Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi
Iltalehden artikkelissa kerrotaan, että "Varhaiskasvatuksen kertomuksia" -niminen tili löytyy Instagrammista. Sen ylläpitäjillä on kertomansa mukaan yhteenlaskettuna 26 vuotta työkokemusta varhaiskasvatuksesta ja yli 60 päiväkodista.
He ovat varhaiskasvatuksen opettajia ja hoitajia.
Ylläpitäjät ovat julkaisseet tilillään nyt noin 300 samaansa viestiä ja tilillä on noin 6200 seuraajaa.
Kaikki ovat pettyneitä alaan.
LÄHDE https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/1e692fb2-6000-405b-87cc-92f6…
Kommentit (19756)
Alalla työskentelee kyllä paljon huippumukavia ja osaavia ihmisiä. Alalta myös poistuu kaiken aikaa huippumukavia ja osaavia ihmisiä.
Vastuu lapsista + alan vaatimukset + liian kuormittava työpaine kuitenkin aiheuttaa sen että väsymyksen ja paineen alla työkavereiden välit kiristyvät.
Varsinkin jos työt ja vastuu jakaantuvat epätasaisesti ja epäreilusti ylisuurissa lapsiryhmissä näkyy se suoraan työilmapiirissä. Esimerkiksi saatetaan jättää toistuvasti 1 pulaan selviämään lapsikatraan kanssa ikään kuin normimeininkinä.
Hyvissä paikoissa puolestaan myös työkaveria ajatellaan ja autetaan kaikessa.
Meillä on oikeastaan koko kevät menty niin, että opet ei osallistu ulkoiluun. Näillä helteillä se on tuntunut epäreilulta. Viimeisillä viikoilla ei paljon ole ollut suunniteltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään olisi alkanut loma. Nyt kuume 38 astetta. Millä järjellä?
Jos olet ma sairas ja lomasi alkanut/alkaa silloin niin varaat lääkäri ajan ja todistuksella voit siirtää lomasi alkamista. Ilmoitat pomolle heti aamusta ja toimitat hänelle todistuksen.Tämä on fakta kvtes:ssissä. Muussa tapauksessa kulutat lomapäiviäsi sairaana.
Toi nyt olisi lusmuilun huippu, mikä ei toki ole vieras piirre kunnallisen alan "puurtajille".
Mitä resurssien tuhlausta olisi mennä lääkärin vastaanotolle valittamaan jostain pikkukuumeesta (jotta saisi kuukauden palkallista lomaansa pidennettyä).
Teitä taitaa muissakin asioissa vaivata sama putkinäköisyys ja oman edun tavoittelu. Sairaslomanne kuormittavat työkavereitanne ja kuntataloutta jo vähintäänkin riittävästi, mikä ei teitä haittaa, vaan lisää pitää saada. Minä, minä ja minun "oikeuteni".
Tuskin löytyy sellaista lakia, asetusta, määräystä tai ohjetta, jossa miettisitte, että "hetkinen, onko tässä mitään järkeä, onko tämä kohtuullinen tai edes mahdollinen näillä resursseilla". Koskee siis kaikkia mahdollisia ja mahdottomia määräyksiä.
Ei, vaan jatkatte laput silmillä uupumuksenne tiellä, ilman laajempaa ymmärrystä ja näkökykyä.
Putkinäköiset, saa alapeukuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on oikeastaan koko kevät menty niin, että opet ei osallistu ulkoiluun. Näillä helteillä se on tuntunut epäreilulta. Viimeisillä viikoilla ei paljon ole ollut suunniteltavaa.
Mitä ihmettä? Opettajat ei osallistu ulkoiluun teillä? Miten he perustelevat tämän ? Teillä on laiskoja opettajia.
Vierailija kirjoitti:
Meidän talossa viime pe oli viimeinen työpäivä varhaiskasvatuksen päiväkodissa 9 pätevälle työntekijälle...!!! Siis lähes puolet monivuotisista, osaavista ammattilaisista talon henkilökunnassa lähtee pois. Pois alalta kokonaan tai toisiin päiväkoteihin. Tilalle on palkattu kirjava joukko kaikenlaista hiihtäjää, on täysin kouluttamattomia, suomen kieltä osaamattomia, vajaatyökykyisiä, muiden alojen eläkeläisiä, osa-aikaisia apuja, opiskelijoita...
Voiko tämä edes olla totta??? Pomot itkee nurkissa tai tuijottaa seinään, kiertää kehää pysähtymättä ja höpöttää jotain älytöntä mantraa, lapset hilluu ympäriinsä, hirveä sotku ja säätö eikä kenelläkään ole homma hallussa. Aivan käsittämättömiä "ratkaisuja" ja toimintatapoja, ei mitään pysyvyyttä vaan lennossa pitkin päivää säädetään jatkuvasti uusia kokoonpanoja, "suunnitelmamuutoksia" ja joo, tehdäänkin nyt näin, eikun te---
Haluttiin laadukasta varhaiskasvatusta . Arki kuitenkin tällaista. Jokin osa vaka-suunnitelmasta ei tainnut toimia ja lapset maksaa laskun.
