IL: Juho 22v pettyi työelämään

Tää on OT, ei koske nuoria, jotka työharjoittelussa, mutta mä oon joskus miettinyt, että perehdyttämisvaatimukset menee jopa vähän yli. Meillä käy säännöllisesti vuokrafirmojen väkeä, ne kysyy jotkut tietyt speksit, että missä pidätte nää laput ja minne ohjaatte nää asiat. Lisäksi toki kerrotaan jos meillä halutaan joitain tehtävän tietyllä yhtenevällä tavalla. Tällä kaavalla lomittavat esim. kesän ihan nätisti ja kaikki tyytyväisiä.

Sitten kun sama tyyppi palkataan meille suoraan, niin täytyy käydä aivan järjetön monen viikon/kuukauden perehdyttämisrulianssi niihin samoihin asioihin, mitkä se jo viime kerralla osasi. Tiedän toki, että työnantajalla on vastuu tässä asiassa, mutta silti tuntuu resurssin tuhlaukselta ladella itsestäänselvyyksiä. Ikäänkuin työntekijällä ei olisi itsellä havaintokykyä eikä muistia. Ja kyse on siis asiakaspalvelutyöstä (joka toistuu firmasta toiseen lähes samanlaisena) eikä työntekijälle vaaraa aiheuttavia laitteita ole.

Työharjoittelijat tulee harjoitteluihin aivan onnettomilla tiedoilla! Se on varmasti yksi mikä ahdistaa.

Meillä oli keittiössä kerran tyttö joka ei tunnistanut appelsiinia, eikä tiennyt mikä on basilika tai timjami. 

Juhon kertomus ei varmaan ihan kaikkea nyt kertonut.

Toisaalta se pitää paikkansa että kaikki ei osaa tai edes halua ruveta perehdyttämään nuorta työntekijää. Jotkut tuntuu ottavan tuon tilaisuutena ruveta kerrankin kyykyttämään jotakuta kun luulevat olevansa ylemmässä asemassa.

Opettajiakin on niin monenlaista hiihtäjää etten tiedä mitä tuosta sanoisi. Sitä vähän ihmettelen miten joku 22v tulee selittämään että kaikki työmotivaatio katosi (ikuisiksi ajoiksi?) muutaman vastoinkäymisen vuoksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään nuorilla ei mitään muuta olekaan kuin masennusta!

Aikaisemmin teinin/nuoren aikuisen elämään kuului ihan luonnollisena vähän maanis-depressiivinen mielenlaatu - välillä oli ihan mielettömän kivaa ja kohta ulvottiin silmät päästä. Joskus v-t-tti ja joskus oli muuten vaan rankkaa syystä tai toisesta. Mutta se meni ohi ja keksittiin jotain muuta. Nyt jäädään vellomaan "masennukseen" heti kun elämä tökkii. Aina jonkun muun syy ja jonkun muun pitäisi auttaa

Tämä on kyllä kaikkien aikojen paska-asenne. Teidän nuoruudessanne maailma ei ollut yhtä hirveä kuin nyt.

Riippuu  mihin vertaa. Ei tämän päivänkään nuorten elämä ole koskaan ollut niin paskaa kuin isovanhempien sodan aikana tai afganistanin nuorten tänään. Niinpä

Ei nuoruus ikinä ole helppoa. Kun olin teini, lukiossa meillä oli kova koulukuri, pidemmät koulupäivät ja rangaistuksia tuli tosi helposti. Läksyt piti oikeasti tehdä vihkoihin ja ne tarkistettiin, numero putosi heti jos käyttäytyi huonosti tai läksyt jäi tekemättä. Jos ei oppinut jotain jäi luokalle (nyt ei saa niin tehdä ettei tule paha mieli kenellekään:D)

15v:nä oli pakko etsiä töitä koulun oheen että tällaisen duunariperheen lapsikin sai ensimmäiset leviksensä (ja ainoat kun tajusin vaatekaupassa työskennellessäni että 150mk farkkujen sisäänostohinta oli 43mk), saattoi käydä kavereiden kanssa leffassa tai ensimmäisillä hampurilaisilla 70 -luvun puolivälissä. Eriarvoisuus oli suurta ja näkyvää, kaikki tiesi kenen lapset saivat "opiskelustipendin" (eli maksuttoman opetuksen kun olivat niin köyhiä) tai kuka sai vaateavustusta. Toisessa ääripäässä edesmenneen presidentin ja yhden arkkipiispan lapset samassa koulussa. 

