Mistä terveellisestä ruuasta teidän lapset tykkää? :)

Vierailija kirjoitti:

Kaikkea mahdollista. Kalaa, kasviksia, ruuassa yrttejä ja mausteita, liha- ja kanaruokia. 

Lasten iät 3,4 ja 6. Eilen syötiin savu- ja graavilohta, jugurttikastiketta ja perunaa, tänään tulossa tuorekasviswokkia possulla. Esim makaronilaatikossa meillä on paljon sipulia ja aurinkokuivattua tomaattia seassa. Uunijuurekset on meilläkin suuressa suosiossa, mitä chilisempiä sen parempia. 

 Monipuolisia ruokia on ollut tarjolla on n 10kk lähtien, ensin vanhempien lautaselta maistellen, sitten omalla lautasella. Kun eivät tiedä muusta eivät osaa kaivata nakkeja eikä ranskalaisia (niitä saa ehkä kerran vuodessa), 6v:n herkkua on chorizo tuoremakkarat:)

Meillä on ollut sitä monipuolista ruokaa tarjolla kyllä jo 6kk iästä alkaen ja ihan omalta lautaselta, laitetaan paljon ruokaa yhdessä lasten kanssa ja otetaan mukaan suunnittelemaan ruuan laittoa, kesällä viljelläänkin itse juttuja ja lapset on innoissaan mukana. Mutta kyllä ne silti mieluiten söisi makaroonia ketsupilla tai nakkikeittoa. Kotona ei tosiaankaan juuri nakkeja ole syöty, mutta päiväkodissa ovat niiden makuun päässeet ja pyytävät sitten kotonakin. Kuusivuotiaan kanssa ollaan keskusteltu ruuan terveellisyydestäkin (ikätasoisesti eikä nyt mitenkään pelotellen), hän tietää kyllä että kasvikset on hyvä ja nakkeja ei voi syödä kovin usein, mutta ei se silti siihen auta ettei kaikki vaan maistu ja joku maistuu paremmalta. Ei suurin osa aikuisistakaan oikeasti syö kaikkea.

Miten 2 v on edes maistanut nakkeja?

Olen yllättynyt, että tulee alapeukkua maistamistaistelusta.

Eikö teillä ole mitään tiukkoja periaatteita, joissa ei anneta lapselle periksi? Hampaat on pestävä joka ilta, vaikka vastassa olisi mikä itkupotkuraivari, ulos ei voi mennä ilman vaatteita vaikka vastassa olisi itkupotkuraivari...?

Meillä yksi tällainen asia oli tämä maistaminen. Siitä käytiin tahtotaaperona muutama taistelu, jotka lapsi on kauan sitten unohtanut ja lopputuloksena on lapsi, jolle ruoan maistaminen on luonnollinen tapa.

Vierailija kirjoitti:

2 ja 4 v muksuille ei tulisi keittaa makaroonia kuin juhlapaivina. Kun teet arkeen vihanneksia padoissa, keitoissa on se ruoka johon lapsen makunystyrat tottuu. Jos parsa ei maistu anna sita eri muodossa vahintaan 17 kertaa niin, etta pyydat vain maistamaan sitten vaikka rusinan voimalla. Lopukta lapsen makunystyrat hyvaksyvat parsan ja lapsi syo sita hyvilla mielin.

Vanhemmuus on yrittamista ja toistoa ei nakkia ja muussia.

Tiedätkö että lapsille tarjotaan päiväkodissa näitä ”epäterveellisiä ruokia” esim makaroonia yms jolloin lapsi kuitenkin syö niitä

Vierailija kirjoitti:

Miten 2 v on edes maistanut nakkeja?

Ainakin mun lapsen päiväkodissa on ruokalistalla makkaraa.

Kasvissyöjälapsilla on kasvismakkaraa, mutta makkara tulee joka tapauksessa tutuksi.

Vierailija kirjoitti:

Miten 2 v on edes maistanut nakkeja?

