Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi
10.10.2021 |
Iltalehden artikkelissa kerrotaan, että "Varhaiskasvatuksen kertomuksia" -niminen tili löytyy Instagrammista. Sen ylläpitäjillä on kertomansa mukaan yhteenlaskettuna 26 vuotta työkokemusta varhaiskasvatuksesta ja yli 60 päiväkodista.
He ovat varhaiskasvatuksen opettajia ja hoitajia.
Ylläpitäjät ovat julkaisseet tilillään nyt noin 300 samaansa viestiä ja tilillä on noin 6200 seuraajaa.
Kaikki ovat pettyneitä alaan.
LÄHDE https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/1e692fb2-6000-405b-87cc-92f6…
Kommentit (20811)
Silloin kun oli vielä varhaiskasvatuksessa töissä (ei kovin pitkä aika) , niin suretti erityisesti tämä, että oli vanhempia jotka olivat oikeasti panostaneet lapsiinsa ja välittivät lapsistaan suuresti. Lapsille oli opetettu kauniit käytöstavat ja he osasivat keskittyä leikkeihinsä ja olla reiluja ja kuunnella aikuista.
Sitten väärä päiväkotivalinta ja ----> muutaman kk päästä kun olivat riehu-päiväkodissa niin ne kivatkin lapset olivat joko hyvin ahdistuneita tai hyppivät nekin pitkin seiniä ja lällättelivät veddua päin naamaa ryhmän aikuisille.
Aikuiset vaihtuivat niin tiuhaan päiväkodeissa nykyään, ettei luottavaista ja turvalliseksi koettua hoitosuhdetta pääse syntymään, mikä juuri on terveen aukroriteetin pohja. Sitä tuttua aikuista jota kunnioitetaan ja pidetään reiluna, häntä kuunnellaan ja hänestä pidetään. Valitettavasti yleensä ne aikuiset uupuvat ensin ja lähtevät ekana alalta. Jäljelle jää pahimmillaan "aivan sama-mää oon täällä töissä" porukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun oli vielä varhaiskasvatuksessa töissä (ei kovin pitkä aika) , niin suretti erityisesti tämä, että oli vanhempia jotka olivat oikeasti panostaneet lapsiinsa ja välittivät lapsistaan suuresti. Lapsille oli opetettu kauniit käytöstavat ja he osasivat keskittyä leikkeihinsä ja olla reiluja ja kuunnella aikuista.
Sitten väärä päiväkotivalinta ja ----> muutaman kk päästä kun olivat riehu-päiväkodissa niin ne kivatkin lapset olivat joko hyvin ahdistuneita tai hyppivät nekin pitkin seiniä ja lällättelivät veddua päin naamaa ryhmän aikuisille.
Aikuiset vaihtuivat niin tiuhaan päiväkodeissa nykyään, ettei luottavaista ja turvalliseksi koettua hoitosuhdetta pääse syntymään, mikä juuri on terveen aukroriteetin pohja. Sitä tuttua aikuista jota kunnioitetaan ja pidetään reiluna, häntä kuunnellaan ja hänestä pidetään. Valitettavasti yleensä ne aikuiset uupuvat ensin ja lähtevät ekana alalta. Jäljelle jää pahimmillaan "aivan sama-mää oon täällä töissä" porukkaa.
Tässä tuli toinen puoli ongelmasta: Se on helkutin kiva, että sanot nukkarissa pelleilevälle lapselle, että pois et täältä pääse, jos et edes hetkeksi rauhoitu ja näytä että osaat olla. Ja sitten menet tauolle ja jätät työkaverin sinne nukkariin ja kun tulet takaisin työkaveri toteaa että "päästin sen vaan pois sitten, ku muutkin pääsi". Jaahas. No ei tarvi ihmetellä jos lapset ei käyttäydy. Ja tuota kuviota kun tarpeeksi toisestaan ja eri tilanteissa, niin vössykkä-työntekijä vie pohjan kaikkien työkavereidensa auktoriteetilta, ei vain itseltään.
Parhaimmillaan kurkkaat toiseen huoneeseen ja siellä se sama lapsi, joka ei osannut olla nukkarissa, on iloisesti pelaamassa tabletilla tai tekemässä jotain muuta superhauskaa.
Miksi lapsi tottelisi, jos tottelemattomuudesta ei seuraa mitään? Miksi lapsi tottelisi, jos saa saman palkinnon vaikkei tottelisikaan?
Tuo huvikseen kesälomalla hoitoonviemisen pitäisi tapahtua esim. sosiaaliviranomaisen kautta.
Uskon että monikin vanhempi on väsynyt ja ajoittain ketuttaa ne liian energiset mukulat. Mutta sellaista aikuisten elämä on: Jotkin päätökset on lopullisia. Lapsi on yksi aika lopullinen päätös, jota ei voi laittaa hyllylle sitten kun tulee hetkiä, että oikeastaan nyt ei huvittaisikaan tai nyt ei jaksaisikaan.
Minun mielestäni nykyisenlainen malli tekee sen hyllylle laittamisen liiankin helpoksi.
Se on sama kuin että jokainen elämänvalinta voi jossakin vaiheessa väsyttää ja ärsyttää: Puolisoksi valittu ihminen voi ärsyttää ja häneen voi hetkellisesti väsyä, omakotitalo voi ärsyttää ja siihen voi hetkellisesti väsyä, oman auton pitäminen voi ärsyttää ja siihenkin voi väsyä, koiran omistaminenkin voi ärsyttää ja siihenkin voi hetkellisesti väsyä.
