Lue keskustelun säännöt.
Vaihteeksi kertomuksia synnytyksistä, jotka meni hyvin!
06.12.2014 |
Luin tuossa juuri eräästä blogista synnytyskertomusta ja tajusin, että - helvetti soikoon - tuli oikein ikävä synnyttämistä! Mikä mua vaivaa?
No, kerrotaan tarina. (Ei kerrota siitä ensimmäisestä synnytyksestä, koska se ei mahtuisi avauksen otsikon alle.) Heräsin aamuyöllä puoli neljältä siihen, että esikoinen halusi tulla väliimme. Tein sängyssä tilaa, ja samalla naps, lapsivettä purskahti n. juomalasillinen. Oho, ajattelin, pitää varmaankin nousta ja alkaa miettiä, miten tästä eteenpäin. Soitin synnärille ja kätilö sanoi, ettei kiirettä, kun ei vielä supistanut, voisin tulla paikalle suunnilleen seitsemän aikaan.
Mulla alkoi ensimmäinenkin synnytys vesien menolla ja ilman supistuksia. Nyt jälkimmäisen kuvauksen saikin viivata yli, koska heti puhelun lopettamisen jälkeen tuli supistus. Kohta toinen, ja melko pian kolmaskin. Ja niin edelleen. Käskin miehen tekemään jotain syötävää meille kaikille, minä aloin pakata kuopuksen tavaroita. Me olimme omamme jo viisaana pakanneet. Haalin tarvittavia varusteita ja söin samalla miehen tekemää jotain, mitä se oli, on päässyt unohtumaan. Välillä lorisi hieman lisää lapsivettä kestositeeseen, välillä - tai oikeastaan jatkuvasti - tuli melkoisen kivuliaita supistuksia.
Pääsimme joten kuten matkaan. Oli hiljaista ja autiota. Tapahtuminen kulusta hieman järkyttynyt esikoinen hoki jotain takapenkillä, en onneksi enää muista mitä. Minua supisti etupenkillä. Mies ehdotti, että laittaisimme musiikkia, jotta esikoinen voisi keskittyä johonkin muuhun kuin hokemiseen. Kielsin ehkä tarpeettoman möreästi, mahdollisesti kirosanan kanssa. Puolessa matkassa vanhempieni luo alkoi sataa lunta - kyllä, juhannusviikolla. Tunnelmani oli lievästi sanottuna epätoivoinen.
Pääsimme samalla pääluvulla vanhempieni luo. Äitini otti esikoisen huomiinsa, minä menin suihkuun. Kipu alkoi olla siinä vaiheessa aika huumaava ja keskeytymätön, kun kerran menin kylppärin lattialla kontilleni, oli vaikea päästä ylös. Pääsin kuitenkin ja sain vaatteetkin päälle. Äitini laukoi joitain tarpeettomia itsestäänselvyyksiä, minä yritin kättä heiluttamalla viestiä, että PITÄISI TURPANSA KIINNI SAATANA. Sain soperrettua esikoiselle, ettei mitään hätää, kipu kuuluu asiaan.
Lähdimme uudestaan matkaan. Tässä vaiheessa alkoi tuntua siltä, että pääluvun säilyttäminen sairaalaan asti saattaa osoittautua työlääksi. Autoon kapuaminen tuntui yhtä houkuttelevalta kuin teuraalle meno.
Automatkalla hakkasin auton ovea nyrkillä, purin itseäni ranteesta ja kastelin penkin sekä mukana olevat kaurapussit lapsivedellä. Supistus seurasi toistaan tiiviisti. Kävi mielessä, että pitäisiköhän supistusten väliä laskea, mutta väliä ei tuntunut oikein olevan, joten idea jäi ajatuksen tasolle.