Etkö muka grillaa tai käy laavulla? Me nimittäin käymme laavulla ehkä kerran kuukaudessa koska se on yhteistä perheen aikaa ja olemme jopa grillanneet nakkeja ja makkaraa. Hui kauhea kun 1 v 5 kk ikäinen nuorimmaienkin on syönyt makkaraa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millähän sen lapsen sais maistamaan?

Hmm, vaikea sanoa, millä maistamisen saa lanseerattua uudeksi tavaksi. 

Meillä se on ollut ihan alusta asti niin ehdoton systeemi, ettei lapsi ole koskaan kyseenalaistanut sitä! (On nyt jo viskari.)

Kun lapsi sanoo pöydässä olevansa valmis, kysyn vaan, oletko maistanut kaikkea, ja se maistelee läpi ne lautasella olevat asiat, mitä ei ole vielä maistanut. (Meillä tosiaan pikkuinenkin haukku riittää, mutta kaikkea maistetaan aina.)

Mutta jos lapsesi on päässyt jo isommaksi ilman tätä systeemiä, siihen on varmaan vaikeampi päästä.

Niinhän sitä aina sanotaan, että olis pitänyt ihan alusta asti maistella kaikkea. En vaan tiedä sitäkään miten sen silloin ihan aluksikaan olisi saanut maistamaan.

Mä olin suoraan sanottuna tästä jossain vaiheessa tosi tiukka ja julma, ja itkun ja taistelun kanssa maistettiin.

Eli lapsella oli vaihe, että olisi todellakin lopettanut maistamisen, ellen olisi pakottanut.

Joku kerta me istuttiin lautasen edessä puoli tuntia itkemässä.

En kadu, että tein sen. Noita pahoja taisteluita oli muutama ja sitten lapsi jotenkin hyväksyi, että kyllä me vaan maistetaan ja siitä ei neuvotella. Jos olisin antanut kerrankin periksi, taistelu olisi varmaan pitkittynyt loputtomiin.

Huh, muistan tuon omasta lapsuudestani hyvin elävästi, enkä todellakaan haluaisi samaa traumaa siirtää lapsilleni. Hyi oikein yököttää kun muistelen miten piti jotain ällöttävä pakolla maistaa, eihän se ikinä sillä tavoin maistunut hyvälle ja kammo jäi kyseistä ruokaa kohtaan.

Itse ajattelen, että ruokailun pitää olla lapselle positiivinen kokemus, se edesauttaa terveen ruokasuhteen syntyä. Juttelemalla, leikin kautta ja vähän lahjomallakin olen saanut lapset maistamaan, edes sen hiiren annoksen tai lusikan kärjellisen. Ja isot kehut päälle, kun edes maistoi. Nälkä on myös hyvä mauste, sanon että ensin pitää maistaa ja jos ei tykkää saa muuta, joskus meneekin sitten koko lautasellinen kun uskaltautuu maistamaan, joskus ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millähän sen lapsen sais maistamaan?

Hmm, vaikea sanoa, millä maistamisen saa lanseerattua uudeksi tavaksi. 

Meillä se on ollut ihan alusta asti niin ehdoton systeemi, ettei lapsi ole koskaan kyseenalaistanut sitä! (On nyt jo viskari.)

Kun lapsi sanoo pöydässä olevansa valmis, kysyn vaan, oletko maistanut kaikkea, ja se maistelee läpi ne lautasella olevat asiat, mitä ei ole vielä maistanut. (Meillä tosiaan pikkuinenkin haukku riittää, mutta kaikkea maistetaan aina.)

Mutta jos lapsesi on päässyt jo isommaksi ilman tätä systeemiä, siihen on varmaan vaikeampi päästä.

Niinhän sitä aina sanotaan, että olis pitänyt ihan alusta asti maistella kaikkea. En vaan tiedä sitäkään miten sen silloin ihan aluksikaan olisi saanut maistamaan.

Mä olin suoraan sanottuna tästä jossain vaiheessa tosi tiukka ja julma, ja itkun ja taistelun kanssa maistettiin.

