"Ihminen tarvitsee juuret. Juurettomuus saa ihmisen voimaan huonosti." Oletko samaa mieltä?

Kyllä olen.

Työntakia joutunut asumaan useilla eri paikkakunnilla ympäri Suomen.

Kavereita ei jää, ne joihin tutustuu jää unholaan etäisyyksien takia.

Moneen paikkaan olisin halunnut jäädä pysyvästi vaan sieltä sitten pakko lähteä työn perässä taas kohti uutta paikkakuntaa.

paskat.

Aika lailla. Alimmissa sosiaaliluokissa ei ole historiatietoa omasta suvusta, ei välttämättä edes tiedetä, missä isovanhemmat ovat eläneet lapsuutensa. Ylemmissä sosiaaliluokissa on toisin, on selkeät juuret, erilaiset tilat ja paikat, joista kerrotaan ja joihin juurrutaan. Pysyvyys antaa erilaiset juuret kuin sellainen elämä, jossa ihmiset ja tilat vaihtuvat. Myös ihmisiin voi juurtua, ei sen tarvitse olla tietty talo tai piha.

Kannattaa lukea Kalle Päätalon Juuret Iijoen törmässä eli Iijoki-sarja.

Wkipedia kertoo: Iijoki-sarja on Kalle Päätalon omaelämäkerrallinen pääteos. Teos on osittain totta ja osittain fiktiota. Sarjasta pannaan yleensä merkille sen laajuus, 26 osaa. Se on maailman pisimpiä omaelämäkerrallisia teoksia.

nosto

Fyysisesti en tunne juuria, mutta oman sukuni historiaan on. Aika hyvin tiedetään viimeiseiset 500-600 vuotta ja sen jälkeen alkaa pirstaloitua. Vanhempia nimettyjä geneettisesti varmistettuja sukulaisia löytyy ulkomailta 800 vuoden päästä. Tietoisuus juuristani on osa minuakin.

Juuret tuovat perspektiiviä ja suhteellisuudentajua. Omien esivanhempien elämän tunteminen ja tietynlainen omaistaminen auttaa laittamaan omat murheet mittasuhteisiin. Ja toisaalta omien esivanhempien historia voi auttaa uskomaan itseensä, omaan pärjäämiseen, ehkä joskus ihmeisiinkin. Juuret voivat parhaimmillaan olla merkittävä voimavara.

Tämän takia globaali eliitti haluaa edistää r0 tuu mixausta, muutto liikkeitä ja globalisaatiota. Juurettomia ihmisiä on helpompi hallita

Kiinnostaisi tietää missä kontekstissa juurista puhutaan. Tiedän osan sukuni juurista ja osaa en, sillä niistä vaietaan varmaan sisällissotaan liittyen. Tiedä häntä. Mutta toisenlainen juurettomuus on sitä, että ei kaipaa asua pysyvästi missään. Itse olen juuri tällainen. Olen levoton ja pystyn lennosta ottamaan työtä vastaan mistä vain. En kaipaa omaa taloa ja isoa pysyvää omaisuutta. Ajatus siitä, että asuisin vaikka synnyinseudulla edelleen ahdistaa. En sano siinä olevan mitään vikaa, se ei vain ole minun juttuni.

Juuret voivat olla myös ankkuri, joka sitoo paikoilleen ja vetää syvyyksiin.

Juureton on vapaa elämään juuri omannäköistään elämää ilman menneisyyden ja suvun painolastia.

Puolensa kummassakin, ei se ole niin, että yksi on hyvä ja toinen paha. Mikä sopii kenellekin.

Mielestäni identiteetti on käsitteenä merkittävämpi. Monella ne omat juuret ovat tärkeä osa tätä identiteettiä, mutta jos syystä tai toisesta ihmisellä ei ole tietoa omista juurista, niin sitten identiteetti on kuitenkin mahdollista rakentaa muilla tavoin. Hankalampaa se toki saattaa olla, mutta en nyt ihan suoralta kädeltä väittäisi että juurettomuus saa automaattisesti ihmisen voimaan pahoin. 

Olen tyytyväinen, että sain elää 20-vuotiaaksi asti samassa kaupungissa, vaikka tuo kaupunki ei enää nykyään olekaan merkittävä osa elämääni. Lapsena aina säälin niitä lapsia, jotka olivat asuneet useissa paikoissa ja sitten taas joutuivat uudestaan muuttamaan. Nuorena aikuisena kuitenkin oli mielestäni hyvä vaihtaa maisemaa ja asuinpaikkaa aina silloin tällöin. On mukavaa, kun on ystäviä useissa paikoissa ja osaan liikkua sujuvasti eri kaupungeissa.

