Täysin rajaton äiti. Miten hänet saa kuriin?

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äitini taas on ihan päinvastainen ja voisin lainata mielelläni sun äitiäsi vaikka päiväksi saadakseni kokea että joku välittää ja haluaa olla kanssani.

Ymmärrän kyllä miten ärsyttävää tuo voi olla mutta ei se toinenkaan ääripää mukava ole. Mieluummin ehkä noin kuin ettei välitettäisi.

Rajaton äiti ei tod välitä lapsestaan

Rajaton välittää vain itsestään. MINÄ MINÄ ja MINUN tarpeeni , viis muista. Miksi lasten pitää keksiä harrastuksia ja etsiä ystäviä aikuiselle ihmiselle , miksi aikuinen ihminen ei itse etsi niitä? Katkaiskaa hyvät ihmiset välit noihin energiasyöppöihin , ne on narsistisia piirteitä omaavia. Itsellä välit poikki yli 40 vuotta , tarkkana pitää olla vaikka yli 400 km ja poliisi välissä. Joku päivä ovikello kilahtaa ja "hei , me tultiin nyt". Ei koskaan enää , asun kerrostalossa ja pyysin että ala-ovi pidetään jatkuvasti lukittuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä äidin sanavarastoon ei kuulu lainkaan Ei-sanaa. Vuosien mittaan olen oppinut ottamaan huumorilla osan jutuista. Eniten ehkä ärsyttää ns. pakkoauttaminen. Eli autetaan niissä asioissa, joissa emme tarvitse apua, mutta sitten kun taas tarvitsisimme jotain apua niin sitä ei saa. Tapaamme äitiä yleensä aina lauantaisin, kun käymme isommassa marketissa ja viemme hänelle usein isompia ostoksia (ei omista autoa, eikä saa pyörällä kaikkia tuotua). Näkee tällöin lapsia ja juomme yleensä kahvit.

Äiti on ihan hyvä ja innokas kokki ja haluaa joskus aina kokata meille. Erikoisinta on, että haluaa kokata meille aina silloin kun meillä on muuta ohjelmaa. Pari vuotta sitten ystäväperhe "Korhoset" oli ollut vuoden komennuksella ulkomailla ja oli juuri palannut Suomeen. Olimme kertoneet hänelle että tuomme hänelle ruokaostokset normaalisti lauantaina, mutta jatkamme suoraan Korhosille, kun olimme menossa heille syömään ja kylään koko päiväksi. Tästä äiti jotenkin innostui, että kyllähän hän tarjoaa meille lauantaina ruoan. Soitti muutaman kerran viikolla ja kyseli, että monelta tulette syömään. Sanoin, että emme syö, vaan tuomme vaan tavarat koska tosiaan olemme menossa kylään syömään. No, tuli lauantai ja menimme viemään tavaroita hänelle ja hänen keittiössään odotti katettu pöytä, karjalanpaisti, uuniperunat ja täytekakku. Emme tietenkään jääneet syömään, vaan jatkoimme sovitusti kylään.

Sama juttu oli myös esim. kerran, kun meillä oli lasten harrastusryhmän kauden päättäjäiset ja olimme lauantaina menossa sekä lapset että vanhemmat talkoorahoilla Rossoon syömään. Pöydät oli varattu ja ison ryhmän ruoka toiveet toimitettu ravintolaan jo etukäteen. Taas sama homma, että kyllä hän tarjoaa ja me kiellämme moneen kertaan. Viemme hänelle ostokset ja tällä kertaa myös odotti katettu pöytä poronkäristyksineen ja marjapuuroineen.

En voi ymmärtää, että mitä tällainen käytös on. Toivooko hän että emme menekään ystäville kylään? Vai että sanomme kyläpaikassa että ei me syödäkään? Eikö hän halua että me ja lapset menemme harrastusporukan kanssa ravintolaan? Vai haluaako, että istumme siellä syömättä mitään? Näitä tilanteita on vuosien mittaan varmaan kymmeniä ja sitten on hyvä jossain lasten synttäreillä kertoa sukulaisille, että kuinka hän on monesti laittanut ruoan, mutta se ei kelpaa.

Toisaalta sitten monia tilanteita, jolloin mielellämme menisimme hänelle syömään (ajetaan satoja kilometrejä kotiin hiihtolomalta väsyneinä ja kaapit tyhjät, tehdään miehen kanssa pihatöitä koko viikonloppu eikä joudettaisi kokkaamaan, rakennetaan pihavarastoa palkatun raksamiehen kanssa ja ei olisi aikaa laittaa ruokaa.). Tällöin kun apua meille kelpaisi, niin hänen taas juuri silloin pitää levähtää kun on niin väsynyt.

Kuulostaa siltä, että äitisi "juttu" on tietynlainen uhriutuminen. Joko ihan tietoisesti tai sitten tiedostamatta kehittää tilanteita, joissa hänen apunsa ja panostuksensa "ei kelpaa". Sitten voi mässäillä siinä ajatuksessa (ja ehkä puhua ympäriinsä), kuinka oli täytekakut ja kaikki, mutta torjuttiin vaan. Kuinka kaltoinkohdeltu parka hän onkaan, vaikka kaikkensa yrittää. Sitten kun todella kaipaisitte sitä apua, niin nauttii teidän"näpäyttämisestä" niin että silloin ei sitten sovikaan auttaminen. Tekemällä tekee tilanteita, joissa voi loukkaantua. Ihmistyyppi on tuttu.

