Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi
Iltalehden artikkelissa kerrotaan, että "Varhaiskasvatuksen kertomuksia" -niminen tili löytyy Instagrammista. Sen ylläpitäjillä on kertomansa mukaan yhteenlaskettuna 26 vuotta työkokemusta varhaiskasvatuksesta ja yli 60 päiväkodista.
He ovat varhaiskasvatuksen opettajia ja hoitajia.
Ylläpitäjät ovat julkaisseet tilillään nyt noin 300 samaansa viestiä ja tilillä on noin 6200 seuraajaa.
Kaikki ovat pettyneitä alaan.
LÄHDE https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/1e692fb2-6000-405b-87cc-92f6…
Kommentit (19691)
Lapsiaines on myös muuttunut niin, että yhä useampi 5v+ lapsi tarvitsee jatkuvasti aikuisen ohjausta tavallisissa yhteisleikeissä, kun kokemusta leikkimisestä ei ole vaan ollaan aina leikitty joko aikuisen kanssa (aikuinen myöntyy kaikkeen, lapsi määrittelee) tai sitten ollaan oltu ohjatuissa harrastuksissa.
Ei voi toteuttaa "vierusoppimista" ja niitä "kivoja spontaaneja lapsennäköisiä toimintoja", kun se ihan arki ja arjessa toimiminen on jo haastavaa. Aikuisilta ei oteta vastaan ohjeita, kavereita voi kohdella miten sattuu ja nepsyt kuormittuu ja oireilee. Lapset rikkovat lelut, värit ja sakset. Uusia ei hankita.
Tälläkin hetkellä meidän talossa on eskariryhmä, joka ei voi retkeillä koska yksi lapsista karkaa. Koska häntä ei voi jättää ryhmän ulkopuoliseksi, on veo neuvonut että koko ryhmä siis jättää retkeilyt pois kun ne ovat liian kuormittavia tälle yhdelle lapselle.
Aikuinen nainen juotti lapselle alkoholia ja oli yhdynnässä, Hovioikeus vapautti hänet täysin. Vihdoinkin #metoo on kuopattu. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/14f87baf-c63e-4fde-8a36-9927f958f80d
Vierailija kirjoitti:
Lapsiaines on myös muuttunut niin, että yhä useampi 5v+ lapsi tarvitsee jatkuvasti aikuisen ohjausta tavallisissa yhteisleikeissä, kun kokemusta leikkimisestä ei ole vaan ollaan aina leikitty joko aikuisen kanssa (aikuinen myöntyy kaikkeen, lapsi määrittelee) tai sitten ollaan oltu ohjatuissa harrastuksissa.
Ei voi toteuttaa "vierusoppimista" ja niitä "kivoja spontaaneja lapsennäköisiä toimintoja", kun se ihan arki ja arjessa toimiminen on jo haastavaa. Aikuisilta ei oteta vastaan ohjeita, kavereita voi kohdella miten sattuu ja nepsyt kuormittuu ja oireilee. Lapset rikkovat lelut, värit ja sakset. Uusia ei hankita.
Tälläkin hetkellä meidän talossa on eskariryhmä, joka ei voi retkeillä koska yksi lapsista karkaa. Koska häntä ei voi jättää ryhmän ulkopuoliseksi, on veo neuvonut että koko ryhmä siis jättää retkeilyt pois kun ne ovat liian kuormittavia tälle yhdelle lapselle.
Enemmän sitä kuulee miten lapset on 9-10h vakassa, joten eikö siellä suurin osa ajasta kuitenkin leikitä muun kuin aikuisen kanssa? Harvempi pikkulapsi kauhean usein käy ohjatuissa harrastuksissa täyden päivän päälle..
Vierailija kirjoitti:
Lapsiaines on myös muuttunut niin, että yhä useampi 5v+ lapsi tarvitsee jatkuvasti aikuisen ohjausta tavallisissa yhteisleikeissä, kun kokemusta leikkimisestä ei ole vaan ollaan aina leikitty joko aikuisen kanssa (aikuinen myöntyy kaikkeen, lapsi määrittelee) tai sitten ollaan oltu ohjatuissa harrastuksissa.
Ei voi toteuttaa "vierusoppimista" ja niitä "kivoja spontaaneja lapsennäköisiä toimintoja", kun se ihan arki ja arjessa toimiminen on jo haastavaa. Aikuisilta ei oteta vastaan ohjeita, kavereita voi kohdella miten sattuu ja nepsyt kuormittuu ja oireilee. Lapset rikkovat lelut, värit ja sakset. Uusia ei hankita.
