Lue keskustelun säännöt.
Minusta ei ole lasten kanssa kotiin
05.12.2014 |
En ymmärrä miten jotkut jaksavat ja ovat onnellisia. Energiaa riittää monen kilometrin vaunulenkkeihin vauvan ja taaperon kanssa. Kokataan superterveellisiä ruokia. Leikitään taaperon kanssa ja vauvallakin on hyvä olla, kaikki on niin onnellista. Ystäviäkin riittää ja varsinkin niitä kenellä on lapsia. Käydään vauvakahviloissa ja puistoissa ja ties missä.
Mä en jaksa. Olen väsynyt energia tuskin riittää makkarakeiton väsäämiseen. Kaikki tuntuu uuvuttavalle. Seinät kaatuu päälle ja olen yksinäinen. En jaksa käydä ulkona, olen yrittänyt pakotta itseni vaunulenkille, mutta ei siitä tule mitään olen vain väsyneempi sen jälkeen. Kun vauva nukkuu makaan vain sohvalla puoli unessa ja heiluttelen lelua taaperolle. Minulla ei ole ystäviä, joilla on lapsia ja niillä kenellä ei ole paljastuivat etteivät ole ystäviä. Olen myös yrittänyt käydää perhekahviloissa lasten kanssa yksin, mutta sekin vain uuvuttaa. Koko se rumba, että lapset pakataan vaunuihin ja hoitolaukkuun mukaan suurinpiirtein koko elämä, sitten bussilla sinne tänne. Vauvallekin tulee nälkä ja joudun imettämään jossakin julkisella paikalla ja taapero itkee samalla rattaissa, koska ei jaksa odottaa.
Kun mies tulee töistä kotiin ottaa se lapset viihdyttääkseen ja leikittääkseen. Mun ainut aikuinen sosiaalinen kontakti on mieheni ja oma äitini, muuten lässytän päivät pitkät vauva kieltä.
Ei musta ole tälläiseen, palaan töihin heti kun mahdollista!
Miten ihmeessä te teette sen, pärjäätte kotona kertokaa haluan tietää onko se joillekin oikeasti niin helppoa ja ihanaa?
Kommentit (83)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 14:09"]Kotona lasten kanssa viihtyvät laiskat ihmiset, jotka haluavat ilmaisen elatuksen itselleen. Lapsiensa ja itsensä elatuksesta eivät voisi olla vähempää kiinnostuneita.
Sinä et siis kuulu tuohon joukkoon.
[/quote]
Viihdyn kotona. Minulla on vakituinen työpaikka, jossa olen ollut yli kymmenen vuotta. Sitä ennen opiskellut ammattiin 4.5 vuotta ja sitä ennen olin lukiossa. Kaikki kesät töissä.
Ei se laiskan merkki ole jos kotona on vajaa kaksi vuotta ja viihtyy.
En voi mitään sille, mutta väkisin tulee mieleen että tässä ne omat halut on aina ensisijalla. Ensin nainen on halunnut lapsen. Nainen saa sen. Nainen haluaa toisen lapsen, ja lyhyellä ikäerolla. Nainen saa toisen lapsen lyhyellä ikäerolla.
Nainen huomaa ettei kahden lapsen saaminen lyhyellä ikäerolla ollutkaan naisen juttu. Nainen haluaa takaisin sen elämänsä, mitä eli ennen kuin sai lapsensa. Nainen ei ollut ajatellutkaan, että se kotona olo olisi lapsen parhaaksi, vaan luuli että se olisi hänen parhaakseen. Kun näin ei ollut nainen lähtee töihin, lapset hoitoon vaikka lapset olisivat vielä tosi pieniä.
Minäminäminäminä. Hirveän käteväähän se on uhkailla, ettei vaan kykene olemaan kotona sen aikaa kun lapset siitä selkeästi hyötyisivät, vaikka jokainen psyykkisesti terve äiti siihen kykenee. Jotenkin musta alkaa tuntua, että siinä uhrautuvassakin äitiydessä oli omat puolensa. Ei menty täysin pois raiteiltaan, jos aikuisesta elämästään vuoden tai pari joutuu olemaan omassa kodissaan omien lastensa kanssa.