Kiitos kommenteista! Jotain tällaista olen itsekin ajatellut. Jonkinlaista vallankäyttöä kai se myös on, jos toisen lapsen mielipidettä ei oteta huomioon. En tiedä, että miksi hän edes kysyy mielipidettä, jos kuitenkin tekee ihan niin kuin itse haluaa. Hän voi esim. soittaa, että tutulla on myytävänä joku huonekalu, tarvitaanko. Hänen makunsa on todella erilainen ja kieltäydytään kohteliaasti. Seuraavana päivänä saattaa soittaa ja käskeä tulla käymään peräkärryn kanssa kun on kuitenkin ostanut sen. Hän saa välillä kauppakyydin eräältä serkultaan ja saattaa soittaa Prismasta että tarvitaanko sokeria/jauhoja/pesuaineita/mansikoita/jouluvaloja/astioita/korppuja/rypäleitä tai melkein mitä tahansa. Kieltäydyn aina, koska olen hyvin järjestelmällinen kaupassa kävijä, hyödynnän tarjouksia ja ostan esim. ruokatarvikkeet mieluiten itse, koska suunnittelemme ruokalistan jopa viikko etukäteen (käymme kaupassa kerran viikossa). Hän ei yleensä ikinä välitä kielloista ja kerran kun on kyydin saanut niin käy tuomassa ostoksensa meidän autokatokseen kun olemme töissä. Todella turhauttavaa yrittää miettiä käyttötarkoitusta esim. seitsemälle pussille vehnäjauhoja tai jollekin elintarvikkeelle, jota meillä ei käytetä, samalla Yritämme itse minimoida turhan ostamisen ja ruoka hävikin.

Ennustan että jossain vaiheessa hänellä todetaan muistisairaus.

Vierailija kirjoitti:

Meillä äidin sanavarastoon ei kuulu lainkaan Ei-sanaa. Vuosien mittaan olen oppinut ottamaan huumorilla osan jutuista. Eniten ehkä ärsyttää ns. pakkoauttaminen. Eli autetaan niissä asioissa, joissa emme tarvitse apua, mutta sitten kun taas tarvitsisimme jotain apua niin sitä ei saa. Tapaamme äitiä yleensä aina lauantaisin, kun käymme isommassa marketissa ja viemme hänelle usein isompia ostoksia (ei omista autoa, eikä saa pyörällä kaikkia tuotua). Näkee tällöin lapsia ja juomme yleensä kahvit.

Äiti on ihan hyvä ja innokas kokki ja haluaa joskus aina kokata meille. Erikoisinta on, että haluaa kokata meille aina silloin kun meillä on muuta ohjelmaa. Pari vuotta sitten ystäväperhe "Korhoset" oli ollut vuoden komennuksella ulkomailla ja oli juuri palannut Suomeen. Olimme kertoneet hänelle että tuomme hänelle ruokaostokset normaalisti lauantaina, mutta jatkamme suoraan Korhosille, kun olimme menossa heille syömään ja kylään koko päiväksi. Tästä äiti jotenkin innostui, että kyllähän hän tarjoaa meille lauantaina ruoan. Soitti muutaman kerran viikolla ja kyseli, että monelta tulette syömään. Sanoin, että emme syö, vaan tuomme vaan tavarat koska tosiaan olemme menossa kylään syömään. No, tuli lauantai ja menimme viemään tavaroita hänelle ja hänen keittiössään odotti katettu pöytä, karjalanpaisti, uuniperunat ja täytekakku. Emme tietenkään jääneet syömään, vaan jatkoimme sovitusti kylään.

Sama juttu oli myös esim. kerran, kun meillä oli lasten harrastusryhmän kauden päättäjäiset ja olimme lauantaina menossa sekä lapset että vanhemmat talkoorahoilla Rossoon syömään. Pöydät oli varattu ja ison ryhmän ruoka toiveet toimitettu ravintolaan jo etukäteen. Taas sama homma, että kyllä hän tarjoaa ja me kiellämme moneen kertaan. Viemme hänelle ostokset ja tällä kertaa myös odotti katettu pöytä poronkäristyksineen ja marjapuuroineen.

En voi ymmärtää, että mitä tällainen käytös on. Toivooko hän että emme menekään ystäville kylään? Vai että sanomme kyläpaikassa että ei me syödäkään? Eikö hän halua että me ja lapset menemme harrastusporukan kanssa ravintolaan? Vai haluaako, että istumme siellä syömättä mitään? Näitä tilanteita on vuosien mittaan varmaan kymmeniä ja sitten on hyvä jossain lasten synttäreillä kertoa sukulaisille, että kuinka hän on monesti laittanut ruoan, mutta se ei kelpaa.

Toisaalta sitten monia tilanteita, jolloin mielellämme menisimme hänelle syömään (ajetaan satoja kilometrejä kotiin hiihtolomalta väsyneinä ja kaapit tyhjät, tehdään miehen kanssa pihatöitä koko viikonloppu eikä joudettaisi kokkaamaan, rakennetaan pihavarastoa palkatun raksamiehen kanssa ja ei olisi aikaa laittaa ruokaa.). Tällöin kun apua meille kelpaisi, niin hänen taas juuri silloin pitää levähtää kun on niin väsynyt.

Kokeilkaa käänteistä psykologiaa. Uskottelette että olette menossa raksapäivän päätteeksi syömään tuttaville, tai matkalta palatessa sanotte että tuotte vain tuliaiset ja menette sitten reissuporukan kanssa ravintolaan syömään.