Tälläkin hetkellä meidän talossa on eskariryhmä, joka ei voi retkeillä koska yksi lapsista karkaa. Koska häntä ei voi jättää ryhmän ulkopuoliseksi, on veo neuvonut että koko ryhmä siis jättää retkeilyt pois kun ne ovat liian kuormittavia tälle yhdelle lapselle.
Tää menee meillä toisin päin. Mä olen erityislapsen äitinä toivonut että lapsi vois joskus jäädä näiltä retkiltä päiväkotiin osan ryhmän kanssa. Ryhmässä eri ikäisiä joten kaikki eivät lähde yhtä aikaa. Mutta sekä Veo että lastentarhan opettaja ovat molemmat sitä mieltä että lapsen pitäisi kulkea ryhmän mukana.
Tuohon edelliseen haluaisin kommentoida, että jokainen järkevä tajuaa että karkaileva lapsi ja metsäretki isossa lapsiryhmässä on äärimmäisen riskaabeli yhdistelmä.
Olen 60v lähihoitaja. Kävin kokeilemassa varhaiskasvatusta. Olin 8kk päiväkodissa töissä. Pääni meni sekaisin koko touhusta. Palasin vanhustenhoivaan.
Päiväkotiin pakoitetaan karenssin uhalla työttömlä. Itse jouduin päiväkotiin töihin, vaikka ala ei kiinnostanut lainkaan. En edes pidä lapsista. Väkisin sinnittelin 6kk, inhosin työtä. En saanut mitään kontaktia lapsiin, kukaan ei neuvonut mitään
Vierailija kirjoitti:
Lapsiaines on myös muuttunut niin, että yhä useampi 5v+ lapsi tarvitsee jatkuvasti aikuisen ohjausta tavallisissa yhteisleikeissä, kun kokemusta leikkimisestä ei ole vaan ollaan aina leikitty joko aikuisen kanssa (aikuinen myöntyy kaikkeen, lapsi määrittelee) tai sitten ollaan oltu ohjatuissa harrastuksissa.
Ei voi toteuttaa "vierusoppimista" ja niitä "kivoja spontaaneja lapsennäköisiä toimintoja", kun se ihan arki ja arjessa toimiminen on jo haastavaa. Aikuisilta ei oteta vastaan ohjeita, kavereita voi kohdella miten sattuu ja nepsyt kuormittuu ja oireilee. Lapset rikkovat lelut, värit ja sakset. Uusia ei hankita.
Tälläkin hetkellä meidän talossa on eskariryhmä, joka ei voi retkeillä koska yksi lapsista karkaa. Koska häntä ei voi jättää ryhmän ulkopuoliseksi, on veo neuvonut että koko ryhmä siis jättää retkeilyt pois kun ne ovat liian kuormittavia tälle yhdelle lapselle.
Miksi veo ei lähde retkelle mukaan, niin että hän tai joku muu voi tarvittaessa palata sen yhden lapsen kanssa päiväkodille aikaisemmin? Näin meillä toimitaan samankaltaisissa tapauksissa.
Toisekseen, kun kyseessä on kuitenkin jo eskari, niin niiden lasten pitäisi jo kovasti tässä vaiheessa harjoitella ohjeiden noudattamista isommassa ryhmässä. Ei koulussa voida jättää opetussuunnitelmaan kuuluvia retkiä tms. tekemättä yhden lapsen takia.
Vierailija kirjoitti:
Maaginen 2-viikon ehdoton takaraja kalenterissa, nyt jos ette ole lomianne saaneet tietoonne niin aivan EHDOTTOMASTI otettava yhteyttä liittoon ja päiväkodin johtajan pomoon!
Onko lomat tiedossa?
Vierailija kirjoitti:
Lapsiaines on myös muuttunut niin, että yhä useampi 5v+ lapsi tarvitsee jatkuvasti aikuisen ohjausta tavallisissa yhteisleikeissä, kun kokemusta leikkimisestä ei ole vaan ollaan aina leikitty joko aikuisen kanssa (aikuinen myöntyy kaikkeen, lapsi määrittelee) tai sitten ollaan oltu ohjatuissa harrastuksissa.
Ei voi toteuttaa "vierusoppimista" ja niitä "kivoja spontaaneja lapsennäköisiä toimintoja", kun se ihan arki ja arjessa toimiminen on jo haastavaa. Aikuisilta ei oteta vastaan ohjeita, kavereita voi kohdella miten sattuu ja nepsyt kuormittuu ja oireilee. Lapset rikkovat lelut, värit ja sakset. Uusia ei hankita.
