Tuttava sekoamassa (tai jo seonnut)?
Erään uudehkon tuttavani, jonka elämää ja tekemisiä seuraan oikeastaan vain sosiaalisen median kautta, hyvinvointi huolettaa minua kovasti! Jo pidemmän aikaa hänen päivityksensä esimerkiksi facessa ovat olleet todella erikoisia, suoraan sanottuna jopa vainoharhaisia. Hän saattaa esimerkiksi päivittää jotakin, sitten kommentoi siihen itse useita kymmeniä outoja kommentteja. Muut ihmiset harvoin kommentoivat näihin mitään, lienevät yhtä hämillään tilanteesta kuin minäkin.
Olen yrittänyt pitää yhteyttä tuttavaani, asummehan kuitenkin samassa kaupungissa, mutta häneen ei saa mitään kunnollista kontaktia! Olemme tavanneet harrastuksen kautta, mutta nykyisin emme enää tässä yhteydessä tapaa.
Mitä ihmettä voisin oikein tehdä? Jo aikuisista ihmisistä tässä on kyse. Voihan asia tietysti olla jo ns. hoidossa, ja toivottavasti onkin, sillä oikeasti kyseisen ihmisen henkinen hyvinvointi todella mietityttää minua :/
Kommentit (120)
Voi jessus.
Itse laitan joskus läpällä levottomia päivityksiä. Aina joku ne ymmärtää, mutta sitten on niitä, joilla ei vaan mene jakeluun. Toivottavasti eivät ole soittaneet psykan päivystykseen vielä :D
Ihanaa, kun joku ei alan ihminen voi tuosta vaan somekommenttien perusteella kyseenalaistaa jonkun tuttavan mielenterveyden.
Minun neuvo: huolehdi omista asioistasi.
Taidat olla henkilö, joka on muutenkin herkästi tunkemassa nenäänsä muitten asioihin.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 11:42"]
Ap, jos et anna edes suuntaa-antavaa esimerkkiä päivityksestä tai kommenteista, niin tämä ketju on ihan yhtä tyhjän kanssa. Ei pysty sanomaan, onko se vaan sun vainoharhaa tai sitä, ettet ymmärrä jonkun omituista huumoria tms. Kun sinähän et häntä varsinaisesti tunne.
[/quote]
Ja te tunnette? Ja näin ollen pystytte päättelemään kommenttien huumorilatauksen yms.? :) Kuten todettua, en lähde täällä kenenkään yksityisiä fb-kommentteja levittelemään. Ja olet oikeassa, ketju on tästä eteenpäin yhtä tyhjän kanssa, koska sain vahvistuksen siitä, kuinka aion tilanteessa edetä tätä henkilöä auttaakseni. Kiitos asiallisesti kommentoineille! Toivottavasti olen väärässä tässä asiassa ja kysymys on vain jostain hyvin erikoisesta huumorintajusta, jota minä en ymmärrä. Joskin sen verran itseäni tunnen, että esimerkiksi sarkasmi-tutkani yleensä pelittää aika hyvin.
Joten tosiaan kiitos neuvoista, lopetan kommentoinnin tähän ja yritän tehdä asialle jotain tosielämässä kun arki koittaa. Nyt itsenäisyyspäivän viettoon, hyvää sellaista kaikille!
ap
Joo en lue enää tätä ketjua, vaan tulkitsen että ap:llä ei ole antaa mitään todistetta etäisen tuttunsa syyttämiselle. Hän on juuri niin yksinkertainen itse, ettei osaa kirjoittaa esimerkkejä muunnellusti, jos ne ovat oikeasti sekoja, tai sitten hän pitää sekoina viesteinä jotain liian monen mielestä yleisesti hyväksyttyjä mielipiteitä. Case closed.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 11:42"]
Se on mukava olla syytömänä siellä suljetulla osastolla, jonkun rikkinäisenpuhelimen takia ja itseään ehkä 50 äo pistetta alempana olevien ymmärtämättömyyden takia. Laita esimerkki kommenteista tai kuvaile niitä, jos kerran olet niin hirmu varma niiden mielisairaudellisuudesta.
[/quote]
Ei sinne suljetulle kuule noin helpolla pääse.
Mun yks tuttu kerjää huomiota näillä "omituisilla päivityksillä". Ei oikeesti oo tehnyt itselleen mitään vaikka vuoden tätä uhkailua jo jatkunut. Perheelle oon ilmoittanut.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 11:51"]
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 11:42"]
Se on mukava olla syytömänä siellä suljetulla osastolla, jonkun rikkinäisenpuhelimen takia ja itseään ehkä 50 äo pistetta alempana olevien ymmärtämättömyyden takia. Laita esimerkki kommenteista tai kuvaile niitä, jos kerran olet niin hirmu varma niiden mielisairaudellisuudesta.
[/quote]
Ei sinne suljetulle kuule noin helpolla pääse.
[/quote]
No ei, eikä ne päivystyksessä varmasti asiaan ota kantaa suuntaan tai toiseen, ellei niissä päivityksissä uhata omaa tai toisten henkeä. Niitä kuule kunnolla hulluja Suomenmaassa riittää! Somekommentointi, outokin, on siitä pienimmästä päästä.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 11:50"]
Joo en lue enää tätä ketjua, vaan tulkitsen että ap:llä ei ole antaa mitään todistetta etäisen tuttunsa syyttämiselle. Hän on juuri niin yksinkertainen itse, ettei osaa kirjoittaa esimerkkejä muunnellusti, jos ne ovat oikeasti sekoja, tai sitten hän pitää sekoina viesteinä jotain liian monen mielestä yleisesti hyväksyttyjä mielipiteitä. Case closed.