Vierailija kirjoitti:

Minun anoppi on tätä samaa sarjaa, ei onneksi niin paha kuin moni muu tässä ketjussa mutta rasittava yhtäkaikki. On hyvin ”neuvova” ja meidän elämään puuttuva, ja minä miniä olen usein silmätikkuna koska pojassaan ei voi olla mitään vikaa. Jos pääsee kotiimme valvomatta niin jo on komerot siivottu ja tavarat järjestetty ”paremmin” 😤

On lapsellisen manipuloiva ja yrittää vaikuttaa tapaan miten elämme, jos teemme väärin niin ”hän ei aio hoitaa lapsiamme enää ikinä”. Saattaa sulkeutua makuuhuoneeseen tuntikausiksi jos vaikka jouluna joku ehdottaa jotain ”väärää”, kuten että syötäisiinkö tunnin päästä, kun hänen ajatuksissaan oli tarkoitus syödä kolmen tunnin päästä. Kutsuu miestäni isänsä nimellä ja lapsiani isänsä tai vaarinsa nimellä, joskus mietin onko tämä tarkoituksellista, koska tuntuu olevan niin säännönmukaista. Lastemme nimet ovat tietysti huonoja ja vääriä, joten siksikään niitä ei varmaan mielellään käytä. Joskus saattaa soittaa minulle vihaisen puhelun, vaikkapa aiheesta ”kyllä ne lapset täytyy rokottaa koronaa vastaan!!!!”, ikäänkuin jo ajatuksissaan riitelisi minun kanssa rokotuksista tietämättä minun mielipidettäni ollenkaan.

Tämä herätti huomioni. Oma seitsemää kymppiä lähentelevä äitini aloittaa puheensa asioiden keskeltä. Veljeni on sanonut osuvasti, että äiti ikään kuin kuvittelee meidän muiden lukevan hänen ajatuksiaan ja ymmärtävän kaiken ns puolesta sanasta. Asiaa on ongelmoitu jo vuosikymmenet eikä tilanne ole korjaantunut koskaan.

Äiti on kokonaisuudessaan harmiton, mutta rajaton ja jotenkin vaikea, uhriutuva persoona. Kaikki lapset yhtä lukuunottamatta ovat muuttaneet satojen kilometrien päähän, jopa ulkomaille.

Voiko kuvitelma "perheen yhteisestä ajatuksenlukutaidosta" olla hahmotushäiriötä, muistisairautta tai jotain muuta? Hänen kanssaan on välillä vaikea keskustella tämän ominaisuutensa takia - hän suuttuu, kun joudumme kysymään tarkempia kysymyksiä, ihmettelemään ja "niskoittelemaan" koska emme ole yhtään kärryillä hänen ajatuksistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun anoppi on tätä samaa sarjaa, ei onneksi niin paha kuin moni muu tässä ketjussa mutta rasittava yhtäkaikki. On hyvin ”neuvova” ja meidän elämään puuttuva, ja minä miniä olen usein silmätikkuna koska pojassaan ei voi olla mitään vikaa. Jos pääsee kotiimme valvomatta niin jo on komerot siivottu ja tavarat järjestetty ”paremmin” 😤

On lapsellisen manipuloiva ja yrittää vaikuttaa tapaan miten elämme, jos teemme väärin niin ”hän ei aio hoitaa lapsiamme enää ikinä”. Saattaa sulkeutua makuuhuoneeseen tuntikausiksi jos vaikka jouluna joku ehdottaa jotain ”väärää”, kuten että syötäisiinkö tunnin päästä, kun hänen ajatuksissaan oli tarkoitus syödä kolmen tunnin päästä. Kutsuu miestäni isänsä nimellä ja lapsiani isänsä tai vaarinsa nimellä, joskus mietin onko tämä tarkoituksellista, koska tuntuu olevan niin säännönmukaista. Lastemme nimet ovat tietysti huonoja ja vääriä, joten siksikään niitä ei varmaan mielellään käytä. Joskus saattaa soittaa minulle vihaisen puhelun, vaikkapa aiheesta ”kyllä ne lapset täytyy rokottaa koronaa vastaan!!!!”, ikäänkuin jo ajatuksissaan riitelisi minun kanssa rokotuksista tietämättä minun mielipidettäni ollenkaan.

Tämä herätti huomioni. Oma seitsemää kymppiä lähentelevä äitini aloittaa puheensa asioiden keskeltä. Veljeni on sanonut osuvasti, että äiti ikään kuin kuvittelee meidän muiden lukevan hänen ajatuksiaan ja ymmärtävän kaiken ns puolesta sanasta. Asiaa on ongelmoitu jo vuosikymmenet eikä tilanne ole korjaantunut koskaan.

Äiti on kokonaisuudessaan harmiton, mutta rajaton ja jotenkin vaikea, uhriutuva persoona. Kaikki lapset yhtä lukuunottamatta ovat muuttaneet satojen kilometrien päähän, jopa ulkomaille.

Voiko kuvitelma "perheen yhteisestä ajatuksenlukutaidosta" olla hahmotushäiriötä, muistisairautta tai jotain muuta? Hänen kanssaan on välillä vaikea keskustella tämän ominaisuutensa takia - hän suuttuu, kun joudumme kysymään tarkempia kysymyksiä, ihmettelemään ja "niskoittelemaan" koska emme ole yhtään kärryillä hänen ajatuksistaan.

Netistä löytyi termi cognitive distortion, johon harhaluulo ajatustenluvusta sisältyy. Se on nähtävästi jonkinlainen todellisuudentajun häiriö, ja johtaa suuriin vaikeuksiin vuorovaikutuksessa. Se liittyy myös masennus- ja ahdistustaipumukseen.

