Pettääkö mies
Okei eli ollaan oltu reilu vuosi yhdessä, kummallakin on omat asunnot. Aiemmin vietettiin paljon aikaa hänen asunnollaan mutta viime aikoina poikkeuksetta mun luona ja mulla on ollut vähän olo että en ole yllättäen enää tervetullut hänen luokseen vaikka hän itse sanookin että viihtyy vain yleisesti paremmin mun kotona. No, pari viikkoa sitten mentiin illanvietosta yllättäen hänen luokseen (hän veti överikännit ja jouduin taluttamaan hänet kotiin). Seuraavana aamuna kun petasin sänkyä niin löysin sieltä irtoripsitupsun joka ei ollut minun. Kysyin asiasta mieheltä, joka vastasi olevansa täysin tietämätön miten se on sinne päätynyt ja arveli syyksi taannoisia kotibileitä joissa oli naispuolisia juhlijoita mukana, ja koska hän ei ollut imuroinut juhlien jälkeen niin tupsu on luultavasti kulkeutunut jaloissa sänkyyn.
Tämän lisäksi mies ei osaa kontrolloida alkoholinkäyttöään, eli usein esim tavalliset afterworkitkin menee överiksi kun ei osaa jättää juomista vain muutamaan (myös kaikki työkaverit on samanlaisia). Tämän seurauksena illat venyvät pitkiksi ja useimmiten lopettaa yhtäkkiä vaan vastaamatta viesteihin ja ilmoittelee itsestään sit seuraavana päivänä puolenpäivän aikoihin (sanoo siis että oli niin humalassa että unohti katsoa puhelinta tai sitten sammui).
Mies on pettänyt aiempaa tyttöystäväänsä useamman kerran (on itse avoimesti kertonut mulle). Mä yritän kovasti luottaa siihen kun hän sanoo että mitään ei ole tapahtunut, mutta koen hieman epäkunnioittavana kun hän tuntuu vähättelevän mun tunteita liittyen tähän asiaan ja kuvitteli että asia kuitataan mun mielestä sillä että hän sanoo miten asia on. Ihmettelee että miten nyt vieläkin haluan keskustella siitä miltä nämä kommunikaatiokatkokset ja irtoripsilöydökset mielestäni viittaavat samaan suuntaan.
Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Onko mahdollista että hän puhuu totta ja kuvittelen vaan omia?
Kommentit (64)
Kertoessaan sinulle pettäneensä aikaisemmassa suhteessa mies on varmaan myös kertonut sinulle tietääkö miehen ex näistä hänen pettämisistä vai pitikö hän ne exältään salassa? Jos mies on kertonut exälleen itse pettäneensä on suurempi todennäköisyys että kertoo sinullekin jos jotain tapahtuu. Jos mies on salannut pettämiset tarina voi olla toinen.
Kuka edes viitsii seurustella miehen kanssa, joka juo hallitsemattomasti alkoholia niin paljon että _sammuu_!? Ei sammumista tapahdu missään normaalien ihmisten ympyröissä! Tuossa puhutaan jo raskaan tason alkoholiongelmasta. Seuraava askel on ruokakomeroon tai sänkyyn kuseminen kännissä ja housuihin paskominen vielä kauheammassa kännissä. Nämä molemmat asioita joista olen järkyttyneenä lukenut Vauva-palstalta, en olisi ikinä voinut kuvitella että tällaista voi edes tapahtua.
Kukaan normaali ihminen ei koskaan juo alkoholia niin paljon että sammuu! Tuo on ihan sairasta!
Eräs seurustelukumppanini suhteen loppupuolella alkoi tulla mieluummin luokseni kuin että oltaisiin oltu hänen luonaan. Mietin tätä jälkikäteen, kun hän jäi kiinni lopulta tinderistä. Oliko ehtinyt olla jo jotain peliä, ennen kuin narautin hänet. Naisenvaistoni sanoivat, ettei kaikki ole kunnossa.
Tai no, korjaan kyllä sen verran, että mies ei tosiaan petä jos on yhden naisen kanssa onnellinen. Mutta miehen kyky olla vain yhden naisen kanssa onnellinen ei aina riipu siitä naisesta.