Tälläkin hetkellä meidän talossa on eskariryhmä, joka ei voi retkeillä koska yksi lapsista karkaa. Koska häntä ei voi jättää ryhmän ulkopuoliseksi, on veo neuvonut että koko ryhmä siis jättää retkeilyt pois kun ne ovat liian kuormittavia tälle yhdelle lapselle.
Onpahan erikoinen veo. Mitähän muut vanhemmat asiasta tuumaisi, on meinaan todella väärin ryhmän muita lapsia kohtaan. Mutta samaa touhuahan se on koulussakin, ne "erityislapset" ja ongelmaiset soittaa pilliä ja sen mukaan sitten mennään ja he saavat kaiken huomion, viis luokan muista oppilaista.
T. Vakaopettaja ryhmästä jossa 6kpl tuen tarpeisia emmekä todellakaan jätä retkiä ym tekemättä heidän takiaan/vuokseen (myös he oppivat ja saavat retkistä ja myös heidän on opittava toimimaan ja olemaan ryhmässä ja menemään myös mukavuusalueensa ulkopuolelle, koulutaipaleesta tulee muutenkin haastavaa).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiaines on myös muuttunut niin, että yhä useampi 5v+ lapsi tarvitsee jatkuvasti aikuisen ohjausta tavallisissa yhteisleikeissä, kun kokemusta leikkimisestä ei ole vaan ollaan aina leikitty joko aikuisen kanssa (aikuinen myöntyy kaikkeen, lapsi määrittelee) tai sitten ollaan oltu ohjatuissa harrastuksissa.
Ei voi toteuttaa "vierusoppimista" ja niitä "kivoja spontaaneja lapsennäköisiä toimintoja", kun se ihan arki ja arjessa toimiminen on jo haastavaa. Aikuisilta ei oteta vastaan ohjeita, kavereita voi kohdella miten sattuu ja nepsyt kuormittuu ja oireilee. Lapset rikkovat lelut, värit ja sakset. Uusia ei hankita.
Tälläkin hetkellä meidän talossa on eskariryhmä, joka ei voi retkeillä koska yksi lapsista karkaa. Koska häntä ei voi jättää ryhmän ulkopuoliseksi, on veo neuvonut että koko ryhmä siis jättää retkeilyt pois kun ne ovat liian kuormittavia tälle yhdelle lapselle.&nbs
Retket ovat vasun mukaisia toimintoja. Veon tehtävänä olisi tässä tapauksessa auttaa saamaan lisäresursseja eikä evätä retket?
Veon (ja koko vakan) tehtävä on opettaa lapsille tarvittavat tiedot ja taidot selviytyä yhteiskunnassa. Opettamista ei saa lopettaa vaan mukauttaa esim ryhmän kokoa ja kasvattajien määrää mahdollistamaan oppiminen.
Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus loistaa poissaolollaan tässä tapauksessa! (Laitonta)
Vierailija kirjoitti:
Tuohon edelliseen haluaisin kommentoida, että jokainen järkevä tajuaa että karkaileva lapsi ja metsäretki isossa lapsiryhmässä on äärimmäisen riskaabeli yhdistelmä.
Jokainen lapsi on potentiaalinen karkailija. Se on varsin hyvä ohjenuora lapsiryhmän kanssa liikkuessa, pysyy myös kasvattajan aistit valppaana. Retket kuuluvat varhaiskasvatukseen ja sen arkeen, ei niitä evätä sen vuoksi, että ryhmässä on haastavampia lapsia, se olisi väärin muita kohtaan ja toiminnan vastaista. Retkelle lähtee ryhmän jokainen kasvattaja+mahd opiskelija, harjoittelija, sijainen etc. Joskus on tilanteita jolloin suunniteltu retki täytyy peruuttaa ryhmän/talon liian suuren kasvattajakadon vuoksi, koska turvallisuus on prioriteetti nro1, mutta ei niitä kuulu eikä saa perua esim.tuen tarpeisen lapsen takia, se olisi väärin monella tapaa, myös sille lapselle itselleen.
Nämä(kin) ovat ammatillisia asioita (sen jälkeen resurssi), ammattilaiset hoitavat kunkin tilanteen ilman, että niissä syrjitään ketään, nostetaan ketään lasta ns tikun nokkaan mustamaalaamalla häntä ja ilman kenenkään oikeuksia polkematta, oli lapsi sitten tuen tarpeinen tai ei.
Retket metsään, uimahalliin, puistoon, sisäleikkipaikkaan, kirjastoon, jäähallille, luistelukentälle, painimatolle, kirkkoon, teatteriin etc normaalikauraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohon edelliseen haluaisin kommentoida, että jokainen järkevä tajuaa että karkaileva lapsi ja metsäretki isossa lapsiryhmässä on äärimmäisen riskaabeli yhdistelmä.