[/quote]
Nimenomaan.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 11:42"]
Se on mukava olla syytömänä siellä suljetulla osastolla, jonkun rikkinäisenpuhelimen takia ja itseään ehkä 50 äo pistetta alempana olevien ymmärtämättömyyden takia. Laita esimerkki kommenteista tai kuvaile niitä, jos kerran olet niin hirmu varma niiden mielisairaudellisuudesta.
[/quote]
Juu, just näin kaikki raukkaparat tulevat suljetulle osastolle suljetuksi. Voi sitä rikkinäistä puhelinta, minkä se aina aikaan saa :D
Ehkä se FB-kommentointi on hänelle jonkinlaista terapiaa tai tajunnanvirtaa. Ei kaikkien ole pakko päivittää näitä "Samun eka hammas! Ihana pikku päivänsäde!" tai "Käytiin juuri koko perheen voimin Rossossa syömässä. Niin iloinen tunnelma ja hyvät pizzat!"
Vietätköhän sä ap liikaa aikaa Facessa?
Facebookissa varmaan taas menossa joku älytön villitys ja ap:n tuttava on lähtenyt siihen mukaan ja ap luulee hänen olevan hullu. Mitä itse miettisitte jos näkisitte elämänne ensimmäisen lankuttajan?
Mulla on omalaatuinen (sarkastinen) huumori ja joskus laitoin Facebookiin ihan hämärän päivityksen. Kavereissani oli muutama äitini ystävä. Äitini soitti ja sanoi että yksi ystävänsä oli soittanut hänelle ja kysynyt olenko psykoosissa kun on niin outoja päivityksiä. Myös yksi entinen koulukaverini laittoi yv: "Ootko ok vai onko sulla joku hätänä siellä?". Sen jälkeen en kirjoitellut mitään ja myöhemmin poistinkin kokonaan profiilini.
Kyse oli siitä ettet osaa antaa suuntaa antavaa esimerkkiä. Se ei tarvii olla oikea päivitys!!
Mä olen yllättynyt siitä, miten moni täällä lyttää ap:n ajatuksen ja syyttää mielellään ap:ta muiden asioihin sotkeutujaksi ja vainoharhaiseksi, tai että ap:lla on tullut riitaa tuttunsa kanssa ja nyt mustamaalaa tuttua syyttämällä tätä mielisairaaksi jne. Olette vähäsen sairaita.
Ap:n teksteistä ei kyllä mun mielestä paista missään kohtaa mitään sellaista, että ap olis vainoharhainen tai että hänellä olisi jotenkin pahat mielessä. Ap:n arvioon siitä, että päivitykset ovat huolestuttavia, ette tietenkään voi luottaa, koska oletusarvoisesti av:lla aloittaja on aina väärässä. Olette vähän naurettavia, kun laumassa raakutte miten ap nyt vaan sotkeutuu muiden asioihin ja ei (tietenkään) osaa tyhmyydestään johtuen tutun kommentteja oikein.
Vaikka teistä tietämättömistä voisi äkkiseltään vaikuttaa liioitellulta se, että facebookin perusteella ruvettaisiin epäilemään jonkun mielenterveyttä, niin kyllä vaan ne sekoamassa olevan tai seonneen kommentit on usein sitä luokkaa, että asia on aika selvä. Mä itse huomasin joskus yhden puolitutun päivityksistä, että hänellä on psykoosi. Mietin tuskissani, että otanko häneen yhteyttä vai en (olimme siis olleet joskus samassa koulussa mutta emme sen tutumpia keskenämme), mutta koska näytti siltä, että hänellä oli kuitenkin läheisempiäkin ihmisiä siellä fb:ssä, en tehnyt mitään. Jonkin aikaa sitä tajunnanvirtaa puski facebookiin, kunnes sitten päätyi osastohoitoon. Eikä tämä ole ainut tapaus, jonka psykoottisuus on kyllä ollut havaittavissa fb:n kautta.
Oikeastaan fb:n kautta voi aika hyvinkin havaita tällaiset asiat, jos aiemmin aivan normaalisti käyttäytynyt henkilö alkaa suoltaa sekavaa tajunnanvirtaa nettiin päivät pitkät. Olen aika varma, että ap:n tutun tapauksessa on jostakin saman tapaisesta kyse eikä siitä, että tuttu olisi pari jotain vähän kryptisempää viestiä pukannut ilmoille. Te vaan ette voi hyväksyä ap:n omaa arvioita asiasta vaan te haluaisitte päästä sosiaalipornon pariin.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 12:36"]

Kun ap ei osaa antaa edes suuntaa-antavaa esimerkkiä niistä päivityksistä, mitä häneltä on monta kertaa jo kysytty, niin uskottavuus on sillon luokkaa nolla. Eli ei tarvi olla oikea päivitys. Annan esimerkin:
Oikea päivitys:
"Kävin juuri siskoni kanssa katsomassa sen uuden Hobitin. Upea leffa!"
Muunneltu päivitys:
"Kävin just veljen kaa Kissin konsertissa. Mieletön meno!"
Ei ole vaikeeta.
Kun ap ei kerran osaa / halua tätä tehdä ja antaa esimerkkiä, niin aika vaikea on uskoa siihen, että tässä olis kyse muusta kuin ap:n omasta kuvitelmasta.
Ap, ihan yhtä tyhjän kanssa tuo alotus!
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 12:45"]

No sepä. Itse jos kirjoitan täällä jostain oman elämän asiasta, muutan aina yksityiskohdat, koska en halua, että joku tunnistaa. Ei se ole hankalaa. Esim. Helsinki muuttuu Tampereeksi, ja britti jenkiksi. Ihan normitoimintaa, olisin luullut.