Täysin rajaton äiti. Miten hänet saa kuriin?

Erittäin tutulta kuulostaa, mutta omassa tapausessa ongelma ei ole äiti vaan isoäiti. Muistan lapsuudesta, kuinka hän yritti jyrätä kasvatusasioissa äitini ohi. Ollessani pikkulapsi, hän tenttasi minua äitini kasvatusmetodeista, syömisistä, pukeutumisista yms., ja ilmoitti että niistä keskusteluista ei saa kertoa äidille. Kutsui myös minua omaksi tyttärekseen, mikä oli TODELLA hämmentävää lapsena. Näin jälkikäteen ajateltuna minusta tuntuu, että hän yritti saada minut kapinoimaan äitiäni vastaan.

Kun muutin omilleni parikymppisenä, hän saattoi tuppautua milloin tahansa kotiini, halusi sisustaa sen yms. Onnekseni tajustin kieltää vierailut jo siinä vaiheessa (edelleen toki ihmettelee, miksei ole asiia kylään). Kaikki elämänvalintani on haukuttu, kaikki pitäisi tehdä hänen ohjeiden mukaan. 

Olen yrittänyt monesti keskustella asiasta suoraan, mutta vastauksena on tullut ainoastaan että olen hankala, kiittämätön ja luonnollisesti hän on aina tehnyt kaiken eteeni. Tiedostamattani olen sitten päätynyt käyttämään tuota täällä mainittu grey rock -metodia, enkä kerro hänelle enää juuri mitään vaikka kuinka yrittäisi tentata. 

Tässä ketjussa kerrotut asiat kuulostaa niin tutuilta, että olen miettinyt pitäisikö tuollaisesta tehdä uusi diagnoosi. Olen kyllä ihmetellyt miten oma äitini on äitinsä suorasta kasvatuksesta huolimatta aivan tasapainoinen.

Mulla ei ole ihan noin rajaton äiti, mutta aika räjähdysherkkä tapaus noin muuten ja itsekin olen tietämättäni soveltanut tuota grey rock -metodia jo vuosia. Kuvittelin vuosia, että mulla on ns. kotiasiat kunnossa, kunnes tajusin etteivät kaikki katso etukäteen esim. jouluna katsottavia elokuvia tai lue etukäteen lahjakirjoja ja tarkista, ettei niissä ole mitään äitiä triggeröivää, jotta yhdessävietetty aika sujuisi mahdollisimman pienellä draamalla.

Kuulemma tuon grey rock -metodin ongelma on se, että sen käyttäjä saattaa etääntyä omista tunteistaan ja pitkällä aikavälillä kokea ettei ne omat tunteet ole merkityksellisiä ja oikeutettuja.

Ap:lle tsemppiä. Kannattaa katkaista välit. Itse vielä sinnittelen, koska asiat eivät ole noin pahasti, mutta terapiaa tässä on tarvittu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koeta kestää ap.. toisaalta voisin kertoa omakohtaisen kokemuksen omasta äidistäni, joka aivan ääripää omalle äidillesi.

Minun äitini oli aina etäinen. Kun 18v muutin pois kotoa, en saanut ottaa mukaani edes itse hankkimaani omaisuutta (astiat, matot, vuodevaatteet, pyyhkeet, taulut jne) vaan ne oli jätettävä äidille korvaukseksi elättämisestä, vaikka olin maksanut kotiin ns ruokarahaa jokaikisestä kesätyön palkasta (palkka 1000 euroa/kk ja ruokaraha äidille 500€) jopa opintorahasta piti maksaa äidille ruokaraha.

Hän ei koskaan kutsunut kotiinsa käymään, ei halunnut nähdä lapsiani, ja jopa palautti valokuvat lapsista, kun niitä alkuun lasten ollessa pieniä äidille lähettelin. Hän sanoi, ettei ole mikään muori joka mitään jälkeläisten kuvia mihinkään haluaa keräillä.