19v:nä ei ollut varaa lähteä opiskelemaan vaan mentiin töihin mihin päästiin jotta saatiin koti. Vuokrakotiin ei ollut varaa ja vuoden tappelun jälkeen (ja vanhempien koko omaisuuden kiinnityksen jälkeen) saimme lainan 16% korolla. Töissä oltiin nöyriä ja hiljaa oli kokemus minkälainen tahansa. Yksi poikkipuolinen sana tai teko ja työt loppui. Hirveä stressi että saa tehtyä mielellään 110% tulosta koko ajan. Äitiyslomallekaan ei uskaltanut hevillä jäädä koska työt saattoi "loppua" sillävälin. Opiskelemaan pääsin vasta 30v:nä 3 lapsen äitinä.

Mikäs se vaikeus nyt on? Jengitappelut - joo, koulukiusaaminen (ollut aina), eriarvoisuus (ollut aina) ... ?

Vierailija kirjoitti:

Juhon kertomus ei varmaan ihan kaikkea nyt kertonut.

Toisaalta se pitää paikkansa että kaikki ei osaa tai edes halua ruveta perehdyttämään nuorta työntekijää. Jotkut tuntuu ottavan tuon tilaisuutena ruveta kerrankin kyykyttämään jotakuta kun luulevat olevansa ylemmässä asemassa.

Opettajiakin on niin monenlaista hiihtäjää etten tiedä mitä tuosta sanoisi. Sitä vähän ihmettelen miten joku 22v tulee selittämään että kaikki työmotivaatio katosi (ikuisiksi ajoiksi?) muutaman vastoinkäymisen vuoksi. 

Tämä. 

Mielestäni hänen olisi kannattanut vaan rohkeasti jatkaa opintoja ja töitä. Eipä siellä nyt aina herkkua ole mutta ei nyt YHDEN harjoittelun jälkeen kannata koko työelämää teilata.

Olisi kokeillut vaikka 5v niin artikkeli olisi ollut järkeenkäyvämpi.

Kiinnostaa miten masennus on näkynyt Juhossa? Olen itsekin masentunut mutta onnistunut aika hyvän piilottamaan oireeni. Pari kertaa olen ollut päivän saikulla jos olen aamulla saanut valtavan ahdistuskohtausken. Onko Juho vaan eräänä päivänä päättänyt että ei kinee enää ja jäänyt kotiin nukkumaan ilmoittamatta mitään. Tuskin pelkkä "minulla on masennus" riittää siihen, että lentää harkkapaikasta ulos.

Toisaalta ymmärrä, toisaalta en ymmärrä yhtään mitä tällä artikkelilla haettiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tavallaan ymmärrän mistä tässä on kyse.

Otetaan nuori töihin mutta ei opeteta eikä perehdytetä. Tästä saadaan sitten oiva keino mollata, väheksyä ja haukkua toisen työpanosta ja lopulta potkaista ulos. Ei ihme että työinto karisee, vain kovapäisimmät selviää

Ja tämä palvelee - ketä?

Tätä on ollut aina. Itse olen ollut työelämässä 42v, 10 työpaikkaa + kesätyöt teininä ja vain 1-2× perehdytetty. Täytyy olla valtava motivaatio ja uskallus oppia yrityksen ja erehdyksen (näitä kun ei saa tulla) kautta. Heikoimmat luovuttaa ja näitä luovuttajia on aina vain enemmän. Todellisuudessa kenelläkään ei enää ole aikaakaan perehdytykseen kun oma (moninkertainen) työtaakka kusee heti.

