Lue keskustelun säännöt.
Meidän kissa kuoli aamupäivällä yllättäen. Tämä on lapsille ensimmäinen iso menetys ja tuota surua on äitinä vaikea katsoa
09.10.2021 |
Oli jo vanha 18v kissaherra, että ehkä ei tuota kuolemaa silti niin "yllättävänä" voi pitää, mutta ei tuosta sinällään mitään merkkejä ollut. Yhtäkkiä poika vain huomasi, että kissa on kuollut. Tuo kissa on ollut meidän perheessä pennusta asti ja lapset ovat kasvaneet sen kanssa. Nyt kaveri on pois 💔
Vaikeinta on kuitenkin katsoa tuota lasten surua. 16v tyttö ihan avoimesti on mun kanssa itkenyt, mutta pian 15v täyttävä poika on täysin vetäytynyt huoneeseensa, mutta kun tuli syömään, oli silmät itkusta turvonneet. Ei kuitenkaan halua puhua. Ehkä kaikista vaikeinta tämä on ollut kuitenkin meidän 12-vuotiaalle. Tyttö on ollut ihan hysteerinen koko päivän. Ei ole halunnut syödä ja on ihan rikki.
On tämä minustakin surullista, mutta pahinta tästä tekee tuo lasten suru.
Kommentit (28)
En sanoisi että se on ollut kaikista vaikeinta 12-vuotiaalle. Eniten olisin huolissani pojasta, joka ei osaa puhua vaan vetäytyy omiin oloihin suremaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se ikävää, mutta kuuluu elämään. Ehkä lemmikin poismeno on ensimmäiseksi menetykseksi kuitenkin parempi kuin ihmisen menettäminen.
Toisaaltaan hyvä, että sai kuolla kotona eikä kärsinyt!! Eläimen lopetettavaksi vieminen on hirveä kokemus!
Sen siitä saa kun kadottaa yhteyden alkuperäänsä. Jotenkin vastenmielistä. Puhun tässä myös itsestäni.
Vierailija kirjoitti:
En sanoisi että se on ollut kaikista vaikeinta 12-vuotiaalle. Eniten olisin huolissani pojasta, joka ei osaa puhua vaan vetäytyy omiin oloihin suremaan.
Kaikki surevat omalla tavallaan, miehille on tyypillistä sulkeutua kun naiset näyttävät surun avoimesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisitte pitää muistotilaisuuden kissakaverille ja haudata tai ehkä tuhkauttaa? Meillä pitkäaikainen koiraystävä tuhkattiin tämän vuoden alkupuolella, on nyt sievässä pikkuisessa uurnassa olohuoneen lipaston päällä, vieressä kuva ystävästä. Saadaan lohtua kun voidaan käydä juttelemassa ja välillä koskettaa kämmenillä tai silittää uurnaa.
Jossain vaiheessa ei toki vielä, voisitte miettiä uuden lemmikin hankintaa? Ei se toki korvaa edesmennyttä, mutta lapsille varmaan helpottavaa jos saisivat uuden ystävän.
N27
❤️ Kiitos ajatuksistasi. Me ollaan puhuttu jo ennen tätä hetkeä miehen ja lasten kanssa siitä, että tuhkataan ja säilötään tuhkat. Samalla tavalla kuin tekin olette tehneet. Mun isä lupasi rakentaa muistoristin kissalle ja pystytetään se mun vanhempien pihalle koiran muistoristin viereen.
Uutta lemmikkiä pitää miettiä myöhemmin. Nyt on tärkeää surra kovin suru ensin alta pois. AP
Vierailija kirjoitti:
Sen siitä saa kun kadottaa yhteyden alkuperäänsä. Jotenkin vastenmielistä. Puhun tässä myös itsestäni.
