Ärsyttää kun nuo Kaikkonen ja Taiveaho
Esiintyy niin kuin heillä olisi oma lapsi kotona. Sehän on sijaislapsi ja lapsella on oikeat vanhemmat jossain. He voivat myös joskus toivottavasti saada lapsensa takaisin.
Ja ei, minun lapsiani ei olla otettu huostaan eli ei ole katkera biovanhempi täällä huutelemassa.
Mielestäni on kyseenalaista antaa sijaislapsia lapsettomille oman lapsen korvikkeeksi, vaikka käytännön syistä on varmaan pakko kun ei sijaisvanhempia ole jonoksi asti.
Kommentit (50)
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 23:27"]
Julkisesti sossut tietää Kaikkosen lapsettomuuden tuskasta ja silloin epäilen että heille annettu lapsi jota ei koskaan palauteta ja kaikki sen tietää että haluavat vain iitselleen sen ihan ikioman lapsen. Sijaisvanhemmiksi heistä ei ole koska eivät pysty luopumaan lapsesta. He eivät saa kertoa mitään lapsen tilanteesta mutta kyllä se heille jää.
Tutulla oli kaksi lasta sijoituksessa ja hän halusi lapset joita ei palauteta koskaan ja se luvattiin hänelle. Vanhemmille kerrottiin myös ettei lapsia palauteta. Väärin tehty silloin aikanaan ja meidän omassa kaupungissa se ei onnistunut niin otti sitten muualta Suomesta ne lapset. Äidistä tuli kuitenkin aikanaan normaali.
[/quote]
Se, että äidistä tulee aikanaan ihan normaali ei ole mikään peruste sijoituksen purkamiselle. Jos sijoitus on ollut pitkä ja aika kotona biologisen äidin luona traumaattista, niin sijoituksen purkaminen olisi lapsen kannalta todella haitallista. Lapsi on jo integroitunut sijaisperheeseensä ja vieraantunut biologisesta äidistään. Niin se vaan on, että näissä jutuissa edelle menee tai ainakin pitäisi mennä lapsen etu eikä äidin etu. Jos eism Kaikkosten lapsi sijoitettiin heille 6kk ikäisenä, ja kun lapsi on 7v hänen äitinsä olisi taas kykenevä huoltajaksi, niin olisiko sinusta oikein sijoittaa koko lapsuutensa sijaisperheessä viettänyt lapsi biologiselle äidille, joka olisi tälle lapselle ihan vieras ja outo ihminen kun sijaisvanhemmat olisivat hänelle henkisesti ne oikeat vanhemmat?
En ota muuten kantaa kun en ole edes kuullut kyseessä olevien ihmisten kommentteja, että mitä kertovat julkisuuteen mutta saa kai sijaislapsestakin iloita, lienee lapsenkin etu? Lisäksi emme tiedä kyseisestä lapsesta onko palaamisen mahdollisuuksia vai ei. Muutenkin asioilla on kaksi puolta, osa biovanhemmista joiden lapsi sijoitetaan ehdottomasti haluaa lapsen ainokaiseksi ja perheeseen, jossa ei ole omia lapsia koska uskovat, että hän siloin saa enemmän ja ehdoitta rakkautta.
t: lastensuojelun sosiaalityöntekijä
Onko sinulla Ap lapsia? Minulla on ja jos joskus jostain syystä lapset joutuisivat sijoitetuiksi toivoisin, että heitä rakastettaisiin ja kohdeltaisiin kuin omia.
Ei kai siellä lastensuojelussa jaotella vanhempia etukäteen sellaisiin joilla on tai ei ole mahdollisuutta saada lasta takaisin?!
Mihin nämä lapset joiden vanhemmat eikä kykene jälkikasvustansa huolehtimaan pitäisi sitten "antaa"? Vai lastenkodissako niitä pidetään?
Vaikuttavat haastattelun perusteella omistautuneilta vanhemmilta, jotka hoitavat pikkuista hyvin.