Lukekaa Joukolatar-blogia. Siinä hyvä esimerkki kaikille. Hänellä tosin on vain yksi kotipäivä viikossa - se minusta tuntuu liian vähältä, mutta muuten lapsen kanssa mennään kahviloihin, lounaille, brunssille, tapaamaan tutuuja, harrastuksiin...
Älkää siis jääkö kotiin; rohkeasti vaan tapaamaan muita äitejä, kyllä sieltä kavereita löytyy!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 14:50"]Miksi ihmeessä sitten pitää alkaa niitä lapsia vääntämään, jos on sellainen ihminen että ei ole yhtään kiinnostunut edes vauva-aiheisia juttuja sen lyhyen aikaa juttelemaan samassa tilanteessa olevien kanssa? Vai tuliko vauva- ja pikkulapsiarki jotenkin yllätyksenä? Tai siis onko se jotenkin erilaista mitä kuvittelitte? Yritän tässä vain ymmärtää, että miksi jotkut kokevat niin raskaana ja epämiellyttävänä lasten kanssa kotona olemisen.
Tiedän toki että ihmiset ovat erilaisia, mutta tuntuu ihmeelliseltä, että miksi niitä lapsia halutaan jos niiden kanssa ei kuitenkaan haluta viettää aikaa? Kotona oleminen ei varmasti ole kenellekkään aina niin ihanaa ja huonoja päiviä tulee kaikille. Mutta ihan sama pätee elämään silloinkin kun käy töissä.
Kotona ollessa asiat myös voi järjestää niinkuin itselle parhaimmaksi sopii. Ei todellakaan tarvi elää mitään täydellistä elämää. Hulluhan sellainen on joka vääntää hiki hatussa 5 ateriaa päivässä ja pitää kodin aina siistinä ja viihdyttää ja askartelee lasten kanssa kuin paraskin tarhantäti. Kotona oleminen kannattaa ottaa mahdollisimman rennosti, ruokaakin voi pakastaa ja aina on nopeasti jotain valmiina.
Itse ainakin olen viihtynyt todella hyvin, vaikka tietenkin on päiviä jolloin mikään ei suju. Töihinmeno ei silti houkuta yhtään. Kauhulla jo odotan sitä, miten saan raahattua 2 lasta aamulla päiväkotiin ja ehtiä ajoissa töihin klo 7. Ja miten lyhyiksi päivät jäävät kun kotona ollaan vasta klo 16 ja sit pitäisi tehdä ruokaakin ja käydä kaupassa ja siivota ja olis kiva harrastaakin jotain. Miten ihmeessä sitä ehtii tehdä mitään kivaa, kun käy töissä ja on lapsia???
[/quote]
Kyllä haluan viettää aikaa lasteni kanssa, mutta en ilman sosialisia kontakteja. Uskon kyllä, että sinunkin pääsi räjähtäisi, jos ainut sosiaalinen kontakti oma miehesi ja joskus äitisi. Minusta ei ainakaa ole puhumaan pelkkää vauva kieltä monta vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 12:48"]
No, toiset tekee arkista hoivatyötä töissä, ehkä ne on motivoituneempia hoivaamaan omia lapsiaan kotona kuin vierait ihmisiä töissä. Mulle ainakin kontrasti kirjallisen akateemisen työn ja lasten kotihoivan välillä on suuri. Sinnittelen siihen asti kun kuopus on 1 v ja mies jää kotiin.
[/quote]
"Arkista hoivatyötä" ja sitten taas korostetaan omaa erinomaisuuttaa akateemisena ja fiksuna ihmisenä joita ei lasten hoito kiinnosta. Aina tätä samaa av:llä. En itse koe tekeväni mitään "arkista hoivatyötä" sairaanhoitajana teho-osastolla vaan nimenomaan erittäin vaativaa työtä jossa joutuu jatkuvasti kehittymään ja käyttämään aivojaan. Töihin palasin keikkailemaan heti lapsen täytettyä vuoden. Pari kertaa viikossa töissä käynti tuo hyvää vastapainoa kotona olemiselle mutta ei tarvitse laittaa vielä lasta päiväkotiin joka sinne ei tuon ikäisenä mielestäni kuulu.
