Ärsyttää kun nuo Kaikkonen ja Taiveaho
Esiintyy niin kuin heillä olisi oma lapsi kotona. Sehän on sijaislapsi ja lapsella on oikeat vanhemmat jossain. He voivat myös joskus toivottavasti saada lapsensa takaisin.
Ja ei, minun lapsiani ei olla otettu huostaan eli ei ole katkera biovanhempi täällä huutelemassa.
Mielestäni on kyseenalaista antaa sijaislapsia lapsettomille oman lapsen korvikkeeksi, vaikka käytännön syistä on varmaan pakko kun ei sijaisvanhempia ole jonoksi asti.
Kommentit (50)
Huostaanotto on aina voimassa toistaiseksi. Siihen asti, kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi. Huostaanotto voidaan purkaa, jos on mahdollista. Lähtökohtaisesti siis voidaan olettaa, että Kaikkosten vauvana sijoitettu lapsi jää heille. Mitään lakia asiasta ei ole, mutta lapsen parasta ajatellen, ei lähdetä enää siirtämään lasta pois, kun hän on kiintynyt häntä hoitaviin aikuisiin. Eihän siinä olisi mitään järkeäkään, tunteista nyt puhumattakaan.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 22:32"]
Ohis, mutta on varmasti ihan ns. varmoja tapauksia joille ei KOSKAAN anneta lasta takaisin. Joku jolla on päihdeongelmia tmv. saattaa parantaa tapansa ja tulla aidosti hyväksi vanhemmaksi ja olla huono alun jälkeen hyvä vanhempi --> hyvä asia että lapsi saa olla yhteydessä biologiseen vanhempaan ja ajan mittaan muuttaa hänen luokseen.
Sitten taas on esim. hulluja joilla on kuuppa niin sekaisin (ihan ilman päihteitäkin) ettei heille missään nimessä anneta lapsia takaisin, yhtenä sairammista esimerkeistä mainittakoon esim. äitipuoli joka tappoi Eerikan ja synnytti vankeusaikana kaksoset --> hyvä asia että heidät on sijoitettu pois hullun akan käsistä.
[/quote]
Juu, mutta kyllä sen päihdeongelmaisen käytöksestä aika pian näkee mihin suuntaan mennään. Tapahtuuko sijoituksen jälkeen "herääminen" ja tapoja aletaan parantaa vai jatkuuko meno vielä samanlaisena. Jos meno jatkuu samanlaisena, niin pikkuhiljaa lapselle parasta alkaa olemaan se, ettei sijoitusta pureta vaikka biovanhempi paranisikin. Ei vanhempi kuitenkaan voi ns. valita kirsikoita kakusta, parantua sitten kun huvittaa ja olettaa, että edelleen saa lapsen samalla tavalla takaisin. Viis siitä, ttä lapsi on viettänyt koko elämänsä toisessa perheessä ja biovanhempi on hänelle ihan vieras ihminen satunnaisista tapaamisista huolimatta. Pahasti alkoholisoitunut ei yleensä pysty sitoutumaan mihinkään tapaamisiin lapsen kanssa, sillä juuri tapaamispäivänä saattaakin olla putki päällä.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 22:32"]
Ohis, mutta on varmasti ihan ns. varmoja tapauksia joille ei KOSKAAN anneta lasta takaisin. Joku jolla on päihdeongelmia tmv. saattaa parantaa tapansa ja tulla aidosti hyväksi vanhemmaksi ja olla huono alun jälkeen hyvä vanhempi --> hyvä asia että lapsi saa olla yhteydessä biologiseen vanhempaan ja ajan mittaan muuttaa hänen luokseen.
Sitten taas on esim. hulluja joilla on kuuppa niin sekaisin (ihan ilman päihteitäkin) ettei heille missään nimessä anneta lapsia takaisin, yhtenä sairammista esimerkeistä mainittakoon esim. äitipuoli joka tappoi Eerikan ja synnytti vankeusaikana kaksoset --> hyvä asia että heidät on sijoitettu pois hullun akan käsistä.
[/quote]
Eerikan äitipuoli synnytti hden lapsen, ei kaksosia.
Hei ap!