Silti, lapsi on se mistä ihmiset päättää ottaa lomaa jos se hetkellisesti ärsyttää ja väsyttää.
Mielenterveysongelmat ja oikea uupuminen on eri asioita: Tottakai sellaisia vanhempia pitääkin auttaa. Mutta diagnoosin ja sosiaalitoimen kautta, ei siksi että "minä nyt subjektiivisesti koen näin".
Vähänniinkuin että kaikki masentuneisuus ei ole masennusta, eikä kaikki keskittymiskyvyttömyys ole adhd:ta, vaan nämäkin asiat ovat diagnosoitavissa sitten kun tietyt kriteerit täyttyy: Kaikki kokevat olonsa joskus masentuneiksi ja keskittymiskyvyttömiksi, ilman että se on mitenkään poikkeuksellisen huolestuttavaa, joskus se on vaan osa normaalia elämää.
Hauska fakta: Aika usein vakatyöntekijä on lasten kanssa näiden hereilläolojasta isomman osan kuin lapsen vanhempi. Silti se on vanhempi joka väsyy ja jonka väsymystä pitää ymmärtää.
Jos tiedetään että yksikin lapsi voi saada vanhempansa väsymyksen partaalle, niin pitäisikö miettiä, että annettais vaka-työntekijöille pikkuisen enemmän lomaa kuin mitä nämä nykyään saavat? Vai miten tämä nyt menis loogisesti ajatellen?
Ja turha selittää että "töiden jälkeen yhden lapsen kestäminen on eri asia". Aika moni vanhempi valittaa nimenomaan että LOMALLA on rankkaa kun pitää olla yhden tai kahden oman lapsen kanssa ja ihanaa kun pääsee taas töihin huilimaan, huhhuh, niin voi viedä lapset 10 tunniksi muiden hoidettavaksi/päivä, eikun kotiin, iltapala, yövaatteet ja nukkumaan, niin saa omaa aikaakin vielä!
Kyllä on nurinkurinen maailma.
Onko muuten muissa taloissa helpompaa näin kesäkuussa? Meiltä jäi vain 2 lasta lomalle, eli melkein täysi määrä lapsia. Muistan, kun ennenvanhaan lapsia oli kesäkuussa monesti n. puolet hoidossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Palasin varhaiskasvatukseen takaisin kun olin muualla töissä välissä ja nyt täytyy kyllä ihmetellä: Mitä lapsille on oikein tapahtunut? Siis eivät kuuntele enää yhtään mitään, kirjaimellisesti hyppivät seinille, repivät verhoja alas, nukkarissa seisovat sängyillä, istuvat, juoksevat pois sängystä ja tekevät käytännössä mitä haluavat ja ihan sama mitä sanon ja kuinka tiukasti niin lapsia ei vain kiinnosta.
Ruokapöydässä sama juttu, juostaan pois pöydästä, pyöritään, heitellään jopa ruoka seinille tai pudotellaan lattialle, syljetään toisten ruokiin ja lapset käy välillä käsiksi jopa kärryissä oleviin ruoka-astoihin.
Ulos pukeminen ja vessassa käynti on myös yhtä sirkusta.
MITEN tämä on ajautunu tällaseksi?
Me ollaan vaan luovutettu. Huolehditaan että lapset ei vahingoitu ja käyvät vähän pöydässä istumassa että voidaan sanoa, että on tarjottu ruokaa, nukkarissa käydään vähän sängyssä pyörimässä ja riehumassa ja se siitä.
Tää on vaan työtä n. 8h/päivä että tulee rahat tilille ja sitten kotiin nauttimaan omasta elämästä.
Kaikki jotka välittää, uupuu ja siitä on pitkä tie sitten toipua: Kaikki ei toivu edes työkykyiksi enää.
Mitähän näistä lapsista tulee sitten myöhemmin? Kun katson miten eskaritkin meidän talossa käyttäytyy, niin eihän nuo nyt voin pärjätä koulussa mitenkään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palasin varhaiskasvatukseen takaisin kun olin muualla töissä välissä ja nyt täytyy kyllä ihmetellä: Mitä lapsille on oikein tapahtunut? Siis eivät kuuntele enää yhtään mitään, kirjaimellisesti hyppivät seinille, repivät verhoja alas, nukkarissa seisovat sängyillä, istuvat, juoksevat pois sängystä ja tekevät käytännössä mitä haluavat ja ihan sama mitä sanon ja kuinka tiukasti niin lapsia ei vain kiinnosta.
Ruokapöydässä sama juttu, juostaan pois pöydästä, pyöritään, heitellään jopa ruoka seinille tai pudotellaan lattialle, syljetään toisten ruokiin ja lapset käy välillä käsiksi jopa kärryissä oleviin ruoka-astoihin.
Ulos pukeminen ja vessassa käynti on myös yhtä sirkusta.
MITEN tämä on ajautunu tällaseksi?Lisään vielä tähän, että lapset eivät myöskään juurikaan leiki: Menee niin paljon aikaa normaaliin toimiin kun ne tehdään pelleillen, että varsinaiselle leikille ei jää oikein aikaa ja sitten kun aikaa on, niin lapset vaihtavat leikkiä 5 minuutin välein: Pitkäkestoista leikkiä ei näy oikeastaan kenelläkään. Ulkona leikit sujuu osalla ehkä parhaiten, kun taas osa ei sielläkään osaa asettua leikkimään ja sitten ajautuu sotkemaan muiden leikkejä, vaan ollakseen pari minuuttia varastamansa ämpärin kanssa samalla kun kaveri jolta ämpäri varastettiin huutaa vieressä ja kun saa oman ämpärin, lähteekin ihan muihin hommiin.