Wikipediassa todetaan, että "ajatustenlukuun" liittyy yritys ja pyrkimys päästä tekemään negatiivisia johtopäätöksiä. Niin itsestä, muista kuin tulevaisuudestakin.

Äiti kuulostaa varsinaiselta energiasyöpöltä!

Vierailija kirjoitti:

Tilanne on mielestäni surullinen. Ymmärrän että äidin joka paikkaan mukaan tunkeminen on raskasta lapsille. Äidillä vain ei taida olla elämässä juuri muuta sisältöä kuin lapset, hän elää lastensa kautta. Minun lapset on vielä pieniä, heitä ei vielä haittaa kun äiti on koko ajan heidän kanssaan. Toivottavasti minusta ei tule tuollaista äitiä, joka ei osaa päästää irti sitten kun lapset kasvavat. Pitää kehitellä ajoissa jotain muutakin sisältöä elämään, että en tule liian takertuvaksi, tällä hetkellä minulla ei ole muuta kuin lapset.

Aloittajaa kannustaisin yhdessä äidin kanssa miettimään, mistä äiti löytäisi muutakin sisältöä elämään.

Ei mun äidillä ainakaan ole ainoatakaan ystävää, kenen kanssa kävisi missään. Epäilen, ettei osaa ylläpitää ihmissuhteita.

Minä olen vasta aika nuori, mutta olen saanut oikeastaan molemmilta vanhemmilta kokea samaa. Jo lapsena olin hyvin kiltti ja aika herkkä lapsi. Huomasin, että minun pitää tehdä niinkuin vanhemmat haluavat ja olla mieliksi, etten suututa heitä. Varsinkin isäni oli hyvin ikävä välillä ja suuttui heti jos tein jotain hänen mielestään väärin. Harrastukset ja kaikki tekeminen monesti vanhempien pakottamaa. Olin kotona usein levoton ja muistan monia tilanteita joissa pelkäsin vanhempien suuttuvan. Minua myös vertailtaan paljon muihin lapsiin. En ollut esim tarpeeksi rohkea tai tein väärin jos leikin vaan sen yhden tyypin kanssa ( joka sattui olemaan ainoa kaverini) ja minulla ei ollut enempää seuraa. Jos opettajalta esim tuli jonkun arvioinnin yhteydessä palautetta, että en ole kovin aktiivinen tunneilla niin vanhemmat saivat siitä taas syyn etten ollut tarpeeksi rohkea jne. Pelkäsinkin aina kaikkia vanhempain iltoja, että siellä opettajat sanovat jotain negatiivistä minusta. En ole lapsuudessakaan ollut kovin rento ja muistan murehtineeni kaikkea paljon. Isääni jännitin silloin ja vieläkin epämukavaa olla hänen kanssaan kahden. Ei itse sillä tavalla "tiedosta" käytöstään ja ei koskaan "muista" mitään ikäviä hetkiä ja kaikkea tekemäänsä. 

Jos kaikkea ajattelen niin vielä enemmän silti surua aiheutti se kuinka äitini ei koskaan kunnolla sanonut isälleni vastaan ja antoi hänen huutaa minulle ihan mitättömistä jutuista. Jotenkin jätti minut jo hyvin pienenä isäni armoille. Se aiheuttikin paljon pahaa ja olin jo kouluun mennessä aika ujo ja arka lapsi. Monesti katsoin kun muut riehuivat tai sanoivat vastaan vanhemmilleen niin itse vaan mietin etten uskaltaisi tehdä samaa. Oikeastaan tein aina niinkuin pyydettiin. Myöhemmin minua vähän kiusattiin ja jäin jo lapsena  aika yksin sen kanssa. Muuton jälkeen myöhemmin parin hyvän vuoden jälkeen kiusaaminen alkoi taas uudessa paikassa ja jäin sen kanssa ihan omilleni.

jatkuu

jatkoa

Se toisaalta olikin hullua, että vanhemmat vieläkin kun olin nuori tavallaan sanelivat mitä oli hyvä harrastaa ja kävin heidän mielikseen siellä ja he tavallaan myös "suojelivat" minua kaikelta ja eivät esim tahtoneet minun kulkevan yksin illalla missään jne mutta samalla minua joka päivä kiusattiin ja olin ihan yksin ja siitä ei voinut edes puhua. Tälläinen käytös satuttaa, kun tavallaan he olivat niin hyviä vanhempia mukamas, mutta eivät välittäneetkään ja en voinut heille puhua. Pyysin joskus apua, kun voimani loppuivat niin sain pyytää anteeksi ja isäni uhkaili minua. Oli häpeäksi, että hänen tyttärensä halusi silloin kuolla ja sain kirjoittaa anteeksipyyntökirjeen vanhemmilleni. Sen jälkeen tiesin, että minun pitää vaan kestää ja en voi puhua heille mistään kunnolla.

