Lue keskustelun säännöt.
Työuupumus on työntekijän vika
15.10.2021 |
Tiedän, että otsikko on provosoiva, mutta voiko se silti olla totta?
Myönnetään, että työpaikalla voi olla liikaa töitä ja liian vähän henkilöstöä. Moni työntekijä pystyy kuitenkin vetämään rajat ja sanomaan esimiehelle suoraankin, että homma ei toimi. Onko uupuvat työntekijät pohjimmiltaan liian kilttejä tai kykenemättömiä vetämään omat rajat tai priorisoimaan?
Kommentit (103)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen ruokkii omaa väsymystään. On niitäkin, jotka kokevat vaikka mitä ja silti jaksavat. Asenteesta se on kiinni!
-esimies
Tarkoitat resilienssiä. Mutta silti kaikkien pitäisi jaksaa olla työelämässä! Myös niiden joilla ei ole mikään paras mahdollinen tsemppiasenne ja antoisa privaelämä. Etenkin nykyään kun on paljon yksinäisyyttä ja masennusta, niin nämäkin asiat tulee pakosta tapetille.
Ei se voi niin mennä, että työelämässä on vain kovapäiset pärjääjät, täydellistä elämää viettävät ja muut olkoon työttöminä kun ei ressukat osaa edes puolustaa itseään. Ihmiset on nykyään varsinkin kovin erilaisia lähtökohdiltaan. Työelämän pitää olla sellaista, että siellä kestää myös olematta äärimmäisen itsevarma, saatikka joku kyynärpäätaktiikalla etenevä pyrkyri, tai muita kiusaava juorukello.
Monesti, liian usein, se työpaikalla kunniaa saava tyyppi ei ole se eniten töitä paiskiva tyyppi.
Sitä olen usein miettinyt että miksi nykyisin työelämässä niin monet uupuu. Onko työelämä muutttunut rankemmaksi vai onko ihmisten perusmielenterveys jostain syystä heikentynyt? Ehkä aikaisemmin työpaikoilla sallittiin olevan myös sellaisia työntekijöitä, jotka ei ollut ihan niitä parhaita työntekijöitä, mutta nyt kaikilta odotetaan tulosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työuupumus on sairaus, mutta se ei oikeuta palkalliseen sairaslomaan. Annetaan diagnoosiksi, vaikka voi olla jo ihan fyysisiinkin sairauksiin viittaavia oireita, korkea verenpaine esimerkiksi. Sydäninfarktit ja aivoinfarktit tulleet muutamalle työkaverille, työstressi varmaan suurin syy taustalla. Miksi tuollaista diagnoosia käytetään, kun se jättää työntekijän tyhjän päälle, vaikka jaksamisen raja on kerta kaikkiaan ylitetty. Mikä todettiin sen slaagin jälkeen vasta.
Vierailija kirjoitti:
Totta se on. Täydellisyyden tavoittelu, pikkutarkkuus, hyväksynnän hakeminen, kova vaatimustaso uuvuttaa. Rajattomia ne on.
Tule kokeilemaan sosiaali-ja terveydenhuoltoon kolmivuorotyöhön pariksi vuodeksi. Jutellaan aiheesta sitten uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaako jäädä järkyttävån huonoonkin työpaikkaan jos vaihtoehtona on työttömyys?
Kyllä, jos haluaa pitää asunnon, auton ja ostaa jotain muutakin kuin ruokaa.
Riippuu mielestäni toimialasta. Tällainen "rento" toimistotyö, jossa ei pakoteta ylitöihin on sellainen missä on mielestäni paljon mahdollisuuksia vaikuttaa itse. Mutta burnouttiin kyllä silti pääsee, kysykää kuinka tiedän.
Vastuuta on molemmilla. Työnantajan kuuluisi seurata kuormittumista, etenkin yksiöiden osalta joilla on taipumusta siihen. Mutta tämän laiminlyödään aika monessa paikassa. Yksilön kuitenkin kannattaa pohtia, että kannattaako sellaisessa työpaikassa pysyä. Ja epäkohdat pitää tuoda esille eikä yksinään uhriutua (kokemusta tästäkin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen ruokkii omaa väsymystään. On niitäkin, jotka kokevat vaikka mitä ja silti jaksavat. Asenteesta se on kiinni!