Hänelle kuitenkin lojaalina ostelin vuosien mm syntymäpäivälahjan, joululahjan ja hän taisi 30 vuoden aikana muistaa minua / perhettäni 2-3 kertaa.

Nyt tämäkin on kääntynyt niin, että hän osteli meille aina lahjat ja minä vain 2-3 x. Vaikka itse muistan hyvin selvästi miten monena jouluna ajoin sen 350km viemään pentikistä ostamani kupit ja kipot yötä myöden hänelle.. eikä päästänyt ulko-ovea pidemmälle sisään vaan matka kotiin takaisin alkoi samantien kun olin lahjat hänelle toimittanut.

Jatkossa sitten älysin laittaa paketit postin kautta.

Ikinä ei hän ole päivääkään tai tuntia yhtään 4 lapsestani ottanut hoitoon tai luokseen. Ei edes silloin, kun minulta poistettiin viisauden hampaat ja vanhin tyttäreni oli noin 5kk ikäinen. Tuolloin asuimme vielä

samassa kaupungissa kuin äitini.

Vauva odotti toimenpiteen ajan vaunuissa hammaslääkärin huoneessa. Puoliso oli työmatkalla ja hänen vanhemmat asuvat noin 600km päässä.

Nuoremmat lapseni eivät ole ikinä äitiäni tavanneet, koska äiti ei halua heitä nähdä.

Nyt kuitenkin äitini on muutama vuosi sitten aktivoitunut ottamaan minuun yhteyttä. Hän oli eläkkeelle jäämisen jälkeen velkaantunut 88.000€. On uo asiakas. Asuu ylihintaisessa isossa vuokra-asunnossa.

Nyt kelpaan olemaan rahan antaja. Minun tai meidän lasten on pitänyt jo vuosien ajan antaa hänelle rahaa elämiseen. Ruoka-apu ei kelpaa, koska ostamme vääränlaisia ruokia.

Hän on budjetoinut elämänsä niin, että meiltä tuleva raha on ns varmaa elämiseen tulevaa rahaa. Lisäksi hän saa meiltä vielä ylimääräistä rahaa, jos tulee yllättäviä menoja.

Ap, minä aivan mielelläni vaihtaisin oman äitini sinun äitiisi 😄.

Tästä herää iso kysymys: miksi ihmeessä annatte hänelle rahaa. En käsitä.

Sisaret ovat sitä mieltä, että äitiä pitää auttaa, koska hän on äitimme.

Toisaalta minuakin tämä auttaminen rahallisesti ottaa päähän, mutten halua rikkoa välejä sisariin.

Sama

Tuo ei ole tervettä. Edelleen äitisi manipuloi sinua, nyt sisarustesi kautta. Ja mitä kertoo väleistäsi sisaruksiisi se, että ne katkeaisivat, jollet maksaisi äidillesi.

Äidin on elettävä omaa elämäänsä, ja teillä on oikeus elää omaa elämäänne. Teillä on ensisijainen velvollisuus huolehtia omasta hyvinvoinnistanne.

Äidillä on selvästi ongelmia, mutta te ette ole hoitajia.

Saattaisin jutella jonkun terapeutin kanssa käytännön asioista, miten asiassa voisi edetä. Äitisi on ollut liian kauan äiti, hänellä ei kenties ole omia ystäviä. Neuvoisin myös teitä sisaruksia palaveeraamaan, mitä yhdessä päätätte.

Monella tässä ketjussa kuvatuista äideistä ja isoäideistä on persoonallisuushäiriö. Lukekaa aiheesta, jos ette tiedä entuudestaan. Voi valaista asioita. Persoonallisuushäiriöitä on erilaisia ja ihmisellä voi olla myös usea kerrallaan tai sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, jossa on piirteitä monesta. Tämän ketjun tapauksissa tulee mieleen ainakin riippuvaiset, epävakaat, huomionhakuiset ja narsistiset persoonallisuushäiriöt.

