Ei uutta suhdetta eron jälkeen

Nykyään tuntuu, että ihmiset hyppii kukasta kukkaan helposti. Monilla ystävillänikin on ollut useita vakavia suhteita ja ovat vasta kolmekymppisiä. Miten oikeasti jaksaa aloittaa alusta niin monesti niin monen eri ihmisen kanssa? Miten jaksaa jatkuvasti ottaa elämäänsä uuden ihmisen ja avata tälle sydämensä.

Itselleni tuo kuulostaa liian raskaalta. Ei minulta riitä rakkautta niin monelle.

Nostan

Vähän samoilla linjoilla edellisten kirjoittajien kanssa. Ja jotenkin niin lannistava ajatus, että pitäisi aloittaa ihan alusta, siis tutustumaan uuteen ihmiseen, hänen tapoihinsa, oikkuihin ja tosiaan sukulaisiin, ystäviin. Itseasiassa ihan hullun kuormittava ajatus. 

Sen olen myös päättänyt että pidän oman asunnon, ei enää sitä perinteistä parisuhdetta kiitos... Jos siis joskus sattuisi joku sopiva ihminen vastaan tulemaan..

No en todellakaan halua mitään parisuhdetta enää. Miksi ajattelet, että olisi surullista ja säälittävää? Eipä ole tuollainen vielä omaan mieleen tullut. 

Ajattelin näin ja tuli kuitenkin mukava ihminen vastaan. Olen kuitenkin pitänyt oman asuntoni ja näemme pari kertaa viikossa. En enää pystyisi elämään sellaista symbioosia mitä nuoruuden suhteissa. Tarvitsen omaa tilaa ja aikaa ja vapautta.

Vuoden ollut nyt sinkkuna vaikean suhteen jälkeen. Uutta suhdetta en varsinaisesti kaipas mutta miehelle olis tarvetta läheisyyden muodossa. Juuri eilen heitin verkot vesille fwb hommia varten ja katsotaan miten käy. Helpompaa ainakin tommonen fwb:n etsiminen kun ei silleen tarvitse kiinnostua toisen elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Ei vaan jaksa jakaa elämäänsä. En halua asua kenenkään kanssa tai kysellä perään. En halua joutua tekemään päätöksiä siten, että aina pitää ottaa toinen huomioon.....

Olisi voinut olla tekstiä minulta! Ihan näin! Omassa tilanteessani on parasta, että nyt jäin vielä eläkkeelle, ja kykenen olemaan avuksi ja lasteni perheissä. Parasta elämänsisältöä ikinä!!

Minäkin päätin jo vuosia sitten, että olen mielummin yksin ja onnellinen, kuin vouhotan etsimässä jotain miestä ja varsinkaan, että huolisin hänet jakamaan kotini ja elämäni täysipainoisesti. Lapset saavat asua kotona ihan rauhassa ja en todellakaan edes ajattele, että hivuttaisin kotiimme "aikuisen oikeudella" jonkun miehen asumaan ja nuoret saisivat asian hyväksyä tai muuttaa pois.

Niin on tehnyt muutama tuttava ja se on ollut mielestäni kamalaa katsottavaa. Ero on ollut mielestäni heidän jutuissaan todella hyvä, mutta sitten se, että kohta sen jälkeen äiti tutustuttaa jonkun löytönsä puoliväkisin lapsilleen ja kohta lapset huomaavat, että tämä löytö asuu heillä, sanoivat he ihan mitä vain, on puistattavan kamalaa. Molemmissa tapauksissa tuttava oli sellainen, että hän on aikanaan muuttanut suoraan kotoa miehen kanssa yhteen ja ei ole käytännöllisesti ikinä asunut ihan yksin, vaan vieressä on pitänyt nuoruudesta lähtien olla mies. Minä olen taas viihtynyt aina yksinkin hyvin.

Sellainen miehenetsintä ei ole siis minun juttuni, vaan erotessani lasteni isästä en edes ajatellut uuden miehen etsimistä vuosiin. Minkäänlaista mielenkiintoa ei ole ollut siihen puuhaan. Vastaan on tullut esimerkiksi työn kautta parikin oikeasti hyvää tyyppiä, mutta en pysty suhtautumaan heihin muuten kuin kaverina. Oma miehetön elämäni on hyvää ja helppoa, kitkatonta ja leppoisaa. En usko, että vaihdan tätä ikinä hankalampaan.

Vierailija kirjoitti:

Vuoden ollut nyt sinkkuna vaikean suhteen jälkeen. Uutta suhdetta en varsinaisesti kaipas mutta miehelle olis tarvetta läheisyyden muodossa. Juuri eilen heitin verkot vesille fwb hommia varten ja katsotaan miten käy. Helpompaa ainakin tommonen fwb:n etsiminen kun ei silleen tarvitse kiinnostua toisen elämästä.

Minä en jaksaisi edes ajatella nusaamista, en tutun, enkä tuntemattoman kanssa.

Yksin voi olla onnellinen. Nainen elää pidempään, jos on onnellisesti yksin, kuin ollessaan huonossa suhteessa.

Minkä ikäisiä olette?

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisiä olette?

N32

Minä olen rakastunut kerran, emmekä seurustelleet koskaan virallisesti, mutta pidimme yhtä vuosien ajan, kunnes hän vaihto minut siihen hänelle oikeaan.

Olin 30v silloin ja päätin, että olen maailmalle antanut kaiken rakkauden, mitä minulla oli annettavana.

Minä en ole päässyt erosta yli kunnolla ja luotto miehiin meni niin kuralle, etten uutta suhdetta edes halua.

Itse tein monia asioita väärin ja tyhmästi, ensi rakkaus ja ensimmäinen suhde. Ei uskoisi, että olen jo 30 kaikkien niiden lapsellisten ja tyhmien juttujen perusteella mitä olen tehnyt.

Olen noin 40m vuotias. En eläessäni ole ollut parisuhteessa. Ja yhä useammin huomaan ajattelevani, että mitä oikeastaan menetän, vai menetänkö mitään, jos elän loppuikänikin yksin. Mutta toivon mukaan en koskaan, vasten tahtoani yksinäisemä.

Nykyään suhteet tuntuvat olevan samanlaista kulutusjuhlaa, kuten vaatteet. Mihinkään ei lähdetä ajatuksella "elämäksi", vaan kaikkeen lähdetään ajatuksella "kattellaan" ja "toimii tähän hetkeen".

Parisuhde ei ole pakollinen asia elämässä. Yksin on hyvä olla. Kaapista löytyy viiniä ja Satisfyer Pro ja onhan minulla myös kaksi ihanaa kissaa

Avioeron jälkeen olen asunut 11v yksin. 2 suhdetta on ollut. Toisessa nähtiin sillon, kun minulla ei ollut lapsia. Toisessa vuosi oltiin hyvin tiivisti. Ehkä voisin elää introvertti miehen kanssa. En pienten lasten kanssa. Viihdyn hyvin yksinkin 🙂

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde ei ole pakollinen asia elämässä. Yksin on hyvä olla. Kaapista löytyy viiniä ja Satisfyer Pro ja onhan minulla myös kaksi ihanaa kissaa

Satisfyer pitää hirveää meteliä. Naapuritkin tietää, kun surauttelet.

Panokone sen pitää olla. Klitorisimuri on sama kuin 12-vuotias löysi etusormella jänskää. 😁