Lue keskustelun säännöt.
Surullisinta mitä olet nähnyt tai kokenut?
14.12.2014 |
Minulle rakkaan kummipoikani kuolema, hautajaiset ja varsinkin vanhempien tuskan näkeminen. En ikinä unohda sitä näkyä kun äiti itkee pienen poikansa arkun äärellä. :(
Kommentit (84)
Nainen kulki lapsensa (?) kanssa, veti/raahasi kädestä mukanaan. Lapsi ulvoi/itki, housut tippui nilkkoihin, nainen ei huomannut mitään, vaipat näkyi ja nainen ei tajunnut mitään, painatti vain eteenpäin , lapsi oli jotain3-4 v. En ole ikinä kuullut niin sydäntä särkevä ulinaa/itkua kun tältä pojalta , poika yritti nostaa epätoivoisesti housujaan siinä onnistumatta.
Tulee ihan tippa linssiin kun ajattelen asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 13:58"]
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 13:34"]
Kun samasta perheestä kuoli kaksi lasta tapaturmaisesti :(
Toinen lapsi kuoli vuosia ensimmäisen lapsen kuoleman jälkeen, juuri kun vanhemmat olivat tavallaan oppineet elämään sen yhden lapsen kuoleman kanssa niin joutuivat taas käymään sen helvetin läpi. En koskaan unohda vanhempien ilmeitä lasten arkuilla, katseista näki toivottomuuden ja surun.
Ainoa "hyvä" puoli tuossa oli, että lapset pääsivät nopeasti pois, eivät ehtineet kärsiä kuollessaan.
[/quote]
Ai kamala! Miten tuollaisen jälkeen jaksaa enää elää? :(
[/quote]
Vanhemmilla ei ole ollut muuta vaihtoehtoa. Elossa olevat lapset ovat syy jatkaa elämää. Nämä vanhemmat eivät ole mitenkään uskovaisia, mutta ovat lohduttautuneet siihen, että kuoleman jälkeen tapaavat kuolleet lapsensa, että lapset eivät ole lopulisesti poissa.
t. 4
Toistaiseksi surullisinta on nähdä, miten äiti kärsii minun masennuksestani ja siitä, ettei hän voi tehdä hyväkseni paljoakaan. Olen yrittänyt kerran itsemurhaa, ja vaikka se käy toisinaan mielessä, tahdon äidin vuoksi yrittää elää ja tervehtyä. En kestä äitini tuskaa.
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 17:56"]Kohtuun kuolleen vauvan synnyttäminen. Sylissä pieni täydellinen ihminen, kuin nukkuva vauva. Sydän vain ei lyönyt.
[/quote]
Itse olin samaa tulossa kirjoittamaan. Se tuska oli todella suuri. Kaikki se kipukin tuntui ylitsepääsemättömältä ja turhalta. Lopuksi sai syliin pienen täydellisen lapsen ja sitä vain toivoi että kaikki olisi muuttunut yllättäin. Jäi siitä omalla tavallaan kauniskin muisto, mutta lähinnä viiltävää tuskaa ja ikuinen pelko että niin käy uudelleen. Voin todellakin sanoa että ymmärrän sinua täysin ja toivon ettei kukaan joutuisi sitä kokemaan <3
Miten joku ihminen voi raivostua siitä, että jotakin kosketta eläinten kärsimykset?
En haluaisi olla missään tekemisissä tuollaisen kuvotuksen kanssa. En tuntisi mitään surua jos näkisin sinun kuolevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kun lapsille syötetään huonoa ruokaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun samasta perheestä kuoli kaksi lasta tapaturmaisesti :(
Toinen lapsi kuoli vuosia ensimmäisen lapsen kuoleman jälkeen, juuri kun vanhemmat olivat tavallaan oppineet elämään sen yhden lapsen kuoleman kanssa niin joutuivat taas käymään sen helvetin läpi. En koskaan unohda vanhempien ilmeitä lasten arkuilla, katseista näki toivottomuuden ja surun.
Ainoa "hyvä" puoli tuossa oli, että lapset pääsivät nopeasti pois, eivät ehtineet kärsiä kuollessaan.
Lemmikkiperheenjäsenten sairastuminen, pelastusyritykset ja kuolema.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni suru kun hänen veljensä kuoli yllättäen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omien lasten vakava sairastuminen...
Sama kuin ap:lla, paitsi olen se itkenyt äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kamalinta oli katsoa, kun identtisisä kaksosista toinen kuoli onnettomuudessa, toinen selvisi vammoitta. Se hänen itkunsa sisarensa arkulla :(
Lopettakaa tuo toisten ihmisten surujen alapeukuttaminen! On sairasta laittaa toisten suruja arvojärjestykseen. Se että jollain on paniikkihäiriö tms. ei ole mitenkään vähemmän arvokkaampi suru kuin se, että on menettänyt lapsensa. Tuska voi olla aivan samanlainen. Suru on ihmiselle aina subjektiivista.
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 13:34"]
Kun samasta perheestä kuoli kaksi lasta tapaturmaisesti :(
Toinen lapsi kuoli vuosia ensimmäisen lapsen kuoleman jälkeen, juuri kun vanhemmat olivat tavallaan oppineet elämään sen yhden lapsen kuoleman kanssa niin joutuivat taas käymään sen helvetin läpi. En koskaan unohda vanhempien ilmeitä lasten arkuilla, katseista näki toivottomuuden ja surun.
Ainoa "hyvä" puoli tuossa oli, että lapset pääsivät nopeasti pois, eivät ehtineet kärsiä kuollessaan.
[/quote]
Ai kamala! Miten tuollaisen jälkeen jaksaa enää elää? :(
Masennukseen sairastumien. Se, että näkee rakkaiden ihmisten huolen ja kärsimyksen, ja se että itse aiheuttaa sen. Samoin myös sedän isovanhempien kuolema, oli kamalaa nähdä miten oma isä itkee niin ettei pysty edes puhumaan arkun vieressä.
Ihmisiä on maapallolla jo muutenkin ihan tarpeeksi, vaikka henkilökohtaisella tasolla ihmisiin kohdistuvat tragediat ovatkin surullisia eivät suuret sodat, nälänhädät yms pahemmin hetkauta.
Minusta surullisinta on katsoa vierestä miten ihmislaji tuhoaa tätä planeettaa ja sen biodiversiteettiä, tehden tulevien sukupolvien elämästä vähintäänkin erittäin tylsää, jos siis tulevia sukupolvia enää muutaman vuosisadan päästä enää onkaan jos ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ei saada aikaan juuri mitään muualla kuin Euroopassa.