Sairaalan ovelle hoipertelin housut läpimärkinä. Terveysside tuntui vitsiltä. Kaksi kätilöä ohjasivat minut synnytysvastaanotolle. Sain joten kuten ja kätilön pakottamana valuttua pritsille, jolla sisätutkimus tehtiin. Oho, täysin auki, suoraan saliin. Muistaakseni kätilöt oikein kiisättivät minut sinne juoksuaskelin. Aloitin ponnistamisen heti, mutta se tuntui hirveän kivuliaalta. Muutaman yrityksen jälkeen paikalla oleva lääkäri totesi avotarjonnan. Pyysin pudendaalia sitä helpottamaan. Yritin ponnistaa eri asennoissa, mutta kipu oli liikaa. Lääkäri teki päätöksen auttaa vauva maailmaan imukupilla. Kun hän seisoi siinä jalkopäässä odottamassa supistuksen loppumista, päätin, että tämä vauva syntyy nyt ja ilman imukuppia. Ponnistin silmät kiinni vauvan maailmaan. Siinä oli sellainen olo, että nyt saan taputtaa itseäni selkään!
Et ehkä jaksa lukea tätä, mutta kerro ihmeessä oma tarinasi!
Kommentit (16)
EIkö joku jaksais kirjoittaa mun iloksi?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 17:08"]EIkö joku jaksais kirjoittaa mun iloksi?
Ap
[/quote]
Kirjoittaisin, mutta en ole synnyttänyt :(
Olis kyllä mahtava kuulla niitä hyvin menneitäkin! Tällä palstalla on pääasiassa vaan lietsottu lisää pelkoa kun "pillu repes, kaikki paikat repes, en voinut istua kunnolla kuukauteen, en voinut käydä paskalla koska se sattui niin paljon, koko alapääni tikattiin, sektiohaava tulehtui" jne. Ehkä niistä hyvistä kokemuksista ei sitten ihmiset vaan kirjottele :D
Yritettiin käynnistää lääkkeillä. Koko kuuman kesäpäivän supisteli varsin kipeästi, ja miehen kanssa käveltiin ympäri sairaalan tonttia että lähtisi etenemään synnytys. Ei auennut ja mies joutui lähteä yöksi kotiin. Yöllä meni vedet ja supisteli. Samassa huoneessa ei onneksi ollut ketään, huomasin että sellainen keinuva liike helpotti niin valssasin yksin ympäri huonetta laulellen jotain vanhaa iskelmää. Oli varmasti aika koominen näky :-)
Aamulla kiikutettiin synnytyssaliin ja puhkaistiin kalvot. Meni monta tuntia eikä mitään tapahtunut, supisteli vain kipeästi mutta ei auennut. Sain epiduraalin, joka auttoi. Vieläkään ei ollut auki. Oltiin kaikki kätilöitä myöten varauduttu että ei taida syntyä alakautta, mitään ei tapahtunut supistusten lisäksi. Kahden tunnin kuluttua sain lisää lääkettä, mutta siitä ei ollut mitään apua. Kätilö tuli katsomaan tilannetta ja totesi että tämä vauva tuleekin muuten NYT. Tunnin päästä aloin ponnistamaan aivan tosissaan, elämäni (ja miehen elämän) hurjin tunti, karjuin kuin mies ja puskin. Tunnin ponnistin ja sitten syntyi uskomattoman kaunis pieni vauva. Mies itki varmaan viimeisen vartin ajan ennenkun vauva syntyi ja varmaan vartin syntymän jälkeenkin. Oli uskomaton juttu meille kummallekin.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 17:13"]
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 17:08"]EIkö joku jaksais kirjoittaa mun iloksi? Ap [/quote] Kirjoittaisin, mutta en ole synnyttänyt :( Olis kyllä mahtava kuulla niitä hyvin menneitäkin! Tällä palstalla on pääasiassa vaan lietsottu lisää pelkoa kun "pillu repes, kaikki paikat repes, en voinut istua kunnolla kuukauteen, en voinut käydä paskalla koska se sattui niin paljon, koko alapääni tikattiin, sektiohaava tulehtui" jne. Ehkä niistä hyvistä kokemuksista ei sitten ihmiset vaan kirjottele :D
[/quote]
Ne huonot kokemukset on vain semmoisia, että niitä on pakko purkaa. Mutta mä sanoisin, että ehkä synnytykset menisivät myös paremmin, jos synnyttäjän rooli olisi hieman aktiivisempi. Tässä syytä on sekä henkilökunnan että itse synnyttäjien puolella.