Minulta jäi oikeastaan koko nuoruus välistä. En käynyt missään ja ei ollut ystäviä. Kiusattiin kokoajan ainakin jonkin verran. Olin todella yksin. Nyt vuosien jälkeen kumpikin jatkaa samalla tavalla. Eivät siedä yhtään arvosteluja ja samalla riitelevät keskenään. Minä olen edelleen jokin välikappale heille. Eivät tavallaan kohtele minua niinkuin aikuista ihmistä pitäisi kohdella. Edelleen ovat kovin "suojelemassa" minua ja samalla epäilevät pärjäämistäni, mutta eivät muista niitä vuosi kun oikeasta olisin apua tarvinnut. Tekisi mieleni joskus heille sanoa, että jätitte yksin silloin ja mitä te nyt suojelette, kun että suojelleet silloinkaan miltään. Samalla tätä on erittäin ikävä kirjoittaa ja moni kokee pahempaakin. Olen vaan kuin jokin nukke ollut tässä perheessä ja joskus toivoisin, että olisi ollut erilaiset vanhemmat. Meillä ei ole paljonkaan yhteistä. He eivät ymmärrä heikkoitta tai sitä ettei joku kestä niin paljon. Jos esim puhuu kiusaamisesta niin minun pitäisi hävetä heikkouttani, että vielä vuosienkin päästä kaikki se ahdistaa. Niinpä niistä ei voi puhua, kun tulee vaan paha mieli.

Sori aiheen ohitus myös. Pelkään vaan itsekin sitä etten koskaan pääse irti ja että he hallitsevat minua vielä kauan. Ymmärrän sen, että minunkin pitää yrittää muuttaa asiaa, mutta minut on tavallaan kasvatettu väärin ja he ovat olleet liian vahvoja itseeni nähden. Joskus mietin kumpa kaikki olisi paremmin ja sellaista normaalimpaa elämää. Itse olen vähän hukassa muutenkin. Menneisyyden kokemukset rasittavat elämääni ja ei ole läheisiä. Siten vanhempien kanssa yritän olla väleissä, että olisi edes joku, mutta samalla he jyräävät minut kerta toisensa jälkeen.

Ei ole mitään keksittyä tässä keskustelussa, täyttä asiaa.

T. samanlaista kokenut sivustaseuraaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun anoppi on tätä samaa sarjaa, ei onneksi niin paha kuin moni muu tässä ketjussa mutta rasittava yhtäkaikki. On hyvin ”neuvova” ja meidän elämään puuttuva, ja minä miniä olen usein silmätikkuna koska pojassaan ei voi olla mitään vikaa. Jos pääsee kotiimme valvomatta niin jo on komerot siivottu ja tavarat järjestetty ”paremmin” 😤

On lapsellisen manipuloiva ja yrittää vaikuttaa tapaan miten elämme, jos teemme väärin niin ”hän ei aio hoitaa lapsiamme enää ikinä”. Saattaa sulkeutua makuuhuoneeseen tuntikausiksi jos vaikka jouluna joku ehdottaa jotain ”väärää”, kuten että syötäisiinkö tunnin päästä, kun hänen ajatuksissaan oli tarkoitus syödä kolmen tunnin päästä. Kutsuu miestäni isänsä nimellä ja lapsiani isänsä tai vaarinsa nimellä, joskus mietin onko tämä tarkoituksellista, koska tuntuu olevan niin säännönmukaista. Lastemme nimet ovat tietysti huonoja ja vääriä, joten siksikään niitä ei varmaan mielellään käytä. Joskus saattaa soittaa minulle vihaisen puhelun, vaikkapa aiheesta ”kyllä ne lapset täytyy rokottaa koronaa vastaan!!!!”, ikäänkuin jo ajatuksissaan riitelisi minun kanssa rokotuksista tietämättä minun mielipidettäni ollenkaan.

Tämä herätti huomioni. Oma seitsemää kymppiä lähentelevä äitini aloittaa puheensa asioiden keskeltä. Veljeni on sanonut osuvasti, että äiti ikään kuin kuvittelee meidän muiden lukevan hänen ajatuksiaan ja ymmärtävän kaiken ns puolesta sanasta. Asiaa on ongelmoitu jo vuosikymmenet eikä tilanne ole korjaantunut koskaan.

Äiti on kokonaisuudessaan harmiton, mutta rajaton ja jotenkin vaikea, uhriutuva persoona. Kaikki lapset yhtä lukuunottamatta ovat muuttaneet satojen kilometrien päähän, jopa ulkomaille.

Voiko kuvitelma "perheen yhteisestä ajatuksenlukutaidosta" olla hahmotushäiriötä, muistisairautta tai jotain muuta? Hänen kanssaan on välillä vaikea keskustella tämän ominaisuutensa takia - hän suuttuu, kun joudumme kysymään tarkempia kysymyksiä, ihmettelemään ja "niskoittelemaan" koska emme ole yhtään kärryillä hänen ajatuksistaan.

Tyypillisesti tuo ”tiedän, mitä ajattelet” liittyy persoonallisuushäiriöihin ja siis empatiakyvyttömyyteen. Erityisesti juurikin b-klusteriin, eli narsistiseen, epävakaaseen tai huomionhakuiseen persoonaan. Eli kun kyky empatiaan on puutteellinen, ei oikein muista että toiset voivat ajatella eri tavoin kuin itse tekee. Siis omia ajatuksiaan he syöttävät toisten päähän, kuvitellen olevansa hyviä ihmistuntijoita 🙄 Heiltä puuttuu näin kyky erottaa, mihin itse loppuu ja mistä alkaa toinen ihminen - siis rajattomia tällä tapaa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä sama provo aloitus on ollut täällä useita kertoja.

Miten joku viitsiikin vetää vanhoja aloituksia tänne toistuvasti.

Samaa paskaa luettavaksi, samoja kommentteja luettavaksi.

Ja koko aloitus on täysin seinästä vedettyä legendaa, keksittyä sontaa.