Minä en ymmärrä. Aina voi purnata heikosta perehdyttämisestä ja perustella sosiaalipummina elämisen sillä. Tuollaiset pitäisi jättää ilman tukia. Tuon jälkeen voisi harkita uudelleen oliko perehdyttäminen niin huonoa, vai nääntyykö pois.

Mikäli asenne ei muutu, aiheuttaa kyseinen ukko yhteiskunnalle pelkkiä kuluja seuraavat 60 vuotta.

En mitenkään tarkoittanut oikeuttaa tuota sossupummiksi jäämistä! Tarkoitin sitä että suurin osa meistä on joutunut oppimaan asiat itse. Työmoraalista ja "munasta" on kiinni selviääkö vai putoaako kelkasta. 

Juho kävi kerran alisuorittamassa paskaduunissa, ja sen perusteella vetää johtopäätöksen alkaa sossupummiksi loppuiäkseen koska koko työelämän käsite onkin syöpää. Jep, jep.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No minä olen pettynyt myös. Aina on kohdeltu kuin paskakasaa surkeaa palkkaa vastaan hirveällä työehdoilla. Työllä ei ole minulle oikein mitään muuta tarjottavaa kuin minimiä hieman parempi elintaso ja masennusta ja ahdistusta. Ig mieluummintyoton on hyvä tili, samaistun moneen kokemukseen ja sieltä voi lukea yksityiskohtaisesti miksi työelämä on monelle aivan paskaa.

Miksi työelämä on kuitenkin valtaosalle ihan ok?

Tunnen tällähetkellä yhden ihmisen joka ei valita töistään. Eläkkeellä oleva mies joka tekee mieluisan alan osa-aikatyötä kavereidensa kanssa. Muuten joka alalta kuulee samaa: kiire on, YT:t, uusia ei palkata, uusia ei ehdi perehdyttää, ylitöitä, 0-soppareita, ahdistaa, töissä itketään joka vuoron jälkeen, kädet on paskana, selkä on paskana, sairaseläkkeelle ei pääse, asiakkaat h*orittelee ja kiusaa jne.

up, kiinnostava aihe!

Tunnistan tämän ongelman nykyaikana. Moni mukava vanhempi työntekijä sanonut samaa että ennen tultiin oppimaan töihin ja vanhemmat tekijät opetti. Nyt kukaan ei halua auttaa uusia työntekijöitä uransa alussa, perehdytys on max. viikon mittainen haastaviinkin töihin. Harjoittelijoiden ja uusien työntekijöiden kiusaaminen on arkipäivää. Puolet omistakin työpaikoista on ollut asiallisia ja loput suorastaan kamalia.. itsekin olisin vieläkin pettyneempi työelämään jos välillä ei olisi sattunut mukaviakin kokemuksia.

Ensimmäinen päivä kertoo jo paljon firmasta. Ei olla valmistauduttu mitenkään uuden työntekijän tullessa taloon. Kukaan ei kerkeä tai halua kertoa työpaikan toimintatapoja, ohjataan epäsiistille työpisteelle, ei perehdytystä, ei salasanoja järjestelmiin.... yleensä sama malli jatkuu eikä muutosta tule.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on tähän mennessä yhdessä työpaikassa ollut jonkinlainen perehdytys, eli parantamisen varaa käytännöissä lienee.

Nuoria harjoittelijoita kohdellaan monissa paikoissa kuin karjaa. Joko ei anneta töitä tai pistetään tekemään jotakin turhaa ja puuduttavaa, tai sitten laitetaan hommiin ilman minkäänlaista opastusta (esimerkiksi myytävistä tuotteista tai kassajärjestelmästä) ja v*ttuillaan päälle. Osa tietysti tajuaa mikä meininki on ja ymmärtää että se ei ole normaalia ja lusivat sen pakollisen jakson hammasta purren ennen järkihommiin hakeutumista, mutta ne joilla ei ole siihen elämänkokemusta voivat olla henkisesti hankalassa paikassa.

Harjoittelun voi aina jättää kesken. Myös kouluun pitäisi ottaa heti yhteyttä jos työharjoittelussa ei homma toimi...