Meille on sijoitettu lapset 4 kk ikäisenä (toinen vanhemmista jo kuollut, toinen ollut kateisa nyt 3 vuotta)
ja 29 tunnin ikäisenä ( biologiset vanhemmat eivät siis ikinä ole hoitaneet häntä, isästä ei edes tietoa ja äiti kateissa välillä vuosia ja sitten taas ilmaantuu tapaamaan lasta)
Pitäiskö minun sanoa niille että en ole hei teidän oikea äiti, teillä on kuulkaa omatkin vanhemmat jossain.
ps olen työskennellyt myös vastaanottoperhe hoitajana ja varsinkin näiden vauvojen kohdalla tilastot " kotiin" paluusta ovat kyllä aika heikot. Jos sijoituksen syy on päihde tai mielenterveys ongelma niin vaikka vauva pääsi kotiin tai johonkin perhekuntoutukseen vanhempiensa kanssa lähes kaikki sijoitetaan uudelleen alle kahden vuoden iässä. Ja silloin vauriot voivat jo olla sitä luokkaa että lapsi joutuu kärsimään niistä koko ikänsä.
Minulle nämä lapset ovat yhtä rakkaita kuin biologinen lapseni. Oikeasti.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 22:13"]
Ja anttikin oikeen oli miettiny miten kestää niin pitkän ajan kuin kuukauden lapsen kanssa kotona, nytvsitten yrittää oikein olla enemmän iltaisin ja vkolloppusin kotona....ooh! Vautsi! Ja nainenkin menee kevään jälkeen takas työelämään...
Olisivat nyt hauraan yksivuotiaan kanssa kotona sitten!!!!!!!, vaikka toisten lapsi onkin...
[/quote]
Sossu edellyttää, että sijaislapset menee hoitoon. Vaikka vanhemmat olisi kotona. Naapurissa äiti kotona, 3v ja 5v sijoituslapset päiväkodissa 5 tuntia päivässä. Lapsilla erilaisia puheenkehityksen häiriöitä jne.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 23:10"]

Ei sossu edellytä. Jos on erityistarve kuntouttavaan päivähoitoon, sitä suosittelee lääkäri ja silloinkin se on vapaaehtoista. Ja sijaislapsia ei ole.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 21:37"]
Esiintyy niin kuin heillä olisi oma lapsi kotona. Sehän on sijaislapsi ja lapsella on oikeat vanhemmat jossain. He voivat myös joskus toivottavasti saada lapsensa takaisin. Ja ei, minun lapsiani ei olla otettu huostaan eli ei ole katkera biovanhempi täällä huutelemassa. Mielestäni on kyseenalaista antaa sijaislapsia lapsettomille oman lapsen korvikkeeksi, vaikka käytännön syistä on varmaan pakko kun ei sijaisvanhempia ole jonoksi asti.
[/quote] toivottavasti eivät saa ja Satu ja antti saavat pitää lapsen, eoi ole hyväksi lapselle että retuutetaan paikasta toiseen
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 23:10"]
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 22:13"]
Ja anttikin oikeen oli miettiny miten kestää niin pitkän ajan kuin kuukauden lapsen kanssa kotona, nytvsitten yrittää oikein olla enemmän iltaisin ja vkolloppusin kotona....ooh! Vautsi! Ja nainenkin menee kevään jälkeen takas työelämään...
Olisivat nyt hauraan yksivuotiaan kanssa kotona sitten!!!!!!!, vaikka toisten lapsi onkin...
[/quote]
Sossu edellyttää, että sijaislapset menee hoitoon. Vaikka vanhemmat olisi kotona. Naapurissa äiti kotona, 3v ja 5v sijoituslapset päiväkodissa 5 tuntia päivässä. Lapsilla erilaisia puheenkehityksen häiriöitä jne.
[/quote]
No ei todellakaan edellytä. Jos lapsilla on häiriöitä puheenkehityksessä tai muussa kehityksessä, niin ovat todennäköisesti kuntouttavassa päivähoidossa. Kuntouttavaan päivähoitoon voidaan laittaa ihan biologisten vanhempienkin luona asuva lapsi, jolla on ongelmia kehityksessä tai esimerkiksi masentunut vanhempi kotona.
Julkisesti sossut tietää Kaikkosen lapsettomuuden tuskasta ja silloin epäilen että heille annettu lapsi jota ei koskaan palauteta ja kaikki sen tietää että haluavat vain iitselleen sen ihan ikioman lapsen. Sijaisvanhemmiksi heistä ei ole koska eivät pysty luopumaan lapsesta. He eivät saa kertoa mitään lapsen tilanteesta mutta kyllä se heille jää.
Tutulla oli kaksi lasta sijoituksessa ja hän halusi lapset joita ei palauteta koskaan ja se luvattiin hänelle. Vanhemmille kerrottiin myös ettei lapsia palauteta. Väärin tehty silloin aikanaan ja meidän omassa kaupungissa se ei onnistunut niin otti sitten muualta Suomesta ne lapset. Äidistä tuli kuitenkin aikanaan normaali.