Kommenttisi mukaan hoitajat jaksavat jäädä kotiin lastensa kanssa koska tekevät tyhjänpäiväistä "aivot narikkaan työtä" ja pitävät kotona oloa helpompana kuin työssä käyntiä. Totuus on, että me hoitajat näemme päivittäin, mikä elämässä on tärkeää ja kuinka se voidaan viedä pois samantien. Toisin kuin Sinä, konttorirotta.
Miksei vauvakerhossa voi puhua homoliitoista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 22:19"][quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 22:11"]
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 22:08"]
Minäkään en aio olla kotona. Yritämme lasta ja olen jo valmiiksi kehitellyt A-, B-, C- ja D -vaihtoehdot, mitä aion tehdä että saan pakolliset 9 kk kulumaan... En vain yksinkertaisesti ole hoivaihminen. Toki aion opettaa lasta kuitenkin jo hyvin pienenä.
[/quote]
Nyt täytyy kysyä, miksi haluat lapsen jos et halua hoivata lasta? Teetkö muutkin ratkaisut elämässäsi siltä pohjalta, että jo valmiiksi tiedät ettet niistä nauti?
[/quote]
Uskon, että tulen kyllä osaksi nauttimaan paljonkin vauva-ajasta. Kyse on lähinnä siitä, että jos minut pakotettaisiin pelkästään olemaan 9 kk vauvan kanssa, turhautuisin. Siksi olen suunnitellut tuolle ajalle kaikenlaista hyödyllistä suunnitelmaa ja varasuunnitelmaa. Olen aika kunnianhimoinen ja tarvitsen asioiden eteenpäin viemistä.
[/quote]
Toivottavasti, et sitten ole tänne kirjoittamassa kun vauva tuli ja asiat ei menneetkään niin kuin olit suunnitellut.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 23:03"]Miksi sun ap pitää "viihdyttää" lapsiasi?
[/quote]
jokainen jolla on lapsia tietää, että ajoittain niitä joutuu viihdyttämään. Pitkät sadepäivät tms, ei YKSIKÄÄN lapsi jaksa koko päivää viihtyä yksin. Ja kovin touhukkaat tenavat vaativat viihdettä enemmän
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 11:44"]
Moni täälläkin hehkutta kotiäitiyden ihanuutta, mutta missä te kaikki nyt olette?
[/quote] oon töissä tietenkin, lapseni on 18 vee.
Miksi niitä lapsia pitää tehdä? Sääliksi käy pieniä jotka tuodaan jopa puoli seitsemään päiväkotiin. Haetaan sitten puoli viiden maissa. Kerrotaan vielä tädeille, että meidän maija menee jo seiskalta nukkumaan. Kuka ne lapset kasvattaa. Et ainakaan sinä. Hoitotädit monelle lapselle melkeinpä rakkainpia kuin omat vanhemmat. Miksiköhän?