Sijaislapsia muuten sijoitetaan myös niin, että biologiset vanhemmat ovat kuoleet tai kuolemassa. Mutta haluavat lailisesti pysyä lapsen vanhempina. Mistä me tiedetään vaikka heillä olisi sellainen lapsi? Silloin lapsi pysyy 100% varmuudella heillä aikuiseksi asti.
Yhtä kaikki. Minusta on hienoa, että ovat innoissaan lapsesta ja hienoa, että kohtelevat lasta kuin omaansa. Se ei varmasti kenellekään lapselle ole pahaksi, että on rakastettu!
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 21:41"]Onko sinulla Ap lapsia? Minulla on ja jos joskus jostain syystä lapset joutuisivat sijoitetuiksi toivoisin, että heitä rakastettaisiin ja kohdeltaisiin kuin omia.
[/quote]
On ja jos lapset jostain syystä sijoitettaisiin niin toivoisin heidän pääsevän perheeseen jossa arvostettaisiin meitä biovanhempiakin ja vaalittaisiin lasten ja meidän suhdetta vaikka emme heitä pystyisikään juuri silloin pitämään itse kotona. Että "äiti" tarkoittaisi lapsilleni aina minua eikä sijaisäitiä.
Ap
Mitä sitten jos ja kun joutuvat luopumaan lapsesta? Sitten valitetaan ohjelmat ja lööpit kuinka kamalaa se on. Joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön ja tää leikki tuntuu pikkasen oudolta.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 21:37"]
Esiintyy niin kuin heillä olisi oma lapsi kotona. Sehän on sijaislapsi ja lapsella on oikeat vanhemmat jossain. He voivat myös joskus toivottavasti saada lapsensa takaisin. Ja ei, minun lapsiani ei olla otettu huostaan eli ei ole katkera biovanhempi täällä huutelemassa. Mielestäni on kyseenalaista antaa sijaislapsia lapsettomille oman lapsen korvikkeeksi, vaikka käytännön syistä on varmaan pakko kun ei sijaisvanhempia ole jonoksi asti.
[/quote]
Kukaan lapsi ei ole sijaislapsi. Lapsi on sen ihmisen lapsi, joka hänestä pitää huolta ja rakastaa. En toivo, että pitkään sijaisperheessä ollut lapsi siirrettäisiin pois. Onneksi niin ei yleensä tehdäkään enää, kun lapsi on ollut jo suurimman osan elämästään sijaisperheessä.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 21:37"]Esiintyy niin kuin heillä olisi oma lapsi kotona. Sehän on sijaislapsi ja lapsella on oikeat vanhemmat jossain. He voivat myös joskus toivottavasti saada lapsensa takaisin.
Ja ei, minun lapsiani ei olla otettu huostaan eli ei ole katkera biovanhempi täällä huutelemassa.
Mielestäni on kyseenalaista antaa sijaislapsia lapsettomille oman lapsen korvikkeeksi, vaikka käytännön syistä on varmaan pakko kun ei sijaisvanhempia ole jonoksi asti.
[/quote]
Veljeni on sijaislapsi. Hän on minulle oma veli ja vanhemmilleni oma lapsi. On asunut koko elämänsä kanssamme ja asuu vastaisuudessakin.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 21:42"]
Ei kai siellä lastensuojelussa jaotella vanhempia etukäteen sellaisiin joilla on tai ei ole mahdollisuutta saada lasta takaisin?!
[/quote]
No kyllä joissain tapauksissa sen oikeastaan aika varmasti jo näkee. Siis jos vanhemmat istuu vaikka elinkautista vankilassa. Tai muuten pitkää tuomiota esim. vankilamielisairaalassa. Tai jos vanhemmat ihan rapa alkoholisteja/narkkareita joilla ei todellakaan ole aikomustakaan parantua. Kyllä niistä aika pian näkee ettei lapsi ole kotiin palaamassa.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 21:44"]
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 21:41"]Onko sinulla Ap lapsia? Minulla on ja jos joskus jostain syystä lapset joutuisivat sijoitetuiksi toivoisin, että heitä rakastettaisiin ja kohdeltaisiin kuin omia. [/quote] On ja jos lapset jostain syystä sijoitettaisiin niin toivoisin heidän pääsevän perheeseen jossa arvostettaisiin meitä biovanhempiakin ja vaalittaisiin lasten ja meidän suhdetta vaikka emme heitä pystyisikään juuri silloin pitämään itse kotona. Että "äiti" tarkoittaisi lapsilleni aina minua eikä sijaisäitiä. Ap
[/quote]
Että sinun asemasi äitinä olisi tärkein? Viis lapsen tarpeista?