Päätöntä menoa, onneksi ei tarvitse kauaa olla varhaiskasvatuskessa, kun pääsen taas takaisin muihin hommiin. Mutta ihan uskomatonta menoa, miten kukaan jaksaa?
Ei meillä saa vaihtaa leikkiä. Kuin ihan poikkeustapauksessa. Se mitä aletaan leikkimään, siinä pysytään seuraavaan siirtymään saakka. Eihän siitä muuten mitään tulisi kunkaikki venkslaisivat kuka missäkin. Ja ihan sanotaan että ei käy, sinun paikka on nyt tässä. Ja kyllä lapset oppii siihen kun opetetaan, että paikkaa/leikkiä/kaveria ei ole lupa vaihtaa keskenkaiken.
Joku tolkkuhan se on oltava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palasin varhaiskasvatukseen takaisin kun olin muualla töissä välissä ja nyt täytyy kyllä ihmetellä: Mitä lapsille on oikein tapahtunut? Siis eivät kuuntele enää yhtään mitään, kirjaimellisesti hyppivät seinille, repivät verhoja alas, nukkarissa seisovat sängyillä, istuvat, juoksevat pois sängystä ja tekevät käytännössä mitä haluavat ja ihan sama mitä sanon ja kuinka tiukasti niin lapsia ei vain kiinnosta.
Ruokapöydässä sama juttu, juostaan pois pöydästä, pyöritään, heitellään jopa ruoka seinille tai pudotellaan lattialle, syljetään toisten ruokiin ja lapset käy välillä käsiksi jopa kärryissä oleviin ruoka-astoihin.
Ulos pukeminen ja vessassa käynti on myös yhtä sirkusta.
MITEN tämä on ajautunu tällaseksi?Me ollaan vaan luovutettu. Huolehditaan että lapset ei vahingoitu ja käyvät vähän pöydässä istumassa että voidaan sanoa, että on tarjottu ruokaa, nukkarissa käydään vähän sängyssä pyörimässä ja riehumassa ja se siitä.
Tää on vaan työtä n. 8h/päivä että tulee rahat tilille ja sitten kotiin nauttimaan omasta elämästä.
Kaikki jotka välittää, uupuu ja siitä on pitkä tie sitten toipua: Kaikki ei toivu edes työkykyiksi enää.
Naurahdin ääneen kohdalle; "Tää on vaan työtä n. 8h/päivä että tulee rahat tilille ja sitten kotiin nauttimaan omasta elämästä"
Voi kun olisikin työpäivän jälkeen voimia nauttia yhtään mistään. Kyllä se on äitinä muiden velvollisuuksien jälkeen suoraan nukkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
7vkoa pois töistä, menee varmaan taas ensimmäiset 2-3vkoa siihen, että saa päätä yhtään tyhjäksi työasioista eikä illalla jo nouse kuristava oksennusklimppi nieluun seur työpäivää miettiessä, sitä miten siitä selviää ja kuka poissa, onko sijaista, miten hoituu ja kukq hoitaa erinäiset "erityistilanteet" jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun oli vielä varhaiskasvatuksessa töissä (ei kovin pitkä aika) , niin suretti erityisesti tämä, että oli vanhempia jotka olivat oikeasti panostaneet lapsiinsa ja välittivät lapsistaan suuresti. Lapsille oli opetettu kauniit käytöstavat ja he osasivat keskittyä leikkeihinsä ja olla reiluja ja kuunnella aikuista.
Sitten väärä päiväkotivalinta ja ----> muutaman kk päästä kun olivat riehu-päiväkodissa niin ne kivatkin lapset olivat joko hyvin ahdistuneita tai hyppivät nekin pitkin seiniä ja lällättelivät veddua päin naamaa ryhmän aikuisille.
Aikuiset vaihtuivat niin tiuhaan päiväkodeissa nykyään, ettei luottavaista ja turvalliseksi koettua hoitosuhdetta pääse syntymään, mikä juuri on terveen aukroriteetin pohja. Sitä tuttua aikuista jota kunnioitetaan ja pidetään reiluna, häntä kuunnellaan ja hänestä pidetään. Valitettavasti yleensä ne aikuiset uupuvat ensin ja lähtevät ekana alalta. Jäljelle jää pahimmillaan "aivan sama-mää oon täällä töissä" porukkaa.
Tässä tuli toinen puoli ongelmasta: Se on helkutin kiva, että sanot nukkarissa pelleilevälle lapselle, että pois et täältä pääse, jos et edes hetkeksi rauhoitu ja näytä että osaat olla. Ja sitten menet tauolle ja jätät työkaverin sinne nukkariin ja kun tulet takaisin työkaveri toteaa että "päästin sen vaan pois sitten, ku muutkin pääsi". Jaahas. No ei tarvi ihmetellä jos lapset ei käyttäydy. Ja tuota kuviota kun tarpeeksi toisestaan ja eri tilanteissa, niin vössykkä-työntekijä vie pohjan kaikkien työkavereidensa auktoriteetilta, ei vain itseltään.
Parhaimmillaan kurkkaat toiseen huoneeseen ja siellä se sama lapsi, joka ei osannut olla nukkarissa, on iloisesti pelaamassa tabletilla tai tekemässä jotain muuta superhauskaa.