Eli lapsella oli vaihe, että olisi todellakin lopettanut maistamisen, ellen olisi pakottanut.

Joku kerta me istuttiin lautasen edessä puoli tuntia itkemässä.

En kadu, että tein sen. Noita pahoja taisteluita oli muutama ja sitten lapsi jotenkin hyväksyi, että kyllä me vaan maistetaan ja siitä ei neuvotella. Jos olisin antanut kerrankin periksi, taistelu olisi varmaan pitkittynyt loputtomiin.

Huh, muistan tuon omasta lapsuudestani hyvin elävästi, enkä todellakaan haluaisi samaa traumaa siirtää lapsilleni. Hyi oikein yököttää kun muistelen miten piti jotain ällöttävä pakolla maistaa, eihän se ikinä sillä tavoin maistunut hyvälle ja kammo jäi kyseistä ruokaa kohtaan.

Itse ajattelen, että ruokailun pitää olla lapselle positiivinen kokemus, se edesauttaa terveen ruokasuhteen syntyä. Juttelemalla, leikin kautta ja vähän lahjomallakin olen saanut lapset maistamaan, edes sen hiiren annoksen tai lusikan kärjellisen. Ja isot kehut päälle, kun edes maistoi. Nälkä on myös hyvä mauste, sanon että ensin pitää maistaa ja jos ei tykkää saa muuta, joskus meneekin sitten koko lautasellinen kun uskaltautuu maistamaan, joskus ei.

Sua on sitten pakotettu paljon isompana. Jostain syystä taistelut ovat pitkittyneet?

Tässä oli kyse noin 1,5-vuotiaasta, joka on nykyään viisivuotias, joka  maistaa aina kaikkea iloisesti ja ennakkoluulottomasti. :)

Yllätyin, kun äskettäin 5-vuotias poikani kertoi tykkäävänsä kasvissosekeitosta. Itsekin tykkään.

Kuorittuja porkkanoita, omenoita, mandariineja, vesimelonia, rypäleitä, vähän banaanijogurttia, kurkkuviipaleita, höyrystettyjä parsakaaleja, punaista paprikaa (ehdottomasti raakana!), voideltuja (pitää olla tietty voi-merkki) hapankorppuja... noiainakin maistuu meidän nirsoille lapsille. Lisäksi sitten paistettu kana, uunilohi, lihapullat (sipulittomat!), nakit ja ketsuppi maistuu. Vaihtelevasti riisi ja peruna ja poika syö myös raejuustoa. Ja pinaattiletuista tykkäävät puolukkahillolla. Keitetyt kananmunat. Joskus maistuu puuro, mutta aika vähän. Cashewpähkinät ja vain cashew, rusinat myös. Iskän kanssa tehdyt porkkanasämpylät. Mustikat ja vadelmat myös, ei mansikat paitsi metsämansikat.

Kohta kuusi vuotta täyttävä kuopus on jostain syystä mieltynyt parsakaaliin, ja herneet maistuvat myös. Lohestakin pitää kovasti. Cashewpähkinöitä ja manteleita pitää jo vähän säännöstellä, niitä kyllä menisi. Mansikat, vadelmat ja pensasmustikat ovat myös suosiossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millähän sen lapsen sais maistamaan?

Hmm, vaikea sanoa, millä maistamisen saa lanseerattua uudeksi tavaksi. 

Meillä se on ollut ihan alusta asti niin ehdoton systeemi, ettei lapsi ole koskaan kyseenalaistanut sitä! (On nyt jo viskari.)

Kun lapsi sanoo pöydässä olevansa valmis, kysyn vaan, oletko maistanut kaikkea, ja se maistelee läpi ne lautasella olevat asiat, mitä ei ole vielä maistanut. (Meillä tosiaan pikkuinenkin haukku riittää, mutta kaikkea maistetaan aina.)

Mutta jos lapsesi on päässyt jo isommaksi ilman tätä systeemiä, siihen on varmaan vaikeampi päästä.