Vierailija kirjoitti:
Saako joku perehdytystä työhönsä, kun menee uuteen päiväkotiin töihin?
Jos saa, millaista, kuinka kattavasti ja keneltä?
Voiko tosiaan olla niin, että uusi työntekijä vaan heitetään töihin ryhmään "vastuulliseksi" epämääräisestä joukosta 0-6-vuotiaita lapsia, joista et tiedä mitään? Tekemään työtä milloin kenenkin kanssa tai vaikka ihan yksin, kun ei ole riittävästi henkilökuntaa? Eikä ole aikaa suunnitella mitään, ei valmistella toimintaa eikä havainnoida lasten leikkejä ja sosiaalisia tilanteita....
Voi. Vaka-alan kriisistä ja ammattitaitoisten työntekijöiden joukkopaosta alalta on puhuttu jo vuosia ja nyt kaikki muka näyttelee yllättyneiltä.
"Jos Vaka-alalle töihin haluat mennä nyt
Sä takuulla yllätyt."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään olisi alkanut loma. Nyt kuume 38 astetta. Millä järjellä?
Jos olet ma sairas ja lomasi alkanut/alkaa silloin niin varaat lääkäri ajan ja todistuksella voit siirtää lomasi alkamista. Ilmoitat pomolle heti aamusta ja toimitat hänelle todistuksen.Tämä on fakta kvtes:ssissä. Muussa tapauksessa kulutat lomapäiviäsi sairaana.
Toi nyt olisi lusmuilun huippu, mikä ei toki ole vieras piirre kunnallisen alan "puurtajille".
Mitä resurssien tuhlausta olisi mennä lääkärin vastaanotolle valittamaan jostain pikkukuumeesta (jotta saisi kuukauden palkallista lomaansa pidennettyä).
Teitä taitaa muissakin asioissa vaivata sama putkinäköisyys ja oman edun tavoittelu. Sairaslomanne kuormittavat työkavereitanne ja kuntataloutta jo vähintäänkin riittäväs
En ymmärrä, mitä tämä ihminen haluaa sanoa.
Että uupuneena ei pitäisi lomailla vai että sairaana ei saisi olla sairaslomalla?
Kuulostaa jotenkin omituiselta tuo kirjoitus, kun siinä ei ole logiikkaa.
Hyvää kesää hänellekin kuitenkin ja paranemisia!
Kyllä meillä pomot on aina puuttuneet tuon tyyppisiin asioihin. Ja se on jokaisen johtajan velvollisuus! Myös lapsi ansaitsee vapaapäivät ja pidemmät lomat.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on oikeastaan koko kevät menty niin, että opet ei osallistu ulkoiluun. Näillä helteillä se on tuntunut epäreilulta. Viimeisillä viikoilla ei paljon ole ollut suunniteltavaa.
Ryhmän ainoa lastenhoitaja sekä aamulla että iltapäivällä yksin ulkona??
Vierailija kirjoitti:
Onko joku lomaillut jo kesäkuun ja heinäkuuksi töihin? Itselläni vielä 2 viikkoa lomaan. Huh. Osa kollegoista palaa jo silloin kun minä aloitan loman. Tullut viestiä, että ei ole tuntunut 4 viikkoakaan palauttavalta
Kuukausi sujahti nopeasti. Huomenna päivystävään taloon. Onneksi sadetta luvattu, ettei pää tule kipeäksi helteestä. Ei tätä muuten jaksa kuin ottaa päivä kerrallaan.
Ryhmävasu pitää tehdä lapsista, jotka ovat paikalla miten sattuu, osa pari päivää, osa viikon, osa koko heinäkuun.
Just joo.
Vierailija kirjoitti:
En kysy tätä kettuillakseni vaan mielenkiinnosta ja ihmetyksestä: Miten te tiedätte onko vanhempi lomalla vai ei? Esimerkiksi etätyöläinen voi olla aivan räjähtäneen, "lomalaisen" näköinen ja silti olla tehnyt päivän töitä.
Ja tarkennuksena, en siis itsekään ymmärrä että lomaillaan itse ja tuodaan lapsi hoitoon, vieläpä päivystyshoitoon.
Lapsi kertoo, että äiti tai isä tai molemmat on kotona, mökillä, reissussa
Vierailija kirjoitti:
Eilen rasvasin kunnolla, myös lisäsin rasvaa. Tuloksena palanut iho. Aivan järkyttävää. Onneksi mulla pian vain aamuvuoroa joten ip ulkoilu jää väliin. Aivan sairasta hommaa tuo iltapäivän ulkoilu näillä helteillä.