Miksi lapsi tottelisi, jos tottelemattomuudesta ei seuraa mitään? Miksi lapsi tottelisi, jos saa saman palkinnon vaikkei tottelisikaan?
Siis juurikin tätä tapahtui yhdessä pk:ssa!
Lepohetki on vallan mainio tilaisuus ja paikka rauhoittua ja kuunnella tarinoita edes hetken. Opitaan olemaan hetki hiljaa ja kuuntelemaan..
Ja sitten saattoi olla se 1 jämäkkä aikuinen isompien suuressa lepohuoneessa joka sanoi että nyt hiljaa ja suut kiinni ja kuunnellaas kaikessa rauhassa hetken tätä tarinaa.
Mutta kun tämä aikuinen meni omalle tauolle - ja tulikin vuoroon sijainen tai kielenopiskelija tai "aivan sama emmä jaksa viddu riehukoot sitte"- uupunut lähäri -- helvetti saattoi olla sekunnissa irti.
Täyteen buukatun ryhmän lapset pomppi toistensa sänkyihin, veti patjoja ja tyynyjä lattialle, alkoivat rakennella majoja sänkyihin ja kiljuivat, ja osa itki joita pelotti tai jotka halusivat hetken levätä ja kuunnella tarinoita mutta eivät toisten riehunnalta ja metelöinniltä voineet tehdä.
Kun sitten tämä jämäkkä aikuinen palasi tauolta kaikki lapset oli päästetty jo lepohetkihuoneesta pois- Sättääminen ja kiljunta jatkuikin sitten koko loppupäivän koska minkäänlaista rauhoittumista ei päivän aikana tapahtunut, vaan kaikki lapset kävivät ylikierroksilla ja vaövontavastuulle jätetty aikuinen selasi puhelintaan hermoromahduksen saaneen jähmettynyt ilme naamalla.
Sitten vaan äkkiä välipalan jälkeen nopeasti pihalle, mitäs sitä turhaan puuhastelemaan pienryhmissä juttuja mitä oltiin kimpassa pitkään suunniteltu kun lapset juoksenteli kuin villiapinat kykenemättä rauhoittumaan----- ja oven suuhun tuli pk:n johtajakin vielä kiljumaan että mikä meteli täällä on! viekää nyt nuo muksut jo vähän äkkiä ulos tuosta huutamasta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palasin varhaiskasvatukseen takaisin kun olin muualla töissä välissä ja nyt täytyy kyllä ihmetellä: Mitä lapsille on oikein tapahtunut? Siis eivät kuuntele enää yhtään mitään, kirjaimellisesti hyppivät seinille, repivät verhoja alas, nukkarissa seisovat sängyillä, istuvat, juoksevat pois sängystä ja tekevät käytännössä mitä haluavat ja ihan sama mitä sanon ja kuinka tiukasti niin lapsia ei vain kiinnosta.
Ruokapöydässä sama juttu, juostaan pois pöydästä, pyöritään, heitellään jopa ruoka seinille tai pudotellaan lattialle, syljetään toisten ruokiin ja lapset käy välillä käsiksi jopa kärryissä oleviin ruoka-astoihin.
Ulos pukeminen ja vessassa käynti on myös yhtä sirkusta.
MITEN tämä on ajautunu tällaseksi?Lisään vielä tähän, että lapset eivät myöskään juurikaan leiki: Menee niin paljon aikaa normaaliin toimiin kun ne tehdään pelleillen, että varsinaiselle leikille ei jää oikein aikaa ja sitten kun aikaa on, niin lapset vaihtavat leikkiä 5 minuutin välein: Pitkäkestoista leikkiä ei näy oikeastaan kenelläkään. Ulkona leikit sujuu osalla ehkä parhaiten, kun taas osa ei sielläkään osaa asettua leikkimään ja sitten ajautuu sotkemaan muiden leikkejä, vaan ollakseen pari minuuttia varastamansa ämpärin kanssa samalla kun kaveri jolta ämpäri varastettiin huutaa vieressä ja kun saa oman ämpärin, lähteekin ihan muihin hommiin.
Päätöntä menoa, onneksi ei tarvitse kauaa olla varhaiskasvatuskessa, kun pääsen taas takaisin muihin hommiin. Mutta ihan uskomatonta menoa, miten kukaan jaksaa?Ei meillä saa vaihtaa leikkiä. Kuin ihan poikkeustapauksessa. Se mitä aletaan leikkimään, siinä pysytään seuraavaan siirtymään saakka. Eihän siitä muuten mitään tulisi kunkaikki venkslaisivat kuka missäkin. Ja ihan sanotaan että ei käy, sinun paikka on nyt tässä. Ja kyllä lapset oppii siihen kun opetetaan, että paikkaa/leikkiä/kaveria ei ole lupa vaihtaa keskenkaiken.
Joku tolkkuhan se on oltava.
Vaatii että kaikki työntekijät on samalla linjalla. Meillä ei olla ja jos sanot lapselle noin niin se vaan juoksee pois, tai alkaa vaikka sylkemään lattialle tai hakkaamaan kaveria, kuka nyt minkäkin toimintamallin valitsee ja lapset on jo valitettavasti oppineet, että aikuiset eivät voi heille mitään: Ovat jo niin isokokoisiakin että painiminen on turhaa ja holding ei ole perusteltua siksi, että "kun lapsi halusi muuten vaihtaa leikkiä".