Just kuin mun anoppi. Oman järjen säilyttämiseksi välit olleet poikki vuosia.

Tilanne on mielestäni surullinen. Ymmärrän että äidin joka paikkaan mukaan tunkeminen on raskasta lapsille. Äidillä vain ei taida olla elämässä juuri muuta sisältöä kuin lapset, hän elää lastensa kautta. Minun lapset on vielä pieniä, heitä ei vielä haittaa kun äiti on koko ajan heidän kanssaan. Toivottavasti minusta ei tule tuollaista äitiä, joka ei osaa päästää irti sitten kun lapset kasvavat. Pitää kehitellä ajoissa jotain muutakin sisältöä elämään, että en tule liian takertuvaksi, tällä hetkellä minulla ei ole muuta kuin lapset.

Aloittajaa kannustaisin yhdessä äidin kanssa miettimään, mistä äiti löytäisi muutakin sisältöä elämään.

Vierailija kirjoitti:

Tilanne on mielestäni surullinen. Ymmärrän että äidin joka paikkaan mukaan tunkeminen on raskasta lapsille. Äidillä vain ei taida olla elämässä juuri muuta sisältöä kuin lapset, hän elää lastensa kautta. Minun lapset on vielä pieniä, heitä ei vielä haittaa kun äiti on koko ajan heidän kanssaan. Toivottavasti minusta ei tule tuollaista äitiä, joka ei osaa päästää irti sitten kun lapset kasvavat. Pitää kehitellä ajoissa jotain muutakin sisältöä elämään, että en tule liian takertuvaksi, tällä hetkellä minulla ei ole muuta kuin lapset.

Aloittajaa kannustaisin yhdessä äidin kanssa miettimään, mistä äiti löytäisi muutakin sisältöä elämään.

Tuo olisikin ihannetilanne, että äidin kanssa voisi keskustella ongelmista rakentavasti ja miettiä yhdessä ratkaisuja. Tämä onkin mahdollista psyykkisesti terveiden ja tasapainoisten ihmisten kesken. Tässä ketjussa vaan kuvataan vähän toisenlaisia ihmisiä. Tuo ei ole vaan mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Mun äitini taas on ihan päinvastainen ja voisin lainata mielelläni sun äitiäsi vaikka päiväksi saadakseni kokea että joku välittää ja haluaa olla kanssani.

Ymmärrän kyllä miten ärsyttävää tuo voi olla mutta ei se toinenkaan ääripää mukava ole. Mieluummin ehkä noin kuin ettei välitettäisi.

Rajaton äiti ei tod välitä lapsestaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää kertoko menemisistänne. Mahdollisimman vähän informaatiota. Jos juttelette, aiheet on säätila ja muut neutraalit asiat.

Jos synttäreille tuo kakun, laitatte pöytään ja viskaatte biojätteeseen sen jälkeen.

Melkoista settiä! Täysin syötävää ruokaa biojätteeseen! Aikamoista ruoan pilkkaa.

Kyllä mä oon pistänyt syötävää ruokaa roskikseen.

Anoppi toi lapsen ristiäisiin "parempia tarjottavia", kun tiesi maistamatta että mun tekemät voileipäkakut ei maistu kenellekään. Sen verran pisti vihaksi jatkuva tunteille, että en pistänyt anopin pyytämättä tuotuja ruokia tarjolle. Itseasiassa olin kieltänyt häntä tuomasta mitään. Mutta pakko oli päteä.

Kun vieraat olivat lähdössä, niin anoppi alkoi kattaa sivupöydälle "unohtuneita" ruokia muiden tarjottavia sekaan. Monet veraat ihmetteli, että mikä ateria tämä on, ja yksi vieras taisi käydä jotain maistamassa. Kun olin tyrkyttämässä niitä anopin tekeleitä anopille takaisin, niin tämä tiuski jotain "tee niille mitä haluat". Mä kaadoin ne kompostiin, kun ei meillä kukaan majoneesimakaronisörsseleitä (=salaatiksi kutsui anoppi) syö.

