Miksi nykyään käytetään väärin sanaa traumaattinen?
Ei alkuperäisessä tarkoituksessa vaan kaikista asioista ja ongelmista, mitkä ei oikeasti edes ole traumaattisia.
Kommentit (4)
No joo, ei kovin laajamittainen ongelma. Jotkut kyllä sanovat huumorilla, että oli kamala trauma kun piti juoda aamukahvi mustana kun maito oli loppu.
Traumaattisuus ei välttämättä ole aina samanlaista vaan riippuu olosuhteista. Menetin kolme perheenjäsentäni Kaakkois-Aasian tsunamissa kun olin lapsi. En kuitenkaan koe tämän olleen varsinainen traumaattinen tapahtuma, koska en jäänyt yksin, oli mahdollisuus puhua asiasta läheisten kanssa. Minulle oli tärkeää jatkaa koulua samaan aikaan kuin toisetkin, nähdä kavereita ja käydä harrastuksissa. Varmasti myös nuori ikä oli yksi suojaava tekijä.
Sen sijaan traumaattinen tapahtuma on ollut yksi työelämään liittyvä uhkaava tilanne kun olin parikymppinen. Tuolloin en voinut puhua oikein kenenkään kanssa, jäin siinä asiassa ihan yksin. Se kaikki tapahtunut aiheutti esimerkiksi stressiä, unettomuutta ja painajaisa.
Se mikä on yhdelle traumaattista ei toiselle välttämättä olekaan.