Onko muita äitejä

Voisitko ensimmäisenä hakea kunnon apua mielenterveyteesi.

Lapsen asioissa voit ottaa yhteyttä kuntasi sosiaalityöntekijään. Kerro hänelle asiasi, hän osaa neuvoa ja ohjeistaa sinua. Voisitte hyötyä perhetyöstä. Teillä olisi mahdollisuus myös tukiperheeseen. Lapsesi hyötyisi sellaisesta. Saisit myös itse toivomaasi etäisyyttä lapseen, ei ole huono asia ajatella näin. Vanhemmuus on raskasta.

Kerroit harkitsevasi eroa, jäi ymmärrys, että elät parisuhteessa. Mikäli näin, millainen lapsen suhtautuminen on isään.

se on ihan totta, että jotainhan tuossa menee pieleen isosti.

Mutta aikuinen reagoi niin, että hakee apua. Jos luovutat ja hylkäät lapsesi, epäonnistut koko elämäsi tärkeimmässä tehtävässä. Ja älä ihmettele, jos vanhuus on yksinäinen. Nyt pitäisi vain ryhdistäytyä ja kaivaa se aikuinen esiin.

Ennole kokenut omien lasten kohdalla, mutta itse etäännyin äiditäni vähitellen lähes täysin 8-10 v alkaen. Olin aina ollut isäntyttö ja vanhempien erotessa äidillä ja minulla ei ollut kovin ihmeellistä yhteyttä, joten lähennyin entisestään isäni kanssa. Äiti oli siis isän jättänyt ja pian rakastui uuteen mieheen, joten ajatukset ei hirveästi lapsissa olleetkaan. Olemme myös melko eri luonteisia ja epäilen hänellä jonkinlaista autismia koska ajattelee erittäin mustavalkoisesti eikä useimmiten ota asioista itse selvää ollakseen ehdottomasti sitä mieltä kuin tahtoo olla. Aikuisiällä olemme kuitenkin lähentyneet huomattavasti sen jälkeen kun olen itse saanut lapsia ja on tietysti äiti on minulle rakas vaikka meillä ei ole hirveästi yhteistä ja vuorovaikutamme aika eri tavoin.

Haasteellista aikaa. Luovuttamiseen ei siinä

Ole vaihtoehto.

Uskalla ottaa haaste vastaan.

Hae ensin apua itsellesi.

Et ole epäonnistunut.

Se, että on haasteita, ei tosiaankaan ole epäonnistumista.

Se on elämää.

Olet hyvä Äiti. Äiti on rakkain. Lapsesi tarvitsee sinua nyt erityisen paljon.

Tarvitsee tulessa ja ryhtiä. Voisit myös kertoa lapsellesi, että olet nyt väsynyt eikä se johdu lapsestasi.

Lapsi tulkitsee helposti omaksi virheekseen äidin väsymyksen.

Kerro lapselle, että olet kiitollinen hänestä.

Hän on hieno ja arvokas sellaisenaan omana itsenään.

Sinäkin olet.

Kerro, että rakastat.

Oletko siis miettinyt puolisosta eroa? Voiko olla niin, että lapsi oppinut käytöksen isältään?

Ratkaisu ei ole avun hakeminen, vaan sen kestäminen, että lapsi uskaltaa olla itsenäinen - eikä ole olemassa vain tuottaakseen sinulle hyvää mieltä. 

Niin pahalta kuin kaikki tuo tuntuuki, et voi pakottaa lasta haluamaan nyt seuraasi; mitä enemmän yrittäisit manipuloida häntä tykkäämään sinusta, sitä hassumpana hän sinua luultavasti pitäisi. Kokisit olosi entistä torjutummaksi ja se saattaisi kääntyä katkeruudeksi lasta kohtaan, jopa väkivallaksi (pomottamista, tavaroiden takavarikoimista, muuta rajoittamista ja ilkeyttä, lyhyesti siis tyranniaa). Kostaisit lapselle sen, ettei hän osoita sinulle riittävästi rakkautta sillä tavalla, kuin tahtoisit. Kostaisit sen, että hän on hylännyt sinut.

Tähän voin vain sanoa, että älä lähde taisteluun, jota et voi voittaa. Pysy toistaiseksi taka-alalla ja säilytä kunniasi. Lapsesi rakastaa sinua joka tapauksessa, EIKÄ näe sinua niin säälittävänä, kuin ehkä kuvittelet - juuri siksi hän uskaltaa olla oma itsensä, avoin ja rehellinen. Täytyy muistaa, että holhoojat ovat holhottavia varten, eikä toisin päin. Anne hänelle tilaa tulla luoksesi, kun hän itse haluaa. Lapset kehittyy koko ajan, jossain kohtaa kaverit on vanhempia tärkeämpiä, ja hyvä niin!