Jonkun äiti on eksynyt tänne : D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun anoppi on tätä samaa sarjaa, ei onneksi niin paha kuin moni muu tässä ketjussa mutta rasittava yhtäkaikki. On hyvin ”neuvova” ja meidän elämään puuttuva, ja minä miniä olen usein silmätikkuna koska pojassaan ei voi olla mitään vikaa. Jos pääsee kotiimme valvomatta niin jo on komerot siivottu ja tavarat järjestetty ”paremmin” 😤

On lapsellisen manipuloiva ja yrittää vaikuttaa tapaan miten elämme, jos teemme väärin niin ”hän ei aio hoitaa lapsiamme enää ikinä”. Saattaa sulkeutua makuuhuoneeseen tuntikausiksi jos vaikka jouluna joku ehdottaa jotain ”väärää”, kuten että syötäisiinkö tunnin päästä, kun hänen ajatuksissaan oli tarkoitus syödä kolmen tunnin päästä. Kutsuu miestäni isänsä nimellä ja lapsiani isänsä tai vaarinsa nimellä, joskus mietin onko tämä tarkoituksellista, koska tuntuu olevan niin säännönmukaista. Lastemme nimet ovat tietysti huonoja ja vääriä, joten siksikään niitä ei varmaan mielellään käytä. Joskus saattaa soittaa minulle vihaisen puhelun, vaikkapa aiheesta ”kyllä ne lapset täytyy rokottaa koronaa vastaan!!!!”, ikäänkuin jo ajatuksissaan riitelisi minun kanssa rokotuksista tietämättä minun mielipidettäni ollenkaan.

Tämä herätti huomioni. Oma seitsemää kymppiä lähentelevä äitini aloittaa puheensa asioiden keskeltä. Veljeni on sanonut osuvasti, että äiti ikään kuin kuvittelee meidän muiden lukevan hänen ajatuksiaan ja ymmärtävän kaiken ns puolesta sanasta. Asiaa on ongelmoitu jo vuosikymmenet eikä tilanne ole korjaantunut koskaan.

Äiti on kokonaisuudessaan harmiton, mutta rajaton ja jotenkin vaikea, uhriutuva persoona. Kaikki lapset yhtä lukuunottamatta ovat muuttaneet satojen kilometrien päähän, jopa ulkomaille.

Voiko kuvitelma "perheen yhteisestä ajatuksenlukutaidosta" olla hahmotushäiriötä, muistisairautta tai jotain muuta? Hänen kanssaan on välillä vaikea keskustella tämän ominaisuutensa takia - hän suuttuu, kun joudumme kysymään tarkempia kysymyksiä, ihmettelemään ja "niskoittelemaan" koska emme ole yhtään kärryillä hänen ajatuksistaan.

Tyypillisesti tuo ”tiedän, mitä ajattelet” liittyy persoonallisuushäiriöihin ja siis empatiakyvyttömyyteen. Erityisesti juurikin b-klusteriin, eli narsistiseen, epävakaaseen tai huomionhakuiseen persoonaan. Eli kun kyky empatiaan on puutteellinen, ei oikein muista että toiset voivat ajatella eri tavoin kuin itse tekee. Siis omia ajatuksiaan he syöttävät toisten päähän, kuvitellen olevansa hyviä ihmistuntijoita 🙄 Heiltä puuttuu näin kyky erottaa, mihin itse loppuu ja mistä alkaa toinen ihminen - siis rajattomia tällä tapaa.

Pahimmillaan nämä ovat tosi ystävällisiä ja vaikuttavat mukavilta persoonilta. "Paras" tällainen alkoi sanoittaa mun tunteitani, ja väärinhän ne meni aina. Huono käytös ystävällisesti hymyillen menee useimmille hyvin läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun anoppi on tätä samaa sarjaa, ei onneksi niin paha kuin moni muu tässä ketjussa mutta rasittava yhtäkaikki. On hyvin ”neuvova” ja meidän elämään puuttuva, ja minä miniä olen usein silmätikkuna koska pojassaan ei voi olla mitään vikaa. Jos pääsee kotiimme valvomatta niin jo on komerot siivottu ja tavarat järjestetty ”paremmin” 😤

On lapsellisen manipuloiva ja yrittää vaikuttaa tapaan miten elämme, jos teemme väärin niin ”hän ei aio hoitaa lapsiamme enää ikinä”. Saattaa sulkeutua makuuhuoneeseen tuntikausiksi jos vaikka jouluna joku ehdottaa jotain ”väärää”, kuten että syötäisiinkö tunnin päästä, kun hänen ajatuksissaan oli tarkoitus syödä kolmen tunnin päästä. Kutsuu miestäni isänsä nimellä ja lapsiani isänsä tai vaarinsa nimellä, joskus mietin onko tämä tarkoituksellista, koska tuntuu olevan niin säännönmukaista. Lastemme nimet ovat tietysti huonoja ja vääriä, joten siksikään niitä ei varmaan mielellään käytä. Joskus saattaa soittaa minulle vihaisen puhelun, vaikkapa aiheesta ”kyllä ne lapset täytyy rokottaa koronaa vastaan!!!!”, ikäänkuin jo ajatuksissaan riitelisi minun kanssa rokotuksista tietämättä minun mielipidettäni ollenkaan.

Tämä herätti huomioni. Oma seitsemää kymppiä lähentelevä äitini aloittaa puheensa asioiden keskeltä. Veljeni on sanonut osuvasti, että äiti ikään kuin kuvittelee meidän muiden lukevan hänen ajatuksiaan ja ymmärtävän kaiken ns puolesta sanasta. Asiaa on ongelmoitu jo vuosikymmenet eikä tilanne ole korjaantunut koskaan.