Vitoselle kiitos kertomuksesta! Kuvaa hyvin synnyttämisen touhua, että vaikka kivut ovat kovat, itse synnyttämisestä jää kuitenkin positiivinen kuva.
Ap
Toinen lapsi kyseessä. Menin polille, kun epäilin, että lapsivettä tihkuu. Eivät uskoneet, mutta testasivat kuitenkin, ja lapsivettähän se oli. Jäin sairaalaan. Seuraavana päivänä lääkäri tutki paikat ja olin 4cm auki. En ollut kummemmin edes huomannut supistuksia. Laittoivat suoraan synnytyssaliin, jossa annettiin oksitosiinia. Kului 3 tuntia ja vauva syntyi 4 min ponnistusvaiheen jälkeen. Tuosta kolmesta tunnista ehkä 45 min oli kivuliasta, mutta ei sekään ylitsepääsemätöntä kipua. Lopputulos: 38+6 syntynyt täysin terve tyttö ja itsellä ei edes yhtään nirhaumaa alapäässä. Pystyin saman tien istumaan ja kävelemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nostan vielä, jos joku innostuisi kirjoittamaan. Kohta pitää mennä kokkailemaan!
Ap
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 17:30"]
Toinen lapsi kyseessä. Menin polille, kun epäilin, että lapsivettä tihkuu. Eivät uskoneet, mutta testasivat kuitenkin, ja lapsivettähän se oli. Jäin sairaalaan. Seuraavana päivänä lääkäri tutki paikat ja olin 4cm auki. En ollut kummemmin edes huomannut supistuksia. Laittoivat suoraan synnytyssaliin, jossa annettiin oksitosiinia. Kului 3 tuntia ja vauva syntyi 4 min ponnistusvaiheen jälkeen. Tuosta kolmesta tunnista ehkä 45 min oli kivuliasta, mutta ei sekään ylitsepääsemätöntä kipua. Lopputulos: 38+6 syntynyt täysin terve tyttö ja itsellä ei edes yhtään nirhaumaa alapäässä. Pystyin saman tien istumaan ja kävelemään.
[/quote]
Mulla on molemmissa synnytyksissä tehty episiotomia, joten istumisesta heti toimituksen jälkeen on voinut vain haaveilla :D Mutta molemmilla kerroilla haava on palautunut nopeasti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 17:34"]
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 17:30"]
Toinen lapsi kyseessä. Menin polille, kun epäilin, että lapsivettä tihkuu. Eivät uskoneet, mutta testasivat kuitenkin, ja lapsivettähän se oli. Jäin sairaalaan. Seuraavana päivänä lääkäri tutki paikat ja olin 4cm auki. En ollut kummemmin edes huomannut supistuksia. Laittoivat suoraan synnytyssaliin, jossa annettiin oksitosiinia. Kului 3 tuntia ja vauva syntyi 4 min ponnistusvaiheen jälkeen. Tuosta kolmesta tunnista ehkä 45 min oli kivuliasta, mutta ei sekään ylitsepääsemätöntä kipua. Lopputulos: 38+6 syntynyt täysin terve tyttö ja itsellä ei edes yhtään nirhaumaa alapäässä. Pystyin saman tien istumaan ja kävelemään.
[/quote]
Mulla on molemmissa synnytyksissä tehty episiotomia, joten istumisesta heti toimituksen jälkeen on voinut vain haaveilla :D Mutta molemmilla kerroilla haava on palautunut nopeasti.
Ap
[/quote]
Mulla ei tullut kummastakaan synnytyksestä tikin tikkiä. Eka synnytys oli pitkä ja uuvuttava ja ponnistusvaihe kesti 45 min, mutta ei siltikään. Ihmettelen itsekin.