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 21:44"]
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 21:41"]Onko sinulla Ap lapsia? Minulla on ja jos joskus jostain syystä lapset joutuisivat sijoitetuiksi toivoisin, että heitä rakastettaisiin ja kohdeltaisiin kuin omia. [/quote] On ja jos lapset jostain syystä sijoitettaisiin niin toivoisin heidän pääsevän perheeseen jossa arvostettaisiin meitä biovanhempiakin ja vaalittaisiin lasten ja meidän suhdetta vaikka emme heitä pystyisikään juuri silloin pitämään itse kotona. Että "äiti" tarkoittaisi lapsilleni aina minua eikä sijaisäitiä. Ap
[/quote]
Jos lapsi sijoitettaisiin vauvana, niinkuin tuo Kaikkosten lapsi, niin sehän menisi ihan sekaisian kun äiti onkin joku ihan muu kuin se kotona oleva äiti. Jos on siinä tilanteessa, että lapsi sijoitetaan pois kotoa, niin kannattaa ehkä miettiä mitä siinä sinun vanhemmuudessasi pitäisi vielä arvostaa? Lapsia ei kuitenkaan ihan heppoisin syin sijoiteta pois.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 21:45"][quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 21:37"]
Esiintyy niin kuin heillä olisi oma lapsi kotona. Sehän on sijaislapsi ja lapsella on oikeat vanhemmat jossain. He voivat myös joskus toivottavasti saada lapsensa takaisin. Ja ei, minun lapsiani ei olla otettu huostaan eli ei ole katkera biovanhempi täällä huutelemassa. Mielestäni on kyseenalaista antaa sijaislapsia lapsettomille oman lapsen korvikkeeksi, vaikka käytännön syistä on varmaan pakko kun ei sijaisvanhempia ole jonoksi asti.
[/quote]
Kukaan lapsi ei ole sijaislapsi. Lapsi on sen ihmisen lapsi, joka hänestä pitää huolta ja rakastaa. En toivo, että pitkään sijaisperheessä ollut lapsi siirrettäisiin pois. Onneksi niin ei yleensä tehdäkään enää, kun lapsi on ollut jo suurimman osan elämästään sijaisperheessä.
[/quote]
Jos sijoituksen ajan huolehdittaisiin biovanhempien ja lasten suhteista, ei vieraantumista pääsisi tapahtumaan ja takaisin muuttokaan ei silloin olisi ongelma
Kaikkia lapsia ei pystytä koskaan palauttamaan biologisille vanhemmilleen ja on vanhempia joille "ei kukaan" edes toivoisi lapsia takaisin. Vanhemmat voivat olla vaikkapa vankilassa niin hirvittävistä lapseen/lapsiin kohdistuvista rikoksista että he eivät milloinkaan voi olla millään tavoin turvallisia vanhempia lapsilleen.
Minusta on hienoa, että Kaikkoset iloitsevat sijaislapsestaan - on hän sitten lyhyessä, pitkässä tai pysyvässä sijoituksessa heidän luonaan. Lapsen parhaaksi on se, että hänestä iloitaan ja häntä rakastetaan. Jos sijaisvanhemmat välttävät kiintymästä pienestä lapseen, joka asuu hänen luonaan, näkyy se varmasti lapselle turvattomuutena.
Eihän siellä puhuttu biologisista vanhemmista mitään..mitenkään ei aliarvostettu heidän merkitystään. Puhuttiin tämän parin elämästä.