Äiti on kokonaisuudessaan harmiton, mutta rajaton ja jotenkin vaikea, uhriutuva persoona. Kaikki lapset yhtä lukuunottamatta ovat muuttaneet satojen kilometrien päähän, jopa ulkomaille.

Voiko kuvitelma "perheen yhteisestä ajatuksenlukutaidosta" olla hahmotushäiriötä, muistisairautta tai jotain muuta? Hänen kanssaan on välillä vaikea keskustella tämän ominaisuutensa takia - hän suuttuu, kun joudumme kysymään tarkempia kysymyksiä, ihmettelemään ja "niskoittelemaan" koska emme ole yhtään kärryillä hänen ajatuksistaan.

Tyypillisesti tuo ”tiedän, mitä ajattelet” liittyy persoonallisuushäiriöihin ja siis empatiakyvyttömyyteen. Erityisesti juurikin b-klusteriin, eli narsistiseen, epävakaaseen tai huomionhakuiseen persoonaan. Eli kun kyky empatiaan on puutteellinen, ei oikein muista että toiset voivat ajatella eri tavoin kuin itse tekee. Siis omia ajatuksiaan he syöttävät toisten päähän, kuvitellen olevansa hyviä ihmistuntijoita 🙄 Heiltä puuttuu näin kyky erottaa, mihin itse loppuu ja mistä alkaa toinen ihminen - siis rajattomia tällä tapaa.

Narsisti pitää uhriaan itsensä jatkeena. Eli kun narsisti päättää lähteä uimaan , myös uhri ajattelee samoin ja lähtee uimaan. Kun uhri ei suostukaan lähtemään uimaan , narsistille tämä on vihan osoitus.  Narsisti katsoo maailmaa pikkulapsen tavoin mustavalkoisesti. Vain HÄNEN ajatuksillaan on väliä , ei muiden. Koska muut ajattelevat kuten hän , hän on aina oikeassa.   Näistä energiasyöpöistä pitää päästä eroon , keskustelu heidän kanssa ei onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun anoppi on tätä samaa sarjaa, ei onneksi niin paha kuin moni muu tässä ketjussa mutta rasittava yhtäkaikki. On hyvin ”neuvova” ja meidän elämään puuttuva, ja minä miniä olen usein silmätikkuna koska pojassaan ei voi olla mitään vikaa. Jos pääsee kotiimme valvomatta niin jo on komerot siivottu ja tavarat järjestetty ”paremmin” 😤

On lapsellisen manipuloiva ja yrittää vaikuttaa tapaan miten elämme, jos teemme väärin niin ”hän ei aio hoitaa lapsiamme enää ikinä”. Saattaa sulkeutua makuuhuoneeseen tuntikausiksi jos vaikka jouluna joku ehdottaa jotain ”väärää”, kuten että syötäisiinkö tunnin päästä, kun hänen ajatuksissaan oli tarkoitus syödä kolmen tunnin päästä. Kutsuu miestäni isänsä nimellä ja lapsiani isänsä tai vaarinsa nimellä, joskus mietin onko tämä tarkoituksellista, koska tuntuu olevan niin säännönmukaista. Lastemme nimet ovat tietysti huonoja ja vääriä, joten siksikään niitä ei varmaan mielellään käytä. Joskus saattaa soittaa minulle vihaisen puhelun, vaikkapa aiheesta ”kyllä ne lapset täytyy rokottaa koronaa vastaan!!!!”, ikäänkuin jo ajatuksissaan riitelisi minun kanssa rokotuksista tietämättä minun mielipidettäni ollenkaan.

Tämä herätti huomioni. Oma seitsemää kymppiä lähentelevä äitini aloittaa puheensa asioiden keskeltä. Veljeni on sanonut osuvasti, että äiti ikään kuin kuvittelee meidän muiden lukevan hänen ajatuksiaan ja ymmärtävän kaiken ns puolesta sanasta. Asiaa on ongelmoitu jo vuosikymmenet eikä tilanne ole korjaantunut koskaan.

Äiti on kokonaisuudessaan harmiton, mutta rajaton ja jotenkin vaikea, uhriutuva persoona. Kaikki lapset yhtä lukuunottamatta ovat muuttaneet satojen kilometrien päähän, jopa ulkomaille.

Voiko kuvitelma "perheen yhteisestä ajatuksenlukutaidosta" olla hahmotushäiriötä, muistisairautta tai jotain muuta? Hänen kanssaan on välillä vaikea keskustella tämän ominaisuutensa takia - hän suuttuu, kun joudumme kysymään tarkempia kysymyksiä, ihmettelemään ja "niskoittelemaan" koska emme ole yhtään kärryillä hänen ajatuksistaan.

Tyypillisesti tuo ”tiedän, mitä ajattelet” liittyy persoonallisuushäiriöihin ja siis empatiakyvyttömyyteen. Erityisesti juurikin b-klusteriin, eli narsistiseen, epävakaaseen tai huomionhakuiseen persoonaan. Eli kun kyky empatiaan on puutteellinen, ei oikein muista että toiset voivat ajatella eri tavoin kuin itse tekee. Siis omia ajatuksiaan he syöttävät toisten päähän, kuvitellen olevansa hyviä ihmistuntijoita 🙄 Heiltä puuttuu näin kyky erottaa, mihin itse loppuu ja mistä alkaa toinen ihminen - siis rajattomia tällä tapaa.

Pahimmillaan nämä ovat tosi ystävällisiä ja vaikuttavat mukavilta persoonilta. "Paras" tällainen alkoi sanoittaa mun tunteitani, ja väärinhän ne meni aina. Huono käytös ystävällisesti hymyillen menee useimmille hyvin läpi.