En itsekkään ollut aikoinani "täydellinen" äiti. Annoin joskus purkkiruokaa. Kehtasin vielä nukkua päivällä. Parhaiten jaksaa kun lähtee etsimään seuraa. Ja tehkää please pienten lapsien vanhemmat lyhyttä päivää. Tai edes jotenkin lyhennätte sitä hoidossa oloaikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 13:43"]
Yrittäkää nyt tajuta, että tällaisia ihmisiä kun ap ja minä olen, on olemassa. Ei siinä auta kivat tekemiset. Mä kävin kerran vauva muskarissa, eikä tykätty kumpikaan. Enkä halua vauvakavereita kun jutut on kakka, leikki nännäännäää lässytystä. Viihdyn aikuisten seurassa ja mulle työ oli oikea ratkaisu. On mulla muitakin kavereita kun työkaverit, mutta niitähän tavataan sitten vapaa-ajalla. Töissä kun käydään, että saadaan rahaa. Ei sinne seurustelemaan mennä. Eikä tässä ole kyse helpommalla pääsemisestä, vaan siitä, ettei vaan"osaa" olla kotona. Ei koe sitä mielekkääksi. Ap, tsemppiä! Yritä jaksaa vielä vähän aikaa! T. Nelonen, joka ei ole päivääkään katunut ratkaisuaan
[/quote]
kummallisia ihmisiä. Olin 3,5 v kotona ja kertaakaan en puhunut kenenkään kanssa kakkajutuista.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 21:37"]
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 13:43"]
Yrittäkää nyt tajuta, että tällaisia ihmisiä kun ap ja minä olen, on olemassa. Ei siinä auta kivat tekemiset. Mä kävin kerran vauva muskarissa, eikä tykätty kumpikaan. Enkä halua vauvakavereita kun jutut on kakka, leikki nännäännäää lässytystä. Viihdyn aikuisten seurassa ja mulle työ oli oikea ratkaisu. On mulla muitakin kavereita kun työkaverit, mutta niitähän tavataan sitten vapaa-ajalla. Töissä kun käydään, että saadaan rahaa. Ei sinne seurustelemaan mennä. Eikä tässä ole kyse helpommalla pääsemisestä, vaan siitä, ettei vaan"osaa" olla kotona. Ei koe sitä mielekkääksi. Ap, tsemppiä! Yritä jaksaa vielä vähän aikaa! T. Nelonen, joka ei ole päivääkään katunut ratkaisuaan
[/quote]
kummallisia ihmisiä. Olin 3,5 v kotona ja kertaakaan en puhunut kenenkään kanssa kakkajutuista.
[/quote]
Minäkin ihmettelen, missä lobotomiapotilaiden kokoontumisajoissa nelosen kaltaiset kirjoittajat aikaansa oikein viettivät. En ole ikinä kuullut mitään kakkakestusteluja, vaikka tunnen runsaasti äitejä. Nelosen kuvaus siitä, miten äidit keskenään puhuvat, kuulostaa siltä kuin sen olisi keksinyt nuori, lapseton ihminen omasta päästään.
Jaksoin, koska mulla oli koko ajan elämässä muutakin kuin lapset ja kotityöt.
En oo ikinä edes kuvitellut että kotiäitiys olisi mukavaa lenkkeilyä ja vauva kerhoissa pyörimistä. Ei ole helppoa ja välillä on viikko ja kuukausia ettei jaksa, silti olen viidettä vuotta kotiäiti, en halua laittaa lapsiani päivähoitoon.
Nenegatiiviset tunteet kestää kun katselee lapsia silloin kun ne leikkii tai on onnellisia.
Koen olevani paska äiti, silti vielä toistaiseksi riittävän hyvä.
Tiuskin, en leiki, siivoan ja siivoan. Joka päivä käydään ulkona, teen ruuan, joka ilta sanon että rakastan.
On vaikea uskoa että joillain ihmisillä äitiys olisi kokoajan ihanaa, kyllä tämä välillä sellaista paskaa on. Välillä sitä vain katselee kahvikuppi kädessä lapsien touhua ja miettii kuinka onnekas ja onnellinen onkaan.
Riittämättömyyden tunne on pahin, anna sen olla, ole laiska ja mene sieltä mistä aita on matalin, muista rakastaa, se on tärkeintä.