Miten raakoja naisten vastakkainasettelut ovatkaan.

Kiittäkää luojaanne internetin keksimisestä, että pääsette tällä tavoin keskenänne kihisemään katkeruudessanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä kerro menoista, joihin et halua äitisi sekaantuvan. Sopimatta kylään tunkevalle ei ole mikään pakko avata ovea. Sovi asioista tekstiviestillä, niin äiti ei voi väittää, ettei asiasta ole puhuttu mitään - tai jos väittää, niin luette sitten ne viestit yhdessä. Pieni tauko yhteydenpidossa voi tehdä hyvää, jos tuntuu, ettei vaan jaksa.

Niin siis toimin näin että en päästä sisälle jos tulee sopimatta. Ei se estä tulemasta sopimatta seuraavana päivänä ja taas seuraavana ja taas seuraavana. Saattaa istua meidän rivarin pihatuolissa sitten tunnin lähettämässä tekstareita että saako tulla käymään ja odottamassa että vastaisin kyllä siitä seinän takaa (mitä en toki tee). Ap

Minusta kuulostaa sairaalloiselta, pyydä asiantuntijan neuvoja.

Meillä äidin sanavarastoon ei kuulu lainkaan Ei-sanaa. Vuosien mittaan olen oppinut ottamaan huumorilla osan jutuista. Eniten ehkä ärsyttää ns. pakkoauttaminen. Eli autetaan niissä asioissa, joissa emme tarvitse apua, mutta sitten kun taas tarvitsisimme jotain apua niin sitä ei saa. Tapaamme äitiä yleensä aina lauantaisin, kun käymme isommassa marketissa ja viemme hänelle usein isompia ostoksia (ei omista autoa, eikä saa pyörällä kaikkia tuotua). Näkee tällöin lapsia ja juomme yleensä kahvit.

Äiti on ihan hyvä ja innokas kokki ja haluaa joskus aina kokata meille. Erikoisinta on, että haluaa kokata meille aina silloin kun meillä on muuta ohjelmaa. Pari vuotta sitten ystäväperhe "Korhoset" oli ollut vuoden komennuksella ulkomailla ja oli juuri palannut Suomeen. Olimme kertoneet hänelle että tuomme hänelle ruokaostokset normaalisti lauantaina, mutta jatkamme suoraan Korhosille, kun olimme menossa heille syömään ja kylään koko päiväksi. Tästä äiti jotenkin innostui, että kyllähän hän tarjoaa meille lauantaina ruoan. Soitti muutaman kerran viikolla ja kyseli, että monelta tulette syömään. Sanoin, että emme syö, vaan tuomme vaan tavarat koska tosiaan olemme menossa kylään syömään. No, tuli lauantai ja menimme viemään tavaroita hänelle ja hänen keittiössään odotti katettu pöytä, karjalanpaisti, uuniperunat ja täytekakku. Emme tietenkään jääneet syömään, vaan jatkoimme sovitusti kylään.

Sama juttu oli myös esim. kerran, kun meillä oli lasten harrastusryhmän kauden päättäjäiset ja olimme lauantaina menossa sekä lapset että vanhemmat talkoorahoilla Rossoon syömään. Pöydät oli varattu ja ison ryhmän ruoka toiveet toimitettu ravintolaan jo etukäteen. Taas sama homma, että kyllä hän tarjoaa ja me kiellämme moneen kertaan. Viemme hänelle ostokset ja tällä kertaa myös odotti katettu pöytä poronkäristyksineen ja marjapuuroineen.