Tästä tuli mieleeni, että kiinnostus toisen ihmisen tunteiden ja ajatusten sanoittamiseen/arvailuun voi kieliä joissakin tilanteessa myös pelosta, että tuntee jostakin syystä olonsa epävarmaksi toisen seurassa, jos esim. verbaalinen kommunikaatio ja kehon ilmaisemat viestit ovat ristiriidassa. Mutta toki tyyli ja kokonaisuus ratkaisee ja jos liittyy huonoon käytökseen ja tunkeiluun yms., niin se on kyllä hyvinkin rajatonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun anoppi on tätä samaa sarjaa, ei onneksi niin paha kuin moni muu tässä ketjussa mutta rasittava yhtäkaikki. On hyvin ”neuvova” ja meidän elämään puuttuva, ja minä miniä olen usein silmätikkuna koska pojassaan ei voi olla mitään vikaa. Jos pääsee kotiimme valvomatta niin jo on komerot siivottu ja tavarat järjestetty ”paremmin” 😤

On lapsellisen manipuloiva ja yrittää vaikuttaa tapaan miten elämme, jos teemme väärin niin ”hän ei aio hoitaa lapsiamme enää ikinä”. Saattaa sulkeutua makuuhuoneeseen tuntikausiksi jos vaikka jouluna joku ehdottaa jotain ”väärää”, kuten että syötäisiinkö tunnin päästä, kun hänen ajatuksissaan oli tarkoitus syödä kolmen tunnin päästä. Kutsuu miestäni isänsä nimellä ja lapsiani isänsä tai vaarinsa nimellä, joskus mietin onko tämä tarkoituksellista, koska tuntuu olevan niin säännönmukaista. Lastemme nimet ovat tietysti huonoja ja vääriä, joten siksikään niitä ei varmaan mielellään käytä. Joskus saattaa soittaa minulle vihaisen puhelun, vaikkapa aiheesta ”kyllä ne lapset täytyy rokottaa koronaa vastaan!!!!”, ikäänkuin jo ajatuksissaan riitelisi minun kanssa rokotuksista tietämättä minun mielipidettäni ollenkaan.

Tämä herätti huomioni. Oma seitsemää kymppiä lähentelevä äitini aloittaa puheensa asioiden keskeltä. Veljeni on sanonut osuvasti, että äiti ikään kuin kuvittelee meidän muiden lukevan hänen ajatuksiaan ja ymmärtävän kaiken ns puolesta sanasta. Asiaa on ongelmoitu jo vuosikymmenet eikä tilanne ole korjaantunut koskaan.

Äiti on kokonaisuudessaan harmiton, mutta rajaton ja jotenkin vaikea, uhriutuva persoona. Kaikki lapset yhtä lukuunottamatta ovat muuttaneet satojen kilometrien päähän, jopa ulkomaille.

Voiko kuvitelma "perheen yhteisestä ajatuksenlukutaidosta" olla hahmotushäiriötä, muistisairautta tai jotain muuta? Hänen kanssaan on välillä vaikea keskustella tämän ominaisuutensa takia - hän suuttuu, kun joudumme kysymään tarkempia kysymyksiä, ihmettelemään ja "niskoittelemaan" koska emme ole yhtään kärryillä hänen ajatuksistaan.

Tyypillisesti tuo ”tiedän, mitä ajattelet” liittyy persoonallisuushäiriöihin ja siis empatiakyvyttömyyteen. Erityisesti juurikin b-klusteriin, eli narsistiseen, epävakaaseen tai huomionhakuiseen persoonaan. Eli kun kyky empatiaan on puutteellinen, ei oikein muista että toiset voivat ajatella eri tavoin kuin itse tekee. Siis omia ajatuksiaan he syöttävät toisten päähän, kuvitellen olevansa hyviä ihmistuntijoita 🙄 Heiltä puuttuu näin kyky erottaa, mihin itse loppuu ja mistä alkaa toinen ihminen - siis rajattomia tällä tapaa.

Pahimmillaan nämä ovat tosi ystävällisiä ja vaikuttavat mukavilta persoonilta. "Paras" tällainen alkoi sanoittaa mun tunteitani, ja väärinhän ne meni aina. Huono käytös ystävällisesti hymyillen menee useimmille hyvin läpi.

Tästä tuli mieleeni, että kiinnostus toisen ihmisen tunteiden ja ajatusten sanoittamiseen/arvailuun voi kieliä joissakin tilanteessa myös pelosta, että tuntee jostakin syystä olonsa epävarmaksi toisen seurassa, jos esim. verbaalinen kommunikaatio ja kehon ilmaisemat viestit ovat ristiriidassa. Mutta toki tyyli ja kokonaisuus ratkaisee ja jos liittyy huonoon käytökseen ja tunkeiluun yms., niin se on kyllä hyvinkin rajatonta.

Epävarmuus varmaan oli tuossa syynä, aloitteleva esimies kyseessä. Siihen hän karahti tosi pahasti, että ei erottanut omia tunteitaan alaistensa tunteista ja kun hän järkeili itselleen, että kieltää esim. kaikki arkipyhien jälkeiset lomapäivät, ettei HR pidä häntä huonona esimiehenä, ajattelevat alaisetkin samoin. Tunkeili myös henkilökohtaiselle alueelle kyselemällä liikaa sairauksista, jotka esimiehenä tiesi, tai lasten kuvioista. Tieto lapsista ei tietenkään auttanut häntä ymmärtämään, että joku voi joskus joutua lähtemään liukuman puitteissa ennen neljää töistä...