Lue keskustelun säännöt.
Ristiriitaiset fiilikset uudesta poikaystävästä
11.12.2014 |
En tiedä mitä ajatella enää tästä uudesta suhteesta, kun tunteet käyvät ihan hullua vuoristorataa. Saatan olla aivan pilvissä ja umpirakastunut, hetkeä myöhemmin haluan lopettaa koko suhteen ja olen aivan varma ettemme sovikaan toisillemme.
Tunnen välillä oloni niin yksinäiseksi hänen seurassaan ja koen, että en saa tarpeeksi läheisyyttä häneltä. Hän ei myöskään kauhean avoimesti kerro minulle itsestään, paitsi sen, että hänellä on luottamusongelma ja lämpeää todella hitaasti avautumaan uudelle ihmiselle. Hän tuntuu myös ahdistuvan jos vietämme yli kaksi päivää yhdessä. Hän tarvitsee etäisyyttä ja minä koen tämän torjumisena.
Olemme puhuneet asiasta ihan mahdottoman monta kertaa. Hän tietää tasan tarkkaan näistä tuntemuksistani, mutta välillä tuntuu siltä, että tarvitaan joku kauhea draama, että saan häneltä tarpeeksi huomiota. Muuten tunnen oloni hylätyksi. Olen hänet "jättänyt", mutta joka kerta hän saa pääni kääntymään ja pyytää, että rauhoitun, enkä tekisi hätiköityjä ratkaisuja.
En oikein tajua, että miksi olen näin sekaisin. Minkä takia jatkuvasti kyseenalaistan suhdettamme, mutta sitten kuitenkin muutan mieleni ja pidän itseäni ihan hulluna, kun "ylireagoin". :(
Sori sekava teksti. Kysykää mitä tahansa.
Kommentit (66)
Ap... Te "puhutte eri rakkauden kieliä" = teillä on erilainen käsitys siitä, mitä rakkaus on. Tällöin teillä on myös erilainen käsitys siitä, miten toisen kuuluu teitä rakastaa.
Näyttää pahasti siltä että "rakkauden kielenne" ovat täysin ristiriidassa. Mies on introvertti, hitaasti lämpiävä ihminen, joka tarvitsee paljon omaa tilaa. Sinä taidat olla enemmän sellainen joka viihtyy toisen seurassa ja kaipaa fyysistä ja henkistä yhteyttä usein. Kumpikaan ei ole väärässä, mutta toisillenne ette valitettavasti sovi nyt, ja tuskin vastakaan, sillä tällaisia asioita ei oikein voi muuttaa... Ne on omaksuttu jo sieltä omasta lapsuuden perheestä yleensä. Mitä pidemmälle jatkatte, sen katkerammaksi ja stressaantuneemmaksi tulette kumpikin.Mmiehestä sinä alat tuntua ahdistavalta takertujalta, ja sinä taas tulet särkemään sydämesi, koska toiveitasi läheisyydestä toistuvasti torjutaan. Varmasti teillä onkin tosi hyvä fyysinen kemia, mutta valitettavasti se ei voi korvata suhteen henkistä puolta. Ja varmasti hän on myös todella hyvä tyyppi omalla tavallaan, mutta aina sekään ei valitettavasti riitä. Myöskään pelkkä rakkaus ei riitä, vaan täytyy kummankin aktiivisesti tehdä töitä rakkauden eteen ja kuunnella toisen tarpeita, muuten rakkaus sammuu.
-neito 25, samoissa kivipoluissa kompastellut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 22:04"]
Olen samaa mieltä. Toisaalta ajattelen, että mies avautuu enemmän ajan myötä. Ongelmana tällä hetkellä on juuri tuo sulkeutuneisuus (ei koko ajan, mutta kuitenkin), läheisyyden vältteleminen, välillä todella intohimoinen eikä malttaa pitää näppejään erossa, mutta välillä jos kaipaan läheisyyttä, hän ei minulle sitä pyynnöistäni huolimatta anna. :( Loukkaannun jatkuvasti ja tuntuu todella pahalta. Mutta kun tunne menee ohi, huomaan, että olen taas ylireagoinut. Mutta en voi sille oikein mitään.
ap
[/quote]
Millä tavalla sinä sitä läheisyyttä pyydät? Vaatimalla? Syyllistämällä? Kuulostaa kyllä aika epäkypsältä touhulta tuollainen jatkuva loukkaantuminen. Ei varmasti edesauta miehen avautumista tai rentoutumista, jos pitää koko ajan varoa loukkaamasta.