Kuolema on luonnollista. Jos eläisimme ikuisesti niin emme osaisi arvostaa elämää. Ei sitä kissaakaan arvoistaisi niin paljon, jos se olisi vaikka joku ikuisesti elävä robotti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota uusi katti. Kissoja saa ihan ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ikävää, mutta kuuluu elämään. Ehkä lemmikin poismeno on ensimmäiseksi menetykseksi kuitenkin parempi kuin ihmisen menettäminen.
No, sekin riippuu. Itselle isovanhempien menetykset oli nuorena tietty surullisia, mutta ei mitään verrattuna pitkäaikaisen lemmikin kuolemaan. Niin väärin kuin se joistain varmaan onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisitte pitää muistotilaisuuden kissakaverille ja haudata tai ehkä tuhkauttaa? Meillä pitkäaikainen koiraystävä tuhkattiin tämän vuoden alkupuolella, on nyt sievässä pikkuisessa uurnassa olohuoneen lipaston päällä, vieressä kuva ystävästä. Saadaan lohtua kun voidaan käydä juttelemassa ja välillä koskettaa kämmenillä tai silittää uurnaa.
Jossain vaiheessa ei toki vielä, voisitte miettiä uuden lemmikin hankintaa? Ei se toki korvaa edesmennyttä, mutta lapsille varmaan helpottavaa jos saisivat uuden ystävän.
N27
Ei kannata uutta ottaa lapsia varten, ellei itse halua ottaa. Tuon ikäiset lapset lentää kohta pesästä, lemmikit jää ja lemmikin hoito jää siis sen jälkeen vanhempien vastuulle.
Vierailija kirjoitti:
En sanoisi että se on ollut kaikista vaikeinta 12-vuotiaalle. Eniten olisin huolissani pojasta, joka ei osaa puhua vaan vetäytyy omiin oloihin suremaan.
Varmasti tuo suru on meillä kaikilla iso, mutta lapset näyttää sen eri tavalla. Mun poika on jo pari vuotta ollut tuollainen, että itkee itkunsa omissa oloissaan ja tulee sen jälkeen muiden seuraan. En siitä huolestuisi. Mun mies on hyvin samanlainen. Se miksi olen kuopuksesta erityisen huolissani liittyy tuohon syömättömyyteen. Ollaan muutenkin tässä syksyn aikana käyty painokontrollissa vähän väliä, kun tyttö on kasvanut huimasti pituutta, mutta paino laahaa kaukana perässä ja nyt olisi siis tärkeää syödä. Ei viitsi eikä saa kuitenkaan nyt painostaa. Toivottavasti se tästä, kun suru hälvenee. Huolestuttaa vain. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isot lapset ja noin surevat. Luulin otsikon perusteella että sun lapset on noin 5-vuotiaita.
Suru on osa elämää ja sille on tärkeää antaa tilaa ja "lupa surra". Ei kannata liian nopeasti hoputtaa reipastumaan, jokainen prosessoi omaa tahtiaan ja omalla tavallaan. Tuon pojan kanssa varoisin kritisoimasta hänen tapaansa surra. Toki voi kysyä, haluaisiko jutella tai osallistua esim. hautajaisten suunnitteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suru on sellainen asia, jota pitää opetella käsittelemään.
Sellaisena ihmisenä jolla melkein koko perhe on kuollut, voin sanoa että kun on sellainen asia mikä tulee jossain vaiheessa kaikille vastaan, se kannattaa ottaa nyt esille ja surra yhdessä.
Pitäkää hautajaiset ja itkekää.
Voimia lapsillesi, AP. Kuolema on luonnollinen asia, mutta se on suuri suru se lemmikin kuolema. Tuli niin eläväisesti mieleen oma tarina lukiessani pojastasi ja hänen surustaan. Ollessani 13v, oma rakas koirani jouduttiin lopettamaan. Olin kasvanut sen kanssa yksivuotiaasta, ja se oli yllättävän kova paikka muutoin niin kovalle teinipojalle. Menin tolaltani ja sulkeuduin pitkäksi aikaa. En halunnut puhua enkä muistella, mutta lopulta juuri puhuminen sai minut pääsemään asiasta pikkuhiljaa yli. Helpotti suuresti, kun isän kanssa muisteltiin yhdessä edesmennyttä koiraa ja pidettiin metsässä hirvimajalla pieni muistohetki. Kannattaa siis mennä varovasti jututtamaan poikaa.