En voi ymmärtää, että mitä tällainen käytös on. Toivooko hän että emme menekään ystäville kylään? Vai että sanomme kyläpaikassa että ei me syödäkään? Eikö hän halua että me ja lapset menemme harrastusporukan kanssa ravintolaan? Vai haluaako, että istumme siellä syömättä mitään? Näitä tilanteita on vuosien mittaan varmaan kymmeniä ja sitten on hyvä jossain lasten synttäreillä kertoa sukulaisille, että kuinka hän on monesti laittanut ruoan, mutta se ei kelpaa.

Toisaalta sitten monia tilanteita, jolloin mielellämme menisimme hänelle syömään (ajetaan satoja kilometrejä kotiin hiihtolomalta väsyneinä ja kaapit tyhjät, tehdään miehen kanssa pihatöitä koko viikonloppu eikä joudettaisi kokkaamaan, rakennetaan pihavarastoa palkatun raksamiehen kanssa ja ei olisi aikaa laittaa ruokaa.). Tällöin kun apua meille kelpaisi, niin hänen taas juuri silloin pitää levähtää kun on niin väsynyt.

Ai kauheeta 🤣. Älkää kertoko sille mitään menoistanne. Kiellätte huonon käytöksen. Ja ilmoitat, jos ei mene jakeluun. Tänne ei tarvitse tulla.

Vierailija kirjoitti:

Meillä äidin sanavarastoon ei kuulu lainkaan Ei-sanaa. Vuosien mittaan olen oppinut ottamaan huumorilla osan jutuista. Eniten ehkä ärsyttää ns. pakkoauttaminen. Eli autetaan niissä asioissa, joissa emme tarvitse apua, mutta sitten kun taas tarvitsisimme jotain apua niin sitä ei saa. Tapaamme äitiä yleensä aina lauantaisin, kun käymme isommassa marketissa ja viemme hänelle usein isompia ostoksia (ei omista autoa, eikä saa pyörällä kaikkia tuotua). Näkee tällöin lapsia ja juomme yleensä kahvit.

Äiti on ihan hyvä ja innokas kokki ja haluaa joskus aina kokata meille. Erikoisinta on, että haluaa kokata meille aina silloin kun meillä on muuta ohjelmaa. Pari vuotta sitten ystäväperhe "Korhoset" oli ollut vuoden komennuksella ulkomailla ja oli juuri palannut Suomeen. Olimme kertoneet hänelle että tuomme hänelle ruokaostokset normaalisti lauantaina, mutta jatkamme suoraan Korhosille, kun olimme menossa heille syömään ja kylään koko päiväksi. Tästä äiti jotenkin innostui, että kyllähän hän tarjoaa meille lauantaina ruoan. Soitti muutaman kerran viikolla ja kyseli, että monelta tulette syömään. Sanoin, että emme syö, vaan tuomme vaan tavarat koska tosiaan olemme menossa kylään syömään. No, tuli lauantai ja menimme viemään tavaroita hänelle ja hänen keittiössään odotti katettu pöytä, karjalanpaisti, uuniperunat ja täytekakku. Emme tietenkään jääneet syömään, vaan jatkoimme sovitusti kylään.

Sama juttu oli myös esim. kerran, kun meillä oli lasten harrastusryhmän kauden päättäjäiset ja olimme lauantaina menossa sekä lapset että vanhemmat talkoorahoilla Rossoon syömään. Pöydät oli varattu ja ison ryhmän ruoka toiveet toimitettu ravintolaan jo etukäteen. Taas sama homma, että kyllä hän tarjoaa ja me kiellämme moneen kertaan. Viemme hänelle ostokset ja tällä kertaa myös odotti katettu pöytä poronkäristyksineen ja marjapuuroineen.

En voi ymmärtää, että mitä tällainen käytös on. Toivooko hän että emme menekään ystäville kylään? Vai että sanomme kyläpaikassa että ei me syödäkään? Eikö hän halua että me ja lapset menemme harrastusporukan kanssa ravintolaan? Vai haluaako, että istumme siellä syömättä mitään? Näitä tilanteita on vuosien mittaan varmaan kymmeniä ja sitten on hyvä jossain lasten synttäreillä kertoa sukulaisille, että kuinka hän on monesti laittanut ruoan, mutta se ei kelpaa.