Ne arimmat ja herkimmät tuskin ensimmäisinä ovat valittamassa koululle, saati harjoittelupaikkaan. Eivätkä tietenkään lehtihaastatteluihinkaan mene. 

Esimiehet kuppaa alamaisista viimeiset rippeet, boonustaboonusta.. rahaarahaavaltaavaltaakunniaa. BURNOUT!!! Ainut joka lopussa tästä tehokkuudesta pääsee nauttimaan on yrityspomot!

Tästä inspiroituneena taidan itsekin lopettaa työt. Mulla oli paljon kivempaa työttömänä hetki sitten. Rutkasti omaa aikaa, voi löhöillä pieruverkkareissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään nuorilla ei mitään muuta olekaan kuin masennusta!

Aikaisemmin teinin/nuoren aikuisen elämään kuului ihan luonnollisena vähän maanis-depressiivinen mielenlaatu - välillä oli ihan mielettömän kivaa ja kohta ulvottiin silmät päästä. Joskus v-t-tti ja joskus oli muuten vaan rankkaa syystä tai toisesta. Mutta se meni ohi ja keksittiin jotain muuta. Nyt jäädään vellomaan "masennukseen" heti kun elämä tökkii. Aina jonkun muun syy ja jonkun muun pitäisi auttaa

Tämä on kyllä kaikkien aikojen paska-asenne. Teidän nuoruudessanne maailma ei ollut yhtä hirveä kuin nyt.

Riippuu  mihin vertaa. Ei tämän päivänkään nuorten elämä ole koskaan ollut niin paskaa kuin isovanhempien sodan aikana tai afganistanin nuorten tänään. Niinpä

Ei nuoruus ikinä ole helppoa. Kun olin teini, lukiossa meillä oli kova koulukuri, pidemmät koulupäivät ja rangaistuksia tuli tosi helposti. Läksyt piti oikeasti tehdä vihkoihin ja ne tarkistettiin, numero putosi heti jos käyttäytyi huonosti tai läksyt jäi tekemättä. Jos ei oppinut jotain jäi luokalle (nyt ei saa niin tehdä ettei tule paha mieli kenellekään:D)

15v:nä oli pakko etsiä töitä koulun oheen että tällaisen duunariperheen lapsikin sai ensimmäiset leviksensä (ja ainoat kun tajusin vaatekaupassa työskennellessäni että 150mk farkkujen sisäänostohinta oli 43mk), saattoi käydä kavereiden kanssa leffassa tai ensimmäisillä hampurilaisilla 70 -luvun puolivälissä. Eriarvoisuus oli suurta ja näkyvää, kaikki tiesi kenen lapset saivat "opiskelustipendin" (eli maksuttoman opetuksen kun olivat niin köyhiä) tai kuka sai vaateavustusta. Toisessa ääripäässä edesmenneen presidentin ja yhden arkkipiispan lapset samassa koulussa. 

19v:nä ei ollut varaa lähteä opiskelemaan vaan mentiin töihin mihin päästiin jotta saatiin koti. Vuokrakotiin ei ollut varaa ja vuoden tappelun jälkeen (ja vanhempien koko omaisuuden kiinnityksen jälkeen) saimme lainan 16% korolla. Töissä oltiin nöyriä ja hiljaa oli kokemus minkälainen tahansa. Yksi poikkipuolinen sana tai teko ja työt loppui. Hirveä stressi että saa tehtyä mielellään 110% tulosta koko ajan. Äitiyslomallekaan ei uskaltanut hevillä jäädä koska työt saattoi "loppua" sillävälin. Opiskelemaan pääsin vasta 30v:nä 3 lapsen äitinä.

Mikäs se vaikeus nyt on? Jengitappelut - joo, koulukiusaaminen (ollut aina), eriarvoisuus (ollut aina) ... ?

Miinuspeukuttajista huomaa ettei heillä ole mitään tajua todellisuudesta:) Kukaan ei pysty kommentoimaan edes sitä mitä se suurempi paha ja raskaus on tänään?? 