Ja muuten siitä vielä, että meitä ihmisiä on kahdenlaisia... Sitä joko osaa, tai ei osaa puhua omasta itsestään, antaa toisille palasia itsestään tasaiseen tahtiin. Vaatii tietynlaista sosiaalista älykkyyttä, jota meille kaikille ei valitettavasti ole suotu yhtä paljon. Olen huomannut että valitettavan moni mies ei osaa puhua itsestään - tai ei osaa puhua itsestään juuri _sinun_ kanssasi, koska kenties hänen takaraivossaan kytee, että sinä et ole se oikea.
Olen itse muutaman kerran tapaillut semmoisia ukkoja, joista täytyy pienikin tiedon murunen nyhtää irti kuin paraskin haastattelija, ja lopun ajan istuvat hiljaa... Tai puhuvat kyllä, mutta eivät itsestään saati omista tunnoistaan. Alkuhuumassa tämä menee, mutta pidemmän päälle käy todella raskaasi ylläpitää sellaista suhdetta, jossa itse on ainoa avoin kommunikoija :/
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 22:23"]
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 22:04"]
Olen samaa mieltä. Toisaalta ajattelen, että mies avautuu enemmän ajan myötä. Ongelmana tällä hetkellä on juuri tuo sulkeutuneisuus (ei koko ajan, mutta kuitenkin), läheisyyden vältteleminen, välillä todella intohimoinen eikä malttaa pitää näppejään erossa, mutta välillä jos kaipaan läheisyyttä, hän ei minulle sitä pyynnöistäni huolimatta anna. :( Loukkaannun jatkuvasti ja tuntuu todella pahalta. Mutta kun tunne menee ohi, huomaan, että olen taas ylireagoinut. Mutta en voi sille oikein mitään.
ap
[/quote]
Millä tavalla sinä sitä läheisyyttä pyydät? Vaatimalla? Syyllistämällä? Kuulostaa kyllä aika epäkypsältä touhulta tuollainen jatkuva loukkaantuminen. Ei varmasti edesauta miehen avautumista tai rentoutumista, jos pitää koko ajan varoa loukkaamasta.
[/quote]
Valitettavasti olen vain ihminen. Tiedän, että olisi helpompaa olla reagoimatta, mutta en voi mitään sille, että tarvitsen hellyyttä ja huomiota ihmiseltä, jonka kanssa olen parisuhteessa ja jos minut torjutaan, se tuntuu hyvin pahalta. Sinä et ehkä ole samanlainen kuin minä, mutta se ei tee välttämättä minusta huonompaa ihmistä. Olen vain erilainen. Ehkä sinä olisitkin parempi kumppani tälle miehelle.
Ap
Nuo on noita karmasuhteita, joissa riiputaan niin kauan että oppi on perillä, tuskallisestikin. Juuri seksi on se "koukku" niissä, ja intohimo. Mulla meni kolme vuotta sellaisessa, eikä se koskaan muuttunut helpommaksi, toisaalta intohimokaan ei koskaan hävinnyt enkä usko että edes häviää - jos satumme samaan paikkaan, päädymme aina sänkyyn vaikka enää ei seurustellakaan. Miksi ei, siksi että koko muu elämä uhkasi mennä siihen draamaan. Voimia ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 22:26"]
Ja muuten siitä vielä, että meitä ihmisiä on kahdenlaisia... Sitä joko osaa, tai ei osaa puhua omasta itsestään, antaa toisille palasia itsestään tasaiseen tahtiin. Vaatii tietynlaista sosiaalista älykkyyttä, jota meille kaikille ei valitettavasti ole suotu yhtä paljon. Olen huomannut että valitettavan moni mies ei osaa puhua itsestään - tai ei osaa puhua itsestään juuri _sinun_ kanssasi, koska kenties hänen takaraivossaan kytee, että sinä et ole se oikea.