Toisaalta sitten monia tilanteita, jolloin mielellämme menisimme hänelle syömään (ajetaan satoja kilometrejä kotiin hiihtolomalta väsyneinä ja kaapit tyhjät, tehdään miehen kanssa pihatöitä koko viikonloppu eikä joudettaisi kokkaamaan, rakennetaan pihavarastoa palkatun raksamiehen kanssa ja ei olisi aikaa laittaa ruokaa.). Tällöin kun apua meille kelpaisi, niin hänen taas juuri silloin pitää levähtää kun on niin väsynyt.

Passiivisaggressiivista vallankäyttöä. Kyllä hän tietää, ettette voi jäädä, mutta haluaa saada teille huonon omantunnon. Syy on todennäköisesti se, ettei kukaan muu saisi olla teille tärkeämpi kuin hän.

Olen nähnyt tuollaisesta käytöksestä monta eri versiota sekä äitini, että puolisoni tekemänä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä äidin sanavarastoon ei kuulu lainkaan Ei-sanaa. Vuosien mittaan olen oppinut ottamaan huumorilla osan jutuista. Eniten ehkä ärsyttää ns. pakkoauttaminen. Eli autetaan niissä asioissa, joissa emme tarvitse apua, mutta sitten kun taas tarvitsisimme jotain apua niin sitä ei saa. Tapaamme äitiä yleensä aina lauantaisin, kun käymme isommassa marketissa ja viemme hänelle usein isompia ostoksia (ei omista autoa, eikä saa pyörällä kaikkia tuotua). Näkee tällöin lapsia ja juomme yleensä kahvit.

Äiti on ihan hyvä ja innokas kokki ja haluaa joskus aina kokata meille. Erikoisinta on, että haluaa kokata meille aina silloin kun meillä on muuta ohjelmaa. Pari vuotta sitten ystäväperhe "Korhoset" oli ollut vuoden komennuksella ulkomailla ja oli juuri palannut Suomeen. Olimme kertoneet hänelle että tuomme hänelle ruokaostokset normaalisti lauantaina, mutta jatkamme suoraan Korhosille, kun olimme menossa heille syömään ja kylään koko päiväksi. Tästä äiti jotenkin innostui, että kyllähän hän tarjoaa meille lauantaina ruoan. Soitti muutaman kerran viikolla ja kyseli, että monelta tulette syömään. Sanoin, että emme syö, vaan tuomme vaan tavarat koska tosiaan olemme menossa kylään syömään. No, tuli lauantai ja menimme viemään tavaroita hänelle ja hänen keittiössään odotti katettu pöytä, karjalanpaisti, uuniperunat ja täytekakku. Emme tietenkään jääneet syömään, vaan jatkoimme sovitusti kylään.

Sama juttu oli myös esim. kerran, kun meillä oli lasten harrastusryhmän kauden päättäjäiset ja olimme lauantaina menossa sekä lapset että vanhemmat talkoorahoilla Rossoon syömään. Pöydät oli varattu ja ison ryhmän ruoka toiveet toimitettu ravintolaan jo etukäteen. Taas sama homma, että kyllä hän tarjoaa ja me kiellämme moneen kertaan. Viemme hänelle ostokset ja tällä kertaa myös odotti katettu pöytä poronkäristyksineen ja marjapuuroineen.

En voi ymmärtää, että mitä tällainen käytös on. Toivooko hän että emme menekään ystäville kylään? Vai että sanomme kyläpaikassa että ei me syödäkään? Eikö hän halua että me ja lapset menemme harrastusporukan kanssa ravintolaan? Vai haluaako, että istumme siellä syömättä mitään? Näitä tilanteita on vuosien mittaan varmaan kymmeniä ja sitten on hyvä jossain lasten synttäreillä kertoa sukulaisille, että kuinka hän on monesti laittanut ruoan, mutta se ei kelpaa.