Mulla on 4 lasta jotka kaikki työelämässä, ovat tukevasti keskituloisia, kouluttautuneita jne. On ollut koulukiusaamista aikoinaan mutta ovat selättäneet sen, on ollut esim nyt korona-aikana lomautuksia tms ja selvinneet silti. On ollut paskoja ja hyviä työpaikkoja ja silti tehneet työnsä hyvin. 

Olisi poitsu voinut käydä kokeilemassa töitä jossain raksahommissa. Niissähän perinteisesti 'äijä'-kulttuuri on voimissaan. Itsekkin jouduin opiskelija-nilkkinä kesätöissä ärähtämään äijille, että 'nyt loppuu se vittuilu, valittajat jonoon ja katsotaan s**tana samantien  se marssijärjestys tähän asiaan'. Onneksi ei joutunut painimaan, koska olisinhan minä varmasti hävinnyt joka ukolle. Mutta vittuilu loppui ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään nuorilla ei mitään muuta olekaan kuin masennusta!

Aikaisemmin teinin/nuoren aikuisen elämään kuului ihan luonnollisena vähän maanis-depressiivinen mielenlaatu - välillä oli ihan mielettömän kivaa ja kohta ulvottiin silmät päästä. Joskus v-t-tti ja joskus oli muuten vaan rankkaa syystä tai toisesta. Mutta se meni ohi ja keksittiin jotain muuta. Nyt jäädään vellomaan "masennukseen" heti kun elämä tökkii. Aina jonkun muun syy ja jonkun muun pitäisi auttaa

Tämä on kyllä kaikkien aikojen paska-asenne. Teidän nuoruudessanne maailma ei ollut yhtä hirveä kuin nyt.

Riippuu  mihin vertaa. Ei tämän päivänkään nuorten elämä ole koskaan ollut niin paskaa kuin isovanhempien sodan aikana tai afganistanin nuorten tänään. Niinpä

Ei nuoruus ikinä ole helppoa. Kun olin teini, lukiossa meillä oli kova koulukuri, pidemmät koulupäivät ja rangaistuksia tuli tosi helposti. Läksyt piti oikeasti tehdä vihkoihin ja ne tarkistettiin, numero putosi heti jos käyttäytyi huonosti tai läksyt jäi tekemättä. Jos ei oppinut jotain jäi luokalle (nyt ei saa niin tehdä ettei tule paha mieli kenellekään:D)

15v:nä oli pakko etsiä töitä koulun oheen että tällaisen duunariperheen lapsikin sai ensimmäiset leviksensä (ja ainoat kun tajusin vaatekaupassa työskennellessäni että 150mk farkkujen sisäänostohinta oli 43mk), saattoi käydä kavereiden kanssa leffassa tai ensimmäisillä hampurilaisilla 70 -luvun puolivälissä. Eriarvoisuus oli suurta ja näkyvää, kaikki tiesi kenen lapset saivat "opiskelustipendin" (eli maksuttoman opetuksen kun olivat niin köyhiä) tai kuka sai vaateavustusta. Toisessa ääripäässä edesmenneen presidentin ja yhden arkkipiispan lapset samassa koulussa. 

19v:nä ei ollut varaa lähteä opiskelemaan vaan mentiin töihin mihin päästiin jotta saatiin koti. Vuokrakotiin ei ollut varaa ja vuoden tappelun jälkeen (ja vanhempien koko omaisuuden kiinnityksen jälkeen) saimme lainan 16% korolla. Töissä oltiin nöyriä ja hiljaa oli kokemus minkälainen tahansa. Yksi poikkipuolinen sana tai teko ja työt loppui. Hirveä stressi että saa tehtyä mielellään 110% tulosta koko ajan. Äitiyslomallekaan ei uskaltanut hevillä jäädä koska työt saattoi "loppua" sillävälin. Opiskelemaan pääsin vasta 30v:nä 3 lapsen äitinä.

Mikäs se vaikeus nyt on? Jengitappelut - joo, koulukiusaaminen (ollut aina), eriarvoisuus (ollut aina) ... ?