Ehkä sitten kun on oikeanlainen tiimi tällaisen toteuttamiseen, jos vain sitten on myös lapsia, jotka ei ole jo oppineet ettei heille mitään voida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palasin varhaiskasvatukseen takaisin kun olin muualla töissä välissä ja nyt täytyy kyllä ihmetellä: Mitä lapsille on oikein tapahtunut? Siis eivät kuuntele enää yhtään mitään, kirjaimellisesti hyppivät seinille, repivät verhoja alas, nukkarissa seisovat sängyillä, istuvat, juoksevat pois sängystä ja tekevät käytännössä mitä haluavat ja ihan sama mitä sanon ja kuinka tiukasti niin lapsia ei vain kiinnosta.
Ruokapöydässä sama juttu, juostaan pois pöydästä, pyöritään, heitellään jopa ruoka seinille tai pudotellaan lattialle, syljetään toisten ruokiin ja lapset käy välillä käsiksi jopa kärryissä oleviin ruoka-astoihin.
Ulos pukeminen ja vessassa käynti on myös yhtä sirkusta.
MITEN tämä on ajautunu tällaseksi?Me ollaan vaan luovutettu. Huolehditaan että lapset ei vahingoitu ja käyvät vähän pöydässä istumassa että voidaan sanoa, että on tarjottu ruokaa, nukkarissa käydään vähän sängyssä pyörimässä ja riehumassa ja se siitä.
Tää on vaan työtä n. 8h/päivä että tulee rahat tilille ja sitten kotiin nauttimaan omasta elämästä.
Kaikki jotka välittää, uupuu ja siitä on pitkä tie sitten toipua: Kaikki ei toivu edes työkykyiksi enää.Naurahdin ääneen kohdalle; "Tää on vaan työtä n. 8h/päivä että tulee rahat tilille ja sitten kotiin nauttimaan omasta elämästä"
Voi kun olisikin työpäivän jälkeen voimia nauttia yhtään mistään. Kyllä se on äitinä muiden velvollisuuksien jälkeen suoraan nukkumaan.
Otan osaa että olet joutunut synnyttämään lapsen :( Joillekkin oma lapsi toki on osa sitä omaa elämää, mutta on kyllä inhottava tilanne, jos on vastentahtoisesti joutunut äidiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun oli vielä varhaiskasvatuksessa töissä (ei kovin pitkä aika) , niin suretti erityisesti tämä, että oli vanhempia jotka olivat oikeasti panostaneet lapsiinsa ja välittivät lapsistaan suuresti. Lapsille oli opetettu kauniit käytöstavat ja he osasivat keskittyä leikkeihinsä ja olla reiluja ja kuunnella aikuista.
Sitten väärä päiväkotivalinta ja ----> muutaman kk päästä kun olivat riehu-päiväkodissa niin ne kivatkin lapset olivat joko hyvin ahdistuneita tai hyppivät nekin pitkin seiniä ja lällättelivät veddua päin naamaa ryhmän aikuisille.
Aikuiset vaihtuivat niin tiuhaan päiväkodeissa nykyään, ettei luottavaista ja turvalliseksi koettua hoitosuhdetta pääse syntymään, mikä juuri on terveen aukroriteetin pohja. Sitä tuttua aikuista jota kunnioitetaan ja pidetään reiluna, häntä kuunnellaan ja hänestä pidetään. Valitettavasti yleensä ne aikuiset uupuvat ensin ja lähtevät ekana alalta. Jäljelle jää pahimmillaan "aivan sama-mää oon täällä töissä" porukkaa.
Tässä tuli toinen puoli ongelmasta: Se on helkutin kiva, että sanot nukkarissa pelleilevälle lapselle, että pois et täältä pääse, jos et edes hetkeksi rauhoitu ja näytä että osaat olla. Ja sitten menet tauolle ja jätät työkaverin sinne nukkariin ja kun tulet takaisin työkaveri toteaa että "päästin sen vaan pois sitten, ku muutkin pääsi". Jaahas. No ei tarvi ihmetellä jos lapset ei käyttäydy. Ja tuota kuviota kun tarpeeksi toisestaan ja eri tilanteissa, niin vössykkä-työntekijä vie pohjan kaikkien työkavereidensa auktoriteetilta, ei vain itseltään.
Parhaimmillaan kurkkaat toiseen huoneeseen ja siellä se sama lapsi, joka ei osannut olla nukkarissa, on iloisesti pelaamassa tabletilla tai tekemässä jotain muuta superhauskaa.
Miksi lapsi tottelisi, jos tottelemattomuudesta ei seuraa mitään? Miksi lapsi tottelisi, jos saa saman palkinnon vaikkei tottelisikaan?Siis juurikin tätä tapahtui yhdessä pk:ssa!
Lepohetki on vallan mainio tilaisuus ja paikka rauhoittua ja kuunnella tarinoita edes hetken. Opitaan olemaan hetki hiljaa ja kuuntelemaan..
Ja sitten saattoi olla se 1 jämäkkä aikuinen isompien suuressa lepohuoneessa joka sanoi että nyt hiljaa ja suut kiinni ja kuunnellaas kaikessa rauhassa hetken tätä tarinaa.
Mutta kun tämä aikuinen meni omalle tauolle - ja tulikin vuoroon sijainen tai kielenopiskelija tai "aivan sama emmä jaksa viddu riehukoot sitte"- uupunut lähäri -- helvetti saattoi olla sekunnissa irti.