Niinhän sitä aina sanotaan, että olis pitänyt ihan alusta asti maistella kaikkea. En vaan tiedä sitäkään miten sen silloin ihan aluksikaan olisi saanut maistamaan.

Mä olin suoraan sanottuna tästä jossain vaiheessa tosi tiukka ja julma, ja itkun ja taistelun kanssa maistettiin.

Eli lapsella oli vaihe, että olisi todellakin lopettanut maistamisen, ellen olisi pakottanut.

Joku kerta me istuttiin lautasen edessä puoli tuntia itkemässä.

En kadu, että tein sen. Noita pahoja taisteluita oli muutama ja sitten lapsi jotenkin hyväksyi, että kyllä me vaan maistetaan ja siitä ei neuvotella. Jos olisin antanut kerrankin periksi, taistelu olisi varmaan pitkittynyt loputtomiin.

Huh, muistan tuon omasta lapsuudestani hyvin elävästi, enkä todellakaan haluaisi samaa traumaa siirtää lapsilleni. Hyi oikein yököttää kun muistelen miten piti jotain ällöttävä pakolla maistaa, eihän se ikinä sillä tavoin maistunut hyvälle ja kammo jäi kyseistä ruokaa kohtaan.

Itse ajattelen, että ruokailun pitää olla lapselle positiivinen kokemus, se edesauttaa terveen ruokasuhteen syntyä. Juttelemalla, leikin kautta ja vähän lahjomallakin olen saanut lapset maistamaan, edes sen hiiren annoksen tai lusikan kärjellisen. Ja isot kehut päälle, kun edes maistoi. Nälkä on myös hyvä mauste, sanon että ensin pitää maistaa ja jos ei tykkää saa muuta, joskus meneekin sitten koko lautasellinen kun uskaltautuu maistamaan, joskus ei.

Sua on sitten pakotettu paljon isompana. Jostain syystä taistelut ovat pitkittyneet?

Tässä oli kyse noin 1,5-vuotiaasta, joka on nykyään viisivuotias, joka  maistaa aina kaikkea iloisesti ja ennakkoluulottomasti. :)

Noista 2-3 taistelusta siis seurasi nimenomaan se aiemmin yläpeukutettu tilanne, jossa lapsi on täysin ehdollistunut siihen, että aina maistetaan eikä lainkaan kyseenalaista sitä tai koe siitä mitään negatiivisia tunteita.

Koska ruokaahan KUULUU maistaa, että voi tietää, tykkääkö. Hän myös pikkuvanhasti sanoo näin muille lapsille, jos nämä eivät halua jotain maistaa. :D

Vierailija kirjoitti:

Olen yllättynyt, että tulee alapeukkua maistamistaistelusta.

Eikö teillä ole mitään tiukkoja periaatteita, joissa ei anneta lapselle periksi? Hampaat on pestävä joka ilta, vaikka vastassa olisi mikä itkupotkuraivari, ulos ei voi mennä ilman vaatteita vaikka vastassa olisi itkupotkuraivari...?

Meillä yksi tällainen asia oli tämä maistaminen. Siitä käytiin tahtotaaperona muutama taistelu, jotka lapsi on kauan sitten unohtanut ja lopputuloksena on lapsi, jolle ruoan maistaminen on luonnollinen tapa.

 

Siksi, että moni muistaa lapsuudestaan itkun kanssa pakolla syömisen ihan kammottavana kokemuksena?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millähän sen lapsen sais maistamaan?

Hmm, vaikea sanoa, millä maistamisen saa lanseerattua uudeksi tavaksi. 

Meillä se on ollut ihan alusta asti niin ehdoton systeemi, ettei lapsi ole koskaan kyseenalaistanut sitä! (On nyt jo viskari.)

Kun lapsi sanoo pöydässä olevansa valmis, kysyn vaan, oletko maistanut kaikkea, ja se maistelee läpi ne lautasella olevat asiat, mitä ei ole vielä maistanut. (Meillä tosiaan pikkuinenkin haukku riittää, mutta kaikkea maistetaan aina.)

