Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Synnytystä edeltävä masennus - en tiennyt olemassaolosta.
03.12.2014 |
Tämmöinenkin fiilis näköjään voi tulla. Olen raskaana viikolla 28, eli viimeinen kolmannes alkamassa -luojalle kiitos siitä.
Raskaus sai alkunsa ehkäisystä huolimatta, mutta alkujärkytyksen jälkeen kääntyi kuitenkin ihan positiiviseksi ja iloiseksi asiaksi. Lapsemme on kolmas, vanhemmat lapset ovat jo 9 ja 12 vuotiaat eli iltatähti kyseessä.
Nyt vain synnytyksen loppupuolta kohden mentäessä oma epävarmuus ja synkkä fiilis on ottanut vallan. Tunteet menevät ihan ylös alas jatkuvasti. Pelkään niin tulevaa ja omaa jaksamista tällä iällä (35), vanhemmat lapset saadessani olin kuitenkin paljon nuorempi ja heidän kanssaan ei ollut koliikkeja, allergioita, sairasteluja ym. Nukkuivat aina yönsä ihan 2kk asti hyvin. Eli vauva-aika edellisillä on ollut todella helppo. Nyt ajattelen ettei kolmas voi mennä yhtä iisisti. En edes tunnista syytä alakulooni, koska taloutemme on kunnossa, parisuhde on kunnossa jne. Tuntuu vain jotenkin niin synkältä vankilalta seuraava vuosi ja se oma tunne hävettääkin. Edes miehelleni en ole kehdannut asiasta puhua, vaikka yleensä juttelemmekin paljon.
Kommentit (23)
[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 10:21"]Se, että tulevaisuus tuntuu synkältä vankilalta, ei itsessään ole masennusoire. Tuolta minultakin tuntuisi, jos tulisin raskaaksi enkä saisi aborttia ajoissa. Alakulosi syy voi olla ihan vain se, että elämäsi on muuttumassa sinun kannaltasi negatiiviseen suuntaan. Alakulo on tuohon aivan normaali reaktio.
[/quote]
Idiootti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 11:17"][quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 11:14"]
[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 11:09"]
[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 10:54"]
[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 10:50"]
[quote author="Vierailija" time="03.12.2014 klo 10:32"]
Mieti myös niitä positiivisia asioita, joita vauva-arki tuo mukanaan.
[/quote]
Eli?
[/quote]
No mä voin vastata sulle, koska aloin niitä heti miettiä. Olemme mieheni kanssa yksityisyrittäjiä ja kovasti tehneet vuosia töitä. Nyt minulla on syy ja järjestelyt jo tehtynä että voin rauhoittua kotiin joulun tienoilla ja antaa aikaa enemmän vanhemmillekin lapsille. Tämä pysäys tulee tarpeeseen ja en varmasti olisi jäänyt kotiin ilman ns. "pakkoa". -Ap
[/quote]
Eihän tuo liity vauva-arkeen mitenkään. Töiden vähentäminen on yrittäjälle mahdollista muutenkin ja itse asiassa paljon helpompaa ilman lasta, koska työn ja vapaa-ajan suhdetta on helpompi säädellä. Jos vauva-arjessa ei muuta hyvää ole, aika heikoilla kantimilla tuntuu päätös olevan.
[/quote]
Voit puhua omasta puolestasi, et minun, tai mieheni yrityksestä, jonka asioista et tiedä pätkääkään.
Tuo asia minulle tuli ENSIMMÄISENÄ mieleen. Varmasti muitakin positiivisia asioita matka varrella tulee. -Ap
[/quote]
Saa olla aika omituinen yritys, jos siinä yrittäjän on vaikeampi säädellä omaa työtaakkaansa lapsettomana kuin pienen lapsen vanhempana.
[/quote]
Joskus on parasta vain olla hiljaa ja pitää aivopierut sisällään.
Alue: Aihe vapaa
Itse masennuin esikoista odottaessa. Alkoi alkuraskaudesta ja joka kuukasi olo paheni. Ensimmäiset kolme kuukautta luulin, että se johtuu siitä, että alkuraskuadessa on alakuloa. Se ei kumminkaan mennyt ohi vaan paheni. Neuvolassa kerroin siitä noin puolessa välissä raskautta. Ensin sain ahdistuslääkkeeksi Cipralexin ja nukkumiseen Opamoxin. Helpotusta ei kumminkaan tullut ja Opamox ei auttanut unettomuuteen vaan ahdistukseen, joten Cipralex jätettiin pois ja Opamox määrättiin ahdistukseen. Opamox ei auttanut tarpeeksi ja vaikutuksessa kesti, joten oloni vain paheni pahenemistaan. Kävin myös psykologilla, mutta en saanut siitäkään apua. Olin todella huonossa kunnossa ja viikolla 35 yritin itsemurhaa syömällä koko purkin niitä Opamoxeja. Lähtö oli lähellä, mutta selvisin ja kun olin selvinnyt lääketokkurasta minua myös kadutti. Silloin tajuttiin, että minä tarvitsen oikeasti apua kerta viikossa psykologilla ei auta asiaa. Pääsin avoimelle osastolle, jossa olin synnytyksen jälkeenkin vielä niin kauan, että lapsivuodepsykoosin riskiä ei enää ollut. Kun lapsi syntyi kaikki ahdistus ja masennus vain katosi, olin elämäni kunnossa ja rakastunut vauvaan. Vauvan ollessa 2kk kotiuduin osastolta. Nyt vauva on jo 1v 6kk ja meille on toinen tulossa. Olen rv 28 ja elämäni kunnossa. Ainakin henkisesti, tässä raskaudessa vaivaa vain fyysiset ongelmat, kuten lantionlöystyminen.
Puhu neuvolassa asiasta ja vaadi tarvitsemaasi apua jos et koe saavasi sitä tarpeeksi! Jaksamisia <3