Täyteen buukatun ryhmän lapset pomppi toistensa sänkyihin, veti patjoja ja tyynyjä lattialle, alkoivat rakennella majoja sänkyihin ja kiljuivat, ja osa itki joita pelotti tai jotka halusivat hetken levätä ja kuunnella tarinoita mutta eivät toisten riehunnalta ja metelöinniltä voineet tehdä.
Kun sitten tämä jämäkkä aikuinen palasi tauolta kaikki lapset oli päästetty jo lepohetkihuoneesta pois- Sättääminen ja kiljunta jatkuikin sitten koko loppupäivän koska minkäänlaista rauhoittumista ei päivän aikana tapahtunut, vaan kaikki lapset kävivät ylikierroksilla ja vaövontavastuulle jätetty aikuinen selasi puhelintaan hermoromahduksen saaneen jähmettynyt ilme naamalla.
Sitten vaan äkkiä välipalan jälkeen nopeasti pihalle, mitäs sitä turhaan puuhastelemaan pienryhmissä juttuja mitä oltiin kimpassa pitkään suunniteltu kun lapset juoksenteli kuin villiapinat kykenemättä rauhoittumaan----- ja oven suuhun tuli pk:n johtajakin vielä kiljumaan että mikä meteli täällä on! viekää nyt nuo muksut jo vähän äkkiä ulos tuosta huutamasta!
Kuulostaa niiiiiiiiiin tutulta! Voi apua! :,D Toki ihanaa jos lapset kuitenki vielä totteli sitä työntekijää, aikamoinen saavutus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun oli vielä varhaiskasvatuksessa töissä (ei kovin pitkä aika) , niin suretti erityisesti tämä, että oli vanhempia jotka olivat oikeasti panostaneet lapsiinsa ja välittivät lapsistaan suuresti. Lapsille oli opetettu kauniit käytöstavat ja he osasivat keskittyä leikkeihinsä ja olla reiluja ja kuunnella aikuista.
Sitten väärä päiväkotivalinta ja ----> muutaman kk päästä kun olivat riehu-päiväkodissa niin ne kivatkin lapset olivat joko hyvin ahdistuneita tai hyppivät nekin pitkin seiniä ja lällättelivät veddua päin naamaa ryhmän aikuisille.
Aikuiset vaihtuivat niin tiuhaan päiväkodeissa nykyään, ettei luottavaista ja turvalliseksi koettua hoitosuhdetta pääse syntymään, mikä juuri on terveen aukroriteetin pohja. Sitä tuttua aikuista jota kunnioitetaan ja pidetään reiluna, häntä kuunnellaan ja hänestä pidetään. Valitettavasti yleensä ne aikuiset uupuvat ensin ja lähtevät ekana alalta. Jäljelle jää pahimmillaan "aivan sama-mää oon täällä töissä" porukkaa.
Tässä tuli toinen puoli ongelmasta: Se on helkutin kiva, että sanot nukkarissa pelleilevälle lapselle, että pois et täältä pääse, jos et edes hetkeksi rauhoitu ja näytä että osaat olla. Ja sitten menet tauolle ja jätät työkaverin sinne nukkariin ja kun tulet takaisin työkaveri toteaa että "päästin sen vaan pois sitten, ku muutkin pääsi". Jaahas. No ei tarvi ihmetellä jos lapset ei käyttäydy. Ja tuota kuviota kun tarpeeksi toisestaan ja eri tilanteissa, niin vössykkä-työntekijä vie pohjan kaikkien työkavereidensa auktoriteetilta, ei vain itseltään.
Parhaimmillaan kurkkaat toiseen huoneeseen ja siellä se sama lapsi, joka ei osannut olla nukkarissa, on iloisesti pelaamassa tabletilla tai tekemässä jotain muuta superhauskaa.
Miksi lapsi tottelisi, jos tottelemattomuudesta ei seuraa mitään? Miksi lapsi tottelisi, jos saa saman palkinnon vaikkei tottelisikaan?Siis juurikin tätä tapahtui yhdessä pk:ssa!
Lepohetki on vallan mainio tilaisuus ja paikka rauhoittua ja kuunnella tarinoita edes hetken. Opitaan olemaan hetki hiljaa ja kuuntelemaan..
Ja sitten saattoi olla se 1 jämäkkä aikuinen isompien suuressa lepohuoneessa joka sanoi että nyt hiljaa ja suut kiinni ja kuunnellaas kaikessa rauhassa hetken tätä tarinaa.
Mutta kun tämä aikuinen meni omalle tauolle - ja tulikin vuoroon sijainen tai kielenopiskelija tai "aivan sama emmä jaksa viddu riehukoot sitte"- uupunut lähäri -- helvetti saattoi olla sekunnissa irti.
Täyteen buukatun ryhmän lapset pomppi toistensa sänkyihin, veti patjoja ja tyynyjä lattialle, alkoivat rakennella majoja sänkyihin ja kiljuivat, ja osa itki joita pelotti tai jotka halusivat hetken levätä ja kuunnella tarinoita mutta eivät toisten riehunnalta ja metelöinniltä voineet tehdä.
Kun sitten tämä jämäkkä aikuinen palasi tauolta kaikki lapset oli päästetty jo lepohetkihuoneesta pois- Sättääminen ja kiljunta jatkuikin sitten koko loppupäivän koska minkäänlaista rauhoittumista ei päivän aikana tapahtunut, vaan kaikki lapset kävivät ylikierroksilla ja vaövontavastuulle jätetty aikuinen selasi puhelintaan hermoromahduksen saaneen jähmettynyt ilme naamalla.