Toisaalta sitten monia tilanteita, jolloin mielellämme menisimme hänelle syömään (ajetaan satoja kilometrejä kotiin hiihtolomalta väsyneinä ja kaapit tyhjät, tehdään miehen kanssa pihatöitä koko viikonloppu eikä joudettaisi kokkaamaan, rakennetaan pihavarastoa palkatun raksamiehen kanssa ja ei olisi aikaa laittaa ruokaa.). Tällöin kun apua meille kelpaisi, niin hänen taas juuri silloin pitää levähtää kun on niin väsynyt.

Kuulostaa siltä, että äitisi "juttu" on tietynlainen uhriutuminen. Joko ihan tietoisesti tai sitten tiedostamatta kehittää tilanteita, joissa hänen apunsa ja panostuksensa "ei kelpaa". Sitten voi mässäillä siinä ajatuksessa (ja ehkä puhua ympäriinsä), kuinka oli täytekakut ja kaikki, mutta torjuttiin vaan. Kuinka kaltoinkohdeltu parka hän onkaan, vaikka kaikkensa yrittää. Sitten kun todella kaipaisitte sitä apua, niin nauttii teidän"näpäyttämisestä" niin että silloin ei sitten sovikaan auttaminen. Tekemällä tekee tilanteita, joissa voi loukkaantua. Ihmistyyppi on tuttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko lisätä että pitäkää varanne, nämä piirteet periytyy helposti. Olen huomannut että joissakin tilanteissa myös omalla kohdalla alkaa helposti tämä neuvominen ja puuttuminen.

Koko ajan saa olla varuillaan että ei toista oman äidin käytösmalleja.

Näin tekee, mutta ei yhtä pahana.

Joskus joku tekemiseni tai sanomiseni ärsytti teinityttöäni. Sanoin hänelle ihan suoraan, että mieti nyt, mä olen mummin kasvattama. Kysyin myös mitä luulet kumpi on parempi äiti, minä vai mummi. Kuulemma minä!

Hyvin mä vedän, vaikken kuulukaan Vuoden äiti -palkinnon ehdokkaisiin.

Kuulostat kylläkin olevan myös itse esimerkki hankalasta äidistä...

Normaalit ihmiset eivät käyttäydy noin. Yleensä ihmiset nolistuvat ja ottavat etäisyyttä, jos kielletään. Tuollainen käytös ei ole normaali. Joku mielenterveysongelma.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä äidin sanavarastoon ei kuulu lainkaan Ei-sanaa. Vuosien mittaan olen oppinut ottamaan huumorilla osan jutuista. Eniten ehkä ärsyttää ns. pakkoauttaminen. Eli autetaan niissä asioissa, joissa emme tarvitse apua, mutta sitten kun taas tarvitsisimme jotain apua niin sitä ei saa. Tapaamme äitiä yleensä aina lauantaisin, kun käymme isommassa marketissa ja viemme hänelle usein isompia ostoksia (ei omista autoa, eikä saa pyörällä kaikkia tuotua). Näkee tällöin lapsia ja juomme yleensä kahvit.

Äiti on ihan hyvä ja innokas kokki ja haluaa joskus aina kokata meille. Erikoisinta on, että haluaa kokata meille aina silloin kun meillä on muuta ohjelmaa. Pari vuotta sitten ystäväperhe "Korhoset" oli ollut vuoden komennuksella ulkomailla ja oli juuri palannut Suomeen. Olimme kertoneet hänelle että tuomme hänelle ruokaostokset normaalisti lauantaina, mutta jatkamme suoraan Korhosille, kun olimme menossa heille syömään ja kylään koko päiväksi. Tästä äiti jotenkin innostui, että kyllähän hän tarjoaa meille lauantaina ruoan. Soitti muutaman kerran viikolla ja kyseli, että monelta tulette syömään. Sanoin, että emme syö, vaan tuomme vaan tavarat koska tosiaan olemme menossa kylään syömään. No, tuli lauantai ja menimme viemään tavaroita hänelle ja hänen keittiössään odotti katettu pöytä, karjalanpaisti, uuniperunat ja täytekakku. Emme tietenkään jääneet syömään, vaan jatkoimme sovitusti kylään.