Mutta jos lapsesi on päässyt jo isommaksi ilman tätä systeemiä, siihen on varmaan vaikeampi päästä.

Niinhän sitä aina sanotaan, että olis pitänyt ihan alusta asti maistella kaikkea. En vaan tiedä sitäkään miten sen silloin ihan aluksikaan olisi saanut maistamaan.

Mä olin suoraan sanottuna tästä jossain vaiheessa tosi tiukka ja julma, ja itkun ja taistelun kanssa maistettiin.

Eli lapsella oli vaihe, että olisi todellakin lopettanut maistamisen, ellen olisi pakottanut.

Joku kerta me istuttiin lautasen edessä puoli tuntia itkemässä.

En kadu, että tein sen. Noita pahoja taisteluita oli muutama ja sitten lapsi jotenkin hyväksyi, että kyllä me vaan maistetaan ja siitä ei neuvotella. Jos olisin antanut kerrankin periksi, taistelu olisi varmaan pitkittynyt loputtomiin.

Huh, muistan tuon omasta lapsuudestani hyvin elävästi, enkä todellakaan haluaisi samaa traumaa siirtää lapsilleni. Hyi oikein yököttää kun muistelen miten piti jotain ällöttävä pakolla maistaa, eihän se ikinä sillä tavoin maistunut hyvälle ja kammo jäi kyseistä ruokaa kohtaan.

Itse ajattelen, että ruokailun pitää olla lapselle positiivinen kokemus, se edesauttaa terveen ruokasuhteen syntyä. Juttelemalla, leikin kautta ja vähän lahjomallakin olen saanut lapset maistamaan, edes sen hiiren annoksen tai lusikan kärjellisen. Ja isot kehut päälle, kun edes maistoi. Nälkä on myös hyvä mauste, sanon että ensin pitää maistaa ja jos ei tykkää saa muuta, joskus meneekin sitten koko lautasellinen kun uskaltautuu maistamaan, joskus ei.

Sua on sitten pakotettu paljon isompana. Jostain syystä taistelut ovat pitkittyneet?

Tässä oli kyse noin 1,5-vuotiaasta, joka on nykyään viisivuotias, joka  maistaa aina kaikkea iloisesti ja ennakkoluulottomasti. :)

Hienoa että teillä kävi noin, pidän silti melko vastuuttomana neuvoa toisia että lapsi pitää pakottaa maistamaan vaikka itkisi eikä haluaisi....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yllättynyt, että tulee alapeukkua maistamistaistelusta.

Eikö teillä ole mitään tiukkoja periaatteita, joissa ei anneta lapselle periksi? Hampaat on pestävä joka ilta, vaikka vastassa olisi mikä itkupotkuraivari, ulos ei voi mennä ilman vaatteita vaikka vastassa olisi itkupotkuraivari...?

Meillä yksi tällainen asia oli tämä maistaminen. Siitä käytiin tahtotaaperona muutama taistelu, jotka lapsi on kauan sitten unohtanut ja lopputuloksena on lapsi, jolle ruoan maistaminen on luonnollinen tapa.

 

Siksi, että moni muistaa lapsuudestaan itkun kanssa pakolla syömisen ihan kammottavana kokemuksena?

Mun lapseni ei muista yhtään tällaista kokemusta.

Nämä traumatisoituneet ihmiset EIVÄT ole muistojensa hetkellä olleet puolitoistavuotiaita taaperoita, joita on pyydetty närkkäisemään hampailla tomaattia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millähän sen lapsen sais maistamaan?

Hmm, vaikea sanoa, millä maistamisen saa lanseerattua uudeksi tavaksi. 

Meillä se on ollut ihan alusta asti niin ehdoton systeemi, ettei lapsi ole koskaan kyseenalaistanut sitä! (On nyt jo viskari.)