Sitten vaan äkkiä välipalan jälkeen nopeasti pihalle, mitäs sitä turhaan puuhastelemaan pienryhmissä juttuja mitä oltiin kimpassa pitkään suunniteltu kun lapset juoksenteli kuin villiapinat kykenemättä rauhoittumaan----- ja oven suuhun tuli pk:n johtajakin vielä kiljumaan että mikä meteli täällä on! viekää nyt nuo muksut jo vähän äkkiä ulos tuosta huutamasta!
Tästä puuttuu vielä se, että se työntekijä joka kaaoksen aiheutti, jää kahden nukkuvan lapsen kanssa nukkariin vielä yli tunniksi valvomaan heidän suloista untansa, samalla kun se villiintyny apinalauma on sen työntekijän valvonnan alla joka alunperin sai lapset nukkarissa rauhoittumaan ;) Ja kolmas työntekijä lähti tietenki suunnittelemaan heti ku tämä auktoriteetin omaava palasi tauolta.
Oi ihanaa varhaiskasvatusta!
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun oli vielä varhaiskasvatuksessa töissä (ei kovin pitkä aika) , niin suretti erityisesti tämä, että oli vanhempia jotka olivat oikeasti panostaneet lapsiinsa ja välittivät lapsistaan suuresti. Lapsille oli opetettu kauniit käytöstavat ja he osasivat keskittyä leikkeihinsä ja olla reiluja ja kuunnella aikuista.
Sitten väärä päiväkotivalinta ja ----> muutaman kk päästä kun olivat riehu-päiväkodissa niin ne kivatkin lapset olivat joko hyvin ahdistuneita tai hyppivät nekin pitkin seiniä ja lällättelivät veddua päin naamaa ryhmän aikuisille.
Aikuiset vaihtuivat niin tiuhaan päiväkodeissa nykyään, ettei luottavaista ja turvalliseksi koettua hoitosuhdetta pääse syntymään, mikä juuri on terveen aukroriteetin pohja. Sitä tuttua aikuista jota kunnioitetaan ja pidetään reiluna, häntä kuunnellaan ja hänestä pidetään. Valitettavasti yleensä ne aikuiset uupuvat ensin ja lähtevät ekana alalta. Jäljelle jää pahimmillaan "aivan sama-mää oon täällä töissä" porukkaa.
. . . eli lapset pahimmassa paikassa oppivat sen, että ne kotona opetetut hyvät tavat ja huomaavaisuus , niillä ei pärjääkään lapsilaumassa.
Syntyy hämmennys. Ujommat ja aremmat ahdistuu. Päiväkotiin meno pelottaa herkimpiä.
Yhdellä aikuisella on vain 2 silmää ja miten se luo turvallisuutta isossa lapsiryhmässä. (ja älkää nyt kukaan tulko sanomaan että ei kai siellä 1 aikuinen valvo - kyllä valvoo esimerkiksi juuri nukkarissa, korjatkaa jos olen väärässä)
Tulee olla yhtä raisu kun se villein tenava, jota kaikki katsoo ylöspäin ja jonka käytökselle aikuiset ei näköjään mitään mahda.
Tulee oppia huutamaan asiansa kaikkein kovimmalla äänellä metelin ja muiden äänten yli, että saa edes hetkeksi aikuisen huomion.
Tätä ei sanota ääneen, mutta niin paljon kuin varhaiskasvatuksen merkitystä suitsutetaankin pedagogisena ilosanomana, niin kaikille lapsille kasvuympäristönä meluisa päiväkoti ilman riittävästi aikuisia paikalla, se ei yksinkertaisesti sovi. Voi olla jopa päonvastoin vahingollista kehitykselle saati terveydelle.
Ennen lapset teki kaikessa rauhassa keskittyen sellaisia vohvelikankaalle neulan kanssa kirjailtua liinoja. Yksi hoitajaa hankki tällaisia kankaanpaloja ja lankoja parsinneuloineen ja hän opetti eskarilaisille vohvelitöitä. Hän huomasi että lapset kummasti rauhoittuvatkin ja alkoivatkin näpertelemään näitä vohveli-liinojaan.
Paikan johtaja oli seuraavalla viikolla mennyt ( lasten aikana tottakai) moittimaan häntä, että tuollainen pienryhmätoiminta on "vanhanaikaista" ja "youtube on täpötäynnä nykypedagogisesti kehittävämpää".
No nykyään lapset kuulemma luppoaikoina pyytääkin Apple iPadia tablettia - ja parsinnneulaa ei voi edes kuvitella antavansa eskarilaiselle, joka ei pysty edes istumaan paikallaan kuin 10 min kerrallaan ilman tablettia.
iPad on sitä nykyaikaa ja pedagogisesti kehittävää. Hoitsut etsii kätevästi kivoja ideoita Youtubesta ja Tiktokista, kommunikoivat Google-kääntäjän kanssa ja kirjoittavat viikkokirjettä vanhemmille älykännykkästään näpytellen, kuvien kera.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palasin varhaiskasvatukseen takaisin kun olin muualla töissä välissä ja nyt täytyy kyllä ihmetellä: Mitä lapsille on oikein tapahtunut? Siis eivät kuuntele enää yhtään mitään, kirjaimellisesti hyppivät seinille, repivät verhoja alas, nukkarissa seisovat sängyillä, istuvat, juoksevat pois sängystä ja tekevät käytännössä mitä haluavat ja ihan sama mitä sanon ja kuinka tiukasti niin lapsia ei vain kiinnosta.