Käytätkö taukoaikaasi kirjoittamalla vauvapalstalle?? Joko lapset on sängyssä tuohon aikaa, kun kirjoitit yhdentoista jälkeen??
Vierailija kirjoitti:
Kävin tutustumassa uuteen työpaikkaani.
Uusi kollega kysyi ensimmäisenä heti nimen jälkeen, onko minulla omia lapsia.
Perhekö määrittelee open ammattitaidon? :D Itse en ole ainakaan huomannut korrelaatiota omien lasten ja ammattitaidon kanssa.
Itse olen ainakin kiinnostuneempi uuden työkaverin työkokemuksesta ja vahvuuksista. Noh, toivotaan että kausi lähtee hyvin käyntiin!
Hän kysyi lapsista siksi, että todennäköisesti nainen jää kotiin kun lapsi sairastaa. Sijaisia ei saa palkata tai niitä sijaisia ei ole.
Uusi työviikko edessä, mutta luojan kiitos vain 3pv pituudeltaan ja sitten LOMALLE 🤪🥳😀
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on oikeastaan koko kevät menty niin, että opet ei osallistu ulkoiluun. Näillä helteillä se on tuntunut epäreilulta. Viimeisillä viikoilla ei paljon ole ollut suunniteltavaa.
Ryhmän ainoa lastenhoitaja sekä aamulla että iltapäivällä yksin ulkona??
----Ja ne 2 lakisääteistä vakaopea varmaan yhdessä "suunnittelemassa" pedagogista toimintaa. Minkä tuo reppana 1 hoitaja toteuttaa sillä aikaa kun 2 opettajaa tekee vasua tai ovat teamsissa tai pedapalaverissa tai, tai, tai.....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko joku lomaillut jo kesäkuun ja heinäkuuksi töihin? Itselläni vielä 2 viikkoa lomaan. Huh. Osa kollegoista palaa jo silloin kun minä aloitan loman. Tullut viestiä, että ei ole tuntunut 4 viikkoakaan palauttavalta
Kuukausi sujahti nopeasti. Huomenna päivystävään taloon. Onneksi sadetta luvattu, ettei pää tule kipeäksi helteestä. Ei tätä muuten jaksa kuin ottaa päivä kerrallaan.
Ryhmävasu pitää tehdä lapsista, jotka ovat paikalla miten sattuu, osa pari päivää, osa viikon, osa koko heinäkuun.
Just joo.
"Ryhmävasu laaditaan prosessinomaisesti hyödyntäen laadinnan tukena kuntavasua sekä huomioiden oman lapsiryhmän lasten ja vanhempien toiveet ja tarpeet Ryhmävasun laadinnan yhteydessä käytävä pedagoginen keskutelu...blaa..blaa..blaa.."
Voi haistakaa jo vasullinen sanonko mitä. Porukka haihtuu yksi kerrallaan alalta ja jaksetaan jauhaa ja suorittaa täysin arjessa toimimatonta tyhjää jargonia.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä, kesän varahoitoon ryhmävasu? Siellähän vaihtuu lapset, ryhmäkokoonpanot, henkilöstö, johtajat, työvuorot, tilanteet...ihan kaikki asiat joka päivä. Seassa päsmäröi ne joka talon nimikkohirviöt, jotka mikromanageroi ja manipuloi kokemattomia kesäjohtajia ja koko pakkaa saaden aikaan täyden kaaoksen, riitelyn ja ilmiselviä vaaratilanteita.
Miten tollaiseen jonkun ryhmävasun laatii ja miksi? Ei sellaiselle työlle ole edes aikaa. Vai sksikö teet sitä sunnuntai-iltana kotonasi?
No on siinä minun mielestä hyvätkin puolensa, että myös kesäpäivystykseen laaditaan ryhmävasu, johon kirjataan ihan ne peruskäytännöt, esim. kuka lähtee ensimmäisenä ulos ja minkä pienryhmän kanssa, kuka laittaa ruoat tarjolle, milloin on oman ryhmän vuoro käyttää jumppasalia ja kuka sinne menee, jne. Puhumattakaan siitä, jos on lapsiin liittyviä huomioonotettavia asioita. Päivystysajat ovat siksi usein sekavaa hullunmyllyä, kun asioita ei voikaan eri talossa ja vieraan tiimin kanssa tehdä samalla tavalla kuin on aina tehty. Ilman ryhmävasua siinä sitten käy juuri niin kuin tuo joku täällä kertoo, että hän ulkoilee yksin lasten kanssa koko kesän kun muut jäävät sisälle ties millä verukkeella. Näin ei tapahdu, kun asiat on kirjattu ryhmävasuun ja siihen voi tarvittaessa vedota, että välivuorossa olevan Pirkko-Liisan vuoro on lähteä iltapäivällä välipalan jälkeen ulos. Ja kuka sen laatii, niin päivystysaikana opettajilla on SAK-aika ihan normaalisti.