M26
Hautaus on hyvä, mekin haudattiin lapsena. Tehtiin itse risti ja kaikki. Lapset vois tehdä ristin yhdessä. Uusi kissa lähikuukausina on myös hyvä idea. Ottakaa ihan pentuna, ne on niin suloisia ja kasvaa sitten varmasti tykkäämään lapsista. Jos oikein hurjia olette, niin voitte ottaa kaksikin. Niiden touhuja on hauska katsella ja niistä tulee hyvät kaverukset. Jos toinen myöhemmin kuolee yhtä yllättäin, niin suru ei ole niin hirveä, kun voi paijata vielä toista.
Montako näitä trollauksia pitää tehdä?
https://www.vauva.fi/keskustelu/4146561/20-vuotias-kissani-kuoli-suru-m…
https://www.vauva.fi/keskustelu/4134155/kissani-kuoli-minulla-niin-ikava
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitte pitää muistotilaisuuden kissakaverille ja haudata tai ehkä tuhkauttaa? Meillä pitkäaikainen koiraystävä tuhkattiin tämän vuoden alkupuolella, on nyt sievässä pikkuisessa uurnassa olohuoneen lipaston päällä, vieressä kuva ystävästä. Saadaan lohtua kun voidaan käydä juttelemassa ja välillä koskettaa kämmenillä tai silittää uurnaa.
Jossain vaiheessa ei toki vielä, voisitte miettiä uuden lemmikin hankintaa? Ei se toki korvaa edesmennyttä, mutta lapsille varmaan helpottavaa jos saisivat uuden ystävän.
N27
Ei kannata uutta ottaa lapsia varten, ellei itse halua ottaa. Tuon ikäiset lapset lentää kohta pesästä, lemmikit jää ja lemmikin hoito jää siis sen jälkeen vanhempien vastuulle.
12-vuotias on vielä ainakin 6 vuotta kotona. Siinä ehtii kissakin kupsahtaa. Ei ne kaikki elä 18-vuotiaiksi.
-sivusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ikävää, mutta kuuluu elämään. Ehkä lemmikin poismeno on ensimmäiseksi menetykseksi kuitenkin parempi kuin ihmisen menettäminen.
No, sekin riippuu. Itselle isovanhempien menetykset oli nuorena tietty surullisia, mutta ei mitään verrattuna pitkäaikaisen lemmikin kuolemaan. Niin väärin kuin se joistain varmaan onkin.
Ei minusta ole varsinaisesti väärin. Lemmikki on kuitenkin läsnä jokapäiväisessä arjessa, toisin kuin isovanhemmat yleensä. Voi olla pidempiäkin aikoja ettei heihin olla konkreettisesti yhteydessä, joten totta kai se lemmikin menetys myös varsinaisesti tuntuu, etenkin kun on lapsista kyse. Isovanhemman pois menon voi tavallaan "unohtaa" kun asia ei muistuta joka päivä.
Voisitte pitää muistotilaisuuden kissakaverille ja haudata tai ehkä tuhkauttaa? Meillä pitkäaikainen koiraystävä tuhkattiin tämän vuoden alkupuolella, on nyt sievässä pikkuisessa uurnassa olohuoneen lipaston päällä, vieressä kuva ystävästä. Saadaan lohtua kun voidaan käydä juttelemassa ja välillä koskettaa kämmenillä tai silittää uurnaa.
Jossain vaiheessa ei toki vielä, voisitte miettiä uuden lemmikin hankintaa? Ei se toki korvaa edesmennyttä, mutta lapsille varmaan helpottavaa jos saisivat uuden ystävän.
N27