Kun lapsi sanoo pöydässä olevansa valmis, kysyn vaan, oletko maistanut kaikkea, ja se maistelee läpi ne lautasella olevat asiat, mitä ei ole vielä maistanut. (Meillä tosiaan pikkuinenkin haukku riittää, mutta kaikkea maistetaan aina.)

Mutta jos lapsesi on päässyt jo isommaksi ilman tätä systeemiä, siihen on varmaan vaikeampi päästä.

Niinhän sitä aina sanotaan, että olis pitänyt ihan alusta asti maistella kaikkea. En vaan tiedä sitäkään miten sen silloin ihan aluksikaan olisi saanut maistamaan.

Mä olin suoraan sanottuna tästä jossain vaiheessa tosi tiukka ja julma, ja itkun ja taistelun kanssa maistettiin.

Eli lapsella oli vaihe, että olisi todellakin lopettanut maistamisen, ellen olisi pakottanut.

Joku kerta me istuttiin lautasen edessä puoli tuntia itkemässä.

En kadu, että tein sen. Noita pahoja taisteluita oli muutama ja sitten lapsi jotenkin hyväksyi, että kyllä me vaan maistetaan ja siitä ei neuvotella. Jos olisin antanut kerrankin periksi, taistelu olisi varmaan pitkittynyt loputtomiin.

Huh, muistan tuon omasta lapsuudestani hyvin elävästi, enkä todellakaan haluaisi samaa traumaa siirtää lapsilleni. Hyi oikein yököttää kun muistelen miten piti jotain ällöttävä pakolla maistaa, eihän se ikinä sillä tavoin maistunut hyvälle ja kammo jäi kyseistä ruokaa kohtaan.

Itse ajattelen, että ruokailun pitää olla lapselle positiivinen kokemus, se edesauttaa terveen ruokasuhteen syntyä. Juttelemalla, leikin kautta ja vähän lahjomallakin olen saanut lapset maistamaan, edes sen hiiren annoksen tai lusikan kärjellisen. Ja isot kehut päälle, kun edes maistoi. Nälkä on myös hyvä mauste, sanon että ensin pitää maistaa ja jos ei tykkää saa muuta, joskus meneekin sitten koko lautasellinen kun uskaltautuu maistamaan, joskus ei.

Sua on sitten pakotettu paljon isompana. Jostain syystä taistelut ovat pitkittyneet?

Tässä oli kyse noin 1,5-vuotiaasta, joka on nykyään viisivuotias, joka  maistaa aina kaikkea iloisesti ja ennakkoluulottomasti. :)

Hienoa että teillä kävi noin, pidän silti melko vastuuttomana neuvoa toisia että lapsi pitää pakottaa maistamaan vaikka itkisi eikä haluaisi....

Joku kysyi, miten lapsen saisi maistamaan, ja mä vaan vastasin, miten se meillä onnistui.

#olankohautus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yllättynyt, että tulee alapeukkua maistamistaistelusta.

Eikö teillä ole mitään tiukkoja periaatteita, joissa ei anneta lapselle periksi? Hampaat on pestävä joka ilta, vaikka vastassa olisi mikä itkupotkuraivari, ulos ei voi mennä ilman vaatteita vaikka vastassa olisi itkupotkuraivari...?

Meillä yksi tällainen asia oli tämä maistaminen. Siitä käytiin tahtotaaperona muutama taistelu, jotka lapsi on kauan sitten unohtanut ja lopputuloksena on lapsi, jolle ruoan maistaminen on luonnollinen tapa.

 

Siksi, että moni muistaa lapsuudestaan itkun kanssa pakolla syömisen ihan kammottavana kokemuksena?

Pakolla SYÖMISEN? Siis pakotettiinko teitä syömään vai maistamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yllättynyt, että tulee alapeukkua maistamistaistelusta.

Eikö teillä ole mitään tiukkoja periaatteita, joissa ei anneta lapselle periksi? Hampaat on pestävä joka ilta, vaikka vastassa olisi mikä itkupotkuraivari, ulos ei voi mennä ilman vaatteita vaikka vastassa olisi itkupotkuraivari...?