Vierailija kirjoitti:
Meidän talossa viime pe oli viimeinen työpäivä varhaiskasvatuksen päiväkodissa 9 pätevälle työntekijälle...!!! Siis lähes puolet monivuotisista, osaavista ammattilaisista talon henkilökunnassa lähtee pois. Pois alalta kokonaan tai toisiin päiväkoteihin. Tilalle on palkattu kirjava joukko kaikenlaista hiihtäjää, on täysin kouluttamattomia, suomen kieltä osaamattomia, vajaatyökykyisiä, muiden alojen eläkeläisiä, osa-aikaisia apuja, opiskelijoita...
Voiko tämä edes olla totta??? Pomot itkee nurkissa tai tuijottaa seinään, kiertää kehää pysähtymättä ja höpöttää jotain älytöntä mantraa, lapset hilluu ympäriinsä, hirveä sotku ja säätö eikä kenelläkään ole homma hallussa. Aivan käsittämättömiä "ratkaisuja" ja toimintatapoja, ei mitään pysyvyyttä vaan lennossa pitkin päivää säädetään jatkuvasti uusia kokoonpanoja, "suunnitelmamuutoksia" ja joo, tehdäänkin nyt näin, eikun tehtiinkin noin, kyllä se siitä, katso
Tämä kommentti nauratti ja itketti, oli niin tuttua.
Aloitin lomani viime viikolla ja nyt olen niin loppu, että itkettää ja nukkumisesta ei oikein tule mitään. Mitään ei jaksaisi, eikä mikään huvita.
Meillä oli töissä koko kevät juuri tuollaista säheltämistä, jota lainaamani kirjoittaja kuvaa todella osuvasti.
Ei työrauhaa, ei suunnitelmallisuutta, lapset menivät kyllä pesuveden mukana, kun johtajan mikromanagerointi meni jo naurettavan oikuttelun puolelle. Milloin olisi pitänyt toteuttaa pientyhmätoimintaa, vaikka aikuisia oli paikalla vain kaksi isossa lapsiryhmässä, milloin olisi pitänyt siivota kaappeja ja kun niitä sitten siivottiin, ei olisi pitänytkään. Ammattitaitoiset ja alkukaudesta vielä motivoituneet työntekijät eivät pomin muelestä osanneet kaiketi mitään, koska kaikki tehtiin väärin. Jopa vessatukset, ruoan jakaminen ja ulosmeneminen.
Tulos oli joukko irtisanoutuneita, vaihtelevan pituisia sairauslomia, ilmapiiri, joka vain pahensi ongelmia ja pomo, jonka mielestä porukka on nyt osaamatonta, mutta myös laiskaa.
Luulen, että liityn piakkoin irtisanoutuneisiin tai ainakin jään saikulle, ennen kuin pääni hajoaa tähän hulluuteen.
Vierailija kirjoitti:
Tilannetaju ja rauhallisuus ovat ne työvälineet, joilla kesäpäivystys hoidetaan hyvin.
Joustavuus ja KAIKKIEN yhteistyö ovat ehdoton valttikortti, oikeasti, eikä vaan sanana.
Pedantteja, stressiherkkiä, loppuunpalaneita, määräileviä ja autismin kirjolla olevia työntekijöitä ei ole mitään järkeä sijoittaa kesäpäivystykseen töihin.
Sen sijaan leppoisat, yhteistyökykyiset, erilaisia ihmisiä ja toimintatapoja arvostavat, luovat ja tilaa antavat, vastuulliset ja hyväntahtoiset työkaverit saavat koko kesän tuntumaan ihanalta.
Leikkiminen ja lasten äärelle rauhoittuminen on mielestäni kaiken perusta. Ei mikään edestä johtaminen, kovalla äänellä määräily ja joukkojen siirtely, vaan yksilöiden kohtaaminen. Jopa "retki" voidaan pilata ja traumatisoida samalla sekä lapset että työkaverit tekemällä siitä äärirajoilla ponnisteltu suoritus kuin neuvostoleirillä konsanaan, liput, laulut ja marssit kaikkin
Juu, näinhän tän homman pitäisi toimia ihan vuoden ajasta riippumatta ja tilanteesta riippumatta. Todellisuus on kuitenkin toinen.
Kokemukseni mukaan päiväkodit ovat magneetteja pedanteille, stressiherkille, määräileville, nepsyille. Loppuunpalaneita ovatkin sitten kaikki loput, kun yrittävät toimia näiden edellä mainittujen kanssa.
Mä kun niin suunnittelin et oisin sanonu jotain ihan muuta työkaverille hyvän loman toivotusten sijaan 😂😂