Miinuspeukuttajista huomaa ettei heillä ole mitään tajua todellisuudesta:) Kukaan ei pysty kommentoimaan edes sitä mitä se suurempi paha ja raskaus on tänään?? 

Mulla on 4 lasta jotka kaikki työelämässä, ovat tukevasti keskituloisia, kouluttautuneita jne. On ollut koulukiusaamista aikoinaan mutta ovat selättäneet sen, on ollut esim nyt korona-aikana lomautuksia tms ja selvinneet silti. On ollut paskoja ja hyviä työpaikkoja ja silti tehneet työnsä hyvin. 

Nykyajassa on monikin asia viturallaan. Niin kouluissa kun työelämässäkin. 

Ja aina on myös niitä menestystarinoita, sulla jopa neljän lapsen verran ilmeisesti (kas ota tästä virtuaalimitali). 

Kukaan ei jaksa selittää sulle mitä se raskaus on, koska et ilmeisesti ole yhtään lukenut lehtiä tai katsonut uutisia. Olet se rasittava ihmistyyppi joka katsoo vaikeuksista kertovia hoomoilasena " OHO onko jollain vaikeuksia elämässä :OOO Mutta miten kun minulla ja kaikilla tutuilla on niin helppoa!"

Kun oikein tiukasti tuijottaa siihen omaan napaan, niin huonoltahan se oma elämä ja kohtalo näyttää. Mutta kuten isäni tapasi sanoa, 'sinä et ole mikään aurinko, jota koko maailma kiertää'. Nykyään joka mukulalle toitotetaan jatkuvasti, että hän on uniikki ja tärkeä yksilö, niin juuri tuollaisia omaan napaansa tuijottelijoita meillä nyt sitten on vaivoinamme ja elätettävänä.

Vierailija kirjoitti:

Kun oikein tiukasti tuijottaa siihen omaan napaan, niin huonoltahan se oma elämä ja kohtalo näyttää. Mutta kuten isäni tapasi sanoa, 'sinä et ole mikään aurinko, jota koko maailma kiertää'. Nykyään joka mukulalle toitotetaan jatkuvasti, että hän on uniikki ja tärkeä yksilö, niin juuri tuollaisia omaan napaansa tuijottelijoita meillä nyt sitten on vaivoinamme ja elätettävänä.

Juho nyt on aika ääriesimerkki. Mutta on totta että monet nuoret voivat huonosti, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Joskus se on teiniangstia, joskus ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No minä olen pettynyt myös. Aina on kohdeltu kuin paskakasaa surkeaa palkkaa vastaan hirveällä työehdoilla. Työllä ei ole minulle oikein mitään muuta tarjottavaa kuin minimiä hieman parempi elintaso ja masennusta ja ahdistusta. Ig mieluummintyoton on hyvä tili, samaistun moneen kokemukseen ja sieltä voi lukea yksityiskohtaisesti miksi työelämä on monelle aivan paskaa.

Miksi työelämä on kuitenkin valtaosalle ihan ok?

Tunnen tällähetkellä yhden ihmisen joka ei valita töistään. Eläkkeellä oleva mies joka tekee mieluisan alan osa-aikatyötä kavereidensa kanssa. Muuten joka alalta kuulee samaa: kiire on, YT:t, uusia ei palkata, uusia ei ehdi perehdyttää, ylitöitä, 0-soppareita, ahdistaa, töissä itketään joka vuoron jälkeen, kädet on paskana, selkä on paskana, sairaseläkkeelle ei pääse, asiakkaat h*orittelee ja kiusaa jne.

Sama. Sekä julkisen että yksityisen puolen tekijöistä joka ikinen on aivan loppu. Moni toteaa viikonlopun olevan lähinnä ruokatauon pituinen ja etenkin julkisen puolen tekijöillä työt tunkee vapaa-ajallekin koko ajan. Tyytyväisiä ovat vain ne parin vuoden sisällä eläköityvät, joilla ei ole enää kiire mihinkään ja joilta on alettu siirrellä työtehtäviä pikkuhiljaa muille. Koska uutta ei eläköityvän tilalle palkata ilmeisesti missään ikinä.