Kyllä ja ei. "Juureton" ihminen voi kuitenkin juurtua, joten juuria ei välttämättä tarvitse olla ennetään. Juuret syntyvät kuuntelemalla. Kuuntelemalla sitä missä sijaitsee ja elämällä sen mukaan. Toki on ihmisiä, jotka eivät tunne kuuluvansa mihinkään ja ellainen voi olla ikävä tilanne. Kannattaa kuitenkin opetella avaamaan itseään. Pitää kyetä vastaanottamaan ja niin kauan kuin vastustaa, ei voi ottaa vastaan.

Kyllä ja ei. Joku saattaa kärsiä juurettomuudesta, mutta ei varmasti kaikki. Ihmisiä on erilaisia.

Ihminen voi kiintyä myös paikkoihin.

Tarvitsee toki, mutta ei se ole Sonia. Voi se sielun koti olla jokin muukin kuin juuret.

Paljon muuttaneet voi etsiä juuret jostain asiasta. Toki sukupuuta voi tutkia.

Ei juuret tarkoita pelkkää sukuhistoriaa. Pelkästään se, että on saanut asua lapsuutensa samassa paikassa on merkittävä asia juurtumisen kannalta. Että on jokin paikka, jota voi kutsua myöhemminkin kotipaikakseen.

Minulla ei ole kaipuuta asua synnyinseudullani.

Ajatus asuinyhteisöstä, "jossa kaikki tietävät toisensa", luo joillekuille turvallisuudentunnetta, toisille taas enemmänkin tukaluutta. Kuulun itse jälkimmäisiin.

Edesmenneiden sukulaisteni nuoruuden ajatukset ja kokemukset kiinnostavat kyllä. Olen lukenut monta kertaa isovanhempieni ja -tätieni nuoruuden kirjeitä, päiväkirjoja ja ystävänikirjoja. Yhdestä lähisukuni haarasta on tehty sukututkimusta, ja olen lukenut tekstit, katsellut tarkkaan kuvat ja lehtileikkeet.

Yksi isovanhemmistani oli Karjalan evakko, joka ennen sotia oli viettänyt aikaa Viipurissa. Liikutuin käydessäni Viipurissa perheeni kanssa. Se on ollut tunteellisin juuriin liittyvä kokemus tähänastisessa elämässäni.

Minä ymmärrän juurilla kahta eri asiaa. On ne "konkreettiset" juuret, eli perhe, suku, kotipaikka, se mihin on syntynyt ja missä on kasvanut. Monesti asuinpaikka, ympäristö, vaikuttaa hyvin paljon arvoihin, mielipiteisiin, jopa ammatinvalintaan.

Sitten on "henkiset" juuret, jotka eivät välttämättä ole samat kuin se kasvuympäristö. Tarkoitan tällä kulttuuria, koulutusta, kaveripiiriä... Minun juureni ovat scifi-kirjallisuudessa ja kirjallisuudessa ylipäätään. Minä näen oman osani erilaisena, mitä näkisin, jos olisin esimerkiksi "uinut" lapsuuteni ja nuoruuteni autojen korjausoppaiden tai Seppälän postimyyntikuvaston kanssa. Minun henkisiä juuriani on kasvattanut kansakoulunopettajat, vaikka muuten sukupolveni on yleensä jo ollut peruskouluputkessa.

Minä tiedän, mistä sukuni on peräisin, tiedän, mikä menettämisen trauma evakkosuvulla on. Se trauma on myös minussa, siksi minulle on ollut erittäin tärkeää omistaa maata, omistaa se maaläntti, jolla sijaitsee asuntoni - ja oikeastan vielä tärkeämpää on omistaa metsää ja pieni viljelypalsta. Omillaan on tultava toimeen, noin kuvaannollisesti. Minulla on oltava teoreettinen mahdollisuus omavaraisuuteen. Ilman sitä mahdollisuutta tunnen olevani hukassa. En todellakaan viljele maata ja leivo leipää omasta viljasta :-)

Toisaalta, koska tiedän, mistä tulen (siis mitkä ovat sukuni traumat, jotka olen perinyt, ja mitkä ovat sukuni vahvuudet, jotka olen myös perinyt) minun on myös helppo kurottaa oksani sinne minne haluan mennä. Koska tiedän, miksi minua ahdistavat tietyt asiat, voin hyväksyä ne. Tiedän, että on paljon asioita, joita en voi ennakoida enkä hallinta, pystyn toimimaan haastavissa tilanteissa - vaikka nyt tämä korona. Se on varmaan sitä resilienssiä, jota tuntuu olevan minun suvussani löytyvän. Esimerkiksi mieheni suku (ei esimerkiksi evakkotaustaa) taas on hyvin huonosti muutoksiin sopeutuvaa, heillä on vaikeuksia reagoida haasteisiin - ja myös silloin, kun heidän elämässään tapahtuu hyviä asioita, he eivät pysty nauttimaan niistä. He onnistuvat usein "pilaamaan" elämänsä hyvät asiat.

Mutta halusin siis kertoa, että kun tuntee oman taustansa, voi ymmärtää sitä, miksi reagoi miten reagoi, voi elää vapaammin ja varmemmin.