Meillä yksi tällainen asia oli tämä maistaminen. Siitä käytiin tahtotaaperona muutama taistelu, jotka lapsi on kauan sitten unohtanut ja lopputuloksena on lapsi, jolle ruoan maistaminen on luonnollinen tapa.

 

Siksi, että moni muistaa lapsuudestaan itkun kanssa pakolla syömisen ihan kammottavana kokemuksena?

Mun lapseni ei muista yhtään tällaista kokemusta.

Nämä traumatisoituneet ihmiset EIVÄT ole muistojensa hetkellä olleet puolitoistavuotiaita taaperoita, joita on pyydetty närkkäisemään hampailla tomaattia.

Ensimmäisestä viestistäsi saa erilaisen kuvan, siksi alapeukkuja. Hieno homma että tuo on teillä toiminut.

Meillä esikoinen nirsasteli pienempänä. Hänellä on herkkä oksennusrefleksi ja vauvanakin hän puklaili paljon. Kuopus on taas pienestä pitäen syönyt lähes kaikkea hyvällä ruokahalulla, eikä vauvanakaan puklaillut juuri ollenkaan.

Mun mielestä lapset ovat vain erilaisia. Joku tykkää jostain ruoasta, toinen toisesta. Samoin tuntoaistimukset ym. saattavat olla lapsilla erilaisia. Minusta siitä syömisestä ei kannata tehdä liian suurta numeroa. Kannattaa kehottaa maistelemaan, mutta jos oikeasti joku ruoka saa oksun aikaan, niin ei ole pakko edes maistaa.

Meillä esikoinen alkoi syödä paremmin vasta siinä 5-6-vuotiaana ja nyt 8-vuotiaana maistelee jo rohkeasti, kun en ole yhtään pakottanut. Lapsi on itsekin huomannut, että maistelu kannattaa, ja hän on oppinut pitämään monista ruoista. Nykyisin hän syö jo hyvin monipuolisesti ja terveellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yllättynyt, että tulee alapeukkua maistamistaistelusta.

Eikö teillä ole mitään tiukkoja periaatteita, joissa ei anneta lapselle periksi? Hampaat on pestävä joka ilta, vaikka vastassa olisi mikä itkupotkuraivari, ulos ei voi mennä ilman vaatteita vaikka vastassa olisi itkupotkuraivari...?

Meillä yksi tällainen asia oli tämä maistaminen. Siitä käytiin tahtotaaperona muutama taistelu, jotka lapsi on kauan sitten unohtanut ja lopputuloksena on lapsi, jolle ruoan maistaminen on luonnollinen tapa.

 

Siksi, että moni muistaa lapsuudestaan itkun kanssa pakolla syömisen ihan kammottavana kokemuksena?

Mun lapseni ei muista yhtään tällaista kokemusta.

Nämä traumatisoituneet ihmiset EIVÄT ole muistojensa hetkellä olleet puolitoistavuotiaita taaperoita, joita on pyydetty närkkäisemään hampailla tomaattia.

Ensimmäisestä viestistäsi saa erilaisen kuvan, siksi alapeukkuja. Hieno homma että tuo on teillä toiminut.

Olisi pitänyt muotoilla paremmin. :(

Kyse oli tosiaan nimenomaan siitä, että tahtotaaperoiästä alkaen maistaminen lanseerataan yhtä selkeänä ja ehdottomana tapana kuin vaikkapa hampaiden pesu. Se on mun vastaus siihen, miten lapsen saisi maistamaan.

Ja kyllä se jossain kohtaa edellytti pientä pakottamista/painostamista, mutta kaikki vanhemmat ovat varmaan käyneet itkevän tahtotaaperon kanssa mitä omituisimpia taisteluita asioista, jotka on joskus vain pakko tehdä, eikä kukaan luule, että näistä jäisi lapselle traumoja.