Olen itse muutaman kerran tapaillut semmoisia ukkoja, joista täytyy pienikin tiedon murunen nyhtää irti kuin paraskin haastattelija, ja lopun ajan istuvat hiljaa... Tai puhuvat kyllä, mutta eivät itsestään saati omista tunnoistaan. Alkuhuumassa tämä menee, mutta pidemmän päälle käy todella raskaasi ylläpitää sellaista suhdetta, jossa itse on ainoa avoin kommunikoija :/
[/quote]
Osataan puhua mistä tahansa oikeastaan avoimesti. Hän on rehellinen ja puhutaan asiat aina perinpohjin selviksi, mutta kuitenkin aina jotain puuttuu. Haluaisin hänestä enemmän "irti". Jotain henkistä yhteyttä tms. Tunnen sen silloin, kun hän avautuu, mutta sitä tapahtuu harvoin. :(
ap
Hyvä kommentti numerolta 22. Tunnistan ap:n kuvailemat fiilikset hyvin entisestä suhteestani. Valitettavasti olin sen verran sokea, että naimisiinkin mentiin ja lapsi tehtiin. Mikään ei tietenkään muuttunut, kumpikin vaan ahdistui. Erohan siinä tuli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 22:35"]
Nuo on noita karmasuhteita, joissa riiputaan niin kauan että oppi on perillä, tuskallisestikin. Juuri seksi on se "koukku" niissä, ja intohimo. Mulla meni kolme vuotta sellaisessa, eikä se koskaan muuttunut helpommaksi, toisaalta intohimokaan ei koskaan hävinnyt enkä usko että edes häviää - jos satumme samaan paikkaan, päädymme aina sänkyyn vaikka enää ei seurustellakaan. Miksi ei, siksi että koko muu elämä uhkasi mennä siihen draamaan. Voimia ap.
[/quote]
Voi kun tämä olisi erilainen... Kaikki mun suhteet tuntuu olevan vain oppitunteja... koska mä oikein löydän sen oikean ihmisen? :(((
Tuntuu pahalta ajatella, että ei oltais yhdessä. Se fyysinen vetovoima ja kemia on vain niin uskomattoman voimakas.
ap
Minkä takia hän ei anna minun päättää suhdetta? Olen jo kaksi kertaa oikeasti päättänyt suhteen hänen kanssaan, mutta hän on vain ihan rauhallinen ja sanoo, ettei tehdä mitään hätiköityä... Miksi se pitää musta kiinni, vaikka kerron hänelle, ettei me sovita toisillemme ja mulla on paha olla? Kehitän koko ajan vielä ihan kauheaa draamaa, koska tunnen itseni torjutuksi. En tiedä miten hän haluaa edes katsella sellaista? Olen ihan kauhea tunnehirviö. :(
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
26 jatkaa. Voithan sinä valita elämän hänen kanssaan. Miksi ei? Kärsimyksessä on oma viehätyksensä ja yleensä se on intohimon kääntöpuoli. Jos jaksat. Miksi luulet että on olemassa se oikea? Oletko ikinä ajatellut että voisi olla syytä opetella rakastamaan itseään ja tulemaan toimeen omillaan, ja sitten kun on sen opetellut, muodostaa suhde johonkin vapaaehtoisuuden pohjalta, ilman odotuksia? omia kipukohtiasihan sinä tässä suhteessa käyt läpi. Hylkäämisen pelkoa, kipua, pelkojasi. Sinussa ne on, ei miehessä. Tämän suhteen tehtävä on tuoda ne esiin ja pintaan, parannettavaksi. Ole kiitollinen siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti voi olla, että 30-vuotias ajattelee asioista jo eri lailla kuin sinä, vaikkei ikää välissänne ihan kamalasti olekaan. Hän ehkä osaa ottaa asiat rauhallisemmin kuin sinä, tietää että olet jollain lailla vielä lapsellinen.
Toisaalta, mikäli haluat oikeasti lähteä, voit lähteä vaikka hän ei niin haluaisikaan - lopulta tiedät itse, mikä sinulle on parasta.
Ehkä sun suurin ongelma onkin juuri tuossa: haluat niin palavasti löytää elämäsi rakkauden, että se menee kaiken muun edelle etkä näe metsää puilta. Mihin sulla on niin kiire? Miksi niin kova hätä? Tuo rakkauden kaipuu voi juuri olla se asia, joka sut ajaa tekemään hätiköityjä päätöksiä (esim. liian nopeasti aloitettu seurustelusuhde). Oletko seurustelujen/tapailujen välissä viettänyt pidempiä aikoja yksin? Ei välttämättä tekisi lainkaan pahaa vain yksinkertaisesti päättää, että omistaisit yhden vuoden täysin itsellesi, tutustuisit itseesi, etsisit itseäsi, viettäisit aikaa perheen ja ystävien kanssa.
