi tehdä asialle jotain. Sinun kuuluu kantaa vastuu. 5-vuotiaan vastuulla ei ole perheenjäsenten suru ja ahdistus. Nyt on kiire toimia tämän pienen lapsen edun vuoksi.
Ihan normaalia tuon ikäiselle uhmakkaalle lapselle, joka kokeilee rajoja. Etenkin jos on pienempi sisarus viemässä osansa huomiosta. Lapsi kaipaa läheisyyttä rakkautta, mutta myös selvät rajat. Yhteinen aika lapsen kanssa voisi auttaa asiaa. Ja melkein uskallan väittää, ettei tässä tapauksessa edes ole kysymys lapsen huonosta käyttäytymisestä, vaan aikuisen omasta käytöksestä tätä lasta kohtaan.
Minusta sinun kannattaisi käydä lapsen kanssa psykiatrilla, neuvolan kautta tuskin saat apua. Jokin lapsella on pielessä, jos käytös on ollut lähes aina tuollaista. Kerro lääkärille ihan kaunistelematta tilanne ja vaadi apua. Yksityiselle puolelle pääsee kohtuullisen nopeasti.
Miten lapsi käyttäytyy esim. isovanhemmilla? Onko muita läheisiä aikuisia? Ehkä siirtyminen päiväkotiin voisi auttaa, toisten samanikäisten lasten seura voisi tehdä hyvää.
Meillä on nuorempi lapsista ollut aina aivan käsittämättömän jääräpäinen, uhmakas ja tuntuu omaavat aivan valtavan egon. Nyt 7-vuotias. Ensimmäisen rauhallisen lapsen jälkeen olemme olleet kuopuksen kanssa aika ihmeissämme, mutta pikkuhiljaa vuosien myötä käytös on parantunut. Kolmevuotiaana löi aina kaikkia suuttuessaan, saattoi sylkeä päälle, purra jne. Viisi-kuusivuotiaana oli tosi uhmakas jakso, joka onneksi nyt on helpottanut. Tosin välillä vaikuttaa kuin meillä olisi jo teini-ikäinen. Keinoina meillä on ollut kova ja yhdenmukainen kuri. Jos käyttäytyy huonosti niin omaan huoneeseen rauhoittumaan, tämä lapsi tarvitsee omaa aikaa, jotta saa itsensä ensin rauhoitettua, sitten puhutaan. Huonosta käytöksestä tulee rangaistus, kuten lyhyt aresti omassa huoneessa, pelikieltoa, kaverikieltoa jne. Pikkuhiljaa tämä on tehonnut, vaikka aina ei jaksaisi olla niin ehdoton. Mutta jos on lipsunut niin kyllä se on pian alkanut näkyä. Koulussa lapsi käyttäytyy hyvin ja rauhallisesti, kotona edelleenkin on välillä aika mahdoton, välillä taas aivan ihana. Lapsi tulistuu sekunnissa ja on silloin aivan pitelemätön, mutta rauhoittuessaan on taas niin kiltti ja ihana. Tunnelma vaihtuu hetkessä, eipä käy tylsäksi elämä. Tällä lapsella on paljon liikuntaharrastuksia, joita tuntuu selvästi kaipaavan. Myös kaverit ovat todella tärkeitä ja tuoneet tasaisuutta elämään, kun ei kavereille voi raivota kuten vanhemmille. Olen minäkin tuntenut vihaavani lastani, mutta onneksi vain pieneksi hetkeksi ja jälkikäteen pisto sydämessä tuntuu pahalta...
Lapsesta on hyvää vauhtia tulossa syntipukki perheeseenne. Tarvitsette koko perheenä apua että tuo dynamiikka pystytään purkamaan.
Kuulostaa samalta kun siskoni poika. Nyt 7 v ja koulussa. Siskoni valitti neuvolassa jo ihan vauvasta asti ettei kaikki ole normaalia. Mutta eihän ensisynnyttäjä mitään tiedä niinhän se on. Olivat neuvolassa sanoneet että ihan normaali lapsi. Kun sitten 5 vuotta myöhemmin alkoivat epäillä ADHD:tä ja niinhän se oli sehän lapsella nyt on. Älä vihaa lastasi hän ei välttämättä ymmärrä mitä tekee.
Ihan älytöntä miten ap teilataan. Toki se on helppo niistä norsunluutorneista huudella, jos itsellä ei ole asiasta kokemusta. Paitsi, että kaikilla näillä haukkujilla on ollut vähintään kolme ap:n lapsen kaltaista lasta, vieläpä samaan aikaan, ja ovat jaksaneet halia ja pusia vaikka lapsi raastaa tukkaa irti päästä ja lyö leikkiautolla naamaan.
Ihminen voi ihan lapsesta asti olla pahansuopa ja ilkeä tai henkisesti sairas. Minä veisin lapsen lääkäriin. Ap:lle tsemppiä!