Jokainen lapsi on potentiaalinen karkailija. Se on varsin hyvä ohjenuora lapsiryhmän kanssa liikkuessa, pysyy myös kasvattajan aistit valppaana. Retket kuuluvat varhaiskasvatukseen ja sen arkeen, ei niitä evätä sen vuoksi, että ryhmässä on haastavampia lapsia, se olisi väärin muita kohtaan ja toiminnan vastaista. Retkelle lähtee ryhmän jokainen kasvattaja+mahd opiskelija, harjoittelija, sijainen etc. Joskus on tilanteita jolloin suunniteltu retki täytyy peruuttaa ryhmän/talon liian suuren kasvattajakadon vuoksi, koska turvallisuus on prioriteetti nro1, mutta ei niitä kuulu eikä saa perua esim.tuen tarpeisen lapsen takia, se olisi väärin monella tapaa, myös sille lapselle itselleen.
Nämä
Olisi ihanaa elää tämän ideaalin mukaisesti. Mutta. Kokeilepa retkeilyä, kun mukana on pari vakavasti kehitysvammaista ja ISOKOKOKOISTA ja päivittäin aggressiivista eskaria. Kun edes kahden aikuisen voimin ei näitä saada ruotuun, ei millään kuvakommunikaatiolla, ei ennakoinnilla, ei veon mukanaololla.
Todellisuus on sellaista, etteivät aikuiset voi itseään fyysisesti rikkomatta oikein toimia näiden lasten kanssa. Itsekin jouduin jo kerran saikulle, kun jalka napsahti keskellä väkivaltatilannetta ikävästi. On käyty mapa-koulutukset ja meillä kaikilla aikuisilla on erkkakokemusta. Ei riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohon edelliseen haluaisin kommentoida, että jokainen järkevä tajuaa että karkaileva lapsi ja metsäretki isossa lapsiryhmässä on äärimmäisen riskaabeli yhdistelmä.
Jokainen lapsi on potentiaalinen karkailija. Se on varsin hyvä ohjenuora lapsiryhmän kanssa liikkuessa, pysyy myös kasvattajan aistit valppaana. Retket kuuluvat varhaiskasvatukseen ja sen arkeen, ei niitä evätä sen vuoksi, että ryhmässä on haastavampia lapsia, se olisi väärin muita kohtaan ja toiminnan vastaista. Retkelle lähtee ryhmän jokainen kasvattaja+mahd opiskelija, harjoittelija, sijainen etc. Joskus on tilanteita jolloin suunniteltu retki täytyy peruuttaa ryhmän/talon liian suuren kasvattajakadon vuoksi, koska turvallisuus on prioriteetti nro1, mutta ei niitä kuulu eikä saa perua esim.tuen tarpeisen lapsen takia, se olisi väärin monella tapaa, myös sille lapselle itselleen.
Nämä
Idealistina on hyvä olla. Siinä vaiheessa kun lapsella ei ole minkäänlaista, ei siis mitään vaarantuntoa, ei lainkaan itsesuojeluvaistoa tai muiden varomista ja kognitiiviset kyvyt ovat noin 1 -vuotiaan tasolla 5 -vuotiaana, ei ryhmä kertakaikkiaan lähde esimerkiksi uimahalliin tai metsään. Tämän lisäksi ryhmässä on ollut useita nepsylapsia, jatkuvaa väkivaltaa pienenkin pettymyksen iskiessä sekä esimerkiksi pienten esineiden nielemistä ilman varoitusta, rn missään tapauksessa voi ottaa sellaista vastuuta.
T: kokenut vo
Näihin karkaieviin itsesuojeluvaistottomiin agressiivisesti käyttäytyviin lapsiin tekisi mieli vain todeta että lonnonvalinta jos koheltavat itsensä hengiltä. Harmi vaan kun muut lapset kärsivät myös siinä ohessa.
Näihin karkaieviin itsesuojeluvaistottomiin agressiivisesti käyttäytyviin lapsiin tekisi mieli vain todeta että luonnonvalinta jos koheltavat itsensä hengiltä. Harmi vaan kun muut lapset kärsivät myös siinä ohessa.
https://areena.yle.fi/1-71178906
Yle areenan uusi dokkari päiväkotien arjesta. Kauheita broilerinkasvattamoita. Pitäisi saada vastuuseen jokainen, joka on ajanut pienten yksiköiden lopettamista ja ryhmäkokojen kasvattamista. Kuka tollasissa jaksaa töissä olla, mitä nuo paikat nykyään on?
Joululomaa odotellessa!!!