...mua vähän naurattaa tässä kirjoittaessani, sillä periaatteessa kirjoitan tätä myös itselleni. Myös mulla on "hätä" löytää rakkaus, ja joudun taistelemaan välillä ihan hirveästi etten taas mokaisi uudestaan. Mullakin tuntuu joka suhde olevan pelkkää oppituntia. Ja se tuska, mikä luopumisesta tulee, mä kyllä tiedän sen :( Se on ihan hirveää... Mutta joka kerta sitä on selvinnyt, vaikkei aluksi uskonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 22:33"]
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 22:23"]
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 22:04"]
Olen samaa mieltä. Toisaalta ajattelen, että mies avautuu enemmän ajan myötä. Ongelmana tällä hetkellä on juuri tuo sulkeutuneisuus (ei koko ajan, mutta kuitenkin), läheisyyden vältteleminen, välillä todella intohimoinen eikä malttaa pitää näppejään erossa, mutta välillä jos kaipaan läheisyyttä, hän ei minulle sitä pyynnöistäni huolimatta anna. :( Loukkaannun jatkuvasti ja tuntuu todella pahalta. Mutta kun tunne menee ohi, huomaan, että olen taas ylireagoinut. Mutta en voi sille oikein mitään.
ap
[/quote]
Millä tavalla sinä sitä läheisyyttä pyydät? Vaatimalla? Syyllistämällä? Kuulostaa kyllä aika epäkypsältä touhulta tuollainen jatkuva loukkaantuminen. Ei varmasti edesauta miehen avautumista tai rentoutumista, jos pitää koko ajan varoa loukkaamasta.
[/quote]
Valitettavasti olen vain ihminen. Tiedän, että olisi helpompaa olla reagoimatta, mutta en voi mitään sille, että tarvitsen hellyyttä ja huomiota ihmiseltä, jonka kanssa olen parisuhteessa ja jos minut torjutaan, se tuntuu hyvin pahalta. Sinä et ehkä ole samanlainen kuin minä, mutta se ei tee välttämättä minusta huonompaa ihmistä. Olen vain erilainen. Ehkä sinä olisitkin parempi kumppani tälle miehelle.
Ap
[/quote]
En minä sinua huonoksi ihmiseksi kutsunut. Pointti oli vaan, että tuollainen räjähdysherkkä ilmapiiri ei ole omiaan mahdollistamaan introvertin ihmisen avautumista. Jos siis odotat, että mies jossain vaiheessa vielä avautuisi, niin yritä auttaa asiaa omalla käytökselläsi. Draamailulla on päinvastainen vaikutus. Se vain työntää hänet syvemmälle kuoreensa. Mies ilmeisesti kuitenkin välittää sinusta, koska ei halua erota ongelmista huolimatta? Yritä sinä vuorostasi olla ymmärtäväinen ja kannustava. Tai sitten pistä stoppi koko jutulle.
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 22:46"]
26 jatkaa. Voithan sinä valita elämän hänen kanssaan. Miksi ei? Kärsimyksessä on oma viehätyksensä ja yleensä se on intohimon kääntöpuoli. Jos jaksat. Miksi luulet että on olemassa se oikea? Oletko ikinä ajatellut että voisi olla syytä opetella rakastamaan itseään ja tulemaan toimeen omillaan, ja sitten kun on sen opetellut, muodostaa suhde johonkin vapaaehtoisuuden pohjalta, ilman odotuksia? omia kipukohtiasihan sinä tässä suhteessa käyt läpi. Hylkäämisen pelkoa, kipua, pelkojasi. Sinussa ne on, ei miehessä. Tämän suhteen tehtävä on tuoda ne esiin ja pintaan, parannettavaksi. Ole kiitollinen siitä.
[/quote]
Tiedostan kyllä tämän. Mutta toisaalta en ole tätä kokenut aiemmissa suhteissani. Miksi nyt? Onko minussa vika, koska janoan läheisyyttä, vai hänessä, koska hän haluaa olla etäinen? Kumpi on enemmän oikein?
Ap
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 22:04"]
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 21:37"]
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 21:25"]
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 21:24"]
Jos se on jo alusta asti tuollaista niin ei tuu toimimaan.
[/quote]
Onko sulla kokemusta vastaavasta?
Ap
[/quote]
Suhteessahan kaiken kuuluu olla aluksi ihanaa ja upeeta ja kaiken mennä tosi hyvin. Jos heti alkuvaiheessa jo on ongelmia niin miks ne asiat yhtäkkiä mystisesti vaan korjaantuis? Ja kyllä, kokemusta mulla on myös.