Näihin todellakin. Koen tän vähän samanlaisena aikana kun joskus yläasteella kun sai päivät pitkät tehdä mitä tahtoi ja olla kavereiden kanssa. Pari hyvää äiti ystävää olen saanut ja pahanpäiväntuttuja kertynyt myös. Miehen saagan joka päivä töihin 3km ja sitä vauva nukkuu ekat unet takasintulomatkalla. Sitä yleensä näen kavereita ja kotiin vähän ennen kun mies tulee kotiin, teen usein ruuan vasta kun on tullut ni ei tarvii menettää hermoja nopeasti konttaavaan ja seisomista harjottelevan 11-kuisen kanssa. Aamuisin joskus ketuttaa kun vauva herää niin aikaisin mutta herään aina sillä aamun saattomatkalla ja ehdin usein ennen vauvan heräämistä kotiin hetkeksi juomaan kupposen ja laittaa vaikka tiskit. Oon tehnyt itselleni helpoksi tekemällä meidän kodin todella vauva ystävälliseski. Täällä on tasan yks oikea vaaran paikka, jonne ei ole helppo päästä. Vauva viihtyy hyvin koska en kiellä turhia juttuja, ei tarvitse riidellä, saa purra kenkiä yms. :D mies rakastaa vauvaa yli kaiken ja odotimme vuoden että saamme hänet masuun! <3 viikonloppuisin ollaan usein isovanhemmilla jotka hoitaa vauvaa ja tekee meille ruokaa ja päästään saunaan. Vauva menee iltaisin ysin aikaan nukkuu niin siinä meiän ns. Kahdenkeskinen aika :) 21-00., ja ja jos mulla vitutus päiviä niin meen suosiol kaupungille. Siivoamisesta eb ota paineita, kuulemma pieni pölyisyys vähentää allergioita. Imuroin 2-3 kertaa kuussa ja lakanat vaihan ehkä kahdesti kuussa. Ja urheilen enempi ku ennen ku nyt joa pyydän äitiäni hoitaa kerran viikossa ni vedän sen treenin sillä aikaa täysillä.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 23:22"]Ihmisillä on erilaisia keinoja selvitä väsymyksestä ja riittämättömyyden tunteesta. Minulle se oli kotiäitiaikana se, että lähdin joka päivä jonnekin. Mitä väsyneempi ja ärtyneempi olin, sitä tärkeämpää oli lähteä. Se lähteminen stimuloi, nosti vireystasoa, ja ennen kaikkea muistin aina, että sekin on valinta missä tunnetilassa antaa itsensä kotona olla. Jos kerran voin väsyneenäkin olla hyväntuulinen kun olemme kylässä tai kerhossa, voin olla sitä kotonakin. Lisäksi opin muilta äideiltä, ihan katsomalla, uusia tapoja suhtautua äitiyteen ja lastenhoitoon, ja sain heiltä hyviä niksejä.
Ei minulle koskaan tullut mieleen, että jonkun mielestä olisi iso asia että käy siellä ja täällä kuten ihmisillä nyt on tapana käydä. Vasta tällä palstalla olen oppinut, että se tekee äidistä aivottoman ja säälittävän, että viettää aikaa muidenkin äitien kanssa, ja vaan ne jotka haluavat näytellä jotain superäitiä, vaivautuvat tuollaisiin tylsämielisiin kinkereihin.
[/quote]
Itse en pitänyt vauvakerhoista jms. Kävin muutamia kertoja kunnes huomasin että siellä oli piirit valmiina. Sen sijaan kävin shoppailemassa, syömässä... minusta päivät vierehtävät niin nopeaan muutenkin että ohjelmaa ei ole tarvinnut kehitellä sen enempää. Tärkeänä omassa jaksamisessani on ollut moni asia, välillä on auttanut käydä uimahallissa, välillä löhötä laiskana, joskus toisen aikuisen seura, joskus suursiivous, sukan kutominen, hoplop, juhlat.... ei ole ollut mitään yhtä vaan mielen mukaan on menty.
Jos tykkää vauvakerhoista niin siinä ei ole mitään vikaa tai aivottomuutta. Edelleen käyn perhekerhossa isomman lapsen takia, en odota saavani sieltä aikuista seuraa enkä edes juttele kenellekkään, keskityn siellä vain omiin lapsiini, seurakunnan kerho on mukavaa ajan vietettä isommalle lapselle, itse ei kannata odottaa sieltä mitään aikuisen seuraa niin ei pety, menee vain lapsen vuoksi niin on mukavaa.