T: 7
Mulle laitettiin kolme tikkiä, mutta olin kyllä heti seuraavana aamuna aivan hyvässä kunnossa, olisi voinut vain kotiin lähteä. Alapään lihakset paremmat mitä ennen synnytystä! -5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut kolme lähes identtistä synnytystä. Eka: vedet meni yöllä, ei supistanut, aamulla sairaalaan, epiduraali kun 3 cm auki, epiduraalin laitosta vauva pihalla puolessa tunnissa. Ponnistus 10 min, sairaalassa oltiin 2 h. Eppari tehtiin, en istunut mutta ei ihmeempää vaivaa. Toka: supistuksilla käynnistyi, melko pian lähdettiin sairaalaan, epiduraali annettiin kun 3 cm auki (spinaalia ei annettu kun supisti harvakseltaan), puoli tuntia epiduraalista jälleen vauva ulkona. Sairaalassa 2 h, ponnistus 5 min, pieni repeämä ja tikit, mutta heti istuin. Kolmas: vedet meni yöllä, heti supisti, lähdettiin puolen tunnin sisään sairaalaan, nyt sain spinaalin mukisematta, puolen tunnin päästä spinaalista jälleen vauva maailmassa. Ponnistus 4 min, ei repeämiä. Ponnistukset olleet kaikki erittäin mukavia ja melko kivuttomiakin.
Olin aamulla kontrollissa synnytyssairaalassa ja käyrillä istuessa pieniä supistuksia tuli suunnilleen viiden minuutin välein. Lähdin kotia kohti ja pysäkillä tuli eka kunnon supistus. Kävin varmuudeksi näytillä synnytysosastolla ja sainkin luvan lähteä lenkille. Supistukset voimistuivat koko ajan, tunnin pystyin lenkkeilemään välillä roikkuen lyhtypylväissä ja milloin missäkin.
Takaisin mentyäni pääsin saliin, ks auki 4cm. Pääsin suihkuun, jossa istuskelin jumppapallon päällä ja väänsin hanaa kuumemmalle aina kun supistukset paheni. Välillä otettiin käyrää ja pääsin takaisin suihkuun. Parin tunnin suihkussa olon jälkeen sain ilokaasua. Supistukset pahenivat koko ajan, mutta sietämätöntä oloa ei vielä tullut. Yhden todella kivuliaan supistuksen jälkeen pyysin epiduraalia, joka laitettiin, kun ks oli auki 6cm.
Epiduraali stoppasi synnytyksen etenemisen lähes kokonaan, no, vei myös kivutkin mennessään. Puoleen tuntiin ei tapahtunut käytännössä mitään, mutta sitten laitettiin oksitosiinia menemään. Kun pyysin toista annosta epiduraalia 1,5 h jälkeen, sitä ei enää annettu, vaan loppuajan pärjäsin taas ilokaasulla.
Ponnistusvaihe (ilman kivunlievitystä) kesti 6min ja syntyi maailman suloisin pieni poika. Pieni repeämä, ei ompeleita. Vuosin kuin seula ja jouduttiin korvailemaan mutta muuten kaikki oli oikein hyvin.
Kätilö kehui kovasti, miten hyvin jaksoin ja pärjäsin kipujen kanssa. Tuli hyvä mieli, itsekin olin huomannut miten oma aktiivisuus synnytyksen aikana helpotti kivun sietämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkäsin etukäteen synnyttämistä tosi paljon enkä edelleenkään "suostu" luonnehtimaan päivää (tai niitä kahta) elämäni hienoimpina päivinä. Mutta. Molemmat synnytykseni menivät helpotuksen huokauksen lailla hyvin. Molemmat jouduttiin käynnistämään, mutta käynnistys sujui maltillisesti - sanoin, etten halua liian tiheää lääkeannostelua, ettei tule mitään syöksysynnytyksiä.