[/quote]
Olen samaa mieltä. Toisaalta ajattelen, että mies avautuu enemmän ajan myötä. Ongelmana tällä hetkellä on juuri tuo sulkeutuneisuus (ei koko ajan, mutta kuitenkin), läheisyyden vältteleminen, välillä todella intohimoinen eikä malttaa pitää näppejään erossa, mutta välillä jos kaipaan läheisyyttä, hän ei minulle sitä pyynnöistäni huolimatta anna. :( Loukkaannun jatkuvasti ja tuntuu todella pahalta. Mutta kun tunne menee ohi, huomaan, että olen taas ylireagoinut. Mutta en voi sille oikein mitään.
ap
[/quote]
hei lehmä, älä kiusaa sitä sikaa.
sun pitäis laittaa nyt 100kg jäitä hattuun. vitun tuuliviiri.
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 22:41"]
Minkä takia hän ei anna minun päättää suhdetta? Olen jo kaksi kertaa oikeasti päättänyt suhteen hänen kanssaan, mutta hän on vain ihan rauhallinen ja sanoo, ettei tehdä mitään hätiköityä... Miksi se pitää musta kiinni, vaikka kerron hänelle, ettei me sovita toisillemme ja mulla on paha olla? Kehitän koko ajan vielä ihan kauheaa draamaa, koska tunnen itseni torjutuksi. En tiedä miten hän haluaa edes katsella sellaista? Olen ihan kauhea tunnehirviö. :(
ap
[/quote]
mies varmaan rakastaa sinua ja sitä vituttaa kovasti tuollainen keksimällä keksitty tunnedraama!
kohta se jättää sut oikeasti.
jos naiset pitäis joskus vähän jäitä hatussa ja odottais rauhassa sen miehen kanssa vaatimatta AVAUTUMISTA välittömästi niin ehkä oppisitte näkemään sen oikean rauhallisen hyvän miehen.
sulla ei taida olla yhtään rauhallista hetkeä sen kanssa vaan koko ajan mies on joko ihana tai sitten ei välitä susta ollenkaan. ei se ole normaalia.
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 22:54"]
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 22:46"]
26 jatkaa. Voithan sinä valita elämän hänen kanssaan. Miksi ei? Kärsimyksessä on oma viehätyksensä ja yleensä se on intohimon kääntöpuoli. Jos jaksat. Miksi luulet että on olemassa se oikea? Oletko ikinä ajatellut että voisi olla syytä opetella rakastamaan itseään ja tulemaan toimeen omillaan, ja sitten kun on sen opetellut, muodostaa suhde johonkin vapaaehtoisuuden pohjalta, ilman odotuksia? omia kipukohtiasihan sinä tässä suhteessa käyt läpi. Hylkäämisen pelkoa, kipua, pelkojasi. Sinussa ne on, ei miehessä. Tämän suhteen tehtävä on tuoda ne esiin ja pintaan, parannettavaksi. Ole kiitollinen siitä.
[/quote]
Tiedostan kyllä tämän. Mutta toisaalta en ole tätä kokenut aiemmissa suhteissani. Miksi nyt? Onko minussa vika, koska janoan läheisyyttä, vai hänessä, koska hän haluaa olla etäinen? Kumpi on enemmän oikein?
Ap
[/quote]
En osaa sun kohdalla sanoa, mutta oman vastaavan suhteen uskon karmalliseksi; jotenkin juuri tämä henkilö nosti minussa esiin niin paljon kipua ja pelkoa, että en voinut enää elää vaan "unohtamalla" kaiken kuten siihen asti. Jouduin ottamaan kasvuprosessin vastaan, hyväksymään, parantumaan, joudun edelleen, olen vasta tieni alussa siinä, ja matka on ollut tähän mennessä hyvin kivulias mutta myös antanut sellaisia asioita joista mulla ei ole aikaisemmin ollut minkäänlaista tietoa. Olen paljon vapaampi nyt.
Ap, kauanko tätä on kestänyt? Antaisi vähän perspektiiviä kysymykseesi.
Siis kauanko olette tapailleet? Varmaan jos on ollut vuosikausia yksin, niin se voi ottaa kuukausia aikaa tottua siihen, että kaikki on mennyt uusiksi, sekä muiden asioiden että läheisyyden vastaanottamisen ja tarjoamisen suhteen.