Sama juttu oli myös esim. kerran, kun meillä oli lasten harrastusryhmän kauden päättäjäiset ja olimme lauantaina menossa sekä lapset että vanhemmat talkoorahoilla Rossoon syömään. Pöydät oli varattu ja ison ryhmän ruoka toiveet toimitettu ravintolaan jo etukäteen. Taas sama homma, että kyllä hän tarjoaa ja me kiellämme moneen kertaan. Viemme hänelle ostokset ja tällä kertaa myös odotti katettu pöytä poronkäristyksineen ja marjapuuroineen.

En voi ymmärtää, että mitä tällainen käytös on. Toivooko hän että emme menekään ystäville kylään? Vai että sanomme kyläpaikassa että ei me syödäkään? Eikö hän halua että me ja lapset menemme harrastusporukan kanssa ravintolaan? Vai haluaako, että istumme siellä syömättä mitään? Näitä tilanteita on vuosien mittaan varmaan kymmeniä ja sitten on hyvä jossain lasten synttäreillä kertoa sukulaisille, että kuinka hän on monesti laittanut ruoan, mutta se ei kelpaa.

Toisaalta sitten monia tilanteita, jolloin mielellämme menisimme hänelle syömään (ajetaan satoja kilometrejä kotiin hiihtolomalta väsyneinä ja kaapit tyhjät, tehdään miehen kanssa pihatöitä koko viikonloppu eikä joudettaisi kokkaamaan, rakennetaan pihavarastoa palkatun raksamiehen kanssa ja ei olisi aikaa laittaa ruokaa.). Tällöin kun apua meille kelpaisi, niin hänen taas juuri silloin pitää levähtää kun on niin väsynyt.

Kuulostaa siltä, että äitisi "juttu" on tietynlainen uhriutuminen. Joko ihan tietoisesti tai sitten tiedostamatta kehittää tilanteita, joissa hänen apunsa ja panostuksensa "ei kelpaa". Sitten voi mässäillä siinä ajatuksessa (ja ehkä puhua ympäriinsä), kuinka oli täytekakut ja kaikki, mutta torjuttiin vaan. Kuinka kaltoinkohdeltu parka hän onkaan, vaikka kaikkensa yrittää. Sitten kun todella kaipaisitte sitä apua, niin nauttii teidän"näpäyttämisestä" niin että silloin ei sitten sovikaan auttaminen. Tekemällä tekee tilanteita, joissa voi loukkaantua. Ihmistyyppi on tuttu.

Voi ei, tuo on kauhean surullista ja rasittavaa. Ja tuttua.  Tuntuu, että erityisesti tietyn ikäpolven naisilla usein esiintyvä käytösmalli, että passataan melkein kuin oma arvo ihmisenä olisi siitä kiinni. Käyttäydytään kuin sitä olisi erikseen vaadittu, vaikka kukaan ei ole pyytänyt. Sillä ei ole mitään merkitystä tuleeko passaaminen tarpeeseen, tapahtuuko se oman jaksamisen rajoissa, ilahduttaako se ketään, vai onko siitä pelkkää riesaa. "Kaikkeni tein ja itseni uuvutin" on se, mikä lasketaan. 

Olen tavallaan pahoillani näiden ihmisten puolesta jotka aikanaan on tähän kasvatettu, eivätkä he ymmärrä, ettei oman uhrautumisen tyrkyttäminen palvelekaan ketään.