Ekan kanssa olin käynnistyksessä yön yli sairaalassa, ja sain nukuttua kipulääkkeiden avulla kohtuuhyvin :) Itse synnytys oli suht pitkä, eli 17 tuntia, mutta sain heti aika alkuvaiheessa toiveeni mukaisesti epiduraalin ja se piti kivut täysin hallinnassa. Suunnilleen vain lepäilin divaanilla ainakin muistikuvieni mukaan :D
Ponnistusvaihe kesti 20 minuuttia ja oli rankkaa, meinasi jo usko loppua, ettei esikoinen synny ikinä, mutta kätilöt olivat niin mahtavia ja kannustivat niin mielettömästi minua ja auttoivat työntämällä jaloista vastaan ym. että aivan KIITOS HEIDÄN sain punnerrettua pojan ihmisten ilmoille :) Sekin auttoi, että mulla oli voimat hyvin tallella kiitos epiduraalin.
Toinenkin synnytys meni hyvin, kesti vain 4 tuntia ja käynnistyksessä meni aamupäivä ja päivä. Sain epiduraalin joka piti kivut poissa, tosin ei niin hyvin kuin ekalla kerralla, mutta en sano kärsineeni kipua varsinasesti. Kipuherkkänä olin pelännyt kipua ylivoimaisesti eniten. Kätilö kyllä yritti toppuutella tällä kerralla epiduraalin laittoa myöhemmäksi, mutta pidin pääni ja sanoin, että en ala odottaa.
Ponnistusvaihe oli vain 6 minuuttia joten kaikki oli myös loppujenlopuksi hyvin nopeasti ohi. Terve tyttö syntyi <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa kertoa yksityiskohtaisesti, mutta pääpiirteittäin näin kaikki synnytykset. Lapsivedet tihkui jokaisessa synnytyksessä ennen supistuksia, joten sairaalaan tutkimuksiin, jossa supistuksia odoteltiin aina seuraavaan päivään. Missään vaiheessa supistukset eivät kuitenkaan olleet niin lamauttavia kuin usein sanotaan. Useiden tuntien supistusten jälkeen ponnistusvaihe on ollut lyhyt. Ei repeämiä.
Mulla on kaikki synnytykset menneet hyvin, mutta laitetaan nyt viimeisin eli kuudes lapsemme ja hänen syntymänsä.
Laskettu aika oli mennyt muutama päivä sitten. Aamusta asti tuntui pieniä supistuksia harvakseltaan mutta suht säännöllisesti. Ei kipeitä ollenkaan. Iltaa kohden kipua alkoi tuntua pikku hiljaa vähän enemmän, niin että puolen yön lähetessä aloin miettiä että olisiko se kuitenkin tänä yönä kun synnytys alkaa. Lopulta puoli yhden aikaan sanoin miehelle että aletaan lähteä, siinä vaiheessa supistuksia tuli 3-5 min välein ja olivat niin kipeitä että piti puuskuttaa. Sairaalaan oli lyhyt matka ja vastaanotossa seisoin ja heiluttelin lantiota aina supistuksen tullessa. Vastaanottava kätilö katsoi että olin auki vasta n. 2cm mutta tarjosi silti heti epiduraalia jos haluaisin ja halusinhan minä. Epin sain n. 30min sairaalaan tulosta ja se alkoi pian vaikuttaa. Kivut lähti kokonaan ja istuin keinutuolissa rauhassa lukemassa lehteä kun tunsin supistukset vain siitä että vatsa kovettui. Pikkuhiljaa alkoi siitä sitten kipu palata mutta ihan kohdunsuulle. Samalla alkoi vähän ponnistuttaa. Pyysin kätilöä tutkimaan paikat ja olinkin kokonaan auki ja sain luvan ponnistaa. Ponnistusvaihe kesti 2min, yhtään tikkiä ei tarvinnut laittaa.
Sairaalassa olimme siis n. Yhden aikaan, epin sain puoli kahdelta ja vauva syntyi puoli neljältä.
Olo oli niin hyvä ja vauvalla kaikki hyvin että pyysin polikliinista synnytystä ja pääsimmekin vauvan kanssa lähtemään kotiin suoraan salista 7t syntymän jälkeen :)
Up