Ruokapöydässä sama juttu, juostaan pois pöydästä, pyöritään, heitellään jopa ruoka seinille tai pudotellaan lattialle, syljetään toisten ruokiin ja lapset käy välillä käsiksi jopa kärryissä oleviin ruoka-astoihin.
Ulos pukeminen ja vessassa käynti on myös yhtä sirkusta.
MITEN tämä on ajautunu tällaseksi?Lisään vielä tähän, että lapset eivät myöskään juurikaan leiki: Menee niin paljon aikaa normaaliin toimiin kun ne tehdään pelleillen, että varsinaiselle leikille ei jää oikein aikaa ja sitten kun aikaa on, niin lapset vaihtavat leikkiä 5 minuutin välein: Pitkäkestoista leikkiä ei näy oikeastaan kenelläkään. Ulkona leikit sujuu osalla ehkä parhaiten, kun taas osa ei sielläkään osaa asettua leikkimään ja sitten ajautuu sotkemaan muiden leikkejä, vaan ollakseen pari minuuttia varastamansa ämpärin kanssa samalla kun kaveri jolta ämpäri varastettiin huutaa vieressä ja kun saa oman ämpärin, lähteekin ihan muihin hommiin.
Päätöntä menoa, onneksi ei tarvitse kauaa olla varhaiskasvatuskessa, kun pääsen taas takaisin muihin hommiin. Mutta ihan uskomatonta menoa, miten kukaan jaksaa?Ei meillä saa vaihtaa leikkiä. Kuin ihan poikkeustapauksessa. Se mitä aletaan leikkimään, siinä pysytään seuraavaan siirtymään saakka. Eihän siitä muuten mitään tulisi kunkaikki venkslaisivat kuka missäkin. Ja ihan sanotaan että ei käy, sinun paikka on nyt tässä. Ja kyllä lapset oppii siihen kun opetetaan, että paikkaa/leikkiä/kaveria ei ole lupa vaihtaa keskenkaiken.
Joku tolkkuhan se on oltava.
Niin mainitsit sanan tolkku. Se tarkoittaa sovittuja rajoja ja toimintamalleja minkä puitteissa lapsi opetetaan toimimaan.
Tässä on niin SUURIA eroja miten lapsia eri päiväkodeissa kasvatetaan. Esimerkiksi eräässä päiväkodissa oli poistettu KAIKKI ovet päiväkodin tiloista. Lasten tuli antaa vapaus vaellella yhdestä tilasta toiseen eikä hoitajat saaneet estää. Se edisti lapsen luontaista uteliaisuutta ja luovuutta, jota ei tule aikuisen estää.
Hoitajille tosin raskasta kulkea huoneesta toiseen vahtien vaeltavia lapsia jotka ottivat siveltimen, pudottivat sen kädestään, leikkivät hetken legoilla, kyllästyivät, vaelsivat takaisin vesivärien luo ( tottakai aikuisen tuli pestä lapsen kädet kun lapsi lopetti, vaikka 3min välein ellei rauhoittunut vesiväritöihin) sitten legoihin ja leluihin. Lapset vaeltelevat puuhasta toiseen ja hoitajat oli rasittuneen näköisiä siellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palasin varhaiskasvatukseen takaisin kun olin muualla töissä välissä ja nyt täytyy kyllä ihmetellä: Mitä lapsille on oikein tapahtunut? Siis eivät kuuntele enää yhtään mitään, kirjaimellisesti hyppivät seinille, repivät verhoja alas, nukkarissa seisovat sängyillä, istuvat, juoksevat pois sängystä ja tekevät käytännössä mitä haluavat ja ihan sama mitä sanon ja kuinka tiukasti niin lapsia ei vain kiinnosta.
Ruokapöydässä sama juttu, juostaan pois pöydästä, pyöritään, heitellään jopa ruoka seinille tai pudotellaan lattialle, syljetään toisten ruokiin ja lapset käy välillä käsiksi jopa kärryissä oleviin ruoka-astoihin.
Ulos pukeminen ja vessassa käynti on myös yhtä sirkusta.
MITEN tämä on ajautunu tällaseksi?Me ollaan vaan luovutettu. Huolehditaan että lapset ei vahingoitu ja käyvät vähän pöydässä istumassa että voidaan sanoa, että on tarjottu ruokaa, nukkarissa käydään vähän sängyssä pyörimässä ja riehumassa ja se siitä.
Tää on vaan työtä n. 8h/päivä että tulee rahat tilille ja sitten kotiin nauttimaan omasta elämästä.
Kaikki jotka välittää, uupuu ja siitä on pitkä tie sitten toipua: Kaikki ei toivu edes työkykyiksi enää.
Tämän ei tarvitsisi olla näin. Miksi olosuhteisiin päiväkodissa työskentelyyn ei voida kunnolla puuttua? Antaa niitä aikuisia lapsille riittävästi? Miksi henkilökunnasta imetään kaikki irti , niin että he väsyvät tuohon pisteeseen?
Vierailija kirjoitti:
Mitähän näistä lapsista tulee sitten myöhemmin? Kun katson miten eskaritkin meidän talossa käyttäytyy, niin eihän nuo nyt voin pärjätä koulussa mitenkään?
Opettajat koulussa saattavat olla hieman ihmeissään.
Alue: Aihe vapaa
Oli niin asiallinen kommentti, että luin sen varmaan 4 kertaa. Täyttä asiaa kirjoitit. Kiitos siitä.
Juurikin jos on välillä alalta pois ja palaa takaisin - muutoksen huomaa.