-esimies
Tarkoitat resilienssiä. Mutta silti kaikkien pitäisi jaksaa olla työelämässä! Myös niiden joilla ei ole mikään paras mahdollinen tsemppiasenne ja antoisa privaelämä. Etenkin nykyään kun on paljon yksinäisyyttä ja masennusta, niin nämäkin asiat tulee pakosta tapetille.
Ei se voi niin mennä, että työelämässä on vain kovapäiset pärjääjät, täydellistä elämää viettävät ja muut olkoon työttöminä kun ei ressukat osaa edes puolustaa itseään. Ihmiset on nykyään varsinkin kovin erilaisia lähtökohdiltaan. Työelämän pitää olla sellaista, että siellä kestää myös olematta äärimmäisen itsevarma, saatikka joku kyynärpäätaktiikalla etenevä pyrkyri, tai muita kiusaava juorukello.
Monesti, liian usein, se työpaikalla kunniaa saava tyyppi ei ole se eniten töitä paiskiva tyyppi.Sitä olen usein miettinyt että miksi nykyisin työelämässä niin monet uupuu. Onko työelämä muutttunut rankemmaksi vai onko ihmisten perusmielenterveys jostain syystä heikentynyt? Ehkä aikaisemmin työpaikoilla sallittiin olevan myös sellaisia työntekijöitä, jotka ei ollut ihan niitä parhaita työntekijöitä, mutta nyt kaikilta odotetaan tulosta.
Varmaan vähän molemmista on kyse. Olen itse ollut sen verran kauan työelämässä, että kyllähän tässä on paljon tapahtunut muutosta niin hyvässä kuin pahassa. Selvästi yhdestä työntekijästä otetaan enemmän "irti" kuin ennen. Toisaalta sitten ei siitäkään ole kovin kauaa kun vielä lauantai oli normaali arkipäivä siinä missä perjantai, ainoastaan sunnuntai oli vapaapäivä.
Mutta minusta on outoa, että mitä pidemmälle teknologia edistyy, sitä enemmän otetaan yksittäisistä ihmisistä irti. Eikö sen pitäisi mennä päinvastoin? Eikös kehityksen pitänyt helpottaa elämäämme, eikä tehdä meistä entistäkin kiireisempiä?
Paljon muutakin muutosta on tullut tässä vuosikymmenien aikana. Esimerkiksi töitä ei nykyään ilmeisesti edes saa muuten kuin vuokrafirmojen kautta, joten kestää huomattavasti kauemmin saada vakituinen työpaikka. Näin ainakin duunarialoilla. Kyllähän se stressaa. Itse aikoinaan vaan hain töihin 3kk koeajalla ja that's it. Heti oli vakituinen työpaikka ja siellä on möllötetty vuosikymmeniä.
Nyt kun meille tulee uusia työntekijöitä, ne ovat aina jostain vuokrafirmasta, eli eivät ole edes talon palkkalistoilla varsinaisesti, eivätkä tule olemaan pitkään aikaan.
Ja olen ymmärtänyt, että esimerkiksi hoitoalalla on paljon näitä pätkätyö-soppareita, jotka voivat jatkua jopa vuosia! Vaikka alalla on huutava työvoimapula, ei silti vakinaisteta helposti.
Ehkä ennen osattiin arvostaa työntekijöitä enemmän. Ja sanalla "ennen" tarkoitan jotain 80-lukua. Se oli toki aikaa ennen globalismia.
Silloin ei tarvinnut kilpailla kuin naapuriputiikin kanssa, kun nykyään pitää kilpailla koko maailman kanssa.
Mutta ei sekään silti selitä sitä miksi niissäkään ammateissa joita tarvitaan täällä, juuri meidän kotimaassamme ei saa enää sitäkään vähää arvostusta, mitä joskus vielä sai. Ennen (silloin kun MINÄ OLIN VIELÄ NUORI) kaikkea työtä arvostettiin. Mekin pelloilla kerättiin mansikoita.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu mielestäni toimialasta. Tällainen "rento" toimistotyö, jossa ei pakoteta ylitöihin on sellainen missä on mielestäni paljon mahdollisuuksia vaikuttaa itse. Mutta burnouttiin kyllä silti pääsee, kysykää kuinka tiedän.
Vastuuta on molemmilla. Työnantajan kuuluisi seurata kuormittumista, etenkin yksiöiden osalta joilla on taipumusta siihen. Mutta tämän laiminlyödään aika monessa paikassa. Yksilön kuitenkin kannattaa pohtia, että kannattaako sellaisessa työpaikassa pysyä. Ja epäkohdat pitää tuoda esille eikä yksinään uhriutua (kokemusta tästäkin).
Miksi työantajan tulisi seurata kuormitusta, eikä työntekijän itse? Oikeasti esimies ei välttämättä tiedä tai pysty tietämään tarkalleen jokaisen alaisen työnmäärää tai kuormittuneisuutta. Sama työmäärä voi olla toiselle helppo juttu ja toiselle taas äärettömän kuormittava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu mielestäni toimialasta. Tällainen "rento" toimistotyö, jossa ei pakoteta ylitöihin on sellainen missä on mielestäni paljon mahdollisuuksia vaikuttaa itse. Mutta burnouttiin kyllä silti pääsee, kysykää kuinka tiedän.
Vastuuta on molemmilla. Työnantajan kuuluisi seurata kuormittumista, etenkin yksiöiden osalta joilla on taipumusta siihen. Mutta tämän laiminlyödään aika monessa paikassa. Yksilön kuitenkin kannattaa pohtia, että kannattaako sellaisessa työpaikassa pysyä. Ja epäkohdat pitää tuoda esille eikä yksinään uhriutua (kokemusta tästäkin).
Miksi työantajan tulisi seurata kuormitusta, eikä työntekijän itse? Oikeasti esimies ei välttämättä tiedä tai pysty tietämään tarkalleen jokaisen alaisen työnmäärää tai kuormittuneisuutta. Sama työmäärä voi olla toiselle helppo juttu ja toiselle taas äärettömän kuormittava.
Se on työnantajan tehtävä! Pitää osata ottaa huomioon ihmisten erilaisuus, koska ihminen ei ole robotti. Ei ole ihan helppoa työntekijänä alkaa urputtaa joka asiasta, varsinkin jos on uusi talossa.
Vierailija kirjoitti:
Liikuntaa kun harrastaisi monipuolisesti ei mitään uupumuksia tulisi se on sohvaperunoiden sairaus se.
Mulla auttoi kyllä liikunta, mutta sitä ennen piti raivata kalenterista kaikki ylityöt pois, jotta ylipäätään ehti liikkumaan. Pomo otti tietenkin nokkiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvinvointi on ensi sijassa omalla vastuulla. Ei kukaan pakota uhraamaan sitä ja omaa terveyttään.
Työn ilo ja palveluasenne on osa ammattitaitoa, niiden turvin jaksaa hyvin.
Sinä et tiedä työstressistä mitään tai työsi on melko vaatimatonta. Palveluasenne korjaa epäkohdat? Aha.
En ole tuon ekan kommentin kirjoittaja, mutta olen samaa mieltä, että kukaan ei pakota uhraamaan omaa elämää ja terveyttä työn alttarilla. Teen vaativaa työtä asiantuntija-alalla johtotehtävässä. Teen ajoittain pitkää päivää ja venyn työasioissa, mutta osaan myös ottaa välillä rennommin. Tiedän, että työelämä helposti kannustaa liialliseen työntekoon, mutta loppujen lopuksi on itsestä kiinni, mitä asioita arvostaa ja mihin haluaa panostaa.
No kiva että sä pystyt vaikuttamaan sun työehtoihin. Kaikki ei voi, koska on voitu esimerkiksi porukalla sitoutua johonkin älyttömään työaikajärjestelmään. Se on katsos sitä paikallista sopimista.
Vierailija kirjoitti:
No olisikin noin yksinkertainen asia. Ehkä osittain totta, tietyt piirteet altistavat työuupumukselle
Halu hoitaa työnsä kunnolla on altistavin piirre.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No olisikin noin yksinkertainen asia. Ehkä osittain totta, tietyt piirteet altistavat työuupumukselle
Halu hoitaa työnsä kunnolla on altistavin piirre.
Aloittaja muistaa tämän sitten kun omaisensa odottelevat kusessa maaten aamupalaa vielä puoleltapäivin. Työntekijät vain ovat vetäneet rajat.
Tällaista tosin tapahtuu jo Suomessa vaikka työntekijät yrittäisivät kaikkensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole työntekijän vika, vaan tämän täysin mammuttimaisen hirviömäiseksi ja epäinhimilliseksi mennyt työelämä on syypää tähänkin.
Syytä on molemmissa. Jos muuta väittää. Yrittää vain kiemurrella ulos henkilökohtaisesta vastuustaan, koska ainahan se on helpompi syyttää muita omista virheistä.
Vierailija kirjoitti:
Syytä on molemmissa. Jos muuta väittää. Yrittää vain kiemurrella ulos henkilökohtaisesta vastuustaan, koska ainahan se on helpompi syyttää muita omista virheistä.
Ei ole työntekijöillä mitään vaikutusmahdollisuuksia, kun isot pojat jyrää esim. kikyt läpi, eikä sille mahdeta mitään. Nytkin halutaan jyrätä TES -sopimukset maantasalle ja jyrätä läpi paikallinen sopimus, eli työnantajat sanelevat entistä enemmän työehdot ja vaihtoehtona on vain työttömyys!
Moni varsinkin vanhemman sukupolven edustaja haalii itselleen sellaisia töitä joita on korvamerkitty muillekin tai sitten ovat ns. tärkeitä mutta kukaan muu ei katso tarpeelliseksi. Sitten on hyvä uhriutua ja yrittää kerätä sympatiaa kun joutuu tekemään niin paljon töitä! Joka todellisuudessa on ihan vain paperipinon siirtämistä toiselta pöydänkulmalta toiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No olisikin noin yksinkertainen asia. Ehkä osittain totta, tietyt piirteet altistavat työuupumukselle
Halu hoitaa työnsä kunnolla on altistavin piirre.
Ja lisätään tuohon vielä se, ettet saa kiitosta koskaan, vaan työpanostasi vähätellään, työpaikalla on suomalaisille tyypillinen nöyryyttämisen ja nokkimisen kulttuuri, niin onko ihme jos on kaikinpuolin lopussa.
Olin tuollainen; liian tunnollinen ja kiltti, tein jopa ilmaista työtä tulemalla aikaisemmin töihin saamatta palkkaa jotta kaikki tulisi hoidetuksi, vein töitä joskus kotiin vaikkei palkkaa maksettu, palkka ylipäätään oli hyvin pieni, joustin aina, en osannut töissä juuri löysäillä, vaan jollei ollut tekemistä niin keksin sitä vaikka tyhjästä. Suoritin, suoritin ja suoritin. Jälkikäteen en tiedä yhtään että kenelle? Olin hyvä työntekijä, en myöhästellyt ja tein 1,5 ihmisen työt. Sisälläni stressasin kaikesta. Työpäivästä, seuraavasta työpäivästä, seuraavasta työviikosta jne jne.
Lopulta stressasin ja suoritin itseni ulos kaikesta. Koneet oli ajettu loppuun eivätkä enää käynnistyneet. En suosittele kellekkään. Toki töissä kuuluukin tehdä töitä eikä lärpätellä työkavereiden kanssa ja teetättää muilla omat työtehtävät. Toiset vaan pääsevät helpommalla kuin toiset.
Tarkoitat resilienssiä. Mutta silti kaikkien pitäisi jaksaa olla työelämässä! Myös niiden joilla ei ole mikään paras mahdollinen tsemppiasenne ja antoisa privaelämä. Etenkin nykyään kun on paljon yksinäisyyttä ja masennusta, niin nämäkin asiat tulee pakosta tapetille.
Ei se voi niin mennä, että työelämässä on vain kovapäiset pärjääjät, täydellistä elämää viettävät ja muut olkoon työttöminä kun ei ressukat osaa edes puolustaa itseään. Ihmiset on nykyään varsinkin kovin erilaisia lähtökohdiltaan. Työelämän pitää olla sellaista, että siellä kestää myös olematta äärimmäisen itsevarma, saatikka joku kyynärpäätaktiikalla etenevä pyrkyri, tai muita kiusaava juorukello.
Monesti, liian usein, se työpaikalla kunniaa saava tyyppi ei ole se eniten töitä paiskiva tyyppi.